Surevan tukeminen

Hei. Koita puhua hänen kanssaan rauhallisesti, mutta jos se on hankalaa, anna hänelle aikaa. Suru helpottuu kyllä ajan myötä. Mutta syömis- ja nukkumisasioiden kanssa en oikein osaa auttaa.

Jotkut tarvii suruunsa pidemmän toipumisajan kuin toiset. Mutta jos on kulunut jo viikkoja tai kuukausia tapahtuneesta, niin sitten pitäisi saada apua. Onko hän poissa töistä ihan sairaslomatodistuksella va ns. omin luvin? Jos omin luvin, niin vaarantaa tietysti myös työpaikkansa säilymisen. Arvaan muuten, että puhut miehestä. valitettavasti miehillä on kuvitelma siitä, että asioista ei puhuta. Vertaistuki ja yleensä vaan asioista puhuminen auttaisi, mutta ketään ei voi pakottaa.

Sinulla täytyy olla ikävä äitiäsi. Miten pärjäät surusi kanssa?
Ei tarvii enää käydä vierailulla.

Ole ihmeessä lähellä. Ota kainaloon. Aloita itse keskustelu surusta. Muista sanoa että jokainen suree omalla tavallaan. Yritä ns. houkutella puhumaan, se auttaa. Oma äitini kuoli 23.10.2016 joten tarvon samassa surussa. Hautajaiset nyt perjantaina. Ikinä ei voi olla valmis kuoleman kohtaamiseen vaikka sairaus olikin pitkä ja lopputulos jo tiedettiin. Silti sydän särkyy kun se päivä koittaa. Välillä itkee vaan ja välillä täysin tyhjä olo. Järki sanoo että täytyy sairaan päästä pois. Surua se ei vähennä. Minua loukkaa eniten kun ihminen joka tietää ei reagoi suruuni edes osanotolla. Yritä olla läsnä surussa. Jokainen suree tavallaan mutta uskon että jokaista lohduttaa kun läheinen halaa.