Jeesuksen ilmoittama "maailmanloppu" terminä

Raamatussa_Totuus

Jeesuksen ilmoittama "maailmanloppu", kuten suomenkieliseen Raamattuun on se näin käännetty tarkoittaa "aikakauden loppua", ja kun Jeesus palaa, niin loppuu tämä nykyinen laittomuuden salaisuuden aikakausi, ja alkaa Jeesuksen tuhatvuotinen valtakausi, ja toki Jeesuksen valtakunnan eli Uuden Jerusalemin koko on kerrottu tarkastikin eli noin 2000 km kanttiinsa eli sen Jumalan kaupungin ulkopuolellekin jää vielä ihmisiä ja kansakuntia.

11

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alkanut jo

    • Jeesus_palaa

      Jeesus palaa, kun pedon merkki on ollut ihmisten keskuudessa sen 3,5 vuotta, ja ennen tätä pahaa aikakautta on Jumalan evankeliumia annettu ihmisille 144 000 Jeesuksen apostolin kautta ja kaksi Jeesuksen todistajaa on Jerusalemissa säkkipuvuissa vaikuttanut sen 3,5 vuotta samoin. Näistä kerrottu Ilmestyskirjassa ja autuaat ymmärtävät ja ristinsä kantavat kuten Jeesus, ja kaikista kansoista lukematon joukko myös pääsee Jeesuksen valtakuntaan, sillä ovat rakastaneet Israelin Herraa eivätkä ole ottaneet Saatana merkkiä oikeaan käteensä eivätkä otsaansa, totisesti. Jeesus on hyvä ja tahtoo pelastaa ihmisen ja Saatana on paha ja tahtoo eksyttää ihmisen Helvettiin. Kumpaa sinä tahdot palvella elämässäsi, tästä on kyse varmuudella tänään ja huomenna ja lähitulevassa kun hävityksen kauhistus tulee väkevässä eksytyksessä ja nähdään jo nykyään pahuuden vaikutukset maan päällä ja samoin Jeesuksen hyvyys Pyhässä Hengessä.

      • palomiesVapaa

        No, sammuttakaa hänet sitten, tunteettomat idiootit! ! !


      • Rakkauden_tuli

        Kannattaa palaa Jumalan rakkauden tulta ja silmät Jeesuksella kuin tulenliekit.


    • Tunnetaan_Jeesus

      ja Raamatussa kerrottu sanansa suomeksi käännettynä Suomessa, ja Pyhän Hengen armolahja annetaan anoville nimessään.

      • bertilperversson

        Täytyyhän tämä uskoa.


      • nysse-tulee

        Saatavissa lehtipisteissä kautta maan!


    • Kyllä Kuningasten Kuninkaan tulo on lähellä tässä sukupolvessa .Israel on nyt paikallaan ja se oli se ,joka täytyi tulla ,jotta tämä Herran tulo "maailmanloppu" on mahdollinen

      • Myös_ajat_täyttyvät

        kuutena vuosituhantena Aadamista, ja Aabrahamiin kaksi vuosituhatta ja edelleen Jeesukseen kaksi vuosituhatta ja nyt Jeesuksesta noin kaksi vuosituhatta, ja Raamatussa selvästi se, että Jumala on järjestyksen Jumala ja yksi päivä kuin tuhat vuotta, ja kuudessa päivässä Jumala loi kaiken ja lepäsi sapattilauantain eli seitsemännen ja Jeesuksen palatessa alkaa maan päällä tuhatvuotinen valtakuntansa. Kaikki tästää kauniisti.


    • nostetaan_tätä

      aloitusta.

    • StikkaaSnögee

      >>ja kun Jeesus palaa

      Jos Jeesus joskus palaisi, niin hän olisi vähintään noin kaksi vuosituhatta myöhässä lupaamastaan. Jeesus kun lupasi palata aikana, jolloin muutama tuota paluulupauksen kuulijoista olisi vielä elossa.

      Todennäköisempää on, että Jeesus puhui pötyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5580
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1672
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1656
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1102
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      819
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe