Mikä se tuo Kalevi luulee olevansa?

Ensin_se_taas

aloituksessaan klo 15.56 halusi raiskata joitakin pieniä heinähattutyttöjä (5 - 7 v) ja kun kukaan ei reagoinut millään tavalla, se saasta heti muka SRK:n edustajana ilmestyi omaan aloitukseensa kertomaan, kuinka hyvää on pikkupillu. Voitteko kuvitella!

178

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä_aivan_luu-

      lin, että se on homo, kun se on jo monta päivää ollut kiinni jonkun aivan tuntemattoman Alpon munissa, vaikka Alpo itse on palstalla yrittäånyt selvittää, ettei hän ole homo eikä ole kiinnostunut Kalevin minusta ollenkaan.

      Olipa niin tai näin, minäkin tykkään näistä heinähattutytöistä, joita Kalevi on jo vuosia mainostanut:

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

      Hehän ovat aivan puhtaita neitseitä, sellaisia joita tuhansittain nähdään esimerkiksi suviseurakentällä ja myös maakunnallisissa seuroissa ja seuroissa rauhanyhdistyksillä:

      http://rauhanyhdistys.fi/fi/rauhanyhdistykset/

      • Tuohonhan_voisi

        lisätä vielä linkin suviseuradiokumenttiin, niin jokainen voisi aivan omin silmin tarkastella, millainen on Jumalan lasten lauma:


        http://areena.yle.fi/1-2600953


    • TehkääParannus-

      Matt. 12:36
      Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.

      Jeesuksen nimessä nuhtelen teitä kielen synneistä.
      Tehkää parannus kun se vielä on mahdollista.
      Seuraavasta hetkestä ette voi tietää että hengitättekö vielä.

    • Nyt_se_heinola-

      laiunen alkaa olla tosi ahtaalla. Ehkä se kuuntelee Oulun syysseuroja taikka juuri nyt paraikaan kklo 20.22 tätä puheenvuoroa:

      http://www.oulunrauhanyhdistys.fi/player/

      Kalevi on tänäkin iltana täydentänyt tuota pienten neitseiden (heinähattujen) raiskausketjuaan klo 17.32 ja 20.19, ja hän on tulossa aivan epätoivoiseksi, kun kukaan ei mitenkään reagoi. Miksi reagoisikaan? Mehän kuuntelemme seuroja Oulusta.

    • Iltaa_kohden_Ka-

      len kalu luonnollisesti nousee pystyyn, kun hän on koko päivä katsellut näitä rakastamiaan heinähattuvideoita:

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

      Sattaisihan se taas laskea ja Kale itsekin rauhoittuisi, jos pysähtyisi kuuntelemaan Jumalan sanaa esimerkiksi tästä:

      http://www.oulunrauhanyhdistys.fi/player/

    • Jos_nyt_Kalella

      onkin himo raiskailla pieniä tyttöjä niin eihän hänen olisi sitä pakko kaikelle kansalle kuuluttaa tällä palstalla.

      Ei siitä tietysti suurta haittaakaan ole, koska eihän täällä ole kuin kolme taikka neljä satunnaista lukijaa ja lisäksi yksi vakituinen kempeleläinen.

    • Tässä_on_Kale-
      • Jos_et_ehtinyt

      • Lopuksi_laulamme

        Siionin laulun 318:

        1. Oi, minkä onnen, autuuden / nyt usko myötään tuo, / kun itse Herran, Jeesuksen / se omaksemme suo! / Se huolet, murheet lievittää / ja mielen myrskyn tyynnyttää, / kun toivon vahvan, iäisen / se antaa sydämeen.

        2. Kun onnen sellaisen mä sain, / niin miksen laulaisi / ja äänin kirkkain kiittäis vain / mun autuudestani? / Nyt pelkäisinkö kuolemaa, / kun Jeesus siitä pelastaa? / Maailman pilkka pientä on, / sain Herran suosion.

        3. Iloitsen autuudestani / jo täällä toivossa, / vaan täysin tunnen onneni / mä vasta taivaassa, / kun jälkeen kiusauksien / saan siellä rauhan ainaisen / ja loistan lailla auringon, / kun synti poissa on.

        4. Mun kanteleeni kauniimmin / taivaassa kerran soi, / ja uusin äänin suloisin / mun suuni laulaa voi / riemuisen kiitosvirteni / rakkaalle Jeesukselleni. / Niin autuas on päivä se, / kun pääsen perille!


    • En_minä_tiijä

      minä se on. Lue vaikka pitkä ketju "Mitä tehdä melperin kanssa". Joka tapauksessa se on nyt totaalisesti väsähtänyt, koska ainakaan tuntiin ei ole palstalle tullut Heinolan suunnasta ollenkaan pahaa hajua. Ehkä se Kalevi katselee heinähattutyttövideoita taikka on lähtenyt ajelemaan Lahden suuntaan, koska sieltähän voisi löytää syntien sovituksen.

    • Heti_kun_sunnun-

      taiaamuna avasin koneen, huomasin että keulille oli nostettu Alpo Pikkaraisen ketjumunat...hmm... miten se oikeastaan oikein sanotaan. Siis ketju, jonka otsikkoa koristavat Alpo Pikkaraisen munat. Melkein raivostuin, että heinolalainen homo olisi taas ollut asialla.

      Ei se ollut. Pyydän pahaa ajatustani heinolalaiselta anteeksi.

      Joku toinen homo oli Pikkaraisen kokkeliketjussa käynyt käsiksi valtionsyyttäjä Mikko Männikön muniin ja siksi Alpon munaketju oli noussut.

    • Tänään-on

      Heinolan suunnasta tullut pahaa hajua yhden aloituksen muodossa klo 10.07 ja siihen samaan ketjuun pahanhajuinen oksennus päälle klo 11.41. Tänään ei onneksi ole raiskattu vielä ketään (eikä mitään).

    • Ex.Juhani

      Guillermo vioas ja hoxas tilanteen olevan 28 hänelle, 3 oulunpuolen pikkulestoille, niille pienille vanhoillisille. G siis vilas...minäkään en käytä kumia, olen kastraatti.

    • Kalevilla_ei_ole
      • Raiskaukset

        alkoivat armolahja-ketjussa klo 12.58 :-(.


    • Onko_se_tämä

      Kalevi vai kuka, joka pitkään vouhkasi näistä heinähattutytöistä

      https://www.google.fi/search?q=heinähattu&biw=1024&bih=541&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwih3OOfuLzPAhUFjCwKHdz5BYYQsAQIJA

      mutta sitten kun häntä vähän moitiskeltiin, että on vähän sopimatonta kajota tuollaisiin aivan pieniin tyttöihin niin uskoihan se ja jätti tytöt rauhaan ja kävi käsiksi Alpon muniin. Täytyisi tietysti kysyä Alpolta ensin lupa.

    • Kello_kahdeksantois-

      ta neljäkymmentäyksi Kalevi oli tiukasti saatanan koukussa, vaikka samaan aikaan kuultiin elävää Jumalan sanaa Oulun syysseuroista:
      ___
      Tartutko

      2.10.2016 18:41

      Tartutko sinä tuohon saatanan koukkuun?
      ___

      • Jo_kello_viisi-

        toista kaksikymmentäviisi Kalevi raiuskasi Raamattua, kun ei enää iljennyt käydä käsiksi pieniin heinähattutyttöihin eivätkä Alpon munatkaan kai enää tntuneet kiinnostavilta, hyi sentään!
        ---
        Eihän armolahjat Raamatun raiskaajilla

        Päivänselvää

        2.10.2016 15:25
        toimi.

        Tämähän on päivänselvä asia.
        ---


    • Kalevi_aloitti

      tänään pilkkaamisen 3 minuuttia myöhässä. Lienee tulossa vahaksi? No. voihan hän ottaa sen nyt menetetyn 3 minuuttia takaisin illasta pilkkaamalla klo 23.33:een saakka. Sinne on vielä kelkein 16 tuntia. Ne ovat pitkiä ja raskaita nuo pilkkaajien päivät kun ei ehdi aamukahvia juoda ja vessassakin ehtii käväistä vain hätäisesti, mutta kyllä ne palkitsevia ovat, kun alakerran isäntä lupaa hyvää, mutta se tietenkin valehtelee niin kuin Kalevikin ja sitten lopuksi ajan päättyessä grillaa ihmispolon.
      ___
      Tuntemukset
      3.10.2016 6:33
      Millaisena koet elämisen Raamatun vastaisten saatanallisten vl-oppien puristuksessa ja vl-pedofiilien keskellä?
      ---

      • Nyt_kello_on

        pian jo puoli yhdeksän maanantaiaamuna eikä yhtään raiskausta ole vielä tapahtunut. Kyllä tämä tästä...


      • Enemmän_tark-

        kuutta, pliis! Kalevihan on ollut tänään palstalla jo klo 6.23:

        ---
        avaimet.helvetistä

        3.10.2016 6:23

        Vanhoillislestadiolaiset porskuttavat saatanan antamalla vallalla ja avaimilla.
        ---


    • Tässä_on_nyt

      pitkin päivää sattunut erilaisia pienimuotoisia raiskaustapahtumia ja raiskauksen yrityksiä sekä pikkutyttöjen seksuaalista ahdistelua eri puolilla palstaa sekä myös Oulun, Lappeenrannan, Lahden, Vaasan, Helsingin, Turun. Raahen, Kokkolan, Joensuun, Seinäjoen. Haapaveden, Ylivieskan, Helsingin. Tampereen, Haapajärven. Kuusamon, Kärsämäen, Kempeleen, Pudasjärven, Rovaniemen, Tornion, Suomussalmen, Lappeenrannan ja Kouvolan palstoilla sekä myös ruumishuoneisiin on yritetty mustautua, mutta me Jumalan lapsina ymmärrämmme kyllä, että eihän Kalevi mitään luonnolleen voi ja hänen täytyy palvella toimeksiantajaansa pirua.

      • Millainen_on

        pienimuotoinen raiskaus?


      • Sehän_lienee

        pienimuotoista tuhertamista, kun Kalevin kalu jäykistyneenä kuuluu olevan 1,89 ckm:n pituinen.

        Nyt Kalevi-polo ilmestyi aivan uudella rauskausaloituksellaan palstalle iltayhdeksän tietämissä. Onneksi hänellä ei ole lapsia, keitä raiskata, ja hänen asuinalueellaan Heinolassakin kaikki jo osaavat varoa Kalevia.


    • Nyt_keskiviik-

      koaamuna kello on jo 6.26. Mitä ihmettä on tapahtunut kun Kalevi on jo 3 minuuttia myöhässä? Eikö pilkka ala?

    • G.Tervakeuhko

      Oon miettinyt, mitä noiden kahden kahjon päässä mahtaa liikkua, toinen oulussa, toinen heinolassa, vittuilut aloitetaan aamutuimaan, lestoista ja kalevista. No, tuskin päissä liikkuu mitään. Ehkä sittenkin jotakin. Kusta...ja paljon.

      • Uhohdit

        norttisormet?


    • Kun_Kalevi

      aloittaa pienten heinähattytyttöjen raiskaamisen taikka käy käsiksi Alpon muniin taikka pilkkaa jotakuta valemuistojen uhriksi joutunutta espoolaista, hänhän nauttii - niin kuin kaikki trollit - siitä, että hänen raiskaus-, muna- ja pilkkausketjuihinsa vastataan. Siksi ainoa mahdollisuus sitoa saatana on kerätä kusi tällaiseen erilliseen ketjuun.

    • Kello_lähestyy

      jo keskipäivää eikä palstalla ole tänä aamuna nähty paljon raiskauksia ja Alpon munatkin ovat saaneet olla rauhassa. Onko saatana siis taltutettu? Tuskin. Seuraavaksi palstalla pilkataan ehkä jotakuta espoolaista, joka on joutunut valemuistojen kurimukseen, taikka sitten kaivetaan esille epäuskoisten raamattu Hurtta-Johannan valemuistoihin perustuva juorukirja taikka mennään Kokkoolaan asuntomarkkinoille. Onneksi sentään puhtaat neitseemme heinähattutytöt saanevat olla rauhassa.

      • En_tiedä_mis-

        tä kiikastaa, mutta kalmanhajua on tänään todellakin vähemmän kuin tavallisesti. Tavallisestihan ilmestyy pikkupaskoja sinne tänne ja sitten hetikohta paskan päälle oksennus niin että haju on suorastaan tyrmäävä. Nyt paiskaa aurinko ja on melko tyyntä enkä ainakaan minä havaitse paljoakaan ilmansaasteita enkä muitakaan epäpuhtauksia. Kempeleessä keksitty ionisaattori ehkä sittenkin toimii? Täytyy miettiä tähän joku seesteisyyttä kuvaava raamatunlause...


      • Raamatuntuntija_sivusta
        En_tiedä_mis- kirjoitti:

        tä kiikastaa, mutta kalmanhajua on tänään todellakin vähemmän kuin tavallisesti. Tavallisestihan ilmestyy pikkupaskoja sinne tänne ja sitten hetikohta paskan päälle oksennus niin että haju on suorastaan tyrmäävä. Nyt paiskaa aurinko ja on melko tyyntä enkä ainakaan minä havaitse paljoakaan ilmansaasteita enkä muitakaan epäpuhtauksia. Kempeleessä keksitty ionisaattori ehkä sittenkin toimii? Täytyy miettiä tähän joku seesteisyyttä kuvaava raamatunlause...

        Sillä aikaa kun mietit sopivaa raamatunlausetta, minä laitan tähän yhden jakeen Heprealaiskirjeen 5. luvusta:

        "9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva."

        Nythän ei ole varsinaisesti sapatti, vaan tiistai ja lokakuun 4. päivän. Kenties sapatinlepo ei nyt ole pitkä, mutta pienikin lepo virkistää pilkan ja vainon ja vastusten keskellä kaitaa tietä kulkevaa Jumalan lasta.


      • Minä_ajattelin
        Raamatuntuntija_sivusta kirjoitti:

        Sillä aikaa kun mietit sopivaa raamatunlausetta, minä laitan tähän yhden jakeen Heprealaiskirjeen 5. luvusta:

        "9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva."

        Nythän ei ole varsinaisesti sapatti, vaan tiistai ja lokakuun 4. päivän. Kenties sapatinlepo ei nyt ole pitkä, mutta pienikin lepo virkistää pilkan ja vainon ja vastusten keskellä kaitaa tietä kulkevaa Jumalan lasta.

        sitä raamatunpaikkaa, jossa sanotaan, että meillä on taistelu Kalevia, maailmaa ja omaa lihaa vastaan, mutta en sitä nyt tähän hätään löytänyt. Yritin hakusanalla "Kalevi", mutta Raamatussa ei oikein tunneta koko Kalevia.

        "Haulla ei löytynyt yhtään jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä."

        Ehkä se on jssakin vanhemmassa Bibliassa tai uudemmassa raamatunväännöksessä.


      • Koetapa_hakusanalla
        Minä_ajattelin kirjoitti:

        sitä raamatunpaikkaa, jossa sanotaan, että meillä on taistelu Kalevia, maailmaa ja omaa lihaa vastaan, mutta en sitä nyt tähän hätään löytänyt. Yritin hakusanalla "Kalevi", mutta Raamatussa ei oikein tunneta koko Kalevia.

        "Haulla ei löytynyt yhtään jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä."

        Ehkä se on jssakin vanhemmassa Bibliassa tai uudemmassa raamatunväännöksessä.

        "Kale*" niin johan tärppää:

        Job 9:9

        hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat;

        Job 38:31

        Taidatko solmita Otavan siteet tahi irroittaa kahleista Kalevanmiekan?

        Jes. 13:10

        Sillä taivaan tähdet ja Kalevanmiekat eivät loista valollansa, aurinko on pimeä noustessansa, kuu ei kirkkaana kumota.

        Aam. 5:8

        Hän, joka on tehnyt Otavan ja Kalevanmiekan ja muuttaa synkeyden aamuksi ja pimentää päivän yöksi ja kutsuu kokoon meren vedet ja vuodattaa ne maan pinnalle-Herra on hänen nimensä,


    • Kalevia_ei_tänään

      olekaan näkynyt tällä palstalla. Ehkä hän seikkailee joillakin paikkakuntapalstoilla, niillä paikkakunnilla, joissa tiedetään olevan Jumalan lapsia.

      Jumalan lasten sirkushuvit tällä palstalla tänään siis ovat jääneet vähäisiksi.

      Joku heinolalainen viisas - ei se ollut itse Kalevi - sanoikin joskus kuukausi sitten, että eihän se Kaleville vähääkään kuulu, että lestadiolaiset uskovat niin kuin uskovat ja elävät niin kuin elävät, ja että eihän yksi heinolalainen eläkeläinen voi muutta parinsadantuhannen ihmisen uskonkäsityksiä ja elämäntapaa mielensä mukaiseksi.

    • Tuossa_se_on

      Ensin ajattelin, että kymmeneltä tuli Heinolasta pieni paska, jonka päälle pian tulee oksennuksia niin että haisu olisi täydellisen kuvottava ja kalmalainen, mutta sitten huomasin, että paska olikin toukokuullinen:
      ---
      Vanhoillislestadiolaista tervehenkistä teologiaa

      Tervehenkistä

      28.5.2016 10:05
      """vanh.lest.naisen_ajatus
      28.5.2016 9:16

      Ajatteleeko vanhoillislestadiolainen nainen:

      "Jos minun tupakointi aiheuttaa sikiölle/lapselle aivovamman/kuoleman tms. niin kyllä minun SIITOSSONNI-mies pitää huolen siitä, että ensi vuonna syntyy uusi lapsi."""
      ---
      Luultavasti eilen vain pääsi käymään niin, että kun Kalella on jo monta viikkoa ollut pilkkaamisbisneksessään niin kiisus, ettei ole ehtinyt syömäänkään, niin paskaa ei enää tullut ollenkaan ja siksi palstalla oli raitista. Kale söi. Nyt on taas kehittynyt uutta paskaa ja myrkkyä, jotka hän lykkään palstalle. En vielä tälle päivälle ole ehtinyt tarkemmis analysoimaan paskan laatua ja laajuutta, kun on pitänyt tehdä vähän työtä, mutta hajun tunnen.

    • Tänään_Kalevi

      ei vielä ole raiskannut mitään eikä ketään, mutta on kyllä nostellut vanhoja raiskaus- ja immenkalvoketjujaan sekä kopsannut 5-kohtaista valheoppilistaansa lukuisiin ketjuihin.

    • Minä_ainakaan

      en tunne enkä tiedä ketään Kalevia. Se tietysti tuntuu pahalta, jo hän aikoo rauskailla pieniä heinähattutyttöjä.

      • Omia_raiskaavat

        Vanhoillislestadiolaiset huolehtivat pienten tyttöjen raiskaamisesta. Yleensä omia tyttäriään raiskaavat.


      • Huomenta_Ka-
        Omia_raiskaavat kirjoitti:

        Vanhoillislestadiolaiset huolehtivat pienten tyttöjen raiskaamisesta. Yleensä omia tyttäriään raiskaavat.

        lewi!


    • Galeb.Kalpa

      Mikä Kalevanmiekka? Kalehan kertoi tuoneensa Polifian viitakosta macheten! Se on siis Kalevinmiekka! Miestä myöten on miekka vyöllä, pituus 1,89 senttiä?

      • Osuit_asian

        ytimeen. Seurailemme nyt, miten Kalen tämän päivän raiskaukset alkavat edistyä, kun sillä on noin mitätän miekannysä.


    • Tuo_Kalevi

      paskantaa palstalle melko säännöllisesti joka aamu klo 6.23 ja sitten puolen tunnin kuluttua oksentaa paskansa päälle ja haju on melko kuvottava. Tuota jatkuu sitten klo 23.33:een saakka, mutta sitten tulee kuuden tunnin tauko ja sama jatkuu. Noin on ollut jo 13 vuotta.

    • Kyllä_sen_jol-

      lakin tavalla olla mielenvikainen kun se kuvittelee, että 100.000 ihmistä muuttaisi uskonläsityksiään ja elämäntapaansa hänen mielensä mukaiseksi.

    • Tänäänkin_SUNNUN-

      taina Kalevi on vihallaan saastuttanut koko etusivun.

      Se saasta ei koskaan usko, että että ei hän voi mielipiteillään muuttaa 100.000 ihmisen uskonkäsityksiä ja elämäntapaa mieleisekseen. Miten joku tyhmä heinolalainen eläkeläisukko muka pystyisi tuollaiseen kun ei ole tähänkään mennessä saanut yhtään mitään aikaan?

      Joku viisas Heinolan palstalla sanoikin, että se on täysi kahjo.

    • Kai_se_jokin

      pahanhajuinen epämääräinen epäsikiö on. Tänääkin se on nostellut Seppo Tervo -kejuaan yksisanaisilla vittuiluilla kun ei muuta ilkeyttä enää keksi.

    • Nyt_se_saasta

      on koko aamun raiskaillut paitsi näitä viattomia heinähattutyttöjä

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

      myös kaikkia jonkun espoolaisen Tervon seitsemää tytärtä. Mikä saasta meillä onkaan keskuudessamme!

    • Kalevi_vetää

      nyt henkeä ja tutkii pilkkavarastoaan löytääkseen jotakin uutta tai vähän käytettyä. Heinähatut eivät enää käy. Valheoppilista on naurettu loppuun ja lyttyyn. Vl-PASKA on kuivunut. Sukurutsasta meuhkaaminenkaan ei enää tunnu viisaalta, koska itsehän Kalevi on paljastanut sukurutsaisen tai muuten epäneitseellisen alullepanemuksensa. Alpon munat on kaluttu loppuun. Jonkun espoolaisen vankeustuomio on selitetty tyttöpolon valemuistoiksi, jotka on herätellyt harhainen terapeutti. Hurtta-Johanna lienee saanut parannuksen armon ja on niin ollen kieltänyt kirjansa käyttämisen raamattuna ja elämän ylimpänä ohjeena. Arkkipiispa ja se paksu naaraspiispa kyllä juopottelevat kirkollisverollisten laskuun, mutta siinäkään ei ole Kalevilla revittävää, koska kumpikaan ei ole vanhoillislestadiolainen - vielä.

      Oliko muuta?

      • No_ainakaan

        et muistanut mainita norttisormia ja sianpaskan hajua.


    • Tuossa_se_saas-

      ta taas on pilluhaaveineen?

      "Testaako rauhanyhdistyksen johtokunta

      sellaistaolenkuullut

      11.10.2016 20:11
      aina vanhoillislestadiolaisen seurustelevan nuoren tytön, että onko tyttö seksuaalisesti valmis avioliittoon ja lapsien tekoon?

      Sellaista olen kuullut."

      Ymmärtääkö teistä kukaan, kuinka vanhapoika voi olla noin opillun perään?

    • Onhan_Kalevi

      tänäänkin ollut koko päivän palstalla, koska sillä reppanalla ei yksinkertaisesti ole mitään muuta paikkaa missä olla:

      " Erilaista_empatiaa

      12.10.2016 8:14
      Uusi
      Normaalit ihmiset tuntevat empatiaa raiskattua lasta ja muita raiskauksen kohteeksi joutuneita kohtaan.

      Vanhoillislestadiolaiset haluavat osoittaa empatiaa raiskaajia kohtaan."

      Kunhan p''semme iltaan, se riiviö taas käy käsiksi Alpon muniin, vaikka Alpo ei siitä yhtään tykkääkään, koska ei ole homo. Ja muniin kyllästyttään Kalevi huvikseen alkaa polkea yhtä espoolaista ja läiskii häntä tennismailallakin, koska naama kuulemma ei miellytä, vaikka kaikillehan on jo tullut selväksi, että espoolainen on oikeusmurhan uhri.

    • Tuossa_se_saasta

      taas on, koko päivän lukenut palstaa eikä aiokaan kiirehtiä parannuksen askelille:

      "Miten_on

      12.10.2016 17:37
      Uusi
      Laitetaanko vl-lapselle Nortti suuhun heti tutin jälkeen? Vai jo yhtä aikaa tutin kanssa?"

    • Tuossa_se_ruma

      taas hilluu puoli kahdeksan aikoihin:

      "G.Tervakeuhko

      12.10.2016 19:33
      Uusi
      Käyt sääliksi...

      • G.Tervakeuhko

        Olet säälittävä ressukka sinäkin!


    • Tuossa_se_saas-

      ta hillui vielä keskiyöllä:

      #Pitääkö todistus paikkansa suviseuroista
      jeenoveli

      14.10.2016 0:04
      Yksi sisar väitti minulle, että 'Siellä raiskataan julmasti'.#

      Tosin ketjussa epäiltiin, että aloitus olisi Kesitakselta, mutta ei se liene, koska raiskaukset ovat Kalevin mielipuuhaa. Jo 13 vuotta hän on haaveillut raiskaavansa häitä heinähattuja

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

      mutta miten kankea eläkeläisukko muka saisi kiinni noin nopsajalkaisia tyttöjä?

    • Tuossa_se_on

      herkkänä veljenä palstalla perjantaina puoli kahden aikaan nostamalla vanhoja pilkkarunoja:

      "Herkkä_veli_kysyy

      14.10.2016 13:30
      Uusi
      Joko Afrikkaan on viety tieto, että sielun pelastuksen voi kokea vain Suomen Oulussa?"

      Kunhan se vl-runoilija saadaan paikalle, hän rustaa tuonkin runon sanat uuteen uskoon.

    • Lauantaiaamuna

      klo 6.20 alkaen saamme taas kokea heinolalaisen Kalevin sammumatonta vihaa. Se reppana ei ymmärrä, että ei se pysty muuttamaan 100.000 ihmisen uskonkäsityksiä ja elämäntapaa mielensä mukaiseksi, mutta yritys on kiivas.

      • G.Tervakeuhkot

        Kuinka itse yösi vietit ja vietät, se kerro mulle tarkkaan...


      • Hyvää_huo-

      • G.Tervakeuhkot

        No enhän minä sentään sinun äitiisi ja siskoosi sekaannu!


      • Entä_näihin

    • Paskaa_tuli

      Heinolasta tänäänkin klo 19.50:

      "Vain_sitä
      15.10.2016 19:50
      Uusi
      Avaus = vanhoillislestadiolaista paskaa!"

      Mikseihän tuo onneton heinolalainen voi edes kuunnella Siionin lauluja tuolta:

      http://www.oulunrauhanyhdistys.fi/player/

    • Tuossa_se_saas-

      ta hilluu vielä iltamyöhällä. Aamulla sen rotan täytyy klo 6.30 nousta pilkkaamaan Jumalaa:

      "Näin_on

      15.10.2016 22:31
      Uusi
      Älkää menkö vanhoillislestadiolaisuuteen, se ei ole Kristuksen mallin mukaista.
      Kääntykää pois, ei kannata edes uteliaisuudesta."

    • Tästä_alkoi

      sunnuntaiaamun pilkka:

      "dmröqz

      16.10.2016 8:07
      Vanhoillislestadiolaisuus on suora väylä helvettiin. "

      Sitä jatkuu ainakin klo 23.30:een saakka. Rujolla ei ole mitään muuta paikkaa missä olla ja elää.

    • Tuossahan

      Se Kalevi nai lapsia, hyi hyi hyi:

      "Totesiko yksi psykologi poliisikuulusteluissa lest

      vaimitäsesano

      16.10.2016 16:11
      Lestadiolaisesta lahkostaan, että -Lasten naiminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus'."

    • Tänäkin_aamuna

      palstalle tuli pahaa hajua Heinolasta:

      "näin_se_on

      17.10.2016 7:43
      Uusi
      Avaaja on hyvin pitkälle oikeassa. Saatana pitää tiukasti kiinni VAIN ME -omistaan."

      Tällä kerralla Kalevi on oikeassa: saatana ei hellitä otettaan hänestä.

      • Tuossa_se_saas-

        ta oksensi aamullisen paskansa päälle:

        "A.S.Teroidi

        17.10.2016 11:03
        Olavi monessa mukana. Kuin peräpukama. "


    • P.Norttisormi

      Kyllä minusta nämä pikkulestojen jutut heinähatuistaan kertovat pikemminkin heidän kuin jokun kalevin fantasioista. Mitä sanovat muut lukijat? Pikkulestija ei sitten lasketa.. siis veeälliä, vaikkei heillä älliä olekaan, piäis keksi kuvaavampi nimitys, veeällittömät ehkä.

    • Nostetaan_tämä

      aamuksi ihan keulille niin Kalevilla on klo 6.20 palstalle tullesaan hiemAN VAIVAA ad SE Alemmaksi.

    • Paskan_sataminen

      Heinolasta on käynnissä!

      "En_kuuntele

      18.10.2016 8:04
      Uusi
      En viitsi kuunnella.

      Vanhoillislestadiolaiselle saarnamiehelle uskominen merkitsee kuitenkin uskomista saatanan ja SRK:n yhteisiin oppeihin ja oikeiden uskovaisten ivaamista "epäuskoisiksi"."

    • Kalevi-api-

      an raivolla:

      "melperi

      18.10.2016 20:06
      En ole tehnyt tätä avausta.

      Vanhoillislestadiolaiset kävivät APINAN RAIVOLLA vastahyökkäykseen.

      Onnistuuko mustan muuttaminen valkoiseksi = SAASTAINEN vl-talostelu muuttuu kauniiksi talosteluksi? "

    • Tuo_eläkeläiusukko

      raiskailee uskovaisia pikkutyttöjä vielä iltamyöhälläkin:

      "Jättäkää vl-miehet tyttärenne

      Ihan.oikeasti

      18.10.2016 22:23
      rauhaan tänä iltana!"

      Ymmärtäisi edes hävetä.

    • Mitä_tuo

      kalmanhaju tulee? Vai onko se mädän kalan hajua?

    • Ihmettelinkin

      tätä hajua jaliejua, joka koko iltapäivänkin on riivannut palstaa:

      " fdshrtjtmjh

      19.10.2016 15:13
      Täyttä paskaa! "

    • Kalevi_on_tunnolli-

      nen jumalanpilkkaaja:

      " malliveeällälle

      19.10.2016 22:47
      Juuri noin kannattaa toimia - sanoa puhujasedän perässä elokuvaa katsomatta:

      "Huono elokuva."

      Olet malli-vanhoillislestadiolainen. "

      Nyt enää 15 minuuttia ja Tenox. Aamulla jatkuu pilkka klo 6.23-

    • Nyt_se_nos-

      telee pilkkarunoja. Kunvan vl-runoilija saadaan paikalle, sanat rustataan uuteen uskoon.

    • Luulen_että_Ka-

      levi on lapsenraiskaaja:

      "Kysymys vanhoillislestadiolaisille miehille

      Gallup.vl.miehille

      20.10.2016 16:54
      Miltä sinusta tuntuu raiskata oma pieni tyttäresi?"

    • Nyt_se_Kalevi-po-

      lo on taas heinähattutyttöhaaveissaan:

      "Pienten tyttärieni pimpero

      Puhujaveli_Hki

      20.10.2016 19:57
      Onhan se selvää, että pienten tyttärieni pimpero on parempi ja tiukempi kuin 13 lasta synnyttänyt vaimoni väsähtänyt lätty.

      Siksi olen siirtynyt vaimosta tyttäriin."

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

      Eikö se sujo ymmärrä edes hävetä? Eihän kukaan normaali eläkeläusukko haaveile tuollaisista pienistä viayyomista enkeleistä ja jos haaveileekin niin ei ainakaan auo raiskailla niitä niin kuin Kale.

    • narvanmarssi

      Jos näiden kirjoittajien, pikkunulkkuveeällin jutut edustaa l koko lahkoa, minä häpeän vl sukuni puolesta. Vanhempani olisivt kauhistuneet moista! Miksi vl johto ei puutu tällaiseen? Jos näillä kirjoittajilla on sydämessään kipenettäkään uskoa jäljellä, ihmettelen, siunaavstko he itsensä illalla uneen kevein tunnoin.

    • Eihän_niitä_Kalevin

      pimperoaloituksia kannata nostaa. Kalevi on osansa valinnut.

    • Kalevi_nostaa

      pöimperualoitustaan nöäyttelemällä valheveljeään Kesitasta:

      " emme_harhaile

      20.10.2016 22:36
      Uusi
      No onhan se ehkä hyvä, että muistutat myös viimeisestä tuomiosta, mutta silti kannattaa ensin aloittaa niistä siunauksista, joita Isän tunteminen tuo tullessaan. Jos tunnet Isän. "

      Tunnin kuluttua hän jo runkkailee heinähattuvideoiden äärellä ja sitten nukahtaa Tenoxin voimalla-

      • Tässä_Kalevi

        pilkkaa lapsuudenuskovaisia:

        " oulun.lestat.tiukilla

        16.11.2016 12:24
        Uusi
        Ironista kun lapsuudesta asti"


    • Onkohan_se_nek-

      rofiili. sittenkin? Tänäänkin se on jo useissa viesteissään käynyt käsiksi jonkun kuolleen kirkkoherran muniin:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14533585/srkn-hoitomiesten-vakevaa-hoitamista!

      Ja samalla halventanut joitakin uskovaisia miehiä, jotka olivat menneet kahvistelemaan kirkkoherran luokse. Ei Jeesus kehottanut ihmisiä velkoilemaan niin kuin Kalevi nyt venkoilee, vaikka onkyn kyllä jättänyt pienet heinähattutytöt rauhaan ainakin toistaiseksi ja Alpon munatkin hän lienee unohtanut.

    • Katsokaa_ja_ihmetel-
    • Tuossa_se

      rujo:

      " vankilan.vaihto

      21.10.2016 21:30
      Uusi
      Valtion vankilasta saatanan vankilaan."

    • Toisessakin_ketjussa
    • Ehkä_se_saas-

      ta on vähän maltillistunut taikka väsynyt kun palstoilla ei enää käy juuri ketään. Nytkin se ateisti on nostanut keulille uskovaisia pilkkaavia runoja ja kommentoinut niitä yksirivisesti saadakseen ne pysymään keulilla:

      " cdsaåq

      22.10.2016 9:35
      Niin on. "

      • Takarivin_Taavi.vl

        Olen samaa mieltä. Hyviä ja kohti käyviä runoja ovat.


    • Iltamyöhälläkin

      saatana riehuu palstalla:

      "Varokaa.niitä

      22.10.2016 22:09
      Uusi
      Päivämiehen blogit ovat ittestään saatanasta!"

    • Taas_se_saasta

      sunnuntaiaamunakin jumalanpalveluksen alkaessa on pilkkaamassa:

      "Varastavat vanhoillislestadiolaiset

      OnkoTämäTotta

      23.10.2016 9:59"

    • Onko_se_ruma-

      henki taas tuossa:

      "nixlesta

      23.10.2016 15:45
      Uusi
      Olette surkeita luusereita, ei ilmeisesti ole muuta elämää kuin aukoa säälittävästi turpaansa suolessa."

    • Tuossa_se_riivaaja

      yrittää kavalasti kääntää puheen harmaakalkkunoihin

      "Vanhoillislestadiolaiset harmaakalkkunat

      Vaude.Vautsi

      23.10.2016 20:36
      Kyllä vanhoillislestadiolaiset harmaakalkkunat on poikaa! "

      peittääkseen heinähattutyttöjanonsa:

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

    • Myöhään_illalla

      Kalevi-reppana sekosi lopullisesti kirjoittamalla:

      "huono.homma

      23.10.2016 23:00
      Uusi
      Sääliksi käy, kun naiset pilataan tuolla tavalla."

      Ja kun sentään oli kymys viattomista heinähattutytöistä, jotka eivät näytä ollenkaan pilatuilta:

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

    • Taas_se_saasta

      on palstoilla:

      "karmea_kohtalo

      24.10.2016 10:44"

      Jumalan lasten kohtalo täälä maassa ei ole kahdehtittava kun ympärillämme parveilee Kalevin tapaisia pilkkaajia ja solvaajia.

    • Kalevi_on

      vihaisena riehunut palstan eri ketjuissa koko päivän:

      " Siltä.näyttää

      24.10.2016 15:29#

    • Tuossa_se_per-

      kele taas riehuu:

      "SRK:n renki eli vanh.lestadiolainen PIKKUPERKELE

      Helppo_havaita

      26.10.2016 14:18"

    • Tuossa_se_saas-

      ta taas riehuu pitkän pilkkaamispäivän iltahetkinä:

      " Olkaa.ylpeitä

      27.10.2016 21:59
      Uusi
      Avaaja edustaa hienosti vanhoillislestadiolaista herätysliikettä."

    • Tuossahan_se_van-

      ha ruma rujo loisii:

      "Vl-lohdutusta

      28.10.2016 9:33
      Uusi
      Näin lohdutetaan vanhoillislestadiolaisia "

    • Tuossa_se_ruma-

      henki taas riekkuu:

      " Saarna.Oulusta

      28.10.2016 15:08
      Uusi
      Tässä oivallinen saarna kaikille vanhoillislestadiolaisille:"

      Pilkkaamispäivää on jäljellä vielä 7 tuntia, huoh...

    • Ethän_sinä_Ka-

      levi-polo tunne. Jos tuntisit, et niin paljon pilkkaisikaan Jumalaa:

      " no.jopas.on

      30.10.2016 6:43
      Uusi
      Noinko se oikeasti on? Minä kun en tunne juurikaan vanhoillislestadiolaista herätysliikettä."

    • Ei_tai_tä-

      mä ole Kalevi?

      "Meikäläiset

      jonhi

      31.10.2016 12:51
      Onko ne meikäläisiä? Meikäläiset ei mene tuommoiseen tapahtumaan. "

    • Nyt_palstalta

      nähdään, että uskovainen puhuja Jyrki Rauhala on Kalevin mielestä kelvollinen. Aiemmin kelvollinen oli Kejo Nissilä. Milloin saadaan kolmas kehiin?

      • Kello_tulee_pian

        puoli seitsemän ja Kalevi saadaan kehiin ja iltamyöhään saakka kestävä Jumalanpilkka alkaa.


    • Kello_on_vas-

      ta kahdesan, mutta jo monesta kohdasta lemahtaa kalmanlöyhkä. Tuleeko se todellakin Heinolan suunnasta?

      Onko kempeleläisiä voltteja ja muita sirkushuveja nähty tänä aamuna?

    • Se_saatana_eli

      Kalevi jyrää palstalla tänäänkin vielä noin tunnin ajan:

      "Saatana jyrää vanhoillislestadiolaisuudessa!

      Vanhusten_lynkkaamista

      1.11.2016 22:44"

      Se aloitti aamulla klo 6.23 eli pilkkaamispäivä on pitkä mutta jo melkein täytetty.

    • Tuossa_se_heino-

      lalainen RUMA jo heti aamusta klo 6.45 yökkäsi palstalle jo kolmannen kerran, hyi, hyi ja hyi:

      "On hyvä pelotella ihmisiä helvetillä

      SRKn_aamutiedote

      2.11.2016 6:45"

    • Voi_voi_kuinka

      paha olo Kalevi-pololla onkaan tänä aamuna ollut! Se rotta on jo ainakin kymmenessä ketjussa ilmoittanut, että poliisi on paikalla tuossa tuokiossa. Kaikkea sitä pitää kuulla!

    • Pikkupaska_Hei-

      nolasta puolenpäivän aikaan:

      " kaikkipäättyyaikanaan

      2.11.2016 12:10
      Uusi
      Ainoa oikea usko ei olekaan se ainoa oikea elämäntapa"

    • Eipä_mollata_Ka-

      levia. Hän on kokenut kaiken. Ja nyt vihdoin tähään hän sai aikaiseksi sen, että poliisi siivosi palstalta kaikki toisinajattelijat, joten tänne jäivät vain hän ja Kesi, kaksi homoa.

      "Lapsi-vanhempi-suhde vanhoillislestadiolaisuudessa

      Kokenut_tietää

      2.11.2016 16:21"

    • Luulee_mitä_luu-

      lee, mutta aina se on täällä kun ei ole muuta paikkaa:

      " G.Tervakeuhko

      1.11.2016 10:45
      Pikkulesta was here, too. "

    • sepastian.ei.vetele

      En kaikilta osin hyväksy melperin mietteitä, mutta on pako sanoa, että sympatiani ovst kääntyneet hänen puoleensanoiden rivojen ja asiattomien loukkaamistarkoitukdesessa kirjoitettujen lukuisten paskajuttujen takia. KES.Suin.Hushein! Rhyyn maksamat rullit jyl lää! Semiä kalervo, tv jullikka

    • Tuossa_se_saasta

      hilluu ihan vapaalla jalalla:

      " G.Tervakeuhko

      2.11.2016 19:46
      Uusi
      Miten tämmöinen pikkuinen lestarunkkari voimolla vapaalla jalalla?"

      Mutta ei kauan. Sille on varattuna paikka tässä:

      http://kuvapilvi.fi/k/yqKy.jpg

    • Maistuuko_Heino-

      lassa itsemurha?

      " kaunista_ajattelua

      3.11.2016 10:40
      ... siten, että itsemurha maistui."

      Jo oli aikakin!

    • Tuossa_se_saas-

      ta taas riekkuu:

      "Raamatun vastaiset opit

      Nöyrä_veli

      3.11.2016 15:16
      Kyllä minun on pakko uskoa Raamatun vastaisiin oppeihin"

    • Tässä_se_hirt-

      tämätön saasta ilmoittaa olevansa "JUmalan mies":

      "Melperi on oikeasti Jumalan mies

      Heinolan_Taxi

      3.11.2016 14:54
      Uskokaa vanhoillislestadiolaiset,"

      Tuo on jo niin paksu vitsi, että.... voi että...!

    • Tuossa_se_rotta

      on pyrkimässä puhujaksi:

      "Valitaanko vanh.lestadiolaiseksi puhujiksi

      Asiallinen_kysymys

      3.11.2016 17:01
      vain "

      Mitä siitä tulisi, jos meillä Jumalan valtakunnassa olisi puhujana tuollainen JUmalan vihollinen?

    • Tuossa_se_saatana

      iltakahdeksalta paljastaa itsensä:

      "Olen lapsien raiskaaja

      Kysymys.kaikille

      3.11.2016 19:55
      Haittaako se?"

      Linnaanhan tuosta joutuu. Minä vain luulin, ettei tuommoinen kömpelö eläkeläisukko saa kiini näitä jopsajalkaisia heinähattuja

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

      mutta kai se on siten joitakin muita pieniä tyttöjä onnistunut vikittelemään raiskattavakseen. Hyi, hyi, hyi...

      • Heti_perään

        se vetoaa mielisairauteensa ja sukurutsaiseen syntyperäänsä:

        "Sukurutsaa

        3.11.2016 19:50
        Uusi
        Mielisairas "

        En usko, että noita oikeudessa katsotaan lieventäviksi asianhaaroiksi. No ehkä mielisairaus, mutta sittenhän sitä saattaisi joutua olemaan loppuelämänsä hullujenhuoneella.


    • Kun_eri_ketjuja

      vähän silmäilee tänäkin aamuna niin huomaa, että eihän heinolalaisen eläkeläisukon mieleen ole tänäänkään mahtunut muuta kuin raiskaus. On se kumma, että lisensiaatin tasoinen iso mies vielä vanhuudessakin ilkeää raiskailla noin pieniä viattomia tyttöjä taikka edes haaveilla raiskauksesta:

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

    • Tuossa_se_ruo-

      ja kehuu itseään:

      "Melperi kirjoitti asiaa

      Kopioija

      4.11.2016 16:35
      ""melperi
      4.11.2016 12:46"

      Tämäkin piti vielä nähdä.

    • Tuossakin_on_Ka-

      levi-rievun korinaa?

      " ddfrghjk

      4.11.2016 19:20

      Vanhoilliset eivät halua Herran töihin! "

    • Kalevihan_on

      vannoutunut jumalanpilkkaaja. Kaikki muu kelpaa, vain Jumalan valtakunta on paha.

    • Tänään_lauantaina

      palstalla ei juuri ole ollut pahaa hajua. Ehkä Kalevi on väsynyt? Niin kuin jossakin ketjussa on sanottu, eihän hän yksin voi muuttaa 100.000 - 200.000 ihmisen uskonkäsitystä ja elämäntapaa miksikään, joten siihen on vain tyytyminen, että se on sellainen kuin on. Jumalan valttujen lasten lauma on sellainen kuin joissakin ketjuissa palstalla on sanottu. Jumalan valtakuntaan kutsutaan kaikkia.

      • Olet_väärässä

        O han Kalevi tässä.:

        "Raiskausta.Kokkolassa

        5.11.2016 17:56
        Uusi
        Olavi Korkiakoski oli K"

        Se o tosi saastainen homo. Sulle eivät riitä Alpon, Mikon ja Sepon munat, vaan nyt se on käynyt käsiksi velä Olavin muniinkin, hyi iljetys sentään...


    • Tuossa_Kalevi

      vihdoin paljastaa itsensä:

      "Olen homomies

      Urosvemmeli

      5.11.2016 21:52
      Tulkaa ja naikaa mua perärinkeliin!"

      Nykyäänhän on kunniakasta olla homo. Itse arkkipiispa ja ainakin presidentti Halonen puolustavat heitä voimakkaasti. Onko ymmärrettävä niin, että kun Kalevi ei saanut kiinni nopsajalkaisia pieniä heinähattutyttöjä raiskatakseen heitä niin hän päätti ryhtyä homoksi?

    • Tuossa_se_saas-

      ta taas hilluu:

      " melperi

      6.11.2016 14:32
      Uusi
      Jokainen VAIN ME -oppiin uskova vanhoillislestadiolainen on paisunut saatanan lammas."

      Ei pienintäkään kysymystä oman sielun autuudesta, huoh...

    • Se_Kalevi

      tuolla jossakin ketjussa puhuu haisevista rotista. Myöntääkä se nyt siis olevansa haiseva rotta?

    • Hajusta_on_pää-

      teltävissä, että Kalevi tänäänkin päivystää palstalla klo 6.23 - 23.33.

      " kiitos.avaajalle

      7.11.2016 11:11
      Uusi
      Aika hyvin kuvattu hengellisiä vanhoillislestadiolaisia valehtelijoita."

    • Tuossa_se_ruma

      riivaaja-Kalevi reuhtoo vielä klo 23.40, vaikka sen säännönmukaisen pilkkausvuoron kuuluikin päättyä jo klo 23-.32:

      " sama.kaiku.askelten

      7.11.2016 23:40
      Saatana hallitsi vanhoillislestadiolaisia vuonna 2005 ja hallitsee vuonna 2016. "

    • Otsikossa_kysytään

      mkä Hän luulee olevansa. Eilen se esiintyi haisevana kaatopaikkarottana. Minä olen vähän epäillytkin sitä. Hajusta. Mutta tänä aamuna se taas esiintyy homona käydessään kiinni jonkun kokkolalaisen Milkon muniin.

    • Tässä_se_Ka-

      levi esiintyy lastensuojelijana ja haaveilee alaikäisten tyttöjen naimisesta:

      "VL-mies oletko nainnut tänään tytärtäsi

      lastensuojelut

      8.11.2016 13:40
      Ja kuinka monta kertaa?"

      Onneksi Kalevilla ei ole tyttäriä eikä lapsia ollenkaan. Useinhan vanhoillapojilla ei ole. Jos sillä olisi tyttäriä, kyllä ne viimeistään nyt pitäisi ottaa huostaan.

      Koska Kalevi ei saa mitään oikeaa tavaraa, hän joutuu tyytymään virtuaalityydytykseen ja runkkailemaan ruudulle katsellessaan heinähattutyttöjä:

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

    • Kalevi_on_tä-

      näänkin koko illan raiskaillut Kokkolassa jotakuta pientä Maijaa. Häpeäisi edes, lapsiinsekaantuja.

    • Onko_totta_et-

      tä Kalevi on tänään käynyt käsiksi kokkolalaisen Olavi Korkeakosken muniin? Eikä se edes ymmärrä hävetä? Tietääkseni Olavi Korkeakoski ei ole homo.

      • On_se_tot-

        ta, valitettavasti. Lisäksi Kalevi on tänään käynyt käsiksi komisario Juhani Tokolan muniin. Kalevilla ei ole mitään häpyä. Se ajattelee vain homouttaan.


    • Tuossa_se_saas-

      tainen VAIN ME -ketjussa esiintyy rehellisenä veeällänä heti torstaiaamuna:

      "Rehellinen.vl

      10.11.2016 8:20
      Ei ole. "

      Ja aitä jatkuu hamaan myöhäiseen marraskuun pakkasiltaan, voi voi...

    • Onko_sulla_Ka-

      levi serkkuja Alajärvelläkin? Ja noin pieniä vielä?

      "Onko masturboiminen syntiä

      alajärveläinen

      10.11.2016 12:11
      Naapurin Anita joka on kolmastoista serkku viidennessä sukupolvessa kiihottaa vietävästi. Eka serkun paneminen pyhän hengen voimallakin on tietääkseni insestiä."

      Sitä minä vähän epäilinkin kun nähä heinähatut tosiaankin ovat alajärveläisiä:

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

    • Tuossa_se_ruma

      aloitti riehumisensa tänä aamuna jo kklo 6.20:

      " ei.viimeinenkään

      11.11.2016 6:20
      Uusi
      Tällä avauksella joku vanhoillislestadiolainen nolasi "

    • Nyt_alkavat_Ka-

      levilla vitsit käydä vähiin:

      "Vanh.lestadiolaisille ei riitä oma auto

      no_huh_huh

      11.11.2016 10:28
      Lue ja ihmettele:"

      Jos Oulussa varastetaan auto, varas on tietenkin vanhoillislestadiolainen :-).

    • Tässä_se_eläkeläis-

      ukko jo haaveilee uskovaisesta vaimosta:

      "Onko vanhoillislestadiolais nainen

      mitä_mieltä_olette

      11.11.2016 20:38
      hyvä vaimona vaikka ei alistaisi?"

    • Tuossa_se_viemä-

      rirotta Iivana-niimerkillä menetti malttinsa kesken illan:

      " IivanaNyhtänköljäke

      11.11.2016 20:20
      Uusi
      Mistä tuommoisia vähäjärkisiä pikkulestoja oikein tulee"

    • Tuossa_alkoi

      Kalevin tämänaamuinen varovainen tunnustelu, KOLME TUNTIA MYÖHÄSSÄ! Totta helevetissä hän on alan asiantuntija kun ei tunnekaan muuta kuin tämän palstan JA pirun ja jumalavihan jA PIKKUPILLUT:

      " Alan.asiantuntija

      12.11.2016 9:23
      Parempi kysymys olisi se, onko täällä..."

    • Tässä_Kalevi

      omaan kommenttiinsa vastatessaa esiintyy keltasormisena tupakkamiehenä:

      " norttiahuuleen

      12.11.2016 10:30
      Ivan kirjoittaa asiaa. "

    • Tuossa_se_saasta

      iltapäivällä kolmelta taas yrittää, mutta kyllä on pilkkakirves tylsynyt:

      "Nussiiko nuoret vl-iltakylissä

      Pitääkö_paikkansa

      12.11.2016 15:09
      kaikki kaikkia "

    • Tuossa_se_heinola-

      laisen vanhapoikarunkkarin raivo ja jumalaviha vain iltaa kohden kiihtyy:

      " anna.palaa

      12.11.2016 20:00
      Valehtele lisää. "

    • Tuossa_voimattomassa

      pilkkaviestissään Kalevi vielä yöllä yhden aikaan esiintyy vanhoillislestadiolaisena:

      " vanhoillislestadiolainen

      13.11.2016 1:14
      Uusi
      Kyllä sellaistakin on tapahtunut monesti."

      Kalevin pilkkausvuoronhan olisi tullut päättyä illalla jo klo 23.32, mutta nyt hän lienee pirun suostuttelusta jatkanut työrupeamaansa, vaikka se käykin voimien päälle, koska aamulla täytyy herätä pilkkaamaan jo klo 6.23.

    • Kalevi_Jarp-

      pilalla oli oksennuspuuska yöllä jo ennen kolmea:

      " cletusjarppila

      13.11.2016 2:40
      Uusi
      Ainoastaan lähisukulaisia, se on pyhää."

    • Tämähän

      on hyvä ketju. Ei tarvitse käyttää aikaa palstan läpikahlaamiseen, vaan voi vain vilkaista tämän ketjun loppua niin tietää, mitä Kalevi on oksentanut tai paskantanut. Eihä n täällä Kalen lisäksi olekaan muita kuin Kesi ja silloin tällöin satunnaisia kävijöitä.

    • Tuossa_Kale-

      vi-riepu on jo aivan sekaisin klo 9.22:

      " SRKn_motto

      13.11.2016 9:22
      Uusi
      SRK:n motto:

      Lapsia pitäääää. Niistä ei tarvitse huolehtia."

      Miten ihmeessä sitä jaksaisi mollata lähimmäisiään ja pilkata Jumalaa tänään vielä 14 tuntia?

      Eikö Kaleville pitäisi määrätä edunvalvoja, koska se ei itse osaa huolehtia enää mistään?

    • Usko_jo_Kale

      että nuoret eivät mielellään näkisi sinunkaltaistasi pervoa homoukkoa iltakylissään:

      " KummunPatruuna

      13.11.2016 10:01
      Uusi
      Niin ettäkö muka survotaan"

    • Haiseva_viemärirotta

      tässä aamulla puoli yhdeltätoista kuvittelee olevansa VANHOILLISLESTADIOLAISTEN IDOLI:

      "Etusivulla: Kalevi, Kalevi, Kalevi...

      Olemme_huomanneet

      13.11.2016 10:34
      Tuntuu olevan vanhoillislestadiolaisten suuri idoli."

      Tämä on melkein PAKSUINTA mitä kolmeentoista vuoteen ollaan kuultu...

    • Tuossa_se_rujo

      taas anonyyminä veljenä rehvastelee jo aamukahdeksalta:

      " Anonyymiveli

      14.11.2016 8:11
      Uusi
      Kyllä hän on."

    • Tässä_Kalevi

      kehuu itseään ja kempeleläistä:

      "Mielestäni palstalla on uskovaiset harvassa, kuin

      TeamAhma2

      15.11.2016 9:25
      haravassa piikit, harvemmassakin. Ainoat jotka ymmärtävät sydämellä uskon retoriikan ovat Kesitas ja Melperi. Tuntevat Raamatun."

      Tuo tuntuu minustakin asialliselta. Hyökkäys ei nyt kovin kärkevänä kohdistukaan Jumalan lapsiin eikä jumalanpilkkakaan olen tässä silmiinpistävänä esillä. On tervettä kehua itseään.

      Minäkin olen aina kehunut ja kiittänyt itseäni ja kiitosta on kyllä riittänyt.

    • Tuossa_se_ruma

      taas on raiskailemassa pikkutyttöjä:

      "Voitelevatko lestadiolaiset miehet lapsiaan

      insestiäkö

      15.11.2016 14:20
      Ja mitä tämä voitelu konkreettisesti tarkoittaa?"

    • Tässä_Homo-Kalevi

      melko uskottavasti näyttelee heteroa olemalla kiinnostunut jostakusta tuntemattomasta naanaspapista:

      " kärryyt

      15.11.2016 16:34
      Uusi
      Satu Saarinen on taivaallinen ihminen."

      Jumalan sanasta ei edelleenkään tarvitse hänen mielestään välittää mitään. Pääasia, että homot ja lesbot vihitään kirkossa ja kirkot näin tulevat saastutetuksi.

    • Tuossa_Kalevi

      kuvittelee vaihtaneensa sukupuoltaan:

      " KonttorinSisar

      16.11.2016 8:18
      Harvalla on tuollaisia meriittejä"

      Se vaikuttaa hyvältä. Kuka sitä jatkuvasti jaksaisi elää epämääräisenä transvestiittina. Nyt Kalevi on päättänyt leikkauttaa 1,9 cm:n mulukunnysänsä ja porauttaa siihen reiän, jolloin hän on Konttorin Sisar.

    • Tässä_Kalevi

      heittäytyy ymmärtämättömäksi:

      " en_ymmärrä

      16.11.2016 9:23

      Ihan_helppo kirjoitti:
      vastata:

      http://www.kouvolanseudunry.fi/

      Miksi tuota saatanan lahkoa Kouvolassa tarjoat Jumalan valtakunnaksi? "

      Tänään Kalevi on heti aamusta hyvin vihainen.

    • Nyt_alkoi_pas-

      kasade Heinolasta:

      " melperi

      16.11.2016 10:18
      Uusi
      Päivämies pumppaa omalta osaltaan vl-kansaan VAIN ME - ym. hengellistä PASKAA."

    • Taas_se_heinolalai-

      nen pervo ajattelee vain perseitä:

      "Lestoilla Jeesuskuva perseessä

      monenlaisiahulluja

      16.11.2016 18:24
      Jeesus ja Jumala on vl mukaan perseestä. VL mukaan.. Myös........"

    • Tässä_Kalevi

      on iloisena äitinä:

      "Perhesuunnittelu

      iloinen.äiti

      16.11.2016 21:21"

      Se taitaakin olla huumorimiehiä tämä Kalevi? Kenties se on käynyt sukupuolenvaihdosleikkauksessa? Mutta ei siitä iloista eikä surullistakaan äitiä sittenkään voi tulla. Oikeampi nimimerkki olisi "iloinen nainen".

    • Tänään_Kalevi

      om aloittanut jo puoli kuudelta, tällä kerralla humoristisesti Olavi-veljenä:

      " OlaviVeli

      17.11.2016 5:28
      Uusi
      Niin mekin. Mukavata touhua vaikka näin vanhemmalla iälläkin."

      Se on pitkä pilkkaamispävä kun sitä kestää klo 23.30:een.

    • Tuossa_se

      heinolalainen jo ajattelee haaroja, vaikka pilkkaamispäivästä tuskin kolmannesta on kulunut:

      "melperi

      17.11.2016 11:39

      Saatanan valtakunnan Suomen HAARAkonttori"

      Varmaan joku ymmärtää sitäkin kahjoa, mutta minä en oikein ymmärrä, mten se voi olla kiinnostunut näin pienten tyttöjen haaroista:

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

    • Kellon_lähestyessä

      neljää Kalevin perskarvat ovat jo ilmiliekeissä:

      "perskarvat_kärventyy

      17.11.2016 15:49
      Uusi
      ""Kerran kirjat avataan ja silloin katsotaan tuonkin SAASTAN perskarvat"

      Miten se jaksaa tänään pilkata vielä 8 tuntia?

    • Tuo_saastainen

      Kalevi on nyt myöhäisillalla tehnyt etusivulle seitsemän (7) vittu-aloitusta. Minusta ainakin on melko pervoa, että tuollainen homoksikin toisinaan epälty eläkeläisukko himoitsee näin pienten tyttöjen persettä:

      https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

    • Miten_sellainen

      eläkeläisukko muka voisi olla täyspäinen, joka eilen illalla tunnin sisällä teki palstalle viisi pillu- ja vittualoitusta ja yksen homo- ja yhden lesboalotuksen?

      " villeveeee

      18.11.2016 9:56
      Uusi
      ON täyspäinen, sinusta kuka menee takuuseen?"

      Ymmärtäähän sen, että vanhapoika haaveilee vitusta ja välillä haluaa miestäkin takka katsella lesboseksiä, mutta eivän tällaisia himoja tarvitsisi uskontopalstalla kuuluttaa kaikille, vaan vosihan hän runkkailla yksikseenkin.

    • villeveeee

      No mitä sinä täällä runkkailet mielessäsi? Enemmän sontaa uskontopalstalle kuin keneltäkään, ota mies tai rupea uskovaiseksi.

    • Tuossa_se_suku-

      rutsasta siinnyt epämuodostunut henolalainen Kesitaksen ketjussa oksentelee ja paskantelee palstalle:

      " melperi

      18.11.2016 11:48
      Avaus = PASKAA!
      haisevaa SONTAA!
      VAIN ME."

      Aijai kun hivelevät mieltä tällaiset heinolaisen rakkaudelliset viestit.

    • Nyt_minusta_tun-

      tuu, että läöhentymistä alkaa tapahtua ja Kalevi alkaa pehmentyä, kun palstalle lmestyy van tällaisa vaimeita inahduksia:

      " cxåsdf

      18.11.2016 18:24
      Uusi
      Avaaja = täyskaheli. Vanhoillislestadiolainen."

      Kalevin nöyrtymnen saattaa johtua siitäkin, että joku roteva Jumalan lapsi tuolla jossakin toisessa ketjussa tarjosi Kaleville kyytiä Kleinbussissaan seuroihin Lahden rauhanyhdistykselle, ja tarjous tietysti kiinnostaa Kalevia, koska Kleinbussi kuuluu olevan niin täynnä heinähattutyttöjä, että täytyy istua sylikkäin.

    • Heti_aamusta

      Kalevi kahdehtii sitä, joka on päässyt pimeydestä valkeuteen:

      " vankilan.vaihto

      19.11.2016 9:57
      Uusi
      Valtion vankilasta saatanan vankilaan (= vanhoillislestadiolaisuuteen)."

    • Tässä_Kalevi

      esiintyy kyläkoulun rehtorina:

      " kyläkoulunlehtori

      19.11.2016 13:18
      Uusi
      Lestapedofiili tekee itse monia kielioppia raiskaavia virheitä."

    • Täåssä_Kalevi_ai-

      nakin on oikeassa:

      " tämä.on.varmaa

      19.11.2016 14:35
      Uusi
      Avauksen tekijä on ainakin syntynyt vl-sukurutsasta."

      Olisiko ensimmäinen kerta kolmeentoista vuoteen kun hän on satavarmasti oikeassa? Merkille pantavaa myös on, että tässä viestissään Kalevi ei avan julkisesti ja häpeämättä pilkkaa ikiaikojen Jumalaa, vaikka kyllä vähän nälväiseekin Jumalan lapsia, mtä on pidettävä anteeksiannettavan siksi, että hän itsekin on siinnyt sukurutsasta.

    • Nostetaan_tämä

      aamuksi palstan ensimmäseksi niin kalevi heti klo 6.30 palstalle tullessaan huomaa, että on hän sentään jotakin. Ja sitten alkaa lentää paska! Ja jumalanpilkka.

    • Tässä_se_ruma

      taas valehtelee niin kun aina. Se väittää nauravansa, vaikka naama on vihasata väärässä niin kuin petolinnun perse:

      " melperi

      20.11.2016 13:07
      Älä tapa nauruun vanhoillislestadiolainen PELLE!"

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2423
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1824
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      333
      1545
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1075
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      85
      958
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      800
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      215
      766
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe