Vaellus uskosta vanhurskaana - pyhitys

Pyhitystä voidaan tarkastella kolmesta eri näkökulmasta. Jeesuksen uskova on jo Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan pyhitetty ja tehty täydelliseksi (Hepr 10:10,14; 1 Kor 1:2; 6:11). Tämä on uskovassa jo nyt toteutunut pyhitys (1 Kor 1:30). Se on uskovalle Kristuksen ansion tähden luettua pyhitystä. Se on ilmaiseksi saatua lahjapyhyyttä, joka otetaan yksin uskolla vastaan. Siinä pyhityksen sisältönä on Jeesus Kristus sekä syntiuhrina meidän puolestamme että meissä asuvana Herrana. Ilman tätä pyhitystä ei ole olemassa mitään pyhää ja ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa (Hepr 12:14).

Samaan aikaan uskovaa edelleen pyhitetään ja hän pyhittyy (Ilm 22:11; Joh 17:17; 1 Tess 5:23; 2 Kor 7:1). Nyt on kyseessä uskon taistelussa toteutuva jatkuva, päivittäinen pyhitys. Tällöin pyhitys tarkoittaa uskoon tulon jälkeistä kilvoitusta uskon säilyttämiseksi elämän loppuun asti (2 Tim 4:6-8).

Ensin meidän on oltava osallisia Kristuksen ainutkertaisen uhrin antamasta pyhityksestä (Hepr 10:10) ja tehty täydelliseksi Jumalan silmissä (10:14). Vasta sen jälkeen alkaa jatkuva läpi koko elämän kestävä pyhitys (1 Tess 4:3-8; Room 12:1). Varhaiskristillisessä ehtoollisrukouksessa sanottiin: "Tulkoon armo ja tämä maailman hukkukoon. Hoosianna Daavidin Jumalalle. Kuka on pyhä, hän tulkoon, kuka ei, hän tehköön parannuksen".

Raamatussa on vielä kolmaskin opetus pyhityksestä. Siinä pyhitys tarkoittaa lopullista ja täydellistä Kristuksen kaltaisuutta. Nyt ihminen ei ole enää vain toivossa, vaan myös todellisuudessa vanhurskas. Se toteutuu uskovassa silloin kun Kristus tulee takaisin (1 Joh 3:2). Vasta silloin olemme muuttuneet "saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen" (2 Kor 3:18; Apt 20:32; 26:18). Tällöin on kyseessä kirkkaudessa täydellisesti toteutunut pyhitys.

jatko kirjoitti:

Raamatussa on vielä kolmaskin opetus pyhityksestä. Siinä pyhitys tarkoittaa lopullista ja täydellistä Kristuksen kaltaisuutta. Nyt ihminen ei ole enää vain toivossa, vaan myös todellisuudessa vanhurskas. Se toteutuu uskovassa silloin kun Kristus tulee takaisin (1 Joh 3:2). Vasta silloin olemme muuttuneet "saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen" (2 Kor 3:18; Apt 20:32; 26:18). Tällöin on kyseessä kirkkaudessa täydellisesti toteutunut pyhitys.

Lue lisää

ok.

ok--

jatko kirjoitti:

Raamatussa on vielä kolmaskin opetus pyhityksestä. Siinä pyhitys tarkoittaa lopullista ja täydellistä Kristuksen kaltaisuutta. Nyt ihminen ei ole enää vain toivossa, vaan myös todellisuudessa vanhurskas. Se toteutuu uskovassa silloin kun Kristus tulee takaisin (1 Joh 3:2). Vasta silloin olemme muuttuneet "saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen" (2 Kor 3:18; Apt 20:32; 26:18). Tällöin on kyseessä kirkkaudessa täydellisesti toteutunut pyhitys.

Lue lisää

ok---

fsfff kirjoitti:

ok.

ok---

jatko kirjoitti:

Raamatussa on vielä kolmaskin opetus pyhityksestä. Siinä pyhitys tarkoittaa lopullista ja täydellistä Kristuksen kaltaisuutta. Nyt ihminen ei ole enää vain toivossa, vaan myös todellisuudessa vanhurskas. Se toteutuu uskovassa silloin kun Kristus tulee takaisin (1 Joh 3:2). Vasta silloin olemme muuttuneet "saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen" (2 Kor 3:18; Apt 20:32; 26:18). Tällöin on kyseessä kirkkaudessa täydellisesti toteutunut pyhitys.

Lue lisää

ok..

reerrg kirjoitti:

ok---

ok--

jatko-osa kirjoitti:

Pyhitystä voidaan tarkastella kolmesta eri näkökulmasta. Jeesuksen uskova on jo Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan pyhitetty ja tehty täydelliseksi (Hepr 10:10,14; 1 Kor 1:2; 6:11). Tämä on uskovassa jo nyt toteutunut pyhitys (1 Kor 1:30). Se on uskovalle Kristuksen ansion tähden luettua pyhitystä. Se on ilmaiseksi saatua lahjapyhyyttä, joka otetaan yksin uskolla vastaan. Siinä pyhityksen sisältönä on Jeesus Kristus sekä syntiuhrina meidän puolestamme että meissä asuvana Herrana. Ilman tätä pyhitystä ei ole olemassa mitään pyhää ja ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa (Hepr 12:14).

Lue lisää

ok..

2. Perisynti asuu edelleen uskovassa

Jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen on siirtynyt saatanan vallasta Jumalan tykö ja saanut syntinsä anteeksi (Apt 26:18). Armo ei ole kuitenkaan uudestisynnyttänyt uskovaa niin, että hänestä olisi tullut kokonaan uusi hyvä ja täydellinen ihminen (vrt 2 Kor 5:17 väärä tulkinta). Uskovan olemukseen jää loppuun asti monenlaisia syntejä (1 Joh 1:8,10). "Synti on olemassa, toisin sanoen jää ihmiseen, vaikkakin sitä ei syyksi lueta" (Tunnustuskirjat). Muuttuminen on vasta aivan alullaan (Fil 3:12).

Kristus asuu jokaisessa uskovassa ja samaan aikaan asuu myös perisynti ja päivittäin tulee esiin perisynnin hedelmänä tekosyntejä. Perisynti on aivankuin liimautunut kiinni uskovan olemukseen. Se on kuin syöpäkasvi. Anteeksiantamuksessa synti syyllisyytenä pyyhitään pois, mutta synti toimivana jää uskovaan. Uskova on luopunut synnistä, mutta synti ei ole luopunut hänestä. Perisynti on voittamaton synti tässä ajassa. Siksi kaikissa uskovan teoissa niin kauan kuin hän elää, on syntiä mukana. Perisynnin tähden saatana saa helposti houkuteltua uskovan syntiin.

Synnittömiä tekoja uskova voi tehdä vain siksi, että teot peitetään Kristuksen pyhyyteen ja puhtauteen. Uskova ei voi ylpeillä siitä, että hän vapaa synnistä, vaan hän on kiitollinen siitä, että hänen syntinsä ovat anteeksiannetut ja peitetyt.

Tämä kaikki aiheuttaa pysyvän, koko uskon elämää repivän ahdistuksen ja ristiriidan. Paavali kuvasi tätä ristiriitaa: "Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen (Room 7:15). "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei" (7:18). "Paha riippuu minussa kiinni" (7:21). "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (7:24). Koska uskovassa asuu voittamaton synnin juuri, hän joutuu jatkuvasti katumaan Jumalan edessä.

"Syntinen ei näe muuta kuin Jumalan armon ja kuitenkin siinä tuntee Jumalan vihan, koska ellei hän sitä tuntisi, ei hän sanoisi: armahda minua. Tämä osoittaa, että vihan varjossa ja vihan ansainneena hän kuitenkin taistelee hätyyttääkseen pois tämän näyn ja tarttuakseen Jumalan armahtavaisuuteen" (Luther). "Se on suotu köyhille, jotta nämä tietäisivät olevansa sinun armossasi, kun he pahimmin tuntevat sinun vihasi ja tietäisivät, miten heidän tulee pahimmassa ahdistuksessa luottaa sinuun ja suurimmassa varmuudessa pelätä" (Luther).

3. Samaan aikaan vanhurskas ja syntinen

Jokainen Jeesukseen uskova on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen. Syntinen tietoisesti ja vanhurskas vasta toivossa ja siksi, että hänelle tällä hetkellä luetaan Jeesuksen pyhyys ja puhtaus. Hän on omissa silmissään ja todellisuudessa monin tavoin epävanhurskas. Mutta Kristukseen uskoessaan Jumalan silmissä hän on kuitenkin vanhurskas ja kestää Jumalan tuomiolla. Kristus peittää uskovan syntisyyden omaan puhtauteensa, kuten morsian puetaan puhtaaseen morsiuspukuun.

Luther sanoo tämän tilanteemme varsin suorasukaisesti Galatalaiskirjeen selityksessään: "Vanhurskaushan...on meidän ulkopuolellamme, ainoastaan jumalallisen armon ja vanhurskaaksiarvostelemisen varassa eikä meissä ole mitään muuta oleellista eikä vanhurskautta kuin mainittu heikko usko eli uskon esikoislahja, me kun olemme alkaneet omistaa Kristusta. Meihin kuitenkin tosiasiallisesti jää synti olemaan" (Luther, 282)

Tämä kahden vastakkaisen totuuden samanaikaisuus leimaa kaikkea uskon elämää. Uskova on kyllä uusi ihminen, joka on jo luotu ja samaan aikaan hänen on päivittäin pukeuduttava uuteen ihmiseensä (2 Kor 5:17). Uskova on myös vanha ihminen, joka on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja samaan aikaan hänen on päivittäin ristiinnaulittava vanha ihmisensä (Kol 3:1-5).

Olemme läpi elämme ajan kuin savi savenvalajan pöydällä (Jer 18:3-6) ja samaan aikaan jo valmis saviastia, jossa on suunnattoman suuri aarre, usko Jeesukseen (2 Kor 4:7). Olemme murheellisia ja huokailemme ja samaan aikaan saamme aina olla iloisia (2 Kor 6:10). Vapisemme Jumalan vihaa ja samaan aikaan panemme rohkeasti toivomme yksin Jumalan laupeuteen. Olemme varmoja pelastumisestamme (Room 8:38-39) ja samaan aikaan emme voi kuitenkaan olla varmoja siitä, että pääsemme perille (1 Kor 10:11-12). Jumala pyhittää meidät kokonaan (1 Tess 5:23) ja kuitenkin samaan aikaan meitä kehotetaan Jumalaa peläten pyhittämään elämämme kokonaan hänelle (2 Kor 7:1).

Uskovan elämässä on Jumalan rauhaa ja iloa, mutta myös uskon heikkoutta, kiusauksia ja ahdistuksia. Uskonelämä on pikemminkin kaiken vastaanottamista Jumalalta kuin itsensä Jumalalle antamista, enemmän halajamista kuin omistamista, hurskaaksi tulemista kuin hurskaana olemista.

Kristukseen uskovan elämää leimaa sekoitus heikkoutta ja voimaa, kärsimystä ja iloa, luottamusta ja toiveissa pettymistä, turvallisuutta ja pelkoa, menestystä ja vastoinkäymistä, epätoivoa ja toivoa, kiitosta ja panettelua, katkeraa itkua ja vapauttavaa naurua, sairautta ja terveyttä ja lopuksi kaikkein varmimpana vaiheena - usein vähiten sitä odottaessamme - kuolema.

Meidän on opittava pitämään yhdessä tällaiset vastakkaiset kuvaukset uskonelämästä. On helpompi yksinkertaistaa ja korostaa vain toista puolta. Kuitenkaan Jumalan Hengen meissä tapahtuvaa työtä ei voida kuvata totuudellisesti muuten kuin näennäisesti toisensa poissulkevien vastakohtien avulla.

Eräänä seurauksena tästä on, että Raamattua tuekseen käyttäen pyhityksestä opetetaan varsin eri tavoin ja kristityt ovat kovin eri mieltä.

4. Lihan ja hengen välinen sota uskovassa

Synti ja Jumalan vastainen vanha ihminen, liha, asuu uskovassa koko elämän ajan (Room 7:17). Synnin tahto on lihan tahto ja se on aina vihamielinen Jumalaa kohtaan (Room 8:7). Uskova haluaa olla itseriittoinen, seurata itsekkäitä intohimojaan ja palvoa omaa minäänsä. Lihan teot on luetteloitu Gal 5:19-21 (vrt. 2 Tim 3:2-5). On kauhistuttavaa, kun ne pääsevät uskovassa valtaan ja toisinaan tapahtuu niin.

Samaan aikaan uskova on myös uusi ihminen ja hänessä asuu Kristus Pyhässä Hengessä. Jeesus on omiensa kanssa joka päivä.

Vanha ihminen on helposti määriteltävissä ja havaittavissa. Se on itsekäs minäkeskeinen ihminen, joka kaikessa etsii omaansa. Se on piintynyt luontoomme ja siksi luontomme on hidas ja vastahakoinen hyvän tekemiseen, mutta aina valmis pahaan. Vanha on minä itse. Sen on aina oltava lain, syyttävän omantunnon ja kuoleman alainen.

Uusi ihminen on paljon vaikeammin "löydettävissä" omasta sisimmästämme. Jumalan Hengen työ jää katseiltamme salaan. Uusi ihminen on Kristus meissä, Pyhä Henki meissä asuvana, emme me itse. Uusi ihminen on "vierasta lahjavanhurskautta" ja sen mukana alttiutta ja avoimuutta Hengen työlle, jota kuitenkin koko ajan vanha ihminen häiritsee. Myös uusi haluaa saada luontomme valtaansa.

Emme pysty täsmällisesti useinkaan erottamaan, mikä meissä on vanhan ihmisen tahtoa ja mikä taas uuden. Ne ovat sekoittuneet toisiinsa ja ovat aina ja kaikessa samanaikaisesti läsnä.

Valvovassa kristityssä riehuu lakkaamaton sisällissota. Henki sotii lihaa vastaan (Gal 5:17). Meissä oleva synti ja liha vastustaa Henkeä.

"Pitäkää tarkka huoli siitä, että... taistelette Hengessä lihaa vastaan ja seuraatte Hengen johdatusta... Teissä on kaksi taisteluasenteessa olevaa käskijää: Henki ja liha. Jumala on teidän ruumiissanne nostattanut kiukkuisen taistelun. Henki ponnistelee lihaa vastaan ja liha taas puolestaan Henkeä vastaan. Näissä olosuhteissa minä en vaadi teiltä mitään muuta - ettekä mitään muuta voikaan aikaansaada - kuin Hengen johtovaltaan alistumista ja lihan johtovallan vastustamista. Edellistä totelkaa, jälkimmäistä vastaan sotikaa" (Luther). "Syntinen olen ja syntiä tunnen. Enpä vielä ole riisunut yltäni lihaa, johon synti, niin kauan kuin se elää, on piintyneenä. Mutta minä seuraan Henkeä, en lihaa, toisin sanoen, minä uskossa ja toivossa omistan Kristuksen, minä rohkaistun hänen sanastaan ja näin rohkaistuna en täytä lihan himoa" (Luther).

ok..

jatko kirjoitti:

"Syntinen ei näe muuta kuin Jumalan armon ja kuitenkin siinä tuntee Jumalan vihan, koska ellei hän sitä tuntisi, ei hän sanoisi: armahda minua. Tämä osoittaa, että vihan varjossa ja vihan ansainneena hän kuitenkin taistelee hätyyttääkseen pois tämän näyn ja tarttuakseen Jumalan armahtavaisuuteen" (Luther). "Se on suotu köyhille, jotta nämä tietäisivät olevansa sinun armossasi, kun he pahimmin tuntevat sinun vihasi ja tietäisivät, miten heidän tulee pahimmassa ahdistuksessa luottaa sinuun ja suurimmassa varmuudessa pelätä" (Luther).

Lue lisää

ok--

dfgfdgfdg kirjoitti:

ok..

ok---

jatko kirjoitti:

2. Perisynti asuu edelleen uskovassa

Jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen on siirtynyt saatanan vallasta Jumalan tykö ja saanut syntinsä anteeksi (Apt 26:18). Armo ei ole kuitenkaan uudestisynnyttänyt uskovaa niin, että hänestä olisi tullut kokonaan uusi hyvä ja täydellinen ihminen (vrt 2 Kor 5:17 väärä tulkinta). Uskovan olemukseen jää loppuun asti monenlaisia syntejä (1 Joh 1:8,10). "Synti on olemassa, toisin sanoen jää ihmiseen, vaikkakin sitä ei syyksi lueta" (Tunnustuskirjat). Muuttuminen on vasta aivan alullaan (Fil 3:12).

Lue lisää

ok.

jatko kirjoitti:

Luther sanoo tämän tilanteemme varsin suorasukaisesti Galatalaiskirjeen selityksessään: "Vanhurskaushan...on meidän ulkopuolellamme, ainoastaan jumalallisen armon ja vanhurskaaksiarvostelemisen varassa eikä meissä ole mitään muuta oleellista eikä vanhurskautta kuin mainittu heikko usko eli uskon esikoislahja, me kun olemme alkaneet omistaa Kristusta. Meihin kuitenkin tosiasiallisesti jää synti olemaan" (Luther, 282)

Lue lisää

ok---

jatko kirjoitti:

Tämä kaikki aiheuttaa pysyvän, koko uskon elämää repivän ahdistuksen ja ristiriidan. Paavali kuvasi tätä ristiriitaa: "Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen (Room 7:15). "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei" (7:18). "Paha riippuu minussa kiinni" (7:21). "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (7:24). Koska uskovassa asuu voittamaton synnin juuri, hän joutuu jatkuvasti katumaan Jumalan edessä.

Lue lisää

ok--

jatko kirjoitti:

Luther sanoo tämän tilanteemme varsin suorasukaisesti Galatalaiskirjeen selityksessään: "Vanhurskaushan...on meidän ulkopuolellamme, ainoastaan jumalallisen armon ja vanhurskaaksiarvostelemisen varassa eikä meissä ole mitään muuta oleellista eikä vanhurskautta kuin mainittu heikko usko eli uskon esikoislahja, me kun olemme alkaneet omistaa Kristusta. Meihin kuitenkin tosiasiallisesti jää synti olemaan" (Luther, 282)

Lue lisää

ok..

jatko kirjoitti:

Uskovan elämässä on Jumalan rauhaa ja iloa, mutta myös uskon heikkoutta, kiusauksia ja ahdistuksia. Uskonelämä on pikemminkin kaiken vastaanottamista Jumalalta kuin itsensä Jumalalle antamista, enemmän halajamista kuin omistamista, hurskaaksi tulemista kuin hurskaana olemista.

Lue lisää

ok--

jatko kirjoitti:

Tämä kahden vastakkaisen totuuden samanaikaisuus leimaa kaikkea uskon elämää. Uskova on kyllä uusi ihminen, joka on jo luotu ja samaan aikaan hänen on päivittäin pukeuduttava uuteen ihmiseensä (2 Kor 5:17). Uskova on myös vanha ihminen, joka on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja samaan aikaan hänen on päivittäin ristiinnaulittava vanha ihmisensä (Kol 3:1-5).

Lue lisää

ok--

jatko kirjoitti:

2. Perisynti asuu edelleen uskovassa

Jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen on siirtynyt saatanan vallasta Jumalan tykö ja saanut syntinsä anteeksi (Apt 26:18). Armo ei ole kuitenkaan uudestisynnyttänyt uskovaa niin, että hänestä olisi tullut kokonaan uusi hyvä ja täydellinen ihminen (vrt 2 Kor 5:17 väärä tulkinta). Uskovan olemukseen jää loppuun asti monenlaisia syntejä (1 Joh 1:8,10). "Synti on olemassa, toisin sanoen jää ihmiseen, vaikkakin sitä ei syyksi lueta" (Tunnustuskirjat). Muuttuminen on vasta aivan alullaan (Fil 3:12).

Lue lisää

ok---

ok---

jatko kirjoitti:

Kristus asuu jokaisessa uskovassa ja samaan aikaan asuu myös perisynti ja päivittäin tulee esiin perisynnin hedelmänä tekosyntejä. Perisynti on aivankuin liimautunut kiinni uskovan olemukseen. Se on kuin syöpäkasvi. Anteeksiantamuksessa synti syyllisyytenä pyyhitään pois, mutta synti toimivana jää uskovaan. Uskova on luopunut synnistä, mutta synti ei ole luopunut hänestä. Perisynti on voittamaton synti tässä ajassa. Siksi kaikissa uskovan teoissa niin kauan kuin hän elää, on syntiä mukana. Perisynnin tähden saatana saa helposti houkuteltua uskovan syntiin.

Lue lisää

ok--

jatko kirjoitti:

Uskovan elämässä on Jumalan rauhaa ja iloa, mutta myös uskon heikkoutta, kiusauksia ja ahdistuksia. Uskonelämä on pikemminkin kaiken vastaanottamista Jumalalta kuin itsensä Jumalalle antamista, enemmän halajamista kuin omistamista, hurskaaksi tulemista kuin hurskaana olemista.

Lue lisää

ok...

jatko kirjoitti:

"Syntinen ei näe muuta kuin Jumalan armon ja kuitenkin siinä tuntee Jumalan vihan, koska ellei hän sitä tuntisi, ei hän sanoisi: armahda minua. Tämä osoittaa, että vihan varjossa ja vihan ansainneena hän kuitenkin taistelee hätyyttääkseen pois tämän näyn ja tarttuakseen Jumalan armahtavaisuuteen" (Luther). "Se on suotu köyhille, jotta nämä tietäisivät olevansa sinun armossasi, kun he pahimmin tuntevat sinun vihasi ja tietäisivät, miten heidän tulee pahimmassa ahdistuksessa luottaa sinuun ja suurimmassa varmuudessa pelätä" (Luther).

Lue lisää

ok---

jatko kirjoitti:

Kristus asuu jokaisessa uskovassa ja samaan aikaan asuu myös perisynti ja päivittäin tulee esiin perisynnin hedelmänä tekosyntejä. Perisynti on aivankuin liimautunut kiinni uskovan olemukseen. Se on kuin syöpäkasvi. Anteeksiantamuksessa synti syyllisyytenä pyyhitään pois, mutta synti toimivana jää uskovaan. Uskova on luopunut synnistä, mutta synti ei ole luopunut hänestä. Perisynti on voittamaton synti tässä ajassa. Siksi kaikissa uskovan teoissa niin kauan kuin hän elää, on syntiä mukana. Perisynnin tähden saatana saa helposti houkuteltua uskovan syntiin.

Lue lisää

ok--

Eräänä vaikeutena tässä taistelussa on se, että omassatunnossamme haluamme olla lakihenkisiä, mutta arkielämässämme ja elämäntavoissamme vapaita ja ilman lakia ja noudattaa vapauden varjolla omia itsekkäitä pyyteitämme ja himojamme. Tämän tähden taistelu meissä asuvan Hengen ja lihaamme piintyneen synnin välillä on tavattoman vaikea ja sitkeää. Siinä taistelussa monet selvät UT:n kehotukset oikeaan vaellukseen ovat suurena apuna.

Ytimeltään Hengen totteleminen on kuitenkin Kristukseen armoon tarttumista. Armoon turvautuessamme emme saa lakata taistelemasta itsessämme asuvaa syntiä ja sen ilmauksia vastaan. Emme saa jäädä synteihimme, vaikka olemmekin jatkuvasti syntisiä - siinä pysyvä ristiriita.

Kun uskova lankeaa syntiin, hän on kuin pieni lapsi, joka kaatuu kuralätäkköön. Hän menee heti itkien kotiin. Mutta hän ei ole kuin sika, joka nauttii kurassa olemisesta. Syntiin suostumien on kuin nuotioon kaatumista. Kyllä siitä pian on päästävä pois (Miika 7:8).

"Staupitzilla oli tapana sanoa, että hurskaiden on toivottava kuolemaa siksi, että tässä elämässä ei synnin tekeminen koskaan lopu, ja niin asia totisesti on. Hurskaiden mielissä on enemmän murhetta synneistä ja kuoleman pelosta kuin iloa lahjaksi annetusta elämästä ja Kristuksen sanomattomasta armosta. He kuitenkin painiskelevat tuota epäuskoa vastaan ja uskon avulla he voittavat sen, mutta silti tuo murheen henki aina palaa. Siksi heissä pysyy parannus kuolemaan asti" (Luther).

5. Aran tunnon säilyttäminen Herran sanan edessä

Arkielämässä on mitä tärkeintä säilyttää arka tunto Herran sanan edessä (Jes 66:2,5). Niin pian rutinoidumme, tulemme haluttomaksi ja valvomattomaksi sekä suhteessa omaan syntisyyteemme että anteeksiantamukseen. Olemme sisäisesti särkymättömiä ja kylmiä. Suosimme ja piilottelemme sisäisiä syntejämme ja halukkaasti leikimme syntiemme kanssa uhmaten Jumalan sanaa. Huomaamme myös miten välipitämättömästi suhtaudumme ihmeelliseen anteeksiantamukseen. On ihme, jos arka tunto säilyy.

Ei pidä myöskään tahallaan asettua alttiiksi kiusauksille, joita ei sitten pystykään vastustamaan (Room 13:12-14). Meidän on suostuttava määrätietoisesti kamppailemaan eroottiset ajatuksia, katkeria itsesäälin tunteita, kateutta, mustasukkaisuutta, kiukkua ja vihaa vastaan. Synti on aina Jumalan silmissä inhottavaa. Se on kapinaa häntä vastaan, hänen pilkkaamistaan.

Yhdessäkään elämämme synnissä ei ole mitään kaunista eikä puolustettavaa. On mieletöntä leikkiä synnillä ja tehdä syntiä tahallaan uhmaten Jumalan sanaa. Siksi paha ja jatkuvasti synnissä pysymisen aikomus ja täysin vailla katumusta ja tuskaa oleminen tukahduttaa pelastavan uskon. Synnit on uudelleen ja uudelleen nimettävä synniksi ja luovutettava synnin tunnustuksessa Herralle (Matt 5:20-30).

6. Itsekuri kuuluu uskonkilvoitukseen

"Tämän lisäksi meikäläiset opettavat, että jokaisen kristityn tulee ruumiillisella itsekurilla tai ruumiillisilla harjoituksilla ja töillä harjoittaa itseään ja pitää itsensä niin kurissa, ettei yltäkylläisyys ja joutilaisuus pääse kiihottamaan mihinkään syntiin. Tämä ei saa kuitenkaan tapahtua siinä tarkoituksessa, että me näillä harjoituksilla ansaitsisimme anteeksiantamuksen tai sovittaisimme syntimme.

"Tätä ruumiillista itsekuria on harjoitettava alinomaan, ei ainoastaan harvoina määrättyinä (Luuk. 21:34) päivinä, niin kuin Kristus sanoo: ‘Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys’; ja: ‘Tätä riivaajien lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla’ (Mark. 9:29). Samoin Paavali (1 Kor. 9:27) sanoo: ‘Minä kuritan ruumistani ja alistan sen kuuliaisuuteen.’

Tässä hän selvästi osoittaa, ettei hän kurita ruumistaan ansaitakseen tällaisella kurituksella syntien anteeksiantamuksen, vaan sitä varten, että hän saattaisi ruumiinsa kuuliaiseksi ja vastaanottavaiseksi hengelliselle elämälle ja kykeneväksi suorittamaan kutsumukseensa kuuluvat tehtävät" (Tunnustuskirjat).

"Meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen. Samaan aikaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä" (Luther)

"Juuri siinä on kristityn elämän sisäinen jännitys, että hän omistaa eikä vielä omista, hänellä jo on ja kuitenkaan hänellä ei vielä ole. Hän ei jää rauhaan syntiinsä, vaan pyytää joka päivä puhdistusta synneistään. Hän kärsii pahasta luonnostaan ja rukoilee Herraa Kristusta voittamaan pahuuden. Mutta mitä enemmän hän näkee itsensä tästä Kristuksesta riippuvaiseksi sitä pitemmälle myös tosiasiallisesti hänen sisäinen uudistuksensa pääsee. Vain Kristuksen mukana tulee uusi elämä" (Osmo Tiililä).

7. Kärsimys osana uskonkilvoitusta

"Jumala kuljettaa omiaan ristin kaitaa tietä. Kärsimyksillä hän tahtoo koetella heidän uskoaan, pitää heitä nöyryydessä ja vetää heitä yhä läheisempään yhteyteen kanssaan. Usein Jumala myös katsoo lapsensa arvolliseksi kärsimyksillään todistamaan uskostaan" (Kristinoppi 1948).

Meidän on hyväksyttävä kärsimys osaksi todellista hengellistä kasvua. Kärsimys on tie, jolla on suostuttava vaeltamaan (Apt 14:22). Ilman ahdistusta ei ole kasvua Kristuksen tuntemisessa eikä rakkaudessa.

Kaikki kärsimys on siunattua ristiä ihmiselle, joka elää uskonyhteydessä Kristukseen (Room 8:28). Hän ei mielellään luovu synnistä. Jumala kyllä näkee ihmisen sisinpään kätkeytyvän pahuuden koko syvyyden. Mutta uskovan on vaikea sitä nähdä. Päinvastoin hän herkästi saattaa ruveta kuvittelemaan, että hän on parempi kuin muut. Kärsimykset aivankuin hämmentävät uskovan sydämen pohjamutia ja kuona nousee pinnalle.

Hän tarvitsee ristiä myös siksi, että se heikentää hänen haluaan elää synnissä. Risti sulkee tien maailmaan ja muuttaa maailman katkeraksi. Juuri kärsimysten kautta Jumala tekee synnin vastenmieliseksi.

Ahdistus tulee elämään enemmin tai myöhemmin. Silloin kristitty tietää, että Jumala kätkeytyy vastakohtaansa ja on kasvun aika. Nyt on aika mennä eteenpäin. Nyt nisunjyvä putoaa maahan ja kuolee (Joh 12:24).

Herra on kuitenkin meitä lähimpänä silloin, kun koemme hänen olevan kaikkein kauimpana. Hän on mitä armollisin silloin, kun tunnemme hänen hukuttavan meidät. On opittava kärsimään yhdessä Kristuksen kanssa (Room 8:17). "Me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa" (Room 5:3-4).

Uskovan on suostuttava elämään uhanalaisena niin, että Jumala murskaa kaiken inhimillisen varmuuden saadakseen olla ainoa. On vain elettävä Jumalan sanan lupausten varassa tuntuu miltä tuntuu ja näyttää miltä näyttää.

On pyrittävä olemaan avoin ja totuudellinen silloinkin, kun se johtaa tuskallisten, vastaamattomien kysymysten eteen ja jään ehkä pysyvästikin neuvottomaksi. Ei ole olemassa ajan rajan tällä puolella mitään järkevää vastausta useimpiin ahdistaviin elämän ongelmiin.

On uskallettava olla täysin varmoja ja vakuuttuneita Jumalan todellisuudesta, mutta ei pidä olla liian varmoja omasta käsityksestä Jumalasta ja hänen todellisuudestansa luonteesta. On opitava luottamaan Jumalaan, mutta ei ole luotettava inhimillisiin kuvauksiin Jumalasta. Luottamuksen kohteena on se Jumala, joka on ilmoittanut itsensä Raamatussa lain ja evankeliumin sanan kautta. On sitouduttava tietoisesti Herraan ja samalla tunnustettava, että usko, luottamus ja antautuminen on alati puolinaista ja kovin haurasta.

"Suo siis, Herra, että miten minun käyneekin, minä mukaudun sinun tahtoosi, ja että nyt sairaana ylistän sinua kärsimyksissäni. Ilman niitä en voi päästä kunniaan, ja sinä itse, Vapahtajani, olet tahtonut vain niiden kautta sinne mennä. Kärsimystesi merkeistä opetuslapsesi sinut tunsivat. Ja kärsimyksistä sinäkin tunnet opetuslapsesi. Tunnusta siis minut opetuslapseksesi niiden tuskien takia, joita sekä ruumiissani että sielussani kärsin tekemistäni synneistä. Ja koska mikään ei ole otollista Jumalalle, jollet sinä sitä hänelle tarjoa, niin yhdistä minun tahtoni sinun tahtoosi ja minun kipuni niihin, joita sinä olet kestänyt. Tee niin, että minun tuskani tulevat sinun tuskiksesi. Yhdistä minut sinuun, täytä minut itselläsi ja Pyhällä Hengelläsi. Käy sisään sydämeeni ja sieluuni kantaaksesi siellä kärsimyksiäni ja jatkaaksesi minussa niiden tuskien kestämistä, jotka vielä ovat jäljellä piinastasi" (Blaise Pascal).

"Missä Jumalan sanaa saarnataan, otetaan vastaan eli uskotaan ja missä se tuottaa hedelmää, sieltä ei varmasti rakas pyhä ristikään ole kaukana. Kenenkään ei pidä kuvitella, että saisi olla rauhassa, vaan hänen on varauduttava siihen, että joutuu jättämään alttiiksi kaiken, mitä omistaa maan päällä: omaisuuden, kunnian, kodin ja konnun, vaimon, lapset ja oman elämänsä. Tämä tuottaa tuskaa lihallemme ja vanhalle ihmisellemme, sillä se merkitsee peräänantamatonta kärsivällisyyttä - millaisia hyökkäyksiä sitten osaksemme tuleekin - ja altista luopumista siitä, mikä otetaan meiltä pois. Siksi meidän on tässä, niin kuin tämä luo meihin aivan yhtä suuren tarpeen, kaikessa muussakin hädässä, rukoiltava lakkaamatta näin: "Rakas Isä. Tapahtukoon sinun tahtosi, ei Perkeleen eikä vihollisemme tahto, eikä kenenkään muunkaan, joka haluaa vainota ja tukahduttaa sinun pyhää sanaasi ja estää valtakuntasi tulemisen. Anna meidän kärsivällisesti kantaa ja voittaa kaikki, mikä meidän on sen vuoksi kärsittävä, niin ettei kurja lihamme heikkouttaan ja velttouttaan antaisi periksi eikä lankeaisi" (Tunnustuskirjat).

8. Kristillinen täydellisyys

"Kristillinen täydellisyys on näet siinä, että vakavasti pelätään Jumalaa ja samalla omaksutaan vahva usko ja luotetaan Kristuksen tähden siihen, että meillä on sovitettu Jumala ja että anotaan ja varmasti odotetaan Jumalalta apua kaikissa niissä asioissa, jotka meidän on toimitettava kutsumuksemme mukaisesti, samalla kun maailmassa omantunnontarkasti tehdään hyviä tekoja ja täytetään kutsumus" (Tunnustuskirjat). Siksi "Pyhän Hengen työn päämäärä ei ole kristityn ihmisen menestys ja täydellisyys, vaan Jumalan tarkoitusten toteutuminen ihmisen kautta" (Martti Simojoki).

Arkielämässä ja käytännössä pyhityskilvoituksen toisen painopisteen tulee olla arkielämässä ja lähimmäisten parissa. Ihmisen Poikakaan ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan (Matt 20:28). Samoin meidänkään uskonelämämme tarkoitus ei voi toteutua, jollemme suostu kaikessa ja aina palvelemaan. Olemme vastuullisia ihmisiä ja meidän pyrittävä kaikessa tekemään hyvää lähimmäisillemme.

jatko kirjoitti:

8. Kristillinen täydellisyys

"Kristillinen täydellisyys on näet siinä, että vakavasti pelätään Jumalaa ja samalla omaksutaan vahva usko ja luotetaan Kristuksen tähden siihen, että meillä on sovitettu Jumala ja että anotaan ja varmasti odotetaan Jumalalta apua kaikissa niissä asioissa, jotka meidän on toimitettava kutsumuksemme mukaisesti, samalla kun maailmassa omantunnontarkasti tehdään hyviä tekoja ja täytetään kutsumus" (Tunnustuskirjat). Siksi "Pyhän Hengen työn päämäärä ei ole kristityn ihmisen menestys ja täydellisyys, vaan Jumalan tarkoitusten toteutuminen ihmisen kautta" (Martti Simojoki).

Lue lisää

Jokaisen kristityn kutsumukseen kuuluu myös uskollisuus ja into olla mukana Jumalan valtakunnan työssä (1 Kor 15:58). Samoin on suostuttava kestävästi harjoittamaan esirukousta (1 Tim 2:1).

jatko kirjoitti:

"Juuri siinä on kristityn elämän sisäinen jännitys, että hän omistaa eikä vielä omista, hänellä jo on ja kuitenkaan hänellä ei vielä ole. Hän ei jää rauhaan syntiinsä, vaan pyytää joka päivä puhdistusta synneistään. Hän kärsii pahasta luonnostaan ja rukoilee Herraa Kristusta voittamaan pahuuden. Mutta mitä enemmän hän näkee itsensä tästä Kristuksesta riippuvaiseksi sitä pitemmälle myös tosiasiallisesti hänen sisäinen uudistuksensa pääsee. Vain Kristuksen mukana tulee uusi elämä" (Osmo Tiililä).

Lue lisää

ok-

ok--

ok---

jatko kirjoitti:

Ytimeltään Hengen totteleminen on kuitenkin Kristukseen armoon tarttumista. Armoon turvautuessamme emme saa lakata taistelemasta itsessämme asuvaa syntiä ja sen ilmauksia vastaan. Emme saa jäädä synteihimme, vaikka olemmekin jatkuvasti syntisiä - siinä pysyvä ristiriita.

Lue lisää

ok--

Jatkoaa kirjoitti:

"Tätä ruumiillista itsekuria on harjoitettava alinomaan, ei ainoastaan harvoina määrättyinä (Luuk. 21:34) päivinä, niin kuin Kristus sanoo: ‘Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys’; ja: ‘Tätä riivaajien lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla’ (Mark. 9:29). Samoin Paavali (1 Kor. 9:27) sanoo: ‘Minä kuritan ruumistani ja alistan sen kuuliaisuuteen.’

Lue lisää

ok--

ok---

Usko Kristukseen antaa sisäisen rauhan ja vapauttaa meidät palvelemaan omassa kutsumuksessamme lähimmäisiämme. Juuri siitä vastuullisina ihmisinä joudumme tekemään kerran tiliä (Matt 25:34-36; 1 Kor 3:12-13).

PasiToivonen
21.10.2016 11:10

Millaista toimintaa sinä pystyt pyörittämään ilman tuloja?

ok--

Mutta sanonet, mehän olemme langenneita, me olemme täynnä syntiä! Muista silloin, että Jumala juuri sitä varten antoi ainosyntyisen Poikansa tulla meidän kaltaiseksi ihmiseksi, että hän kuolemaan kestäneellä kuuliaisuudellaan hankkisi meille takaisin kadotetun lapseutemme. Jos sinusta on käsittämätöntä, että sinä olisit Jumalan lapsi, tuntiessasi niin paljon syntiä, niin muista kaikkea sitä, mitä Kristus on hyväksesi tehnyt. Mutta jos sanot: »Eiväthän silti kaikki ole Jumalan lapsia sanan oikeassa merkityksessä?» niin vastaamme: Siksi me synnymmekin Jumalasta, Hengen synnyttäminä. Kun sinä kaikessa lihasi pahuudessa ja vastahakoisuudessa et kuitenkaan voi vapaasti syntiä tehdä, et voi tekemällä tehdä syntiä, koska Jumalan siemen pysyy sinussa, Jumalan Henki sotii syntiä vastaan, rankaisee, lohduttaa ja johdattaa sinua, muista tekstimme sanoja: »Kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ne ovat Jumalan lapsia.»
Jos siis katsomme lapseutemme perusteita, nim. kolmiyhteisen Jumalan omia tekoja, niin täytyy meidän kaikesta heikkoudestamme ja sydämemme vastaväitteistä huolimatta tunnustaa, että niin totta kuin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme, me kuitenkin olemme Jumalan lapsia, kun Jumalan Henki meitä kuljettaa.

Jumalan kolmannen persoonan nimeen on yhdistetty sana pyhä, Pyhä Henki. Pyhän Hengen tehtävä on kutsua tästä maailmasta Jumalalle erotettu pyhä kansa. Koska Jumala on pyhä, niin myös Jumalan kansalle kuuluu vaatimus olla pyhä: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä" (3 Moos 11:44). Tällöin pyhä tarkoittaa sekä olemista Jumalalle erotettuna että siveellistä puhtautta, Jumalan kaltaisuutta.

"Sinä olet iskevä häntä kantapäähän" (1 Moos 3:15, KR38).

Jokaista ihmistä aina ja kaikessa mitä syvimmin koskettava Raamatun ilmoittama totuus on ihmisen oma pahuus (Matt 7:11). Kauhistuttavin ahdistus elämässämme ei ole sairaus, ei onnettomuus, ei sota, ei väkivalta, ei toisten ihmisten ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus, ei kohtalo vaan mitä henkilökohtaisin synti ja pahuus. Siihen jokainen meistä on sidottu syntymästämme lähtien (Ps 51: 7).

Raamattu ilmoittaa myös, että jokainen on ehdottomasti syyllinen omaan pahuuteensa ja vastuussa siitä Jumalalle. Tosin kovin harva aikamme ihminen suostuu näkemään ja kokemaan oman todellisuutensa tällä tavoin.

Yhtä todellinen kuin tänään Raamatun mukaan on jokaisen meidän syntimme ja syyllisyytemme, yhtä todellinen ja kouriintuntuva on myös Jumalan pelastusteko Kristuksessa. Jumala ei vapauta ihmistä synnistä eikä syyllisyydestä millään muulla tavalla kuin antamalla alttiiksi oman Poikansa. Siihen varjokuvanomaisesti viittaa jo tuo Raamatun alkulehdillä oleva lupaus (1 Moos 3:15). Siksi Jeesus kärsii ristillä. Siinä ovat kirjaimellisesti hänen jalkansakin lävistettyinä juuri niinkuin Herra oli ilmoittanut kauan ennen Golgatan kärsimystä.