Onko tasarvoa, että et tiedä mistä geenisi ovat

lööprg

Nytkin ihmiset etsivät isiään pitkin maailmaa ja tv ohjelmia. Onko siis oikein lasta kohtaan, että hänelle ei anneta mitään mahdollisuutta tietää puolta geeniperimästään? Jo perinnöllisten sairauksienkin geeniperäisyyden selvittämiseksi tämä voi olla ensisijaisen tärkeää, samoin sukurutsausten, eli sekin terveydellisistä syistä. Keiden tasa-arvoa tässä ajetaan? Ei ainakaan lapsenoikeuksia.

25

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • böäähji

      Ahtisaaren synnyinpaikkakin meni sekaisin. Kylläkai hänellä sentään ehkä isäkin jossain on ja eihän sillä nyt ole mitään väliäkään. Obama ei ole muka syntynyt yhdysvalloissa, niin se trump väittää. Mitä väliä sillä nyt on, missä tai kenestä joku on syntynyt?

    • diipadaata

      Ei mielestäni liity tasa-arvoon, paitsi siinä mielessä että ihmiset maapallolla eivät mitenkään synny tasa-arvoiseen asemaan. Isättömiä lapsia on pilvin pimein joka puolella aina ollut.

      • Komarohvi

        Totta. Lähinnä se liittyy ihmisarvoon ja sen arvostamiseen.

        Ei ole lapsen, eikä kenenkään muunkaan edun mukaista, jos luodaan lähtökohtaisesti tilanteita, joissa lapsi on isätön. Valitettavasti lapsesta voi tulla isätön esimerkiksi isän kuoleman vuoksi, mutta sitä, että jo etukäteen päätetään, että lapsi kasvaa isättömänä, en hyväksy.


      • eisaaetukäteen

        En hyväksy minäkään. Perinteisessä Aidossa Avioliitossa on paljon hyvää. Lapsen turvallisuus ei parane, vaikka yhteiskunta parantaisi homoparien elämää. Vaikutus voi olla päinvastainen, kuin oli tarkoitus, lapsen kannalta. Suurin ristiriita syntyy Muslimien- ja Homolapsien välille.


    • NäinMeillä

      "Onko siis oikein lasta kohtaan, että hänelle ei anneta mitään mahdollisuutta tietää puolta geeniperimästään?"

      Ei. Onneksi noin ei tapahdu kovinkaan usein. Esim. keinohedelmöityksessä lapselle on 18 vuotta täytettyään oikeus tietää sukusolujen luovuttaja. Ja tämä ei siis muutu mitenkään nyt vireillä olevien lainmuutosten yhteydessä eikä riipu siitä mitä sukupuolta (tai kenties samaa) lapsen kasvattavat vanhemmat ovat.

    • TotuusSattuu

      "Nytkin ihmiset etsivät isiään pitkin maailmaa ja tv ohjelmia. Onko siis oikein lasta kohtaan, että hänelle ei anneta mitään mahdollisuutta tietää puolta geeniperimästään? "

      No juuri tuo ongelma on ollut tässä joidenkin niin kovasti kannattamassa perinteisessä tai "aidossa" avioliitossa. Lainsäädäntö kun on yksiselitteisesti aina määrittänyt aviomiehen lapsen isäksi jos lapsi on syntynyt avioliitossa. Ei ole auttanut vaikka ulkopuolinen mies on kertonut olevansa lapsen oikea biologinen isä ja halukas myös geenitesteihin. Jos äiti on vastustanut (tai avioliiton ulkopuolinen mies ei ole tiennyt raskaudesta) ei testejä ole tehty ja lapsen oikea biologinen isä jäänyt täysin ulkopuoliseksi.
      Perinteinen avioliitto on siis nimenomaan mahdollistanut lapsen biologisen perimän salaamisen. Tästä ei kuitenkaan ole oltu lainkaan huolissaan. Vasta avioliittolain muutos on äkkiä saanut tietyt ihmiset huutelemaan biologisen vanhemmuuden perään vaikka aikaisemmin avioliitoa on pidetty tärkeämpänä kuin sitä että lapsen oikea biologinen isä on tiedossa.

    • Epätasaarvolakipaketti

      Lapsen kannalta on parempi että tietää, mistä hänen geenit ovat. Ei kannata salata totuutta, koska vastaan tulee vielä toinen lapsi, joka kertoo omasta Isästä ja Äidistä.
      Yhteiskunta aikoo suosia, enemmän kuin ennen, perheitä, joissa ei ole joko Isää tai Äitiä. Jos uusien perhemuotojen määrä lisääntyy, täytyy lainlaatijan turvata myös perinteisen perhemuodon edut. Avioliittolain ja liitteiden muuttaminen heikentää lapsen kannalta parhaan perhemuodon asemaa.

    • TotuusSattuu

      "Yhteiskunta aikoo suosia, enemmän kuin ennen, perheitä, joissa ei ole joko Isää tai Äitiä. "

      Samalle viivalle muiden kanssa nostaminen ei ole suosimista vaan tasa.arvoa.

      "Jos uusien perhemuotojen määrä lisääntyy, täytyy lainlaatijan turvata myös perinteisen perhemuodon edut. "

      Eli tarkoitat suomeksi sanottuna että "perinteisille perhemuodoille" pitää antaa jotain llisää että niille ei tule paha mieli kun muut ovat tulleet samalle viivalle?

      "Avioliittolain ja liitteiden muuttaminen heikentää lapsen kannalta parhaan perhemuodon asemaa."

      Kerrotko ihan konkreettisesti että mitä perinteisiltä ollaan ottamassa pois? Heidän asemansahan ei voi heikentyä jos jotain ei oteta pois.
      Lisäksi on muuten varsin kummallista että ensin te vaaditte tiukasti että lapsivaikutukset pitää arvioida ettei lasten etua loukata ja seuraavassa puheenvuorossa kerrotte miten tiettyjen perhemuotojen etuja ei saa lisätä samalle tasolle muiden kanssa. Tajuatteko ollenkaan että tuo tarkoittaa että noiden perhemuotojen lapsillekin siis annetaan vähemmän eli lapset juuri kärsivät?

    • lisääkommentti

      Vastaa alkuperäiseen viestiin.

    • käykö

      Ei ole koskaan ollut mitään tasaarvoa ,eikä ole eikä tule koskaan olemaankaan .ja Iso PISTE.

    • nmnmn

      Tasa arvo on hullujen hourailua.

    • Epätasa-arvolakipaketti

      Jos äiti tai isä, mummo tai ukki ei osaa neuvoa tytärtä perhemuodon valinnassa, lainsäätäjän täytyy puuttua asiaan. Lesbo- tai homoperhemuoto tekee lapsen aseman erilaiseksi kuin heteroperheen lapsen. Aidon Avioliiton hyväksymisen lisäksi täytyy laatia laki lapsivaikutuksista uusissa perhemuodoissa. Lapsivaikutusten määrää ja vahingollisuutta pitää vähentää.

      • TotuusSattuu

        "Aidon Avioliiton hyväksymisen lisäksi täytyy laatia laki lapsivaikutuksista uusissa perhemuodoissa. Lapsivaikutusten määrää ja vahingollisuutta pitää vähentää."

        Tajuatko että saisitte valtavan paljon suuremman vaikutuksen lasten elämään kun joskus jaksaisitte keskittyä kaikkien niiden tuhansien ja taas tuhansien heteroperheiden lasten asemaan joita avioerot, perheväkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö, alkoholismi, työttömyys ja muu huono-osaisuus yms. uhkaavat.
        Mutta ettehän te sitä tee kun noiden homojen kauhistelu on niin paljon mukavampaa...


    • Epätasaarvolakipaketti

      Jos yhteiskunta suuntaisi enemmän resursseja heterokulttuurin tukemiseen, paljon useampi lapsi välttyisi tilanteelta, ettei tiedä mistä geenini ovat.
      Valitettavasti homokulttuurin tukea pitäisi vähentää tai kasvattaa budjettia.

    • EtsijöitäEstellään

      Keinohedelmöitettyjen juurettomuus ja siitä eteenpäin siis juurien ja identiteetin etsintä on tällä hetkellä jo massiivinen kansainvälinen ongelma. Asiasta ei vaan tahdota puhua, koska poliittinen tahto on pikemminkin siihen suuntaan, että juurilla ja perhetaustalla ei saa olla väliä.

      • TotuusSattuu

        "Keinohedelmöitettyjen juurettomuus ja siitä eteenpäin siis juurien ja identiteetin etsintä on tällä hetkellä jo massiivinen kansainvälinen ongelma. "

        Ehkäpä. Jostain kumman syystä siitä ei vain ole kukaan pitänyt meteliä niin kauan kun sitä käyttävät kunnon heterot. Mutta auta armias kun joku homo siihen ryhtyy niin johan on kaikki kamaluus irti...


    • fhllkhfsfg

      Se ei ole lapsen oikeuden mukaista että hänellä on 18-vuotiaana oikeus tietää isänsä perimä kun ei isää ole koko hänen elämänsä aikana ollut mitenkään läsnä. Pidän sitä epäeettisenä, luonnonvastaisena ja lapsen oikeuksien mitätöintinä. Se, että maailmaan syntyy eri tavoin lapsia, jotka eivät tiedä isästään on eri asia kuin se, että tämä tieto lapselta tietoisesti kielletään hänen lapsuudessaan.

      • KysynVaan-76

        Mitä tekemistä tällä oli tasa-arvoisen avioliiton kanssa kun valtaosa keinohedelmöityksistä tapahtuu heteropareila jotka kärsivät lapsettomuudesta?


    • HeteroPareilaHeilaaEi

      Aidossa Avioliitossa nainen ja mies saavat lapsia. Aidossa Avioliitossa ja oikealla parinvalinnalla puolisot täydentävät toisiaan, vakalle kansi.
      Ei sinne päinkään, että olisi tati ja seta, joilla meni geenitkin hukkaan.

      • TotuusSattuu

        "Aidossa Avioliitossa nainen ja mies saavat lapsia."

        Kyllä, joko keskenään, keinohedelmöityksellä tai adoptiolla aina parista riippuen. Ja kaikki heille ihan yhtä arvokkaita tapoja hankkia lapsia. Ja siksi ne ovat myös samaa sukupuolta olevilla pareilla yhtä arvokkaita tapoja.


    • HeteroPareilaHeilaaEi

      Itäeurooppalaisessa kulttuurissa naisen suku on määräävässä asemassa. Meillä lapsi pyritään erottamaan isästään liian helposti. Lapsi häiriintyy, jos on epätietoisuutta isästä. Ei isää voi haudata elävänä. Yhteiskunnallisesti täällä ei onnistu sama lainsäädäntö kuin muissa kulttuureissa. Suomessa ei ole varaa heikentää yhdenkään isän asemaa.
      Aito Avioliitto on korjausliike myös kaikille isättömyyttä tunteville.

      • KysynVaan-76

        Kerrotko edes yhden käytännön esimerkin miten voimaan tuleva uusi avioliittolaki heikentää isän asemaa nykyiseen tilanteeseen verrattuna?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe