Yksin ongelmieni kanssa, onko muita hereillä vielä

Täällä ollaan....no mikäs nyt on hätänä??? Vähä vaikee sanoo mitään jos et huolistas avaudu. Ala rohkeesti tilittää ni katotaan josko jollain ois mahollisesti samoja ongelmia tai jotain uutta kulmaa sun tilanteeseen. Sana on vapaa. Sun vuoro ole hyvä!
;>

Onko mahdollista että antaisit Kikin? Vanhempien kanssa ongelmia ja miehen kanssa.. Kukaan ei kuuntele. Eikä vastaa puhelimeen. Vanhemmat ei halua olla missään tekemisissä ja miehen kanssa palon riitaa ja ongelmaa..

Mä ikään kuin synnyin ulkopuoliseksi. Hyvin myöhään nainen sai minut kanssaan aviolittoon. Oltiin yhdesä 21v. kunnes kuolema meidät erotti.
Avioliiton aikanakin tunsin itseni yksinäiseksi kunnes hurahdin joogaharrastajaksi, Vietän runsaan tunnin jokapäivä joogamatolla. Se vie yksinäisyyden tunteen kokonaan.

Joogaa on hyvin erilaista. Meditoin myös sairaalaan jouduttua. Naishoitaja jotenkin vaistosi sen. Sanoi sen olevan saatanasta.

Kyllä se jooga on epämääräinen avunlähde. Mileuummin käännyn rukouksessa Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen puoleen. Totta on, että ihminen tarvitsee myös yhteyden toiseen ihmiseen.

Vai silleen...no ehkä pikku breikki voi auttaa. Mul oli sama tilanne joskus sillosen muijan kans että harkittii omia kämppiä kun meno rupes olee lähinnä ärsyttävää. Siin vaihees meil oli kaks vuotias poika ja kävin duunis joten asiat piti olla kunnos. Rakkaus oli ollu suhteest tipotiessään jo kauan aikaa ja ei se mitään ystävyyttäkään enää ollu kun duunist tulin ni himassa odotti joka päivä valitus vartti millon mistäkin tyhjänpäiväsest asiasta. Mä olin sen verran jääräpäinen perinteisen meiningin mies että en sitten sitä omaa luukkua hankkinu. Sil muijal oli koira josta oli tullu mun paras kaveri. Sen kaa mä taisin loppupeleis seurustella. Kun koira kuoli nii siin meni mun henkireikä tunnin iltalenkkien jäädessä pois. Mun oma aika ja hetki poissa yleisnegatiivisen ja kokolailla vuosi vuodelta vittumaisemman naisen seurasta,mä kärsin ja siedin ansaitsematonta paskaa koska kelasin että kerran meille lapsi siunaantunu ni tällä porukalla se hoidetaan. Oli myös neljä kissaa joten mä halusin pitää pienen perheeni koossa vaikka väkisin. Lopulta henkinen väkivalta kasvoi fyysiseks. Mä otin pari kertaa turpaan ja siin vaiheessa olin ollu jo yhen puolen vuoden pätkän kavereiden nurkissa pakomatkalla kun alko tuntuu että järki tän emännän kaa lähtee. Aattelin jos se tajuis että kahestaa lapsen kaa pärjättäs paremmin. Vitut se mitää tajunnu. Kaks päivää mun come bäkin jälkeen meni hyvin ja sit oli taas helvetti irti. Vasta myöhemmin tajusin olleeni narsistin ansassa ja se sai oikeesti paljon hallaa aikaseks mun elämäs sen seittemän vuoden aikana. Silti siit oli vaikee päästä eroon. Poikaa nään kahden viikon välein. Se on elämäni iloisin asia. Paras saavutukseni...
Jees mä kans kirkois ennen kävin. Satunnaisesti tosin mutta opiskelin itekseni 6 vuotta buddhalaisuutta. Luin paljon, joogasin ja meditoin. Henkinen ja fyysinen kunto oli hyvä ja aloin kasvissyöjäks opintojeni innoittamana. Mä kuitenkin kans piän jeesusta mestarien mestarina, mutta buddhalaisuus antoi mulle käytännön harjoittuksia ja hyvän elämän tavan jota noudattamalla tunsin kehittyväni ihmisenä. Tulin havainneeksi ettei herrojen buddha ja jeesus opin kappaleet niiku paljon poikkee toisistaan. Buddha (2500 vuotta sitten) ei puhunut jumalasta mitään, johtuen ehkä siitä että intialaisilla on tuhat jumalaa ni oli parempi pitää turpa kii.Jeesuksen kaa taas samoilla linjoilla että jumala ihan varmasti on. Tämän ristiriidan ratkaisin funtsimalla että Buddha opastaa, Jeesus pelastaa ja Jumala on kaikkivaltias. Näin mä aattelin ettei niist kellekkä tuli paha mieli joiden jutuista sain voimaa ja viisautta elon tielle.
Mä opiskelin siin sivus myös rajatietoo. Mul oli joskus kaksfemmana Aika kova aallonpohja ja siitä selvittyäni aloin oleen sitä mieltä että täs elämäs on asioita joista en tiiä mutta niitä on. Aloin etsiä kirjaston rajatieto osastolta vastauksia kysymykseen "mitä elämä on?" ja niitä vastauksia alko tulla. Ja uusia kysymyksiä heräsi sitä mukaa kun ymmärrys ja näkemys kasvoi. Oon nähny ja kuullu outoja juttuja matkan varrella ja kaikki ei nii kovin positiivisia tosiaa oo. Mut mä olin oikees siinä että elämä on paaaljon enemmän kun me nähään. Etsivä löytää....
No sit mul kävi sillee että kun menin duuniin ni henkiset harjotukset alko jäädä, fyrkkaa oli yli oman tarpeen ja maailman houkutukset alkoi saada otetta. Pikku hiljaa ylevät ja kauniit ajatukset ja opitut viisaudet lakkas olemasta elämää ohjaava voima ja oravanpyörä vei miehen. Kun lopetin harjotukset alamäki alkoi ja sitä on nyt luisteltu useampi vuosi.
Tossa nyt viime vuosien aikana mun uskoni on kyllä ollu koetuksella. Kolmen vuoden yksinäisyyden ja ei minkään tekemisen jälkeen mä loukkasin selkäni ja istuin viikon sohvalla selkä suorana kun ei mitää voinu tehä. Lopetin kolmen vuoden täys raittiuteni hakemalla sikspäkin bissee ja ihme kyllä se rentoutti ja laukas jotain selästä ja alko helpottaa. Minullahan siit jäi ryyppy päälle kun oon ollu vähän perso sille vaikka homma lapases pysyny. No oli kostee kesä vaikka aurinko paisto. Tutustuin uusiin kavereihin ja yks loistava tyyppi löytyny jonka kaa hyvä ihmetellä maailman menoa. Asioilla plussat ja miinukset. Mua ei nyt o kiinnostanu liityy mihinkä urheilu seuraan ni tää oli nyt sit mun tapa palata ihmisten pariin.
Mä veikkaan että sä oot aika paljon nuorempi. Mä täytän tammikuus 42 ja tähän on tultu. Mä en nyt kehota sua alkaa ryyppää että saat kavereita. Ehkä oot kuitenkin paremmalla tiellä jos sinne kirkon piiriin hakeudut. Kysy seurakunnalt löytyyks vapaaehtoistöitä tai mitä tahansa puuhaa ni rohkeasti sinne vaan. Katos nääs kun se on semmonen homma että millanen ihminen ja ajatusmaailma sulla on niin sellaisiin ihmisiin sitä tuppaa törmäämään. Siel on varmaa tervehenkistä porukkaa ja voit ottaa uusia askeleita uskon tielläsi samoin tuntevien kanssa. Vapaaehtoistöitä itekki tehneenä voin kertoa että palkinto siitä on hyvä fiilis jos voit jotain jeesata. nyt loppuu tila. Pikku avautuminen tähän väliin. Mikä sun stoori on??? ;>

ikävä kuulla, mut et oo yksin ongelmies kanssa monet on valmiita auttaa :) pitää vaan löytää oikeet henkilöt siihen. mäkin haluisin kuunnella sua ja auttaa jos vaan voin :) suosittelen kirjojen lukemista jos tuntuu yksinäiseltä tai siltä et pahat tunteet ottaa vallan itsessä. Kirjat on mutki monta kertaa pelastanu ja läheiset (Y) Koitahan jaksella!

Kavereita ei saa postimyynnistä tilaamalla. Ystävyyssuhteiden luomisen taito opitaan varhaisina vuosina. Jos on nuorena aikuisena yksin, on sitä loppuelämäänsä. Se on kompensoitava sitten jollain muulla.

Nykyään saa varsin helposti terapialähtetteitä - koeta sitä, niin saat ammattilaisen kuuntelemaan.

Muuten suosittelen, että menet johonkin harrastusryhmään. Saat mielekästä tekemistä, tapaat saman henkisiä ihmisiä ja unohdat hetkeksi murheesi. On ihan turha etsiä ystävää murheiden kuulijaksi - harva sellaista yksipuolista suhdetta jaksaa tai haluaa. On tosi ikävää toimia toisen roskaämpärinä, etenkin kun kullakin on omat murheensa.

On epäterveellistä valvoa yksin yöllä. Koeta korjata vuorokausirýtmisi. Totuttele heräämään aamulla, liiku enemmän (vaikka edes kävellen). Liikunta on tehokkaampaa kuin moni mielialapilleri.

Ympärilläsi on ihmisiä, kun vain suostut näkemään ja kohtaamaan heidät.

Mä oon vähän eri mieltä edellisen kanssa etteikö kaveri ja ystävyyssuhteita vois kehittää vaikka sitä ei junnuna ois oppinu. Mä uskon ihmisten kykyyn sopeutua ja kyse on enemmän omasta halusta, itseluottamuksesta ja kyvystä oppia uutta vaikka läpi elämän. Ei alottajan peli o pelattu. Ehkä se vasta alkaa?
Mä kelailin sun tilannetta ja tuli tällästä mieleen. Nyt sun koko elämäs on niiku pysähyksissä. Varmaa ajatukset pyörii täs suhde kuvios ja voi lamauttaa aika tehokkaasti. Teiän kannattaisi aika tarkkaan miettiä ja puhua mitä meinaatte. Jos jatkatte puhtaalta pöyältä niin toivoa on, mutta jos toiseen ei voi luottaa niin parisuhde helvetti odottaa ja siinä voi sairastua henkisesti jopa fyysisesti. Miettikää saatteko toisistanne esiin sen kummemmin yrittämättä ne hyvät puolet ja ominaisuudet vai ootteko yhessä perkeleitä toisillenne? Onko suhde vaan opittu tapa ja riippuvuus toisesta vai perustuuko se oikeeseen tunteeseen? Onko haaveita ja unelmia ja onko ne yhteisiä vai jotain muuta? Onko tää suhde tässä osana elämästä oppimista ja aika siirtyä kohti uusia seikkailuja? Löytyykö kipinää ja halua antaa 100% suhteelle kun puolivaloista ei o iloa kellekkä.
Mä olin 28 kun tutustuin yhteen intialaiseen jätkään se oli silloin 32 ja kunnioitin sen viisautta ja elämän katsomusta. Se sano mulle joskus kun puhuttii jotai syvällisiä aiheesta että "it's just sex" mä en ollu ihan vielä valmis ymmärtämään mitä se meinas. Sillon oma parisuhde pyöri kuitenkin aika paljon sänky hommis ja oli kuitenkin koossa pitävä voima. Nykysin jos alkasin seurustelee ni homma sais perustuu ystävyydelle. Kaikki muu tulee kaupan päälle. Seksikin. Irto suhteet todella pelkkää seksiä ja se siitä. Hyväs parisuhtees kun on tunteet pelis ni hommast saa enemmän irti. Laatu alkanu mun ajatusmaailmas korvaa määrän. Se on sekä henkinen että fyysinen juttu.
Sä oot nii nuori vielä että ehit pohtia asioita vielä vaikka kuinka paljon. Ei kannata väkisin oikee mitää. Oikeet asiat tapahtuu oikeesee aikaa ja välil sitä on suvanto vaihees. Pitää mennä rennosti eteepäin ja odottaa joskus kärsivällisesti kun maailmankaikkeus järjestelee asioita ja ihmisiä kunnes polku edessäsi aukeaa ja tiedät taas mihin olet menossa ja kenen kanssa. Ole avoimin mielin ottamaan uusia ihmisiä elämääs kun kohdalle osuu. Luota ittees. Me ollaan opiskelijoita kaikki kukin omassa vaiheessa. Luottakaamme että meitä Mestari ohjaa kun Hänen puoleen käännymme. Tsemii!!!
;>

Ei muuta ku narulinkku kaulaa vaa.

Luulin vastanneen tähän mutta en ollutkaan. Onko täällä vielä joku joka vastailis ja halusi jutella?:D

Minä olen täällä, oletko sinä siellä?