Kannattaako ensi vuonna hommata ikikarenssi?

TEtuuba

Ensi vuonna TE-keskus aloittaa 3kk välein haastattelut, sekä kesän jälkeen pitää täyttää aktiiviehto eli olla tietty määrä päiviä pätkätyössä, työkokeilussa, tai kuntouttavassa työtoiminnassa jotta täysi työmarkkinaetuus pysyy.

Kannattaako ensi vuonna hommata tahallaan ikikarenssi aka työssäolovelvoite, jotta ei voi saada työmarkkinatukea ja "joutuu" hakemaan toimeentulotukea (leikattua)? Eikös tämä uusi järjestelmä sido ajatukset ja ajan byrokratian kanssa vänkäämiseen sen verran pahasti, että olisi vain parempi tuhota mahdollisuutensa saada työmarkkinatukea ja siten olla oikeutettu toimeentulotukeen, jotta olisi sitten enemmän aikaa ja jaksamista hakea itsenäisesti palkkatyötä?

Jokainenhan meistä tietää että kunnollista palkkatyösuhdetta ei TE-keskuksen kautta kuitenkaan tule saamaan, joten mikäli siellä ravaamista ja kontaktointia lisätään noin merkittävästi, niin se on vain turha taakka joka suuntaa ajatuksia pois itse palkkatyönhausta.

Itse ajattelin yrittää ensi vuonna saada hankittua tahallani ikikarenssia, jotta saan TE-keskuksen uuden järjestelmänsä ja 3kk haastatelujen kanssa pois niskasta hönkimästä, niin jaksaa paremmin hakea palkkatyötä itsenäisesti.

22

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TEtuuba

      Ensi vuonnahan toimeentulotuen haku siirtyy KELA:an. KELA käsittääkseni tekee toimeentulotukipäätöksen ja sen leikkauksen, ja tuen saa sitten. Ja käsittääkseni vasta tämän JÄLKEEN KELA välittää tiedon leikatusta tt-tuesta sossuun, ja tekee hakijalle lähetteen itsenäisen selviytymisen suunnitelman laatimiseksi ajalla sossuun. Käsittääkseni tuki myönnetään siis ensin. Toimeentulotukilakihan sanoo, että "suunnitelma on laadittava aina, mikäli mahdollista, yhdessä hakijan sekä sosiaaliviranomaisen ja tarvittaessa muiden viranomaistahojen kanssa toimeentulotuen alentamisen yhteydessä".

      Käytännön hyötyä suunnitelman laatimiseen osallistumisesta ei ole, jos hakee palkkatyötä, koska sossuvirkailija tahtoo kirjata sinne listan toimenpiteitä kuitenkin oman päänsä mukaan, johon pitää osallistua (mm. kuntouttava työtoiminta), tai tuen leikkaamista voidaan jatkaa (ei evätä).

      Jos kieltäytyy juoksemasta sossun ajalla suunnitelmaa laatimassa, niin silloinhan sitä ei ole mahdollista laatia, ainakaan hakijan kanssa, jolloin sossutäti ja tarvittaessa muut viranomaistahot laativat k.o suunnitelman ilman hakijaa.

      Sossun kanssa ei siis näin mielestäni ole pakko asioida suunnitelman laatimista varten ollenkaan. Toimeentulotukea voidaan alentaa 2kk kerrallaan, ja suunnitelma itsenäisen selviytymisen tukemiseksi olisi laadittava aina tässä alentamisen yhteydessä, mutta mikäli siihen ei siis tarvitse välttämättä tt-tuen hakijana osallistua ja ravata sossun tapaamisessa 2kk välein, niin toimeentulotuelle tiputtautuminenhan työnhaun tehokkuuden näkökulmasta olisi varteenotettavampi vaihtoehto, kuin juosta 3kk välein TE-keskuksen kuulusteluissa sekä muuten olla yhteydessä työhönosoitusten yhteydessä.

      Suurin osa TE-keskuksen osoituksista on kuitenkin hakuammuntaa, ja roskaa, kuten palkatonta työtä, työtä johon ei ole ammattitaitoa jne. Jopa idiootti osaa itse hakea paremmilla lottonumeroilla työtä, kun miten TE-keskus sitä osoittaa haettavaksi.

      Lisäksi jokaisen TE-keskuksen työhönosoituksen lomassa homma pyörii sen kontaktoinnin ympärillä TE-keskukseen päin ja aikaa menee täysin hukkaan soitellessa tai vastaillessa TE-keskuksen tanttojen soittoihin, jolla taas on melko vähän tekemistä itse työn hakemisen kanssa.

    • joka.päivä.töihin

      Kuka ottaisi töihin tyypin, joka ei jaksa hakea työtä kovin tehokkaasti, jos sen pitää siinä sivussa keskustella työllistymisestään neljä kertaa vuodessa?

      Meille ei ainakaan ole asiaa, ellei jaksa käydä töissä joka arkipäivä ja olla työkunnossa 8 tuntia päivässä ja silti keskustella milloin mistäkin myös joka päivä.

      • isäntätalossa

        Niin justiin. Ja kuinkahan monta vuotta se tyyppi aikoo olla työttömänä työnhakijana eli kuinka monelta TE-keskustelulta se säästyy? Meinaan että jos tehokkaasti hakee töitä ja on työhaluinen, niin on työpaikka saatu alle puolessa vuodessa varmasti, jos on kutakuinkin terve ja normaali käytökseltään.

      • lisäpäivämies

        3,5 vuotta työttömänä, yhden kerran käyny TE-toimistossa, yhtään työtarjousta ei ole tullut mistä olen iloinen, kertaakaan en ole töitä hakenut ei tosin ole ollut sopivia paikkojakaan. Koko aikana TE-toimistosta soitettu kaksi kertaa, yleensä soittoaika vaan siirtyy 6kk eteenpäin.

        Irtisanoduin työstä eläkeputkeen lähes 40 vuoden uran päätteeksi. Muutaman kk päästä
        eläkkeelle 62 iässä

      • TEtuuba

        Luulenpa ettei ketään työnantajaa kiinnosta tarkastella tätä näkökulmaa, että kiinnostaako työnhakijaa keskustella työllistymisestään neljä kertaa vuodessa TE-keskuksessa vai ei ( päälle osoitusten ohessa mahdolliset kontaktoinnit ja keskustelut työhönosoituksen jälkipuintien lomassa työnhausta).

        Ei varmaan ole ensimmäisiä asioita työhaastattelussa jota työnantaja työttömältä kysyy: "kiinnostaako ja oletko jaksanut sekä nauttinut tästä uudistuksesta että joudut käydä keskustelemassa työkkärissä entistä useammin?"

        Koko homma on muutenkin melko kaukana töiden löytymisestä ja työllistymisestä, kun puhutaan TE-keskuksen kanssa käytävistä keskusteluista. Ainakin, kun puhutaan kokoaikatyön löytymisestä kuukausipalkalla. Kaikkea muuta tuntuu kyllä olevan tarjolla.

      • silmä_silmästä

        Työttömyyden syy: Yhteiskunnan rankaiseminen. Erityisesti rangaistaan kaikkia niitä, jotka ovat harrastaneet koulussa kiusaamista. Tästä syystä mm. minä olen jaksanut opiskella tutkinnon loppuun asti(korkeakoulussa) ja nyt valmistuttuani kieltäydyn järjestelmällisesti kaikesta työtoiminnasta. Näin ollen yhteiskunta joka ei kitke koulukiusaamistaan järjestelmästään tulee tuottamaan tappiota.
        Kuitenkin kaikki eivät ole minua kiusanneet joten annan armoa: 10 vuoden jakso työttömyyttä riittä. Tämän jälkeen palaan normaalisti työnhaun pariin.
        On tietysti työnantajan asia palkkaako hän minut vielä tämän "koston" jälkeen. Mutta voidaan myöskin kysyä: Jos en näin toimisi - mitä muuta joutuisin kostoksi ihmiskunnalle tekemään?

      • kylläkiinnostaa
        TEtuuba kirjoitti:

        "Ei varmaan ole ensimmäisiä asioita työhaastattelussa jota työnantaja työttömältä kysyy: "kiinnostaako ja oletko jaksanut sekä nauttinut tästä uudistuksesta että joudut käydä keskustelemassa työkkärissä entistä useammin?""

        Tyhmä! Tietenkään mahdollinen työnantaja ei tuota kysy, ei varsinkaan tuolla tavalla. Se selviää kysymättäkin työnhakijan olemuksesta. Työnantajaa kiinnostaa se, onko työnhakija halukas ja kykenevä työhön.

        Sellainen, joka ei jaksa työttömänä ollessaan keskustella työllistymisestään sitä neljää kertaa vuodessa , ei todennäköisesti jaksa myöskään käydä töissä ja hoitaa työtään. Se kiinnostaa työnantajaa kyllä helv*tisti, jaksaako tehdä tehdä töitä. Muuten on ihan sama, mitä työntekijä muualla ja vapaa-ajallaan tekee.

      • kipupisteet

        Kyllä, työnantaja menettelee aivan oikein kannaltani: Yhteiskunta saa sen rangaistuksen mikä sille kuuluu! Olisiko siis kannattanut koulussa jo todeta sille kiusaajalle, että näin ei menetellä ja tehdä se kiusatun edessä avoimesti niin että hänkin ymmärtää että kiusaaja on saanut oikeasti rangaistuksen. Nykyään tämä rangaistus on haettava omatoimisesti - koulun jälkeen.

      • TEtuuba
        kylläkiinnostaa kirjoitti:

        "Ei varmaan ole ensimmäisiä asioita työhaastattelussa jota työnantaja työttömältä kysyy: "kiinnostaako ja oletko jaksanut sekä nauttinut tästä uudistuksesta että joudut käydä keskustelemassa työkkärissä entistä useammin?""

        Tyhmä! Tietenkään mahdollinen työnantaja ei tuota kysy, ei varsinkaan tuolla tavalla. Se selviää kysymättäkin työnhakijan olemuksesta. Työnantajaa kiinnostaa se, onko työnhakija halukas ja kykenevä työhön.

        Sellainen, joka ei jaksa työttömänä ollessaan keskustella työllistymisestään sitä neljää kertaa vuodessa , ei todennäköisesti jaksa myöskään käydä töissä ja hoitaa työtään. Se kiinnostaa työnantajaa kyllä helv*tisti, jaksaako tehdä tehdä töitä. Muuten on ihan sama, mitä työntekijä muualla ja vapaa-ajallaan tekee.

        "Sellainen, joka ei jaksa työttömänä ollessaan keskustella työllistymisestään sitä neljää kertaa vuodessa , ei todennäköisesti jaksa myöskään käydä töissä ja hoitaa työtään. "

        Aika pöljä yhteenveto sulta. Kaksi asiaa jolla ei ole mitään tekemistä keskenään, koska molempien tarkoitusperä ja motiivit sekä motivaatio niihin on täysin eri. Väitätkö että jos ihmisellä ei ole motivaatiota asiaan A) perustellusti, joka ei ole missään tekemisissä asian B) kanssa, niin asiaan B) ei voi olla motivaatiota sillä perusteella että asia A) ei kiinnosta?

        Eli jos ei tykkää soittaa nokkahuilua, ei voi myöskään olla motivoitunut soittamaan kitaraa? Itseasiassa nämä kaksi ovat paljon lähempänä toisiaan kuin esittämäsi kaksi asiaa väitteessäsi, ja väite ei siltikään pidä paikkaansa.

      • selvää_kusetusta

        Turhaa tuomoset keskustelut,kusetikselta ne lähinnä vaikuttavat Jollaki tuomosella keskuksella ei kuitenkaan töitä ole antaa kun niille jotka siellä keskuksessa on palkanedestä puhumassa ja heillä on suojatyöpailkka mistä on hyvä pitää" viisaita"puheita.
        Sitäpaitsi kyllästyvät ne työnantajatki jos työttömiä pakotetaan kulkemaan töitä kyselemässä jatkuvasti vaikka niitä ei ole .

        Itse olen eläkeläinen ,tehnyt työrupeamani silloin kun töitä oliaina tarjolla.
        Nyt niitä ei todella ole,miksi syyllistää siitä tavalliset työntekijät.

      • pröö
        silmä_silmästä kirjoitti:

        Työttömyyden syy: Yhteiskunnan rankaiseminen. Erityisesti rangaistaan kaikkia niitä, jotka ovat harrastaneet koulussa kiusaamista. Tästä syystä mm. minä olen jaksanut opiskella tutkinnon loppuun asti(korkeakoulussa) ja nyt valmistuttuani kieltäydyn järjestelmällisesti kaikesta työtoiminnasta. Näin ollen yhteiskunta joka ei kitke koulukiusaamistaan järjestelmästään tulee tuottamaan tappiota.
        Kuitenkin kaikki eivät ole minua kiusanneet joten annan armoa: 10 vuoden jakso työttömyyttä riittä. Tämän jälkeen palaan normaalisti työnhaun pariin.
        On tietysti työnantajan asia palkkaako hän minut vielä tämän "koston" jälkeen. Mutta voidaan myöskin kysyä: Jos en näin toimisi - mitä muuta joutuisin kostoksi ihmiskunnalle tekemään?

        työttömyyden syy epäsuosittu melkein kiusattu koulu aikoina niin ei ole suhteita jonka avulla sais helposti työ paikan

      • Profilointi
        lisäpäivämies kirjoitti:

        3,5 vuotta työttömänä, yhden kerran käyny TE-toimistossa, yhtään työtarjousta ei ole tullut mistä olen iloinen, kertaakaan en ole töitä hakenut ei tosin ole ollut sopivia paikkojakaan. Koko aikana TE-toimistosta soitettu kaksi kertaa, yleensä soittoaika vaan siirtyy 6kk eteenpäin.

        Irtisanoduin työstä eläkeputkeen lähes 40 vuoden uran päätteeksi. Muutaman kk päästä
        eläkkeelle 62 iässä

        Sama tilanne täällä. Kyllä kannatti

      • TuuriPeliäkö
        lisäpäivämies kirjoitti:

        3,5 vuotta työttömänä, yhden kerran käyny TE-toimistossa, yhtään työtarjousta ei ole tullut mistä olen iloinen, kertaakaan en ole töitä hakenut ei tosin ole ollut sopivia paikkojakaan. Koko aikana TE-toimistosta soitettu kaksi kertaa, yleensä soittoaika vaan siirtyy 6kk eteenpäin.

        Irtisanoduin työstä eläkeputkeen lähes 40 vuoden uran päätteeksi. Muutaman kk päästä
        eläkkeelle 62 iässä

        Mulle taas on tullut työtarjouksia, ei niin kovin tiheään tahtiin, mutta säännöllisesti koko 5 vuoden ajan. On saanu lisäksi ravata rekrytapahtumassa kahdesti. Työllistymissuunnitelmaa on uusittu ja tarkistettu aina kun se on lopussa, ja kontaktoitu ollaan aina 6kk jälkeen (ei olla kertaakaan siirretty vain aikaa automaattisesti eteenpäin). Lisäksi on myös osoitettu TYPiin jonne en suostunut kuitenkaan menemään.

        Onko tämä ihan munkista kiinni että kuinka paljon ja säännöllisesti ketäkin juoksutetaan? Osoitukset eivät ole olleet kovinkaan semmoisia, että olisivat osuneet nappiin ja niiden kautta olisi voinut oikeaa palkkatyötä löytää.

    • ei_pakkoa

      Miks hankkii karenssii? Paljon helpompaa kun vaan jättäytyy pois TE:n kirjoilta. Loppuu yhteydenotot sun muut ja jää aikaa hakee kuuluisii oikeit töitä.

    • rtyttttttru

      Voihan tarjoutua ottamaan nuo Suomen työpaikkojen puutteesta työnhakijaa rankaisevat kolme tulotonta päivää 'vapaaehtoisesti' sillä ehdolla, ettei kuulusteluihin vaadita menemään. Tai sanoo kuulustelujen alussa: "Olen hakenut, ei ole löytynyt, rankaise nyt minua." Tai jaarittele aina niin pitkään kuin suinkin voit, jotta korttitalo alkaa huojua. Pidä hauskaa. Äänitä joka käynti.

      • Laardivarastoinen

        Miten niin rankaise minua? Jos vähääkään olen ymmärtänyt, niin omavastuupäivien osalta on yksi lysti, mitä haastattelussa sanoo. Se ratkaisee, onko ollut töissä 3 kuukauden aikan sen vaadittavan mikä lienee määrän vai ei. Voidaanhan siihen joku byrokratia keksia, niin kuin joka asiaan. Äkkipäätään tuntuu, että jos ei ole rastinut Kelan tai kassan lappuun vaadittuja työssäolopäiviä, niin Kela/kassa vähentää meiltä omavastuupäivät. Näinhän se ei välttämättä mene, se olisi liian yksinkertaista.
        Korjaan: ei haastattelut ole ihan yksi lysti. Linströmmi uhkaili/muistutti, että jos ei saavu haastatteluun, tulee karenssi, mikä on kai eri asia kuin omavastuupäivät?

    • kjhgfdd

      Pummit duuniin, mars!!!

    • Byroorotta

      Kannataisi mielunmin estää aktivointiuudistus valittamalla ja olemalla yhteydessä esim SAK,hon tai ja sekä muihin ammatiliitoihin kuin hankkia karenssi.

      Huom. Päätöstä 3 kk välin tehtävistä haastatteluista sekä päivärahan leikkauksesta jos ei ole 3 kk aikana ollut töissä tai aktivointitoimeenpiteessä on vasta suunnitelma ja ehdotus työmarkkinajärjestöille. Tämä ei toteudu jos Esim: SAK ei sitä hyväksy tämän vuoksi päätöstä on lykätty ja asiasta keskustellaan yhä. Jos työttömät ja työvoima yleensä on vain hiljaa ja valittaa asiasta keskustelupalstoilla niin sitten saa mitä tilaa eli SAK kokee että työvoima ja työttömät hyväksyy hallituksen esityksen ja ehdotuksen ja he eivät asiaa enään vastusta vaan antavat siihen suostumuksen ja sitoutuvat olla vastustamatta ja kritisoimatta asiaa esim: lakoilla tai lokkouhkailuilla jos työvoima ja työttömät eivät uudistuksen toteutuessa ole siitä innostuneita.

      Nyt siis jos hallituksen aktivointisuunnitelma yllä mainituilla asioilla ei innosta tai koetaan typeräksi niin kaikki niin liitoihin kuuluvat kuin kuulumattomat valittakaa ja ilmoittakaa mielipiteenne asiasta esim: ammatiliittojen viestin nettisivuilta löytyvän palaute / yhteydenotto linkin kautta.

      Eikä sillä ole paljon merkitystä oletko jäsen tai ei jäsen , koska ammattiliitoissa kaivataan aina uusia jäseniä eli ei jäsenet ovat potentiaalisia uusia jäseniä ja heillä voi olla myös läheisiä ja tuttavia jotka ovat jo jäseniä .

    • cvmuttanodealkoska

      Aloittaja, hei. Nyt kysyn yhden kysymyksen, tekstissäsi esiintyvän asian johdosta.
      Mikä taho on ainoa mikä tarjoaa palkkatyötä?

      Ja miksi työvoimaviranomainen sekoitetaan tuohon asiaan? Työvoimaviranomaisen kirjoissa ihminen on työvoimaa, siis henkilö, jolla ei ole työtä.

      Näilläkin suomi24 palstoilla ihmiset valittavat, kun työkkäri ei anna työtä... onkohan oikeasti heidän päässään jokin luja usko siihen, että työ tosiaan on työkkärillä? Erikseen on ne työvoimaviranomaisen omat työpaikat, joiden palkka kootaan meiltäkin jotka emme tällä hetkellä, toivottavasti toistaiseksi tarvitse, työkkärin palveluja käyttää.
      Minua ei ole vielä saatu yrittäjäksi. Saan fyysisestä suoritustyöstä palkan, mutta jos rupean yrittämään joskus, en unohda, millaista väkeä työkkärin ns. listoissa on, ymmärryspuutteisia.

      Ne työt kun joko tekee kukin yrittäjänä, tai hakeutuu yritykseen tai muuhun organisaatioon töihin. Ei työkkäristä mitään töitä saa!

      • 666_666_666

        Kyllä tämä nyt niin menee, että työnantaja toimittaa listan vapaista työpaikoista TE-toimistolle ja työntekijät puolestaan ovat velvollisia sinne ilmoittautumaan. Sitten tapahtuu demokraattinen(=kristillinen) työn jakaminen tasan tekijöille.
        Ja jos homma ei toimi, ei tarvitse tulla siitä minua syyttämään, etten ole töissä! :)

    • Sossupummi-

      Minulla on jo ikikarenssi ollut vuodesta 2008 kesäkuusta lähtien. Sossusta haen rahat helposti täyttämämällä yhden lapun.

      • työtön-raksamies

        Minä en ole saanut 20 vuoden aikan yhtään työtarjousta. Itse olen töitä aina hakenut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe