Onko nesteytyksen lopettaminen kiduttamista?

Ei se aina ole kidutusta, vaan jossain tilanteissa nesteytys voi aiheuttaa/pahentaa esim. hengenahdistusta. Monesti potilas on loppuvaiheessa niin lääkitty, väsynyt ja uupunut ettei kärsi tarkoittamallasi tavalla.
Muuten kyllä jaan ajatuksesi siitä, että syöpäpotilaat (ja moni muukin) kokevat kidutusta hoitoihin liittyen.

Kun jossain tapauksissa syöpä on pitkällä, niin munuaiset eivät toimi ja neste kerääntyy esim. keuhkoihin. Maallikkona emme aina tiedä mikä on potilaalle parasta.

Kiitos vastauksista. Helpottaa ajatella että asiaan oli joku hyvä syy, eikä jäätävä kylmyys: tarve saada yksi peti tyhjäksi. Ko. osastolla kun oli joskus ollut tosi ahdasta, jollen väärin muista niin syöpäsairas omaiseni oli lykätty välillä käytävällekin. Tosin tässä vaiheessa ei ollut vielä tietoa kuoleeko ja koska, eli tämä oli sitä hoitojen alkuaikaa. (Oli ensin huonossa kunnossa, sitten kuukausia kohtalaisessa kunnossa, sitten totaalinen romahdus ja kuolema viikossa.)

Sinänsä tietysti sairaus itsessään on kidutusta, henkisellä ja fyysisellä tasolla.

Juuri niin, meille lääkäri kertoi miksi nesteytys lopetettiin. Katetrista huolimatta mitään ei tullut ulos. Elintoiminnot hidastui kunnes loppui kokonaan. Ei todella kuole nestehukkaan kun pikemminkin ulos ei tule mitään. Jos osastoilla ei kerrota, aina on oikeus kysyä hoitavalta lääkäriltä. Joka ottaa vaikka soittamalla yhteyttä jollei juuri ole osastolla. Näin meillä. Äitini menehtyi vajaa kolme viikkoa sitten. Jaksamista sinne teille.

Olisit kysynyt siitä tipasta. Varmasti olisivat selittäneet asian, mutta voithan kirjoittaa mv-lehden palstoille. Siellä kaikki muutkin typerykset vouhottavat asioista joita eivät ymmärrä.

Joskus nesteyttämisestä on jotain hyötyä. Ystäväni veli poti syöpää ja sitä ei voitu enää parantaa. Sisar asui toisella paikkakunnalla oli todella yllättynyt mennessään katsomaan veljeään kun tämä oli jo niin loppusuoralla ja tajuttomana. Tippa oli otettu pois, mutta itsekin hoitajan töitä tehneenä sisko vaati vielä tippaa veljen käteen. Kun nesteytys alkoi vaikuttaa, niin veli tuli pikkuhiljaa tajuihin ja pystyi vielä keskustelemaan ja oli valittanut janoa.
Sisarukset olivat saaneet vielä vaihtaa ajatuksia ja hyvästellä.
Tippa oli poistettu veljen omasta pyynnöstä, joten siinä ei ollut aihetta syyttää hoitavaa tahoa.

Nesteytys saattohoidossa
http://www.terho.fi/Blogi/35?sivu=4

Nesteytyksen ongelmiksi taas on nähty turvotusten lisääntyminen ja tarve toistuviin nestepunktioihin (askites, pleuraneste). Japanilaisen retrospektiivisen tutkimuksen mukaan opioidirotaatio ja nesteytys eivät merkittävästi lievittäneet potilaiden deliriumia, agitaatiota tai parantaneet kommunikaatiokykyä[i]. Saman tutkimusryhmän mukaan nesteytyksellä saatiin helpotusta limakalvo-oireisiin (suun kuivuminen), mutta samalla potilaiden perifeerinen turvotus sekä askiteksen ja pleuranesteen muodostus lisääntyivät. Cochrane katsauksessa[ii] päädyttiin samankaltaisiin näkemyksiin, joskin siinä katsottiin ettei tutkimusaineisto riitä suositusten antamiseen.

Ilman nesteytystä on kivuttomampaa.

Hei minä mietin tuota ihan samaa asiaa...isoäitini kuoli hiljattain ja mielestäni siinä oli kyse eutanasiasta, ei saattohoidosta, kun nesteytys oli siis lopetettu ja hänhän kuoli sen takia, ei alzheimeriin kuten väittivät. Saattohoitohan on käytännössä sama kuin eutanasia mikäli letkut irrotetaan ja annetaan potilaan kuolla.

Minulle jäi asiasta ristiriitainen olo. Toisaalta on hyvä ettei mummu enää kärsi mutta toisaalta eikö mikään muu vaihtoehto olisi ollut muka mahdollinen? Eikö hänen oloaan olisi voitu helpottaa lääkkeiden avulla ja samalla huolehtia nesteytyksestä?

Nehän väitti et mummun nielemisrefleksi ei muka enää toimi. Siis minä näin omin silmin että mummu nieli. Annoin nimittäin hänelle kivennäisvettä, tiputin pieniä tippoja hänen suupielestä. Ja mummu irvisti, sulki suunsa ja nielaisi.

Kun soitin sinne vanhainkotiin, siellä vastasi tyly nainen joka totesi viileästi, ettei mummu enää niele. Kun kysyin kauanko on mahdollisesti vielä elossa, onko siis kysymys tunneista vai vuorokausista, tämä vastasi että vuorokausista. Päätin lähteä takaisin katsomaan mummua heti seuraavana aamuna.

Menin takaisin mummun luo sitä seuraavana päivänä. Olisin yrittänyt vielä pelastaa mummun. Mutta oli liian myöhäistä. Mummu oli jo ehtinyt kuolla kun saavuin takaisin paikalle.

Minulle jäi olo, että olisin voinut pelastaa mummun hengen. Olisi pitänyt tehdä enemmän ja toimia nopeammin. Koin hankalaksi siinä tilanteessa saada selville mikä on totuus asioista, kun minua suostuteltiin sekä hoitohenkilökunnan että sukulaisten taholta ottamaan jotenkin passiivisepi rooli siinä tilanteessa. Jälkiviisaana tietysti nyt tajuan että mun olis pitänyt vaan tehdä sen, minkä tiesin olevan oikein eli kaiken mitä voin jotta mummu olisi voinut pysyä nesteytettynä ja säilyä hengissä.

Minusta mummu murhattiin eikä se ollut mitään saattohoitoa vaan eutanasia.

Nesteytys ei ole kuolevan ihmisen hengissäpitmistä tai ruokkimista, vaan tasan nesteytystä. On paljon todennäköisempää, että potilas kärsii nesteytyksestä, kuin hyötyisi siitä. Eritoten saattohoidossa oleva iäkäs ihminen. Nesteytys aiheuttaa turvotuksia ja tulee toki myös "luonnollista kautta" ulos. Se ei enää imeydy ihmiseen, joka ei kykene nielemään hiilihydraatti tai suolapitoisia ruokia. Turvotukset ovat jo itsessään kivuliaita ja potilaan peseminen on tälle tuskaista, vaikka olisi pumpattu täyteen morkkua.
Palliatiiivinen hoito ja saattohoito ei ole sama asia. Hoitajat eivät tee päätöksiä, vaan lääkäri, jonka kanssa omaisten tulisi keskustella hoitajien sijasta, jos on esim. Lääkinnälliseen hoitoon liittyviä kysymyksiä.
Lyhyesti: Nesteyttämisen lopettaminen ei ole kidutusta, mutta sen jatkaminen voi hyvinkin olla. Kysykää rohkeasti lääkäreiltä, miksi he ovat tehneet päätöksen aloittaa/lopettaa nesteytys.

Isälläni oli syöpä ja hän oli hoidon viime vaiheissa, kun kivut olivat kovat ja tippa oli irronnut, niin oli esittänyt toiveen, että häntä ei vietäisi hoitopaikasta sairaalaan. Syy oli se, että tippaa ei saatu suoneen. Järjissään olevan potilaan toivetta ei noudatettu vaan kuljetettiin lisätuskia aiheuttaen sairaalaan ja takaisin.
Viimeisenä ratkaisunaan ja protestina hän pystyi katkaisemaan itse tipan ja pääsi pian lopullisesti "eroon" pakkohoidosta, jossa pilkun paikka oli tärkeämpi ja pelko kai, että ei vaan tule riippuvaiseksi morfiinista!