Miksi tälle palstalle ajautuu porvarien kaikkein

porvari_runkkarit

tyhmin ja ääliömäisin aines? Extyöloiset, persunaurajat, espoontimot ja muut kultalusikkaperseet, jotka nautiskellen muistelee valkoisten tekemiä työmiesten lahtauksia ja jotka edelleen itkee suojeluskuntien menetystä ja jotka toivovat nyt pippelit kovana AY-liikkeen "lahtaamista".

699

4063

    Vastaukset

    • Pakkohan se on kun teistä kukaan ei saa yhtäkään järkevää lausetta aikaan. Olisit sinäkin jotain uutta kehitellyt kirjoitettavaksi eikä olisi tarvinnut tuota samaa alkaa jankuttamaan.

      Taitaa komuloistuminen olla se viimeinen vaihe jonka kutistuvat ja kuihtuvat aivot saavat aikaan loppuaan odotellessaan.

      • porvariloiset

        Vastauksestasi huomaa helposti millaisia nämä porvarien tyhmimmät ja ääliömäisimmät ainekset oikein on. Narsistisia pellejä.

      • TIETOPALVELUMESTARIT

        MATERIALISTINEN FILOSOFIA ja KLASSINEN MEKANIIKKA LD!

        1.Ellei kappaleeseen vaikuta minkäänlaisia voimia, niin se säilyttää aina liiketilansa eli liikkuu pitkin suoraa viivaa vakionopeudella.

        2. Jos kappaleeseen vaikuttaa voimia, niin kappaleen liikemäärän muutos (aikayksikköä kohti) on yhtä suuri kuin siihen vaikuttava kokonaisvoima.

        3. Kun kaksi kappaletta vaikuttavat toisiinsa, niin voima, jolla ensimmäinen kappale vaikuttaa toiseen, on yhtä suuri mutta suunnaltaan vastakkainen kuin se voima, jolla toinen kappale vaikuttaa ensimmäiseen.

        PS.Yllä luetellut liikelait ovat Klassinen Mekaniikka (Newtonin Mekaniikka) rs:n ne ns. perusperusliikelait. Teille tuli ongelmaksi ns. Klassisen Mekaniikan 3. liikelaki eli ts. Voiman ja Vastavoiman Laki ja vielä ts. KITKALAKI. Mehän voimme kuvitella sellaisen luonnon ilmiön olemassa olevaksi, jossa ei ole yhtään kitkaa siis voimalta uupuu vastavoima. Minkälainen sellainen tila tai tilanne voisi olla, jossa jollakin kappaleella tai vastaavalla ei voi olla kitkaa eli kitkavoimaa? Minusta ainakin YKSI on sellainen eli TYHJIÖ siis sellainen, jossa ei ole olemassa yhtään AINE-MATERIA(MASSA) rs:ää siis ei edes minkäänlaista säteilyä, mutta HYVÄ KYSYMYS on nyt se, että missä tai miten tällainen täysin kitkaton TILA voisi olla olemassa.

        PS: Voihan täysin kitkaton tila tai tilanne olla todellakin olemassa, mutta nyt voimme kysyä, että miten todella.

        PS. Onko yllä tarinoitu sitä Teidän Hyvät Porvarit Jaskaanne leveällä rintamalla? Onko Teille Arvoisat Jaskanerot tullut jo selville se asia ainakin, että Marxilainen Filosofia ja Sosiologia siis Materialistinen Historiakäsitys sekä Luonnon Dialektiikka LD rs on vain Realistista Yhteiskunta- ja Luontokuvausta ja joka pohjautuu LD:n lausepuun Peruslauseeseen A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus, Euklidinen GEOMETRIA, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria, XYZavaruus siis VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS.

        PS. Onko nyt Pökäle- ja Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n yrittäjä- ja puoluenerojen todella vaikea tajuta tosi yksinkertaista ja ymmärrettävää Koulufilosofia LD rs:ää?

      • TIETOPALVELUMESTARIT kirjoitti:

        Miten ajattelit tuon liittyvän kommunismiin ja SKP:n kannatukseen/menestymiseen? Se jäi hieman epäselväksi.

        Tuota mekaniikkaahan on helppoa kokeilla autolla kun mutkassa ei käännäkään etupyöriä. Suoraan menee ihan mihin vaan!

      • Infoservicemaster
        TIETOPALVELUMESTARIT kirjoitti:

        Mutta entäpä aineen häviämättömyyden laki? Voinemme olettaa, että kommunismi ei ole ainetta - se kun näyttää häviävän jonnekin - mistä sitä ei kukaan löydä.

      • Infoservicemaster kirjoitti:

        Mutta entäpä aineen häviämättömyyden laki? Voinemme olettaa, että kommunismi ei ole ainetta - se kun näyttää häviävän jonnekin - mistä sitä ei kukaan löydä.

        Kaksoisvirran maan ajoista alkaen on ihmisillä ollut monen sortin ideaa ja aatetta siitä miten ihmisiä pitää hallita ja rahastaa. Noita aatteita on haudattu monta kertaa jokaisella vuosisadalla ja taas ollaan hautaamassa, kommunismia ainakin.

        Nykyinen porvarillinen talous on varsin toimiva vaikka ei oikea aate olekaan vaan käytännön ratkaisu. Aatteilla kun on tapana olla jäykkiä eivätkä ne kykene sopeutumaan kuten porvarillinen talous uusiin tilanteisiin.

        Kommunismi lähti vauhtiin taloutensa osalta joskus -20 ja -30 luvuilla mutta se perustui vankileirien orjatyöhön jota me taas emme ole ottaneet käyttöön vaikka kaiketi se kommunistien osalta heille sopisikin sillä mallihan olisi heiltä lainattua.

        Kukaan ei tiedä mitä seuraavaksi, toistaiseksi kuitenkin yhden idean aatteet kuten kommunismi ja sisarensa fasismi ovat hautautumassa ja porvarillinen talous porskuttaa mutta jotain uutta on varmasti tulossa, sen tosin näkee vain jos omaa kristallipallon.

      • gourt

        Hahahaha... taitaa olla niin kova pakkanen että kommarikin joutuu laittamaan käden ihan vaan sinne omaan taskuun...
        Mutta asiasta kolmanteen. Kommunistien ja kokkareiden ansiosta Suomen verotus on aika järjetön, rikkaat ei maksa veroja eikä köyhät. Se työssäkäyvä keskiluokka jonka asiaa juuri vasemmiston luulisi ajavan, on poljettu suohon.

        Kommunistit, juuri teidän piti olla työtätekevän kansanosan puolue. Miksi olette tuhonneet tämän maan?

      • gourt kirjoitti:

        Pakkanen tekee hyvää kaikille etelän toukille ja muilla tuholaisille joita tänne on alkanut pesiintymään enkä tarkoita tällä muuta kuin hyönteisiin kuuluvia tulijoita.

        Miksi verot ovat sitä mitä ovat on paljolti sen syytä, ette olemme vaatineet liikaa ilmaista yhteiskunnalta. Ei viitsitä mennä töihin kun siellä joutuu tekemään työtä jonka arvo ei oikein vastaa sitä mielikuvaa suuriko sen arvon pitäisi olla. Se on asennemuutos joka on syntynyt minun elinaikanani lähinnä ay mafian politiikan vuoksi joka taas on perinyt sen kommunistien ja sosialistien valtataistelun tuoksinasta -50 luvun tienoilla jolloin komuloisia oli ihan eri mittakaavassa kuin tänään.

        Meillä on työinto laskenut hyvin alas, kukaan ei viitsi tehdä työtä kuin omaansa paitsi yrittäjät vaikka sen pitäisi olla jokaisen velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan. Jos on sitä mieltä, ettei saa riittävää arvostusta työnantajiltaan niin siitä harhasta kyllä pääsee kun aloittaa oman yrityksen pyörittämisen. Siinä vasta aikaa kuluu ennen kuin ollaan edes samassa tulotasossa kuin palkkatyössä aiemmin mutta aika paljon suuremmalla tuntimäärällä ja tuon sanon kokemuksesta.

        Kommunistit eivät koskaan ole työntekijän puolesta olleet vaan kommunismin eli kurjuutuksen kuten tuo termi nykymuodin mukaan kuuluu. Kommunisti on aina tiennyt jotta hyvinvointi tuhoaa kommunismin eli sitä on vältettävä kaikin voimin. Suomalaiset ovat tuosta hyvä esimerkki koska sotien jälkeen pula-aikana SKDL, silloinen kommunismin peitejärjestö omasi lähes 25% kannatuksen kun se nyt hyvinvoinnin kasvettua on noin 0,25% eli pudonnut 99% verran maksimistaan käytännön nollaan (0%).

        Kokoomus ei halua nostaa veroja mutta sen on pakko toimia lakien ja asetusten mukaan kunnes niitä saadaan korjailtua! Eikä kukaan ole polkenut vasemmistoa mihinkään vaan itse ovat lähteneet hautuumaan tielle vaeltamaan ja sinne tulevat päätymään ilman isompaa suunnan korjausta. Vanhan vasemmiston kannatushan oli vielä muutama vaalikausi sitten noin puolet kun se viime vaaleissa oli luokkaa neljännes eli se on sekin pudonnut puoleen ja siinä SKP ja muu kommunismi ei edes ole mukana enään.

      • Anonyymi
        TIETOPALVELUMESTARIT kirjoitti:

        MATERIALISTINEN FILOSOFIA ja KLASSINEN MEKANIIKKA LD!

        1.Ellei kappaleeseen vaikuta minkäänlaisia voimia, niin se säilyttää aina liiketilansa eli liikkuu pitkin suoraa viivaa vakionopeudella.

        2. Jos kappaleeseen vaikuttaa voimia, niin kappaleen liikemäärän muutos (aikayksikköä kohti) on yhtä suuri kuin siihen vaikuttava kokonaisvoima.

        3. Kun kaksi kappaletta vaikuttavat toisiinsa, niin voima, jolla ensimmäinen kappale vaikuttaa toiseen, on yhtä suuri mutta suunnaltaan vastakkainen kuin se voima, jolla toinen kappale vaikuttaa ensimmäiseen.

        PS.Yllä luetellut liikelait ovat Klassinen Mekaniikka (Newtonin Mekaniikka) rs:n ne ns. perusperusliikelait. Teille tuli ongelmaksi ns. Klassisen Mekaniikan 3. liikelaki eli ts. Voiman ja Vastavoiman Laki ja vielä ts. KITKALAKI. Mehän voimme kuvitella sellaisen luonnon ilmiön olemassa olevaksi, jossa ei ole yhtään kitkaa siis voimalta uupuu vastavoima. Minkälainen sellainen tila tai tilanne voisi olla, jossa jollakin kappaleella tai vastaavalla ei voi olla kitkaa eli kitkavoimaa? Minusta ainakin YKSI on sellainen eli TYHJIÖ siis sellainen, jossa ei ole olemassa yhtään AINE-MATERIA(MASSA) rs:ää siis ei edes minkäänlaista säteilyä, mutta HYVÄ KYSYMYS on nyt se, että missä tai miten tällainen täysin kitkaton TILA voisi olla olemassa.

        PS: Voihan täysin kitkaton tila tai tilanne olla todellakin olemassa, mutta nyt voimme kysyä, että miten todella.

        PS. Onko yllä tarinoitu sitä Teidän Hyvät Porvarit Jaskaanne leveällä rintamalla? Onko Teille Arvoisat Jaskanerot tullut jo selville se asia ainakin, että Marxilainen Filosofia ja Sosiologia siis Materialistinen Historiakäsitys sekä Luonnon Dialektiikka LD rs on vain Realistista Yhteiskunta- ja Luontokuvausta ja joka pohjautuu LD:n lausepuun Peruslauseeseen A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus, Euklidinen GEOMETRIA, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria, XYZavaruus siis VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS.

        PS. Onko nyt Pökäle- ja Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n yrittäjä- ja puoluenerojen todella vaikea tajuta tosi yksinkertaista ja ymmärrettävää Koulufilosofia LD rs:ää?

        Hahahahaaa, ota nopeasti pillerit! Ei ole kaveri minkäänlaisilla opinnoilla rasittunut, suomenkielestä fysiikkaan. Hahahaa!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Miten ajattelit tuon liittyvän kommunismiin ja SKP:n kannatukseen/menestymiseen? Se jäi hieman epäselväksi.

        Tuota mekaniikkaahan on helppoa kokeilla autolla kun mutkassa ei käännäkään etupyöriä. Suoraan menee ihan mihin vaan!

        Nyt Tietopalvelumestarit kirjoitti asiaa siis asiaa siitä kuviosta, että mitä kaikkea tarkoittaa tässä ja nyt Materialistinen FILOSOFIA ja SOSIOLOGIA DN rs.

        Mehän tiedämme sen kuvion olevan tasan tarkkaan totta, että Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN rs perustuu sellaiseen kuvioon kuin nyt DIALECTICA NATURALIS DN eli LUONNON DIALEKTIIKKA DN rs:n Tietoteorian Lausepuun Peruslauseeseen A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS sekä vielä Pääomakirjan ARVOLAKIMALLI eli VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS rs:ään. Jos me nyt pyörimme sellaisessa ympäristössä kuin nyt Kolmiulotteinen Luontoavaruus ja PÄÄOMAKIRJA, niin me todella toimimme sellaisessa kuviossa kuin nyt LOGICUM ET REALISTICUM eli LOGIIKKA ja REALISMI.

        Onhan vielä olenassa TERÄSMIEHET ja LENINISTIT sekä vielä STALINISMUS ET LENINISMUS ja joka ympäristö todella väittää pyörivänsä sellaisessa kuviossa kuin nyt Materialistinen Filosofia rs, mutta HYVÄ KYSYMYS on todella se, että onko sellainen FILOSOFIA materialistinen, joka perustuu SUHTEELLISUUSTEORIA ja AIKA-AVARUUS sekä NELIULOTTEINEN GEOMETRIA ja vielä A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus rs:ään,

        Mehän ilmeisesti tiedämme vielä sen kuvion olevan todellisen, että nyt myös RACSISMUS ET FACSISMUS ja STALINISMUS ET LENINISMUS rs:llä filosofiakuvioissa on todella täysin sama sisältö siis Suhteellisuusteoria ja AIKA-AVARUUS sekä Neliulotteinen GEOMETRIA ja vielä A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus rs.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et vieläkään kertonut mitä reaalia positiivista on saatu aikaan sosialismilla tai sen veljellä kommunismilla tai noiden kansallisilla versiolla.

        Siinä ei auta suhteellisuus eikä teräsmiehet, vaan missä niillä on edes köyhän Suomen vertainen elintaso ja hyvinvointi saatui syntymään?

        Jos ei ole saatu niin miksi ihmeessä sitten joku tohlopässi vielä noita kurjuuden lähteitä kauppaisi?

        Jos ja kun vastaat niin ihan normaali kielellä, ihan normali ilmaisuin, ilman N-ulotteista luontoavaruuttakin ihan jokapäiväisellä kielellä reaalisti!

        Onhan nyt ainakin huoltoturvakuvio tai ainakin se puute tullut esiin KOMMUNISMUS rs:n yhteydessä.

        Jos joku tai jokin ei olisi tuonut kehiin KOMMUNISMUS rs:stä johtuvia Porvarien Pelkotiloja, niin siitä asiasta saisimme olla varmoja SUOMI-VALTIO rs:ssä, että Pohjoismainen HYVINVOINTIVALTIO olisi kehittynyt todella hitaasti jos ollenkaan, mutta kun PORVARI ja PORVARISTO pelkäsi sitä kuviota, että KOMMUNISTIT saavat esimerkiksi kaikissa pohjoissa enemmistön ja samalla alkaa sosialisointi ja PORVARI menettää omaisuutensa. Nyt ME VASURIT saamme kiittää HYVINVOINTIVALTIO rs:stä PORVARISTO rs:n KOMMUNISMUS rs:n voimallista pelkoa jopa oikeiston paniikin omaista pelkoa. Onhan nyt ainakin TYÖVÄESTÖ rs:n syytä kiittää meitä KOMUT ja SOSSUT rs:ää ainakin siitä vähäisestä HUOLTOTURVA rs:stä, mikä esimerkiksi nyt Meillä Täällä SUOMIVALTIO rs:ssä vallitsee ja hallitsee.

    • pop21

      Porvarintollikat kuvittelevat itsestään isoja. He olettavat estävänsä sosialismin esiinmarssin. Kuitenkin Extyökkäri laukoo tämän tästä marxilaisia käsitteitä. Hänen verenpunainen vihansa työväenliikettä kohtaan erottuu suojeluskuntalaisuutena. Marxilaiset oivallukset häneltä ovat kiinnostavia. Niitä odotetaan lisää.

      • Minulta et saa mitään marxilaista vaan olen vain itseni ja jos Marx on jostain samaa mieltä niin se vain osoittaa jottei hän joka sanassaan ollut väärässä.

        Työväenliike ei tarvitse ulkopuolisia vihollisia koska se on itse pahin vihollisensa koska se ei näe maailman muuttumista eikä siten osaa sopeutua siihen.

      • AgitBrob

        "He olettavat estävänsä sosialismin esiinmarssin"
        "Pop21" kirjoittelee vallan kummallisia juttuja. Olen itse ollut todistamassa kommareiden piiloon marssin. Kun vielä 1970-luvullaSKDL:llä oli varsin runsas edustus eduskunnassa, niin nyt kommarit loistavat poissaolollaan. Eikä mitään "esiinmarssia" ole tulossa. Ne ovat pelkkää unta ja haihattelua.

      • politiikko

        Niinhän ne kommunistitkin kuvittelevat itsestään isoja, ei se kommunisti tänä päivänäkään tunnusta tappiotaan. Olen haastatellut näitä suomi "kommunisteja" paljon, todella paljon. Yksikään näistä kakaroista jotka sanovat itseään "kommunistiksi" ei ole mitään tietoa tästä kommunismista, kannatetaan aatetta kun kaverinkin. Heti kun jo ensimmäinen kysymys aiheesta, ei ollut tietoa mitään kysymys oli: Mitä tavoitteita kommunismilla suomessa on ja mihin se perustuu? 20 n. 20 v niin sanotusta "kommunistista" Ei tullut vastausta. Ainoastaan minkä kuulin tutun sanonnan mitä tuo natsi oikein touhuaa. Siinä vastaus suomalaisesta kommunismista. Itse olen tutkinut kommunismia yli 30 vuotta ja kaikkia ääriliikkeitä niin en ole huomannut kansallissosialismissa ja kommunismista muutä eroa kuin lipun värit, sekä kommunismissa valtio omistaa kaiken ja kansallissosialismissa saa omistaa itse, kumpakin kannatta diktatuuria ja yksin valtiutta. Menkää suomi "kommunistit" todelliseen oppiin pohjois-koreaan niin opitte mitä todellinen kommunismi on.

      • politiikko kirjoitti:

        Tämänhän me täällä olemme oppineet, kommunistin on vaikeaa tai vallan mahdotonta nähdä totuutta koska se taistelee hänen uskoaan vastaan.

      • Anonyymi
        AgitBrob kirjoitti:

        "He olettavat estävänsä sosialismin esiinmarssin"
        "Pop21" kirjoittelee vallan kummallisia juttuja. Olen itse ollut todistamassa kommareiden piiloon marssin. Kun vielä 1970-luvullaSKDL:llä oli varsin runsas edustus eduskunnassa, niin nyt kommarit loistavat poissaolollaan. Eikä mitään "esiinmarssia" ole tulossa. Ne ovat pelkkää unta ja haihattelua.

        Skdl ei ole synonyymi kommareille. Sitä varten oli olemassa Skp. N. 8% vakaa kannatus on edelleen sun kaipaamallas "SKDL:llä", josta kommarit kaukana.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Vasemmistoliitto#Perustaminen

      • Sosialismi marssii hautaansa tai on jo siellä pääosin. Muutama sosialistipelle vielä jotain yrittää mutta ei tule onnistumaan sivistyksen parissa sillä sosialismi on on pelkkää huijausta! Siinä alkuun luvataan paratiisia vaan siihen kuumaan paikkaan joudutaan!

        Olen yli 40 vuotta ollut työväkeä, se vain on typerää, kun osa porukkaa kuvittelee olevansa kaiken yläpuolella. Eivät kuitenkaan tuolla asenteellaan yhtäkään euroa tuo kansantulokassaan! Tuossa ay orjaporukassa ei kukaan vastaa siitä, että ne vaatimukset joiden voimaansaattamista kiristyksellä pyritään edistämään olisivat kansan työn tulosta nostamassa. Työnantajat joutuvat maksamaan vaikka työväki ei tuota sitä lisää sen palkankorotuksen maksamiseen ja työttömyys senkun kasvaa. Nyt se on satojentuhansien tasolla!

        Minä esitän omia ajatuksiani, marxilaisuutta ei minun ajatusmaailmaan kuulu. Jos marxilaisuudessa on joku asia samoin kuin esitän niin se vain kertoo jotta kyllä sokeakin kana joskus jyvän löytää mutta marxilainen sokeus ei ole hyvinvoinnin lähde kun taas oma näkemykseni on minulle tuonut hyvinvoinnin!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Sosialismi marssii hautaansa tai on jo siellä pääosin. Muutama sosialistipelle vielä jotain yrittää mutta ei tule onnistumaan sivistyksen parissa sillä sosialismi on on pelkkää huijausta! Siinä alkuun luvataan paratiisia vaan siihen kuumaan paikkaan joudutaan!

        Olen yli 40 vuotta ollut työväkeä, se vain on typerää, kun osa porukkaa kuvittelee olevansa kaiken yläpuolella. Eivät kuitenkaan tuolla asenteellaan yhtäkään euroa tuo kansantulokassaan! Tuossa ay orjaporukassa ei kukaan vastaa siitä, että ne vaatimukset joiden voimaansaattamista kiristyksellä pyritään edistämään olisivat kansan työn tulosta nostamassa. Työnantajat joutuvat maksamaan vaikka työväki ei tuota sitä lisää sen palkankorotuksen maksamiseen ja työttömyys senkun kasvaa. Nyt se on satojentuhansien tasolla!

        Minä esitän omia ajatuksiani, marxilaisuutta ei minun ajatusmaailmaan kuulu. Jos marxilaisuudessa on joku asia samoin kuin esitän niin se vain kertoo jotta kyllä sokeakin kana joskus jyvän löytää mutta marxilainen sokeus ei ole hyvinvoinnin lähde kun taas oma näkemykseni on minulle tuonut hyvinvoinnin!

        Nyt Arvoisa Pastori ExTyökkäri ja Porvari Don PartaCusi ja Vastaavat pitää muistaa ainakin se kuvio, että Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN LD rs on ainoana sellainen, joka takuuvarmasti kestää romahtamatta LOGICUM ET REALISTICUM eli LOGIIKKA JA REALISMI rs:n, sillä Täydellisen Kilpailun Malli ja erikoidesti vielä Odotuksilla Täydennetty KLASSIKKOMALLI romahtaa jo heti kättelyssä.

        Jos nyt KLASSIKKOMALLI olisi looginen ja reaalinen, niin Elinkeinoelämässä pitäisi vallita KLASSIKKOMALLI rs:n Oletusten määräämä tilanne: Vallitsee täydellinen IDENTTISYYS, Alalle ja sieltä pois pääsee täysin kitkatta, Yritykset ovat pieniä kuin pisara meressä, joten ne ottavat markkinahinnat annettuina, Valitsee täystyöllisyystasapaino, joten kaikki, jotka haluavat tehdä työtä, niin saavat sitä siis työtä. Mehän nyt ilmeisesti tiedämme ainakin se kuvion olevan totta, että kahta täysin identtistä yritystä elinkeinoelämän piiristä ei löydy. Nythän olisi jo sellaisten USKOVAISET ja JUMALISET kuin Pastori ExTyökkäri ja Porvari Don PartaCusi ja Vastaavat syytä huomata ainakin sen asian, että mikä TALOUSOPPI on totisesti Looginen ja Reaalinen siis Materialistinen FILOSOFIA ja SOSIOLOGIA DN LD rs. Kannattaako nyt halveksia ainoata sellaista TEORIAKEHIKKO rs:ää, joka totisesti takuuvarmasti kestää romahtamatta LOGICUM ET REALISTICUN eli LOGIIKKA ja REALISMI rs:n.

        REALISMIN nimissä voisit siirtyä jo realismiin!

      • Anonyymi

        "He olettavat estävänsä sosialismin esiinmarssin. ....... "

        Mikähän esiinmarssi marssi mahtaa olla kyseessä? Kun vuosikaudet on pikemminkin näyttänyt siltä että sosialismilla on parhaillaan meneilliään piiloon marssi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt Arvoisa Pastori ExTyökkäri ja Porvari Don PartaCusi ja Vastaavat pitää muistaa ainakin se kuvio, että Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN LD rs on ainoana sellainen, joka takuuvarmasti kestää romahtamatta LOGICUM ET REALISTICUM eli LOGIIKKA JA REALISMI rs:n, sillä Täydellisen Kilpailun Malli ja erikoidesti vielä Odotuksilla Täydennetty KLASSIKKOMALLI romahtaa jo heti kättelyssä.

        Jos nyt KLASSIKKOMALLI olisi looginen ja reaalinen, niin Elinkeinoelämässä pitäisi vallita KLASSIKKOMALLI rs:n Oletusten määräämä tilanne: Vallitsee täydellinen IDENTTISYYS, Alalle ja sieltä pois pääsee täysin kitkatta, Yritykset ovat pieniä kuin pisara meressä, joten ne ottavat markkinahinnat annettuina, Valitsee täystyöllisyystasapaino, joten kaikki, jotka haluavat tehdä työtä, niin saavat sitä siis työtä. Mehän nyt ilmeisesti tiedämme ainakin se kuvion olevan totta, että kahta täysin identtistä yritystä elinkeinoelämän piiristä ei löydy. Nythän olisi jo sellaisten USKOVAISET ja JUMALISET kuin Pastori ExTyökkäri ja Porvari Don PartaCusi ja Vastaavat syytä huomata ainakin sen asian, että mikä TALOUSOPPI on totisesti Looginen ja Reaalinen siis Materialistinen FILOSOFIA ja SOSIOLOGIA DN LD rs. Kannattaako nyt halveksia ainoata sellaista TEORIAKEHIKKO rs:ää, joka totisesti takuuvarmasti kestää romahtamatta LOGICUM ET REALISTICUN eli LOGIIKKA ja REALISMI rs:n.

        ...miten olisi jos kävisit pienellä kävelyllä, ihan hiljalleen vain???

    • porvaripaskiaiset

      Persunaurajan lääkkeet on näköjään taas loppuneet. Hihityksestä ja kakka-avauksista päätellen.

    • Aloittanut runkkari ei varmaan ymmärrä jotta se valkoinen puoli oli työläisten puoli mutta niiden fiksumpien työläisten.

      Ei se sinunkaan leipäsi siitä levenisi jos ne fiksummat työläiset lakkaisivat sinua ruokkimasta.

      En helposti usko sinun kykenevän ilman heitä leipääsi hankkimaan. Voit tietysti kokeilla ja perustaa yrityksen, siitä se itsenäisyys alkaa!

      Miksi yleensä lähdette muille töihin kun niitä pitää moittia, vai oletteko saman sortin paskanpuhujia kuin Trump vaalipuheissaan?

      • porvariloiset

        Vastauksestasi huomaa helposti millaisia nämä porvarien tyhmimmät ja ääliömäisimmät ainekset oikein on. Sosiaalituilla eleleviä narsistisia pellejä.

      • porvariloiset kirjoitti:

        Vastauksestasi huomaa helposti millaisia nämä porvarien tyhmimmät ja ääliömäisimmät ainekset oikein on. Sosiaalituilla eleleviä narsistisia pellejä.

        Missä sinä niitä porvareita näet? Nehän ovat kaikki vainaita jo olleet satoja vuosia. Sen sijaan me fiksummat työläiset olemme joutuneet teitä sinun aateveljiäsi ja siskojasi raahaamaan perässämme, teistä kun ei ole itse toimeen tulemaan.

        Veikkaan sinun saavan sosiaalitukia minua enemmän!

        Kaltaisekseni itsenäiseksi työläiseksi joka ennen eläköitymistäni olin ei sinusta ja aatetovereistasi ole, te ette yksinkertaisesti pysty elättämään itseänne ilman fiksumpien työläisten avustusta eli järjestämää työpaikkaa! Kerro miksi ette edes yritä?

        Ei sosiaalituilla loisivan extyöloisen ole varaa ketään muita mistään syytellä.

      • silleen

        Oman maan kansalaisia silmittömästi tappaneet kristukselliset valkoiset maailman pelastajia!!

      • ftre
        Extyökkäri kirjoitti:

        Missä sinä niitä porvareita näet? Nehän ovat kaikki vainaita jo olleet satoja vuosia. Sen sijaan me fiksummat työläiset olemme joutuneet teitä sinun aateveljiäsi ja siskojasi raahaamaan perässämme, teistä kun ei ole itse toimeen tulemaan.

        Veikkaan sinun saavan sosiaalitukia minua enemmän!

        Kaltaisekseni itsenäiseksi työläiseksi joka ennen eläköitymistäni olin ei sinusta ja aatetovereistasi ole, te ette yksinkertaisesti pysty elättämään itseänne ilman fiksumpien työläisten avustusta eli järjestämää työpaikkaa! Kerro miksi ette edes yritä?

        "Sen sijaan me fiksummat työläiset olemme joutuneet teitä sinun aateveljiäsi ja siskojasi raahaamaan perässämme, teistä kun ei ole itse toimeen tulemaan."

        Natsilainen herrarotu suomalaisen kansan sisällä pitää tyhmät työntekijät elossa. Heil...hei...meillä Kosola.

      • silleen kirjoitti:

        Oman maan kansalaisia silmittömästi tappaneet kristukselliset valkoiset maailman pelastajia!!

        Kuka aloitti kapinan ja siten tappamisen? Onko unohtunut?

      • ftre kirjoitti:

        "Sen sijaan me fiksummat työläiset olemme joutuneet teitä sinun aateveljiäsi ja siskojasi raahaamaan perässämme, teistä kun ei ole itse toimeen tulemaan."

        Natsilainen herrarotu suomalaisen kansan sisällä pitää tyhmät työntekijät elossa. Heil...hei...meillä Kosola.

        Mistä ne natsit piti tueksi hakea? Etkö pärjää ilman niitä? Todistat sen mitä olen monesti väittänyt, kommunistit ovat punanatseja!

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Mistä ne natsit piti tueksi hakea? Etkö pärjää ilman niitä? Todistat sen mitä olen monesti väittänyt, kommunistit ovat punanatseja!

        Minäkin olen usein todennut sen, että kaikki porvarit eivät ole ahneita, mutta kaikki ahneeksi osoittautuneet ovat jostain syystä osoittautuneet myös porvareiksi.

      • porvariloiset kirjoitti:

        Minäkin olen usein todennut sen, että kaikki porvarit eivät ole ahneita, mutta kaikki ahneeksi osoittautuneet ovat jostain syystä osoittautuneet myös porvareiksi.

        Missä sinä niitä porvareita näet, minun porvarini kuuluvat Hansa aikaan ja ovat haudattuja jo vuosisatoja sitten. Tuskin lahonneet ruumiit mitenkään ovat ahneita, vai mitä luulet loinen?

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Missä sinä niitä porvareita näet, minun porvarini kuuluvat Hansa aikaan ja ovat haudattuja jo vuosisatoja sitten. Tuskin lahonneet ruumiit mitenkään ovat ahneita, vai mitä luulet loinen?

        Mitähän muita sanoja et tunne? Jatkuvaa kiukun tunnetta?

        Alkaa pikku hiljaa selvitä se, miksi extyöloinen on niin vihainen. Dementian alkuvaiheen oireisiinhan kuuluu sanojen merkitysten unohtaminen ja käytöksen muuttuminen agressiiviseksi.

        Suosittelen pikaista lääkäriin menoa. Ehkäpä sinusta vielä mömmöillä kunnon porvari saadaan!

        TOLLO!!!!

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        TOLLO!!!!

        Sosiaalipummin sanavarasto pienenee päivä päivältä dementian vääjäämättä edetessä.

      • kaikella_rajansa
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kuka aloitti kapinan ja siten tappamisen? Onko unohtunut?

        Tutkippa yksinkertaisuus vielä kertaalleen niitä lähtökohtaisia syitä...

        Kun rikkaiden ahneuden seurauksena luokkaerot ja eriarvoisuus ylittää tietyn rajan, niin sillä on aina seuraamuksensa, myös tulevaisuudessa jos nykyisen kaltainen kehitys kulkee samalla tiellä.

        Samanlaista sotaa ei koskaan tule, poikkeavat aina edeltävistä. Mutta uhreja tulee aina, puolin ja toisin.

      • kaikella_rajansa kirjoitti:

        Luokkaerot olivat perintöä vanhasta ja niistä olisi kyllä muutoinkin eroon päästy ja vähemmin vaurioin. Ei tarvitsisi sataa vuotta manailla turpiin tuloa johon itse olitte syypäitä!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Missä sinä niitä porvareita näet, minun porvarini kuuluvat Hansa aikaan ja ovat haudattuja jo vuosisatoja sitten. Tuskin lahonneet ruumiit mitenkään ovat ahneita, vai mitä luulet loinen?

        Onhan nyt SUOMI-VALTIO rs:ssä niin sanottuja OMISTAJAT eli PORVARIT rs:n ympäristöön kuuluvia henkilöitä? Oletteko Te Arvoisa Pastori ExTyökkäri ja Vastaavat OMISTAJA eli PORVARI vai MIKÄ todella? Niin ja nyt Me voimme vielä kysyä sitä asiaa, että onko Pastori Don PartaCusi ja Vastaavat vain OMISTAJAT- eli PORVARIT-ryhmään kuuluvia vai ovatko HE todella POROPORVARIT eli ÖKYOMISTAJAT rs:n kuvioihin kuuluvia tosi kovan tason RIISTÄJÄT rs:n kuvioihin kuuluvia todellakin.

        Ensinnäkin, ei ole porvareita vaikka on porvarillista taloutta. Porvareiden aika oli Hansa liiton aika satoja vuosia sitten.

        Yritä siis siirtää tuo tähän aikaan 2000 luvulle sen kansalaisten joukkoon!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        TOLLO!!!!

        Mitä kaikkea tarkoittaa sellainen sana kuin nyt TOLLO ja vielä kerran ExTyökkäri ja TOLLONEROT?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kaikkea tarkoittaa sellainen sana kuin nyt TOLLO ja vielä kerran ExTyökkäri ja TOLLONEROT?

        Kun nyt jätit sen kertomatta mihin tuo on ollut vastaus, niin arvelen sen viittaavan jonkun tollon älyttämään vastaukseen järkevään kommenttiini!

        Te Lyylit ette osaa keskustella, kokonaisuus on aina ollut liikaa sille herneen kokoiselle aivollenne, johon olen kanssanne tutustunut. Herneen kokoinen ainakin sen tuottamien tulosten perusteella.

      • Anonyymi

        Miksi Pastori ExTyökkäri ja ONNIUSKOVAISET rs haukkuu AITO USKONTO rs:ää, sillä AITO USKONTO rs on totisesti oikeassa aina silloin, kun vain uskoo ja siis vielä USKO ja TOIVO sekä AUTUUS rs on kunniassa?

    • punakeli

      Ahah.
      Jopa tyyppi pääsi jälleen veren makuun, exjotain näemmä.

    • aapo_pienyrittäjä

      Luonnollisen ajattelun marxisti Extyökkäri tekee hirmuisesti työtä kieltääkseen työn merkityksen talouden kulmakivenä.
      Hän ei ole ainoa. Suojeluskuntaliikkeen perintönä maahan jäi asumaan natsilainen ihmiskäsitys, jossa esivalta olisi neitseellistä kristuksellisuutta ja työtä tekevät paholaisen riivaamia.
      Sosiaalidarwinistinen fasismi elää sitkeästi normaalin porvariston sisällä sen itse sitä huomaamatta. Tosin kansan onneksi tämä saastaporukka vähenee kuin pyyt maailmasta.

      • Voi voi aapo! Miksi et ymmärrä lukemaasi? Minä en ole kieltänyt työtä talouden kulmakivenä mutta osoittanut sen mistä se työ on kotoisin. Varsinaiset duunarit kuten joku täällä on asian esittänyt ei tee mitään jos joku ei osoita mitä pitää tehdä.

        Nyt voidaan miettiä onko varsinainen työ sen osoittajan aikaansaannos vai sen duunarin joka muutoin ilman sitä osoitusta eim olisi tehnyt mitään varsinaista työtä. Minä kallistun sen osoittajan, työllistäjän, yrittäjän ja sijoittajan kannalle koska ilman heitä se duunari ei tekisi mitään kuten olemme nähneet työttömien laumasta.

        Mikä ihmeen tapa teillä on luoda porvaristoa jota ei ole olemassa vaan on vain niitä fiksumpia työläisiä jotka osaavat hoitaa asiat siten jotta teilläkin on ainakin osalla mahdollisuus työhön. Kannattaisi mieluumminkin pyrkiä sen fiksumman osan joukkoon ja työllistää itsensä jos kerran on työtä arvostamassa!

        Se teidän osanne on kansan joukossa aina vaan pienempi ja noiden fiksujen osuus kasvaa kuten vaalituloksetkin osoittavat. Se on lisäksi nyky maailmassa tärkeää sillä työn luonne on muuttumassa globalisoitumisen ansiosta ja meidän on jokaisen luotava oma uramme itse.

      • köyhäkomukka
        Extyökkäri kirjoitti:

        Voi voi aapo! Miksi et ymmärrä lukemaasi? Minä en ole kieltänyt työtä talouden kulmakivenä mutta osoittanut sen mistä se työ on kotoisin. Varsinaiset duunarit kuten joku täällä on asian esittänyt ei tee mitään jos joku ei osoita mitä pitää tehdä.

        Nyt voidaan miettiä onko varsinainen työ sen osoittajan aikaansaannos vai sen duunarin joka muutoin ilman sitä osoitusta eim olisi tehnyt mitään varsinaista työtä. Minä kallistun sen osoittajan, työllistäjän, yrittäjän ja sijoittajan kannalle koska ilman heitä se duunari ei tekisi mitään kuten olemme nähneet työttömien laumasta.

        Mikä ihmeen tapa teillä on luoda porvaristoa jota ei ole olemassa vaan on vain niitä fiksumpia työläisiä jotka osaavat hoitaa asiat siten jotta teilläkin on ainakin osalla mahdollisuus työhön. Kannattaisi mieluumminkin pyrkiä sen fiksumman osan joukkoon ja työllistää itsensä jos kerran on työtä arvostamassa!

        Se teidän osanne on kansan joukossa aina vaan pienempi ja noiden fiksujen osuus kasvaa kuten vaalituloksetkin osoittavat. Se on lisäksi nyky maailmassa tärkeää sillä työn luonne on muuttumassa globalisoitumisen ansiosta ja meidän on jokaisen luotava oma uramme itse.

        Just joo, ihan ite! Kyllä työpaikalla, yrityksissä jokainen duunari tekee työtä ihan itse! Vaikka omistaja, yrittäjä seisoo selän takana höpöttämässä, et ole mitään, et tee mitään, nopeammin, paremmin!
        Kun duunari hoitaa hommansa niin omistaja, yrittäjä voi seuraavanakin päivänä tulla "yrittämään" motivoimaan duunareitaan!
        Se fiksuus on LAHJA, ei ansio ja kun käyttää fiksuus lahjaansa oikein niin voi hyvin itse ja duunarit!
        Kaikki eivät ole insinöörejä, "fiksuja", mutta yhtä arvokkaita ihmisiä kuin yrittäjäkin.
        Jos on omistajuutta, yrittäjyyttä on PORVAREITAKIN, omistaja voi olla hyvä duunarikin, mutta omistaja hän on ennen ja jälkeen sen duunin!
        Kaikkista ei koskaan tule yrittäjiä, ei ammatinharjoittajia, se vaan on niin eikä pyrkimällä porvariksi muuta tosiasioita miksikään.
        Kyllä jokainen duunari työllistäisi itsensä jos olisi niin helppoa ja yksinkertaista! Eiväthän fiksut, omistavat työnantajatkkaan pysty työllistämään duunareita niin miten sitten duunari?

      • köyhäkomukka kirjoitti:

        Jokainen duunari tekee yrityksen hänelle antamaa työtä.

        Mistä ihmeen loukosta te komut niitä porvareita kaivatte kun en ole koskaan yhtäkään nähnyt, olen nähnyt vain erilaisissa hommissa olevia työläisiä?

      • köyhäkomukka
        Extyökkäri kirjoitti:

        Jokainen duunari tekee yrityksen hänelle antamaa työtä.

        Mistä ihmeen loukosta te komut niitä porvareita kaivatte kun en ole koskaan yhtäkään nähnyt, olen nähnyt vain erilaisissa hommissa olevia työläisiä?

        Etkö ole huomannut, että omistat yrityksen? Miten sellainen on päässyt tapahtumaan, vaikka niitä fiksumpia oletkin?
        Ja edelleen eivät ne fiksut osaajat, omistajat pysty työllistämään niin miten sitten duunari? Siinä pitää olla niitä fiksumpiankin fiksumpi potenssiin 10!

        Omistin vaan en omista enää eläköidyttyäni ja myytyäni yrityksen uudelle yrittäjälle. Kyllä minä työllistin itseni ja tusinan muita yli kolme vuosikymmentä ja lisäksi alihankkijoita ja yritys pyörii edelleen uuden omistajan myötä.

        Nyt vain nautiskelen elämästäni eläkkeen ja säästöjen pitäessä elintasoni ja harrastusmahdollisuuteni vähintään kohtuullisina. Omalta osaltani katson olleeni riittävän fiksu työläinen.

        Eli nyt olet vain loisiva sosiaalipummi ja AY- ja työläisvihaa täynnä oleva sairas narsisti. Valitettavasti.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Jokainen duunari tekee yrityksen hänelle antamaa työtä.

        Mistä ihmeen loukosta te komut niitä porvareita kaivatte kun en ole koskaan yhtäkään nähnyt, olen nähnyt vain erilaisissa hommissa olevia työläisiä?

        Jaa, jos noin on, vois tuotteet jäädä valmistumatta.

    • Pyrjähtämätön.Einari

      Missähän se vika on kun kaikki muut tuntuvat tyhmiltä ?

      Vain peilistä katsoo linnunradan ainoa viisas. Tosin tarkemmin katsottuna siinä onkin tyyppi joka söi "huokailijan" rippikoulueväät.
      Mutta annetaan tuo anteeksi oikein joukolla !

      • Onneksi_on_AY-liike

        Kissa se kiitoksella elää, ja kapitalistit yrittää nyt samaa, palkan korvikkeeksi.

      • TYOVOIMAVIRKAILIA

        "ONNEKSI ON AY-LIIKE " . KENEN ONNEKSI ? SE ON NIIDEN KYLAPOLIITTIKKOOJEN ONNI JOTKA "TYOSSA AY-LIIKKEEN PALKKALISTOILLA. JASENMAKSU RAHAT KULUU NAILLE . N. 94 % PAIVARAHOISTA JA AY - LIIKKEEN KULUISTA MAKSAA VERONMMAKSAJAT 😊😊😊😊

    • aapo.pienyrittäjä

      "Minä en ole kieltänyt työtä talouden kulmakivenä mutta osoittanut sen mistä se työ on kotoisin. "

      Minun pienessä firmassani jokainen näkee omin silmin kuka työt tekee itseni lisäksi. Kenelläkään ei ole tarvetta osoittaa ulkopuolisia. Aina uusien projektien tullessa yhdessä tutkitaan ja mietitään miten homma hoidetaan. Palavereja pidetään kaiken aikaa.
      Lähtökohta jokaiselle on selvä. Tessin mukaiset palkat tulevat jokaiselle. Itse otan etumielisää. Vuodenvaihteessa jaetaan tuloksesta kaikille bonuksia palkkana ja josta tilitetään verot. Vararahastoa pidetään ettei jokaisesta vapaapäivästä tarvitse lomauttaa.
      Firmassa on sääntönä pakollinen luottamusmies. Ristiriitoja tulee ja ne hoidetaan. Liiton jäsenyys vaaditaan myös määräaikaisesti palkatuilta.
      Hyvin menee. Jos tessin palkkoja ei pystytä maksamaan, firma laitetaan nurin. En lähde ruinaamaan alipalkkoja.

      • porvariloiset

        Aapolle pointsit.
        Kuten huomataan, niitä fiksumpia työnantajiakin on olemassa. Eikä pelkästään extyöloisen kaltaisia ahneita työläisten vihaajia.

      • Sinunkin pienessä firmassasi aapo se on yritys eli se pieni firmasi joka ne työt hommaa joten olet tuolla kommentillasi todistanut sen oikeaksi jota olen pyrkinyt tuolle loiselle opettamaan hänen sitä tajuamatta.

        Vai uskotko aapo jotta ne työläisesi jotka kanssasi miettivät niitä suorituksia miettisivät niitä ilman sitä sinun yritystäsi tai jotain muuta yritystä jossa he olisivat töissä?

        Ota nyt loinen opiksi ja ala vihdoinkin ymmärtämään!

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Sinunkin pienessä firmassasi aapo se on yritys eli se pieni firmasi joka ne työt hommaa joten olet tuolla kommentillasi todistanut sen oikeaksi jota olen pyrkinyt tuolle loiselle opettamaan hänen sitä tajuamatta.

        Vai uskotko aapo jotta ne työläisesi jotka kanssasi miettivät niitä suorituksia miettisivät niitä ilman sitä sinun yritystäsi tai jotain muuta yritystä jossa he olisivat töissä?

        Ota nyt loinen opiksi ja ala vihdoinkin ymmärtämään!

        Kukahan on yritysten olemassaoloa kritisoinut? En minä ainakaan.
        Extyöloisella menee aina puurot ja vellit sekaisin, kun hänen narsistisessa päässään lymyilevät AY- ja työläisvihat ottavat vallan. Valitettavasti.

      • porvariloiset kirjoitti:

        Kukahan on yritysten olemassaoloa kritisoinut? En minä ainakaan.
        Extyöloisella menee aina puurot ja vellit sekaisin, kun hänen narsistisessa päässään lymyilevät AY- ja työläisvihat ottavat vallan. Valitettavasti.

        Sinun ajatusmaailmassasi kuten tovereidesikin on esiintynyt, työläinen on se joka hommat tekee ja johtajat ynnä omistajat ovat vain pellejä, ajatusta.

        Todellisuudessa kuten tuossa juuri yllä todettiin yritys on se joka sen tuloksen tekee omilla ideoillaan ja johtonsa sekä investoijiensa avustuksella ja duunari vain tekee sen mekaanisen työn ilman sen suurempaa panosta useimmiten.

        Ay liike on jäänyt ajastaan, sen näkemiseen tarvitaan hoksottimet ei vihaa ja työläinen olen itsekin joten mitä sitä nyt itseään vihaamaan. Sinun komukuvitelmasi maailmasta estävät todellisuuden näkemisen kun pravdasi tuppaa ottamaan sinusta yliotteen!

        Tule nyt loinen jo järkiisi!

        Kuten aapo jo edellä osoitti, niin fiksuja työnantajiakin on olemassa. Eli sellaisia, jotka ymmärtävät yhteistyön työntekijöitä edustavan AY-liikkeen kanssa ainoaksi oikeaksi tavaksi kehittää menestyvä yritys.

        Extyöloisen AY- ja työläisviha ei sen enempiä esittelyjä vaadi. Sen on jokainen lukutaitoinen ja järjissään oleva palstalainen varmasti jo havainnut hänen kirjoituksistaan.

        Loinen, ihmiskuona, paskasakki yms. määritelmät ovat todellakin tulleet tutuiksi meistä työläisistä, työttömistä ja varsinkin AY-ihmisistä extyöloisen kirjoituksista.
        Valitettavasti.

        Siksi avaus osuu ja uppoaa, aivan täydellisesti.

        Työnantajat ovat aina fiksuja sillä muutoin he eivät työnantajia edes olisi vaan sinun kanssasi sossun jonossa. Tätähän minä olen kirjoittanut jo pitkään joten hyvä jotta viimein hoksasit!

        Älä edes yritä omia ongelmiasi kaataa vihoineen minun niskaani!

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Työnantajat ovat aina fiksuja sillä muutoin he eivät työnantajia edes olisi vaan sinun kanssasi sossun jonossa. Tätähän minä olen kirjoittanut jo pitkään joten hyvä jotta viimein hoksasit!

        Älä edes yritä omia ongelmiasi kaataa vihoineen minun niskaani!

        Ja taas extyöloinen valehtelee estottomasti, porvarien tapaan.

        Fiksuja työnantajia ovat VAIN ne, jotka ymmärtävät yhteistyön työntekijöitä edustavan AY-liikkeen kanssa ainoaksi oikeaksi tavaksi kehittää menestyvä yritys.

        Meistä kahdesta sosiaaliapua saava loinen olet vain SINÄ.
        Sillä vain työtä tekemällä, ei ole loinen (käyttäen ihan omia sanojasi). Ja sinähän makaat vaan kotona raappahousuissa kaiket päivät tekemättä mitään ja odottelet seuraavaa sosiaaliapua tulevaksi. Huom! Vihakirjoituksiasi ei lasketa työksi.

        Ei minulla ole mitään ongelmia. Töissä käyn, palkka tulee ajallaan ja verojakin maksan mielelläni, että yhteiskunta edelleen pyörisi. Kiitos vaan kysymästä.

        Mikä se valhe on?

        Ay liike ei millään muotoa lisää yrityksen menestystä eli kykyä tuoda tuotteitaan paremmin markkinoille. Perustele ainakin miten asiakas tietäisi suhtautua positiivisemmin yritykseen joka kysyy ay pomoilta mitä pitää tehdä?

        Tässä lähestyt tosin ajatusta jota olen esittänyt, ay liikkeen olisi ensin omissa yrityksissään testattava tuotteitaan eli työehtosopimuksia jotta voitaisiin hylätä sellaiset pykälät jotka haittaavat yrityksen menestystä eri tilanteissa.

        Taidat olla raappahousumiehiä, minä en ole! Edes pitkiä kalsareita en nykyään käytä talvisin kuin ehkä m uutamana päivänä jos pakkanen todella pääsee yllättämään kovan tuulen kera. Minä pärjään ilman. Se mitä haluat tuoda raappahousuvertauksellasi esiin on jäänyt minulle selviämättä joten voisitko selittää!

        Sinun työssä käyntiisi en usko, ei kukaan pidä tuollaista tolloa edes siivoojana!

        Onhan se varmaan rankkaa, kun sosiaaliavun varassa kotona makoilee, ja jos ei raappahousuihinkaan ole varaa. Ja vielä kun työssäkäyvät veronmaksajat eivät usko/arvosta mitenkään narsistisia juttujasi porvariyrittäjäelämästäsi 1960 luvulta. Eikä AY- ja työläisvihapuheitasi.

        Nykyisenä pienyrittäjänä Aapoon voi kyllä uskoa, toisin kuin porvariseniiliyrittäjään "keskiajalta".

        Entä se valhe?

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Entä se valhe?

        "Työnantajat ovat aina fiksuja sillä muutoin he eivät työnantajia edes olisi vaan sinun kanssasi sossun jonossa."

        Ylläolevassa lauseessasikin on heti kaksi valhetta. Ja varsinkin AY-kirjoitteluissasi ei muuta yleensä olekkaan. Valitettavasti.

        Mitä ne valheet ovat ja mikä on totuus asiassa? Miksi et sitä ilmoittanut?

        Työnantajat ovat fiksuja koska muutoin eivät olisi työnantajia. Sinun tyylisi taas osoittaa sinun olevan sitä ryhmää joka sossun jonossa odottelee saamisiaan, se on päätelmä joka voi olla oikea tai väärä mutta valhe se ei voi olla.

        Opettele edes ymmärtämään mitä sana valhe tarkoittaa!

        "Opettele edes ymmärtämään mitä sana valhe tarkoittaa!"

        Kerro sinä, kun olet asiassa varmasti palstan ansioitunein.

      • porvariloiset kirjoitti:

        "Opettele edes ymmärtämään mitä sana valhe tarkoittaa!"

        Kerro sinä, kun olet asiassa varmasti palstan ansioitunein.

        Olen varmasti sinua ansioituneempi monella mittarilla mutta valehtelussa en sinulle pärjää!

        Minä kun en ole komu niin voin pysyä totuuden puolella. Yksikään teistä komuista ei ole pystynyt teksteistäni yhtäkään valhetta löytämään vaikka olen väitteidenne vuoksi useasti kysynyt ja pyytänyt esittämään mitä valheita ja mikä on totuus. Minä kun arvelen jotta ette ymmärrä.

        Kun pyydän esittämään valheen niin yksi tollo on moneen otteeseen esittänyt kirjoitusvirhettä valheeksi, olen yhdessä vuosiluvussa lyönyt 8:n 9:n paikalle ja se on jotain ihmeellistä komuloisen silmissä. Se on ainoa virhe minkä ovat löytäneet ja valheeksi väittäneet mutta valhehan se ei ole vaan virhe!

        Nyt voit kertoa mikä on valheen ja virheen ero! Jos pystyt!

        No valhettahan sieltä taas pukkasi ihan "olan takaa". Enkä yhtään ihmettele. Jos extyöloinen on vuosikausia valehdellut palstalla, niin miksiköhän hän sen sitten kysyttäessäkään sen unohtaisi?

        Unohda jo nuo kirjoitusvirheesi. Kukaan muu ei niistä tiedä tai muista kuin sinä. Anna itsellesi anteeksi, niin ehkäpä pystyt sitten joskus tekemään samoin lähimmäisillesikin.

        Komuista en osaa sanoa, mutta itse pyrin aina olemaan valehtelematta. Ja virheitäkin olen varmasti tehnyt ja tulen tekemään, kuten kaikki muutkin.

        Mutta asiahan oli tästä faktasta, joka pitää YHÄ ja AINA paikkaansa:
        Fiksuja työnantajia ovat VAIN ne, jotka ymmärtävät yhteistyön työntekijöitä edustavan AY-liikkeen kanssa ainoaksi oikeaksi tavaksi kehittää menestyvä yritys.

      • porvariloiset kirjoitti:

        No valhettahan sieltä taas pukkasi ihan "olan takaa". Enkä yhtään ihmettele. Jos extyöloinen on vuosikausia valehdellut palstalla, niin miksiköhän hän sen sitten kysyttäessäkään sen unohtaisi?

        Unohda jo nuo kirjoitusvirheesi. Kukaan muu ei niistä tiedä tai muista kuin sinä. Anna itsellesi anteeksi, niin ehkäpä pystyt sitten joskus tekemään samoin lähimmäisillesikin.

        Komuista en osaa sanoa, mutta itse pyrin aina olemaan valehtelematta. Ja virheitäkin olen varmasti tehnyt ja tulen tekemään, kuten kaikki muutkin.

        Mutta asiahan oli tästä faktasta, joka pitää YHÄ ja AINA paikkaansa:
        Fiksuja työnantajia ovat VAIN ne, jotka ymmärtävät yhteistyön työntekijöitä edustavan AY-liikkeen kanssa ainoaksi oikeaksi tavaksi kehittää menestyvä yritys.

        Olet väärässä, ay liike on työttömyysgeneraattosi!

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Olet väärässä, ay liike on työttömyysgeneraattosi!

        Olet oikeassa.
        Ahneet porvariyrittäjät ovatkin luoneet jo yli 300 000 työttömän armeijan irtisanomisillaan, jotka on suurimmaksi osaksi tehty omistajien voittojen maksimoimisiksi.

      • porvariloiset kirjoitti:

        Olet oikeassa.
        Ahneet porvariyrittäjät ovatkin luoneet jo yli 300 000 työttömän armeijan irtisanomisillaan, jotka on suurimmaksi osaksi tehty omistajien voittojen maksimoimisiksi.

        Yrittäjät eivät ole luoneet yhtäkään työtöntä vaan sen luojana on ollut ay liike väärien ja joustamattomien sopimustensa kanssa.

        Ay liike ei ole sopimuksiaan ja työehtojaan testannut omissa yrityksissään kuten jokainen yrittäjä tekee omien tuotteidensa kanssa.

        Enimmäkseen ainakin irtisanomisia tehdään koska työtä ei ole kuin pienemmälle joukolle. Jos sitä et ymmärrä niin mene opiskelemaan liiketaloutta.

      • TELAKKAMESTARIT000

        Miten Te Toveri ja Porvari Extyökkäri haluatte perustella väitteenne siis sen, että vain ja ainoastaan AY-pomot ovat syyllisiä tähän kovaan SUOMI-valtiossa vallitsevaan työttömyyteen, niin MITEN todella?

        Kun nyt TE oikeistoporvarit haluatte säästää ja leikata, niin nämä Teidän taloustoimet supistavat tänä heikon talouskasvun aikana KYSYNTÄKUVIO rs:ää todella kovalla tavalla, joten HYVÄ KYSYMYS on nyt se, että mistä löytyy maksukykyinen KYSYNTÄ Arvoisat Toverit ja Porvarit. Niin ja nyt ilmeisesti Tämän Hetken Omistajaremmi ei halua Tavara- ja Palveluhintoja alentaa niin paljon kuin pitäisi, jotta köyhtynyt Työväestö pystyisi ostamaan Hyödykekertymää niin paljon kuin pitäisi, jotta työttömyystaso laskisi.

        Onkohan nyt tilanne todella sellainen, että jos Te Arvoisat Oikeistosankarit pääsisitte yksi yhteen määräämään Pieneläjän ja Työväestön Tulotason, niin tilannekuvio muuttuisi sellaiseksi, että koska Kulutuskyky alenisi, niin tämä tarkoittaisi ainakin sitä asiaa, että YT-toimet kasvaisi ja samalla Työttömyys pahenisi? Pitää nyt Hyvät Toverit ja Porvarit tutkia sitä asiaa, että mitä kaikkea pitää sisällään käsitteet KYSYNTÄ ja TARJONTA. Niin ja luoko todella tänä Epätäydellisen Kilpailun aikana TARJONTA oman KYSYNTÄ rs:n, niin LUOKO todella Hyvät Oikeistoporvarit?

        Jaa, kyllä yrittäjä on luonut yrityksen ja palkannut työntekijn/jät ja myös irti sanoo työntekijän/jät muuten hän ei ole yrittäjä!
        Yritys perustetaan tuottamaan tavaroita tai palveluja markkinoilla olevan kysynnän mukaan ei työehtosopimusten mukaan!
        Millään sopimuksella ei voida vaikuttaa kysyntään, sen määrävät glopaalit markkinat ja niihin vaikuttavat monet tekijät, sodista, hirmumyrskyistä, maanjäristyksistä, tulivuorenpurkauksiin! Sääolot vaikuttavat satojen määrään, tulojen muodostukseen ja sitä kautta kysyntään!
        Se, että Suomessa on sovittu eri alojen vähimmäisehdoista millä työtä tehdään on hyttysen tiitin verran merkitystä glopaaleilla markkinoilla.
        Paljon suurempi merkitys on yrittäjän/yrityksen strategialla, osaamisella. Huono johtaminen kaataa yrityksen kuin yrityksen ei siihen ammattiliittoja tai sopimuksia tarvita.

      • TELAKKAMESTARIT000 kirjoitti:

        Heidän (ay liikkeen) uhkaamalla vaatimansa sopimukset eivät ole riittävän joustavia työllisyyden takaamiseksi. Ainoa oikea hinta niin työlle kuin palvelulle on se millä sen voi katteellisesti markkinoida. Yrittäjäthän itse toimivat tuolla periaatteella.

      • köyhäkomukka kirjoitti:

        Jaa, kyllä yrittäjä on luonut yrityksen ja palkannut työntekijn/jät ja myös irti sanoo työntekijän/jät muuten hän ei ole yrittäjä!
        Yritys perustetaan tuottamaan tavaroita tai palveluja markkinoilla olevan kysynnän mukaan ei työehtosopimusten mukaan!
        Millään sopimuksella ei voida vaikuttaa kysyntään, sen määrävät glopaalit markkinat ja niihin vaikuttavat monet tekijät, sodista, hirmumyrskyistä, maanjäristyksistä, tulivuorenpurkauksiin! Sääolot vaikuttavat satojen määrään, tulojen muodostukseen ja sitä kautta kysyntään!
        Se, että Suomessa on sovittu eri alojen vähimmäisehdoista millä työtä tehdään on hyttysen tiitin verran merkitystä glopaaleilla markkinoilla.
        Paljon suurempi merkitys on yrittäjän/yrityksen strategialla, osaamisella. Huono johtaminen kaataa yrityksen kuin yrityksen ei siihen ammattiliittoja tai sopimuksia tarvita.

        Kuten on huonoja työntekijöitä niin on huonoja johtajiakin mutta hyväkään johtaja ei voi korjata tilannetta jos siihen ei anneta mahdollisuutta. Ay liike on saanut virheellisesti aikaan sopimuksia joilla se saa aikaan niin työttömiä kuin konkurssejakin.

        Myös minimipalkkojen on elettävä markkinoiden mukaan sillä muutoin ei ole edes niitä kuten olemme nähneet.

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kuten on huonoja työntekijöitä niin on huonoja johtajiakin mutta hyväkään johtaja ei voi korjata tilannetta jos siihen ei anneta mahdollisuutta. Ay liike on saanut virheellisesti aikaan sopimuksia joilla se saa aikaan niin työttömiä kuin konkurssejakin.

        Myös minimipalkkojen on elettävä markkinoiden mukaan sillä muutoin ei ole edes niitä kuten olemme nähneet.

        Olet oikeassa.
        Huonoja johtajia on todellakin Suomen maa pullollaan. Eihän he muuten olisi saaneet aikaan yli 300 000 työttömän armeijaa irtisanomisillaan. Ja vieläpä suurimmaksi osaksi omistajien voittojen maksimoimisiksi.

      • porvariloiset kirjoitti:

        Olet oikeassa.
        Huonoja johtajia on todellakin Suomen maa pullollaan. Eihän he muuten olisi saaneet aikaan yli 300 000 työttömän armeijaa irtisanomisillaan. Ja vieläpä suurimmaksi osaksi omistajien voittojen maksimoimisiksi.

        TOLLO!!!

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        TOLLO!!!

        Sosiaalipummin sanavarasto on jo melko pieni. Dementia tekee siis tuhoaan.

      • Cetic
        porvariloiset kirjoitti:

        Olet oikeassa.
        Huonoja johtajia on todellakin Suomen maa pullollaan. Eihän he muuten olisi saaneet aikaan yli 300 000 työttömän armeijaa irtisanomisillaan. Ja vieläpä suurimmaksi osaksi omistajien voittojen maksimoimisiksi.

        No nytpä Sinulle aukeni paikka näyttää kykysi. Jos ja kun huonoja johtajia on joka puolella - niin ei muuta kuin menet ja korjaat tilanteen. Kun olet yhden firman laittanut tuloskuntoon, niin sitten vaan seuraavaan firmaan jne, jne... Ja koska olet raskaan sarjan guru, niin voit hinnoitella itsesi aika vapaasti - suurten firmojen omistajaporras suorastaan tappelee sinusta. Suomi kuntoon kertaheitolla!!!

      • porvariloiset
        Cetic kirjoitti:

        Kiitos luottamuksesta. Muutaman head-hunterin tarjouksista olen jo kieltäytynyt, mutta katsotaan, jos ahneuteni joskus kasvaa riittäväksi noihin tehtäviin.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Olet väärässä, ay liike on työttömyysgeneraattosi!

        Miksi ihmeestä Te Pastori ExTyökkäri ja Vastaavat voitte olla siitä kuviosta niin varmoja, että Te osaatte ja Te tiedäntte todella jotain muutakin kuin vain PORVARISANKARI rs:n ylistyslaulua?

        Onkohan nyt Pastori ExTyökkäri ja Vastaavat kiva olla PORVARI eli Toisin Sanoin ilmaistuna OMISTAJA ja KOKOOMUS eli Pökäle ja Kokkare? Oletteko Te Kokkareet ja Pökäleet todella vielä kaiken lisäksi uskossa eli KOTI ja USKONTO sekä PUOLUE rs:ssä? Miten ovat nyt Asiat ja Asian kuviokelluntaympäristö Arvoisat PORVARIT kuten nyt Porvari ja Kokkare sekä Pökäle ExTyökkäri ja Vastaavat? Minkälanen on totisesti Teidän kuvioissa nyt KOMUKKAKAMMO rs:n taso?

        Meneekö Teiltä Arvoisa Porvari ExTyökkäri ja ONNISOTURIT todellakin vielä KOMUKKAKAMMO rs:stä jotuen jopa YÖUNET sekä Päivä- ja Yölevot hiton kuuseen?

        Tänään ei kukaan ole porvari vaikka olisikin porvarillisen eli menestyvän talouden kannattaja, sillä me kaikki olemme työläisiä ja vain työtehtävät vaihtelevat juoksupojasta presidenttiin ja ojankaivajasta ylipääjohtajaan!

    • ASEMAPALVELUMESTARIT007

      MITEN pitää tajuta ns. LOTTOVOITTOYRITTÄJYYS Arvoisat Porvarit ja Toverit? Miksi Te Toveri Extyökkäri korostatte sitä asiaa, että Omistaja ja samalla Omistajuus-Johtajisto ratkaisee ihan kaiken Yrityselämässä? Onko totta se, että esimerkiksi Rivityöväestö on liikemaailmassa korkeintaan puoliloinen jos ei ihan turhake niin melkein kuitenkin? Jos Te Extyökkäri olette sitä mieltä, että Rivityöläinen on korkeintaan Komu- tai Sossuloinen, niin TE ette todellakaan kovin korkealle arvosta heitä kuten Koneinsinöörit ja Vastaavat vaan Teidän mielestänne esimerkiksi Suomen Valtiokuviot paranevat vain ja ainoastaan siten, että annetaan Omistajapomojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n yhteisölle mahdollisimman paljon vapauksia ja myös verohelpotuksia. Niin ja miten on todella tilanne Elinkeinoelämäkuvioissa? Tuoko todella vain ja ainoastaan menestyksen Omistajuusyhteisön erinomaisuuden kova ja karu korostaminen ja samalla Rivityöväestön kuten Insinöörien työpanoksen yhtä kova halveksuminen? Mitä mieltä Te Toverit ja Porvarit olette nyt Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n aateryppään erinomaisuudesta?

      • Mitä ne työläiset olisivat ilman yrityksiä ja yrittäjiä?

        Työttömiähän ne, sen näkee nykyisestäkin tilanteesta varsin helposti!

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Mitä ne työläiset olisivat ilman yrityksiä ja yrittäjiä?

        Työttömiähän ne, sen näkee nykyisestäkin tilanteesta varsin helposti!

        Eli ne nykyiset työttömät ovat niitä tulevia yritysjohtajia, päälliköitä, teknisiä asiantuntijoita, siivoojia jne.
        Mutta tuskinpa monikaan extyöloisen kaltaisia loisivia sosiaalipummeja.

      • porvariloiset kirjoitti:

        Eli ne nykyiset työttömät ovat niitä tulevia yritysjohtajia, päälliköitä, teknisiä asiantuntijoita, siivoojia jne.
        Mutta tuskinpa monikaan extyöloisen kaltaisia loisivia sosiaalipummeja.

        Sokeutesi on todella täydellistä!

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Sokeutesi on todella täydellistä!

        Ehkäpä olen sitten sokea, kun uskon useimpien työttömien vielä työllistyvän. Ja vain murto-osan jäävän kaltaiseksesi sosiaaliavun tarvitsijaksi.

    • porvariloiset

      Elämässään epäonnistuneet pikkuporvariluuserit yrittävät vaan pönkittää täällä heikkoa itsetuntoaan.

      • sairas_kapitalismi

        Nämä orjatyön nimeen vannovat kapitalistinilkit yrittävät syyllistää meitä duunareita jopa työttömyyden aiheuttamisesta. Heh. On niillä otsaa.

    • porvariloiset

      Persunauraja näyttää ainoana enää jaksavan trollata palstaa. No sehän onkin se kaikkein tyhmin koko kolmikosta.

      • samaa_mieltä

        Kyllä varmasti nyt tuon persunaurajan omat sukulaiset häpeää sitä todella paljon.

      • faktaa_pukkaa
        samaa_mieltä kirjoitti:

        Kyllä varmasti nyt tuon persunaurajan omat sukulaiset häpeää sitä todella paljon.

        Tuskinpa kukaan kehtaa edes tunnustaa sitä sukulaisekseen.

      • persunaurajan_lääkitys
        faktaa_pukkaa kirjoitti:

        Tuskinpa kukaan kehtaa edes tunnustaa sitä sukulaisekseen.

        Naurismaan aidatkin nauraa sille ... hehehe heheheh

      • gyrty
        persunaurajan_lääkitys kirjoitti:

        Naurismaan aidatkin nauraa sille ... hehehe heheheh

        Kaikkihan sille nauraa

      • persuilu_on_mielisairaus
        gyrty kirjoitti:

        Kaikkihan sille nauraa

        Nyt se yrittää jo syödä persutovereitaan ... hehehe heheheheh

      • persuilu_on_mielisairaus

        Ja nyt se leikkii rautakangen kanssa seksileikkejä .... persuilu on todellakin sairaus.

      • sairas_porvarismi
        persuilu_on_mielisairaus kirjoitti:

        Ja nyt se leikkii rautakangen kanssa seksileikkejä .... persuilu on todellakin sairaus.

        Ja kommenttiensa mukaan jopa nauttii siitä ... sairasta.

      • kuten_persuilu

        Typeryyttä on niin montaa eri lajia.

    • iirokki

      Viha ja tyhmyys. Siinä porvariloisten syyt trollata palstaa.

      • porvariloiset

        No extyöloiseen sopii molemmat määreet täydellisesti. Valitettavasti.

    • porvariloiset

      Hyvä kysymys. Vain typeryyden lähettiläät vaikenevat.

      • Screwball

        Vallan mahtavaa debattia - ei muuta voi sanoa! Kommarit ovat joutuneet negatiiviseen luiskakierteeseen - kaikki vähänkin fiksummat ovat ottaneet hatkat ja jäljelle on jäänyt ......

      • porvariloiset
        Screwball kirjoitti:

        Vallan mahtavaa debattia - ei muuta voi sanoa! Kommarit ovat joutuneet negatiiviseen luiskakierteeseen - kaikki vähänkin fiksummat ovat ottaneet hatkat ja jäljelle on jäänyt ......

        Aivan. Porvariloisten rupusakki se vaan jaksaa spämmätä palstaa. Valitettavasti.

    • sairas_kapitalismi

      Nämä orjatyön nimeen vannovat kapitalistinilkit yrittävät syyllistää meitä duunareita jopa työttömyyden aiheuttamisesta. Heh. On niillä otsaa!!!

    • porvariloiset

      Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Jopa avauksessa mainituille porvariloisille.
      Itsenäinen ja demokraattinen Suomi on meidän kaikkien suomalaisten etu poliittisesta katsantokannasta riippumatta.

      • iirokki

        Kiitos samoin.

      • ilkywer
        iirokki kirjoitti:

        Kiitos samoin.

        Danke schöön.

      • hfghfty
        ilkywer kirjoitti:

        Danke schöön.

        Bitte schöön.

    • porvari_runkkarit

      Miksi?

      • persuilu_on_sairaus

        Persuilu on sairaus.

      • persuilu_on_mielisairaus
        persuilu_on_sairaus kirjoitti:

        Persuilu on sairaus.

        Persuilu on mielisairaus.

    • porvariloiset

      Koska "rautakankiperseisten" persujen spämmejä ulostuu palstalle jatkuvasti, on tälläisten asiallisten avausten "nostamista" jo ihan pakko harrastaa. Kiitos persutollojen.

      • porvari_runkkarit

        Tämähä on taivahan tosi.

      • porvariloiset

        Persunaurajan lääkitys ei vaan toimi! Ja siitä kärsii koko palsta. Mutta eihän sairaita pidä vihata vaan sääliä. Muistakaa se.

      • palstan_ihmiset
        porvariloiset kirjoitti:

        Persunaurajan lääkitys ei vaan toimi! Ja siitä kärsii koko palsta. Mutta eihän sairaita pidä vihata vaan sääliä. Muistakaa se.

        Säälitään ja inhotaan.

      • ihan_kaikki_aamen

        Nauretaan ja inhotaan.

      • dfrerw

        Säälistä potkien ...

      • jurtere

        Inhosta täristen ...

      • Kun tässä katselee nuppienne aikaansaamia vuolaita ja yleviä ajatusvirtoja niin sitä ihan lakkaa ihmettelemästä minne ne komuloiset mahtoivatkaan hävitä.

      • porvaripiru_irti
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kun tässä katselee nuppienne aikaansaamia vuolaita ja yleviä ajatusvirtoja niin sitä ihan lakkaa ihmettelemästä minne ne komuloiset mahtoivatkaan hävitä.

        Ihan itse pääpirukin ilmestyi rienaamaan köyhiä. HUS ... POIS BELSEBUUPI

      • porvaripiru_irti kirjoitti:

        Ihan itse pääpirukin ilmestyi rienaamaan köyhiä. HUS ... POIS BELSEBUUPI

        Tunnen köyhiä ihan fiksuja joilla vain on ollut huonoa tuuria mutta sinä näytät olevan tollo joka tahallaan haluaa esittää pököpäätä.

      • porvaripiru_irti
        Extyökkäri kirjoitti:

        Tunnen köyhiä ihan fiksuja joilla vain on ollut huonoa tuuria mutta sinä näytät olevan tollo joka tahallaan haluaa esittää pököpäätä.

        Hus ... pois piru perkele kiusaamasta ihmisiä ...

      • porvaripiru_irti kirjoitti:

        Hus ... pois piru perkele kiusaamasta ihmisiä ...

        Se on tuo ryyppääminen sellaista jotta neljäntenätoista yönä kännätessä niitä piruja alkaa ilmestymään. Juicekin tuon jo tiesi aikoinaan!

        Suosittelen nenän valkaisua joutuin tuossa sinun tilassasi. Viikko ei taida riittää vaan kokeile koko vuotta ja ihan noin vaan kokeiluksi työtä, se virkistää!

      • porvaripiru_irti
        Extyökkäri kirjoitti:

        Se on tuo ryyppääminen sellaista jotta neljäntenätoista yönä kännätessä niitä piruja alkaa ilmestymään. Juicekin tuon jo tiesi aikoinaan!

        Suosittelen nenän valkaisua joutuin tuossa sinun tilassasi. Viikko ei taida riittää vaan kokeile koko vuotta ja ihan noin vaan kokeiluksi työtä, se virkistää!

        Ottaako porvaripiru kuppiakin vielä ... HUI KAUHISTUS ... kyllä manalassa maatuva äiteesikin kääntää nyt kylkeään ... HUS POIS TÄÄLTÄ kunnon ihmisiä kiusaamasta senkin PIRUPERKELE

      • porvaripiru_irti kirjoitti:

        Ottaako porvaripiru kuppiakin vielä ... HUI KAUHISTUS ... kyllä manalassa maatuva äiteesikin kääntää nyt kylkeään ... HUS POIS TÄÄLTÄ kunnon ihmisiä kiusaamasta senkin PIRUPERKELE

        Sinähän se niitä piruja olet nähnyt, en minä.

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Sinähän se niitä piruja olet nähnyt, en minä.

        No minusta "porvaripiru" on melko osuva nikki tälle palstaa spämmäävälle extyöloiselle.

      • Nyt sitten perusteluja noihin väitteisiisi!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Nyt sitten perusteluja noihin väitteisiisi!

        Koska sinä olet antanut järkeviä perusteluja. Siis oikeasti järkeviä perusteluja, ei vaan tuota omaa hoosiannaasi jota vain ainostaan sinä itse ymmärrät. Jotain sellaista josta edes pari muutakin olisi samaa mieltä. Sellaista ei vielä koskaan eikä milloinkaan ole sinulta tullut.

        Kerro mihin kirjoittamaani et ole löytänyt järkevää perustelua. Äläkä edes yritä et mihinkään tyyliä vaan esitä se kommenttini ja kerro mitä et siinä ymmässä. Esitä koko asia äläkä edes yritä pärjätä osaratkaisulla!

        Väitän, että hoosiannani on järkevää ratkaoisua asioihin jotka nykyhallitus on omilla keinoillaan pahasti mokannut kuten vaikka työllisyys asioiden käsittely!

    • PersutKakkoseks

      Ehkä kaikki pelkää Kommunismin seuraavaa tulemista :)) ???

      • persut_rikkaiden_asialla

        Mitäs pelkäämistä siinä sitten on?

      • oikeistohallitus_agenda
        persut_rikkaiden_asialla kirjoitti:

        Mitäs pelkäämistä siinä sitten on?

        Aivan. Oikeistohallitusta pitää kaikkien duunareiden, työttömien, sairaiden ja opiskelijoiden ennemminkin pelätä! Lisäleikkauksiahan hallitus meille kohta keksii ja rikkaimman kansanosan rikastamiseksi.

      • oikeistohallitus_agenda kirjoitti:

        Aivan. Oikeistohallitusta pitää kaikkien duunareiden, työttömien, sairaiden ja opiskelijoiden ennemminkin pelätä! Lisäleikkauksiahan hallitus meille kohta keksii ja rikkaimman kansanosan rikastamiseksi.

        Menoja pitää vähentää jos tulot eivät niitä kata. Menkää töihin niin ei tarvitse ruikuttaa!! Töihin kyllä pääsee kun on aktiivinen ja osaa sovittaa vaatimuksensa tilanteen mukaan.

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Menoja pitää vähentää jos tulot eivät niitä kata. Menkää töihin niin ei tarvitse ruikuttaa!! Töihin kyllä pääsee kun on aktiivinen ja osaa sovittaa vaatimuksensa tilanteen mukaan.

        Mites se sinun työssäkäyntisi kanssa on? Teetkö itse mitään sosiaaliapusi eteen?
        Et niin. Vaadit aina vaan muilta, vaikka itse makoilet piereskellen raappahousuisiisi kotonasi. Ei ihme, että siinä hajussa pää sekoaa.

      • Civullinen

        "mites se sinun työssäkäyntisi kanssa on ...."

        Olipas taas kerran "Porvariloiselta" tosi älykästä debattia. Kannattaisi pyrkiä eduskuntaan. Suostuisikohan joku ryhmä hänet ottamaan listoilleen?

      • Maatyömies
        Extyökkäri kirjoitti:

        Menoja pitää vähentää jos tulot eivät niitä kata. Menkää töihin niin ei tarvitse ruikuttaa!! Töihin kyllä pääsee kun on aktiivinen ja osaa sovittaa vaatimuksensa tilanteen mukaan.

        Mitä mieltä Te Porvarinerot olette Veroista? Tarvitaanko veroja johonkin vai ovatko ne vain Elinkeinoelämälle rasite ilman minkäänlaista etukuviota? Oletteko Te Porvarinerot sitä mieltä myös, että Sosiaaliturva luo ja saa aikaan vain loisimista, vaikka yrityselämä tarvitsee tunnollisia sekä yritteliästä työväkeä? Miten ovat nyt näreet ja aidan seipäät sekä asiat ja asian haarat?

      • porvariloiset
        Civullinen kirjoitti:

        "mites se sinun työssäkäyntisi kanssa on ...."

        Olipas taas kerran "Porvariloiselta" tosi älykästä debattia. Kannattaisi pyrkiä eduskuntaan. Suostuisikohan joku ryhmä hänet ottamaan listoilleen?

        No sosiaalipummilta voi kysellä myös tuollaistakin asiaa.
        Ja kiitos vaan luottamuksesta, mutta en ajatellut enää poliittista uraa aloittaa. Porvariloisille vittuilu riittää mulle ihan hyvin.

      • laita_mekko_päälles___

        Koita kestää apina. Soitin sinulle jo ambulanssin.
        Toivottavasti nyt se niuvan henkilökunta saa sen rautakangen ehjänä pois perseestäsi.:- hahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahaaaaaaaa

      • Maatyömies kirjoitti:

        Mitä mieltä Te Porvarinerot olette Veroista? Tarvitaanko veroja johonkin vai ovatko ne vain Elinkeinoelämälle rasite ilman minkäänlaista etukuviota? Oletteko Te Porvarinerot sitä mieltä myös, että Sosiaaliturva luo ja saa aikaan vain loisimista, vaikka yrityselämä tarvitsee tunnollisia sekä yritteliästä työväkeä? Miten ovat nyt näreet ja aidan seipäät sekä asiat ja asian haarat?

        Eivät verotkaan ole mitään turhaa yritystenkään kannalta kuten eivät työläisenkään.

        Yritysten kannalta verotusvaroin luotu infra on perusedellytys yritystoiminnalle ja kansalaisten kannalta samoin.

        Liika sosiaaliturva jota nyt maksetaan terveille työikäisillä vääristää mielikuvaa työn merkityksestä kansalaisten hyvinvoinnin synnyttäjänä.

        Kun meille on satoja tuhansia työttömiä niin jatkuvasti kuulee valituksia, ettei ammattimiehiä löydy, ei laivanrakennukseen, ei autoteollisuuteen ja mikä ihme niin ei edes rakennusteollisuuteenkaan.

        Mitä ihmeen luikuriporukkaa me elätämme nimikkeellä työtön? Nyt on tarkkaan selvitettävä keitä kannattaa elättää ja kouluttaa uudelleen. Hyvä alku olisi laittaa yhteiskuntapalveluvelvoite terveille työttömyyskorvauksen saajille ja se korvaus olisi alkuun ihan riittävä korvaus ehkä sillä 9€ ateriakorvauksella.

        Nykyinen laiskuri ay yhteiskuntarakenne vie meidät tunkiolle!

        Tunkioasiantuntija extyöloinen on juuri sellainen loisiva paskiainen, jonka elättäminen sosiaalituilla tulisi pikaisesti lopettaa. Laiskana ja vittumaisena ihmisenä (kuten porvariloiset yleensä) hän vaan vaatii muilta tekoja, joihin hän ei itse kykene eikä viitsi. Kuten työntekoa.

      • TYOVOIMAVIRKAILIA

        Eiko " PORVARILOINEN " tunne tyoelake lakeja ? Yrittaja masksaa itselleen lain mukaan elaketta , niista vuosista ja sen vuositulon mukaan , kun han toimii yrittajana . Kun han tulee elake ikaiseksi on yrittaja OIKEUTETTU NOSTAMAAN TAKAISIN AKTIIVI AIKANAAN MAKSETTUA ELAKETTAAN . SIIS HAN TULLOIN SAA ELAKKEEN NIMELLA OMIA RAHOJAAN . ON TORKEAA SUUN SOITTOA , KUN " porvariloinen " vittuilee etta itse maksettu elaketulo on " sos rahaa . Kylla tarttis kouluttaa SAUNANTAKANA ! Jk:ONNEKSI HJALLIS HARKIMON LAKI ALOITTEELLA ON ED. KUNNAN ENEMMISTO ! 😊😊😊😊😊

    • laita_mekko_päälles_____

      Koita kestää apina. Soitin sinulle jo ambulanssin....

      Toivottavasti nyt se niuvan henkilökunta saa sen rautakangen ehjänä pois perseestäsi.:- hahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahaaaaaaaaaaaaa

      • porvariloiset

        Palstan porvariloisten älykkyys on ihan häikäisevää. Kukahan kolmikosta on tällä kertaa asialla: extyöloinen, espoontimo vai persunauraja?

      • porvariloiset
        porvariloiset kirjoitti:

        Palstan porvariloisten älykkyys on ihan häikäisevää. Kukahan kolmikosta on tällä kertaa asialla: extyöloinen, espoontimo vai persunauraja?

        Niin, kaikkihan nuo voivat olla "Työeläkeläinen"-komediahahmon sivupersoonia! ?

    • sairas_porvarismi

      Avauksen kysymys on edelleen ajankohtainen.

      • iirokki

        Todellakin. Porvarisairauden eli ahneuden määrä on näes kasvussa.

    • sairas_porvarismi

      Koska "rautakankiperseisten" persujen ja sosiaalipummien spämmejä ulostuu palstalle jatkuvasti, on tälläisten asiallisten avausten "nostamista" jo ihan pakko taas harrastaa.

      • samma_på_svenska

        Samoin.

      • ruiskukka_perseessä
        samma_på_svenska kirjoitti:

        Samoin.

        helan går

      • jytkytappi_anaalissa
        ruiskukka_perseessä kirjoitti:

        helan går

        Rajat kiinni ja muita persuvalheita

      • persu_agendaa

        Lapioidaan lisää rahaa Kreikkaan ja mamuille.

      • idioottihallitus_nurin
        persu_agendaa kirjoitti:

        Lapioidaan lisää rahaa Kreikkaan ja mamuille.

        Ja nyt ristikuulustellaan sitten kaikki työttömät 3kk välein. Että "miksi olet työtön?
        Ja työllisyys ei tuolla kasva kuin juuri sen verran, kuin TE-toimistot joutuvat ottamaan lisää kuulustelijoita palkkalistoilleen.

      • oikeistohallitus_nääs
        idioottihallitus_nurin kirjoitti:

        Ja nyt ristikuulustellaan sitten kaikki työttömät 3kk välein. Että "miksi olet työtön?
        Ja työllisyys ei tuolla kasva kuin juuri sen verran, kuin TE-toimistot joutuvat ottamaan lisää kuulustelijoita palkkalistoilleen.

        Oikeistohallitus on osoittanut kyvyttömyytensä jo niin monessa asiassa, ettei tuollaiset asiat yllätä enää ketään.

    • kuten_extyöloinen

      Keskitysleireistä ja niskalaukauksista haaveilevat porvariloiset ovat vaan liian innoissaan.

      • porvarin_niskalaukaus

        Hallelujaa ...

    • asian_huomannut

      Päivät kuluu porvariloisilla kylillä köyhille nauraen. Illat pitää sitten vittuilla, ihan oman turvallisuuden takia internetin kautta.

      • naapurien_kertomaa

        Sosiaalipummi ja persunauraja eivät uskalla liikkua yksin ulkona lainkaan. On ne sen verran vihattuja yksilöitä.

      • Soinismin_tulos
        naapurien_kertomaa kirjoitti:

        Sosiaalipummi ja persunauraja eivät uskalla liikkua yksin ulkona lainkaan. On ne sen verran vihattuja yksilöitä.

        Hitler-naamari päässä ei todellakaan kannata yleisillä paikoilla paljoa kulkea!

    • sairas_kapitalismi

      Erittäin hyvä kysymys! Vastaukset ovat olleet toistaiseksi vaan ala-arvoisia!

      • turha_vaiva

        Odotitko heiltä sitten jotain älykästä vai?

      • sairas_kapitalismi
        turha_vaiva kirjoitti:

        Odotitko heiltä sitten jotain älykästä vai?

        No enpä oikeastaan. Luulin vaan, että joku edes olisi järjissään. Mutta ei...

    • sairas_porvarismi

      Taas on rautakanki-persut extyökkäreineen pilaamassa palstaa törkeyksillään.

      • persuilu_on_mielisairaus

        Persuilu on mielisairaus...

      • sairas_porvarismi

        Eipä pallo paljoa niillä säteile.

      • persuilun_tulos

        Kummallista, ettei moderaattori poista noita persunaurajan päästöjä. Herää epäilys, että olisiko moderaattori persu?

    • sairas_kapitalismi

      Avaus on yhä vaan ajankohtainen ...

      • porvariloiset

        Niinpä. Ja asiallisia vastauksia odotellen...

      • vanha_vasuri
        porvariloiset kirjoitti:

        Niinpä. Ja asiallisia vastauksia odotellen...

        Ei extyöloisella sellaisia olekkaan!

    • sairas_kapitalismi

      Sairas kapitalismi tuottaa sairaita yksilöitä yhteiskuntaamme.

      • sairas_porvarismi

        Kuten myös suurtyöttömyyden.

      • oikeistohallitus_nääs
        sairas_porvarismi kirjoitti:

        Kuten myös suurtyöttömyyden.

        Kuten myös yhä pitenevät ruoka-apujonot!

      • persuiluun_vittuuntunut

        Kuten heikommat ansiot ja eläkkeet.

      • sairas_porvarismi

        Kuten koulutusleikkaukset.

      • sairas_porvarismi

        Kuten työssäkäyville palkattomat lisäpäivät ja lomarahaleikkaukset.

      • sairas_porvarismi

        Kuten lisääntyvät lääkekulut.

    • porvariloiset

      Kenenkään ei kannattaisi heittäytyä extyöloisen harjoittamaan vajaa-älyiseen menneisyyden muisteluun.
      Painajaisia tuottaa nykyään vain nykyisen opikeistohallituksen toimet heikoimpia kansalaisiaan vastaan. Esimerkkejä ei tarvitse edes luetella.

      Siksi kannattaa äänestää aina vasemmistoa, ellei sitten ole sattunut syntymään Herlinien, Wahlroosien tai Ehrnrothien sukuun. Mutta jos tätä luet, niin tuskinpa olet niin onnekas.

    • tyhmäminä

      Hei ! Luin vain aloituksen. Taitoni eivät riitä enempään. Hienoa olla täällä: porvarien tyhmintä ainesta... ja ylpeä siitä.

      • porvariloiset

        Extyöloinen on hyvä vaan!

    • Luulin_niin

      Minä kun luulin, että ne tyhmimmät istuu eduskunnassa.

      • sairas_porvarismi

        Aivan, tyhmimmät istuvat hallituksessa ja kannattajat osoittavat täällä typeryyttään.

    • Max_Exploitation

      Sosialismi on kuollut, iso kiitos teille SSS-miehet!

      • äänestä_siis_vasemmistoa

        Aivan. Siksi kaikkien palkkatyöläisten,eläkeläisten ja työttömien kannattaakin äänestää nykyään vasemmistoa.

      • vanha_vasuri
        äänestä_siis_vasemmistoa kirjoitti:

        Aivan. Siksi kaikkien palkkatyöläisten,eläkeläisten ja työttömien kannattaakin äänestää nykyään vasemmistoa.

        Siksi äänestinkin jo ennakkoon vasemmistoliiton ehdokasta. Tee sinäkin niin.

    • Partacus

      Natsien armeijassa sotineen suomalaisen ss-pataljoonan perinnekerho Veljesapu ry

      Yhdistyksen hallitus (toimikausi 2016-2017)
      Puheenjohtaja: Pekka Kääriäinen (puh. 050-5594 013)
      Varapuheenjohtaja: Jari Oksman
      Rahastonhoitaja: Jyri Koskivaara
      Sihteeri: Jari Saurio
      Hallituksen jäsen: Marko
      Hallituksen jäsen: Jouko Laitinen

      Aloitus:
      "Extyöloiset, persunaurajat, espoontimot ja muut kultalusikkaperseet, jotka nautiskellen muistelee valkoisten tekemiä työmiesten lahtauksia ja jotka edelleen itkee suojeluskuntien menetystä ja jotka toivovat nyt pippelit kovana AY-liikkeen "lahtaamista"."

      Kaikki edellä mainitut ovat säälittävä sakki. Mikä on näiden ideloginen osuus Helsingissä kuolemaan johtaneen uusnatsin väkivallanteko.
      Tiilenpäitä lukemaan joutaisi koko sakki.
      Miten on mahdollista että suomalainen demokratia sallii Venäjällä pahoja tehneen sotilasosaston julkisen ihannoinnin!
      Onko poliisi ja SUPO ajan tasalla. Milloin on odotettavissa seuraava väkivallanteko! Ketkä porvaripuolueiden kansanedustajat kuuluvat natsi-ihannetta palvovaan järjestöön tai muut silmäätekevät.

      Mistä löytyisi tietoa, ketä ovat SS-järjestön hallituksen jäsenet. Sivusto ei anna tarkempia tietoja.

      • Jokke111

        Tarkoittaisiko kirjoittaja kuitenkin Stubbia, Soinia ja Sipilää...

      • OPINTOKERHOMESTARIT007

        KOULUPALVELUMESTARIT000
        2.4.2017 21:22
        Extyökkäri kirjoitti:
        Se katsos menisi parhaiten jos sitä pyrittäisiin tekemään demokratian keinoin vapailla vaaleilla. Jos sitten ei onnistu niin siitä näkee jottei se porukka sitä edes halua.

        Jos oppia pitää asein alkaa kauppaamaan sen opin saa vetää alas vessasta!

        Harva maa se pääomia saa koottua eli ne kuuluvat joillekin henkilöille jotka ovat olleet riittävän fiksuja pääomaa kootakseen. Miksi sen pitäisi olla sidottuna johonkin valtioon? Minä en näe siihen syytä, jos valtio toimijana ei ole "pääomaystävällinen" on oikein viedä se pääoma muualle.

        Omassa elämässäni en ole huomannut pääoman ja työn välistä ristiriitaa vaan olen kiitollinen niille pääomille jotka ovat mahdollistaneet yli 4 vuosikymmenen pituisen työurani (1960 - 2007).

        HEI!
        Ovatko todella sellaiset VAALIT kuten Eduskunta- ja Kunnallisvaalit aidosti vapaita, jossa Vaalirahaston paksuus Puolue- ja Ehdokaskuvioissa ratkaisee sen, että kuka tai ketkä voivat päästä Kunnallisvaltuustot ja Eduskunta rs:ään pärstäkertoimmen lisäksi? Ainakin eräs Kulkuri ja Katunarri on sitä mieltä, että Porvarintamalla kuten Persut, Kokkareet ja Vastaavat on ymmärtääkseni tilanne se, että jotta Puolueen ehdokkaaksi edes pääsee, niin ehdokkaan, jos ei ole ÖKY, pitää mielipiteissä ainakin VIISI ensimmäistä Iskulausetta olla sellaisia, jotka Rahoittajat hyväksyy. Mitenhän käy, jos esimerkiksi PERSU tai KOKKARE sekä PÖKÄLE alkaa ymmärtämään MAMU-remmiä ja ns. Köyhää Roskalaatikon vieressä pyörivää henkilöstöä tai ns. Puoliorjia? Mitä Te Henkilö Extyökkäri ehkä haluatte vastata erään Peruskomun uteluihin?
        Kommentoi

    • lu394748

      Olemme realisteina lukeneet jo liikaa Ryssän trolleja kuten sä tiedät.

      • natsipaskojen_lehti

        Tiedän. Lopeta siis sinäkin MV-lehden lukeminen.

    • sairas_porvarismi

      Jo 163 vastausta avauksen kysymykseen. Eli aiheellinen kysymys. Edelleen.

    • turpaanjaonnea

      Avauksessa on erinomaisen hyvä kysymys.

      • sairas_kapitalismi

        Mutta missä asialliset vastaukset?

    • sairas_oikeisto

      Persunaurajan vaalikauhu alkaa olla huipussaan, sillä persuilun loppu lähenee.

      • persuilu_on_mielisairaus

        Suomen ja työväen onneksi ...

    • ay.aktiivi

      Kolmikko Extyöloiset, persunaurajat, espoontimot toistavat palstalla ainoastaan työväenliikkeen lakkauttamista ja palkkojen alentamista.
      He olettavat, että työn tuottavuuden kohoamista tulee seurata automaattisesti ostovoiman aleneminen. jakomielitautisuus on huipussaan.
      Tyypit ovat luultavasti veijareita tai muuten vain lusmuja ja olettavat tuotannon kasvavan kun ostovoimaa alennetaan. Rehti pienyrittäjä seuraa yleistä palkkatasoa eikä nurise. Pienyrittäjän etu on noudattaa työehtosopimuksia. Persukolmikko hakee oppinsa ties mistä, ehkä taivaasta.

      • Et sitten ay.aktiivi uskalla ajatuksiasi tuoda esiin vaan piilottelet niitä täällä julmetun pitkän listan perässä.

        Jos tosin olisin noin tyhmä ja älytön niin varmaan tekisin samoin. Täällähän tuskin kukaan enää huomaa millaisia aivopieruja sinä päästelet.

        En muistaakseni ole työväenliikettä ollut lopettamassa vaan muuttamassa tähän päivään sopivaksi! Yritä ymmärtää mitä luet!

      • porvariloiset

        Extyöloinen on vaan niin sairas ... siksi!

    • sairas_oikeisto

      Jälleen kerran ... Miksi?

    • sairas_kapitalismi

      Persuilun loppu on taas askeleen lähempänä. Punavihreys senkuin kukoistaa ja porvarien vitutus kasvaa. Ja hyvä niin.

      • Verrattuna SKP:n menestykseen kunnallisvaaleissa persut menestyivät loistavasti!

        Persut muistaakseni 8,8% ja SKP 0,3%, kannattaako komuloisen arvostella muita kun itsellään on paskat housuissa?

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Verrattuna SKP:n menestykseen kunnallisvaaleissa persut menestyivät loistavasti!

        Persut muistaakseni 8,8% ja SKP 0,3%, kannattaako komuloisen arvostella muita kun itsellään on paskat housuissa?

        Extyöloisella onkin epäilemättä paskat housuissa ja osittain myös päässä. Ihan vaan kirjoituksista päätellen.

      • ex-työkkärin_vaipat
        porvariloiset kirjoitti:

        Extyöloisella onkin epäilemättä paskat housuissa ja osittain myös päässä. Ihan vaan kirjoituksista päätellen.

        Olet oikeasa. Extylöisen vaipat ovat työyhteisömme mielestä koko työuran inhottavimpia oikeistolaisia päästöjä.

    • tyhmät_porvarit

      Aloitukseen vastatakseni sanoisin, että koko kommunismia ei olisi tässä mittakaavassa koskaan esiintynyt jos ei se porvarien kaikkein tyhmin ja ääliömäisin aines olisi tukenut bosevikkien valtaannousua. Koska tuo porvarien yllä mainittu aines on tyhmää ja lyhyenajan voittoja tavoittelevaa niin vallankumous tapahtui ja nyt porvari syyttää sitten heitä joita oli tukemassa.

      Venäjän vallankumous ei ollut yksinomaan karismaattisen Leninin ansiota. Hän ja hänen johtamansa bolševikit saivat vuosina 1915–1918 yli 26 miljoonan markan edestä taloudellista ja aineellista tukea Saksasta. Summa vastaisi nykyrahassa lähes seitsemääkymmentä miljoonaa euroa. Saksan bolševikeille antamasta tuesta on pitävät todisteet Britannian, Sveitsin ja Ruotsin tiedusteluorganisaa­tioiden, Preussin poliisin, Saksan ulkoministe­riön ja Venäjän arkistoissa. Ilman Saksan toimittamia räjähdysaineita, kuljetuskalustoa ja taloudellista tukea lokakuun vallankumous olisi monien asiantuntijoiden mukaan voinut jäädä toteutumatta.

    • sairas_porvarismi

      Vain ne sairaimmat porvariyksilöt täällä meuhkaa. Muut ovat ahnehtimassa itselleen lisää mammonaa.

      • sairas_persunauraja

        Onko persunaurajakin porvari vai muuten vaan hullu?

      • helppo_vastata
        sairas_persunauraja kirjoitti:

        Onko persunaurajakin porvari vai muuten vaan hullu?

        On se.

    • typeriä_ovat

      Aika typeriä ovat nuo persut.

    • Et sitten edes kyennyt määrittelemään mitä ääliömäisimmällä ja tyhmimmällä tarkoitat!

      Ovatko ne niitä jotka ehkä ovat tehneet virheen ja palkanneet kaltaisesi tyhmän ääliön työntekoon josta ei synny mitään todellista tulosta jos kahvilla ja tupakalla käyntiä tai päivänokosia ei lasketa.

      Minullakaan ei kultalusikkaa ole tuolta perseestä löytynyt vaan sitä samaa sieltä tulee joka sinulla näyttää kerääntyneen päähän ja se haisee jo kirjoituksistasikin! Perseistä en ole kiinnostunut mutta mirriä mielellään silittelen sitä kun ikä tekee tehtävänsä.

      • porvari_runkkarit

        Mitäpä sitä enempää määrittelemään, sillä itsehän sen kirjoituksellasi juuri paljastit ... hehehh ehheheh

      • pieni_toivomus
        porvari_runkkarit kirjoitti:

        Mitäpä sitä enempää määrittelemään, sillä itsehän sen kirjoituksellasi juuri paljastit ... hehehh ehheheh

        Älä nyt enää lyö lyötyä. Nimimerkki extyäkkärihän on jo saanut todella pahasti siipeensä.
        Antaa sen nyt vain meuhkata palstalla, jos se saa siitä itselleen jonkinlaista tyydytystä itselleen omaan yksinäisyyteensä.

      • pieni_toivomus kirjoitti:

        Älä nyt enää lyö lyötyä. Nimimerkki extyäkkärihän on jo saanut todella pahasti siipeensä.
        Antaa sen nyt vain meuhkata palstalla, jos se saa siitä itselleen jonkinlaista tyydytystä itselleen omaan yksinäisyyteensä.

        Kuten varmasti olet huomannut niin tuo komuloisten lauma ei kykene muita lyömään kuin itseään. Sieltä ei löydy faktaa sen vertaa aatteidensa puolustamiseksi jotta se kykenisi muita lyömään kuin mitä itseään.

        Kunhan oppisivat ajattelemaan niin loppuisi koko vasemmiston meuhkaus koska vasemmiston politiikka on pelkkää jakopolitiikkaa ja jotta saadaan jaettavaa pitää sitä jonkun tehdä ja oikeisto sekä keskusta ovat niitä joilta tekeminen sujuu kunhan vain vasemmisto pysyy lestissään ja sallii sen uuden jakovaran tuottamisen siihen itse työn avulla osallistuen.

        Sellaiset aivopierujen päästelijät joita tältäkin palstalta runsaasti löytyy olisi saatava alakansakouluun kertaamaan sitä mitä siellä opetettiin laskennon alalta ja näkemykset alkaisivat heti kohentua ja siirtyä oikeaan suuntaan.

      • turhaan_valehtelet

        Juuri sinua ja paria muutakin tyhmää ja typerää porvarintollikkaa on tässä pyöritetty siellä kuuluisassa kuoriämpärisää jo yli kymmenen vuotta. Ei edes minkäänlaista loppua ole edes missään näkyvissä tuolle sinun pyöritykselle siellä kuoriämpärissä.

      • turhaan_valehtelet kirjoitti:

        En valehtele mutta sinä et elä tässä maailmassa vaan jossain kuvitteellisessa komulandiassa. Teistä kellään ei ole kykyä mihinkään kuoriämpäri hommiin muutoin kuin iskeä se väärinpäin päähänne jotta näköalanne avartuisivat sillä nyt sitä näköalaa ei ole edes kuoriämpärin sisänäkymien vertaa.

        Ennen kuin alat edes moisia haaveilemaan jonkun muun kuoriämpäripyörityksistä niin sinun on siirryttävä faktapuolelle ja sitä en ole nähnyt teiltä komuloisilta tapahtuvan vuosikausiin.

        Siitähän on nyt olemassa sitä todella selkeää oikeaa näyttö miten sinua on kusetettu tällä keskustelupalstalla jo yli kymmenen vuotta.

      • turhaan_valehtelet kirjoitti:

        Siitähän on nyt olemassa sitä todella selkeää oikeaa näyttö miten sinua on kusetettu tällä keskustelupalstalla jo yli kymmenen vuotta.

        Missä on edes yksi oikea kusetus joka ei ole aivopieruluokkaa? Teidän poppoonne ei ole yhtäkään oikeaa asiaa löytänyt jolla minua kusetettaisiin, yhtä väärinkirjoitettua vuosilukua on yritetty jo monta kertaa mutta se ei ole kusetusta, teidän pitää pystyä osoittamaan minun olevan väärässä niissä asioissa joita tuon esiin. Tuohon ette ole kyenneet koska ette olle totuuden kannalla vaan komupravda eli sovitettu totuus on teidän asianne.

      • hyvä_neuvo

        Luehan nyt vain tätä palstaa todella tarkkaan, niin toivottavasti sinäkin nyt vihdoin ihan itse ymmärrät sen, että mikä se sinun arvostuksesi onkaan tällä keskustelupalstalla.

      • hyvä_neuvo kirjoitti:

        Luehan nyt vain tätä palstaa todella tarkkaan, niin toivottavasti sinäkin nyt vihdoin ihan itse ymmärrät sen, että mikä se sinun arvostuksesi onkaan tällä keskustelupalstalla.

        Jos ymmärtämättömät eivät osaa arvostaa järkeä niin ei kai se minun vikani ole eikä sellaisella arvostuksen puutteella joka johtuu vain arvostelijoiden kyvystä ymmärtää ole paljoakaan merkitystä.

        Luuletko minun teitä suuresti arvostavan? Suurin piirtein tasapeli mutta minun kantani on voitolla muilla sektoreilla.

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Jos ymmärtämättömät eivät osaa arvostaa järkeä niin ei kai se minun vikani ole eikä sellaisella arvostuksen puutteella joka johtuu vain arvostelijoiden kyvystä ymmärtää ole paljoakaan merkitystä.

        Luuletko minun teitä suuresti arvostavan? Suurin piirtein tasapeli mutta minun kantani on voitolla muilla sektoreilla.

        Olet oikeassa. Sosiaalipummeja ei todellakaan ymmärretä meidän työväen keskuudessa. Varsinkaan äärioikeistolaisia änkyräporvareita, jotka elävät meidän veronmaksajien kustanuksella.
        Eli kannattaisi extyöloisenkin olla haukkumatta meitä avustuksiesi maksajia.

      • juuri_noin

        Ei mitään lisättävää tuohon sinun postaukseesi.

      • juuri_noin kirjoitti:

        Ei mitään lisättävää tuohon sinun postaukseesi.

        Ei ole valoa vieläkään porvariloisen vintillä, kyllä hänen veronmaksunsakin on vaatimatonta vaikka minun eläkeläisen veronmaksuun verrattuna. Tuskin sosiaaliavusta nyt suurta veroa pyydetään. Muita tulojahan hän ei edes ymmärrä olevan kun jankuttaa samaa vuosikausia.

      • juuri_noin
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ei ole valoa vieläkään porvariloisen vintillä, kyllä hänen veronmaksunsakin on vaatimatonta vaikka minun eläkeläisen veronmaksuun verrattuna. Tuskin sosiaaliavusta nyt suurta veroa pyydetään. Muita tulojahan hän ei edes ymmärrä olevan kun jankuttaa samaa vuosikausia.

        Olet oikeassa. Kaltaisiasi sosiaalipummeja ei todellakaan ymmärretä meidän työväen keskuudessa. Varsinkaan niitä kaltaisiasi äärioikeistolaisia änkyräporvareita, jotka elävät meidän veronmaksajien kustanuksella.
        Eli kannattaisi extyöloisenkin olla nyt haukkumatta meitä avustuksiesi maksajia.

        Mitä työväkeä sinä olet? Veronmaksajathan eivät työeläkeläistä elätä mutta sinun sosiaalitukesi maksetaan meidän eläkeläisten maksamista veroista! Siinä sinulle sosiaalipummia!

        Työeläkeyhtiö maksaa eläkkeeni ja pääomien tuotto antaa mukavaa lisärahaa eläkeläisen arjen rahoittamiseen. Sosiaalitoimistossa en ole edes käynyt enkä edes tiedä missä se on!

        En myöskään ole porvari vaan eläköitynyt entinen työmies joka tosin oli sinua fiksumpi ja kykeni elättämään itsensä lisäksi joukon muitakin työläisiä perheineen.

        Mihin sinun saavutuksesi rajoittuvat niin luultavasti vain pahaan kankkuseen ja tupakkayskään joka häiritsee muijasi unta ja saat nukkua olohuoneen sohvalla jos olet niin suuren asunnon kunnalta onnistunut pummaamaan vaikka yksiö riittäisi tai huvilateltta paremminkin.

      • no_voi_voi

        Miksi sinä nyt taas kerran noin kovasti kiivastuit?

        Eihän se nyt todellakaan ole ollut meille muille palstalaisille koskaan mikään yllätys tai salainen tieto että sinä se olet nyt vain se yhteiskunnan elätti jonka me duunarit nyt vain elätämme..

      • porvariloiset
        no_voi_voi kirjoitti:

        Extyöloista vaan vituttaa ankarasti se, että me, hänen vihaamansa työssäkäyvät veronmaksajat maksamme työeläkemaksuillamme hänen sosiaaliapunsa (jota hän työeläkkeeksi kutsuu).
        Hän kun ei pystynyt onnettomalla yrityksellään edes sen vertaa voittoja/säästöjä tekemään, että pärjäisi omillaan, vaan hänen täytyy olla jatkuvasti meidän kukkaroillamme varkaissa.

    • ANKKURIKYLÄSEURA000

      HEI!
      Nyt Hyvät Toverit pitää muistaa se, että on olemassa todellakin erikoisosasto Extyöloiset rs, sillä eihän kukaan Työn Sankari halua kirjoittaa yksiä ja samoja Kommunismikaunaisia Juttuja 24/7 vaan korkeintaan 4-5 kappaletta viikossa tai kuukaudessa.

      Te Hyvät Toverit varmaankin tiedätte sen, että Herra Extyökkäri kuuluu ns. Turkulaisiin Erikoisyrittäjät rs:n Kerho-Sankareihin nimellä Satavan Kansallisseura rs tai Loimaa-Sastamalan Erikoisyrittäjät rs:ään. Niin ja onhan nyt myös olemassa sellainen Erikoisjärjestö kuin Kokkare- ja Pökelökapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs sekä vielä siten, että TÄMÄ yhteisö pitää todella pahimpana mahdollisena kilpailijanaan sellaista tiedustelujärjestöä kuin Vasurikapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:ää.

      Onhan nyt VASURIT, KOMUT ja SOSSUT rs todella kova ja karu Alamaailma, sillä esimerkiksi Extyökkäriloiset saa todella erittäin kovan ja samalla karun allergisen Komuinho-oireiston, kun kuulee pikkasen ehkä vain sivulauseessa jotain sellaista kuin VAPAA KOMMUNISMI ja VAPAA SOSIALISMI rs:ää. Miksi Porvarinerot kuten esimerkiksi Extyökkäri ja Vastaavat voivat todella niin kovalla tavalla inhota pelkkiä sanoja kuten KUNTALAISUUS sekä TOVERUUS ja KAVERUUS? Nyt meille Komuille ja Sossuille sanat RASCISMUS et FASCISMUS siis ROTUOPPI ja RUOSKAOPPI ovat vain ja ainoastaan ns. AATESANAT rs:n kuvioihin kuuluvia Oikeistonerojen Nautiskelusanoja?

      PS Mitä nyt Paronit tarkoittaa iskulausesanat KOTI, USKONTO ja AATE, niin MITÄ todella?

    • porvariloiset

      Avauksessa mainitut porvaritollot ovat nyt varmasti lauenneet housuihinsa, kun saivat tietää Suomen 100v juhlarahan kuva-aiheen.

      • sairas_kapitalismi

        Todennäköisesti... heheh hehhehe hehehe

      • homo_Mannerheim

        Lahtarien periliset unelmoivat yhä työväen "puhdistuksista".

    • Muistutus_työkansalle

      Aion ehdottomasti tilata tuon rahan itselleni. Se kuvaa hienosti sitä, minkälaisiin ylilyönteihin Suomessa ajauduttiin itsenäisyyden ensivuosina ja vuosikymmeninäkin.

      Miksi Suomen sisällissodan voittajien on sadankin vuoden jälkeen vaikea hyväksyä että valkoisten voiton jälkeen teloitettiin tuhansia punaisia ilman kunnollista tutkintaa ja kymmeniätuhansia näännytettiin nälkään ja tauteihin vankileireillä vain kun naama ei ollut miellyttänyt porvareita.

      Orpon kommentti viittaa siihen että porvarit eivät vieläkään ole valmiita avoimeen debattiin asiasta, puhumattakaan sotarikosten myöntämisestä. Silti ihmetellään kun 1990-luvun Balkanin sodista on jäänyt traumoja ja kaunoja...

      Kuvaa tuskin on valittu sattumalta, tai ilman harkintaa ja keskusteluja. Se on rahapajan lyömä virallinen juhlaraha. Kuvaa kyllä hyvin työväen ja köyhän vastarintaan nousseen kansanosan kohtelua tuolloin. Nykysuomessa sama meno ja tavoitellaan samanlaista eriarvoistamista, kikyjen ja palkanleikkausten, palkattoman "harjoittelu" pakkotyön purressa niihin joilla perintöä ei ole suvun puolesta tulossa. Poliittinen viesti liittynee siihen, miten voi käydä jos kikyttämistä tai taloudellisin ja hallinnollisin keinoin alistamista vastaan alkaa kapinoida.

    • fucking_bastards

      Fuck the oikeisto.

      • porvariloiset

        Olet oikeassa. Trumppilaiset on perseestä.

    • sairas_oikeistolaisuus

      Edelleen ajankohtainen kysymys ......

      • Hyvää_vappua

        Tänään on onneksi työväenliikkeen juhlapäivä. Nimittäin vappu. Hyvää vappua

      • sairas_oikeistolaisuus
        Hyvää_vappua kirjoitti:

        Tänään on onneksi työväenliikkeen juhlapäivä. Nimittäin vappu. Hyvää vappua

        Vappu meni, mutta työväenaate jäi. Ikuisiksi ajoiksi. Ja hyvä niin.

    • porvariääliöt

      Mikäs ihme se on, että sosiaalipummiporvarit täällä meuhkaa. Aikaa on ja typeryys vaivaa.

      • totta_turiset

        Kyllä minua nyt ainakin henkilökohtaisesti harmittaisi todella paljon jos minä itse olisin nyt jokin säälittävä sosiaalipummiporvari.

      • sos_tuki_extyökkäri
        totta_turiset kirjoitti:

        Kyllä minua nyt ainakin henkilökohtaisesti harmittaisi todella paljon jos minä itse olisin nyt jokin säälittävä sosiaalipummiporvari.

        Nyt olet asian ytimessä........

    • sairas_oikeistolaisuus

      Juhlarahan lahtauskuva sopisi hyvin Kokoomuksen logoksi. Muistuttaisi porvarien asenteesta työväkeä kohtaan,

      • porvariperheen_tunnus

        Ko. lahtauskuvahan on tietysti kehystettynä jokaisen itseään kunnioittavan porvarin olohuoneen seinällä.

    • ahne_porvarismi

      Aurinko alkaa jo paistamaan lämpimästi, mutta porvarien kirjoitukset senkun vaan huononevat palstalla. Avauksen fakta pitänee siis paikkaansa.

      • sairas_oikeisto

        Avaus on täyttä faktaa. Senhän näkee jo näistä porvarien kommenteista.

      • porvari_runkkarit

        Hellerajakin jo rikkoutui ja silti tolloimmat porvarit höyryävät palstalla kuin tuore paskakasa routaisessa maassa.

    • porvarien_ahneus

      Joopa joo. Niinpä niin. Hyvä kysymys.

    • sairas_porvarismi

      Jo 220 kommentoijaa on ihmetellyt porvarien typeryyttä. Eikä ihme.

      • porvari_runkkarit

        Persuporvarien lähtöä odotellessa ... hehehehe

      • Minkä ihmeen porvareiden? Nehän ovat kaikki olleet haudassa jo satoja vuosia! Porvarithan olivat Hansa ajan ökykauppiaita! Siis noin vuonna 1500 jkr.

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Minkä ihmeen porvareiden? Nehän ovat kaikki olleet haudassa jo satoja vuosia! Porvarithan olivat Hansa ajan ökykauppiaita! Siis noin vuonna 1500 jkr.

        Eli et edes yritä puhua samaa kieltä kuin me normaalit ihmiset. No onhan se jo nähty vuosikausia, että narsismisi syö sen vähäisenkin aivotoiminnan, joka siellä ehkä joskus on ollut.

      • porvariloiset kirjoitti:

        Eli et edes yritä puhua samaa kieltä kuin me normaalit ihmiset. No onhan se jo nähty vuosikausia, että narsismisi syö sen vähäisenkin aivotoiminnan, joka siellä ehkä joskus on ollut.

        Minä en elä menneessä kuten kommarit pyrkiessään vakuuttamaan uskoaan. Minä elän tässä päivässä ja sen maailmassa jossa ei porvaria löydy.

        Porvarillisesti eli talouden kannalta järkevästi ajattelevia onneksi löytyy mutta ei se muuta työmiestä porvariksi, vaan on hyvinvoinnin rippeidenkin edellytys. Vasemmiston ja varsinkin komuloisten jakopolitiikka on aina vienyt kurjuuteen.

        Et ole koskaan pystynyt esittämään menestyvää hyvinvointivaltiota jossa kommunismi ja sosialismi olisi oikeasti sen hyvän tuojana. Koska ehkä esität Kiinaa niin muista mistä siellä ne rahat virtaavat! He kutsuivat suurkapitalistit apuun myymällä niille rajattomasti lähes ilmaista työvoimaa, olisiko vallan orjatyövoimaa ay mafian mielestä?

        Kapitalistinen ja porvarillinen ajattelu on siis hyvinvoinnin perusta, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Vai onko esittää todellisia faktoihin perustuvia muita vaihtoehtoja? Nyt et noilla aivopieruillasi enää pärjää!

        Onhan olemassa Äärimmäinen OIKEISTO ja OIKEISTO sekä Maltillinen OIKEISTO.

        Niin ja nyt OIKEISTO rs:n kohdalla on HYVÄ ASIA vielä huomata se KUVIO, että OIKEISTO ja PORVARI sekä OIKEISTOLAISUUS ja PORVALLISUUS tarkoittavat todella samaa kuviokellunta rs:ää. Meidän pitää vielä huomata se asia, että nyt OIKEISTOLAINEN ja PORVARI tarkoittaa samaa asiaa kuten nyt myös samaa asiaa tarkoittaa OIKEISTOLAISUUS ja PORVALLISUUS. Me KOMUT ja SOSSUT voimme sanoa Takuuvarmasti sen asian, että PORVARI ja OIKEISTOLAINEN sekä PORVARILLISUUS ja OIKEISTOLAISUUS sanoina tarkoittaa täysin samaa asiaa Arvoisa Pastori ExTyökkäri ja Vastaavat sekä Don Spartacus ja Totiset Toverit rs.

        PS Nyt kysyisin Teiltä Pastori ExTyökkäri ja Vastaavat sitä asiaa, että MIKSI todella Teidän on miltei mahdoton hyväksyä sitä kuviota, että todella OIKEISTOLAISUUS on täysin sama asia kuin nyt PORVARILLISUUS sekä vielä on täysin sama asia PORVARI ja OIKEISTOLAINEN rs.

        Tulit taas väärälle palstalle, pastorit ovat jollain kirkollisella palstalla, joten suunnannet sinne!

    • muurarina_20v

      Oisko syynä extyöllistetyn viha meitä oikeita duunareita kohtaan?

      • porvariloiset

        Pistäähän se varmaan hänelle vihaksi, kun hän (extyöloinen) joutuu elämään nykyään sosiaalipummina, meidän veronmaksajien maksamien tukien varassa.

      • porvariloiset kirjoitti:

        Pistäähän se varmaan hänelle vihaksi, kun hän (extyöloinen) joutuu elämään nykyään sosiaalipummina, meidän veronmaksajien maksamien tukien varassa.

        Mitähän maksamaasi tukea mahdan nauttia? Kerro kun en itse ole moista tukea tileilläni havainnut! Ovatkohan maksaneet sinun tilillesi?

    • porvarien_ahneus

      Juhannuskin tulee ja porvarien ahneus ja typeryys sen kun jatkuu.... Vituttaako kun työttömien määrä vähenee????

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      Tyottomyys tilastoja nostaa se etta SOHVALLE PAIN maksetaan liian suuria paivarahoja . Selka kuntoutuisi nopeammin kun pv.raha olisi 1/2 osa palkasta . AY pomojen palkkoihin menee liiton maksurahat ja veronmaksajat maksaa pv rahoja n 5000 miiljoonaa velkaeuroa . Talla asialla on AY LIIKE .

      • porvariääliöt

        Teidän porvaripentujen kannattaisi käydä koulunne ensin loppuun, ennen kuin tulette tänne isukkinne kännipuheita toistelemaan.

      • TYOVOIMAVIRKAILIA

        Tyossani olen nahnyt ja seurannut maksatustilastoja. Todella paljon veronmakajien varoja maksetaan perusteettomasti. Tyovoima hallinto vie kylla raikeimmat pv.huijaukset oikeuteen , ja toivomme etta pienemmistakin vaarin kaytoksita ilmoitetaan tv.toimistoon. OLET ANONYYMI SOITTAJA !

      • porvariääliöt
        TYOVOIMAVIRKAILIA kirjoitti:

        Heheh...
        Oikeassa ovat ne, jotka vaativat tarpeettomien virkamiesten pois potkimista. Ainakin kaikki teidät kirjoitustaidottomat pitäisi ohjata "vapaille markkinoille".

        "... vaarin kaytoksita ilmoitetaan ..." hehehe hehehehe heheheh

      • TYOVOIMAVIRKAILIA

        LAKI joka viikkoisesta ilmoittautumis velvollisuudesta etenee lausunto kierrokselle. Kun eduskunnassa pian nuija paukahtaa , alkaa naurut loppua , kun ilmoittautumisen laiminlyoneelle tulee KARENSSI . Lakisuuunnitelman mukaan ilmoittautuminen tulisi tapahtua keskella" viikkoa , ja tulisi olla aina tyoelaman kaytettavissa . LAIN tultua voimaan saadaan toivottavasti lopetettua suureksi karannut perusteeton pv.rahan maksu ja vilppia tehneet takaisinmaksuun tai oikeuteen . SOITA VILPISTA ANONYYMISTI TV. TOIMISTOON ! 😊

        Onneksi TE-toimistoissakin jatkuu YT:t. Pääsevät kaltaisesi urpot tutustumaan uuteen lakiin ihan henk.koht.

        Vaikea kyllä uskoa, että olet yleensäkkään missään virassa, koska ala-astetta käyvä tyttärenikin pystyy parempaan kirjalliseen esitykseen kuin sinä.
        Mutta leikitään nyt persutollon kanssa ... ihan vaan siksi, että todistit avauksen totuuden .... hehehe hheehehhe

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      Kun LAKI ILMOITTAUTUMIS VELVOLLISUUDESTA valmistuu , se painvastoin lisaa henkilokunnan tarvetta paikallisiin TV toimistoihin . Lopullinen lain kasittely eduskunnassa on syyskuulla . Laki hyvaksytaan koska silla tulee olemaan enemmiston tuki . Kun paivaraha huijaukset saadaan loppumaan , alkaa viela takaisin maksu vaatimukset . Torkeimmat tapaukset joudutaan kasittelemaan oikeudessa . Yhteiskuntamme on velkaantunut turhaan ns. " ansioon sidottua " maksaessaan. Tiedossamme on yleisin vaarin kaytos , etta nostetaan paivarahaa ja kaydaan " pimeassa tyossa kaverilla " . Turha naureskelu loppuu pian kun LAKI valmistuu ja alkaa 6-8 viikon KARENSSI ! SUOMALAISET ... ILMOITTAKAA PAIVARAHA VILPEISTA TV-TOIMISTOIHIN ANONYYMISTI , SE ON MEIDAN KAIKKIEN ETU ! JK: Viranomaisilla on mahdollisuus selvittaa talle palstalle kirjoittelevien IP-OSOITE ! 😊😊😊😊

      • porvariääliöt

        Sinun uskottavuutesi on melko olematon, koska kirjoitustaitosi on todellakin alakoululaisen tasolla. Ehkäpä sinun kannattaisi keskittyä enemmän koulunkäyntiisi, kuin muihin maamme ongelmiin.

        Huom. Työvoimatoimistoja kutsutaan nykyään TE-palveluiksi.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      OK...TV- taikka TE..... silla ei ole merkitysta . Tallle palstalle kirjoitettaessa ei tarvitse noudattaa asiakirja muotoa - SINUNKAAN ! Tarkeinta on etta LAKI TULEE VOIMAAN. Tyov.hallinnon arvioidaan saastavan n. 300 milj. velkaeuroa ja ehka tyohon joutuvat lahtemaan ne jotka eivat o l e aivan pilalle viela " laitostuneet " SUOMALAISET... ILMOITTAKAA PAIVARAHA HUIJAREISTA ANONYYMISTI TV TAIKKA ELY-keskuksiin !

      • porvariääliöt

        Onhan sillä merkitystä, jos et edes tiedä missä olet "töissä".
        Huijareista kannattaa todellakin ilmoittaa, kuten myös kirjoitustaidottomista "tyovoimavirkailioista". Vaikka mielenterveyskeskukseen.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      Kylla mina tiedan etta olen TYOVOIMA HALLINNON PALVELUKSESSSA , mutta talla sivustolla kirjoittaessa EI OLE merkitysta silla olenko ko .organisaation TV toimiston , taaikka TE/ELY-keskuksen virkamies . Samat tiedot kulkee koko koneistossa ! Sinunkin henkkilo/IP-osoitteesi paljastetaan tarvittaessa nopeasti . Siksi suun soittaminen on turhaa silla meille ET OLE OIKEASTI ANONYYMI ! On todella hyva etta paivarahojen maksatuksien valvontaa kiristetaan nyt SIPILAN HALLITUKSEN aikana ,vaikka se aiheuttaa edun menetyksesta johtuvaa suunsoittoa ! ( mm nimim : porvariaaliot ) ARV.SUOMALAISET ,SOITTAKAA ANONYYMISTI PAIVARAHA VILPISTA TV.HALLINTOON ! 😊😊😊😊

      • porvariääliöt

        Surkeaa sitten on työvoimahallinnon virkailijoiden osaamisen ja ymmärryksen taso, jos siellä kirjoitustaidottomia juoppoja pidetään palkkalistoilla.
        Nyt kannattaakin kaikkien , jotka asioivat TE-virkamiesten kanssa olla tarkkana, että virkamiehet ovat selvinpäin ja täysin työkykyisiä. Ja kaikista epäilyistä kannattaa ilmoittaa välittömästi toimiston esimiehelle kirjallisesti.

        Minulla ei ole mitään salattavaa, joten voit ihan vapaasti selvittää henkilöllisyyteni. Suosittelisin kuitenkin ensisijaisesti pääsi selvittämistä ... heheheh hehehehe hehehehe

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      ON HYVA , jos olet sailynyt lain oikealla puolella. Se osoittaa Sinulta hyvaa pelisilmaa. LUKIHAIRION epailen sinua vaivaavan,kun.et saa selvaa suomenkielesta. Hopinasi virkamiehista , " jos siella kirjoitustaidottomia juoppoja pidetaan palkkalistoilla ", Sinakin kirjoitit aiheellisesti : " JOS ". VIRKAILIJOIDEMME tiedossa on hyvin paljon asiakkaita ,joiden HENKI ON HAISSUT ... samalla puolella palvelutiskia , jossa SINUAKIN ON PALVELTU ! Liiton jasenmaksu tuloilla katetaan vain n. 6 % paivaraha maksuista. Melkein koko raha kaytetaan AY- liikkeen johtajien palkkoihin . Tyottomyys pv. rahan.maksaa veronmaksajat ! n. 5000 milj. Velkaeuroa ! Jos mitaan ymmarrat , ei kannattaisi suuta soitella ! ARV.SUOMALAISET , SOITTAKAA ANONYYMISTI PAIVARAHA HUIJAREISTA TV.HALLINTOON

      • porvariääliöt

        Ja soittakaa ja ilmoittakaa anonyymisti myös asennevammaisista virkamiehistä. Sillä he tulehduttavat niin oman työyhteisönsä kuin asiakkaidensa talouden, valheellisilla kannanotoillaan.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      Onko valhetta Sinusta tuo mita kirjoitin ylla ? Onko valhetta etta LIHAVAT AY-JOHTAJAT NOSTAVAT palkakseen jasenmaksu rahat,-n6 . % . Onko valhetta etta veronmaksajat maksavat n. 94% normi ja ansio sidonnaisiista pv.rahoista ? Heidan - AY -JOHTAJIEN - palkkansa kuukaudessa on n. 7-11 tuhatta €uroa . Heidan koulutus on usein pelkka politrukki koulutus . Eikos ko.tapauksessa hiukan mene ns " VELLIA MAAHAN "

      • Eihän se valhetta ole mutta eihän ay mafian toimista saa missään muodossa lausua totuutta.

        Kommunismi, johon tuo ay mafian ohjelma nojaa, ei salli tosiasioita vaan suosii pravdaa eli muunneltua totuutta. Siinä kaikki näyttää hyvältä vaikka on päin sitä paikkaa jonne aurinko ei paista eikä kuu kumota.

        Koulutushan vain haittaisi toimintaa, sitä ei voi edes sallia sillä ajattelu on jo pilannut monta asiaa kuten Neuvostoliitto nimisen komuparatiisinkin. Siellähän usko loppui kun päähän saatiin ajatuksia Väiskin lihatiskistä, se kun oli täysi ja paikalliset loistivat tyhjyyttään.

      • porvariääliöt
        Extyökkäri kirjoitti:

        Eihän se valhetta ole mutta eihän ay mafian toimista saa missään muodossa lausua totuutta.

        Kommunismi, johon tuo ay mafian ohjelma nojaa, ei salli tosiasioita vaan suosii pravdaa eli muunneltua totuutta. Siinä kaikki näyttää hyvältä vaikka on päin sitä paikkaa jonne aurinko ei paista eikä kuu kumota.

        Koulutushan vain haittaisi toimintaa, sitä ei voi edes sallia sillä ajattelu on jo pilannut monta asiaa kuten Neuvostoliitto nimisen komuparatiisinkin. Siellähän usko loppui kun päähän saatiin ajatuksia Väiskin lihatiskistä, se kun oli täysi ja paikalliset loistivat tyhjyyttään.

        No löytyihän heti toinen kateellinen porvaripaskiainen. Onhan se kauheeta kun "AY -JOHTAJIEN - palkkansa kuukaudessa on n. 7-11 tuhatta €uroa ." ... heheh ... heheheh

      • porvariääliöt kirjoitti:

        No löytyihän heti toinen kateellinen porvaripaskiainen. Onhan se kauheeta kun "AY -JOHTAJIEN - palkkansa kuukaudessa on n. 7-11 tuhatta €uroa ." ... heheh ... heheheh

        Olisit nyt oikeasti yrittänyt antaa vastinetta. Et kuitenkaan edes ymmärtänyt mitä kirjoitin! En sanallakaan maininnut ay mafian johtajien palkkoja!

        Olisiko oikea kommentointi ollut liian vaikeaa?

        Vai olinko niin oikeassa jotta meni pupu pöksyyn ja piti alkaa harhautuksen yritys? Kauheaahan se tietysti on jos ei tyydytä pravdaan vaan lähennellään totuutta!

        Koska sinulle menee jo Neuvostoliitto, Väiskin lihatiskit ja AY-liikkeen toiminta noin iloisesti sekaisin, niin turhaahan sinulle on mitään yrittääkkään selittää. Sairaiden ja terroristien kanssa kun ei kannata neuvotella.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      ARVOISAT SUOMALAISET ... SOITTAKAA ANONYYMISTI PAIVARAHA HUIJAREISTA TV.HALLINTOON.. seon meidan kaikkien etu ! 😊😊😊😊😊

      • porvariääliöt

        Persuilu on todellakin mielisairautta lähentelevä henkinen vamma, josta "TYOVOIMAVIRKAILIA" on hyvä esimerkki.
        Vai onkohan hän vain yksi extyöloisen sivupersoonista?

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      Sinun moraalisi mukaan on kutsua " persuiluksi " kun VIRKAMIES kyselee talla sivustolla onko oikein , kun liiton jasenyys rahat , melkein kaikki n. 6 % , menee AY-johtajien palkkoihin . N.7-11 tuhatta / " johtaja ". € / kk . EIKOS KO.RAHAT PITANYT OLLA LAKKO AVUSTUS KASSASSA ? ! Tyottomyys -ja ans.sidotun pv .rahan maksamme me VERONMAKSAJAT ! Yht. N. 5000 milj. velkaeuroa . Usein nailla " johtajilla " on vain kylapoliitikon POLITRUKKI KOULUTUS . ESIMERKKINA voimme muistella uutisointia AKT: n kokouksista , joissa viina virtasi . Onko tama " PERSUILUA " kun naista kirjoittaa julkisesti? KO.aiheesta voisin kirjoittaa paljon lisaa , tyoasemassani on vaitiolo velvollisuus .

      • porvariääliöt

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      Linkkisi on aivan hyva laittaa myos talle sivustolle . Tyopaikka alkoholismia hoitaa kyllakin TYOTERVEYS LAAKARI . Sina olet naissa asioissa FEIKKI kirjoittelemaan ! Miksi te TYONANTAJAT olette niin "hyvan nakaisia " etta suostutte pidattamaan ja tilittamaan ns. LIITON MAKSUJA ?! Hiljattain uutisoitiin , etta AY-liike tallettaa ulkomaisiin rahastoihin ko.varoja ! Kun lopetatte jasenmaksujen tilittamisen , loppuu myos kassavirta AY LIIKKEELLE . LOPPUU MYOS VEROTON KASSAVIRTA. ! ARVOISAT SUOMALAISET , AY- LIIKE ON VEROJA MAKSAMATON VAPAA MATKUSTAJA - PALJASTAKAA TV-hallinnolle ANONYYMISTI KAIKKI PV-RAHA HUIJARIT ! 😊😊😊😊

      • porvariääliöt

        Joko varasit ajan mielenterveyslääkärille? Syytä ainakin olisi.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      Kuuleppas " porvariaalio " minuun ei herjasi pure . Tamahan on VAIN SINUN SANASTOASI ! -- Miksi et kay oikeaa debattia , silla olen lukenut useita herjaavia tekstejasi ? SINA TIEEDAT ? etta mm . Riku Aalto ja useat muut Amm.jarj ovat ovat tallettaneet liiton rahoja ulkom.rahastoihin . YLEISRADION TALOUSTOIMITUSHAN SELVITTI mm.. PANAMASSA - KYPROKSELLA LUXCEMBURGISSA naita pimeita talletuksia . Miksi naita tutkitaan ? SIKSI , ETTA TIEDAMME TULILANGAN JO PALAVAN ! Eiko ole torkeaa etta AY- liike piilottaa liiton jasenyys rahoja mm.saatioiden tileille , ei maksa veroja ja maksattaa VALTIOLLA N. 94 % normi-ja ans.sid. "tyottomyys " paivarahoista ! TYONANTAJAT ---miksi TE PERITTE JA TILITATTE ns. LIITON JASEN MAKSU RAHOJA ? Kun lopetatte , loppuu lahes kokonaan AY KASSAVIRTA KUN MAKSUT JAA JASENTEN HOIDETTVIKSI ! Nythan rahalla maksetaan SUUURI MAHAISTEN AY- johtajien palkkoja vaikka varat tulisi olla LAKKOAVUSTUS KASSASSA ! AY-JOHTAJAN PALKKAHAN MAARAYTYY USEIN KYLAPOLITRUKIN AMMATTITUTKINNON MUKAAN JA ON OIKEASTI 7-11 .000 €/kk plus HENK.KOHTAISET JA KOKOUS VIINAT --SAMOIN KUIN AKT :ssakin....

      • Et sitten työvoimavirkailija ole tajunnut komuajattelun pohjia? Kaikki mitä he tekevät on oikein ja kaikki muu väärin. Kommunistin ainoa toimihan on vaikka sitten filunkipelillä edistää kommunismin leviämistä ja kaikki muu on komusyntiä!

      • porvariääliöt

        Extyöloinen nyt näkee komuja ihan joka paikassa. Siksi hänen kanssaan on aivan turha yrittääkkään järkevää keskustelua. Kuten yltä huomataan.

        Turhaa sinä "TYOVOIMAVIRKAILIA" täällä tuota asiaa urputat. Niin kauan kuin AY-liike toimii nykyisten lakien mukaan, on asiasta turha pillittää. Kuten on turha pillittää muidenkaan säätiöiden/yritysten/ökyrikkaiden "verosuunnitteluista". Lakeja tulee muuttaa, jotta kaikenlainen "filunki" saadaan poistettua. Mutta niin kauan kun porvarit ovat vallassa, tulee kaikenlainen kähmintä olemaan sallittua. Ihan porvarityyliin.

        Jos haluat kunnon debattia, niin yritä kirjoittaa niin, että siitä saisi edes selvää. Ja muista että MV-lehden juttujen toistaminen täällä, ei ole mikäänlainen järjen osoitus.

      • TYOVOIMAVIRKAILIA

        HARRY HARKKIMO ON TEHNYT LAKI ALOITTEEN , etta AY - liikkeiden kirjanpidot ja konsernitaseet julkistetaan. Samoin AY JA MUUTKIN SAATIOT PANTAISIIN VEROLLE. NAISTA AY LIIKKEIDEN VEROTUS TUOTTAA VALTIOLLE MILJARDI TULOT SUURINPANA . MUIDEN SAATIOIDEN VEROTUOTTO JAA MARGINAALIIN. AY- $aatioihin verrattuna . Hienoa HJALLIS... SINUA KANNATTAA EDUSKUNNAN ENEMMISTO !

      • porvariääliöt
        TYOVOIMAVIRKAILIA kirjoitti:

        HARRY HARKKIMO ON TEHNYT LAKI ALOITTEEN , etta AY - liikkeiden kirjanpidot ja konsernitaseet julkistetaan. Samoin AY JA MUUTKIN SAATIOT PANTAISIIN VEROLLE. NAISTA AY LIIKKEIDEN VEROTUS TUOTTAA VALTIOLLE MILJARDI TULOT SUURINPANA . MUIDEN SAATIOIDEN VEROTUOTTO JAA MARGINAALIIN. AY- $aatioihin verrattuna . Hienoa HJALLIS... SINUA KANNATTAA EDUSKUNNAN ENEMMISTO !

        Ahne kapitalisti on siis vaan kateellinen. Hjallis on läpeensä mätä porvari, jonka suurimmat ansiot ovat veneilyssä, ei järjen käytössä.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      ARV. Ex.TYOLAINEN... olen kylla tietoinen hyvin tarkkaan communistien bluffista , mita he yrittavat syottaa . Heilla on ollut SUOMESSA AIKANSA , silloin kun PUNAPAAOMALLA oli runsaasti varallisuuutta . HE nayttivat " ammattitaitonsa " , kun n. 80 vuoden aikana keratty tyovaeston omaisuus meni KONKURSSIIN ! STS-PANKKI KOP:lle EKA pakkosaneeraukseen . HAKA konkurssiin .VAK.YHT. KANSA konkurssiin . ELANTO velkasaaneeraukseen . .TVK konkurssiin-omat miehet upottivat . SKP ja kaikki puolueen yritykset KONKURSSIIN . NAIN KAVI KUN YRITYKSIA JOHDETTIIN KOMMUNISTI / VASEMMISTO IDEOLOGIALLA .

      • porvariääliöt

        Todistit taas avauksen väittämän todeksi. Kiitos siitä.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      Muistellaa viela COMMUNISTIEN /SDP:n talousosaamista : Kun EKAN:n saasto kassasta loppui rahat , uhkasi myos ELANNON $aasto kassaa sama tilanne ja kassa alkoi vuotaa . Tallettajat alkoivat nostaa rahojaan tililta pois . KUN RAHAA EI TILEILLA OLLUTKAAN ,ANTOI KOP ARVOTTOMIA VAKUUKSIA VASTAAN LAINAA . Monet aatteen vuoksi E- " saastokassoihjn " tallettaneet ihmiset menettivat KAIKKI TAI SUUREN OSAN SAASTOISTAAN . . NAIN TAITAMATTOMAN YRITYS JOHDON SEURAUKSENA POISTUI SUOMESSA E-yrritys logo , mutta moni PUNAPOMO LAITTOI LOMPSAN. KUNTOON .

    • olemix

      Ns. punapääoman tuhoutumisesta vastuu lankeaa sosiaalidemokraateille.
      Esko Seppänen: Punapääoman romahdus (1 995).
      Demarit johtivat suvereenisti työväen pankki- ja osuustoimintaa ja tuhosivat sen, ehkä tarkoituksellisesti. Mukana saattoi olle demarisoituvia SKP:n jäseniä.
      SKP:n oman omaisuuden tuhoamisessa vastuu lankeaa Arvo Aallolle ja joka edusti puoluekahinassa enemmistöläistä siipeä.

      Jotkut laittavat kommunistien syyksi kaiken liikkuvan mm. Hampurin mielenosoittajien anarkistiset toimet ja joihin missään tapauksessa kommunistit eivät olleet mukana ja järjestämässä.
      Mielenosoituksissa oli suuret joukot ilmaisemassa vastustustaan rikkaiden maiden oligarkkeja vastaan. Väkivallan lietsojina on ainakin arabimaailmassa nähty lännen porvarit taustalla. Hampurissa on hyvinkin voinut olla maksettuja rähinöitsijöitä.
      Anarkisteja ei paljon tarvitse usuttaa tai maksaa heille. Anarkismi palvelee aina kapitalismia ja työväenluokan tulee siitä kieltäytyä. Luokkataistelu on paljon muuta kuin kivien heittely poliisien niskaan.
      UU:n blogeissa Vasemmistoliiton Lii Anderssonista tehdään kommunisti ja Hampurin mellakoinnin arkkitehti. Porvarien poliittinen huijaus on mittava.

      Suurten joukkojen mielenilmaus oligarkkikapitalismia vastaan ilmeisesti pelottaa rahaporvarin nuoleskelijoita eikä mikään valhe ole niin suuri ettei sitä voisi levittää.
      Suomessakin mielenosoituksissa tulee kansalaisilla olla kamerat mukana. Esim persuja porvarien on mahdollisesti helppo saada provosoijiksi vasemmiston mielenosoituksiin.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      Hei ja kiitos " kirjeestasi " , jonka alkuosa oli aivan oikeaa analyysia , mutta loppu osassa sorruit taas sen vanhan aatteen nuoleskeluun ,joka edustaa juuri sita aikaa kun " ISOT POJAT" putsasivat omiin taskuihinsa tyovaen liikkeen omaisuutta . EIKO JO NYT OLISI SE AIKA ,ETTA PUHUISIMME KO.HISTORIASTA NIIN KUIN SE ON TAPAHTUNUT . EIHAN VANHAN TYOVAENLIIKKEEN TUHOAMINEN OLE MUKAVAA MUISTELTAVAA .

    • porvariloiset

      Taas uusi ääliöporvari on siis ajautunut palstalle. Valitettavasti.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      HEI NIMIM : "porvariloinen "', Sanoit etta on " valitettavaa " etta vasemiston yritysosaamisen lahi historiasta kirjoitetaan taas julkisesti. Eihan se todellakaan ole mukavaa muiisteltavaa . Miksi naiden " JOHTAJIEN " tekemisia ei saisi tuoda esiin ??

      • porvariloiset

        Vain ääliöporvarien keräytyminen tälle palstalle on valitettavaa. Muu on omaa keksintöäsi.

    • olemix

      TYÖVOIMAVIRKAILIJALLE

      Puhu asioista oikeilla termeillä
      Sosiaalidemokraatit tuhosivat työväen osuustoiminnan ja pankit.
      Lue Esko Seppäsen kirja niin vältyt potaskan jauhamiselta.

      • berseses

        "ja pankit" kerros montako pankkia oli? Tosin kerros politiikon nimi jolla oli älyä puolueseen katsomatta.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      Heippa taas " olemmix".... olen lukenut ESKO SEPPASEN ja muitakin vasemmisron lahi historiaa kasit. teoksia . SEPPANEN on ollut tuolloin vasemmiston " sisa piirissa ". Yksi ammattilainen vain ei voinut mitaan kun "kolhoosissa paatettiin " . Tarkoitatko "olemix" etta tyovaeston omaisuus olisi sailynyt-kasvanut - ja olisi kilpailu kykyinen tanaan jos vain laita vasemmisto olisi ollut ohjaaksisa. VIITTAAN SEPPASEN KIRJAN SIVUIHIN 205 -237 .

      • porvariääliöt

        Porvariääliöllä on ääkköset yhtä hukassa kuin järkikin.

      • porvariääliöt kirjoitti:

        Porvariääliöllä on ääkköset yhtä hukassa kuin järkikin.

        Ei tuo ääkkösten puute oikeastaan viittaa ääliömäisyyteen vaan siihen, että hän kirjoittaa ulkolaisella koneella maassa jossa ääkköset ovat tuntemattomia suuruuksia.

        Ääkkösiähän ei juurikaan käytetä englantia tai ranskaa puhuvissa maissa joten ne kuuluvat vain tänne meidän nurkillemme. Voihan se olla jopa fiksuuden osoitus jos on leipänsä löytänyt jostain muualta kuin ay mafian runtelemasta ympäristöstä!

        Tuohan väittää olevansa jonkin sortin työvoimavirkailija, ja sekin väärin kirjoitettuna. Fiksuutta ei hänen kirjoituksistaan löydä, mutta työläisvihaa ja änkyräporvarin oireita kyllä. Eli painitte ihan samassa sarjassa.

      • porvariääliöt kirjoitti:

        Tuohan väittää olevansa jonkin sortin työvoimavirkailija, ja sekin väärin kirjoitettuna. Fiksuutta ei hänen kirjoituksistaan löydä, mutta työläisvihaa ja änkyräporvarin oireita kyllä. Eli painitte ihan samassa sarjassa.

        Minä kun en paini missään sarjassa. Ne on ne fiksummat työläiset joita virheellisesti porvareiksi kutsutte jotka pitävät teistä tolloista huolimatta talouden pyörimässä. Turhaa sinun on ketään vihasta syyttää kun itse tekstistäsi päätellen olet sitä täynnä. Hoida ensin itsesi terveeksi ja vasta sitten arvostele muita!

      • porvariääliöt
        Extyökkäri kirjoitti:

        Minä kun en paini missään sarjassa. Ne on ne fiksummat työläiset joita virheellisesti porvareiksi kutsutte jotka pitävät teistä tolloista huolimatta talouden pyörimässä. Turhaa sinun on ketään vihasta syyttää kun itse tekstistäsi päätellen olet sitä täynnä. Hoida ensin itsesi terveeksi ja vasta sitten arvostele muita!

        Ei se fiksuus sillä sinullekkaan tule, vaikka kuinka sitä narsistisesti täällä toitotat. Päinvastoin.
        Ja työläisvihaasikin olet täällä jo vuosikausia ihan itse esitellyt, ettei sitäkään sen enempää tarvitse todistella.

      • porvariääliöt kirjoitti:

        Ei se fiksuus sillä sinullekkaan tule, vaikka kuinka sitä narsistisesti täällä toitotat. Päinvastoin.
        Ja työläisvihaasikin olet täällä jo vuosikausia ihan itse esitellyt, ettei sitäkään sen enempää tarvitse todistella.

        Kyllähän se vaan oli minussa ja niinpä ensin oltuani suuryrityksen piiripäällikkönä aloin oman yrityksen ja työllistin itseni ja toisen yritystä kanssani väsäävän lisäksi liudan muitakin. Se on sitä fiksuutta jota tarkoitin. Se todella ei taida tulla vaan joissain meissä sitä on ihan syntymälahjana.

        Tuo sinun ja muutaman muun työläisvihahokema on suoraan persuuksistasi kotoisin, työläinenhän minä olen ollut koko työaikani, miksi itseäni vihaisin? Se, että pitää ay mafiaa työjärjestelmien pilaajana ei ole työläisvihaa vaan se on järjen ääntä!

        Järjen ääntä ja fiksuutta ei ole luokitella ihmisiä loisiksi, paskasakiksi ja jopa ihmiskuonaksi, kuten sinä olet jatkuvasti tehnyt. Eikä sinun ns. saavutuksesi merkitse yhtään mitään, kun ihmisenä olet vain muita halveksuva narsisti.

        Luokittelethan sinäkin kumppaneinesi, ne jotka hyvää hyvyyttään antavat teille töitä ovat mielestänne ja puheissanne/kirjoituksissanne riistäjiä, natseja, fasisteja, valkoterroristeja jne. Sekö ei ole luokittelua? Kun tuota hetken aikoinaan katselin niin päätin kohdella teitä samoin kuonana jne.

        Lopettakaa nimittely ja siirtykää asialliseen keskusteluun niin homma lutviintuu kuin itsestään.

        Ja nyt sitten esität vielä marttyyria ... Narsismisi on kyllä aivan hämmästyttävää luokkaa ...

      • porvariääliöt kirjoitti:

        Ja nyt sitten esität vielä marttyyria ... Narsismisi on kyllä aivan hämmästyttävää luokkaa ...

        Et sitten pystynt mihinkään älylliseen puolustukseen vaan piti turvautua aivopieruun!

        Olin siis aivan oikeassa ja sinä kuulut siihen lois porukkaan!

      • porvariääliöt
        Extyökkäri kirjoitti:

        Et sitten pystynt mihinkään älylliseen puolustukseen vaan piti turvautua aivopieruun!

        Olin siis aivan oikeassa ja sinä kuulut siihen lois porukkaan!

        Työssäkäyvänä ja veroni Suomeen maksavana olen siis mielestäsi loinen!!! Ja vaikka minunkin verorahoistani maksetaan sinun sosiaaliapusi.
        Sinun argumenttisihan ja ihmisryhmien määrittelysi tässä on aivopieruluokkaa, ei minun.

      • porvariääliöt kirjoitti:

        Työssäkäyvänä ja veroni Suomeen maksavana olen siis mielestäsi loinen!!! Ja vaikka minunkin verorahoistani maksetaan sinun sosiaaliapusi.
        Sinun argumenttisihan ja ihmisryhmien määrittelysi tässä on aivopieruluokkaa, ei minun.

        Olet todella nikkisi arvoinen!

      • porvariääliöt
        Extyökkäri kirjoitti:

        Olet todella nikkisi arvoinen!

        Aivan. Porvarit ovat todellakin ääliöitä, joista olet hyvä esimerkki.

      • porvariääliöt kirjoitti:

        Aivan. Porvarit ovat todellakin ääliöitä, joista olet hyvä esimerkki.

        Ei ole enää porvareita, sinua ehkä lukuun ottamatta. Porvareiden aika oli joskus 1500 luvun tienoilla. Nyt on vain työläisiä, osa tosin niin fiksuja jotta kykenevät muitakin työllistämään, kaltaistesi tomppeleiden onneksi.

      • porvariääliöt
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ei ole enää porvareita, sinua ehkä lukuun ottamatta. Porvareiden aika oli joskus 1500 luvun tienoilla. Nyt on vain työläisiä, osa tosin niin fiksuja jotta kykenevät muitakin työllistämään, kaltaistesi tomppeleiden onneksi.

        Mitähän muita nykypäivän sanoja extyöloinen ei ymmärrä? No vanhuus ei tule yksin, varsinkaan narsismin vaivaamalle änkyrälleporvarille.

      • porvariääliöt kirjoitti:

        Mitähän muita nykypäivän sanoja extyöloinen ei ymmärrä? No vanhuus ei tule yksin, varsinkaan narsismin vaivaamalle änkyrälleporvarille.

        Sinähän se änkyrä olet kun et yksinkertaisiakaan asioita ymmärrä vaan joudut niitä vain vääntelemään. Mitä muuta se änkyrä voisi merkitä.

        Minua voit kutsua tavallista fiksummaksi työläiseksi, sillä olenhan minä pärjännyt ja työllistänyt vielä muitakin. Siihen et sinä änkyrä ole koskaan pystynyt! Vielä vanhana eläkeläisenäkin pystyn sinua parempaan näillä älypuolen asioilla!

        Kutsu vaan itseäsi vaikka Jumalaksi, ei se siitä silti muutu todeksi. Narsismisi on jo ihan naurettavuuden asteella.
        Siinä kyllä olet oikeassa, että sosiaaliapuja nauttivana pääset varmasti helpommalla, kuin me työssäkäyvät veronmaksajat. Mutta jonkunhan tätä maata on pystyssä pidettävä, kun kaltaisesi loiset eivät ole maallemme kuin taakaksi.

        Missä sinä kävisit työssä verojasi maksamassa jos meitä fiksumpia jotka kykenevät muuhunkin kuin valittamiseen ei olisi sinulle työtä järjestämässä?

        En usko sinun esittämälläsi ÄO:lla kykenevät itsellesi omaa työpaikkaa järjestämään yrittäjänä. Olet siis meidän fiksumpien työläisten armoilla niin aamukahvisi kuin veronmaksusikin osalta. Oletko edes huomannut?

        Et siis ole siihenkään joukkoon kuuluva joka maailmaa pystyssä pitää, sen tekevät erilaiset yrittäjät ja sijoittajat jotka rahoittavat noita yrityksiä!

        Mihinköhän ne minun vero-euroni sitten menee, ellei yhteiskunnan ylläpitämiseen?
        Taas vaan osoitat omaa typeryyttäsi ja oman ÄO:si pienuutta tuotakin kiistämällä.

        Sinulle maksettava sosiaaliapu ei todellakaan ole sinun fiksuutta, eikä se "järjestä" yhtään työpaikkaa. Turhaa sellaista on narsistinkaan väittää. Ellei sitten siksi lueta sosiaalitoimiston virkailijoiden työllistämistä.

        Ilman meitä fiksumpia työläisiähän sinulla ei olisi mistä maksaa niitä veroeurojasi! Vain yrittäjät kykenevät siihen omatoimisesti!

        Minun ÄO:ni aikoinaan riitti yrityksen perustamiseen ja sen pyörittämiseen voitollisena useamman vuosikymmenen ja nyt kun se on myyty niin porukka edelleen samoin lähtökohdin hoitaa samaa sektoria saman ideoisin eväin eli minun ÄO:ni vieläkin elättää useita henkilöitä perheineen.

      • PALVELUKOULUMESTARIT0000
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kyllähän se vaan oli minussa ja niinpä ensin oltuani suuryrityksen piiripäällikkönä aloin oman yrityksen ja työllistin itseni ja toisen yritystä kanssani väsäävän lisäksi liudan muitakin. Se on sitä fiksuutta jota tarkoitin. Se todella ei taida tulla vaan joissain meissä sitä on ihan syntymälahjana.

        Tuo sinun ja muutaman muun työläisvihahokema on suoraan persuuksistasi kotoisin, työläinenhän minä olen ollut koko työaikani, miksi itseäni vihaisin? Se, että pitää ay mafiaa työjärjestelmien pilaajana ei ole työläisvihaa vaan se on järjen ääntä!

        Missä yrityksessä Te Extyökkäri olette ollut Piiripäällikkönä? Niin ja mikä tai mitkä ovat Teidän Extyökkäri perustamienne yritysten Yritysnimet? Nyt kysyn vielä sitä Teiltä Extyökkäri, että ovatko Työläinen ja Yrittäjä sama vai eri asia. Jos nyt ovat Yrittäjä ja Työläinen lähtökohdiltaan sama asia, niin MIKSI, ja jos ovat eri asioita, niin MIKSI?

      • PALVELUKOULUMESTARIT0000 kirjoitti:

        Missä yrityksessä Te Extyökkäri olette ollut Piiripäällikkönä? Niin ja mikä tai mitkä ovat Teidän Extyökkäri perustamienne yritysten Yritysnimet? Nyt kysyn vielä sitä Teiltä Extyökkäri, että ovatko Työläinen ja Yrittäjä sama vai eri asia. Jos nyt ovat Yrittäjä ja Työläinen lähtökohdiltaan sama asia, niin MIKSI, ja jos ovat eri asioita, niin MIKSI?

        Miksi se erityisesti sinua kiinnostaa missä yrityksissä? Jopa niin paljon jotta kyselet ihan selväkielisesti? On jopa neljäs ulottuvuus unohtunut vai oletko tervehtymässä arvoisa MESTARI?

        Olin kymmenkunta vuotta erään suomalaisen monialayrityksen yhden paikallisosaston vetäjänä asuinkunnassani. Tehtävä oli erään erikoisalan osa tuossa yrityksessä ja kun sitten riitauduin alan johdon kanssa niin minut siirrettiin kilpailevaan yritykseen koska he tiesivät sen mihin kykenen. En kuitenkaan kerro mistä yrityksestä oli kyse sillä se on edelleen toiminnassa joskin paljon muuttuneena. Sen osastonsa jossa työskentelin se on myynyt eteenpäin jo aikoja sitten.

        Olen ollut perustamassa vain yhtä yritystä oivalluksen, jonka yllättäen sain työkaverini kanssa, tiimoilta. Sekin yritys, joka on perin spesifioidulla alalla, toimii edelleen joten senkin jätän arvailujenne varaan. Se kuitenkin osoitti jotta hyvään ajatukseen perustuva kunnolla valmisteltu yritys lähtee käyntiin kunhan siihen uhrattua työaikaa ei lasketa eikä tuijoteta vuorokausi, viikko, kuukausi eikä vuosityöaikoja. Myöhemmin niistä saa palkkaa kunhan homman suorittaa kunnolla.

        Yrittäjä on työläinen siinä missä mikä tahansa sorvari tai bensanmyyjä, hän ansaitsee elantonsa työllä joskin yleensä hänellä on riskiä enemmän kuin pelkällä työläisellä ilman yrittäjän velvollisuuksia. Juuri tuon riskin vuoksi, monellahan on mökki tai asunto lainojenvakuutena kun yritystä on perustettu, on varsin oikeutettua jotta hän ansaitsee enemmän ja kykenee pääsemään noista itse ottamiensa lainojen vakuuksista ja kykenee siirtämään ne yrityksen piikkiin. Kun alkuhässäkästä on päästy on syytä pitää yritys vakavaraisena ja tehdä uudistusinvestoinnit kohtuullisina jotta riski ei kasva liian suureksi menettää kaikki ja alkaa alusta jos siihenkään enää kykenisi.

        Jääkööt nuo yritykset edelleen arvionne varaan kuten sekin minkä alan taitaja olen ollut. Onhan siinä sinulle mestaroitavaa loppuiäksesi joskaan se ei juurikaan auta marxilaisia sen enempää kuin marssilaisiakaan, niitä vihreitä miehiä.

        Yrittäjällä on vastuu itsensä lisäksi palkkaamistaan työläisistä kun taas noilla työläisillä ei ole vastuuta kuin korkeintaan itsestään. Siinä on se oleellinen ero! Työläisiä molemmat vain vastuut eroavat!

        On mestariltakin typerää jatkaa näin pitkää keskustelun pötköä jossa suurin osa on ääliöiden kuten porvariääliön kaltaisia ajatusulosteita. Minä suosin lyhyempiä koska niihin pääsee helpommin käsiksi.

      • porvariääliöt

        Minulla ei vaan ole sellaista extyöloisen ahneutta, että haluaisin tienata myös muiden tekemällä työllä. Ihan oman työni tuloksilla kun olen aina pärjännyt ja pärjään varmasti tulevaisuudessakin. Eli ahneus ei ole fiksuutta, vaikka niin kuvitteletkin.

        Mutta sinun on ihan turha yrittää olla muuta kuin olet, eli meidän työssäkäyvien veroilla ja työeläkemaksuilla elävä loinen. Ethän sinä edes tee mitään sosiaaliapusi eteen. Työläisten syyllistäminen työnteostaan ja palkkavaatimuksistaan kun ei sellaiseksi lueta.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Miksi se erityisesti sinua kiinnostaa missä yrityksissä? Jopa niin paljon jotta kyselet ihan selväkielisesti? On jopa neljäs ulottuvuus unohtunut vai oletko tervehtymässä arvoisa MESTARI?

        Olin kymmenkunta vuotta erään suomalaisen monialayrityksen yhden paikallisosaston vetäjänä asuinkunnassani. Tehtävä oli erään erikoisalan osa tuossa yrityksessä ja kun sitten riitauduin alan johdon kanssa niin minut siirrettiin kilpailevaan yritykseen koska he tiesivät sen mihin kykenen. En kuitenkaan kerro mistä yrityksestä oli kyse sillä se on edelleen toiminnassa joskin paljon muuttuneena. Sen osastonsa jossa työskentelin se on myynyt eteenpäin jo aikoja sitten.

        Olen ollut perustamassa vain yhtä yritystä oivalluksen, jonka yllättäen sain työkaverini kanssa, tiimoilta. Sekin yritys, joka on perin spesifioidulla alalla, toimii edelleen joten senkin jätän arvailujenne varaan. Se kuitenkin osoitti jotta hyvään ajatukseen perustuva kunnolla valmisteltu yritys lähtee käyntiin kunhan siihen uhrattua työaikaa ei lasketa eikä tuijoteta vuorokausi, viikko, kuukausi eikä vuosityöaikoja. Myöhemmin niistä saa palkkaa kunhan homman suorittaa kunnolla.

        Yrittäjä on työläinen siinä missä mikä tahansa sorvari tai bensanmyyjä, hän ansaitsee elantonsa työllä joskin yleensä hänellä on riskiä enemmän kuin pelkällä työläisellä ilman yrittäjän velvollisuuksia. Juuri tuon riskin vuoksi, monellahan on mökki tai asunto lainojenvakuutena kun yritystä on perustettu, on varsin oikeutettua jotta hän ansaitsee enemmän ja kykenee pääsemään noista itse ottamiensa lainojen vakuuksista ja kykenee siirtämään ne yrityksen piikkiin. Kun alkuhässäkästä on päästy on syytä pitää yritys vakavaraisena ja tehdä uudistusinvestoinnit kohtuullisina jotta riski ei kasva liian suureksi menettää kaikki ja alkaa alusta jos siihenkään enää kykenisi.

        Jääkööt nuo yritykset edelleen arvionne varaan kuten sekin minkä alan taitaja olen ollut. Onhan siinä sinulle mestaroitavaa loppuiäksesi joskaan se ei juurikaan auta marxilaisia sen enempää kuin marssilaisiakaan, niitä vihreitä miehiä.

        Yrittäjällä on vastuu itsensä lisäksi palkkaamistaan työläisistä kun taas noilla työläisillä ei ole vastuuta kuin korkeintaan itsestään. Siinä on se oleellinen ero! Työläisiä molemmat vain vastuut eroavat!

        On mestariltakin typerää jatkaa näin pitkää keskustelun pötköä jossa suurin osa on ääliöiden kuten porvariääliön kaltaisia ajatusulosteita. Minä suosin lyhyempiä koska niihin pääsee helpommin käsiksi.

        Miksi Te Pastori ExTyökkäri ja Tosiuskovaiset ette halua kertoa ainakin nimiä niistä yrityksistä, jossa TE olette olleet Työn Sankari rs:nä sekä missä ja minkälaisissa yrityksissä TE olette kuuluneet ryhmään VALKOKAARTI ja OMISTAJAT? Nyt ei ymmärtääkseni kovinkaan moni meistä TYÖLÄISSANKARIT rs:stä usko Teidän Arvoisa Pastori ExTyökkäri ja Tosiuskovaiset rs:n siihen tietoon, että Te olette olleet OMISTAJAT-YHTEISÖ ja VALKOKAARTI rs:n jäsenistöä. Kyllä nyt tälläinen epämääräinen KATUNARRI ja KULKURI voisi halutessaan tarinoina ihan mitä kaikkea tahansa, vaikka kertoa ties mitä kummallista ja enemmän tai vähemmän ylevää tarrinaa tahansa.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      KIITOS SUOMALAISET... TEILTA ON TULLUT JO PALJON PUHELUJA VETOOMUKSEEMME , ETTA SAADAAN PERUSTEETTOMAT PAIVARAHA MAKSATUKSET LOPETETTUA . OTAMME MIELELLAMME EDELLEEN PUHELUJA VASTAA.N, - ANONYYMISTI TV-HALLINTOON .

      • TYOVOIMAVIRKAILIA

        SORMI PERSEESSÄNI ON TOIVOTTAVASTI MINUN.

      • Anonyymi
        TYOVOIMAVIRKAILIA kirjoitti:

        SORMI PERSEESSÄNI ON TOIVOTTAVASTI MINUN.

        Eiköhän nyt Arvoisa Työvoimavirkailija Teidän Perseessänne ole PERSUNEROT ja erikoisesti vielä J HALLA-AHO SEURA rs:n Asian Tuntijan Työkalu eli Rasvattu Sormi tai PEUKALO?

    • porvariääliöt

      Avauksen kysymys on ajankohtaisempi kuin pitkiin aikoihin.

    • TYOVOIMAVIRKAILIA

      Puhuminen " aakkosista " on yritys vieda keskustelua pois siita , kun punapomot pisti taskuihinsa tyovaenliikkeen omaisuuden ! JOS TE AKKIVAARAT MITAAN TIEDATTE HISTORIASTA , NIIN KUINKA TE VOITTE NUOLESKELLA ROSVOJA , JOTKA OMAN VOITON TAKIA TUHOSIVAT 2:n SUKUPOLVEN TYON !. " OSAAJINA OLIVAT mm. ULF ja LEIF SUNGVIST , RAUNO KANTOLA , PAAVO LIPPONEN , ARVO AALTO ... KUN " UFFE " ja KANTOLA JOUTUIVAT "TOISTAAN OIKEUTEEN , MIEHET TODETTIIN VARATTOMIKSI I

      • TYOVOIMAVIRKAILIA

        KENEN SORMI PERSEESSANI TALLA KERTAA ON?

      • persuilu_on_mielisairaus
        TYOVOIMAVIRKAILIA kirjoitti:

        KENEN SORMI PERSEESSANI TALLA KERTAA ON?

        Kyllä se sun ihan oma sormi on.

    • porvariääliöt

      Huutava persutollo on taas ihan omissa maailmoissaan ... ja humalassa. No persuiluhan on mielisairaus.

    • ajautuu

      Olet täysin väärässä. Tuo porvareiksi luulemasi ääliömäinen aines on punavihreiden lauma

      • persuilu_on_mielisairaus

        Aivan. Persuilu on mielisairaus!

      • uv-persuilu
        persuilu_on_mielisairaus kirjoitti:

        Aivan. Persuilu on mielisairaus!

        Aivan. Kuten myös uv-persuilu.

      • haiseva_tulevaisuus
        uv-persuilu kirjoitti:

        Aivan. Kuten myös uv-persuilu.

        Siis sininen paskako?

    • työläisviha

      Sairaalloinen ihmisviha työläisiä kohtaan. Siinäse syy.

      • työläisviha_ja_ahneus

        Porvarien perisynti.

      • ahneuden_puolue

        Kokoomuslaisuus on synti.

      • ahneet_porvarit
        ahneuden_puolue kirjoitti:

        Kokoomuslaisuus on synti.

        Kuten porvarismikin.

      • persuilu_on_mielisairaus
        ahneet_porvarit kirjoitti:

        Kuten porvarismikin.

        Porvaripersuilu se vasta paha synti onkin.

      • sairas_porvarismi
        persuilu_on_mielisairaus kirjoitti:

        Porvaripersuilu se vasta paha synti onkin.

        Porvarismi on ahneuden ylistystä.

    • palstapoliitikko

      Avauksen dilemmaa on kommentoitu jo yli 300 kertaa. Eli ensiluokkainen avaus.

      • exän_sivupersoona

        Eipä voi kieltääkkään asiaa.

    • sairas_porvarismi

      Ahneuden lähettiläät = Porvarit.

      • ahneet_porvarit

        Porvarit = Ahneuden perikuvat

      • saa_olla_rehellinen
        ahneet_porvarit kirjoitti:

        Porvarit = Ahneuden perikuvat

        Me peukalo anuksessa kirjoittavat persupojat olemme myös ahneita gay-pornon katselijoita. Eikös ollakkin?

      • persupoika_18v
        saa_olla_rehellinen kirjoitti:

        Me peukalo anuksessa kirjoittavat persupojat olemme myös ahneita gay-pornon katselijoita. Eikös ollakkin?

        Ollaan juu ... ihkuuuuuu

      • persupoika_18v
        persupoika_18v kirjoitti:

        Ollaan juu ... ihkuuuuuu

        Eerolan gay-filmit on parasta, mitä persuilu on tuottanut ikinä ... aaaaaahhhhhh

      • kok_pojke_18v
        persupoika_18v kirjoitti:

        Eerolan gay-filmit on parasta, mitä persuilu on tuottanut ikinä ... aaaaaahhhhhh

        Onhan ne ihan kiihottavia ...

      • Sampo_Terho_
        kok_pojke_18v kirjoitti:

        Onhan ne ihan kiihottavia ...

        Ihan persujen eliittiä fysiikaltaan ... antajana ..

    • Lindströmin_pihvi

      Kukaan ei ole ääliö syntyessään. Se on porvarismin tulos.

      • porvariloiset

        Ahneuden ja varallisuuden kasvu johtaa vääjäämättä ihmisyyden vähenemiseen. Siitä on tälläkin palstalla monta hyvää esimerkkiä.

      • palstaa_seurannut
        porvariloiset kirjoitti:

        Ahneuden ja varallisuuden kasvu johtaa vääjäämättä ihmisyyden vähenemiseen. Siitä on tälläkin palstalla monta hyvää esimerkkiä.

        tarkoitat siis extyöloinen aka työeläkeloinen aka änkyräporvari aka sosiaalipummi ?

      • porvariloiset
        palstaa_seurannut kirjoitti:

        tarkoitat siis extyöloinen aka työeläkeloinen aka änkyräporvari aka sosiaalipummi ?

        Esimerkiksi extyöloinen sivupersoonineen.

    • porvariloiset

      Ihme ettei ääliöporvarit ole vielä syyttäneet "komuja" tästä Turun terroriteosta.

      Vaikeaahan se olisikin, kun porvarihallitus on itse ottanut tänne ihan kaikki mahdolliset maahanmuuttajat, paikkaamaan tätä maamme "järkyttävää" työvoimapulaa. Tarkoittaa siis työvoimaa, jolle ei tarvitse maksaa palkkaa, vaan valtio hoitaa asian tukena. Omat työttömäthän vaativat jopa palkkaa. Ihme "komuja".

      Ja kun kaikille tulijoille ei ole edes tätä ilmaistyötä tarjolla, niin syrjätyminen on helppoa ja miltei väistämätöntä. Eli kiitos vaan porvarihallituksen tästäkin kehityksestä!!!!

    • tunst

      Palstalla yksi porvarikirjoittaja lienee Vihtori Kosolan henkijälkeläinen, koska hän hampaat irvessä on lakkauttamassa ammattiyhdistysliikettä. Hän ilmeisesti olettaa nykyisten persujen mukana sen olevan mahdollista. Hän leimaa 2 miljoonaa järjestäytynyttä jatkuvasti mafian jäseniksi.
      Siinäpä yrittää.
      Toinen esittelee seksiperversioita.
      Kolmas vihaa kommunisteja niin että on ihme hänen oleskelunsa palstalla.
      Kaikki kolme ovat todella tyhmiä ääliöitä.

      • porvariloiset

        Näinhän se on tilanne ollut jo pitkään palstalla. Mutta eipä meidän järkevien ihmisten kannata kantaa huolta noista yhteiskuntamme "terroristeista", sillä uskon että he ovat jo mielenterveyspalvelujemme/sosiaalitoimien piirissä. Parasta on pitää heidän raflaavia tekstejään vain sairauden ilmentyminä ja terapialuonteisina ulostuloina.

    • nytkyvara

      Jetsulleen.
      Rauha heidän sieluilleen, sillä yksinkertaiset pääsevät taivasten valtakuntaan. Homovihan levittäjä pääsee varmaan istumaan Jeesuksen oikealle puolelle.

      • rakasta_älä_vihaa

        Ole huoletta. Samalla lailla ne haudassa maatuu kuin me muutkin. Hitaasti mutta varmasti.

    • professionally

      Kiinnostava avaus. Vastausten taso on vaan melko onneton.

    • sairas_porvarismi

      Edelleen ajankohtainen aihe!

      • porvarien_ahneus

        Ja tulee olemaan aina ajankohtainen. Muita kun ahneita porvareita ei vaan ole olemassa.

    • AY_on_työläisten_asialla

      Kesä meni taas, mutta työväenaate ja AY-liike on edelleen voimissaan. Ja hyvä niin.

      • laivanrakentaja_Tku

        Syksyä kohti vaan mennään, mutta ei allapäin. Palkankorotuksia pitää saada, koska yritysten johtajatkin ovat saaneet ennätystuloksia tekemillämme kiky-säästöillä.

      • aimo.analyysi
        laivanrakentaja_Tku kirjoitti:

        Syksyä kohti vaan mennään, mutta ei allapäin. Palkankorotuksia pitää saada, koska yritysten johtajatkin ovat saaneet ennätystuloksia tekemillämme kiky-säästöillä.

        Sähkömiehet aloitti jo lakkonsa. Ja paperimiehet kohta.
        Näköjään se on ainoa keino saada ahneilta yrittäjiltä edes jotain leivän päälle.

    • sairas_oikeisto

      Itseään perseeseen peukuttava persupoika on palstan toiseksi huvittavin pelle. Huvittavin on edelleen extyöloinen, joka elelee sosiaalipummina ja kirjoittelee silti aina ääriporvarillista paskaa.

      • porvariloiset

        Totta kirjoitit. Palsta on täynnä noiden kahden peukutusjuttuja. Ällöttävää.

    • piutpait

      Exkusiloistyökkäri on nimensä väärti sataprosenttisesti. Kehtaakin kehua ulostusongelmilla...kyllä se kehtaa.

      • porvariloiset

        Extyöloisen sairaus on hänellä pääasiassa päässä, valitettavasti.

    • porvariloiset

      Miksi sheriffi ei tee mitään näiden spämmääjien poistamiseksi?

      • sairas_oikeisto

        Porvari-sheriffiä ei ehkä kiinnosta kunnon keskustelu?

    • porvaripaskaavaanpukkaa

      Taas on palstan sairaimmat spämmärit vauhdissa. Anaali ja peukutusjuttuja. Työväen lahtaustoiveita jne.

      • vanha_vasuri

        Ja sama meno vaan jatkuu näköjään.

      • porvariloiset
        vanha_vasuri kirjoitti:

        Ja sama meno vaan jatkuu näköjään.

        jatkuu ja jatkuu ... kunnes saadaan pakollinen rekisteröityminen

    • persuilu_on_mielisairaus

      Valitettavasti. Persuilu on mielisairaus.

      • sairaan_ahne_oikeisto

        Kuten ahne porvarismikin ....

    • kuten_persut

      Pöljiä porvareita riittää joka palstalle paskomaan.

      • sairas_oikeisto

        Kuten extyökkäri, joka on EK:n mafian palkkalistoilla

      • sairas_oikeisto kirjoitti:

        Kuten extyökkäri, joka on EK:n mafian palkkalistoilla

        Olen vain työeläkeyhtiön listoilla, sitä vaan katsos viisastuu vanhetessaan jos kykenee ajattelemaan. Maailmaa kun katselee, se sivistää jos on älliä mikä sinulta lienee hukassa, et ainakaan osoita sen olemassa oloa nupissasi!

      • saa_olla_rehellinen
        Extyökkäri kirjoitti:

        Olen vain työeläkeyhtiön listoilla, sitä vaan katsos viisastuu vanhetessaan jos kykenee ajattelemaan. Maailmaa kun katselee, se sivistää jos on älliä mikä sinulta lienee hukassa, et ainakaan osoita sen olemassa oloa nupissasi!

        Peukalo on taas exällä niin syvällä siellä mihin päivä ei paista ... ja tuntuu nupissasi asti ????

      • saa_olla_rehellinen kirjoitti:

        Peukalo on taas exällä niin syvällä siellä mihin päivä ei paista ... ja tuntuu nupissasi asti ????

        Oletko todella rehellinen vai pelkkä pravdan suoltaja?

        Vaihda jo tuo nikkisi todellisempaan, kunnon "törkyturpa" olisi enemmän kohdallaan, rehellistä et kiene eläissäsi nähnyt, ainakaan siitä päätellen millaista jaskaa levität.

        Minulle on sama missä peukaloitasi pidät mutta älä tule koskaan kanssani samaan ruokapöytään!

      • saa_olla_törkyturpa

        kiitti vinkistä mutta älä turhaan häpeä peukutustasi, sillä se on yleensä ihan sisäsiisti harrastus, eix vaa?

      • saa_olla_rehellinen
        saa_olla_törkyturpa kirjoitti:

        kiitti vinkistä mutta älä turhaan häpeä peukutustasi, sillä se on yleensä ihan sisäsiisti harrastus, eix vaa?

        kliffaa hommaa ja jees poks pallinaama

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Olen vain työeläkeyhtiön listoilla, sitä vaan katsos viisastuu vanhetessaan jos kykenee ajattelemaan. Maailmaa kun katselee, se sivistää jos on älliä mikä sinulta lienee hukassa, et ainakaan osoita sen olemassa oloa nupissasi!

        Mitä tarkoittaa tässä ja nyt AJATTELU Arvoisa Pastori ExTyökkäri ja Porvari Don PartaCusi ja Vastaavat?

    • sairas_oikeisto

      Jo 350 kommentoijaa avauksen kysymykseen. Eli silkkaa asiaa siis.

      • kauko.kommentti

        Täytyy myöntää että näin on.

      • kauko.kommentti kirjoitti:

        Täytyy myöntää että näin on.

        Missä te sen asian näette? Perustelkaa! Minusta kun suurin osa te mukaan lukien ei edes tiedä mistä kirjoittaa vaan laskee pelkkiä aivopierujaan.

      • aivopieru.extyökkäri
        Extyökkäri kirjoitti:

        Missä te sen asian näette? Perustelkaa! Minusta kun suurin osa te mukaan lukien ei edes tiedä mistä kirjoittaa vaan laskee pelkkiä aivopierujaan.

        Kuten sinä!

    • parempi_niin

      persunaurajan avaukset ovat vähentyneet selvästi ... oisko sillä lääkitys parantunut?

      • persuhihityskuuluu

        ei ole ... se oli vaan lataamossa välillä

      • persuilu_on_mielisairaus
        persuhihityskuuluu kirjoitti:

        ei ole ... se oli vaan lataamossa välillä

        Ja taas se on näköjään päästetty vapaalle ... peukutus jutuista päätellen!

    • tyhmät.porvarit.syynä

      Jo vain. Paljon kommentteja mutta vähän asiallisia vastauksia!

      • pappa_betalar

        porvarilapsilla ei vaan toimi muu kuin ahneus ...

    • sairas_oikeisto

      Ajankohtaisuus on tämän avauksen kohdalla kohdillaan!

      • sairas_porvarismi

        Olet täysin oikeassa toveri hyvä!

    • kusetuskos

      Aivan, ja kun porvarit saa nyttenkin aikaan 8 miljardilla suomen tiestöön 100 miljoonan korjausvelan herää kysymys mihin se 7.9 miljardia menee? Ai 4miljardia yritystukeen josta ei ole senttiäkään varaa........

    • sairas_porvarismi

      Eduskunnassa kiisteltiin siitä, kenelle kuuluu kunnia talouskasvusta.
      Myös tänä vuonna budjetin loppukäsittelyn yhteydessä kritisoitiin ”velkaelvytykseen” tähtäävää linjaa. Talouden taantumavuosina syytettyjen penkillä oli elvytystä kannattanut vasemmistoliitto. Nyt kun talous on voimakkaassa kasvussa, vasemmistoliitto olikin syyttäjänä, kun vasemmistoliiton ryhmäpuheen pitänyt kansanedustaja Kari Uotila arvosteli voimakkaasti Juha Sipilän hallituksen taloudenpitoa.

      – Taantumassa hallitus pahensi päätöksillään tilannetta. Se ajoi läpi miljardien eurojen menosopeutukset silloin, kun julkista kysyntää olisi pitänyt kasvattaa. Kun vasemmisto esitti elvyttävämpää finanssipolitiikkaa talouden ja työllisyyden tukemiseksi ja kestävää rakennemuutosta edistävien investointien käynnistämistä, haukuttiin meidät sieltä ministeriaitiosta vastuuttomiksi velanottajiksi, jotka eivät ajattele lastemme ja lastenlastemme tulevaisuutta, Uotila muistutti.

      – Nyt, kun on noususuhdanne, te velkaelvytätte rikkaita suosivilla ja tuloeroja kasvattavilla veronalennuksilla, hän jatkoi.

      Uotilan mukaan miljardiluokan veronkevennykset niille, joilla muutenkin menee hyvin, eivät ole yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisia eivätkä finanssipoliittisesti järkeviä.

      – Veroelvytyksen seurauksena eriarvoisuus kasvaa ja hyvinvointivaltio heikkenee, kun valtiolla ei enää mukamas ole varaa julkisiin palveluihin tai inhimilliseen perusturvaan. Myös valtion velka kasvaa, mutta enää hallitus ei ole huolissaan ”lastenlastemme velkaperinnöstä”.

    • sairas_oikeisto

      Porvarihallituksen joululahja työttömille
      sairas_oikeisto
      20.12.2017 16:18

      Osoittautui pelkiksi risuiksi ja kyykkyasennon harjoitteluksi! Siitä pitivät huolen Kokoomus, Kepu ja ex-Persut (Sin). Erityinen kiitos asiasta kuuluu kaikille persuja äänestäneille.

      ---

      Teollisuusliitto väläytti poliittista lakkoa vastatoimena.
      Eduskunta on hyväksynyt työttömyysturvan niin sanotun aktiivimallin äänin 103–90. Laista äänestettiin tiistaina aamupäivällä.

      Työttömyyskorvausta on jatkossa tarkoitus leikata 4,65 prosentilla alennettuna, jos työtön ei ole osoittanut lain määrittelemää aktiivisuutta työnhaussa tai osallistumisessa työllisyyttä edistäviin toimiin. Monet asiantuntijat ja oppositio ovat pitäneet kohtuuttomana sitä, että työtön voidaan leimata passiiviseksi, vaikka hänellä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia päästä mukaan tällaisiin toimiin.

      Lain toisen käsittelyn keskustelu käytiin maanantain ja tiistain välisenä yönä.

      Äänestyksen jälkeen ensimmäisissä kommenteissa vasemmistoliiton Li Andersson totesi Twitterissä, että ”norminpurku on tässä maassa vain keskiluokan etuoikeus. Surullista”. Paavo Arhinmäki kutsui sitä työttömien raippalaiksi ja merkitsi kommentin tunnisteella #paskaa.

      ”Vastuutonta jääräpäisyyttä”
      SAK:n mukaan aktiivimalli kyykyttää työttömiä ja hallituksen jääräpäisyys asiassa on vastuutonta. Puheenjohtaja Jarkko Eloranta painottaa, ettei SAK hyväksy aktiivimallia eikä ole osallistunut sen valmisteluun.

      Elorannan mukaan aktiivimalli leikkaa työttömyysturvaa, lisää byrokratiaa eikä ole aidosti työttömiä kannustava.

      – Hallitus on lähtenyt leikkaamaan työttömyysturvaa tavalla, joka asettaa työttömät kestämättömään tilanteeseen. Malli kohtelee ihmisiä eri puolilla Suomea eri tavoin eikä huomioi alue- ja alakohtaisia eroja, Eloranta kritisoi.

      Hänen mukaansa seuraavan hallituksen tehtävä on purkaa työttömiä kurittava malli.

      ”Paikalliset poliittiset lakot valmisteluun”
      Teollisuusliiton valtuusto tuomitsi tiistaina jyrkästi aktiivimallin. Sen mukaan työttömyystukia leikkaava malli ainoastaan kurittaa työttömiä eikä lisää työllisyyttä. Laissa on kyseessä yksipuolinen toimi, jonka tarkoituksena on vain käyttää isäntävaltaa ja nöyryyttää sekä leimata työttömiä työnhakijoita.

      Valtuusto velvoittikin liiton valmistelemaan toimia, jotka mahdollistavat poikkileikkaavasti liiton ammattiosastojen valmistautumisen poliittisiin lakkoihin.

      Teollisuusliiton valtuuston monessa puheenvuorossa muistutettiin, että hallitus lupasi kilpailukykysopimuksen yhteydessä olla tekemättä enää lisäleikkauksia työttömyysturvaan. Samoin hallitus lupasi valmistella nämä muut työelämään liittyvät asiat kolmikantaisesti. Kumpikin lupaus on nyt petetty, Teollisuusliitto toteaa.

      • lakkoon.valmis

        Äänisaalis on jo yli 79 500 ja lisää tulee...

        Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Hallituksen luottamus on jo vaakalaudalla ...

    • sairaan_tyhmät_porvarit

      Jälleen on aika kysyä avauksen asiaa, koska avauksessa mainitut paukapäät eivät vaan osaa lopettaa ...

    • sairaan_tyhmät_porvarit

      Hullu persunauraja on taas päässyt vapaalle suljetulta ja palsta täyttyy hänen ulostuksistaan.

      • hullu.persunauraja

        Hulluhan sen täytyy olla!

      • persuilu_on_mielisairaus
        hullu.persunauraja kirjoitti:

        Hulluhan sen täytyy olla!

        Onhan se!

    • sairas_oikeisto

      Oikeistokakarat täällä paskoo kun luulevat olevansa jotain herroja työläisiin nähden. Porvarien kusipäisyys on periytyvää.

    • Tiedostava_Työläinen

      Totta, porvarillinen joutilas nuoriso etelän varallisuuskeskittymissä pilkkaa täällä röyhkeästi heitä, joiden raadannalle heidän hyvinvointinsa perustuu, nimittäin köyhää, työtätekevää proletariaattia. Apunaan heillä on kapiittalisen läntisen liittouman nettirobotit ja trollitehtaat asiallisen keskustelun häiritsemiseksi.
      Parasta on tehostaa Lenin käyttöön ottamaa suoraa yhteydenpitoa edistyksellistä kansanosaa edustavien johtohenkilöiden välillä salaiseti sovituissa kokouspaikoissa.
      Lenin ei tehnyt vallankumoustyötä Suomi24-keskustelusivulla. Ottakaamme työväentalot jälleen vallankumoustyön hermokeskuksiksi!

    • persuilu.syö.aivot

      Hullu persunauraja on päässyt vapaalle suljetulta ja nyt sitten palsta täyttyy hänen ulostuksistaan.

      • sairas.oikeistoideologia

        Nyt nämä palstan porvariääliöt piehtaroivat maailmansodan uhreilla ja unelmoivat lahtausten ihanuudella. Sairasta sakkia.

    • Tiedostava_Työläinen

      Jos työväentaloja ei ole seudullanne käytössä, käyttäkää maitolaitureita salaisina sosialismin edistämisen suunnittelun kokoustiloina. Maaseututyöläiset!
      Kaupungeissa, joissa kuitenkin tehdastyöläiset enimmin ovat edustettuja, käyttäkää linjapysäkkien katoksia, pysäköintihalleja, käytöstä pois jääneitä teollisuustiloja!
      Muutosta haluava työläisjoukko on neuvokas!
      Toveri Stalinin sanoja lainataksemme: "Kapitalisti on aina tapettava, vaikka kirveellä!"

      • vanha_vasuri

        Eiköhän vaan äänestetä kaikki vasemmistoa, niin homma hoituu ihan demokratiaa kunnioittaen!

      • atte.vantaalta
        vanha_vasuri kirjoitti:

        Eiköhän vaan äänestetä kaikki vasemmistoa, niin homma hoituu ihan demokratiaa kunnioittaen!

        Tottakai äänestetään. Työväen parhaaksi.

    • sairas.oikeistoideologia

      Porvarien heikoimmat lenkit ovat juuri niitä, jotka eivät tiedä oikeasta työnteosta yhtään mitään. He ovat vaan lukeneet siitä. Ja sen huomaa helposti oikeistopäättäjien asenteista.

    • Työn_orja

      Yhdyn edelliseen puhujaan, jos hän on nainen.

      • Jussi.Halla-laho

        Ja minä jos hän on mies.

      • Kähmitkö.liikaa
        Jussi.Halla-laho kirjoitti:

        Ja minä jos hän on mies.

        Olethan outolintu suvakki.

      • Jussi.Halla-laho
        Kähmitkö.liikaa kirjoitti:

        Olethan outolintu suvakki.

        Brysselisää asun. Kiitos kysymästä!

    • ahneuden.lähettiläät

      Porvarien ahneus luo pelkkää kurjuutta ympärilleen.

    • extyäkkärin_päävika

      Sosiaalipummien narsismi on ikävä sairaus, koska se on heillä päässä.

    • porvariääliöt

      Jo liki 400 kommentoijaa on todennut avauksen kysymyksen olleen täyttä totta.

    • porvariloiset

      Narsistinen extyöloinen kiihottaa yhä itseään työläisvihaan jatkuvilla avauksillaan. Ja kihisee kiukusta kun ei saa provosoitua yhtään "komuloista tai ihmiskuonaa" vastaamaan. Miksiköhän?

      • työmiäs

        Extyöloinen on vaan sairas, kaunainen ja elämäänsä pettynyt luuseri. Siksi.

    • alusvik

      Työkkäriloinen on saanut pissavaivan. Hän on ryhtynyt kuseskelmaan housuun viime aikoina.
      Kokoomuspersuille tyypillinen vaiva.

      • porvariloiset

        Ja nykyään extyöloinen ei kehtaa edes kirjoitella enää omalla nikillään .... Enkä yhtään ihmettele ... heheh hehe

    • työtön.Kainuusta

      Kiitti vitusti Sipilä leikatusta työttömyyskorvauksestani. Muistan asian varmasti jatkossa äänestyskopissa!

      • vitunkuspäähallitus

        Samoin täältä, jossa tekemäni 80 hakemusta ei ole tuottanut mittään muuta kuin kustannuksia ja vitutusta....perkle ... stna

    • lobotomiaa

      Huusikohan Halla-aho kovasti kun siltä järki lähti?

      • Juha.Sipilä_Keskusta

        Ei se lobotomia tunnu yhtään miltään! Tiedän kokemuksesta.

    • kovakauluskommari

      Juhannus lähestyy ja porvariloisten kirjoitukset senkun pehmenevät.

    • oikea.työläinen

      Rumaa on lahtarihallituksen jälki suomenmaassa ...

      • Anonyymi

        Mutta se kommunisti punikkien jälki on täyttä paskaa.

    • obeliski

      Hulluja noi tänne kirjoittelevat oikeistoluuserit ...

    • varma_tieto

      Sipilä se pelkää nyt ay-liikkeen voimaa niin paljon että hallitus peruu tämän työntekijöiden irtisanomissuojaa heikentävän lakiesityksensä.

      • lakko.puree

        Teollisuusliitto, ammattiliitto Pro ja Palvelualojen ammattiliitto PAM sekä Sähköliitto kertovat aloittavansa keskiviikkona vuorokauden pituisen lakon.
        "Porvarihallituksen kovapäisyys ei jättänyt meille valinnanvaraa"

        Lakolla vastustetaan hallituksen suunnittelemaa lakiesitystä, joka heikentäisi pienten yritysten työntekijöiden irtisanomissuojaa.

    • pata-ja-kattila

      Miksi tälle palstalle ajautuu porvarien kaikkein tyhmin ja ääliömäisin aines? Extyöloiset, persunaurajat, espoontimot ja muut kultalusikkaperseet?
      Siksi että he pelkäävät sosialismia enemmän kuin ruttoa. He pelkäävät pienten bisnestensä puolesta vaikka heille kapitalistimafia on todellinen uhka.
      On syytäkin pelätä. Olemattoman nousuhdanteen oletetaan kääntyvän uudelleen taantumaan. Edessä saattaa olla maailmanlaajuinen, uusi finanssikriisi. Nyt mukana on EU:n pyörittämä seteleiden painokone katteettomine vakuuksineen.
      Persuporukka hääräilee muslimien taivaassa eikä näe todellisuutta.

      • totta_turiset

        pelkureita vain ovat.

    • extyökkärin_päävika

      Extyökkäri on taas maanisessa vaiheessa, palstaspämmäyksen määrästä päätellen ... hehehhehehe

      • samaa_mieltä

        Kyllä sitä on nyt tuota kyseistä palstahäirikköä täällä kurmuutettukin oikein olan takaa.

    • niin-se-menee

      Miksikö?
      Porvari nukkuu huonosti. Sosialismin peikko näkyy unissa yhä useammin.
      Uusi sosialistinen maailmanliike poistaa edeltäjien virheet ja pelastaa ihmiskunnan tuhoutumasta omiin ulosteisiinsa.

    • helppo_vastata

      Koska porvarin on paha olla nykyään Suomessa.

    • heitä_piisaa

      Nimimerkki Extyökkäri on säälittävä tyhjänpuhuja, raukkamainen valehtelija. Mihinkään nimmarin tarinoihin kulkukoirakaan ei katsele.
      On olevinaan niin natsihenkinen että haiseekin.

      • sairaan_ahne_oikeisto

        No ahneus ennen kaikkea. Porvarien motto!

    • totta_turiset

      Juuri noin on asia kuin kirjoitat. Ei mitään lisättävää ole nyt viestiisi.

    • persuilu_on_mielisairaus

      Hullu persunauraja jatkaa nykyään mielisairautensa esittelemistä F1, jääkiekko yms. urheilulinkkejä palstalle kopioimalla.

      • persuilun_tulos

        Hullu persunauraja on surkea luuseri

    • seki

      Persut ovat aloittaneet ajojahdin jäsentään Sebastian Tynkkystä vastaan. Tynkkynen on homo ja aviossa afrikkalaisen miehen kanssa.
      Persuviisaus olettaa senkin tuovan heille kannatusta.

      • racism.is.for.idiots

        Aivan totta! Pakolaisen naiminen on persulle vain kunniaksi sillä rasismi on niin last season!

    • persunauraja.hoitoon

      Hullu persunauraja jatkaa nykyään mielisairautensa esittelemistä Venezuela-avauksillaan.
      Persujen maailmankuva on yhtä perseellään kuin heidän mamutusintonsakkin!

      • ääliöpersuilua

        Juurikin näin! Persuilun ydin on kansamme pettämisessä Venezuelan varjolla!!!!!

    • persuilu_on_mielisairaus

      Persujen harrastama Venezuela-politiikka ei vaan toimi!

      • RaiskauspuoluePersut

        Ilman raiskausuutisia persut ei oo mittää .... heheh ehehehehh

    • ääliöpersuilua

      Venezuela. Tuo persupojujen ihannevaltio ... heh hehhehehe

      • oikeistopojujen.tyhmyys

        Oikeistopojuilla on vaan heikko ymmärrys Suomen alusmaista ... heh heh hhehehehe

    • pilapalo

      Persusismi kiiruhtaa paikalle kun sota on näköpiirissä.

    • SimoSalminen

      Ne luulee olevansa vaikka mitä ...

      • SimoSalminen

        Mut ei ne oo kuin hemmetin moisia sössöjä vaan ...

    • palkokakku

      Espanjassa Katalonian porvarit haluavat itsenäisyyttä. Muualla Espanjassa porvarit vastustavat Katalonian itsenäisyyshaaveet. Muualla Espanjassa persuporvareiden sisarpuolueet vastustavat Katalonian itsenäisyyttä.
      Missä on USA ja Nato tukemasta Katalonian kansan itsemääräämisoikeutta. Entä uhkavaatimukset Espanjan hallitukselle sen estäessä Katalonian kansan omaa tahtoa!
      Espanjat porvarit pistivät Katalonian porvareita oikeuteen uhaten vuosikymmenten vankeusrangaistuksilla vain siksi että Katalonian porvarit puhuvat itsenäisyydestä.
      Missä espoontimot ja extyökkärit tukemassa .... ketä porvareita ja miksi!

    • porvariloiset

      extyöloinenkin on jo ihmetyksestä selällään ... heh hehhehehe

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Kevät koittaa ja saamme varmasti uuden ja paremman eduskunnan!

    • kiäh.kiäh.kiäh

      Venezuela, tuo persutollojen märkä päiväuni ... hehehhehe

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Oikeistolla on jo kova ahdistus päällä tulevan vihervasemmiston vaalivoiton takia. Ja hyvä niin ... heh hehheheheh

      • Anonyymi

        Ja tulihan se vaalivoitto sitten sieltä. Kansa on sitä mieltä, että oikeistolainen työväen kyykytys pitää lopettaa. Ja nythän Antti sitten hoitaa asian ViherPunaMulta-hallituksen voimin!

    • kepeehinta

      Miksikö porvarit palstalla?
      Hehän käyvät ristiretkeä taantumuksen puolesta totuutta vastaan,.

    • ex_persu_turuust

      Äänestän tästä lähin vasemmistoa pysyvästi kunnes näihin köyhien kyykytyksiin tulee joku roti. Minulle on ihan turha kenenkään tulla selittämään mamut sitä tätä tuota kuulopuhetta ja houkutella äänestämään persuja ja oikeistoa. He saivat jo mahdollisuutensa ihan liian pitkäksikin aikaa.

      • Anonyymi

        Niin, mitäs sitä haittamaahanmuuttoa selittämään. Eihän sen kustannukset ovat kuin 3,2mrd joka on pois vanhustenhoidosta, terveydenhuollosta, koulutuksesta, verojen pitämisestä kohtuullisena...näitä riittää. Mieti sitä.

    • mirad

      Yksi näistä persunaurajista on kettuuntunut Sipilän hallituksen epäonnistumiseen lyödä ay-liike matalaksi. Hän on menettänyt vähäisenkin suhteellisuudentajun yhteiskunnan toiminnoista. Haukkuu palkkatyöläisiä tolloiksi. Säälittävä rassukka.
      Lienee jonkin natsiasevelikerhon jäsen.

    • Anonyymi

      Kyllä nyt kannattaisi suomalaisten vasemmistopuolueiden jäädä vapaaehtoisesti pois hallitusneuvotteluista, niin neljän vuoden päästä kokoomuksen ,keskustan ja persujen yhteenlaskettu kannatusprosentti olisi siellä 10% tienoilla.

      • Anonyymi

        Suomeen saadaan vihdoinkin vallankahvaan kiinni vihervasemmistokansanrintamahallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomeen saadaan vihdoinkin vallankahvaan kiinni vihervasemmistokansanrintamahallitus.

        Näin pääsi käymään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin pääsi käymään.

        Te kommunisti idiootit olette niin yksinkertaista sakkia, että te ääliöt ette ymmärrä edes sitä, että valtaosa suomalaisista ei ikinä, eikä missään tilanteessa kykene äänestämään punaviher hippi huuhaa puolueita.

        Nytkin eduskunnan enemmistö on selkeästi keskusta oikeistolainen vasemmistolaisten pölvästien ollessa vähemmistössä.

        Turhaan ei sanota, että kommunismi on idiotismin synonyymi.

    • Anonyymi

      Todella vakava ja pahamielisairaus lienee noiden mainitsemiesi henkilöiden kaikista suurin ongelma.

      • Anonyymi

        Juuri noin on asia.

    • Anonyymi

      Totuus sattuu eliittiin … heheheh

    • Anonyymi

      Löysin tän palstan eilen ja mun mielestä tässä aloituksessa tiivistyy se häiritsevin asenne, mikä täällä paistaa. Myrkky ihmisen sisällä joka saa solvaamaan muita ja kantajansa voimaan pahoin. Toivottavasti pystyt keskittymään johonkin, mistä sulla tulee parempi olo.

      • Anonyymi

        No lopetahan nyt ihan heti se muiden solvaminen.

    • Anonyymi

      No mutta ... todella hienosti muotoiltu avaus! Kohteet tunnistavat varmasti itsensä ja toivottavasti ottavat opikseen .... heheheh

      • Anonyymi

        on siinä nyt tuolla eräällä palstatrollilla feikkieläkeläisellä nyt kestämistä.
        Kun sille ihan jatkuvasti pelkästään vain vittuillaan.

    • Anonyymi

      Loistava puheenvuoro avaajalta.
      Ihan pekkää faktaa avaaja nyt vain kirjoittaa.

      • Anonyymi

        Avaajalla on sana hallussa.

    • Anonyymi

      Espoontimo on jo lähtenyt tästä hiippakunnasta. Suomen onneksi. Seuraavaa lähtijää nauretaan jo ... heheheh

      • Anonyymi

        Tekiköhän Timppa itselleen nyt sen lopullisen ratkaisun?

    • Anonyymi

      Uuden johtajan alla muhii uusi johtajakiista.

      • Anonyymi

        Muhammed Abdul on persujen seuraava suuri johtaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muhammed Abdul on persujen seuraava suuri johtaja.

        Tuskinpa vain.

    • Anonyymi

      Björneborg Tidning, ja urheiluseura IFK Björneborg, kirkkonummi ja kauniainen ay pellet ja häpeän ministerien kirjanpitokasverit olisiko kanervat ja stubb ? ja lehti "moguli" käyttäisikösanaa suomenruotsalainen adhd toimittaja huutaa ilman asiaa radiossa ja silti sille maksetaan palkkaa ylellä?

      • Anonyymi

        mitä ihmettä nyt yrität kertoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitä ihmettä nyt yrität kertoa?

        pelkkä tyhjänpuhuja kyseessä.

    • Anonyymi

      Juuri sen suuren tyhmyyden takia.

      • Anonyymi

        Totta turiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta turiset.

        niinpä!!

    • Anonyymi

      Koska viiasita porvareita ei ole yhtään missään.

    • Anonyymi

      Todella loistava kannanotto nyt sinulta.

    • Anonyymi

      Näin uuden vuosikymmenen alussa on aiheellista taas nostaa tämä avaus "tapetille", koska kunnollista vastausta ei olla vieläkään asiaan saatu.

      Hyvää Uutta Vuotta kaikille työläisille!

      • Anonyymi

        Tiedättekö te kommunisti punikit edes sitä, mikä paita se on, jossa mustalla pohjalla on rintamuksessa leveä sininen vaakaraita.

        Minulla on sellainen ja käytän sitä ylpeydellä.
        Pitäisiköhän joskus käydä punikkiloissa kuten Kemissä, Raahessa, Tampereella, Porissa, Valkeakoskella, Nokialla, Jämsänkoskella, Karkkilassa tai Kotkassa se paita yllä.

        Toisaalta kaikki nuo punikkilat ovat niin ikäviä ja tympeitä per...eenreikiä, että eipä minua kiinnosta vierailla sellaisilla seuduilla.

        Kieroutunut asenteesi työläisiä kohtaan ei parane paitojesi käytöllä, vaan yrittämällä olla oikea ja rehellinen suomalainen mies. No sukuvikasi/siittoisuutesi varmaan estää sen.

        Mutta oikeilta työpaikoilta sinun kannattaa kuitenkin pysyä kaukana, sillä niistä tuollaiset talutetaan aina ulos ja ....

        Millainen on mielestäsi se oikea työpaikka, josta minut talutetaan ulos jos
        käytän mustaa siniraitaitaista paitaani?

        Onko se joku meluisa ja likainen paja, jossa täysin kouluttamattomat paskaiset punikki rasvanahka duunarit lorvivat, vetelehtivöt ja puuhaavat kommunistista maailman vallankumousta Marxin typerien oppien pohjalta?

        Vai onko se satama, jossa kaiken maailman vasemmistolaiset kouluttamattomat lentojätkät vätystelevät, räyhäävät ja lääkäritason palkkaa nauttien suunnittelevat seuraavaa lakkoa?

        Siinä tapauksessa tuotan sinulle pettymyksen, koska työpaikkani on sellainen, jonne kouluttamattomilla ja mitään osaamattomilla punikeilla ei ole pääsyä.

        Minulla on nimittäin korkeakoulu tutkinto ja työskentelen asiantuntijana alalla, jolla kommunisti punikkeja on aina katsottu kieroon.

        Työpaikallani punikki kommunistien typeryys, yksinkertaisuus, osaamattomuus ja laiskuus on yleinen vitsin aihe.

        En nyt usko sinua. Taidat vain nyt valehdella todella törkeästi.

        Pikemminkin vaikutat nyt vain siltä yhteiskunnastamme täysin syrjäytyneeltä persuluuserilta johka me kaikki oikeat duunarit nyt vain elätämme kun maksamme tuloistamme verot tänne Suomeen.

        Jos hyvin koulutettu ja selkeästi mediaanipalkansaajaa parempituloinen omassa uudehkossa velattomassa okt:ssa asuva, kaksi uutta autoa ja moottoripyörän omistava, osake- ja metsäsijoittamista harrastava, Ahvenanmaan saaristossa kesämökkeilevä ihminen (minä) on luuseri, niin millainen mielestäsi on se hyvin elämässään menestynyt henkilö?

        Taisi tulla punikki kommunistille aivan liian visainen kysymys pohdittavaksi.

        Ps. Niitä työpaikkoja joissa teille kommunisteille nauretaan on oikeasti olemassa, vaikka siellä hikipajalla kouluttamattomien rasvanahkaduunarien parissa ei sitä uskotakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En nyt usko sinua. Taidat vain nyt valehdella todella törkeästi.

        Pikemminkin vaikutat nyt vain siltä yhteiskunnastamme täysin syrjäytyneeltä persuluuserilta johka me kaikki oikeat duunarit nyt vain elätämme kun maksamme tuloistamme verot tänne Suomeen.

        Nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt

        Typeristä kirjoituksistasi kaikki näkevät välittömästi sen, olet täysin kouluttamaton luuseri raukka.

        Jopa keskiverto 10-vuotias hallitsee kieliopillisesti virheettömän lauserakenteen muodostamisen huomattavasti sinua paremmin.

        äitiskö sano?

        koita kestää apina, mä soitin sulle jo ambulanssin.

    • Anonyymi

      Musta porvaristo järjestää tarkoituksella palstalle trollejaan. Osalle maksetaan, osalle ei.
      Totuuden ääntä ei haluta päästää kuuluviin.

    • Anonyymi

      Saattaahan sitä aloittajaa sekä muita kommunismidiktatuurin puuhastelijoita ja fasistisen Venäjän asiaa ajavia kyrsiä, että keskusteluissa on mukana myös muita laaja-alaisemmin ajattelevia kommentoijia, mutta mikäli hermopaine käy kestämättömäksi, niin kannattaa toki pitää muutaman kuukauden paussi ja vaikka hiihdellä hankia hiljakseen, ja ellei lunta löydy, niin ainakin kovaa maata jalkojen alle.
      Jaxuhalit.

      • Anonyymi

        Aivan. Jaxuhalit kaikille jotka kokevat avauksen omaan nahkaansa ... heheheh ehheheeh

    • Anonyymi

      Niinpä...

    • Anonyymi

      Uusi vuosikymmen ja avaus on edelleen täyttä asiaa. Parantumisiin!

      • Anonyymi

        samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Täysin omaa tyhmyyttään.

      • Anonyymi

        juuri noin on asia.

      • Anonyymi

        totta turiset

    • Anonyymi

      Huomaa helposti että porvarien äly on selvässä laskussa!

      • Anonyymi

        eipä se porvareiden äly voi enää kyllä yhtään laskea. Niin alhaisella tasolla se jo on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eipä se porvareiden äly voi enää kyllä yhtään laskea. Niin alhaisella tasolla se jo on.

        juuri noin on asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eipä se porvareiden äly voi enää kyllä yhtään laskea. Niin alhaisella tasolla se jo on.

        älykkäitä porvareita ei ole missään nyt edes olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älykkäitä porvareita ei ole missään nyt edes olemassa.

        juuri noin on asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älykkäitä porvareita ei ole missään nyt edes olemassa.

        samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Tyhmyytensä vuoksi tietenkin.

      • Anonyymi

        samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Kansa pitää vihervasemmistohallituksesta ja palstan lukijat eivät pidä porvarien ääliöaineksesta ! Siitähän tässä on nytkin kysymys!

      • Anonyymi

        niinpä!

    • Anonyymi

      LOISTAVAA!!

      Jo 500 erilaista mielipidettä ja kannanottoa porvareiden vähäisestä älykkyydestä ja suuresta tyhmyydestä.

      Vieläkö joku kehtaa väittää porvareita älykkäiksi ja viisaiksi?

      • Anonyymi

        Kyllä kansa tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kansa tietää.

        niinpä tietää.

      • Anonyymi

        Mutta eikös ole jännä juttu, että ne tyhmät porvarit pitävät Suomen pystyssä. Ja siinä hommassa ei kommareita ole pahemmin näkynyt. Voi liioittelematta sanoa, että kommareiden kontribuutio tämän päivän Suomen rakentamisessa on selkeästi nollatasoa. Ei yhtään enempää.
        Kommarit saattavat olla toki erittäin älykkäitä - mistäpä sen tietää. Näyttöjä kommareiden suuresta älykkyydestä on vaikea saada - syystä, että kommareita on niin olemattoman vähän. Eipä ole tullut juurikaan vastaan.

        Vasemmistolainen hallitushan maatamme johtaa ja pitää pystyssä, ei tyhmät porvarit.

        Avaushan käsittelikin sitä, että miksi näinkin pienen puolueen palstalle kasautuu juuri ne kaikkein tolloimmat porvarit solvaamaan tuota pientä ryhmää ja kehuskelemaan omia "saavutuksiaan"? Eikö se mene jo lähes mielisairauden puolelle?

    • Anonyymi

      sanoppa se.

    • Anonyymi

      kultalusikkaperseet.... hihihihihiihihiihihihiiiii

    • Anonyymi

      Eipä ole nyt porvarit kovinkaan älykästä ja fiksua porukkaa.

      • Anonyymi

        Eipä todellakaan ole.

    • Anonyymi

      Kun niitä harmittaa todella suunnattomasti soialismin jatkuva voittokulku.

    • Anonyymi

      Koronavirus niittää kaikki tuollaiset 70 extyökkärit, persunaurajat ja espoontimot ensimmäisenä manalan majoille. Luonto kiittää luonnonystävää.

      • Anonyymi

        Ja siitähän luontokin vielä kiittää. Luonnonvastaisten päästöjen väheneminen kun on koko ihmiskunnan kannalta positiivinen asia!

    • Anonyymi

      Miksiköhän porvarit ja erityisesti persut ovat ihan aina kovinkin yksinkertaisia ja tyhmiä?

      • Anonyymi

        Luonnon laki nääs.

    • Anonyymi

      Milloinkahan ne julkisella puolella työtään tekevät sairaanhoitajat ja muut terveydenhuollon ammattilaiset ymmärtävät, että ne tahot (KOK PS RKP) , jotka vaativat mahdollisimman pientä julkista sektoria, eivät todellakaan aja heidän etujaan.

    • Anonyymi

      Persunaurajan lääkitys on taas unohtunut ... ja palsta kärsii ...

      • Anonyymi

        Ei ole vielä keksitty minkäänlaista rokotetta persuiluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vielä keksitty minkäänlaista rokotetta persuiluun.

        Kyllä on. Parabellum toimii niin sisällä kuin ulkona!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vielä keksitty minkäänlaista rokotetta persuiluun.

        Ei näköjään. Siitä kertoo semmoinen tosiasia, että äänestäjistä persuja kannattaa 20 %. Kommareiden kannatus lienee luokkaa 0.1 % tai jonkin verran alle. Ts. persut ovat aivan eri sarjassa. Kommareista ja persuista ei voi puhua samana päivänäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei näköjään. Siitä kertoo semmoinen tosiasia, että äänestäjistä persuja kannattaa 20 %. Kommareiden kannatus lienee luokkaa 0.1 % tai jonkin verran alle. Ts. persut ovat aivan eri sarjassa. Kommareista ja persuista ei voi puhua samana päivänäkään.

        Ei niin. Persujen kannatus on 200 kertainen kommareiden kannatukseen verrattuna. Notta tämmöistä on kommunismin "ylivoima" joulukuussa vuonna 2020. Mutta ei hätiä mitiä - ensi vuonna komujen kannatus on pienempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niin. Persujen kannatus on 200 kertainen kommareiden kannatukseen verrattuna. Notta tämmöistä on kommunismin "ylivoima" joulukuussa vuonna 2020. Mutta ei hätiä mitiä - ensi vuonna komujen kannatus on pienempi.

        Kaikkihan me olemme huolestuneita rasismin kasvusta, mutta tuskinpa heistä ikuisessa oppositioasemassa on sen enempää haittaa kuin SKP:stäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkihan me olemme huolestuneita rasismin kasvusta, mutta tuskinpa heistä ikuisessa oppositioasemassa on sen enempää haittaa kuin SKP:stäkään.

        Kuormittavat vaan kovasti oikeuslaitostamme nämä turtiaiset, tynkkyset, hakkaraiset jne. perusrikolliset.

    • Anonyymi

      Verovaroillamme loisivilla porvareilla on aikaa haukkua työläisiä. Siinä se syy.

      • Anonyymi

        "Verovaroillamme loisivilla porvareilla on aikaa haukkua työläisiä. Siinä se syy."

        Ja taas tulee kommari-huuhaata tuutin täydeltä. Kommareilla on tällä palstalla taipumus esittää jonkinlaista "iskurityöläistä". Vaikka tiedossa on, että tämän päivän suomi-kommareista ei juuri kukaan kättään töille koukista. Ovat enemmälti "valtion stipendiaatteja".

        Koulutus auttaisi varmasti sinuakin enemmän kuin kateus!

    • Anonyymi

      Näin koronavuonna 2020 voimme todistaa sitä totuutta, että kokoomuslainen äärioikeistolaisuus on liikaa kansallemme. Ja kaikki kokoomuslaiset eliitin rikastajat ovat ja pysyvät ikuisina kansamme pettureina! Hävetkää!

      • Anonyymi

        "että kokoomuslainen äärioikeistolaisuus on liikaa kansallemme. ...."

        No ole onnellinen, että kommarit eivät ole. Nolla-kannatusta nauttivat kommarit eivät häiritse ketään. Kun niitä on niitä on niin vähän. Enpä ole nähnyt ensimmäistäkään vuosikausiin,

    • Anonyymi

      Persunauraja keskittyy nykyään Pohjois-Korean maailmanmahdin pelkäämiseen. No pelkonsa kullakin .. heheh hehehe

      • Anonyymi

        Pelokkaana äipän sängyn alta katsoen maailma on varmasti kommunismin pesä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelokkaana äipän sängyn alta katsoen maailma on varmasti kommunismin pesä.

        amerikkalaiset äärikommarit ne jenkkilän liinatukan mielestäkin on syyllisiä nykyisen mellakointiin jenkkilässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        amerikkalaiset äärikommarit ne jenkkilän liinatukan mielestäkin on syyllisiä nykyisen mellakointiin jenkkilässä.

        Koronakin on paikallisten demarien keksintö ... tai ainakin syy! Sanoo Donald Ducktrump

    • Anonyymi

      Ano Turtiaisen (PS) hengenheimolaisethan ne tällä(kin) palstalla sontaansa levittävät.

      • Anonyymi

        Persunaurajan idoli sai siipeensä ja potkittiin pois ryhmästä rasisminsa takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persunaurajan idoli sai siipeensä ja potkittiin pois ryhmästä rasisminsa takia.

        noinhan se meni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persunaurajan idoli sai siipeensä ja potkittiin pois ryhmästä rasisminsa takia.

        Mutta nythän taparikollinen Ano on jo pyrkimässä puolueensa johtoon ... ja persut tuntien sinne varmasti pääseekin rikosmeriiteillään..

    • Anonyymi

      Oisko persunauraja paljastumassa Ano Turtiaiseksi? Kirjoitusten älyn määrä viittaisi pahasti siihen.

      • Anonyymi

        Jotain ruiskukka-puolueen tolloa minä epäilen. Häkähenkilö kenties?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain ruiskukka-puolueen tolloa minä epäilen. Häkähenkilö kenties?

        Siiri on Siiri vaikka voissa paistais ... heheh hehheheeh

    • Anonyymi

      Tietysti nyt vain omaa tyhmyyttään.

      • Anonyymi

        Mitäs se maatalouskommunismi muutakaan olisi?

    • Anonyymi

      Oikeistolaisuus haisee orjatyöltä ja rasismilta. Miksiköhän?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      porvari tarkoittaa sosiaaliseen keskiluokkaan kuuluvaa

      • Anonyymi

        Porvari tarkoittaa että on lähempänä diktatuurista äärioikeistoa kuin demokratiaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porvari tarkoittaa että on lähempänä diktatuurista äärioikeistoa kuin demokratiaa!

        Porvari on kommunistin kannalta sellainen joka on kommunistin kanssa eri mieltä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porvari on kommunistin kannalta sellainen joka on kommunistin kanssa eri mieltä..

        Suorastaan fsisti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porvari on kommunistin kannalta sellainen joka on kommunistin kanssa eri mieltä..

        Siis silloin on porvari jos on maatalouskommari Sipilän kanssa eri mieltä?

    • Anonyymi

      Porvaristo on maailmalla lirissä. Se pelkää sosialismia enemmän kuin ruttoa.
      Sosialismi luuraakiin joka kolkassa. Ihmiskunta pääsee lapsenkengistään.
      Persaukiset pikkuporvarit luulevat maailmanlopun tulevan. Tyhmimmät pikkuporvarit luulevat estävänsä kehityksen kulkua kommunisteja parjaamalla.
      Sosialismi tulee ilman konmmunistejakin. Parempi, että komut olisivat mukana.

      • Anonyymi

        Missä se sosialismi oikein luuraa. Kiinassakin kommunismi on pelkkää tot-
        talitarismia,kuvasto pelkkää kulissia.

      • Anonyymi

        "Porvaristo on maailmalla lirissä. Se pelkää sosialismia enemmän kuin ruttoa."

        En tiedä pelätäänkö "maailmalla" sosialismia. Mutta tiedän, että Suomessa ei. Miksi pitäisi pelätä olematonta asiaa?

        Juuri näin. Onko joku onnistunut näkemään aivan oikean kommarin "livenä"? Jos on, niin kertokaa, mistä sen löytää. Että voisi mennä sitä ihmettä katsomaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mitä enemmän porvarileiri paheksuu Marinin upeaa hallitusta, sitä enemmän Suomen kansa tykkää Marinista ja hänen loistavasta hallintotavastaan! Yes!

      Sanna Marin, Suomen tuleva presidentti!

      • Anonyymi

        Ensin vasemmisto voittaa kuntavaalit ylivoimaisesti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin vasemmisto voittaa kuntavaalit ylivoimaisesti!

        Tottakai voittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin vasemmisto voittaa kuntavaalit ylivoimaisesti!

        "Ensin vasemmisto voittaa kuntavaalit ylivoimaisesti!"

        Se on periaatteessa mahdollista. Mutta tässä tapauksessa "vasemmisto" tarkoittaa vain demareita - kommareilla ei ole valtuustoihin mitään asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ensin vasemmisto voittaa kuntavaalit ylivoimaisesti!"

        Se on periaatteessa mahdollista. Mutta tässä tapauksessa "vasemmisto" tarkoittaa vain demareita - kommareilla ei ole valtuustoihin mitään asiaa.

        Mutta se riittää, että jokaisella demarilla asuu sydämessään kuitenkin pieni "kommari".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta se riittää, että jokaisella demarilla asuu sydämessään kuitenkin pieni "kommari".

        Ja koska se inhimillisten ihmisten pieni sydämen "kommari" on puolustamassa heikoimpia oikeistolaisuuden vääryyksiä vastaan, niin se on se joka ratkaisee ...

    • Anonyymi

      Porvari ova vaa nii hiton pöljii

      • Anonyymi

        ja ahnei paskiaisii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja ahnei paskiaisii

        ruiskukat kasvaa sonnas

    • Anonyymi

      Taitaa olla niin että seinähullut komulit melkein pakottavat tulemaan nauramaan heille ja heidän mielipiteilleen... Niin ne puhuu tuolla TMTT:ssa.

      • Anonyymi

        Siiri on oikeassa. Kiihkouskovaiset hörhöporvarit ovat kelpo naurunaihe jokaiselle rehelliselle työläiselle!

    • Anonyymi

      Valheellisia aloituksia rustaileva (persu)trolli nimittelee kommunisteja seinähulluiksi mainitsematta ketään nimeltä.
      Voisiko olla niin, että aloitusvalehtelija itse saattaa olla.....?

    • Anonyymi

      Homma ei nyt oikein etene. Viestiketju on aloitettu neljä vuotta sitten - ja polkee paikallaan. Samat jorinat kiertävät kehää - alutonta ja loputonta jankkaamista.

      • Anonyymi

        Elämä on!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämä on!

        Varsinkin porvariääliöiden elämä pyörii työläisten halveeraamisen voimalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin porvariääliöiden elämä pyörii työläisten halveeraamisen voimalla.

        Niinpä niin. Kansa on puhunut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin. Kansa on puhunut!

        "Kansa on puhunut!"

        Ja puhui sen verran lujasti, että molemmat kommaripuolueet potkaistiin ulos puoluerekisteristä. Onko muuten siitä puoluerekisteriin paluusta tullut aikomuksia valmiimpaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kansa on puhunut!"

        Ja puhui sen verran lujasti, että molemmat kommaripuolueet potkaistiin ulos puoluerekisteristä. Onko muuten siitä puoluerekisteriin paluusta tullut aikomuksia valmiimpaa?

        Ja oikeistopuolueiden alajärjestö PVL lakkautettiin. Miten aiotte nyt jatkaa toimintaa?

    • Anonyymi

      Kommunisteista jatkuvasti kirjoittelevat oikeistotrollit ovat juuri noin tyhmiä.

      • Anonyymi

        Kommunistit ovat kautta historiansa rasvanneet itse omaa köyttään, Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin oman toimimattomuutensa todettuaan tekemän itsemurhan ollessa selvä esimerkki siitä.
        Suomalaisten kommunistien kannatus on siitä lähtien imitoinut lehmän häntää, ollen tällä hetkellä 0.

        Todistit siis heti edeltävän kommentin todeksi.

    • Anonyymi

      Käsittämätöntä millaista ihmisen usko voi olla johonkin aatteeseen,
      kuten kommunismiin.

      • Anonyymi

        Luomiskertomukseen ja muihin uskontoihin hurahtaneet ne vasta pimeitä onkin. Kaiken pahan lisäksi he oikeuttavat "pyhillä" kirjoillaan (raamattu, koraani, jne.) väkivallan ja tappamisen uskojilleen.
        Kommunismi ei ole Suomessa mikään ongelma, mutta sairaat uskonkiihkoilijat ovat.

    • Anonyymi

      Sitä ihmisuhrien määrää mitä kyseinen aate on maailmassa aiheuttanut
      on sanoinkuvaamaton.

      • Anonyymi

        Aivan. Uskonnot ovat ihmiskuntamme syöpä.

    • Anonyymi

      Jollei ole jeesusta, niin sitten on Marx paljon on yhteistä.

    • Anonyymi

      Marxilainen sosiologia edustaa perussuomalaiselle politiikalle vastakkaista aatetta.
      Marxilainen sosiologia on demokratian korkeinta ilmenemistä.

    • Anonyymi

      Marxismi on turhautuneiden komuloiden linnoittautumista filosofian het-
      teikköön ja sanahelinään jos tuo filosofia toimisi otettaisiin se heti käyt-
      töön palvelemaan ihmiskuntaa.

    • Anonyymi

      Materialistinen filosofia on tätä nykyä jo suositumpi kuin uskonnolliset sepustukset maailman olemuksesta. Materialismin dialektiikka (ristiriita ja syysude kehityksen lähteenä) on tieteen filosofia.
      Sadat tuhannet porvarit kiistävät sen mutta käytännössä esittävät tahtomattaan materialismin käsitteet oikeina.

    • Anonyymi

      Enkeliterapiat ja energiahoidot kiinnostanee Suomalaisia enemmän kuin
      materialistiset filosofiat jostakin mystisemmästä sitä elämänsä vitamiinit
      ottaa vaikka sieltä universumin kirkkaimmasta kohteesta.

      • Anonyymi

        Pieruterapia kuulostaa ihan hyvältä ajatukselta kunnes sen kokee.
        Perussuomalainen sananlasku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieruterapia kuulostaa ihan hyvältä ajatukselta kunnes sen kokee.
        Perussuomalainen sananlasku.

        Persuksi siirtymisen vaatimukset ovat kovat ... heheeh

    • Anonyymi

      Missä porvari, siellä työläisiä riistävä kapitalisti. Ja tällä palstalla vielä idiootti sellainen.

    • Anonyymi

      Elääkö extyöloinen vielä? Tuskinpa, sillä kyllä luonto hoitaa elinkelvottomat pois maailmaa pilaamasta.

      • Anonyymi

        niuvassahan se trollailee nykyään.

    • Anonyymi

      Ohoh.
      Porvaritrollit käyvät kisaa olematonta marxilaisuutta vastaan. Maailmassa ei olisi yhtään kommunistia. Ohoh...
      Miksi yliopistoissa opiskellaan materialistista dialektiikkaa.

    • Anonyymi

      Erittäin hyvä kysymys avauksessa! Tyhjentävää vastausta odotellaan yhä.

    • Anonyymi

      Tunnustan, että olin aikaisemmin todella tyhmä ja täysi ääliö, kun
      erehdyin joskus kannattamaan perskokkareita. Häpeän sitä paljon.
      Pyydän nöyrästi anteeksi tekemääni virhettä.
      Koulutuksen jälkeen tämä orja-raimo äänestää ja palvelee VasemmistoNaisia.
      Ex-perskokkareena olen VasemmistoNaisten perseennuolija.

    • Anonyymi

      VasemmistoNaisena olen tyytyväinen kun
      tuo orja raimo äänestää VasemmistoNaisia ja
      on löytänyt kielelleen sopivaa käyttöä.

    • Anonyymi

      Uskonlahkolaiset ärtyvät samoista asioista kuin porvaritkin. Syy on vain toisilla henkinen ja toisilla materiaalinen. Mutta yhtä itserakas ja sairas kummallakin.

      • Anonyymi

        Sairas itsetunto ruokkii itseään molemmissa tapauksissa.

    • Anonyymi

      Uusi vuosi mutta samat porvariurpot lässyttää yhä vaan samoja sontiaan ...

      • Anonyymi

        Tuskinpa.

        Eiköhän homma ole aika lailla niinpäin, ettei "porvareita" pikkiriikkisen kommariporukan olemassaolo pahemmin kiinnosta. Mitästä hullua! Näyttää siltä, ettei kommareille ole oikei valjennut, miten mitättömän olematon kommareiden kannatus on.

        Ja juuri siksi sinäkin tulit tänne sitä toitottamaan. Taitaa elämäsi olla melko tylsää ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja juuri siksi sinäkin tulit tänne sitä toitottamaan. Taitaa elämäsi olla melko tylsää ...

        Juurikin näin. Huonolla itsetunnolla pitää ne "viholliset" kaivaa mahdollisimman pienistä ja heikoista, jotta pystyy sitten rohkeana "rehvastelemaan" ... ja puskista vielä ... hehhe

    • Anonyymi

      Vaikka mitä porvarit jauhavat, kommarit kulkevat pystypäin eteenpäin.

    • Anonyymi

      Äärioikeistolainen ääriporho, eli extyöloinen on palstalaisten onneksi jo siirtynyt manan maille, eli ikuiseen köyhyyteen ... heheheh

    • Anonyymi

      Turtiais-fanitko tällä palstalla riekkuu kommaripuheineen?

      • Anonyymi

        Siiri ainaski tykkää isoista ja vähäpäisistä ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siiri ainaski tykkää isoista ja vähäpäisistä ...

        No maatalouskommunismi on vähäpäisten hommaa joka tapauksessa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No maatalouskommunismi on vähäpäisten hommaa joka tapauksessa!

        Lestoille ei ole muutakaan tarjolla ...

    • Anonyymi

      Lapuanliikkeen innoittamat natsinalut uhkuvat yhä vaan työläisvihaansa. Valitettavasti.

    • Anonyymi

      Muistan nähneeni kerran järjissään olevan porvarin. Tai taisin olla silloinkin unessa!

      • Anonyymi

        Untahan se varmaan

    • Anonyymi

      Miksi porvarit mitättömän puolueen palstalla?
      Taitavat pelätä marxilaisuuden ideologista voimaa.

      • Anonyymi

        Jostainhan näiden porvarinilkkien pitää siihen mitättömään egoonsa saada pönkitystä. Vaikka sitten täällä mesoamalla.

    • Anonyymi

      Lapuan liikkeen hengessä ehkäpä ...?

    • Anonyymi

      Oletus on, että osa porvaritrolleista saa palkkaa turinoistaan.
      Kukaan tervejärkinen ei jatkuvasti levitä mm. homovihaa.

      • Anonyymi

        Kukaties näin on, mutta hukkaanhan nekin rahat menee ... heheheh

    • Anonyymi

      Vaalit taas tulossa. Äänestäkäämme siis kuntien valtuustoihin taas vasemman siiven ehdokkaita. Vain näin työläisten asioita saadaan paremmiksi kuntatasolla.

      • Anonyymi

        Juurikin näin pitää kaikkien tehdä!

      • Anonyymi

        No mitenkäs vaaleissa kävi? Ei tainnut ainakaan SKP:n vaalit mennä ihan putkeen.

    • Anonyymi

      Maatalouskommunismi on kommunismeista pahin. Ainakin Suomessa. Aamen!

      • Anonyymi

        Onko maatalouskommunismi persuistista kommunismia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko maatalouskommunismi persuistista kommunismia?

        Persuthan perityvät samoista maalaisliiton jätteistä kuin maatalouskommaritkin. Joten samaa kieroutta ja palkkatyöläisvihaa kumpikin sakki sisimmässään kantaa. Valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko maatalouskommunismi persuistista kommunismia?

        Ansaitsemattomiin tukiinhan sekin perustuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko maatalouskommunismi persuistista kommunismia?

        Ei ole, sillä kommunismissa on sentään jotain järkeä.

    • Anonyymi

      Espoontimot saattavat olla kateellisia. Kommunistien foorumilla tuodaan esiin kansallisia ja kansainvälisiä asioita.
      Persupalstalla parjataan yksinomaan mamuja.

      • Anonyymi

        Älykkyys kiihottaa jopa äärioikeistoa .. täällä meuhkaamalla he toivovat sen tarttuvan heihin edes vähän ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älykkyys kiihottaa jopa äärioikeistoa .. täällä meuhkaamalla he toivovat sen tarttuvan heihin edes vähän ..

        Turha toive. Tyhjään päähän ei järkeä saa edes takomalla.

    • Anonyymi

      Porvaritrolli, joka on entinen opiskelijataistolainen, reivaa paikkaa porvarileirissä uhkumalla vihan vimmassa sodan puolesta. Hänellä ei ole muuta päämäärää kuin odottaa sotaa ja odottaa varsinkin naton sotaa Venäjää vastaan odotuksella, että suomalaisporvarit lähtisivät mukaan rajatarkistuksiin.
      Säälittävä heppu.

    • Anonyymi

      Hyvä ja asiallinen avaus, mutta vaatimatonta kommentointia.

    • Anonyymi

      Raukkamaista moderointia on ilo katsoa ..

      • Anonyymi

        Moderaukalla menee tunteisiin ... hehehhe hehehhe

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moderaukalla menee tunteisiin ... hehehhe hehehhe

        Onkohan mt-kommunismin fanitus modehommissa vaatimuksena?

    • Anonyymi

      Oikeistolainen porvarismi haisee vilpilliseltä rahanahneudelta...

    • Anonyymi

      Lahtarien perilliset ovat taas kuumuudesta seonneet ja täyttävät palstaa punikkijutuillaan. Melko sairasta kun elämme sentään vuotta 2021.

      • Anonyymi

        Mielisairaus on vakava sairaus. Ja sen seurauksia täälläkin joudutaan kärsimään.

    • Anonyymi

      Hyvää Juhannusta kaikille, joilla sydän on vasemmalla. Ei siis kokkareille, joiden sydän on oikealla (vasemmalla on heillä lompakko).

    • Anonyymi

      Ylläpito poistaa asia-aloituksia.
      Ylläpito sallii suomalaisten kansalaisten parjaamisen sukupuolisuudessa vastoin vallitsevia lakeja. Ilmeisesti tietty kristitty uskovaiskopla taustaryhmässä.

      • Anonyymi

        Tämänkin median omistaa oikeistotaustaiset porvarit. Siinä syy ja selitys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämänkin median omistaa oikeistotaustaiset porvarit. Siinä syy ja selitys.

        Mitä kummaa, saako porvari kirjoittaa nykyään Tiedonantajan tai Työkansan Sanomien printtiversioihin aivan vapaasti vaikkapa siitä, kuinka SKP piilottelee edelleen NKP:n sille jo 60 vuotta siten luovuttamaa 800-sivuista dokmenttikokonaisuutta kommunistidiktaattori Josif Stalinin vainoissa kuolleiden suomalaisten kohtaloista, tai perkata laaja-alaisesti sitä sitä prosessia kuinka Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri ja kansallisosialistinen Saksa aloittivat toisen maailmansodan Euroopassa hyökkäämällä Puolaan syyskuussa 1939?
        Ainakaan neuvostoaikojen Tiedonantajassa sellainen ei tuollainen tullut kuulonkaan, sillä olihan lehti sataprosenttisesti Moskovan letkuissa ja ohjaksissa, eikä tuollaiset tosiasiat olisi menneet koskaan siitä sihdistä läpi.

        Aivan. Kummia nuo nykyajan porvarit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Kummia nuo nykyajan porvarit.

        Suoraan ahterista.

    • Anonyymi

      Porvari kysyy, saako porvarilehdissä kirjoittaa marxilaisuudesta myönteisessä sävyssä.

    • Anonyymi

      Oletko ajatellut että ei se ole tyhmin ja ääliömäisin aines vaan sellaisia porvarit on?

      • Anonyymi

        Hyvin päätelty ... 5 pistettä ja papukaijamerkki

    • Anonyymi

      "Miksi tälle palstalle ajautuu porvarien kaikkein ääliömäisin aines?"
      He ovat maksettuja trolleja.

      • Anonyymi

        Mahdollisesti, mutta varmimmin sisimmältään sairaita.

    • Anonyymi

      On olemassa paljon normaaleja porvareita. Kuuluvat ammattiliittoon ja tukevat järjestäytymistä. Eivät edusta ihmisvihaa erilaisia kansallisuuksia kohtaan.
      Sitten on nämä JHA:n kasvatit, joiden unelma on AKS-Suomi. Hitler vain puuttuu.

      • Anonyymi

        Jostain syystä minä tunnen sitten vain "epänormaaleja" porvareita!
        Mutta JHA kasvateista olen täysin samaa mieltä.

    • Anonyymi

      "Hluuseria" hokeva oikeistolaiskakara on ilmiselvä mt-potilas ja tod.näk. myös mt-kommari tai ellei peräti natsipaskainen persu!

      • Anonyymi

        Onhan se vaikeasti sairas. Mutta niinhän porvarit yleensäkin.

      • Anonyymi

        Tyhmä ja maatalon pankolla yksinäisenä vemputtava lestahan se vaan on. Ei vaaraa muille kuin itselleen.

    • Anonyymi

      Maatalouskommarit kuuluvat myös avauksessa mainittuihin porvareihin, koska hekin elelevät palkkatyöläisten maksamien tukiaisten varassa.

      • Anonyymi

        Kuinkas Kiinan maatalouskommunistit, Xi Jingpin & kumppanit, jotka elelevät työläisten selkänahasta revityillä muhkeilla palkkatukiaisilla ja muilla luxuseduilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkas Kiinan maatalouskommunistit, Xi Jingpin & kumppanit, jotka elelevät työläisten selkänahasta revityillä muhkeilla palkkatukiaisilla ja muilla luxuseduilla?

        USA:n maatalouskommunisteista puhumattakaan.... No pyrkikäämme täällä Suomessa vaan eroon ensin omasta maatalouskommunismistamme. Se auttaisi maatamme miljardeja taloudellisesti.

    • Anonyymi

      Ja nautiskelevat masokistisissa nautinnoissa kun saavat puhua valkoisten
      aiheuttamista selkäsaunoista pidätyksistä ja kurinpalautuksista.

    • Anonyymi

      Kaikkein tyhmimmät ja ääliömäisimmät kompurat kutsuvat kaltaisiaan keskusteluun...
      Kertoo TMTT.

      • Anonyymi

        Ilman muuta Kiinan maatalouskommunismi on hyvin ikävä globaali sairaus.

      • Anonyymi

        todistit sairautesi edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        todistit sairautesi edelleen.

        Aivan totta. Maatalouskommunismi on Suomen pahin sairaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta. Maatalouskommunismi on Suomen pahin sairaus.

        Heti persuilun jälkeen tosin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heti persuilun jälkeen tosin.

        Tottakai... Näinhän se tosiaan on.

    • Anonyymi

      Keskustapuolue on persujen maalituskohde. Veikkaan että Kepu lyö persut kanveesiin.

      • Anonyymi

        Eihän rasisteista ole mihinkään muuhun kuin loan heittoon. Umpityhmiä luusereita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän rasisteista ole mihinkään muuhun kuin loan heittoon. Umpityhmiä luusereita.

        Pystyivät ne hakkaamaan yhden omistaan vasaralla miltei hengiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pystyivät ne hakkaamaan yhden omistaan vasaralla miltei hengiltä.

        Siis epäonnistuivat siinäkin. Pelkkiä saamattomia luusereita!

    • Anonyymi

      Kesä loppuu ja ääliöporvarien laumat saapuvat toitottamaan taas skeidaansa palstoille. Valitettavasti.

      • Anonyymi

        Älä masennu, sillä kyllä niitä kauniita päiviäkin on vielä tiedossa.

    • Anonyymi

      Uskoon hurahtaneet veljet ja siskot ovat sitä sairainta porvarismia. Kuten heidän kirjoituksistaan voi helposti havaita.

      • Anonyymi

        Raamatun nimissä on tapettu jo miljardeja ihmisiä ja sama meno näyttää yhä jatkuvan.

    • Anonyymi

      Onko persut muuten porvareita? Minusta eivät ole sillä äärioikeistolaisuus on sairasta vihapolitiikkaa ja porvarismi on pelkkää ahneuden ylistystä.

      • Anonyymi

        Täytyyhän persujen porvareita olla koska ovathan he EK-mafian narttuja työehtoasioissa.

    • Anonyymi

      Perussuomalainen Ano Turtiainen perusti uusnatsistisen puolueen.
      Persujen alamäki on taattu. Kannattajia siirtyy joukoittain Turtiaisen taakse mutta jää pienpuolueeksi. Persujen sirpaloituminen on jo alkanut.
      Kansan huokaisee helpotuksesta päästessään poliittisista raakileista eroon.
      Entinen taistolainen Lauri Hokkanen siirtynee Turtiaisen leipiin.

      • Anonyymi

        Persut ovatkin oikeistolaisuuden sairas ääripää.

    • Anonyymi

      Kiva lukea näitä tässäkin keskustelussa olevien kiivaiden ääriexoloisten älyvapaita pahan olon purkauksia!
      Onneksi meillä on oikeasti hyvä monipuoluehallitus, joka tekee hallituspolitiikkaa meidän kaikkien kansalaisten parhaaksi - ei tarvitse räkyttää, kun haluaa toimia kaikkien kansalaisten parhaaksi ja unohtaa sen älyttömän omanapaisuuden --- meidän kaikkien verorahoilla.

    • Anonyymi

      Persukkeet ja Tursukkeet eroavat huomenna Seinäjoella.

      • Anonyymi

        Hienoa, ettei tarvitse kuulua kumpaankaan sairaalloiseen äärioikeistolaiseen ryhmään,

    • Anonyymi

      Sairas äärioikeistolaisuus on sitten tästä päivästä lähtien purrailua!

      • Anonyymi

        Just. Rikoksista jo useasti tuomittu Halla-aho ei kelvannut enää edes rasistipuolueen johtajaksi. Kertoo paljon puolueen ala-arvoisesta moraalista.

    • Anonyymi

      Kansallis sosialistinen työväenpuolue. Jonkun sortin sosialisteja kaikki tyynni.

    • Anonyymi

      Extyöloisen kommentit ovat tyystin loppuneet. Oisko dementti työläistenvihaaja vaihtanut jo hiippakuntaa?

      • Anonyymi

        Kyl sil henki viel pihisee mut eiköhän sen piru koht vie kuten muutkin työläisvihaajat.

    • Anonyymi

      Ihmetellä kyllä täytyy....

    • Anonyymi

      Ans kattoo kui pal viel tulee

      • Anonyymi

        Pali tulee jos on tullaksee...

    • Anonyymi

      Porvarismi on maailman syöpä.

    Ketjusta on poistettu 51 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe