Hermot menee jatkuvasti

Maaninenämmä

Sairastin kilpirauhastulehduksen raskauden jälkeen. Nyt parin vuoden jälkeen olen syönyt thyroxinia pienellä annoksella. TSH oli 9 pintaan viime labrassa. Pahimmillaan ollut 90. Sairastumisesta lähtien pinna ollut kireenä kuin viulunkieli. Pikkuasioista menee hermot ja mies saa kuulla kunniansa. Viimeksi haukuin anopin ja koko miehen suvun maan rakoon. En pysty kontrolloimaan itseäni vaan vintti menee pimeäksi. Ennen kilppariongelmia olin kuin viilipytty, ikinä en hermostunut saatikka loukannut ketään. Onko tää normaalia toimintaa jos vajaatoiminta ei ole kondiksessa? Olen englanninkielistä keskusteluista lukenut samanlaisesta sekoamisesta. Maanisesta käyttäytymistä. Yksi hetki asiat täysin kunnossa ja sekunnissa pinna saattaa palaa. Nyt annos tuplattu ja otan 50 mikrogrammaa vrk:ssa. Hemmetin saamaton olen myös, ei kiinnosta kuntoilu ja aamulla hirvee känkkäränkkä. Teen vain osa-aikaisesti työtä ja mieluiten iltaa.

13

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunnon-hoito-auttaa

      > TSH oli 9 pintaan viime labrassa

      TPOab mitattu? Mielellään TyglAb:kin. Jos on Hashimoto, saa helpommin kunnon hoitoa. Kuten myös ja vielä varmemmin kertoessaan suunnittelevansa raskautta.

      Hormonien vaikutus on yksilöllistä. Mm. että pieni annos voi johtaa huonompaan oloon kuin lääkitsemättömänä. Enganniksi tässä s. 26: http://bit.ly/29RrG3I Annokset vaihtelevat laajasti keskiarvon (1,6ug per henkilön painokilo) ympärillä.

      Tosikurjaa että samoja oireita tulee niin monenlaisesta: http://bit.ly/1QdB0i9
      Mm. tässä http://www.kilpirauhasliitto.fi/images/lehdet/Kilpi_lehti1-2015.pdf sivulla 25 ilmenee, että huomattava osa oireiluista johtuu matalasta ferritiiniarvosta.
      Samoin hyvin yleisesti B12:n, D-vitamiinin ja folaatin alhaisuudesta. B12 oltava viitealueen ylärajalla, muut viitealueidensa puolivälissä. Kortisolikin aika yleinen ongelma.

      FDA:n mukaan tyroksiinista 40-80 prosenttia imeytyy eli annoksen vaikutus voi vaihdella ja olla tehostettavissa. Iltaotto on eräs tehostustapa: http://bit.ly/1J0wMek

      • kaiken_varalta

        > TPOab mitattu? Mielellään TyglAb:kin. Jos on Hashimoto ...
        Oli tai ei, voi toimia kuin olisi:
        Glueeniton ja maidoton ruokavalio.
        Seleenilisä auttaa myös T4:n muuntumista T3:ksi


    • lääkityn_veriarvot

      TSH:n arvolla kaksi ollaan fifty-fifty -tilanteessa eli yhtä suuri mahdollisuus vajiksen varhaiseen alkamiseen ja alkamatta jäämiseen. Lääkityllä oltava TSH korkeintaan ykkönen, T4v sekä T3v viitelalueidensa yläkolmanneksessa.

      Tuolla olikin tietoa Hashimotosta ja yleisimmistä samanoireisista puutostekijöistä. Ferritiinin osalta karut numerot ovat selkeästi esillä englanninkielisessä selostuksessa:
      http://www.mdedge.com/clinicalendocrinologynews/article/104350/pituitary-thyroid-adrenal-disorders/iron-deficiency-may

    • pekka-puupää-

      Vaikka olet lääkityksellä, niin kokeillepas vähähiilihydraattista ruokavaliota. Viljatuotteet nimittäin aiheuttaa monille kilpirauhas ongelmia. Seuraa silti tarkasti lääkityksen määrää, ettei mene överiksi.
      Pojan vaimo sai kaksoset. He noudattavat kuten minä VHH:n ruokavaliota. Lapset ovat poikkeuksellisen terveitä eikä äidillä ole ollut minkäänlaisia ongelmia terveyden suhteen. Kannatta miettiä

    • Nosta-annosta

      Sla on aivan liian matala annos. Sitä pitää nostaa ensin 50 µg, sitten korkeammaksi. Seuraa labroilla. Kuka tumpelo lääkäri sinulla on, kun ei ole jo aika sitten nostanut annosta?

      • TSH-ykköseksi

        Jep. Joskus annosta on "hinattava": jos nostosta tulee oireita, palataan edelliseen annokseen pariksi viikoksi ja yritetään nostoa uudelleen. Jos oireet johtuvat kilpparihormonin puutteesta, ne poistuvat jossain TSH:n arvon yksi (1,0) tuntumissa. Tuota arvoa endoyhdistyksen hoitosuositus 5.11.2014 suosittaa heti ekalla sivulla.

        Samoja oireita voi aiheuttaa muukin, yleisimpänä matala ferritiiniarvo.


      • Topi.K
        TSH-ykköseksi kirjoitti:

        Jep. Joskus annosta on "hinattava": jos nostosta tulee oireita, palataan edelliseen annokseen pariksi viikoksi ja yritetään nostoa uudelleen. Jos oireet johtuvat kilpparihormonin puutteesta, ne poistuvat jossain TSH:n arvon yksi (1,0) tuntumissa. Tuota arvoa endoyhdistyksen hoitosuositus 5.11.2014 suosittaa heti ekalla sivulla.

        Samoja oireita voi aiheuttaa muukin, yleisimpänä matala ferritiiniarvo.

        Tuohan vaikuttaa oudolta sillä alhaisen TSH arvon riskit tiedetään ja lääkitykseen määrään vaikuttaa esimerkkiksi potilaan ikä.
        Laitappa kyseisen "yhdistyksen" sivun linkki sillä vaikuttaa todella epäilyttävältä koska mitään yleisohjetta vajaatoiminnan lääkitykseen ei ole.


      • TSH-ykköseksi

        > alhaisen TSH arvon riskit tiedetään

        ??? Luepa endokrinologiyhdistyksen hoitosuosituksesta 5.11.2014 ekalta sivulta noin puolivälistä: "Nyrkkisääntönä pyritään TSH-tasoon noin 1 mU/L."
        http://endokrinologiyhdistys.yhdistysavain.fi/@Bin/179635/Hypotyreoosilausunto_051114_final.pdf

        ??? Luepa http://www.endocrine-abstracts.org/ea/0021/ea0021OC5.6.htm ja huomaa miten 16 tuhannen potilaan aineistosta havaittiin vasta TSH-arvon 0,03 (nolla pilkku nolla kolme, samoinkuin yli 4,0) merkitsevän riskiä.

        Potilaalle hyvin epämiellyttävä liikatoiminta alentaa TSH:ta mutta vajaatoiminnassakin joskus TSH ajetaan mittaamattoman alas.


      • Topi.K

        Kuten sanoin niin mitään kaikille sopivaa yleisohjetta ei ole ja jos luet vähän tarkemmin niin huomaat ettei edes mainitsemallasi yhdistyksellä ole "nyrkkisääntöä".

        http://endokrinologiyhdistys.yhdistysavain.fi/potilasohjeet/kilpirauhasen-vajaatoiminta-eli-/
        ... TSH-arvon tavoite aikuisella, muuten terveellä henkilöllä on 1-2 mU/l.

        Olet poiminut jutusta vain yhden lauseen mikä ei kerro totuutta kyseisen yhdistyksen näkemyksestä.
        Kyseisessä artikkelissa mainitaan myös että:
        Ylläpitoannos on oikea, kun potilas voi hyvin ja S-TSH sekä S-T4v ovat viite-alueella…….
        …..Hieman iäkkäämmillä potilailla S-TSH saa olla viitevälin yläosassa,

        Tarkempaa arviota löytyy muilta nettisivuilta:
        ”Kansainvälisissä suosituksissa on ehdotettu, että TSH:n tavoitetason määrittelyssä tulisi ottaa huomioon potilaan ikä (11). Sen mukaisesti tavoiteltava TSH-pitoisuus voisi olla nuorilla henkilöillä 1-2,5 mU/l, keski-ikäisillä 1,5-3,0 mU/l…...”


      • TSH-ykköseksi

        Vitsikästä että POTILASOHJEESSA on huonompi suositus :-(

        40 tuhanneen potilaan foorumilla kokemus on että LÄÄKITYLLÄ on TSH oltava korkeintaan yksi (ja T4v sekä T3v viitealueen yläkolmanneksessa)


    • Neuvoja1

      Salakavala kvht-altistus on itseasiassa kyseessä jonka yksi pieni osa ovat kilppari-ongelmat, jotka menevät altistuksen alussa "ylikierroksille ja jatkuessaan alikierroksille". Voit testata oman tasosi helposti oire-testillä ja pintalämpö(alilämpö)-testillä.
      Ja jos lääkärisi on esittänyt, että sinulla on vika korvien välissä, niin voit kertoa hänelle että oireet ovat korvien välissä, mutta vika on seinien välissä:

      Pätkä testistä:
      ..........
      a|b|c|d|e|f|g|h|* 1…….16. Hermostolliset-oireet!
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 1. Unettomuutta.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 2. Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 3. Unelias/sekava olo levosta huolimatta.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 4. Huimausta.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 5. Pahoinvointia ja oksentelua.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 6. *)>>>Kiukkuinen-Raivareita-Ärtyisyyttä ja masennusta.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 7. Vapina.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 8. Viiltää päässä-salamana leikkaavaa päänsärkyä.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 9. Tavallista päänsärkyä.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*10. Keskittymisvaikeuksia.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*11. Aloitekyvyttömyyttä.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*12. Lähimuisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*13. Sinun on vaikea muistaa sanoja, naapurisi nimeä et muista.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*14. **)>>>Alat kertomaan x-asiasta ja saman tien unohdat mitä piti sanoa.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*15. Nielemisvaikeudet.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*16. Kasvojen ja raajojen tunnottomuus.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 17. Allergiat ja................
      Hoito-ohjeet löytyvät linkistä:

      http://pappasmurffi.nettisivu.org/laaketiede-vs-terveystiede/

      • korvien_välissä

        Usein selvästi vika LÄÄKÄRIN korvien välissä. Lukutaito lievittäisi oireita.


    • Neuvoja1

      Kun potilas tiedostaa itse, miksi po raivokohtauksia tulee, niin hän ei masennu turhaan joka on jo pelkästään on suuri-osa hoidosta. Potilasta ei lääkärin saa missään nimessä syyllistää lisää "vika on korvien välissä"-diagnoosilla!


      Pätkä oiretestistä: ...............Tässä toisenlainen lähestymistapa masennukseen:
      Masentaa – ainakin sitten, kun kärsit allaolevista oireista ja kerrot näistä lääkärille, joka tekee pahimman mahdollisen virheen: Syyllistää potilasta lisää kertomalla että ”vika on korvien välissä”, vaikka todellisuudessa oireet ovat korvien välissä, mutta varsinainen vika onkin seinien välissä!
      Kun kokosin tätä kvht-testiä hermostollisten oireiden osalta, niin itselleni tuli ”outoja oireita”:
      – Tosi inhottava ja huolestuttava oire on; kun esimerkiksi tulitikku tippuu kädestä lattialle ja ”pinna palaa” heti ja aloitat helvetillisen raivoamisen asiasta johon normaalisti et reagoisi mitenkään*)!
      – Olin selittämässä eräälle ystävälleni erästä asiaa ja yhtäkkiä kesken lauseen ”Ding”-en muistanut edes aihetta, mistä olin kertomassa**). Tällainen jos mikä masentaisi, ellei tietäisi mistä on kysymys.
      Edellämainittujen *) ja **) oireiden takia saat lääkäriltäsi helposti ”Vika on korvien välissä”-diagnoosin!
      Huomaa että: Oireet ovat korvien välissä, MUTTA varsinainen vika löytyy seinien välissä! Mikäli kärsit edellä kuvatuista oireista, niin paranet jo huomattavasti kun tiedostat mistä ongelmasi johtuvat! Sekä pyri tässä tapauksessa KVHT-altisteesta heti pois!

      Se, miksi tuon tämän esille, johtuu siitä, että nämä ovat turhankin yleisiä ongelmia ja jatkuvasti saan (onneksi!) kuunnella potilaiden helpotuksen huokauksia, että ”Ei minulla olekaan vikaa korvien välissä, vaan vika onkin seinien välissä!”!

      Jos satut törmäämään näihin oireisiin, niin tiedät jo ennakolta mistä on kyse!..............."

      http://pappasmurffi.nettisivu.org/kvht-kvht-altistuneen-oiretesti/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe