Hautajaiset

Kristittynä minulle on selviö, että tapaan uskossa kuolleen ja en (voi olla kenenkään tuomari, sydänten tuntija), että ero kuolemassa on vain hetken kestävä. Toki ajassa ei enää tavata. Surullista on erota kuin pitkäaikainen ystävä muuttaa paikkakunnalta pois, luvataan pitää yhteyttä ja voidaan joskus tavata livenä, mutta uusien ympyröiden myötä yhteydenpito harvenee ja saattaa lopahtaa, mutta se ero tunnu niin pitkältä.

Läheisten suruun ei aina löydä sanoja. Ei tunne heidän suhdettaan ja ajatuksia "jälleennäkemisen toivosta". Mielestäni riittää kun osaa olla aito ja läsnä heidän surussaan. Joskus se "otan osaakin, tuntuu fraasilta" kun ei sitä tunnetasolla voi kokea toisen surua.

Kyllä se kuolema ainakin itselleni on uuden ja todellisen elämänalku, mutta jos se sureva, omainen ja tai poislähtenyt ei ole niin uskonut, minun uskollani ja sanoistani ei ole sillä hetkellä heille lohtua ja merkitystä.