Hyvä ystävä vei ihastuksen silmien edestä

Shidou

Näin siis on päässyt tapahtumaan. Oli kaunis maanantai aamu, jota hyvän ystäväni kanssa ihailin kirpeässä pakkassäässä. Olin viime yön aikana suunnitelltu vaikka mitä keinoja, jolla vihdoin ryhtyisin toisen ystäväni, rakas ihastukseni, kanssa tosi toimiin. Tiesin että nyt on se hetki. Toimintaa.

VAAN. Mitä silmäni saavat seuraavan 10 minuutin aika nähdä: hyvä ystäväni ja ihastukseni ovat yhdessä, käsi kädekkäin, ihan lähellä toisiaan. Se oli hetki, jollloin vahvimmallakin miehellä pettää sydän ja kaatuu.

Kun olin silloin joskus aloittanut aktiivisen flirtailun ihastukseni kanssa, olin sulkenut ystäväni pois uhkalistalta, sillä hänellä oli vielä silloin eräs toinen. Vaan tässä se nähtiin, kaikki voi muuttua parissa kuukaudessa.

En ole kuitenkaan vihainen. Voisinko sanoa, että ystävääni kohtaan olen hieman katkera, mutta mitään sen enempää en voi tehdä. Tämä johtuu siitä, että ongelma ei ollut hän, sillä ystäväni teki tämän luonnostaan ja paremmalla valmistautumisella. Syy olen minä, sillä olin hidas, ja odotin oikeaa hetkeä. Ystäväni taas oli viikonloppuna käynyt kiinni, ja ehkäpä nykyään hyvä niin.

Aikaa tapahtuneesta on jo paljon. Me kaikki kolme olimme ennen tapahtumaa parhaita ystävyksiä, ja niin olemme yhä edelleen, kaikki kolme. Katkeruutta, sietämistä, hauskanpitoa, yhdessäoloa. Missään vaiheessa en ole tahtonutkaan lopettaa tätä ystävyyttä, sillä kuten ehdin jo sanoa, olin hidas, ja siksi näin kävi.

4

1089

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huono-onninen hanhi

      Kas kun kuulostaa tutulta, ja useankin kerran mulle tapahtunut ! Se siis minusta tuskin enää edes tuntuisi miltään... Ei, kyllä se kirvelisi tuimasti. Ei näihin totu koskaan!

      • emerson

        entäs kun osoittautuu tää unelma pask...si, törpöksi komentelijaksi, siivoushulluksi, kaupoissajuoksijaksi, autonrassaajaksi pettäjäksi,ymym, sitten paat karvaiset pikku kätösesi kyynärpäitä myöten ristiin ja onnittelet itseäsi siitä, että myöhästyit. Parempi onni ensi kerralla.


      • Shidou
        emerson kirjoitti:

        entäs kun osoittautuu tää unelma pask...si, törpöksi komentelijaksi, siivoushulluksi, kaupoissajuoksijaksi, autonrassaajaksi pettäjäksi,ymym, sitten paat karvaiset pikku kätösesi kyynärpäitä myöten ristiin ja onnittelet itseäsi siitä, että myöhästyit. Parempi onni ensi kerralla.

        luulen että jos edes joskus minusta ja tästä ihastuksestani olisi tullut jotain, olisi hän ehdottomasti tullut olemaan päinvastaisesti kuin tuo sinun väitteesi, emerson.
        Voin sanoa tämän asian hyvinkin varmalla äänellä, koska olemme olleet niin kauan ystäviä, että kyllä olisin nämä ikävät ominaisuudet huomannut ajat sitten.
        Vaan, kenties seuraavalla kerralla parempi onni, näin ainakin kävi edelliseen verrattuna (ennen tätä edellä mainittua neitosta).


    • Vittuuntuja

      Mä en oo ollu myöhäs.vaan aktiivisesti tekstaillu mut silti se kaveri saa sen mitä vittuu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1017
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe