Oikeaa soundia etsiessä

ProKitaristiStrikesBack

1.1

Kun haluaa löytää sen lähtöpisteen oman soundin etsimiselle, mun mielestä pitäisi katsoa millä kamoilla omat esikuvat soittaa. Liian usein näkee aloittavia kitaristeja jotka on ihan hukassa soundin kanssa ja kyselee jostain EQ säädöistä ja mikeistä tms kun niillä on ihan erilainen kitara ja vahvistin.

Vahvistimen EQ on käytännössä suurimmaksi osaksi täysin turha. Itse olen soittanut vanhemmilla Fender ja Marshall vahvistimilla ja vuosien myötä EQ on vaan ollut täysillä tai muutoin tasainen. Pienet hienosäädöt tulee tehtyä vasta sitten jos tuntuu että tässä on nyt selvästi liikaa jotain, mutta se ei ainakaan koskaan ole Middle eli keskiäänet. Middle on aina täysillä ja jos sitä tulee liikaa niin kyse on ihan vaan Master Volumesta silloin. Käytännössä uusien kamojen kanssa laitan aina kaikki täysille paitsi Masterin. Se on paras tapa lähteä liikkeelle.

Se varsinainen soundi tulee (joo joo 90% soittajasta) kitarasta, kielistä, mikeistä, ???, vahvistimesta ja lopulta siitä tärkeimmästä eli kaiuttimesta.

Jos tota alkaa purkamaan niin se pitää tehdä päinvastaisessa järjestyksessä. Kaiutin on tärkein soundin kannalta. Sen pitää olla laadukas ja pumppaa ilmaa kunnolla. Jos haluat paljon ääntä niin valitse 4x10 tai 4x12. Niistä voi aina ottaa piuhoja irti jos tulee liikaa meteliä. Toisinpäin homma on vaikeampaa. Vahvistin kannattaa olla putkiin perustuva ja mielellään täysputkivahvistin. Tätä en käy tässä erittelemään sen tarkemmin koska netti on täynnä tietoa siitä miksi putkivahvistin on soundin kannalta yleensä aina parempi.

Sitten itse vahvistimen säätöihin. Aloittelijan kannattaa valita sellainen jolla esikuvat on soittaneet. Sen ei tarvi olla aina Fender tai Marshall, mutta noi merkit on alusta asti olleet mukana ja todennäköisesti siltä väliltä se onni löytyy. EQ säädöt ei ole mitenkään merkittävässä asemassa, toki sitten on jos 1 nuppi täysillä ja muut nollilla. Laatuvahvistimissa EQ on rakennettu hienosäätöä ajatellen, sillä ei saa vahvistinta kuullostamaan kokonaan eri vahvistimelta eikä se ole lopulta merkittävä tekijä sen suhteen miltä kitara kuulostaa sen läpi. Vain silloin jos EQsta tehdään eräänlainen filtteri siihen väliin. Tämä on TODELLA harvinaista yleensä käytetään tarkoitukseen tehtyjä joko digitaalisia tai analogisia filttereitä. Putki Fenderin tai Marshallin EQta on käytetty filtterinä jossain studioissa joskus. Sana filtteri tarkoittaa suodatinta. Lähtökohtaisesti kitaristi ei halua suodattaa omaa soundiaan, sen enempää kuin laulaja tai rumpali.

Älä siis suotta pohdi oikeita EQ säätöjä vaan laita kaikki täysille. Joskus varsinkin 4x10 ja 4x12 kaapit potkii ihan liikaa bassoa ja on liikaa sillä alueella. Riippuen bändistä basisti voi vastata huutoon mutta jos ei niin sitten joudut laskemaan Bassoa. Usein joutuu myös laskemaan Treblee jonkun verran, riippuen kitarasta. Näissäkin säädöissä on tärkeää se että laskee eli suodattaa vain niitä taajuuksia mitä täytyy, vain sen verran mitä täytyy. Muutama biisi kannattaa soittaa aina ja kysyä bändin jätkiltä mitä ne on mieltä. Laske vaan vähän ja kysy uudestaan. Jatka seuraavissa treeneissä siitä. Useampi korvapari on aina parempi kuin yksi. Mutta älä silti alistu helpolla. Pääsääntöisesti älä käytä EQta kuvitellen että se muuttaa sun varsinaista soundia. Se voi ainoastaan suodattaa sitä, ei luoda.

2.1

Sitten se varsinainen asia: tiedä millä laitteistolla joku biisi on soitettu. Moni ajattelee että Jimi Hendrix, Eric Clapton, Jimmy Page jne on aina soittaneet just niillä kamoilla mitä näit jossain yhdessä livekonsertissa. Näin ei ole. Jimi soitti eri kitaroilla ja eri vahvistimilla studiossa. Tiettävästi Voodo Chile (slight return) oli Fender vahvistimella soitettu. Ajatus siitä että Jimi soitti aina Stratolla ja Marshallilla on huuhaata.

Clapton ja Page sama juttu. Led Zeppelin I on soitettu Fender Telecaster Supro yhdistelmällä. Sama soundi löytyy monelta myöhemmältäkin Led Zeppelin levyltä:
https://www.youtube.com/watch?v=wjvKWgRcrhg

Kummasti vaikuttaa mielikuvaan siitä miten klassikkolevyjä on äänitetty. Ehkä miksaaja ei olekaan pääroolissa.

Soundiin vaikuttaa kuitenkin myös ne jälkeenpäin tehdyt toimenpiteet eli varsinaiset studiomikrofonit, miksaaja ja muu laitteisto jolla äänitetty. Nekin helposti suodattaa tiettyjä taajuuksia. Kuten varmaan alkaa tulla ilmi, ei ole helppoa tämä oikean soundin etsiminen. Se alkuperäinen soundi kun ei ole kuuluvissa mitenkään. Siinä on päällä filttereitä ja jälkiprosessointia niin paljon. Vain live keikalla on mahdollista päästä ideasta kiinni. Kaikki muu on arvailua. Mutta silläkin pääsee lähelle jos ei muuta.

Studioissa vierailu kannattaa ottaa työnalle, sillä voi olla merkittävä vaikutus oman soundin etsimiseen. Ota selvää missä esikuvien levyt on äänitetty ja kenen toimesta, sitten on helpompi ottaa selvää millä kamoilla biisi on oikeasti äänitetty.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        69
        6826
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        28
        4430
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        272
        2863
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        27
        2111
      5. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        31
        1673
      6. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        99
        1465
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        55
        1161
      8. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1144
      9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        306
        1143
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        39
        1101
      Aihe