Diesel-mootorit kielletään, valmistus päättyy

Seonloppunyt

39

488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loppumikäloppu
    • nettikusettaaarkaa

      Ja juuri oli myös artikkeli jossa kerrottiin "ettei dieselin taru ole loppu, päinvastoin".
      Elämme taas aikaa jolloin kukaan ei oikein tiedä tulevaa ja uskomukset, politiikka ja todellisuus miekkailee keskenään. Ja tästä seuraa yleensä se, että päätökset suuntaan tai toiseen lykkääntyvät ja lykkääntyvät.

      • Olihöynäytetty

        Niin se netti kusettaa. Minä lähetin sille toimittajatytölle kivenkatkuisen viestin kuin oli mennyt lankaan kirjoituksessaan.


    • EUmääräys
      • Hdi-on-pop

        Taitaa loppua sitten aika monen bensa-autonkin valmistus.


      • glx

        Kyllä ne on bensa autot kun loppuu. Dieselistä jo nyt valtaosa pääsee tuohon 95g arvoon. Bensiini autoista tuskin mikään.


    • AjatMuuttuu

      Saksassa suunnitellaan kaikkien polttomoottoristen autojen kieltoa vuonna 2030.
      Sähköautot on tulevaisuutta ja polttomoottorit kuuluvat kohta museoon.

    • upr

      Suurin syy tälläkin palstalla on kateus. Kun ei ole itsellä varaa diesel autoon, niin muutkaan ei saisi niillä ajaa. Diesel on ainoa oikea auton ja työkoneiden moottori. Bensiini moottori taas käy mainiosti mopoon ruohonleikkuriin ja moottorisahaan. Jos autoissa aletaan siirtyä bensiini moottoreihin, on se paluuta 50 luvulle.

      • bensaturbolla

        Dieselautojen typenoksidipäästöjen arvioidaan aiheuttavan Saksassa vuosittain jopa 6 000 ennenaikaista kuolemaa.
        Suomessa vastaava luku on noin 400 ennenaikaista kuolemaa. Sekö on sun mielestä ihan ok, kunhan vaan saa ajella nokivasaralla.


      • IhanOikeastiko
        bensaturbolla kirjoitti:

        Dieselautojen typenoksidipäästöjen arvioidaan aiheuttavan Saksassa vuosittain jopa 6 000 ennenaikaista kuolemaa.
        Suomessa vastaava luku on noin 400 ennenaikaista kuolemaa. Sekö on sun mielestä ihan ok, kunhan vaan saa ajella nokivasaralla.

        Ei, vaan se kun dieselien kokonaispäästöt ovat pienempiä kuin bensojen. Uusien autojen osalta selvästikin pienemmät. Typpioksidi on vanhojen dieseleiden ongelma, ei enää syksyn 2014 jälkeen eli Euro6:n jälkeen valmistettujen dieseautojen. Se pitää hoitaa, mutta lasta ei pidä heittää pesuveden mukana.

        Typpioksidiraja on besoille ja dieseleille suunnilleen yhtä suuri eli 0,06 vs 0,08 g/km , mutta sen sijaan erittäin tappavaa häkää bensamoottoreiden sallitaan tuottaa 100% enemmän eli 1 g/km ja dieseleille 0,5g/km. Hiilidioksidille, joka on nimenomaan bensa-autojen päästöongelma ei ehdotonta rajaa ole ensinkään, sitä saa tupruttaa kuinka paljon tahansa, kunhan vaan maksaa siitä. Pienhiukkaset on nyt saatu pudotettua uusissa bensa-autoissa jo dieselien tasolle, kun hiukkasloukku tuli pakolliseksi myös bensa-autoihin. Dieseleissähän se on ollut pakollinen jo v2009 alkaen. Bensat tuottivatkin kuusinkertaisesti dieseleihin verrattuna.

        Ei ole mitään eroa vaarallisuudessa sillä syntyykö typpioksidi bensa- vai dieselautossa.

        Jos olet huolissasi aidosti päästöistä autosi suhteen, niin hanki uusi diesel bensasi tilalle. Tulee halvemmaksi, jos kilometrejä tulee vähintään noin 20tkm/vuosi, kestää kauemmin, saastuttaa vähemmän.

        Vai onko sun mielestäsi maapallon saastuttaminen ok, kunhan vain saa ajaa myrkkyliuotinmoottorilla?


    • 43423

      Pienet dieselit loppuu koska päästötekniikka on liian kallista. Pikkuhiljaa keuhkosyöpää aiheuttavat typen oksidit halutaan pois kuten USAssa on jo nyt. EUssa Saksan autojätit on lahjoneet meppejä jottei niiden tarvitse tehdä oikeasti vähäpäästöisiä autoja. Siis autoja mitkä ei suolla myrkkyjä.

      Bensoissa ei vastaavaa ongelmaa ole joten ne jää pieniin autoihin. Kaikki firmat kun ei osaa tehdä halvalla hybridiä. Ai niin vain yksi firma osaa.

      • hydridilläkö

        Viittasitko tässä Suzukin markkinoiden halvimpaan hybridiin.


    • rekkamiehenä

      Auton moottori on todella suuri energian kuluttaja, joka vastaa todella montaa "pienmoottoria", joiden teho on voimakkaita ihmisiäkin suurempi. Moni ei tule ajatelleeksi, millaisia voimia tarvitaan yli tonnin painoisen "kauppakassin" viemiseksi marketin parkkiin pikkuostosten suorittamista varten; puhumattakaan vain huviajeluista ja autolla leikittelystä aina tilaisuuden tarjoutuessa. Polttomoottorin hyötysuhde on edelleenkin verraten pieni.
      Mistä löytyisi riittävästi energiaa sähköautoja varten? Myös akut ja niihin liittyvät ympäristövaikutukset sekä riittävät raaka-ainevarannot ovat ongelmia toistaiseksi. Turhan autoilun vähentäminen on ensimmäisiä jokaisen etua palveleva tavoite. Autot eivät ole leikkikaluja. Vaihtoehtoina voisivat olla tietokonepelit ja pienehköt simulaattorit vauhdin hurmaa kaipaaville. Logistiikka ja joukkoliikenne on tietysti turvattava toistaiseksi vaikka sitten dieselmoottoreilla vaihtoehtoja odotellessa.

      • rekkamiehenä

        "rekkamiehellä" on satojen tuhansien kilometrien kokemus autolla ajamisesta. Näistä kilometreistä varmuudella suurin osa on ollut turhia. Polttoainetta ei juuri ajotavoilla säästelty, kun piti nauttia auton suorituskyvystä. Kivaahan se oli pöllytellä lunta katua reunustavista lumivalleista ja tuntea vauhdin hurmaa. Lyhyitä matkoja ei viitsinyt kävellä. Taloudellinen tilanne pakotti lopettamaan autoilun. Autoa kaipaisin välillä. Nyt kai osaisin paremmin arvioida, milloin sen käyttö olisi järkevää. En ole kateellinen autojen/autoilijoiden vihaaja.
        Mitä useampi matkustaja, sen parempi.


    • upr

      Katselin juuri ensi vuonna tulevia uusia automalleja. Kyllä niissä näyttää diesel moottori olevan niin kuin ennenkin on tietysti bensakonekin erityisen vähän ajaville saatavilla.

    • Taas_sama_hemmo

      Tuokin reilusti yli vuoden vanha uutinen on jo moneen kertaan täälläkin ollut. Tämä samainen hemmo jaksaa vaan tuota tuomiojulistustaan jakaa säännöllisin väliajoin. No ehkäpä siitä saa kiksejä.
      Näillä näkymin ei ole edellytyksiä ammattiliikenteessä siirtyä pois dieseleistä. Bensaan siirtyminenhän olisi katastrofi päästöjen kannalta. Tämäkin on jo tuon artikkelin jälkeen tullut esiin.

      Tietysti noihin pikkumatkoihin kaupunkiympäristössä on tosiaan bensamoottori, ainakin vielä toistaiseksi.

      Dieselien osuus on itse asiassa nousussa koko Euroopassa. Ja sehän on tietysti hyvä asia ilmastolle, kun kasvihuonepäästöt pysyvät kurissa ja vähenevätkin. Nykyiset hiilidioksiidirajat paukkuisivat hurjasti yli, jos dieseleistä siirryttäisiin bensoihin.

      Dieselien oikeastaan ainoaa bensoihin verrattuna pahempaa päästön eli typpioksidin vähentämiseksi tehdään jatkuvadti kehitystyötä. Keinoja onkin jo keksitty, mutta yleisiä ne eivät vielä ole. Muutama vuosi menee. Saas nähdä käykö siinäkin kuten hiukkaspäästöissä eli ongelmamoottori onkin nykyään bensamoottori, ei dieselmoottori.

      Kaikissa muissa päästöissä kuin typpioksidit bensat ovatkin pahempia.

      • dfdfsdfasd

        Dieselautojen määrä putoaa jyrkkää alamäkeä. Se yksi lehtijuttu oli sellainen, jossa naistoimittaja oli huijattu uskomaan aivan totuuden vastaisia asioita.

        Käyrä loppuu vuoden 2015 loppuun. Tänä vuonna käyrä on alaspäin vielä jyrkempi. Euroopassa on sama tilanne:

        http://www.yle.fi/uutiset/3-9190494


      • Taas_sama_hemmo
        dfdfsdfasd kirjoitti:

        Dieselautojen määrä putoaa jyrkkää alamäkeä. Se yksi lehtijuttu oli sellainen, jossa naistoimittaja oli huijattu uskomaan aivan totuuden vastaisia asioita.

        Käyrä loppuu vuoden 2015 loppuun. Tänä vuonna käyrä on alaspäin vielä jyrkempi. Euroopassa on sama tilanne:

        http://www.yle.fi/uutiset/3-9190494

        Tuo käppyrä koskee siis Suomea, jossa lähtökohdaksi on otettu vuosi 2008, jolloin dieselien suosio oli juuri noussut ennennäkemättömän suureksi johtuen tuolloin tehdyistä verotusmuutoksista.

        Tällä hetkellä on melkoinen 'sanasota' Euroopassakin ja uhkakuvia, dramaattisiakin, heitellään puolin ja toisin. Syynä tietysti tekeillä olevat direktiivimuutokset päästöjen osalta. Eihän tässä ole mitään poikkeuksellista ja uutta. Kustannuksista kärsivät ja ne joilla on vaikeuksia syystä tai toisesta, tietysti aina maalailevat kauhukuvia.
        VW-konsernin veronkiertokusetus tuotannosta jo poistuneille dieselmoottoreille USAssa ja sen seuraukset myös Euroopassa tulivat oikein sopivasti ja toivat lisää vettä myllyyn. Hyvää tuossa kusetuksessa tietysti oli, että päästöihin kiinnitetään enemmän huomiota paitsi dieselien niin myös bensojen osalta, esim bensa-autojen hiilidioksiidipäästöt tehtaan verotusta varten ilmoittamat ja todelliset ovat erkaantuneet täysin eri tasoille. Tämäkään tuskin olisi tullut esiin ilman tuota dieselkusetusta.

        Se on tietysti totta, että uuden kehittäminen päästöjen, tässä tapauksessa dieselin bensaa suuremman ongelman eli typpioksidin on kallista. Tekniikkahan on jo olemassa ja ainakin pääosin hyvin toimivana, mutta kehittäminen jatkuu edelleen.
        Luultavasti sen seurauksena halvempiin pikkuautomalleihin ei sellaisen tekeminen ole ainakaan aluksi kannattavaa. Tämän vuoksi dieselautojen osuus voikin tietysti laskea, koska pienten autojen osuus on merkittävä.
        Ja voi olla totta sekin, että joillain merkillä ei rahkeet tai osaaminen tai molemmat riitäkään ja luovutaan ainakin vähäksi aikaa koko dieseleistä kunnes uuden tekniikan kustannukset laskevat.

        Dieselit ei kuitenkaan häviä mihinkään ennenkuin korvaavia vieläkin vähäpäästöisempiä moottoreita tulee, bensa se ei voi olla, jos nykyisistä päästörajoituksista pidetään kiinni.


      • jopetti_lopetti

        Helsingissä paikallis pussit alkaa kulkea pensalla 2020 alusta, ja osaks sähköllä. Tiesel kielletään koko stadista eli et saa ajaa tieselillä sinne. piste.


      • Epätoivoko_vaivaa
        jopetti_lopetti kirjoitti:

        Helsingissä paikallis pussit alkaa kulkea pensalla 2020 alusta, ja osaks sähköllä. Tiesel kielletään koko stadista eli et saa ajaa tieselillä sinne. piste.

        Hoh, jopas nyt olet epätoivoinen. Miksi asia on sulle noin henkilökohtainen, että noin pahasti alitat rimaa?

        Että mentäisiis ojasta allikkoon siirtymällä dieselistä bensaan. Älähän jaksa. Sähkö tai joku muu lähitulevaisuudessakin tulla kyseeseen dieselin korvaajana, mutta bensa ei varmasti.

        Saksassakin ollaan kieltämässä bensalla käyvät autot jo 2030 eli noin 13 vuoden päästä. Suomessako mentäisiin vastavirtaan?


      • huonoksi_meni

        Dieselissä on nyt heikkoudet: hiukkassuodatin, heikko lämpiävyys pakkasella, ja erittäin vikaherkkä ja jopa tielle jättävä ureatekniikka eli kusiliuosta ruiskutetaan katalysaattorille estäen typpioksidipäästöt. Urea jäätyy -11 asteessa ja sytyttää vikavalot sammuttaen auton tieposkeen. Uusia Mersuja on usein Falckin hinausauton kyytiin otettavana tien reunassa, ne on niitä bluetec-dieseleitä joissa tuo urearuiskutussysteemi on.


      • Epätoivoko_vaivaa
        huonoksi_meni kirjoitti:

        Dieselissä on nyt heikkoudet: hiukkassuodatin, heikko lämpiävyys pakkasella, ja erittäin vikaherkkä ja jopa tielle jättävä ureatekniikka eli kusiliuosta ruiskutetaan katalysaattorille estäen typpioksidipäästöt. Urea jäätyy -11 asteessa ja sytyttää vikavalot sammuttaen auton tieposkeen. Uusia Mersuja on usein Falckin hinausauton kyytiin otettavana tien reunassa, ne on niitä bluetec-dieseleitä joissa tuo urearuiskutussysteemi on.

        Näkee selvästi, ettei sinulla ole minkäänlaista tietoa, saati omakohtaista kokemusta dieseleistä.
        Jos noissa höpinöissäsi olisi hitunenkin totuutta, niin tuskinpa ammattiliikenne lähes 100%:sti liikkuisi dieselautoilla. Ammattiliikenteen autot eivät yksinkertaisesti voi olla epäluotettavia ja korjaamojen suurkäyttäjiä, jokainen ymmärtää miksi ei.

        Muuten hiukkasloukut ovat tulossa bensa-autoihinkin pakollisiksi. Vihdoin, onhan pienhiukkaset nimenomaan uusissa autoissa bensamoottorien ongelma.


      • rollioot
        huonoksi_meni kirjoitti:

        Dieselissä on nyt heikkoudet: hiukkassuodatin, heikko lämpiävyys pakkasella, ja erittäin vikaherkkä ja jopa tielle jättävä ureatekniikka eli kusiliuosta ruiskutetaan katalysaattorille estäen typpioksidipäästöt. Urea jäätyy -11 asteessa ja sytyttää vikavalot sammuttaen auton tieposkeen. Uusia Mersuja on usein Falckin hinausauton kyytiin otettavana tien reunassa, ne on niitä bluetec-dieseleitä joissa tuo urearuiskutussysteemi on.

        Ei urean jäätyminen tai loppuminen matkantekoa pysäytä. Asiaa tuntematonta trollausta.


      • bensaturbolla

        Ei ammattikuskit sen takia hommaa dieseliä, koska se olisi jotenkin laadukkaampi, vaan yksinkertaisesti siksi, että sillä on halvempi ajaa.

        Dieseleiden käyttöveron noustua pitää ajella yli 20 000km vuodessa, jotta se olisi mitenkään kannattavampaa kuin bensalla ajaminen. Tällaiselle 10-15tkm vuodessa ajelevalle säästö on aika suuri, kun ajelee bensalla.


      • Kulut-ratkaisee
        bensaturbolla kirjoitti:

        Ei ammattikuskit sen takia hommaa dieseliä, koska se olisi jotenkin laadukkaampi, vaan yksinkertaisesti siksi, että sillä on halvempi ajaa.

        Dieseleiden käyttöveron noustua pitää ajella yli 20 000km vuodessa, jotta se olisi mitenkään kannattavampaa kuin bensalla ajaminen. Tällaiselle 10-15tkm vuodessa ajelevalle säästö on aika suuri, kun ajelee bensalla.

        Tottakai sille, joka tarvitsee työkseen autoa ja kilometrejä tulee, vaikuttaa kustannukset. Juuri ammattilaiset ja myös muuten paljon kilometrejä ’keräävät’ tietysti arvostavat kustannuksia. Kustannuksiin vaikuttaa paitsi polttoainekulut, niin myös luotettavuus, huoltokulut ja että ei tarvi seisottaa autoa korjaamolla eli kestävyys. Minä kutsun näitä yhteisellä nimellä laatu.
        Mikäs muu sitä lastua oikeastaan on? Sekö, että mittaristo on ’hienompi’, käytetty ’parempaa’ muovia sisustuksessa, kosketusnäyttö on viherpohjainen jonkun muun värin sijasta, jne. Ja näissä toisarvoisissa mukavuustekijöissä ei sitä paitsi dieseleiden ja bensojen välillä ole mitää eroa, vaan ero tulee merkkikohtaisissa mallivalikoimissa varustelutason mukaan. .

        Se on totta, että jos ajokilometrejä tulee vain tuollaiset 10-15 tkm/vuosi, niin bensa-auto on täysin riittävä, varsinkin polttoainekulujen kustannuksia verrattaessa ja jos se on ratkaiseva. Vähän merkistä tietysti riippuu tuo kilometriraja.


    • MediaAmpuuYli

      Nämä kaikki ovat median yliampumisia, Saksa, Norja, Hollanti... Aloitteet ovat koskeneet fossiilipolttoaineista eroon pääsyä. Biodieselillä tai uusiutuvalla dieselpolttoaineella kulkevat autot on edelleen tarkoitus sallia - niihin ihmisillä on jopa varaa. Sähköautoihin ei ole laajassa mittakaavassa varaa vaikka akut halpenisivat paljon - Norjakin jo alkaa karsimaan sähköautojen etuja koska valtiolla ei riitä rahat.

      Kannattaa huomata että media julkaisee mitä vain lisätäkseen omaa myyntiään. Tekniset faktat on eri asia - niitä media ei haluakaan julkaista koska ne eivät lisää median itsensä tuloja.

    • Bensajadiesel

      Pienissä autoissa ja vähillä ajokilometreillä dieselin pienemmästä kulutuksesta tuleva rahallinen säästö on niin pieni ettei se kata dieselin kalliimpaa ostohintaa.

      Isoissa autoissa tilanne on toinen: Dieselin ja bensan kulutusero litroissa /100 km on isompi ja diesel kannattaa, etenkin jo ajaa paljon vuodessa. Näin on ollut iät ja ajat ja näin on jatkossakin.

      • dfdfdfda

        Paitsi että dieselit kielletään ja dieselautot korvautuvat hybrideillä.


      • Ehkä_joskus
        dfdfdfda kirjoitti:

        Paitsi että dieselit kielletään ja dieselautot korvautuvat hybrideillä.

        Ehkä noin jossain tulevaisuudessa. Se tapahtuu samaan aikaan suurinpiirtein kuin bensojenkin kieltäminen tai ehkä vähän sen jälkeen.
        Silloin on jo toimivia vaihtoehtoja tarjolla toisin kuin nyt.


      • dsldsl
        dfdfdfda kirjoitti:

        Paitsi että dieselit kielletään ja dieselautot korvautuvat hybrideillä.

        Hybridihän ei voi dieseliä korvata, koska hybridi ei matka-ajossa hyödytä.


    • glx

      Saksa näyttää kieltävän bensiiniautot kokonaan 2030, eli jo 13 vuoden päästä.

    • dieselisti

      Minäpä se ajelen dieselmaasturilla siksi, kun itse niin tykkään. En laske, enkä mieti muutamia euroja vaan teen niinkuin hyvältä tuntuu.

    • jormaeemeli

      Mulla oli lisävarusteltu Golf GTD 2015, uutena ostettu. Tulin syksyllä siihen tulokseen VW-dieselgaten aikaansaamana, ettei sitä kannata pitää. Dieselvero 420 e/vuosi, kulutti sekalaisessa pyörityksessä 6 ja risat ja talvella piti puhkuttaa webastoa. Dieselin maine on mustattu eikä palaa koskaan. Päätin vaihtaa edulliseen bensa citymaasturiin. Kaupat tuli uudesta Nissan Qashqai 1,2 bensaturbosta x tronic automaattina, 360 business mallinen. Golfin hinta tippui rajusti eikä muutama merkkiliike halunnut edes valikoimiinsa sporttista dieseliä koska c-koon hatchbackeja ei juuri enää kysytä dieselkoneisina. Paras tarjous oli Nissaniin ja silti diesel-Golfin arvo tippui vuodessa 44 tonnista 33 tonniin. Koetin myydä sitä itse mutta ei yhtään soittoa tai meiliä. No nyt ajellaan tyytyväisenä bensamaasturilla. Teho tippui mutta tällä joutuu tarpeeksi ja korkealla istuminen viehättää.

      • eiKukaanOleNoinTyhmä

        Jos vaihdokki on kalliimpi kuin uusi, niin kyllä sen hyvitys on silloin todella surkea, tuskin montaa kauppiasta edes kiinnostaa.
        Taitaa olla tämäkin juttu ihan omassa päässä keksittyä provoilua.
        Ei kukaan noin tyhmää vaihtoa edes harkitsisi.


      • olitMelkoTyperä

        Olitko nyt kuitenkin liian hätäinen ja vaihdoit hienon auton huojuvaan halpiskinneriin.
        Vai bensamaasturi, enemmänkin ylikokoinen mopoauto ruohonleikkurin moottorilla.


    • kuinkasFaktanHallinta

      Vain hyvin harvoissa suurkaupungeissa tullaan kieltämään nuo vanhat EU5 ja vanhemmat dieselit, meillä ei ole suurkaupunkeja ja Berner vakuutteli eilen viimeksi ettei meillä tulla tuollaisia rajoituksia tekemään.
      VW:n johto kertoi myös juuri ettei diesel ole suinkaan kuollut, päin vastoin. Tulevaisuudessa diesel tulee olemaan entisestään puhtaampi ja se on ainoa oikea moottori isoihin autoihin ja SUVeihn ja maastureihin joissa tarvitaan vääntöä.
      Sekö harmittaa pikku provopoikia.
      Mesekin tekee parhaillaan uutta hybrid-dieseliä.

    • Huono.matikassa

      "Paras tarjous oli Nissaniin ja silti diesel-Golfin arvo tippui vuodessa 44 tonnista 33 tonniin."

      Minkä tahansa auton arvonalennuksen saa maksimoitua myymällä sen vuoden vanhana. Muutenkin kovin lyhytnäköistä toimintaa postaajalta. Kaikki dieselin kulut on ollut tiedossa jo ostettaessa, mitään uusia kustannuksia ei ole dieseleille viimevuosina lisätty.
      Vaikea oikeasti uskoa että joku menisi tekemään taloudellisesti noin huonon ratkaisun.
      Taloudellisesti ajatellen alkuperäinen dieselin osto on ollut täysin vikatikki jos kilometrejä tulee niin vähän että tulee mieleen vaihtaa korkeaan bensatötteteröön. Noille bensa nimittäin maistuu.

    • EnpäMenisiRoomaan

      Dieselautoilla ajaminen kielletään Rooman keskustassa vuodesta 2024. Ei sinne kannata mennä muutenkaan, sillä omien eväiden syömisestä julkisella paikalla voi saada sakot ja "ravintolat" ryöstöhinnoittelevat omat sapuskansa, "turismo speciale". Lasku lounaasta voi olla siis satoja euroja. Mutta dieselillä ajan hamaan tappiin.

    • Anonyymi

      Diselit on kielletty isossa osassa Euroopan kaupunkeja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6203
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3976
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      260
      2373
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1930
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1393
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      961
    Aihe