Oudosti taitettu kirja v. 1941

Nidotut kirjat painettiin yleisesti tuolla tavoin. Syytä en tiedä, olisiko se, ettei sivut nuhraannu kaikkien lämijöiden toimesta. Poikkeuksellista kirjassani on vain se, ettei kirjan sivuja ole leikattu auki.

Minulla on käsitys, että kirjojen sivut painettiin - ja painetaan vieläkin - yksittäistä sivua suuremmille paperiarkeille niin että kussakin arkissa on painojälki useammasta sivusta. Vasta painokoneen loppupäässä arkit leikellään erillisiksi sivuiksi ja lajitellaan oikeaan järjestykseen.

Itsellänikin on äitini suvun perua kaksi pienen kirjapainon nitomaa kirjaa 1940-luvulta, joissa sivut ovat jääneet joko yläosastaan tai sivureunastaan leikkaamatta. Olettaisin että painokoneen leikkuri on ollut epäkunnossa, mutta vikaa ei ollut mahdollista korjauttaa sota-aikana, eikä heti ensimmäisinä sodan jälkeisinä vuosinakaan syystä, että kone oli amerikkalainen tai siksi, että vähän kaikesta oli pulaa silloin. Vika ei ollut kuitenkaan peruste jättää painamatta. Olivathan ihmiset tottuneet omatoimisuuteen vaikeammissakin asioissa.

Nuo kirjani ovat sisällöltään uskonnollisia, joten niitä selailleet kohtelivat kirjoja todennäköisesti kunnioittaen, eikä nuhraantumisen vaaraa ollut. Vaikka useammankin kirjapainon tuotteissa on saattanut olla sama vika, epäilen että kirjoja tarkoituksella tuolla tavalla painettiin. Jos ilmiö koskee muitakin kuin 1940-luvun kirjoja, luovun teoriastani.

Ennen sivut jätettiin leikkaamatta. Olihan se hienoa saada kirja ja päästä leikkaamaan ne sivut auki paperiveitsellä. Kysymyksessä ei siis ole virhe, vaan sen ajan tapa. Olihan se halvempaa, kun ostaja aukaisi sivut.

Minulla on kanssa sen tyyppisiä kirjoja viime vuosisadan alkupuolelta mm. ilmari krohnin musiikin teorian oppijaksoja.