kotitöiden tekeminen tai vaikuta seksin saamiseen

tuulestakiinni

onko muissa talouksissa miten? lasten kanssa vietetty aika? romanttiset rekvisiitat? vai mitä miehet teette saadaksenne hänet lähellenne ja intiimiiin kanssakäymiseen.

15

129

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elämänmenoa

      Nainen olen ja suoraan sanottuna seksi ei ole kiinni mistään kotitöistä. Meillä on ollut aina selvä työjako kotityöt ja sisätyöt kuuluu naiselle ja miehelle ulkotyöt. Seksi on kiinni läheisyydestä, huomaavaisuudesta, toisen huomioimisesta arjessa, kun kysyy, kuis menee. Jos kotona käy vain paitaa vaihtamassa, eikä vaimolle urahda sanaakaan, niin silloin se seksi loppuu. Jos hetken maltta istua sohvalla ja jutella vaimonsa kanssa mukavia, niin seksistä ei ole puutetta. Aika yksinkertainen yhtälö, mutta monetkaan ei sitä kuitenkaa tajua, vaan toteuttavat tuota yksinkertaista yhtälöä kakkosen pirtissä, jossa jaloissa ei pyöri omat mukulat, vaan ihan vieraat.

      • Kevättähtimö

        Seksi on kiinni läheisyydestä ja huomaavaisuudesta, ja siihen sisältyy ajatus siitä, että tehdään yhdessä hommia yhteisen hyvän eteen. Kumpikin kykyjensä ja jaksamisensa mukaan. Kotitöiden määrä tunneissa mitattuna ei ole tärkeä, vaan se fiilis, että puoliso tekee oman osuutensa ja huomioi. Voi olla, että olen väärä ihminen vastaamaan, kun tällä saralla ei ole ongelmia ollut. Vaiko juuri siksi oikea ihminen? Minulle tärkeää on nimen omaan ne pienet ystävälliset teot, sanat ja läheisyys: halitaan, pussaillaan, taputellaan peffalle muutenkin kuin saamismielessä. Tieto siitä, että puoliso haluaa olla minulle kaikin puolin hyvä. Mitä puoliso tekee saadakseen minut lähelleen? No, levittää kätensä halaukseen tai taputtaa polveansa, että tulepa kulta tähän istumaan hetkeksi. Kaikki läheisyys ei johda seksiin, mutta seksiä ei ole ilman läheisyyttä. Siitä se vire syntyy.

      • 424884

        Seksin voi tuhota virheillään, mutta se tuhoutuu usein ihan luonnostaankin. Ja kun se menee, se menee.

      • ihmettelen87

        1. vastaaaja? miten jaksat kotitöitä jos siulla on pienii lapsii niin tedä yksin? eikö mies auttamassa auttaisi myös sinua?

      • PikkuPiikanen

        Priorisointi.. Vaikken olekaan tuo jolta kysyt. :)

        Meillä hoidan pääosi kodin, pihan ja elukat. Lapset hoituu yhdessä, toki pyörivät mukana päivisin kanssani jos mies ei ole kotona. Nyt osa jo koulussa joten ei kukaan ole sotkemassa päivällä kuin minä. - etätöissä kotona n.70% työajasta..

        Kun ei tee kotitöistä murhetta eikä niitä alkujaan liioittele niin hyvin menee. Koneet tekee suurimmat työt. Oikeasti ei ole iso vaiva heittää pyykkejä koneeseen.. Tavaroille tarpeeksi säilytystilaa ja vain käytössä olevat vaatteet, tavarat kaapeissa.. Muut varastoon jne. Kukin pistää paikoilleen tavaransa, pienet toki eivät osaa mutta ei niitä leluja tarvitse aina levittää ympäri taloa ;)
        Kun aina pyyhkäisee, järjestelee vähän päivittäin niin ei tule ikinä mitään järkkyä sotkua. Eteinen hoituu rikkaimurilla viidessä minuutissa per.pvä. Koirat ja lapset tuo hiekkaa ja roskaa tyhjästä heh.
        Rikkis on muuallakin kätevä. Isoa imuria/letkua ei niin tule otettua esiin helposti..

        Oma asennoituminen vaikuttaa paljon. Toki jos inhoaa mitään siivousta niin tuntuuha se raskaalta. Ja aina löytyy joku homma minkä toinen varmasti tykkää tehdä kuitenkin.

        Ukko on saanut aina silti hoitaa silittämiset. Ulkona vie risut,,jätteet ym kaatikselle puolestaan.

        Välillä käyn elokuvissa, teatterissa yms ja nukun yön hotellissa jos tarvii "akkuja ladata". Yksin! Useammin yhdessä ja lapsenvahdit on keksitty..

        Ne kotityöt hoituu kun laiskempi osapuoli maksaa sitten enempi laskuja. Jää "palkkaa" itsensä hemmotteluun täten korvauksena. Jos en tienaisi mitään niin tällöin kotihommat kuuluisi muutenkin vastuulleni.. Ilman korvausta.

        Mutta jokaine pari omalla tyylillään.

    • mekkk

      Toinen kirjoitus on hyvä että jutellaan jotain mitä kuluu ja niin edlleen. Toinen asia on kun muutetaan yhteen ja kun suhde muuttuu kunnon parisuhteeksi niin kanattaa puhua mitä suhteelta haluaa ja hyvä myös puhua seksin määrästä ja laadusta ja kaikkea siltä väliltä. Jos toinen haluaa tai tarvitsee sekiä 2-5 kertaa viikossa ja toiselle riittää kerran kuussa niin suhde ei tule toimimaan mitenkään.

    • NäinMeillä

      Kotitöillä voi olla negatiivinen vaikutus parisuhteen seksielämään jos jompi kumpi puoliso kokee työnjaon epäreiluna ja ylikuormittuu omista töistään. Silloin hän myös yleensä kokee toisen puolison roolin parisuhteessa negatiivisesti ja tämä heijastuu haluun harrastaa seksiä.
      Mutta jos nämä asiat ovat kunnossa, läheisyys ja yhteenkuuluvuus on tärkein asia hyvän seksielämän aikaansaamiseksi kuten muissa viesteissä onkin jo todettu. Hellimiset, kehut ja kosketukset tärkeitä.

    • valinnasta_kiinni

      Ihmetyttää tämä jatkuva marina kotitöistä näillä keskustelpalstoilla.
      Meillä, siis vuorotyöläisillä, hoituvat kotityöt ja lapset automaattisesti. Se tekee joka on kotona, ei voi jäädä odottelemaan 8-10h koska toinen tulee töistä kotiin vaihtamaan vaippaa tai antamaan lapsille ruokaa tai pistämään ne nukkumaan. Pitää tehdä itse.

      Seksi ei ole mitenkään sidoksissa kotitöihin. Läheisyys ja hellyys ei ole sidoksissa kotitöihin. Niitä voi harjoittaa vaikka kuinka sotkuisessa kodissa tahansa ja melkeinpä missä tahansa, jos halua on. Kyse on siitä rakastaako toista ja tekeekö mieli sitä toista.
      Jos ei tee mieli, ei ole seksiäkään. Eikä rakkauteen tarvita kynttilöitä eikä kukkia, riittää kun pitää toista hyvänä, kohtelee hyvin ja rakastaa, ottaa huomioon.

      Mitäpä jos hankkisitte puolisoksenne sellaisen ihmisen joka on asunut omillaan vuosikausia ennen parisuhdetta. Yksin asunut on tottunut tekemään ruokaa, siivoamaan ja pesemään pyykkiä pyytämättä ja käskemättä. Näitä ihmisiä on Suomi täynnä. Siitä vaan valitsemaan parempaa tyyppiä lastenne isäksi tai äidiksi.

      • Commeciommeca

        "Mitäpä jos hankkisitte puolisoksenne sellaisen ihmisen joka on asunut omillaan vuosikausia ennen parisuhdetta" Näitä ihmisiä tosiaan on mutta usein vaikutus on se, että se vuosia yksin asunut haluaa tehdä kaiken omalla tavallaan, samoin kuin se puolisokin, joka on vuosia yksin asunut.

        No, asiaan. Minulla taas seksi on kiinni arjen sujumisesta. En tykkää sotkusta enkä välinpitämättömyydestä. Ja kynttilät sekä kukat ovat kivaa rekvisiittaa. Tästäkin huolimatta, en ole yhtään sen oikeammassa tai vääremmässä kuin te muutkaan vaan jokainen voi itse määritellä sen, mikä vaikuttaa mihinkin.

      • valinnasta_kiinni
        Commeciommeca kirjoitti:

        Parisuhteessa on kyse siitä, onko molemmin puolista rakkautta, onko molemmilla riittävästi halua olla yhdessä ja tehdä yhteisestä elämästä mukavaa!

        Silloin kun kaksi aikuista ihmistä, jotka rakastavat toisiaan, aloittavat seurustelun he alkavat hioa toisiaan, rakentaa yhteistä tulevaisuutta, ei siinä silloin merkkaa mitäänse miten minä olen aina tiskannut tai imuroinut. Parisuhteessa joustetaan puolin ja toisin, kehitetään yhteinen tapa elää ja tehdä asioita. Rakennetaan yhdessä sellainen parisuhde jossa kummallakin on hyvä olla.

        Pitää olla arvostus ja kunnioitus juuri sitä omaa puolisoa kohtaan, pitää olla tunne siitä, että tämä on minun mies/vaimo enkä minä halua ketään muuta.
        Kun kunnioitus ja halu olla toisen kanssa on molemminpuolista, ei silloin halua pettää eikä laistaa edes kotitöistäkään eikä tuottaa pahaa mieltä rakkaalleen.

        Jos/kun kumppani valitaan väärin, tai vääristä syistä, tietenkin ne prioriteetit ja tavoitteet ovat eri planeeltalta, ei ole riittävästi rakkautta eikä halua yhteiseen elämään. Ei parisuhteessa riitä, että vain toinen tekee kaikkensa, molempien on oltava samalla viivalla. Jos eroavaisuudet ovat liian suuret, molempien olisi pakko oppia joustamaan ja tulemaan vastaan.

        Jos arkielämä on peffasta, mukava koti ja parisuhde vaihtuu taistelutantereeksi ja ajan myötä ero on edessä.

        Monesti sanotaan, että lapset pilaavat parisuhteen. Ei se niin ole. Kenenkään ei ole pakko tänä päivänä synnyttää lapsia niin kuin ennen oli.
        Lapset pitäisi osata ottaa vastaan hyvänä asiana, ei vain lisätyönä ja rahanmenona, murheina ja huolena. Me olemme mieheni kanssa aina ajatelleet, että me olemme maailman onnekkaimmat ihmiset kun olemme saaneet lapset ja nyt jo lastenlapsia. Eivät lapset ole itsestään selvyys, eikä niitä jokaiselle suoda.
        Tietenkin lasten myötä työtaakka lisääntyy, mutta ei se paha asia ole, ihminen jaksaa tehdä työtä. Nykyihmisillä on elämää helpottavia koneita runsaasti. Tänä päivänä arjesta saadaan sujuva ja toimiva pienellä suunnittelulla ja systemaattisuudella. Jopa ruokaa pystyy tilaamaan ruokakaupasta kotiovelle jos on liian kiire kaupassa käyntiin. Ennen ruuan joutui keräämään syksyisin metsästä ja pelloilta.

        Olen sitä mieltä, että tänä päivänä nuorten ihmisten itsekkyys, ns. oman ajan tarve joka oikeasti käytetään täällä keskustelupalstoilla ja somessa muiden ihmisten elämän seuraamiseen, on se joka syö parisuhdetta ja haittaa lasten hoitamista. Ollaan sivullisina muiden ihmisten tekemisissä mukana mieluummin kuin tehdään omien rakkaiden kanssa asioita ja eletään todellista elämää.
        Some-elämässä eläminen on helppoa, riittää kun istuu sohvalla ja näpyttelee.

      • Eienääihannuori
        valinnasta_kiinni kirjoitti:

        Näin juuri! En ole vähään aikaan näin hyvää ja asiallista kirjoitusta lukenut. Kirjoitit juuri sen mitä itsekin ajattelen. Yhdyn täysin!

    • OmaaAikaa

      Väsymys ja ylikuormittuminen ovat seksin tappajia. Ei kukaan jaksa eikä innostu jos on aina väsynyt. Tarpeeks lepoa ja läheisyyttä, se auttaa.

    • turhautunutuj

      Ei siinä kotityöt auta vaikka kuinka jynssäisit...vaimoani kun ei seksi kiinnosta.

    • 7268

      Seksi ei ole saamista vaan molemminpuolista antamista,
      Tuohon ajatukseen sisältyy myös se, että kumpikin ottaa myös arkiasioissa huomioon kumppanin hyvinvoinnin.

      Meillä tuo on merkinnyt liikkumista laidasta toiseen.
      On ollut vuosia jolloin minä en tehnyt kotona mitään. Tulin väsyneenä perjanataisin alkuillasta ja lähdin tien päälle maanantaisin klo 3 - 5:n aikoihin.
      Lauantaisin aloin illalla elpymään ja varsinainen seurustelupäivä oli sunnuntai.

      Vastaavasti oli vuosia jolloin minä hodin penskojen kanssa suurimman osan kotitöistä.
      Koskaan, muualla kuin kotona, vaimon ei ole tarvinnut tehdä itselleenkään aamiaista eikä kotona ruokaakaan viimeisiin 15 vuoteen.
      Yli 20 vuotta ruokakaupan kassalla istuneena kertoi nähneensä riittävästi syötävien raaka-aineita.

      Nytkin, loma-asunnollamme, vaimolle on ehkä tärkeämpää se, että noudan hänelle aamuisin tuoreen kurpitsahillorinkelin tai kierukka pullan, kuin itse tuote, Mielihyvää huolenpidosta?

      Metsän vastaaminen huutoon on näyttänyt toimineen vaikka se ei ole ollutkaan ajatus.

    • keittiöekspertti

      Parisuhde on ihan tavallinen ihmissuhde, siihen pätee samat lainalaisuudet kuin ystävyyssuhteisiin. Ihmissuhdetoiminta perustuu aina vapaaehtoisuuteen ja toisen kunnioittamiseen, kaikki ihmissuhteet voi tuhota kuvittelemalla että minulla on oikeuksia muttei velvollisuuksia.

      Ihmissuhteissa pitäisi muistaa että silloinkin kun haluaa toisen ottavan isompaa roolia jostakin, asiaa ei voi hoitaa ilmoitusmenettelynä, kumppanisi ei ole tarkoitettu käskytettäväksesi.

      Taitamaton daami kotona on hyvin usein se osapuoli joka laittaa käyntiin avioeroon johtavan tapahtumasarjan, useimmiten vieläpä kanssasisariensa tukemana. Yleensä kaikki alkaa hyväätarkoittavalla valtapelillä, nainen ryhtyy kanssasisariensa tukemana pelaamaan peliä jossa hän itse määrittelee mitä miehen kuuluu tehdä, minkälaisella aikataululla ja minkälaisia palkintoja näistä suorituksista saa.

      Kumppani jää usein pelinappulaksi jonka odotetaan toimivan daamin antamien ohjeiden mukaan, ja mikäli kumppani toimii toisin, niin tottelemattomuudesta rankaistaan kylmyydellä. Jotkut miehet ajattelevat että parempi tossun alla kuin taivasalla, toiset pistävät eropaperit vetämään saman tien.

      On myös miesryhmä joka jatkaaa tyytymättömänä suhteessaan mutta hakee lämpönsä toisaalta. Itse kuuluin tähän ryhmään, ja karkeasti arvioiden minä harrastin seksiä vuosittain noin 15 eri naisen kanssa, satunnaisten baarituttavuuksien ja seksiammattilaisten kanssa. Olen laskeskellut että 20 vuoden suhteen aikana minulla oli n. 300 seksikumppania kodin ulkopuolella ja lisäksi oma vaimo joka oli sängyssä taivaallinen mutta luonteeltaan epäkelpo vaimoksi.

      Joku voi miettiä että 300 naisen panemiseen vaaditaan joku seksiaddiktio, mutta todellisuudessa äärimmäisen harvoja naisia lukuunottamatta kaikki olivat vain yhden yön panoja. Sanon myös näin jälkeenpäin, että oma vaimoni oli se joka tyydytti minun seksuaaliset tarpeeni, vieraat naiset emotionaaliset tarpeeni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe