Miksi olen pettynyt

globis

Kristinusko ja luterilaisuus mikä vallitsee Suomessa, meidän kulttuurissamme on aina ollut itselleni tärkeä asia. Ikään kuin osa kotia. Ilman kotikirkon yhteyttä en tunne olevani kotona ja turvassa.
Mutta nyt kun maailma muuttuu, ja maatamme alkaa enenevissä määrin kansoittaa idän pakanat, niin olen alkanut minäkin viimein huolestua.
Olen itse naimisissa mustaihoisen kristityn kanssa ja ystäväpiirimme koostuu keikenvärisistä ihmisistä, kristityistä, hinduista, buddhalaisista jne. Yhtään muslimia ei ole joukossa. Koska he eivät halua kuulua muuhun joukkoon kuin muslimeihin jotka ovat ainoat oikeassa olevat. Kukaan värikkäistä ystävistäni ei ole ollenkaan ilahtunut tästä nykyhetken maahanmuutosta, koska kaikki tulijat ovat muslimeita ja vielä miehiä. Ja heitä tulee määrättömät määrät kerrallaan. Japanilainen ystäväni on iloinen, että voi aina lähteä takaisin kotimaahansa kun täällä tulee tukalaa, heillähän ei muslimeita oteta lainkaan maahan asumaan. Siinä asiassa täytyy kunnioittaa itämaista viisautta!

Siksi en ymmärrä miksi luterilainen kirkko haluaa hoivata näitä tulijoita jotka lopulta tuhoavat koko kristinuskon. Ei men kuin 20 vuotta kun suomessakin Islam on valtauskonto. Tällä menolla.
En ymmärrä enää mistään mitään. Olisin toivonut, että kristuksen sana olisi ollut se suurin auktoriteetti kirkossamme. Kristus itse tulee tänne aikanaan sotajoukkoineen taistelemaan joten miski meidän kristittyjen pitäisi antautua pakanuuden ja pahuuden edessä sinisilmäisinä lampaina koska meidät on opetettu auttamaan hädässä olevia.

Auttaa pitää tietenkin, mutta on ihmisluonnon vastaista sekoittaa eri kulttuureita ja uskontoja. Siitä ei seuraa kuin sotaa ja iloa itse paholaiselle.
Ihmisten pitää saada asua omilla maillaan, ei siirtyä massoittain vieraaseen kulttuuriin ja uskontoon/ ateismiin.
Kaikki jotka väittävät muuta ovat aivopestyjä typeryksiä tai psykopaatteja.
Ihminen kuuluu juurilleen, ei tympeisiin suurkaupunkeihin joissa vain prosentti tai korkeintaan pari tulee ikinä löytämään iloa ja onnea elämäänsä.

24

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En ihan ymmärrä tuota vuodatustasi. Ensin kehut miten monikulttuurista ystäväsi ja kaverisi ovat, sitten sanot ”…on ihmisluonnon vastaista sekoittaa eri kulttuureita ja uskontoja…”?

      ”Ei men kuin 20 vuotta kun suomessakin Islam on valtauskonto.”

      Kuinka niin? Oletko aikonut luopua kristinuskosta vai ovatko jo kaverisi päättäneet niin tehdä?

      ”Ihmisten pitää saada asua omilla maillaan, ei siirtyä massoittain vieraaseen kulttuuriin ja uskontoon/ ateismiin.”

      Niin, tässä kohtaa voit yrittää samaistua niihin suomalaisiin joilla oli oma uskonto ja meidän kristinuskomme valtasi paikan.
      Tai voit miettiä muuttamista kun täältä massoittain lähdettiin Amerikkaan ja ruotsiin.

      Tai voit miettiä sitä miksi et pelkää vaikka kiinalaisia tai venäläisiä (joista suurin osa on ateisteja), joita on enemmän suomessa?
      http://www.vaestoliitto.fi/@Bin/5236308/Kansallisuus_kieli_syntymämaa.jpeg

      ”Ihminen kuuluu juurilleen, ei tympeisiin suurkaupunkeihin…”

      Ja kun sen olisi voinut kertoa noille hallituksille, jotka vaativat mm, työttömiä liikkumaan rivakasti työnperästä eikä itsekään kotiseutujaan ja ystäviään.
      Juu, ja yhä useampi on syntyisin kaupungista.

      • >> En ihan ymmärrä tuota vuodatustasi. Ensin kehut miten monikulttuurista ystäväsi ja kaverisi ovat, sitten sanot ”…on ihmisluonnon vastaista sekoittaa eri kulttuureita ja uskontoja…”? <<
        Just,minullakintökkäsi tuohon ja luin alun uudelleen.
        Pelkkää keksittyä tarinaa, siinä yksi kotievankelista koittaa vakuuttaa lukijansa omasta ennakkoluulottomuudestaan etc.
        Lisäksi tuo oma "ystäväpiirinsä" vaikuttaa rasistiseksi fundamentalistiksi aikas laajalta, "ystäväpiirimme koostuu kaikenvärisistä ihmisistä, kristityistä, hinduista, buddhalaisista jne.". jep jep.
        Keksittyä roskaa alusta loppuun ja sama helluntailainen räyhis taas asialla.


      • qwertyilija kirjoitti:

        >> En ihan ymmärrä tuota vuodatustasi. Ensin kehut miten monikulttuurista ystäväsi ja kaverisi ovat, sitten sanot ”…on ihmisluonnon vastaista sekoittaa eri kulttuureita ja uskontoja…”? <<
        Just,minullakintökkäsi tuohon ja luin alun uudelleen.
        Pelkkää keksittyä tarinaa, siinä yksi kotievankelista koittaa vakuuttaa lukijansa omasta ennakkoluulottomuudestaan etc.
        Lisäksi tuo oma "ystäväpiirinsä" vaikuttaa rasistiseksi fundamentalistiksi aikas laajalta, "ystäväpiirimme koostuu kaikenvärisistä ihmisistä, kristityistä, hinduista, buddhalaisista jne.". jep jep.
        Keksittyä roskaa alusta loppuun ja sama helluntailainen räyhis taas asialla.

        Herää kyllä tuollainen epäilys.


    • Peniel

      Olen todella kanssasi samaa mieltä. Yksi seikka on että kaikki leimataan rasismksi. .Toinen on että kristinuskovia ei ole Suomessa enää olemassa. Ev.lut. kirkko on (anteeksi) munaton. Politiikkaa ja uskoa ei pidä sotkea..nyt kun ei ole enää Kuninkaita. Aiemmin laki perustui Raamattuun. Jumalakaan ei tunnistaisi enää omaansa. "Mitä et pysty hallitsemaan. .Tee se lailliseksi. " ihmisen?? Vai ? ....

      • Ei kaikkia leimata rasisteiksi. Vain niistä käytetään termiä rasisti jotka puhuvat kuin rasistit.


    • outojuttu

      Minulla on kolme muslimiystävää. Olen uskonnoton. Islamissa ja kristinuskossa on sama jumala (Allah = Jumala) ja islamissa Jeesus on profeetta.

      • Peniel

        Näinkö on? Mikä "jumala" on isis porukalla!!


      • kiiskivastarannalta

        Kristinuskon Jumala ei ole islamin Allah.
        Jeesus on Jumalan Poika.

        Islamin mukaan Allahilla ei voi olla poikaa. Jeesus kyllä mainitaan Koraanissa, mutta hänestä puhutaan Marian poikana - ei Jumalan Poikana.

        Islam ei myöskään usko, että Jeesus olisi kuollut ja nousut kuolleista.


      • eräs.uskova
        kiiskivastarannalta kirjoitti:

        Kristinuskon Jumala ei ole islamin Allah.
        Jeesus on Jumalan Poika.

        Islamin mukaan Allahilla ei voi olla poikaa. Jeesus kyllä mainitaan Koraanissa, mutta hänestä puhutaan Marian poikana - ei Jumalan Poikana.

        Islam ei myöskään usko, että Jeesus olisi kuollut ja nousut kuolleista.

        Juuri näin. jolla ei ole Poikaa, sillä ei ole Isääkään.

        " Muhammedin ja islamin Allah ei ole Jumalamme. Hän ei ole Luoja. Ennen islamia Allah oli epäjumala, jota kutsuttiin nimellä Eld, ja hänen vaimonsa nimi oli Elad, mikä merkitsee aurinkoa.
        Eld tarkoitti kuuta tai etenkin kuunsirppiä. Uskottiin, että kuunsirppi symboloi miestä. Aurinko on vaimo. Siksi nykyään joka moskeijasta löytyy minareetin päältä kuunsirppi ja tähti."


      • jumala.jumala
        Peniel kirjoitti:

        Näinkö on? Mikä "jumala" on isis porukalla!!

        Sama varmaan kuin vihapuhetta levittävillä rasistifundamentalisteilla esim. tällä palstalla - itse keksitty valheen, vihan ja kuoleman jumala.


    • Peniel

      Jeesus on Jahve. Jumalan väliin tulo ..ihmiskunnan syntien sovittamiseksi.

    • Peniel

      Niissä maissa jotka ovat nykyään "kristittyjä" suurin osa haistattaa p....t nykyajan uskolle. Meidät on aivopesty katsomaan 4 h. Vrk. "Tositeeveetä". Puolet "porukasta" on kännissä joka toinen päivä.. (joku toinen on krapula) olipa usko vieläkin "ooppiumia" kansalle! !! Ei ole!!! Kaikki tuutin suoltaa. ."Näin pysyt timminä" jne..jne... jne.. jne..
      Kunpa Löytyisikö joku kunnon kristitty... jolla olisi pokkaa sanoa!!! Tänne tulevat saavat kaiken tuen..mutta elävät tämän maan USKON JA LAKIEN MUKAAN!

    • Apartheidin.hedelmiä

      Mistä te keksitte näitä valheitanne tänne viljellä. Japanissa on kuuleppas muslimeja, mene vaikka katsomaan jos et usko ja , että Suomi on 20 v :den kuluttua islamilainen valtio, no tollaselta 65 000 ihmisen vähemmistöltä on tietenkin ihan loogista odottaa, että ne lisääntyy sitä tahtia.

      Mut joo jatketaan foliohattu linjalla :D
      65 000 muslimia siis muodostaa parit , eli pareja tulee 32 500 tuo kerrotaan sitten 20 (joka tarkoittaa yhden lapsen vauhtia per vuosi) tulokseksi saadaan 650 000 ( lapset) johon lisätään vielä tuo 65 000 (vanhemmat) saadaan 715 000 , no tuohan ei ole enemmistö ei nyt , eikä tule olemaan 20v :den kuluttua. Lisäksi laskukaava klenkkaa pahasti siinä mielessä, että osa noista nykyisistä turvapaikanhakijoista saa kielteisen päätöksen, lisäksi kaava ei ota huomioon sitä, että noiden parien tulisi olla 100% muslimeja kulttuureja ei siis saisi sekoittaa koska se liennyttää aina uskontoja , kaikki eivät mahdollisesti halua lasta ollenkaan, eivät kykene saamaan lasta, vaihtavat uskontoa, ovat ateisteja, se ei ota myöskään huomioon naisia jotka ohittavat ferttiilivuodet, eikä niitä jotka kuolevat ennen kuin tuo 20 vuotta tulee täyteen. Jotta tuo siis olisi edes teoriassa mahdollista, niin noiden parien pitäisi lisääntyä ihan kaikkien vähintään kahden lapsen vuosivauhtia tuo 20 vuotta ja samaan aikaan pitäisi syntyvien kantasuomalaisten määrä laskea huomattavasti.

      Vähän voisi siis jotain rajaa näissä harjoittaa. Tietysti voihan se olla, että johonkin perunakellarissa tiukasti folihattua pitelevään muslimien invaasiota pelkäävän helluntailaiseen tämä ehkä uppoaakin.

    • Jatketaan.asiallisesti

      Hyviä kysymyksiä aloittajalta. Itse ihmettelen täällä kirjoittavien keskustelutyyliä, joka on aina aggressiivinen. Miksi ei voida asialliseen ja arkaan aloitukseen suhtautua asiallisesti ja näin voisimme yhdessä miettiä mistä kaikesta tässä on nyt kysymys. En ollenkaan usko, että kirkoissa nykyään opetetaan ihmiset vastaamaan ivallisesti ja aggressiviisesti toisten kysymyksiin. Miksi ei enää saisi kysyä?

      • Apartheidin.hedelmiä

        Aloittaja nimittää muslimeja " idän pakanoiksi " ja heitä jotka ovat erimieltä hänen kanssaan " Kaikki jotka väittävät muuta ovat aivopestyjä typeryksiä tai psykopaatteja " Tuon lisäksi hän esittää tuon skenaarion siitä kuinka 20 vuoden kuluttua Suomi on muslimimaa. Yhtään kysymystä ei tuosta aloituksesta kylläkään löydy.

        Asiallisesti voidaan keskustella mutta silloin täytyy myös aloittaa asiallisesti eikä sortua myöskään heti alussa valehteluun. Jos heittää tuollaisen kauhuskenaarion ikäänkuin faktana , niin silloin pitää kestää myös sen kriittinen tarkastelu.

        Kirkossa käyminen ei edellytä omien aivojen sammuttamista, eikä siellä opeteta johonkin tiettyyn ajatuskaavaan ja jos haluaa tehdä aloituksen jolla haluaa asiallista keskustelua virittää niin ei pidä mennä tekemään sitä , että sanoo "jos olet erimieltä kanssani, olet hullu" tuosta on aika vaikea rakentaville urille hommaa lähteä viemään.


      • untamoinentaas

        niin ja Kalle tätiäkin pilkkaavat vaikka nehän rakastelevat lähinnä olevia


      • Apartheidin.hedelmiä kirjoitti:

        Aloittaja nimittää muslimeja " idän pakanoiksi " ja heitä jotka ovat erimieltä hänen kanssaan " Kaikki jotka väittävät muuta ovat aivopestyjä typeryksiä tai psykopaatteja " Tuon lisäksi hän esittää tuon skenaarion siitä kuinka 20 vuoden kuluttua Suomi on muslimimaa. Yhtään kysymystä ei tuosta aloituksesta kylläkään löydy.

        Asiallisesti voidaan keskustella mutta silloin täytyy myös aloittaa asiallisesti eikä sortua myöskään heti alussa valehteluun. Jos heittää tuollaisen kauhuskenaarion ikäänkuin faktana , niin silloin pitää kestää myös sen kriittinen tarkastelu.

        Kirkossa käyminen ei edellytä omien aivojen sammuttamista, eikä siellä opeteta johonkin tiettyyn ajatuskaavaan ja jos haluaa tehdä aloituksen jolla haluaa asiallista keskustelua virittää niin ei pidä mennä tekemään sitä , että sanoo "jos olet erimieltä kanssani, olet hullu" tuosta on aika vaikea rakentaville urille hommaa lähteä viemään.

        "Asiallisesti voidaan keskustella mutta silloin täytyy myös aloittaa asiallisesti ..."

        Aivan. Osuva kritiikki.


    • rkop

      Turha keskustelupalstaa kutsua luterilaisuudeksi!
      Krisityt ovat odottaneet kauan antikristuksen ilmestymistä, jonka tunnistaa sellaisesta, ettei antiristus tunnusta Jeesusta Kristusta Jumalan Pojaksi! Amen
      Kristinsko on Jumalan perustama usko, jonka kautta ihmiset voivat pelastua iankaikkiseen elämään autuuteen Jesulsen Ktistuksen kautta, jonka Jumsla on antanut!
      Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!
      Jeesus käski justamaan Evankeliumia maailman loppuun asti.
      Islam ei ole tuota Evankeliumia, jota Jeesus käski julistamaan!
      Vain Jeesukseen uskomalla voi pelastua Jumalan luo!
      Jeesus sovitti koko maailman synnit Jumalan suhteen.
      Joka uskoo Jeesukseen saa syntinsä anteeksi ja perii iankaikkisen elämän!
      "Jumala käskee kaikkia ihmisä kaikkialla tekemään parannuksen ja uskomaan Jeesuksen nimessä synnit anteeksi! Vakuudeksi Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ensimmäisenä kuolleista ylösnousseista!"
      Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!
      Jeesus käski justamaan Evankeliumia maailman loppuun asti.
      Jeesus torjui kiusaajan Jumalan Sanalla!
      Myös Uusi Testamnetti on Jumalan Sanaa!
      "13 Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte." 1Tessalonikalaiskirje 2.luku


      Raamatun sana osoittaa islamin antikristullseksi, joka Raamatussa ilmoitettu!

      Kyseessä se Raamatussa ilmoitettu antikristuksen ilmaantuminen!?
      Raamatun mukaan antikristus ei tunnusta Jeesusta Jumalan pojaksi!
      Ja Kalliomoskeijan ulko- ja sisäseiniin muhamettilaiset ovat kirjoittaneet;"Ettei Jumalalla ole Poikaa!" Eli kirjoitukset käyvät tuossa toteen, eli muhamettilaisuus eli islam on Antikristus, joka Raamatuissa on ilmoitettu tulevan maailmaan!!!
      "Joka ei tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi, on Antikristus!" Raamatun mukaan!
      Voi vain kysellä, pelastuvatko ne antikristuksen joukotkin!
      Voiko antikristuksen seuraajat olla syyttömiä, kun kristityt vertaavat antikristusta aivan paholaiseen, jota voi pitää 'perkeleen' lähettiläänä!
      Voi verrata Jeesulse tarjoamaan pelstukseen autuuteen:"Evankeliumia julistettava
      rauhassa rauhaa pitäville!" Uuden Testamentin mukaan! Kristinusko on siis rauhan uskonto!
      !"Usko Jeesukseen, niin sinä pelastut" autuuteen!

      • Onhan tänne tullut jo joitakin luterilaisiakin?


    • hyihyi

      DT taas puoskaroi ja yrittää voittaa sieluja saatanalle.

      • Magic__Man

    • kjhygtfre

      Kotikylän turvassa... hm!!!

      Tämä herra jumalanne ei ole maailman kaikkeuta luonut eikä anna uskovapautta!!!
      herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
      "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

      herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
      Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
      "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

      herra jumalan antaman käskyn seurauksia...
      Lainattua tekstiä:
      "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

    • kasva.aikuiseks

      Voi v....mikä taneli ite asuu mustan kanssa mut kulttuureja ei saa sekottaa :XD

    • OuMy

      Olipas se kivasti keksitty tarina. Kuuluisat faktat olisi tietty hyvä tarkistaa. Kuten että em. Japanissa on yli 100 000 muslimin vähemmistö. Huvituin suunnattomasti kun kristinuskon "edustaja" kirjoittaa miten ihmisluonnon vastaista on sekoittaa erilaisia kulttuureja keskenään. Ja kaivaa samalla todennäköisesti kuvettaan tukeakseen rahalllisella uhrillaan lähetystyötä pakanakansojen keskellä. Ironiaa parhaimmillaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe