Haloo miehet, varsinkin lätkimään lähteneet

heihalooisänkäppyrät

Yhteishuolto kuuluu molemmille vanhemmille, ei vaan äidille. Onko unohtunut että on lapsia? Ei pitäisi, silloin kun oltiin avioliitossa niin kyllä niiden lasten kanssa tehtiin vaikka mitä ja olivat niin tärkeitä, mutta entänyt? Kuvittelette että eron jälkeen lapset eivät enää kuulu isän vastuulle, vaan äiti hoitaa. Niin moni tekeekin. Mihet pitää menetettyjä vapaita ja kuluttaa nyt niitä rahoja jotka ennen meni lapsiin ja ihan omasta halusta ja ymmärryksestä, että lapset eivät ole ilmaisia. Entä nyt,hei haloo, kulut senkun kasvavat kun lapset kasvaa, mihin on nyt jäänyt isän rakkaus ja ymmärtämys että lapset tarvii yhä vaatteita, ruokaa ja huvituksia, elluja ym ym ym!
Ei ole tarkoitus että maksetaan kaikki mitä he haluaa, mutta kutenennenkin päätettiin ja mietittiin ja ostettiin, eisilloin riidelty rahasta että 150 e ja se on sillä selvä, enempää en minä laita! Nyt iitä on tullut jopa tapa, ja sekin on liikaa.
Kun lähdette lätkimään, muistakaa että lapset eivät poistu eämästä itse, vaan isät itse jättää ne jos niin käy. On typerää sanoa että exä käyttää lasten rahat, se on tekosyy ettei tarvisi maksaa mitään, se on kuulut moneen kertaan.
Kuinka moni mies olisi valmis ottamaan lapset itselleen ja vaihtaisi osia ex vaimon kanssa, no ei kukaan, sillä lapset maksaa ja etäisänä kaikki on sutjakkaampaa ja halvempaa.
Saa nukkua pitkään viikonloppuisin, saa mennä harrastuksiin koska haluaa, kuluttaa rahat itseensä, tehdä mitä ikinä haluaa.
TOISTA SE ON ÄIDIN! Turha sanoa mitä äidin päiviin kuuluu, sen tietää isä kun yhdessä ovat eläneen aikanaan. Taitaa unohtua kun vapaus on koittanut.
Miesten tekosyitä on lukematon määrä, kaikki mitä he sanovat ja tekevät.

Hei haloo, ottakaapa nyt itseänne niskasta kiinni ja ryhdistäydytte ja alatte kunnon isäksi. Se on tosi vaikeeta jos on tyytyväinen vaputeen, mutta ei soisi sitten moittia sitäe x vaimoa joka tekee isänkin osuuden ja vielä enemmän. Hänä parempaa ihmistä ei ole olemassa, ja se voi ollakin syy miksimiehet mollaava, siksi että heitä hävettää, kun eivät parempaan pysty. Kun mollaa ja keksii tekosyitä, elämä hymyilee ja voi leikkiä sankaria.
Hei haloo, miehet, kun olette joskus vanhoja, äklkää odottako että lapset tulevat ja hoitelevat teitä silloin, kun ovat saaneet isältä esimerkin ettei tarvi.

5

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1säpappa

      "Kuinka moni mies olisi valmis ottamaan lapset itselleen ja vaihtaisi osia ex vaimon kanssa, no ei kukaan, sillä lapset maksaa ja etäisänä kaikki on sutjakkaampaa ja halvempaa."

      Minä ainakin ottaisin vaikka heti. Vuoden päästä niin todennäköisesti käykin, tosin siitä en ole varma, saanko siltikään lähihuoltajuutta.

      En tosin koskaan lähtenyt lätkimään. Se oli lapsen äiti joka muutti uuden miehen luokse.

    • heihalooäidinruikkuset

      ja Raision kaupungin sairaaat "viranomaiset"; huoltajuus kuuluu molemmille vanhemmille, ei vaan äidin yksinhuolto perättömin "viranomais" selvityksin, lausumin lapsen olo-suhteista. Onko taas unohtunut että on lapsia? Ei pitäisi, silloin kun oltiin avioliitossa niin kyllä niiden lasten kanssa tehtiin vaikka mitä ja olivat niin tärkeitä, mutta entä nyt? Kuvittelette että eron jälkeen lapset eivät enää kuulu isän vastuulle, vaan äiti yksin hoitaa ja huoltaa. Niin moni tekeekin perättömin Raision kaupungin "viranomais" selvi-
      tysin, lausumin lapsen olosuhteista. Naiset pitää menetet-tyjä vapaita ja kuluttaa nyt niitä rahoja jotka ennen meni lapsiin ja ihan omasta halusta ja ymmärryksestä, että lap-set eivät ole ilmaisia. Entä nyt, hei haloo, kulut senkun kas-vavat kun lapset kasvaa, mihin on nyt jäänyt äidin rakkaus ja ymmärtämys että lapset tarvii yhä hyvinvointia ja huo-
      lenpitoa, isän rakkautta ym ym ym! Ei ole tarkoitus että maksetaan kaikki mitä he haluaa, mutta kuten ennenkin päätettiin ja mietittiin ja ostettiin, ei silloin riidelty rahasta,
      lapsen asumisesta tasavertaisesti molemmilla! Kun läh-dette lätkimään, muistakaa että lapset eivät poistu isänkään eämästä itse, vaan äidit ja valehtelevat, sairaat "viranomaiset" itse jättää ne isättömäksi jos niin käy. On typerää sanoa että exä käyttää lasten rahat, se on tekosyy ettei tarvisi antaa lapsia myös isän huoltoon ja asumaan myös omalla isällään.. Kuinka moni nainen olisi valmis jättämään lapset ja vaihtaisi osia ex-miehen kanssa, no ei kukaan, sillä lapset maksaa ja etääitinä kaikki on sutjak-kaampaa ja halvempaa. Saa nukkua pitkään viikonloppui sin, saa mennä harrastuksiin koska haluaa, kuluttaa rahat itseensä, tehdä mitä ikinä haluaa.
      TOISTA SE ON ISÄN! Turha sanoa mitä isän päiviin kuuluu,
      äidin ja "viraomaisten" vieraannuttaessa lapset tarkoitus hakuisesti isästään.. sen tietää vain isät eläneen aikanaan. Taitaa unohtua kun vapaus on koittanut. Naisten tekosyitä vieraannuttamiseen on lukematon määrä, kaikki mitä he sanovat ja tekevät sairaiden "viranomaisten" kanssa..
      Hei haloo, ottakaapa nyt itseänne niskasta kiinni ja ryhdis täydytte ja alatte kunnon äidiksi ja viranomaisiksi. Se on tosi vaikeeta jos on tyytyväinen vaputeen, lapsen vieraannuttamiseen mutta ei soisi sitten moittia sitä ex- miestä perättömin "viranomais" selvityksin, lausumin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista.. isää joka tekee äidinkin osuuden ja vielä enemmän. Häntä parempaa ihmistä ei ole olemassa, ja se voi ollakin syy miksi naiset mollaavat, siksi että heitä hävettää, kun eivät parempaan pysty. Kun mollaa ja keksii tekosyitä, elämä hymyilee ja
      voi leikkiä sankaria sairaiden "viranomaisten" kanssa..
      Hei haloo, naiset, kun olette joskus vanhoja, älkää odotta
      ko että lapset tulevat ja hoitelevat teitä silloin, kun ovat saaneet äidiltä esimerkin ettei tarvi. Elarien maksu on äideille erittäin vastenmielistä mutta muistakaa naiset se on teidän velvollisuus kun ette muutoin ole lapsen elämäs sä lähellä. Onhan se helppoa laittaa rahaa vaan tilille kun muuta ei tarvi tehdä, sitten moittia ex-miestä että käyttää rahat itseensä ja rytkyttää lapset "viranomaisille". Onhan se vaikeeta ajatella kun ei ole äidillä muuta velvollisuutta kun maksaa vaan. ISÄN osa on rankka, ja haukut saa pääl lensä. Naiset ja sairaat "viranomaiset" kerää karkit kakun päältä, lapsi tulee syötettynä, puhtaissa vaatteissa isän luota muutamaksi tunniksi äidille kerran kuussa, ja se on siinä Voi että se Isä on huono ihminen kun olla köllöttelee vapaalla ja äidin homma on niin rankka. Hei haloo, naiset, kun olette joskus vanhoja, äklkää odottako että lapset tulevat ja hoitelevat teitä silloin, kun ovat saaneet äidiltä esimerkin ettei tarvi. Opettele kirjoittamaan:)))

      • HyväRaisio

        Niin näppärä olet kopioimaan muiden kirjoituksia että sun se kannattaisi opetella kirjoittamaan. Lisäksi kannattaisi näköjään opetella tuota vanhemmuutta kun et nykyisillä taidoillasi ole vanhemmaksi soveltuva.


      • HUONORAISIO
        HyväRaisio kirjoitti:

        Niin näppärä olet kopioimaan muiden kirjoituksia että sun se kannattaisi opetella kirjoittamaan. Lisäksi kannattaisi näköjään opetella tuota vanhemmuutta kun et nykyisillä taidoillasi ole vanhemmaksi soveltuva.

        Niin näppärä olet kopioimaan muiden kirjoituksia; "viranomaisten" perättömiä selvityksiä lapsen olo-suhteista, että sun se kannattaisi opetella ajattele-
        maan ja kirjoittamaan. Kirjoittamaan ja ottamaan asioista selvää mitä oikeasti on tapahtunut;
        mitä oikeasti tarkoittaa lapsen etu, oikeudet ja paras, mitä oikeasti tarkoittaa Suomen valtion perustuslaki-
        ja lainsäädäntö lapsia koskevissa asioissa. Lisäksi kannattaisi näköjään opetella tuota vanhemmuutta vieraannuttajaäidin ja Raision kaupungin sairaiden "viranomaisten" kanssa perättömin "viranomais" selvityksin, lausumin mm. tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, kun ette selvästikkään nykyisillä taidoillanne ole vanhemmiksi millään tavoin soveltuvia.


    • Miem

      Niin olen aina ollut yhteydessä ja ottanut lapseni niin usein kun sopimuksessa on ollut mahdollista... ...mutta en ole koskaan ollut mikään batleri joka sormia napsauttamalla olisi ollut ex:n pompotettavana !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4230
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4142
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      611
      3927
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      20
      2755
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2485
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2074
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2072
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      191
      1970
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1629
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1432
    Aihe