uuden löytäminen: tieteen rahoitttaminen

bcvvmbhg

luin tänä aamuna tiedon, että tiedettä rahoitetaan julkisin varoin valtion omaisuutta myymällä

on kaksi ainakin syytä, miksi se on minusta huono idea:

se ei auta suoraan tai edes epäsuorasti velasta pääsemistä. siksi toiseksi

siksi sanonnn myös, että jos se tehdään joidenkin oletetttujen ihmeellisten todistusten löytämiseksi pyrkien ennaltaehkäisemään siinä aineessa tai monien aineiden uuden tiedon etukäteeen löytämistä, että se auttaisi yhteiskuntaa, koska niitä voisi käyttää opettamisen helpottamiseksi, koska ne löydettiin etukäteen. niin

se tarkoittaisi sitä, että se olisi kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, ehkä jotain uutta löytäen, mutta ei se takaa sitä, että paljon tai etukääten se tieto löydettäisiin. joku ehkä uskoisi uuden löytäneen, mutta huomio keskittyisi siihen. Ja ei se auttaisi etukäteen tiedon löytämisessä opettamisessa. Ei pidä unohtaa, että kaikki uusi tieto ei ole ehkä oikeaa, vaan se saattaa hidastaa, koska 2 syytä: se on protesti: se on huono protesti tai kannattava protesti, molemmat saattaa helposti hidastaa opettamista.

mitä taitavampi opiskelija on, sitä hankalampaa hänen tuottamaansa tietoa on löytää heinäsuovasta.

ei raha ole sellainen, että se tuo helpoutta heinäsuovan pienentämiseen kovin paljoa

tätä on vähän vaikea selittää, voi olla, että epäonnistuin.

mitä heikompi opiskelija, sitä vaikeampaa hänelle on protestoida

nämä on ehkä huonoja perusteluja. parhaita perusteluja on, että
protestointi tuottaa vaikeutta opettamiseen ja opiskeluun.
kriittinen opiskelu eksatissa opiskelussa tuottaa jännitteitä muuhun koko

omaan elämään liittyen opettajiin, opettajien oppilaisiin, ihmissuhteisiin,
kurssiin liittyen tosi suuresti. koska opiskelu on aikaavievää paljolti
opiskelijalla ja erityisesti myös protestointi hidastaa häntä, nämä ovat
outoja asioita. en luetellut kaikkea hänen toimintaansa liittyen, kuten kurssit
tai ihmissuhteet

koska tuollaisia asioita on, nekin ovat esteinä rahan voimalle, en kertonut edes omaa kantaani tieteistä. Sitä paitsi kuten tietotekniikka tai tietojenkäsittelytiede tuottaa liian voimakasta taloudellista kivaa, sitä ei voi tietää.

internet muuttaa
valtavasti ihmiskuntaa käsittämättömän paljon, eikä siinä kaikki, on kuten yhä enemmän vallan halua, koska nettikauppa tuo rikkautta, koska esim. teknologia tuo rikkautta,

eikä siinä kaikki. suurimpia uhkia ovat rikastuminen. rikkaus tuo itsekkyyttä, koska rikkaus tuo nautintoja. itsekkyys tuo uhkaa. uhka suurenee,

jos vaikka niitä tutkitaan, niin ei tiede voi poistaa koskaan itsekkyyttä. ei tiede ole koskaan ollut tai ole tai tule olemaan minkään hyvän edistäjä. se saattaa tuoda rikkautta köyhiin maihin esimerkiksi. on tosi vaikea tai mahdotonta olla samaan olla tuomatta rikkautta ja itsekkyyttä tieteen tuottaja maihin.

varmaan se toi ruokaa ja elämisen helpoutta aikaisempiin vuosista lähtien, mutta siihen jäi koukkuun, koska kukaan tai aniharva jaksaa varmaan uskoa sen takia sen haittoihin tai muihin sen kaltaisiin asioihin. tieteen kannattavuutta perustellaan.

mutta itsekkyys vie pois halun uskoa sen haittoihin, koska se tuo nautintoa, helpoutta omaan toimintaa, rikkautta omalle maalleen, rikkautta itselleen, valtaa näille asioille rikkauden takia. ei valta ole ainoa asia. mitkä tahansa asiat, jotka nousee itsekkyyden mukana. valtakin nousee sen mukana.

rikkaus vie aikaa elämästä. se tuo helpoutta ole rasisti, äärioikeistoilainen. netti tuo lukemattomia haittoja. se on ihmisten suurin vitsaus. se helpottaa enemmän kuin mikään muu rikkauttta, nautintoja, sotaa ja maasta kuuhun kaikkea sitä, mitä itsekkyys on. joskus enemmän tai vähemmän

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tieteenkorottaja

      Enemmin tieteeseen, kun uskovaisten lisää hulluja ja sotia maailmaan.

    • 102030405060

      Itseasiassa historiallisesti viimeisen 400 vuoden aikana, tiede ja tutkimus on ollut yksi parhaimpia investointeja mitä on olemassa.

      Juuri mikään markkinatalouden ehdoilla toimiva yritys, ei ole perinteisellä liiketoiminnalla tuottanut takaisin sitä arvoa, minkä tieteeseen investoinut varat on jo tuottanut viimeisen 300-400 vuoden aikana.

      Se on vain meidän taloustieteen teorioissa kummallinen puute, että niistä puuttuu kokonaan käsitteet innovointi ja innovaatio. Siis koko käsite puuttuu kokonaan, vaikka innovointi on maailmanlopun ja lunnonkatastrofien jälkeen kaikista eniten talouteen vaikuttava asia. Se on ainut asia, mikä voi mullistaa koko talouden perusteet aivan täydellisesti.

      Ja siitä huolimatta, mitkään maailmantalouden perusmittarit, eivät sisällä innovoinnin käsitettä, silti näitä mittareita käytetään päätöksenteon pohjana.

      Sanotaan inflaatio/deflaatio. Jos tuotteen hinta laskee, niin taloustieteen teorioiden mukaan se on erittäin huono asia. Mutta ongelma on, että siinä ei oteta huomioon syytä, miksi tuotteen hinta laski.

      Jos hinta laskee siksi, että on keksitty jokin uusi kone, tai tuotantotapa, joka parantaa tuottavuutta huomattavasti, niin miten se on huono asia?

      Se teoria olettaa, että maailma pysyy samanlaisena, ja aina menee samat resurssit tuotantoon, jne., koska innovaation merkitys on jätetty huomiotta.

    • thhjjklködf

      netti tuottaa helpotusta vaarallisille ryhmille järjestää toimintaansa. nämä ryhmät saattavat olla terroristeja, ydinpommiterroristeja, suurvalta-sotaliiittoumia. ne syntyvät paljon helpommin kuin niihin pystytään varauta. joillekin sellaisiin on mahdotonta varautua.

      miksi ajatella, että netti on tuottoisaa kaupan kannalta, jos tuollaiset ryhmät helpottuvat.

      jotkin nettiryhmät saattavat olla muita kuin terroristeja tai sotaliittoumia, kuten rasisteja, inhimellisesti vääristyneisyyden kannattajia ja sen nostajia, kuten on mahdollsta, että ei ehkä nyt vaan myöhemmin tai jo nyt, emme ymmärrä lesbouden ja homouden vääristeisyyttä, saattaa olla vaikea huomata vääristeneisyyttä, vaikka jos se on syvällä ihmisessä. Kuten ympäriston tuhoaminen tai vallan käyttäminen miten vain väärällä tavalla, kuten esim. ihmisten oikeuksien riistäminen ehkä valtavassa määrin ehkä vähemmässä määrin. Tai sadistisuus tai satanistinen eli paholaisen palvominen. tai huvin vuoksi pyrkiminen elämyksellien vääristyneiseen tekoihin tai tekoon.

      netti helpottaa rikosjärjerstöjen toiminnan. '

      ei netti tuo rikkautta varmasti, koska äskeiset esimerkit ja itsekkyys tuovat kurjuutta, sotaa, terroristuutta, pelkoja, inhottavia ja tai pelottavia uskontoja, jotka uskonnot ovat pahoja. netti tuo siksi tuhoavia normeja, tuhoavia arvoja, tuhoavaia kauheita kulttuureja.

      kulttuuri toimii varmasti enemmän tai vähemmän tiettyyn kaavaan pakottajana pelon avulla. jotkut kulttuurit ovat enemmän tuhoavia, vaarallisia.

      ihminen ei ole ennustaja

      talous ei ole itseisarvo

      • 102030405060

        Netti on tuonut hyviä ja huonoja asioita. Selvästi netti on tuonut kuitenkin enempi hyvää kuin huonoa.

        Se, että muutama hassu terroristiryhmä on noussut, on pientä verrattuna siihen, miten paljon ihmisiä ennen kuoli isoissa sodissa ympäri maailman. Tänä päivänä syntyvän ihmisen todennäköisyys kuolla sodassa tai terrori-iskussa tai muuten väkivaltaisesti on pienempi kuin koskaan koko ihmiskunnan historiassa!

        Se mikä nykyään toimii paremmin on tiedon kulku, eli kun jossakin tapahtuu kauheuksia, me saadaan siitä heti tieto ja siitä syntyy tämä vääristynyt käsitys, että nykymaailmassa olisi enempi väkivaltaa kuin vanhoina aikoina, mikä ei kuitenkaan tosiasioiden pohjalta pidä paikkaansa.

        Terrorismi on pelottelua, eihän sen merkitys kuolemantapauksien määränä ole paljon mitään, verrattuna vanhojen aikojen kuolonlukuihin Euroopassa.

        Ääriryhmien synnyn taustalla osataan ovat koulutuksen puute, mistä seuraa se, että ihmiset ovat uskonnon varassa. Tällaiseen ihmiseen on helppo vaikuttaa uskonnon kautta myös niin, että aivopestään hänet johonkin ideologiaan tai ääriryhmään.

        Paras tapa taistella tällaisia ilmiöitä vastaan on lisätä ihmisten koulutusta ja lukutaitoa köyhissä maissa.

        Tähän taas internet tarjoaa erinomaisia välineitä. Tiedon saatavuus tänä päivänä on parempi kuin koskaan koko historiassa.

        Maapallolle nyt syntyvistä lapsista 96% tulee aloittamaan koulunkäynnin.

        Taloudellinen aktiivisuus on perusasia, jos halutaan pois köyhyydestä. Köyhyys jos mikä, lisää kärsimystä; matala koulutustaso ja lukutaidottomuus, ei ole lääkkeitä, iso lapsikuolleisuus, ruokahuollon ongelmat, huono ravitsemus, puhtaan veden puute, huonot asuintilat, mitkä tekevät tällaisen yhteisön myös hyvin herkäksi erilaisille luonnonkatastrofeille ja kulkutaudeille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe