Otin entisiin kiusaajiini yhteyttä Facebookissa

down_and_out

Syytän yksinäisyydestäni koulukiusaamista. Se jätti syvät arvet ja sai mut jättäytymään omiin oloihini, kun totuin siihen että saan muilta pelkkää paskaa niskaani. Silloin harvoin kun joku oli mulle ystävällinen, sain aina myöhemmin huomata että siihen oli joku koira haudattuna. Täysin poikkeuksetta.

Olen nyt 35-vuotias pitkäaikaistyötön ja muutenkin syrjäytynyt mies. Olen alistunut kohtalooni. En jaksa enää edes haaveilla kavereista, naisesta puhumattakaan. Haaveilen vain siitä, että tämä henkinen tuska hellittäisi otettaan edes vähän. Että oppisin hyväksymään yksinäisyyteni ja antamaan entisille kiusaajilleni anteeksi.

Pakko myöntää, että olen katkera. Olen stalkannut entisiä kiusaajiani netissä ja niillä menee paljon paremmin kuin mulla. Pahimmalla kiusaajallani on nyt hyväpalkkainen vakityö, vaimo ja 3 lasta. Toinen on eronnut, mutta sillä on yhteishuoltajuus lapseensa, vakituinen työpaikka ja uusi naisystävä. Kolmas on sinkku, jolla riittää naisia eikä rahastakaan ole pulaa. Voisin kertoa monesta muustakin, mutta kaikille on yhteistä se että kukaan niistä ei ole päätynyt tällaiseksi luuseriksi kuin minä.

Halusin kovasti kertoa entisille kiusaajilleni, mitä ne on saanut aikaan. Kirjoitin pitkän viestin, jossa kerroin siitä millaista elämäni oli kiusattuna ja kuinka kiusaaminen on vaikuttanut koko elämääni. Lopulta päädyin kuitenkin lähettämään niille Facebookin kautta vain yhden sanan, johon kiteytyy kaikki: tissitissimiestissi.

Jään jännityksellä odottamaan, vastaako kukaan.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MrJuha82outolintu

      Pahinta on se, jos sinä luokittelet itsesi luuseriksi.
      Mielestäni teet pahan virheen.
      Kiusaaja on se, joka on luuseri, et sinä.
      He voivat olla työelämässä joo, mutta voivat olla tänä päivänäkin luusereita.
      Kiusaajat ovat luusereita, ali-ihmisiä, kaikki sivistyneet ja hyvät ihmiset eivät arvosta kiusaajia ja tappajia.
      Humanistina minä en ainakaan arvosta kiusaajia ja tappajia.
      Humanistina olen heidän yläpuolella eli parempi ihminen.
      Miksi et käytä tällaista henkistä väkivaltaa heitä kohtaan?
      Oisit vaan sanonu heille näin!'
      Pöö sinulle.
      Tämä on kritiikkiä.
      Pöö.

    • kysyväeksyvä

      Mikset kirjoittanut "tissitissimiestissi ja yksinäisyys"?

    • justjustjustjoo

      Tissimiestissi..just joo taidat olla itse kiusaaja kun nuo tissijutut. hahh ja sairasta..mene mielenterveyshoitoon minne muutkin oikeat kiusaajat.

    • kerro_lisää

      Onko kukaan vastannut?

      • jinksx

        Niin, onko? Kerro nyt, me palstalaiset halutaan tietää kaikki!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe