Onko Jeesus tyhmä mies?

Tuomas_Mesk

Nim. Selkeyttä kirjoitti toisessa keskusteluketjussa siitä, mitä ja miten suuri luopumus tapahtuu Jesajan ennustuksen mukaan ja että niin on käynyt. Raamatun kirjoitukset kuitenkin todistavat, että MAP-kirkon opettama suuri luopumus on täysin mahdotonta.

"Mormonismin mukaan Jeesuksen perustamaa kirkkoa kohtasi pian apostolien kuoleman jälkeen suuri luopumus – kirkko luopui oikeasta uskosta ja omaksui väärien opettajien valheellisia oppeja. Pätevä pappeus ei enää välittynyt eteenpäin eikä Kristuksen todellista kirkkoa ollut maan päällä n. 1800 vuoteen, ennen kuin se palautettiin Joseph Smithin kautta.

Kristus kuitenkin sanoi: ”En minä jätä teitä orvoiksi” (Joh. 14:18). Jumala lähetti Pyhän Hengen olemaan kirkon kanssa ”ikuisesti” (Joh. 14:16) ja johtamaan sen tuntemaan ”koko totuuden” (Joh. 16:13). Valehteliko Jeesus? Epäonnistuiko Jumala? Kirkolla on Jeesuksen lupaus, että sitä ”eivät tuonelan portit voita” (Matt. 16:18), mutta jos kirkko todella täyttyi valheellisista opeista ja kuoli kokonaan pois maan päältä, tuonelan portit voittivat sen. Jeesus lupasi olla kirkkonsa kanssa ”kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28:20) eikä vain muutaman sukupolven ajan.

Kirkon luopumus on mahdoton ajatus, sillä Raamattu opettaa kirkon olevan itse Kristuksen ruumis, joka on kiinni päässään eli Kristuksessa (Ef. 1:22–23, 1. Kor. 12:12–27, Kol. 1:18). Täten kirkon tappio ja kuolema merkitsisi Kristuksen tappiota ja kuolemaa – mutta Kristushan on kuoleman ja maailman voittaja. Vastaako mormonien käsitys kirkosta sitä voittamattoman Jumalan kirkkoa, jonka Raamattu paljastaa olevan totuuden pylväs ja perustus (1. Tim. 3:15)?

Oppi suuresta luopumuksesta tekee Jeesuksesta tyhmän miehen, joka rakensi talonsa hiekalle. ”Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.” (Matt. 7:26–27) Todellisuudessa Jeesus rakensi kirkkonsa kalliolle (Matt. 16:18). ”Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.” (Matt. 7:25) Ei olekaan yllätys, että varhaiset kristityt uskoivat apostoliseen suksessioon eikä heidän kirjoituksistaan löydy jälkeäkään mormonismin muuttumisesta (luopumuksesta) katolisuudeksi.

Raamatussa puhutaan kyllä luopumuksesta, mutta kyseessä on aina (joidenkin ihmisten) luopumus kirkon uskosta eikä itse kirkon luopumus uskosta. Tämän lisäksi luopumus merkitsee Raamatussa täydellistä uskon hylkäämistä eikä suinkaan jonkinlaisen valekirkon tai puolittaisen kristillisyyden kukoistamista. Raamattu ei myöskään ikinä tarjoa luopumuksen ratkaisuksi amerikkalaista profeettaa, joka palauttaisi todellisen kirkon 1800-luvulla.

Raamatun, maalaisjärjen ja kirkkoisien todistuksen lisäksi pelkkä historiallinen fakta, että katolinen kirkko on ollut olemassa kaikilla vuosisadoilla todistaa, ettei Kristuksen kirkko kadonnut mihinkään maan päältä, eikä sen palauttamista siten ole koskaan tarvittu. Palauttajaehdokkaita on ollut monia, eikä Smithiin ole syytä uskoa sen enempää kuin muihinkaan, vaikka hän kuinka väittäisi saaneensa ilmoituksensa enkeli Moronilta. Kaikukoot korvissamme Paavalin sanat: ”Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme – vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli – hän olkoon kirottu.” (Gal. 1:8)" - E. Anton

21

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaksipisteto

      Kyllä hän mormonien mielestä sitä oli, häneltä katosi sanomakin, hän valehteli VT:ssä toisella nimellä ja sekoili isästään.
      Kirjoitusten puutteista ja muista virheistä hän ei sanonut halaistua sanaa ja jätti kertomatta pääasiat, kymmenykset, naimiset, planeettapalkinnot ja monta muuta asiaa, jotka saatiin tietää vasta 1800- luvulla .
      Vieläkään kukaan ei tiedä kuka Jeesuksen isä on, Korotettua ihmistä pidettiin isänä , mutta nyt hän ehkä on, ehkä ei. Yleensä uskonnot tietävät ketä palvovat, mutta mormonit eivät sitäkään.

    • Selkeyttä

      Kristuksen kirkko on myös henkimaailmassa. Sieltä se ei ole kadonnut koskaan, Nyt se on palautettu maan päälle. Kun Kristus kuoli, Hän meni ennen ylösnousemistaan tuonelaan. jossa Hän järjesti evankeliumin saarnaamisen myös kuolleille:
      1. Piet. 4:6
      Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset. [1. Piet. 3:19]

      • kaksipisteto

        Jeesus kuitenkin määräsi oppinsa ei kuolleiden kultiksi, vaan maanpäälle levitettäväksi ja noudatettavaksi - miten kuolleet olisivat voineet noudattaaa Jeesuksen ohjeita? Juuri maanpäältä oppi ei siis myös katoaisi, eihän se taivaasta voisikaan kadota.
        Jeesukseen uskovia on ollut aina katkeamattoma ketjuna siitä lähtien kuin Jeesus eli . Valehtelet jos muuta väität . Kristityt tarvitsevat Jeesusta, eivät Smithiä yhtään mihinkään ja jos Raamatun Jeesus oli mitä ilmoitti, silloin Smithkin tarvitsee juuri ja vain Raamatun Jeesusta eikä selviä kirkkonsa avuin mihinkään, ei kymmenyksiä maksamalla eikä edes uskomalla Korotettuun ihmiseen. Tämä on uskontonne tragedia vaikka ette tunnu sitä ymmärtävän: olette turhia, eikä sekään riitä vaan erehdyttäviä, jos Jeesus oli mitä Raamatussa ilmoitti .


      • Tuomas_Mesk

        Huomaatko ollenkaan, miten absurdi MAP-kirkon julistama Kristuksen kirkko on? Vaikka evankeliumia olisikin julistettu kuolleille, jo pelkästään se ajatus, että todellinen Kristuksen kirkko olisikin ollut henkimaailmassa noin 1800 vuoden ajan on järjettömyyden huippu ja täydellisesti vastoin Raamatun kirjoituksia. Tosiasia on, että kommenttisi piirtää eteemme MAP-kirkon käsityksen Kristuksen kirkosta: se voitettu Jumalan kirkko ja kadotettu Kristuksen ruumis. Lisäksi MAP-kirkon Jeesus on vielä ollut tyhmä mies, joka rakensi kirkkonsa hiekalle, toisin kuin kaimansa Raamatun sivuilla.

        Historiallinen fakta on, etteivät Kristuksen todellinen kirkko ja täysi evankeliumi kadonneet mihinkään maan päältä. Tästä ovat todisteena lukuisat kirjalliset dokumentit ensimmäisen vuosisadan lopulta lähtien, jotka ovat säilyneet meidän päiviimme asti.

        Sen sijaan, että viet keskustelua Paavin kirkon suuntaan, suosittelen lämpimästi, että lähdet täyden evankeliumin polulle, joka johtaa halki vuosisatojen tähän päivään asti.

        Polku alkaa tästä:
        Tutustuttuaan apostoli Pietariin Klemens Roomalaisesta tuli hänen innokas oppilaansa sekä jatkuva seuralainen ja myöhemmin evankeliumin saarnaaja, apostolisen tietouden muistiin merkitsijä sekä Rooman seurakunnan paimen. Klemens Roomalaisen henkinen perintö on säilynyt erityisesti hänen kirjoitustensa kautta. Ne ovat ensimmäisiä esimerkkejä kristityistä kirjoituksista heti apostoleiden kirjoitusten jälkeen. Pyhän Klemensin tunnetuin kirjoitus on Ensimmäinen Klemensin kirje (korinttolaisille).

        Pyhä pappismarttyyri Ignatios Jumalankantaja (syntyi n. vuonna 35 - 50 jKr, kuoli noin 98 - 117 jKr) oli Syyrian Antiokian kolmas piispa pyhän apostoli Pietarin ja Euoduksen jälkeen. Pidetään todennäköisenä, että Ignatios, yhdessä ystävänsä, Smyrnan piispa Polykarpoksen kanssa sai opetuksensa pyhän apostoli ja evankelista Johanneksen jalkojen juuressa.

        Pyhä pappismarttyyri Polykarpos Smyrnalainen oli alkukirkon marttyyripiispa ja kahden apostolisten isien kirjoituksiin luettavan tekstin kirjoittaja, josta on sanottu kolossalaiskirjeen mukaisesti (Kol.1:10), että hän ”kantoi hedelmää tekemällä kaikkea hyvää”.

        Pyhän Polykarposin on sanottu olleen myös pyhän apostoli Johannes Teologin opetuslapsi ja seuranneen häntä myös joillain apostolin matkoilla. Polykarposta pidetään yhtenä alkukirkon tärkeimmistä johtajista.

        Justinus (t. Justinos) Marttyyria voidaan pitää ensimmäisenä varsinaisena apologeettina ja ensimmäisenä kreikkalaisena (t. kreikankielisenä) kirkkoisänä. Justinus syntyi n. vuonna 100 ja kuoli marttyyrinä n. vuonna 165. Justinukselta on säilynyt kolme merkittävää teosta: Ensimmäinen apologia (1. Ap.), Toinen apologia (2. Ap.) sekä Dialogi Tryfon kanssa (Dial.).

        Irenaeus (noin 130–202) lasketaan yhdeksi kirkkoisistä. Hän oli Polykarpoksen oppilas, Polykarpos puolestaan evankelista Johanneksen oppilas.

        Quintus Septimus Florus Tertullianus syntyi Karthagossa vuosien 155 ja 160 välillä ja kuoli vuosien 220 ja 225 välisenä aikana. Hän oli oikeusoppinut ja merkittävä kristillinen kirjailija, joka loi latinan kirkkokielen pohjan.

        Eusebios Kesarealainen (noin 275 — 30. toukokuuta 339) oli Kesarean piispa ja tunnettu kirkkohistorioitsija. Häntä pidetään kirkon historiankirjoituksen perustajana, koska hän teki merkittävää työtä varhaisen kristillisen kirkon kehittymisen kuvaamisessa erityisesti teoksessaan Kirkkohistoria (Ekklēsiastikē historia, Historia Ecclesiastica).

        Pyhä Gregorios Valontuoja (armeniaksi: Գրիգոր Լուսաւորիչ (Georgios Lusavoritš), myös Gregorios Armenialainen, 240 Vagharšapat – 332 Taron[1]) oli Armenian apostolisen kirkon perustaja. Armeniahan on maailman vanhin kristillinen kansakunta ja se on myös eniten kärsinyt uskonsa tähden.
        ...


      • Tuomas_Mesk

        Todellisen Kristuksen kirkon ja täyden evankeliumin polku jatkuu ...

        Pakhomios (n. 286-346, hänen nimensä on translitteroitu myös muotoihin Pakomios ja Pahomios) oli egyptiläinen kopti. Vietettyään aikaa erityisessä rukouksessa Pakhomioksen kerrotaan kyenneen Hengen voimasta puhumaan kreikkaa ja latinaa, joita hän ei ollut koskaan opiskellut. Lisäksi häneltä on jäänyt kaksi kirjettä, joiden enkelikieltä ei ole pystytty tulkitsemaan.

        Antiokiassa syntynyt piispa Theodor (393-457 jKr) kirjoitti Eusebioksen jälkeen omassa kirkkohistoriassaan kuuluisasta Nikaian kirkolliskokouksesta, jossa vuonna 325 jKr. selvitettiin kirkon kannalta ratkaisevaa areiolaiskiistaa Jeesuksen jumaluudesta.

        Theodor kirjoittaa tuosta kokoontumisesta ja apostolisista lahjoista näin:
        Paikalle oli saapunut 318 piispaa. Rooman piispa oli korkean ikänsä vuoksi jäänyt pois, mutta hän oli lähettänyt kokoukseen kaksi presbyteeriä, joilla oli valta tehdä päätöksiä Rooman seurakunnan puolesta. Tuohon aikaan monet olivat runsaasti varustettuja apostolisilla lahjoilla, ja monet kantoivat pyhien apostolien tapaan ruumiissaan Herran Jeesuksen Kristuksen haavoja. Jaakob, Antiokian piispa, kotoisin Mygdonian kaupungista, jota syyrialaiset ja assyrialaiset kutsuvat nimellä Nisibis, oli herättänyt kuolleita ja palauttanut heitä elämään, ja tehnyt monia muita ihmeitä, joita on turha tässä historiassa kerrata yksityiskohtaisesti, koska olen jo kertonut niistä..."

        Vuosina 379-450 jKr elänyt Sokrates Scolasticus kirjoitti seurakunnan vaiheista omassa seitsenosaisessa kirkkohistoriassaan. Teoksensa viimeisessä osassa hän kertoo ihmeen, joka voidaan ajallisesti paikantaa melko tarkasti vuoteen 409 jKr, sillä Sokrates Scolasticus kertoo sen tapahtuneen keisari Theodosius II:n ollessa 8-vuotias. Tapahtumapaikkana oli Konstantinopoli.

        Augustinus (354–430) on yksi kristillisen kirkon suurimmista ja eniten vaikuttaneista teologeista. Augustinus uskoi lähes läpi koko elämänsä ihmeiden ajan olevan ohitse. Noin kuusi vuotta ennen kuolemaansa hän kuitenkin hylkäsi tämän ajatuksen. Mielenmuutos johtui dramaattisesta parantumisesta, jota Augustinus sai olla todistamassa omassa seurakunnassaan. Hänen merkkipaaluteoksensa on Jumalan kaupunki.
        ...


    • Selkeyttä

      Katolinen kirkko on johdonmukainen siinä, että tulee olla vain yksi kirkko ja että se on Katolinen kirkko, koska se perustuu Pietarille annettuihin avaimiin:
      Matt. 16
      13 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: "Kuka Ihmisen Poika* on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?" 16:13-20: Mark. 8:27-30; Luuk. 9:18-21]
      14 He vastasivat: "Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista." [Matt. 14:2]
      15 "Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?"
      16 Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika." [Matt. 14:33; Joh. 6:69, Joh. 11:27; Ap. t. 9:20; 1. Joh. 5:5]
      17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. [Matt. 11:27; Gal. 1:15,16]
      18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. [Joh. 1:42; Ef. 2:20; Ilm. 21:14]
      19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." [Jes. 22:22; Matt. 18:18; Joh. 20:23; Ilm. 3:7]

      On tärkeä huomata, ettei kirkkoa perustettu Pietarin henkilön varaan, vaan sille todistuksen kalliolle, joka Pietarilla oli: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika." Tämän varmuuden hän oli saanut Jumalalta: "Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa."

      Kristuksen kirkon tulee rakentua todistuksen kalliolle eikä kenenkään henkilön varaan. Siinä tulee olla apostolinen johto. Avaimet kuvaavat johtamisen valtuutta. Palautetun Jeesuksen Kristuksen kirkolle on ominaista jäsenillä oleva todistus Pyhältä Hengeltä kirkon palautuksesta ja Mormonin kirjasta.

      Katolinen kirkko katsoo, että tuo valtuus on säilynyt heillä. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko opettaa, että valtuus on ollut luopumuksen vuoksi poissa, mutta on nyt palautettu.
      Ylösnousseina olentoina Pietari, Jaakob ja Johannes palauttivat korkeamman pappeuden ja siihen kuuluvan valtuuden perustaa Kristuksen kirkko.

      • kaksipisteto

        "Avaimet kuvaavat johtamisen valtuutta. Palautetun Jeesuksen Kristuksen kirkolle on ominaista jäsenillä oleva todistus Pyhältä Hengeltä kirkon palautuksesta ja Mormonin kirjasta"
        Valtuutuksenne on tietenkin vain omalta jumalaltanne Koretulta ihmiseltä jollaisen jumalan raamattu kieltää Jeesus, Pietari ja ja muut UT:n hahmot myös.


      • Tuomas_Mesk

        Lähdit sitten Paavin kirkon kelkkaan ja viemään keskustelua harhapoluille. Ahdas portti ja oikea tie löytyy aivan muualta.


    • Höpölöpsis

      > Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.

      Niinpä juuri. Ei mikään lihaklöntti.

      • Selkeyttä

        Liha ja veri tuossa tekstissä tarkoittavat olentoa, joka on kuolevainen. Ylösnousseessa olennossa ei ole verta.


      • Höpölöpsis
        Selkeyttä kirjoitti:

        Liha ja veri tuossa tekstissä tarkoittavat olentoa, joka on kuolevainen. Ylösnousseessa olennossa ei ole verta.

        Ei liha EIKÄ veri.

        Etkö osaa edes lukea? Jokainen esikoulun käynytkin ymmärtää mitä tuo tarkoittaa.


      • Selkeyttä
        Höpölöpsis kirjoitti:

        Ei liha EIKÄ veri.

        Etkö osaa edes lukea? Jokainen esikoulun käynytkin ymmärtää mitä tuo tarkoittaa.

        Verikö voi puhua? Lihako voi puhua? - Ne yhdessä kuvaavat kuolevaista ihmistä. Sellainen ei ollut ilmoituksen antaja, vaan "...minun Isäni, joka on taivaissa." Etkö ymmärtänyt kielikuvaa?

        Kerro miten arvelet esikoulun käyneen sen ymmärtävän?


      • Höpölöpsis
        Selkeyttä kirjoitti:

        Verikö voi puhua? Lihako voi puhua? - Ne yhdessä kuvaavat kuolevaista ihmistä. Sellainen ei ollut ilmoituksen antaja, vaan "...minun Isäni, joka on taivaissa." Etkö ymmärtänyt kielikuvaa?

        Kerro miten arvelet esikoulun käyneen sen ymmärtävän?

        Liha ja veri yhdessä osaavat puhua? Aivoja ei tarvita?

        Et ollut ymmärtävinäsi, vaan yritit väistää sivuraiteelle.

        Sinä kirjoitat: Liha JA veri.

        Raamattu kirjoittaa: Ei liha EIKÄ veri

        Et siis ole lainkaan raamatullinen jumalakäsityksessäsi.


      • Selkeyttä
        Höpölöpsis kirjoitti:

        Liha ja veri yhdessä osaavat puhua? Aivoja ei tarvita?

        Et ollut ymmärtävinäsi, vaan yritit väistää sivuraiteelle.

        Sinä kirjoitat: Liha JA veri.

        Raamattu kirjoittaa: Ei liha EIKÄ veri

        Et siis ole lainkaan raamatullinen jumalakäsityksessäsi.

        Mutta et ymmärtänyt missä yhteydessä sanoin "liha ja veri". Sanoin, että ne kuvaavat kuolevaista ihmistä.


      • Höpölöpsis
        Selkeyttä kirjoitti:

        Mutta et ymmärtänyt missä yhteydessä sanoin "liha ja veri". Sanoin, että ne kuvaavat kuolevaista ihmistä.

        Mutta kun Raamatussa ei ole tuossa kohtaa ja-sanaa. Raamattu käyttää eikä-sanaa, joten sinun mogiikallasi Raamatun mukaan ihminen olisi lihaa TAI verta.

        Jos Jumala olisi lihaa, Raamatussa olisi virhe tuossa(kin) kohtaa.


      • Tuomas_Mesk

        Kiistely yksittäisistä sanoista on tässä tapauksessa aivan turhaa. Suomenkielisessä Raamatussa on käytetty EI - EIKÄ -muotoa, kun taas suurimmassa osassa englanninkielisistä käännöksistä Matt 16:17 jakeessa on käytetty JA-sanaa. Tässä esimerkkinä King James version käännös: "And Jesus answered and said unto him, Blessed art thou, Simon Barjona: for flesh and blood hath not revealed it unto thee, but my Father which is in heaven."

        Jakeen sisällöllinen merkitys ei JA-sanaa käytettäessä kuitenkaan muutu.

        --
        Selkeyttä:
        //"Ylösnousseessa olennossa ei ole verta."//

        Eikä myöskään Jumalassa, joka on henki.


      • Selkeyttä
        Tuomas_Mesk kirjoitti:

        Kiistely yksittäisistä sanoista on tässä tapauksessa aivan turhaa. Suomenkielisessä Raamatussa on käytetty EI - EIKÄ -muotoa, kun taas suurimmassa osassa englanninkielisistä käännöksistä Matt 16:17 jakeessa on käytetty JA-sanaa. Tässä esimerkkinä King James version käännös: "And Jesus answered and said unto him, Blessed art thou, Simon Barjona: for flesh and blood hath not revealed it unto thee, but my Father which is in heaven."

        Jakeen sisällöllinen merkitys ei JA-sanaa käytettäessä kuitenkaan muutu.

        --
        Selkeyttä:
        //"Ylösnousseessa olennossa ei ole verta."//

        Eikä myöskään Jumalassa, joka on henki.

        Mistä päättelet ettei Jumalalla ole kuolematonta ruumista? Tuo kohta, jossa kehotetaan rukoilemaan hengessä ja totuudessa, ei sitä kiellä. Sen sijaan on kohtia, jotka niin oikeuttavat päättelemään:
        - Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi.
        - Stefanos näki Kristuksen Jumalan kirkkauden oikealla puolella.
        - Kristus sanoi, että joka on nähnyt Hänet on nähnyt Isän.
        Poika ei ole erilainen kuin isä. Kristus on Isän Ainosyntyinen lihan mukaan.
        Onko Kristus menettänyt ruumiinsa?

        Aivan oikein: "Ylösnousseessa olennossa ei ole verta. Eikä myöskään Jumalassa, joka on henki." Juuri siksi voitiin sanoa ettei liha ja veri ole sitä ilmoittanut vaan minun Isäni, joka on taivaassa. Ilmoitus ei tullut kuolevaiselta olennolta.

        Totunnainen ajattelu ei ole totuuden kriteeri, vaikka niin olisi ajateltu ja luultu vuosisatoja.


      • Tuomas_Mesk
        Selkeyttä kirjoitti:

        Mistä päättelet ettei Jumalalla ole kuolematonta ruumista? Tuo kohta, jossa kehotetaan rukoilemaan hengessä ja totuudessa, ei sitä kiellä. Sen sijaan on kohtia, jotka niin oikeuttavat päättelemään:
        - Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi.
        - Stefanos näki Kristuksen Jumalan kirkkauden oikealla puolella.
        - Kristus sanoi, että joka on nähnyt Hänet on nähnyt Isän.
        Poika ei ole erilainen kuin isä. Kristus on Isän Ainosyntyinen lihan mukaan.
        Onko Kristus menettänyt ruumiinsa?

        Aivan oikein: "Ylösnousseessa olennossa ei ole verta. Eikä myöskään Jumalassa, joka on henki." Juuri siksi voitiin sanoa ettei liha ja veri ole sitä ilmoittanut vaan minun Isäni, joka on taivaassa. Ilmoitus ei tullut kuolevaiselta olennolta.

        Totunnainen ajattelu ei ole totuuden kriteeri, vaikka niin olisi ajateltu ja luultu vuosisatoja.

        Arameankielisessä Uudessa testamentissa Jumala on entistä selvemmmin henki, sillä sanajärjestys on: Henki on Jumala. Se sulkee pois Jumalan kuolemattoman ruumiin.

        //"- Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi."//

        Tästä ei voi tehdä tulkintaa tai päätellä, että Jumala olisi ulkomuodoltaan ihmisen kaltainen, kun otamme vielä huomioon koko Raamatun kontekstin.

        //"- Stefanos näki Kristuksen Jumalan kirkkauden oikealla puolella."//

        Stefanos näki vain Jumalan kirkkauden, mutta siitäkään ei voi tehdä johtopäätöstä, että Jumalalla olisi kuolematon ruumis.

        //"- Kristus sanoi, että joka on nähnyt Hänet on nähnyt Isän."//

        Kun tutkimme tämän Raamatun jakeen oikeassa kontekstissa, Jeesus ei tarkoita sanoillaan ulkomuotoaan. Poika on ulkomuodoltaan erilainen, sillä hänhän syntyi ihmiseksi Pyhästä Hengestä. Ja Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusruumis on täysin sen mukainen, mitä Raamatussa kuvataan.


      • kaksipisteto
        Selkeyttä kirjoitti:

        Mistä päättelet ettei Jumalalla ole kuolematonta ruumista? Tuo kohta, jossa kehotetaan rukoilemaan hengessä ja totuudessa, ei sitä kiellä. Sen sijaan on kohtia, jotka niin oikeuttavat päättelemään:
        - Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi.
        - Stefanos näki Kristuksen Jumalan kirkkauden oikealla puolella.
        - Kristus sanoi, että joka on nähnyt Hänet on nähnyt Isän.
        Poika ei ole erilainen kuin isä. Kristus on Isän Ainosyntyinen lihan mukaan.
        Onko Kristus menettänyt ruumiinsa?

        Aivan oikein: "Ylösnousseessa olennossa ei ole verta. Eikä myöskään Jumalassa, joka on henki." Juuri siksi voitiin sanoa ettei liha ja veri ole sitä ilmoittanut vaan minun Isäni, joka on taivaassa. Ilmoitus ei tullut kuolevaiselta olennolta.

        Totunnainen ajattelu ei ole totuuden kriteeri, vaikka niin olisi ajateltu ja luultu vuosisatoja.

        Abraham näki Jahven, niin näkivät monet muutkin, jotkut muistakseni näkivät Jahven sotajoukotkin. Jahvehan on sotajoukkojen Jahve, Jahve tsevaot. Siis jossain tuolla taivaissa on ruumiilliset sotajoukotkin ynnä ruumiillinen Jahve, eihän niitä muuten voi nähdä.Ei ainkaan mormonien mukaan, siksi nyt tiedämme että jumala on Välimeren alueen ihmisten näköinen, tumma, lyhyt ja ruskeasilmäinenja hermafrodiitti jolla on ihmislajin kummankin sukupuolen ulkoiset tunnukset. Siis täydellinen ainakin ulkoisilta puitteiltaan.


      • Höpölöpsis
        Tuomas_Mesk kirjoitti:

        Kiistely yksittäisistä sanoista on tässä tapauksessa aivan turhaa. Suomenkielisessä Raamatussa on käytetty EI - EIKÄ -muotoa, kun taas suurimmassa osassa englanninkielisistä käännöksistä Matt 16:17 jakeessa on käytetty JA-sanaa. Tässä esimerkkinä King James version käännös: "And Jesus answered and said unto him, Blessed art thou, Simon Barjona: for flesh and blood hath not revealed it unto thee, but my Father which is in heaven."

        Jakeen sisällöllinen merkitys ei JA-sanaa käytettäessä kuitenkaan muutu.

        --
        Selkeyttä:
        //"Ylösnousseessa olennossa ei ole verta."//

        Eikä myöskään Jumalassa, joka on henki.

        Kiitos huomautuksesta. En tiedä miten on alkutekstin laita, mutta englannin kielessä näkyy tosiaankin olevan usein and-sana. Toisaalta suomesta englanniksi kääntäessäni saattaisin itsekin käyttää mieluiten and-sanaa vastaavissa tilanteissa.

        Otetaanpa esimerkiksi arvoitus:

        Herrojen herkku, kuningasten ruoka, ei syö siat, eikä koske koirat?

        Toisin voisi sanoa suomeksikin:

        Mikä on herrojen herkku, jota siat ja koirat eivät syö?

        Vastaus on tietenkin suola. Tapani voisi mogiikallaan väittää tuon tarkoittavan, että siat ja koirat yhdessä eivät syö suolaa, mutta ollessaan erillään koirista, siat kyllä syövät suolaa.

        Tuota tarkoitan Tapanin tarkoitushakuisella mogiikalla tuossa mainitussa Raamatun selityksessään.


    • alfa123om22

      Kaikki raamatun hahmot; niin ihmiset kuin Jumalatkin ovat annettu huonoiksi esikuviksi ja pahoiksi esimerkeiksi niille, jotka elävät hengen johdattamaa elämää tai joissa on naisen SIEMEN.

      Profeetta Sakarjan mukaan Jumala laittoi yhtenä päivänä (1000-2000) kolme paimenta pois. Epäilemättä nuo paimenet olivat Kristinusko, islam ja juutalaisuus.

      Koraani varoitti ennalta, että jos Jeesus on monijumalaisuuden tai kolminaisuuden kannalla niin hänet laitetaan pois. Profeettojen kirjat ja Koraani selvästi kertovat nämä asiat. Ei niissä ole mitään ihmettelemistä.

      On ilmeistä, että nykyisen vuosituhannen tarkoitus on, että islam tuhoaa portto kristityt ja Karitsa tuhoaa puolestaan islamin ja pedon. Karitsa saattaa olla hindulaisuus???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      980
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      238
      775
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe