Kiteen Autokoulu

Hinnat

Suuri hintaero halvempiin selittyy äärimmäise korkealla opetuksen tasolla.
Vai kuinka?

Epic Autokoulu Uusikaupunki = 879€

Kiteen Autokoulu Ky = 1960€

Varmaankin oman lisänsä hintaan tuo Kiteen suurkaupunkimaisuus, eli näillä teillä sitä oppii kaupunkiajoa moninkertaisesti paremmmin kuin jossain Uusikaupunki -nimisessä korpikylässä joka, missä lieneekin.

9

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OppiaIkäKaikki2

      Toivottavasti opettavat nuoria, että sillä vanhalla ruosteisella japsipaskalla voi tulla kalliiksi ne kilometrit jos joutuu kolariin. Ruoste on syönyt jo muutenkin olemattomat 90-luvun turvarakenteet ja törmäyksessä uuden auton keula tulee tervehtimään matkustamoon.
      Myös päästöt ja kulutus on ala-arvoista, luonollisesti.
      Mutta kyllähän nuoret tietää, että omatunto kärsii eniten jos joutuu ajamaan yli 20 vuotta vanhaa väljää ja nitisevää japsia. Siksipä monella on uudempi auto kuin töissäkäyvillä.

      • Oli_arvattavisss

        No niinpä tietysti.
        Ei malttanut hullu olla tähänkään asiaan olla ränkytystään lähettämättä kuten kaikkiin muihinkin mahdollisiin.

      • mikämenipieleen
        Oli_arvattavisss kirjoitti:

        No niinpä tietysti.
        Ei malttanut hullu olla tähänkään asiaan olla ränkytystään lähettämättä kuten kaikkiin muihinkin mahdollisiin.

        Jos nyt suhtaudutaan asiaan tosissaan niin mikä tuossa ''hullun'' tekstissä oli muka fiktiota? Ihan asiaa puhuu, että ei ne vanhat ruosteiset autot ole yhtä turvallisia kuin uudemmat 2000-luvun puolen autot. Myös kulutus ja päästöt ovat pienemmät uudemmilla autoilla.
        Taitaa vain sinua kyrsiä kun tuo kaveri osuu herkkään paikkaan jutuillaan?

      • Oli_arvattavissa
        mikämenipieleen kirjoitti:

        Jos nyt suhtaudutaan asiaan tosissaan niin mikä tuossa ''hullun'' tekstissä oli muka fiktiota? Ihan asiaa puhuu, että ei ne vanhat ruosteiset autot ole yhtä turvallisia kuin uudemmat 2000-luvun puolen autot. Myös kulutus ja päästöt ovat pienemmät uudemmilla autoilla.
        Taitaa vain sinua kyrsiä kun tuo kaveri osuu herkkään paikkaan jutuillaan?

        Jos nyt suhtaudutaan asiaan tosissaan, niin normaali ja henkisesti terve persoona ei varmasti lähetä jokaiseen mahdolliseen viestiketjuun samanlaista ränkytystä "japsiautoista" kuin sinä teet, joten älä kehtaa edes yrittää esiintyä toisena henkilönä ja sillä tavoin puolustella oman viiraavan pääsi ulostuksia.

        Sitäpaitsi itselläni on saksalainen auto, mutta se ei merkitse sitä etteikö minulla olisi haluja vastata palstalla oleviin tyhjänpäiväiseen huuhaahan.
        Tähän asiaan liittyen tämä on kuitenkin viimeinen kerta, sillä minulle opetettiin kotona ettei hullun kanssa kannata väitellä ja vuosien aikana olen sen tullut huomaamaan niin elävässä elämässä kuin internetin keskustelupalstoilla.
        Näin ollen; minun puolestani voi jokainen puolestani hukkua omaan paskaansa.

        "Herkkään paikkaan" on jo lopuunkulutettu ilmaisu, eikä sitä enää käytä kirjoituksissaan kuin idiootit.

      • japshit
        Oli_arvattavissa kirjoitti:

        Kerran ajat saksalaisella niin mitä perkelettä oikein puolustelet yli 20 vuotta vanhoilla ruosteisilla japsipaskoilla ajavia?
        Ja mitä tulee nimimerkin ''mikämenipieleen'' niin ei ole mitään tekemistä minun kanssa.

    • lolautisti

      Ei kukaan mene tollasen autistin lankaan. Selvästi tosta näkee että sama aasi on kirjoittanut molemmat tekstit.

      • Asiatekstiä

        Kyllä vaan mukaan menee ja näköjään monikin. Kumpi lie se aasi ja autisti? Trolli vai trollin viesteihin vastaavat?

    • euroautotonkakkaa

      No tässä tapauksessa on täysin selvää että trolli on se autisti koska tämä jatkaa huonoa vitsiä joka ei naurata kuin tätä itseään. Häntä ruokkivat ovat kyllä aasia myöskin kun alkavat vakavissaan väittelemään vastaan.

    • Selkiskö

      Ajan millä ajan ja autossani on talvella nastarenkaat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe