Itseensäpettymisen pakenemista

Elämä_parasta_huumetta

Huumeiden käytön, kuten muidenkin päihteiden ja niistä riippuvuuden syy on aika usein se, että käyttäjät on pettyneitä itseensä ja etsivät aineilla pakokeinoja, ettei tarvitse kohdata totuutta.Kun vetää pään sekaisin, ettei tarvitse tunnustaa itselleen joka päivä.Kuinka tahdoton, heikko ja surkea ja epäonnistunut on elämässään.Kuinka lapsellinen, ajattelematon ja muiden johdateltavissa ja yksinkertaisen typerä on ollut lähtiessään tälle tielle.Kun vetää itsensä lähes tiedottomaan tilaan, ei tarvitse katsoa peiliin, eikä nähdä kauheaa totuutta.
Sitä millainen ihmisraunio sinusta on tullut.Ei tarvitse miettiä syitä, miksi sinusta on tullut sellainen, eikä pää pökkyrässä myöskään kiinnosta etsiä syitä.
Miksi yrittäisi päästä eroon riippuvuudestaan.Epätoivo ja syvä itseinho vaan jatkuu päivästä toiseen ja sen pakeneminen.Se on helvettiä ja sellainen kierre, jota ei kestä selvinpäin.Ne joilla on mahdollisuudet ja järkeä jäljellä vielä päästä aineista irti.Kannattaa ottaa oppia tästä ja lopettaa aineiden käyttö, ennen kuin on liian myöhäistä.Älä avaa helvetinportteja, sieltä ei enää ole paluuta.

29

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kummino

      Olipas vahvasti sanottu.

      • Eikä_palaa_tulessakaan

        Ei kannata olla kaino, sillä totuus näyttäytyy aina alastomana.


    • Peskamis

      Alkoholiin tuo sopii todella hyvin, kannabikseen taas erittäin huonosti.

      • Viwanne

    • kannabis_psykoosi_iskee

      Aloitus on täyttä asiaa! Jotain vikaahan siinä omassa elämässä silloin on kun sitä täytyy paeta huumeisiin ja päihteisiin. Suosittelenkin päihteettömyyttä kaikille jotka siihen on kykeneviä. Ne jotka huomaavat, että eivät siihen kykene, kannattaa silloin pohtia mikä omassa elämässä on pielessä, kun pitää paeta huumemaailmoihin ja tehdä asialle jotain.
      Terveen ja tasapainoisen ihmisen ei tarvitse paeta huumemaailmoihin.

      • Klinde

        "Terveen ja tasapainoisen ihmisen ei tarvitse paeta huumemaailmoihin. "

        Jos noin on, niin miksi haluat rangaista sairaita ihmisiä?


    • Kannabisti

      Juu ja kannattaa muistaa että Huuumeita voi käyttää tulematta niistä riippuvaiseksi.

      • Hulluthuumeidenvetäjät

        Mutta eikö tämä jo osoita selvästi, että huumeet on tehneet pysyvää vauriota aivoille, jos on tarve huumata itsensä, millä tahansa aineilla?Ei henkisesti terveiden tarvitse koskaan itseään huumata millään, ei huumeilla, lääkkeillä eikä alkoholilla.Jos on noin tyhmä, ihan sama hakata itseään nuijalla päähän, että saa aikaan sekavan olon.Selväjärkisenä, kirkkain, selkein ajatuksin elämä on paljon mukavampaa.


      • Jukkis_Rippinen
        Hulluthuumeidenvetäjät kirjoitti:

        Mutta eikö tämä jo osoita selvästi, että huumeet on tehneet pysyvää vauriota aivoille, jos on tarve huumata itsensä, millä tahansa aineilla?Ei henkisesti terveiden tarvitse koskaan itseään huumata millään, ei huumeilla, lääkkeillä eikä alkoholilla.Jos on noin tyhmä, ihan sama hakata itseään nuijalla päähän, että saa aikaan sekavan olon.Selväjärkisenä, kirkkain, selkein ajatuksin elämä on paljon mukavampaa.

        Kannabis ei ainakaan aiheuta mitään vaurioita aivoille. Ei edes todella runsaassa lääkekäytössä, jossa vahvaa kannabista käytetään paljon enemmän kuin päihdekäytössä. Useita grammoja joka päivä.


      • Juupajuuuh
        Hulluthuumeidenvetäjät kirjoitti:

        Mutta eikö tämä jo osoita selvästi, että huumeet on tehneet pysyvää vauriota aivoille, jos on tarve huumata itsensä, millä tahansa aineilla?Ei henkisesti terveiden tarvitse koskaan itseään huumata millään, ei huumeilla, lääkkeillä eikä alkoholilla.Jos on noin tyhmä, ihan sama hakata itseään nuijalla päähän, että saa aikaan sekavan olon.Selväjärkisenä, kirkkain, selkein ajatuksin elämä on paljon mukavampaa.

        "Mutta eikö tämä jo osoita selvästi, että huumeet on tehneet pysyvää vauriota aivoille, jos on tarve huumata itsensä, millä tahansa aineilla?Ei henkisesti terveiden tarvitse koskaan itseään huumata millään, ei huumeilla, lääkkeillä eikä alkoholilla"

        Eli suomessa ei taida mielestäsi montaakaan "henkisesti tervettä" olla. Suomalaiset kun juovat alkoholia enemmän tai vähemmän humaltuakseen.


      • Vanhustässä
        Hulluthuumeidenvetäjät kirjoitti:

        Mutta eikö tämä jo osoita selvästi, että huumeet on tehneet pysyvää vauriota aivoille, jos on tarve huumata itsensä, millä tahansa aineilla?Ei henkisesti terveiden tarvitse koskaan itseään huumata millään, ei huumeilla, lääkkeillä eikä alkoholilla.Jos on noin tyhmä, ihan sama hakata itseään nuijalla päähän, että saa aikaan sekavan olon.Selväjärkisenä, kirkkain, selkein ajatuksin elämä on paljon mukavampaa.

        "Selväjärkisenä, kirkkain, selkein ajatuksin elämä on paljon mukavampaa."
        Voin näin kymmenien selvien vuosien perusteella vastata: EI OLE!


      • JärkiKäteen
        Hulluthuumeidenvetäjät kirjoitti:

        Mutta eikö tämä jo osoita selvästi, että huumeet on tehneet pysyvää vauriota aivoille, jos on tarve huumata itsensä, millä tahansa aineilla?Ei henkisesti terveiden tarvitse koskaan itseään huumata millään, ei huumeilla, lääkkeillä eikä alkoholilla.Jos on noin tyhmä, ihan sama hakata itseään nuijalla päähän, että saa aikaan sekavan olon.Selväjärkisenä, kirkkain, selkein ajatuksin elämä on paljon mukavampaa.

        Häviävän pieni osa suomalaisista on täysin absolutisteja jotka eivät ole koskaan alkoholia maistaneet. Koitahan muistaa että alkoholi on "huume" siinä missä esim. kokaiinikin, ero on lainsäädännöllinen. Alkoholia ei ole valittu lailliseksi sen vuoksi että se olisi terveellisempää tai vähemmän haitallista kuin muut laittomaksi määritellyt aineet vaan sen käyttö on ollut niin yleistä länsimaissa joissa määrittely on tehty ettei sitä ole oikein laittomaksi voitu tehdä (yritetty on). Onneksi nyt on alettu huomaamaan että muidenkin aineiden kiellosta on enemmän haittaa kuin itse aineista. Ennustan että 5 vuoden sisään kannabis on laillista Yhdysvaltojen ja Kanadan lisäksi valtaosassa Eurooppaa jolloin myös Suomen on pakko muuttaa lainsäädäntöään.


    • gneiogn

      Ei se nyt aina ihan noinkaan mene,kyllä ihmiset on käyttäny päihteitä koko historiansa ajan eri tarkotuksiin. Nykyään sana huume on jo niin pahasti leimaantunut siihen negatiiviseen puoleen että ikäänku ihmiset ajattelee että se on automaattisesti surkeiden ihmisten puuhastelua. Todella yksinkertanen ajatusmaailma,ei halua edes ajatella että joku voisi esimerkiksi käyttää huumeita keskittymisen parantamiseen,kipuun,rentoutumiseen ja jopa valaistumiseen.

      Opetelkaan nyt edes hiukan faktoja ennen kun yritätte kertoa asioitanne.

    • kanng

      Nään kyllä noissa sanoissa totuutta. Perustuu oikeeseen kokemuksee. Itellä nii alhanen itsetunto. Oon pettyny mun elämään ja ihmisiin. Oon nii monta kertaa tuntenu oloni toivottomaks et siitä on tullu osa jokapäiväistä elämää. Tunnen häpeää ja itseinhoa. Pakenin niitä kannabikseen ja se olo on niin vapauttava ku kaikki se lähtee ja tilalle tuleeki kauheesti rakkautta vaan. mut sitku tähän maailmaan astuu takas. totuus lyö vasten kasvoja. vaikka kaikkihan sen pitäis tietää et ei oo mitää ulkomaailmaa ku vaa se maailma sun päänsisällä. Mut neki aineet sekottaa sun päätä sen verran et ajatukset muuttuu ihan kummallisiks. niist tulee sellanen alitajunen kierre. Jos muuten elämä on kunnos ja on onnellinen, haluu vaa esim polttaa rauhottuakseen ym. nii ei niis oo mitää väärää. Mut jos on koko elämän jo luovuttanu. niin se on sitte pakenemista josta voi seurata kohtalokkaita asioita. Esimerkiks et elää kokoajan siinä negatiivisuudessa mikä polttaessa oli päällä. Uudelleen ja uudelleen käy niitä asioita läpi. Joskus se lähtee muutamaks päiväks ja alat aattelee et hmm jee ehkä tää on ohi nyt. ja sit yrität laittaa elämääs positiiville raiteille mut seuraava päivä onki taas yks helvetti. Sun sisänen maailma riehuu. kukaa ei kuule.

    • Huujikki

      Huumeiden käytön, etenkin rauhoittavien aineiden, kuten lääkkeiden, opiaattien, alkoholin liikakäytön syy voi olla myös tämä hullu maailma. Kun jatkuvasti lukee lehdistä kuinka terroristit ampuvat ja räjäyttävät ihmisiä, ajavat rekalla väkijoukkoon, kuinka korruptoitunut maailma on jne.. Sitä on helppo paeta aineisiin jotta voi keskittyä pitämään huolta itsestään eikä tarvitse/tule edes mieleen miettiä kaiken maailman murheita ja sitä kuinka siviileitä pommitetaan kappaleiksi niin että kerrostalot tuhoutuvat kellareita myöten.

    • Ottakaaselvääasioista

      Ei ole järkevää puhua huumeista, koska termi sisältää joukon hyvin erilaisia aineita, joista jokainen aine, vaikuttaa hyvin eritavalla. Eikä vastoin yleistä luuloa, edes sotke päätä. Alkoholi se pään sekoittaa jos mikä, kun sitä kunnolla vetää. Psykedeelit taas laittavat käyttäjänsä kohtaamaan itsensä ja omat mörkönsä (jos niitä on) ja se on yleensä varsin terapeuttista. Huume sanana on jo niin pahalta kalskahtava, ettei sillä ole muuta kuin pelottelu arvoa. Huume = laiton päihde. Päihde nimityskin on melkoisen halveeraava. Koska monilla huumeiksiluokitelluilla aineilla kuitenkin on lääkkeellisiä ominaisuuksia.

    • Notmyworld

      Kahvikin muuttaa todellisuuden kokemusta , sokerin syöminen muuttaa todellisuuden kokemusta , mielipiteet (vääristyneet) kuten ne aina ovat muuttaa totuuden kokemista ...Ihan samaa totuutta täällä koetaan ..jotkut syytettyinä ja jotkut (muka) puhtoisina . Kannabis tulee luonnosta ja jos luonto on laiton niin silloin laki on väärässä . Rakennusmateriaalinakin todella oiva.. se on lääke ...se on avain henkisyyteen oikein käytettynä ja siksi laiton koska valtio ei halua ihmisten oivaltavan sitä että ovat orjia oravanpyörässä . Sitten tekopyhät paskat nostavat itsensä ylitse muiden palvellessaan järjetöntä järjestelmää dollarin kuvat silmillään.

      • Vesimiehenaika

        Näin juurikin!

        Se on jokseenkin mystistäkin ajatella, miten kasvikunta pystyy herättelemään apinaihmisen ajattelemaan maailmaan aivan toisella tapaa. Näkemään tämän kaiken keinotekoisuuden ja tekopyhyyden maailmassa. Muutos on varmasti edessä. Yhä useampi ihminen planeetalla herää todellisuuteen, kasvien ja sienien yms avustamana.


      • kannabis_psykoosi_iskee

        Kuulkaas lapsoset, keinotekoisesti huumeilla saavutetulla olotilalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Että olettekin sekaisin. Se on pakoa todellisuudesta sinne huumemaailmaan.


      • Notmyworld
        kannabis_psykoosi_iskee kirjoitti:

        Kuulkaas lapsoset, keinotekoisesti huumeilla saavutetulla olotilalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Että olettekin sekaisin. Se on pakoa todellisuudesta sinne huumemaailmaan.

        Onko kokemusta näistä asioista joista kerrot ? Jopa nimimerkkisi olen kokenut(lääkärin mukaan) ja todennut erittäin hyväksi asiaksi , tosin kannabis psykoosia ei ole olemassakaan vaan psykoosi on meillä kaikilla odottamassa puhkeamistaan ..mikä sen sitten laukaisee ? Se voi olla ihan mikä vain .


      • Notmyworld
        Vesimiehenaika kirjoitti:

        Näin juurikin!

        Se on jokseenkin mystistäkin ajatella, miten kasvikunta pystyy herättelemään apinaihmisen ajattelemaan maailmaan aivan toisella tapaa. Näkemään tämän kaiken keinotekoisuuden ja tekopyhyyden maailmassa. Muutos on varmasti edessä. Yhä useampi ihminen planeetalla herää todellisuuteen, kasvien ja sienien yms avustamana.

        Samoilla linjoilla mennään :) Ihmisen maailma on ruma paikka ja hulluinta on se että se olisi muutettavissa milloin vain paremmaksi jos ahneet ja pinnalliset sen vain sallisivat .


      • xzsau6

        lopeta huumeitten käyttäminen ja itsesi pettäminen


      • csnoisavh
        kannabis_psykoosi_iskee kirjoitti:

        Kuulkaas lapsoset, keinotekoisesti huumeilla saavutetulla olotilalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Että olettekin sekaisin. Se on pakoa todellisuudesta sinne huumemaailmaan.

        huumeet myös näyttää sen todellisuuden pahan tilan missä me eletään. onko tämä maailma sun mielestä kovin hyvä? alkaa sitte miettimään sitä ongelman ydintä,eikä saarnaamaan huumeista. Koska oot niin huolissas niinn keskitä se energias siihen yhteiskunnan todellisii ongelmiin. ei huumeet ole yhteiskunnan ongelma.


      • gasgdgasd

        tajuatko psykoosi mitä mää puhun?


      • Notmyworld
        xzsau6 kirjoitti:

        lopeta huumeitten käyttäminen ja itsesi pettäminen

        Lopeta itse sokerin syöminen, kahvin juominen , suomalaiseen propagandaan uskominen niin että pidät sitä todellisena "elämänä" sekä nykyisyyden kokeminen menneiden asioiden perusteella koska silloinkin elät harhassa sinä ihmisrukka . Ihminen jolla ei ole hajuakaan yrittää neuvoa kuinka toimia vaikka todennäköisesti on propakandan uhri tietämättään edes asiasta ? En käytä huumeita mutta saatan luonnosta joskus ottaa henkisen tieni jatkamiseen buustia sekä marjoja kun maistuvat niin hiton hyville .


      • Teccckkk

        Hauskaa kun joku puhuu itsensä pettämisestä maailmassa joka on globaalisti täynnä petosta ja propagandaa ja kieroilua läpikotaisin. Kirjoittaja tietää varmaan myös Meksikon ja Filippiinien tilanteen? Metamfetamiinia käyttävät poliisit teloittavat toisia huumeiden käyttäjiä ilman oikeudenkäyntiä. Filippiineillä on nyt tapettu muutamassa kuukaudessa noin 2000 ihmistä "oman käden oikeudella" huumeita käyttävien kuolemanpartioiden toimesta presidentin siunauksella. Kuka on rosvo ja kuka on poliisi?

        Meksikossa puoliviralliset "kodinturvajoukot" myyvät metamfetamiinia ja kiduttavat ihmisiä taistelussa kokaiinia vastaan. Sama "poliisi" saattaa kuulua kaikkiin paikallisiin järjestäytyneisiin rikollisryhmiin ja olla siinä sinussa muka poliisi jonka tehtävä on lähinnä kiusata hyviksiä. Kuka on rosvo ja kuka on poliisi?


      • Huujjiuj

        Kyse on siitä että annetaan rehellisille kenkää ja korvataan poliisit mafian ja jengien jäsenillä.


    • Uguhuhji

      Annos ja käyttötarkoitus tekee lääkkeen tai myrkyn, eikä satunnainen alotilan muutos ihmistä vahingoita jos ei ole jatkuvaa. Miksi alkoholia juodaan? No paetaan todellisuutta tietenkin! Nollataan pää. Vaihdetaan vapaalle. Käydään tuulettumassa. Ja miksei se riitä? No kaikki ei halua krapulaa ja 1000-2000 ylimääräistä kilokaloria. Asiat ovat monimutkaisia. Ihminen pakenee todellisuutta joka yö kun nukkuu.

    • Uijok

      Uskonnot ovat todellisuuspakoa mielikuvitusmaailmaan. Sori vaan. Samoin televisio. Jos täällä palstalla kirjoittaa nyt joku huippuälykäs niin kertokaa mulle maapallon todellinen tilanne ja mikä on meidän suurin ongelma? Onko se vaikka kannabis?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5650
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3587
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1710
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1702
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1166
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      839
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe