Martina:"Luonne, arvot ja äly missin kriteerit!"

millintarkat_kriteerit

Martina toitottaa taas höpönlöpöä tuutin täydeltä:

"Martina Aitolehti Miss Helsinki -finalisteista: "Lapsuustraumoista lähtien kaikki revitään auki""

"Martina Aitolehti luotsaa Miss Helsinki -kilpailua jo kahdeksatta vuotta. Missikokelaat joutuvat käymään läpi tiukan valmennuksen ennen tammikuista finaalia."

"Miss Helsinki -finalisteja valmennetaan tiukasti kohti tammikuista finaalia.
Finalisteilla on apunaan personal trainer. Myös henkiseen valmennukseen on panostettu."

"Miss Helsinki -finalistit haastattelussa."

"Miss Helsinki -tittelistä kilpailee tänäkin vuonna kymmenen kaunista nuorta naista. Missikiertue on edennyt noin puoliväliin, sillä uusi Miss Helsinki kruunataan 5. päivä tammikuuta."

"Martina Aitolehti on johtanut kisaa jo kahdeksan vuoden ajan."

"- Joka vuosi tammikuun jälkeen takki on aika tyhjä. Silloin mietin, kuinka kauan tätä jaksaa. En kuitenkaan usko, että kukaan muu tekisi tätä näin tunteella, hän myöntää."

"- Aina pitää yrittää tehdä asiat paremmin kuin edellisellä kerralla."

"Tänä vuonna Miss Helsinki -finalistien valinnassa on painotettu luonteen merkitystä."

"- Se on isossa roolissa, kun voittajaa valitaan. Arvojen on oltava kohdallaan, ja jo parikymppisillä nuorilla naisilla pitää olla suunta selvillä. Niihin aikoihin, kun Viivi Pumpanen valittiin Miss Helsingiksi, riitti, että on ollut vain nätti. Vuonna 2017 vaaditaan enemmän, pitää olla älykäs ja kypsä siihen hommaan."

"Personal trainerit apuna"

"Aitolehden mukaan missikiertue on ollut monelle kilpailijalle tutkimusmatka itseensä. Finalistien tukena valmistautumisessa ovat personal trainerit Heidi ja Jari Sorsa. Uusien treeniohjelmien ja ruokavalioiden myötä moni tyttö kantaa muovipurkeissa evästä mukanaan pitkin päivää."

"- Monelle tämä on tuttua, mutta joillekin ei. Kuukausien aikana treenillä ja ruokavaliolla muokataan kroppaa, sillä lavalla finalistit ovat koko Suomen arvosteltavana. Silloin on oltava kunnossa, Martina painottaa."

"Treenauttajien tehtävänä ei ole paneutua pelkästään fyysisiin asioihin, vaan kokonaisvaltainen valmennus pureutuu myös psyykkisiin seikkoihin."

"- Siellä revitään esiin kaikki lapsuustraumoista lähtien. Ne asiat eivät edes kuulu minulle, mitä he puhuvat keskenään, Martina paljastaa."

"- Ei valmennus onnistu, jos menneisyydessä on painavia asioita käsittelemättä. Toisilla ne ovat raskaampia, mutta meillä kaikilla niitä on. Aina syömishäiriöistä veemäiseen työnantajaan. Niiden esiin nostaminen on iso ja tärkeä juttu nuorille naisille."

Lähde: http://www.iltalehti.fi/viihde/2016102022384260_vi.shtml

30

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kv-hypetys

      Surkuhupaisia vaatimuksia, kun muistaa missiemon ikävän luonteen, hieman erilaiset perhearvot ja moraaliset valinnat sekä "älykkyyden."

      Näiden suhteiden piti pysyä salassa
      http://www.iltalehti.fi/viihde/2013112617764513_vi.shtml

      Martina Aitolehti ja Anne-Mari Berg oikeudessa: Tappouhkaus, huorittelua ja pahoinpitely
      http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000000145676.html

      Seiska: Martina rikkoi kaksi liittoa ja hylkäsi perheensä
      http://www.iltalehti.fi/viihde/2011012013038387_vi.shtml

      Martina Aitolehti kärähti ratista
      http://www.iltalehti.fi/viihde/2014071018478533_vi.shtml

      Martina Aitolehti, 33, Me Naisissa: "Äiti maksoi ulosottovelkani"
      http://www.iltalehti.fi/viihde/2016030321210461_vi.shtml

    • xkhsjhsjhjs

      Älykäs nainen ei osallistu roskamissi kisaan josta saa vain haittaa itselleen

    • Trainerterapeutti

      Kuulostaa tosi ammattimaiselta toiminnalta, jos personal trailerit repivät irti kaikki lapsuustraumat. Millä koulutuksella ja taidolla he sen tekevät? Huhhuh :(

      • Mikä on personal traileri? Aika julmaa, jos trailerit päästetään repimään irti kaikki lapsuustraumat. Mitä koulutusta trailereille annetaan? En mä muuten kysyisi, mutta, kun Martinallekin aina vittuilaan kirohäröstä.


      • RailiHereillä

        Hyvä Raili, pysyttele valppaana.
        Oikolue tarkasti KAIKKI Martsusta kirjoitetut tekstit ja ilmoita HETI virheet.
        Pääset pätemään.


      • RailoKortelammessa

        Raili on Korteklaanin suojelusenkeli.


      • vähänkuitenkin
        RailiHereillä kirjoitti:

        Hyvä Raili, pysyttele valppaana.
        Oikolue tarkasti KAIKKI Martsusta kirjoitetut tekstit ja ilmoita HETI virheet.
        Pääset pätemään.

        Kiva kun et ottanut enempää nokkiisi.


    • gogop

      Luonnetta löytyy missiemolta !
      Harva meistä taviksista " yltää" tuohon...

    • Bulllll

      Eikös Bull Mentulakin ole personal traileri? Olisi kiintoisaa kuunnella kärpäsenä katossa kun Bull empatiaa säteillen kyynel silmäkulmassa kuuntelee herkistyneenä kun missityrkky muistelee tyttöytensä herkimpiä varhaishaaveita. Antaa siihen sitten oman isällisen neuvonsa väräjävällä äänellään: Rröyhh, perrkele pumppaa, pumppaa, jaksaa jaksaa, ANAA MENNÄ äläkä rutise!!

    • Moniosaajamara

      Hoh hoijaa! Kuulostaa puoskaroinnilta tuo "pikapsykoanalyysi", joka tytöille tehdään! Toivottavasti kukaan tytöistä ei saa tuosta pahempia traumoja! Missimamma taas vauhdissa! Hän kun kertomansa mukaan tietää valtavasti kaikesta.

      • näyrin_kiitos

        Kunhan tapansa mukaan liioittelee kaikesta. Tuskin tuolla puhutaan mistään "traumoista." Martinan äiti varmaan vetää ilmaiseksi jonkun "esiintymiskoulutuksen", Martina opettaa millintarkkaa julkisuuden ja raha-asioiden hallintaa jne. Ovatko tyylitaituri Leena Sarvi ja raakaruoka-Karita edelleen kouluttamassa Martinan missejä?


      • Näyrimmät

        Leena Sarvi -nimestä tulee joka ikinen kerta mieleen ainoastaan 'näyrin kiitoksin'


    • hyi_helvetti

      Huutonaurua! Martina valitsemassa älykästä naista. Tuo roskakisa on lopullisesti lähtenyt lapasesta.

    • kuollut_lokki

      Näillä Martinan arvot ja äly -jutuilla on vain hyvin etäinen ja ohut viiteyhteys todellisuuteen. Mutta tärkeintä onkin puhua paskaa nätisti, kuten Martina on oikein hienosti sisäistänyt. Todellisuus on luusereille, tai jotain.

      • molskisvaan

        Ei sinne päinkään.


      • aito_tyrkky

        Martinan jutut ovat vain puhetta puheen vuoksi, naistenlehdistä napattuja kliseitä ja tekosyvällistä paskaa.


    • roskasakinKisat

      Jo on pienen piirin pieni missikisa saanut todella megalomaaniset mittasuhteet narsistisen silaribimbon harhoissa.
      Viivi Pumpanen on itseasiassa ainoa Miss Helsinki, joka on aidosti kaunis edelleen, ja luonne ja arvot kohdillaan. Hänen jälkeensä on kruunattu vain näitä epämääräisen maineen omaavia silareilla ja ankkahuulilla varusteltuja tyhjäkatseisia misukoita, jotka ovat missikisan jälkeen kunnostautuneet lähinnä tuottamalla instagramiin ilmaista runkkumatskua teinipojille ja peräkammarin poikamiehille.Muuta tämä kisa ei roskajulkisuuden lisäksi tule osallistujille tarjoamaan.
      Kisan pitkän keston on ainoastaan tarkoitus pitää elähtänyt ja maineensa lopullisesti ryvettänyt Aitolehti otsikoissa. Ja eiköhän sieltä löydy myös pari uutta hännystelijää rattijuoppo-salapanolle.

      • voimikämenestys

        Niin se vaan Pumpanenkin erehtyi osallistumaan pienen piirin pieniin missukkakisoihin. Nyt se näyttää osaamistaan Possessa.


      • tiedoksennevaan

        Pumpanen on Miss Suomi vuodelta 2010


      • tarkkailija_

        Jos verrataan Viiviä ja Martinaa. Viivi osaa ainakin esiintyä ja juontaa luontevasti. Viivillä on karismaa ja se osaa/ uskaltaa heittäytyä tilanteen vaatimalla tavalla. Oikeastaan Viivi on parantunut niissä hommissa huomattavasti. Silloin, kun se juonsi Mikko Leppilammen kanssa sen hyväntekeväisyysohjelman mikä-se-nyt-oli, siinä Viivi oli mielestäni oikein hyvä.
        Martina taas ei osaa juontaa ollenkaan, eikä olla kameran edessä luonteva. Martinalla on epämiellyttävä olemus ja ruma ääni. Ei sovi televisioon.


    • menetetty.maine

      "Luonne, arvot ja äly missin kriteerit!"

      Mistä saakka nämä em. luonteenpiirteet ovat olleet millään tavalla tämän akan kriteereinä? Milloin sellainen ihme on tapahtunut?
      Miss Helsinki kisan kilpailijoiden (ja organisaation) äly on loistanut korkeintaan poissaolollaan. Täysin arvotonta skeidaa.

      • valkopesua

        Täysin samaa mieltä. Ehkä adjektiivit jääneet vahingossa pois? Pitäisikö olla "narsistinen tai vittumainen luonne, olemattomat arvot ja poissaoleva äly". Mielellään vielä pyllistelijä ja vilauttelija, tatskat plussaa ja ehdottomasti ei koulutusta. Siinähän se kombo on.


    • kv-possu

      Nämä arvot missille.... No siksi Martina ei ole missi.

    • Halooooo

      Miksi kopioitte tänne Martinan fb päivityksen :D Kovin teitä kiinnnostaa hänen asiat .

      • siksisiksi

        Täytyyhän näillä kolmannessa luokassa kulkevilla olla joku ensimmäisessä luokassa kulkeva kateutensa kohteena.


      • herttaässä_
        siksisiksi kirjoitti:

        Täytyyhän näillä kolmannessa luokassa kulkevilla olla joku ensimmäisessä luokassa kulkeva kateutensa kohteena.

        Kateuskortti pelattu. Ei jatkoon...


      • etuoikeutettu_salarakas

        Aloituksessa on kopio Iltalehden artikkelista. En edes lue Aitolehden Facebook-päivityksiä. Ainoastaan typeryksen blogi ja Instagram kiinnostavat.


    • Kalavalee

      Jaahas, pienen piirin kisa jossa joku Martinan kavereista maksetaan voittoon. Muut savustetaan pois.

      • tissimissi

        Tai kaveri maksaa, jotta saa tissikisasta tuon epämääräisen Miss Hell -tittelin.


    • Jätökset

      Ei tainnut paljon hakijoita tuohon skabaan. Tasosta päätellen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6323
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4066
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2476
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1458
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe