Therese Johaug

T1J

Treenaa jo kovin. Hymyilee kauniisti ja ystäviä on ympärillä. Björgeniäkin kävi jo kirittämässä. Sitten vielä se vapauttava päätös, jossa todetaan urheilijan noudattaneen lääkärinsä ohjeita lääkintäasioissa.

82

1468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaanpöpiläästään
    • punasininenvalhe

      yhä vähemmän uskottavalta vaikuttaa tuo huulien voitelu

      TUOLLAISESSA TILANTEESSA KOKO MAAJOUKKUE OLISI TESTATTAVA H.E.T.I !!

    • kikkiiuuythj

      therese on norjan hiihtovä huoranpenikka. douppaava horo

      • kylläantaisin

        Missäs sillä on putiikki pystyssä. Tuon haarakonttorin asiakkaaksi heti.


    • T1J

      Norjan hiihtomaajoukkueen huipputekijä Johaugin valmennukseen. Kohta luonnonlahjakkuus, Therese, ottaa olympiakultaa.

    • AntiNorjaDoping

      Miten ihmeessä tilanne voi olla se, että jopa sääntöjen mukaan 2-4 vuoden pannan ja tahallisena 4 vuotta aiheuttavasta rikoksesta pääsee reilulla vuodella?

      Luultavasti monet norjalaiset käyttävät harjoituskaudella anaboleja. Tällä kertaa Johaugille tuli kesken harjoittelun testi, jossa kävi käry. Valmentajien syyttäminen on sinällään oikein, mutta tässä pitäisi puhua järjestelmällisestä dopingista.

      Mitä varten Björgeniä ei testattu koko harjoituskaudella? Mitä varten astmapiipun käytön myöntäneet Heidi Weng ja Maiken Falla eivät ole kilpailukiellossa?

      On niillä Statoilin rahoilla uskomaton vaikutus...

    • huijaritpoisurheilusta

      Sama myllytys päälle norjalaisille kuin mikä venäjää nyt piinaa.

      McLaren selvittämään riippumattomasti, mitä norjalaismaskeilla imetään kehoon. Ja, tuhotaanko näytteet malliin Lereimin vaimo Lahdessa 2001.

      • WadaNorja

        Venäläisillä oli välikätenä FSB-salaliitto jonka toiminnasta valtion johto ei tiedä mitään. Venäjällä Grigori Rodchenkov on nyt nimetty koko salaliiton johtajaksi. Näin tehnyt myös presidentti Vladimir Putin.
        http://www.hs.fi/urheilu/art-2000005023507.html

        Norjalaisilla ei ole vastaavaa ongelmaa kun Wada on norjalaisten hallinnassa. Ei ole olemassa mitään tahoa joka estäisi Wadaa suojelemasta norjalaisia.
        Johaugille tiedettii lennättää syntipukiksi uusi lääkäri ”voitelemaan” huulia Italiaan. Se osoittaa selvästi miten Wada toimii jos norjalaisille tulee vahinko dopingin annostelussa.


    • lahti2017

      Tammikuussa Nif antaa vapauttavan päätöksen ja Lahen kisat on pelastettu. Suomalaisille jää taistot viidennestä sijasta eteenpäin. Puhtaat ei palleilla keiku.

    • jasamankertausta

      Tereselle hyvää joulua. On riittänyt otsikoita keltaisille (kusen) lehdille.

      • terveenkeltainen

        Siitähän se testi otetaankin


    • MariaBorg

      Hyvää joulua täältäkin päin Therese

    • ja_suksi_luistaa

      Jonon jatkoksi vaan kaikki norskit, vuonoissa riittää tilaa...

    • T1J

      Hiihdon seuraaminen ja sen ymmärtäminen on joillekin vaikeata. Kausi 2016-17 on jo käynnistynyt ja norjalaiset hallitsevat. Siitäkin huolimatta, että heitä testataan useammin kuin viime kaudella. Vauhdin salaisuus on kova harjoittelu sekä lahjakkuuksien jalostuminen sopivien lajien pariin. Vahinkoja vain joskus sattuu, lääkinnässä.

      • Vahinkoja

        Ketkä norjalaiset testattiin viime harjoituskaudella?
        Testattiinko Johaug vahingossa?


    • suomityttöjakokomaa

      therese johaug on doppaaja !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
      hyi sinua there, vittumainern kiljuja !
      katsele nyt kotona hiihtoja ja nauti rangaistuksestasi !
      Me suomalaiset nautimme kun kiinni ja saat ansiosi mukaan !

      • T1J

        Suomalaiset huomasimme heti, ettei Johaug ole koskaan dopingia käyttänytkään. Sen Therese osoittaa, voittamalla kultaa olympialaisissa vuonna 2018. Ylämäkien prinsessa.


    • identifikoin

      Osaako joku selittää huulirasva-lääkäriruletin? Ensin Iltalian leirin lääkäri lähetettiin kotiin. Sitten Lovignoon jatkoleirille lennätetiin ”myöhästyneenä” Bendiksen ostamaan huulirasvaa. Muutaman päivän kuluttua myös Bendiksen poistui leiriltä.
      Miksi Bendiksen käväisi Lovignossa kesken leirin, juuri silloin kun tarvittiin huulirasvan ostaja?

    • näintestataan

      Katsastetaan onko Norjalaisilla naishiihtäjillä normaali vehkeet alapäässä vai peräti killuttimet.

    • kolmerumaaTeroa

      13 nanogrammaa millilitrassa

      tuohan edellyttää imeytystä vatsan kautta. Onko Tero juonut Klosteboolia ?

      • aikaisomäärä

        Jos tuo olisi alkoholia, vastaisi se kahden ravintola-annoksen nauttimista ennen puhalluskoetta


    • TeresaOrlowsky

      Italialainen pyöräilijä kertoi käyttäneensä voidetta kerran. Johaug on käyttänyt kaksi viikkoa ja avohaavaan. Totta kai pitoisuutta on enemmän

      • en-oo-ottana-mithän

        Tuossa Agostinin faktat eli pitoisuus oli alle puolet ja 15 kuukautta rangaistusta. JA TIETYSTI ELINIKÄINEN KIELTO TALLIIN !

        https://en.wikipedia.org/wiki/Stefano_Agostini

        7 nanograms per millilitre clostebol in an out-of-competition test taken on 21 August 2013. He was also fired by the Cannondale team. He was given a 15-month suspension for doping, ending 20 November 2014.


    • sukupuolitestit

      Ben Dick Sen selittää tänään syyt niskoilleen ja Tero Juuhaukka tulee Lahteen kisaamaan. Martti Karhun kanssa vievät kirkaimmat pokaalit, Kaisa jää pistesioille.

    • liäkäriKiminkäinen

      Täällä on selkeästi suomen hiihtoliiton lääkäriainesta palstoilla.
      Näillä neuvoilla kyllä osattas suomessakin ottaa mitaleja. Kannattas ottaa käyttöön kaikki tämä asiantuntemus.

    • TheresaOrlowski

      Ei kannata ihan kokonaan päästää pälkähästä. Kannattaa lätkäistä 12 kk, koska kausi jo pilalla. Sitten FIS tai CAS ei kehtaa enää valittaa. Rauste on tosin kai muutenkin jo jäävi meuhkaamisensa jälkeen

    • tiedotus-simo

      Therese Johaugin tapauksessa katsoisin mieluummin itse ainetta kuin selitystä.
      Se ehkä avaa asiaa enemmän kuin kiistely apteekeista ja huulipuikoista.

      Aikanaan DDR:ssä kehitettiin steroidi nimeltä megagrivesit-mono. Se suunniteltiin erityisesti naiskilpaurheilijoille. Se oli mieto steroidi, jossa silti oli paljon etuja. Sitä käytettiin injektioina ja päiväannos oli 10-20 mg.

      DDR:n myötä megagrivesit-mono katosi markkinoilta.

      Se nimi. Ei itse aine.

      Aine pysyi samana ja tunnetaan nykyään nimellä Clostebol.

      No, mitkä ne edut siinä ovat?

      - Auttaa tehostamaan harjoittelua
      - Nopeuttaa palautumista
      - Korjaa lihasvaurioita
      - Ei vahingoita maksaa
      - Ei steroideille tyypillisiä sivuoireita, kuten aknea, liiallista karvankasvua, ihon öljyyntymistä, äänen madaltumista ja sukupuolisen aktiivisuuden lisääntymistä.

      Jälkimmäiseen Norjan mieshiihtäjät varmaan toteavat:
      "Uheldigvis."

      Jos muistellaan Mietaan sadasosasekuntia, niin se pienikin ero merkitsee.

      • elämänjälkeen

        Koko tarina huulivoiteesta on peitetarina. Ongelma maailmassa on se että ihmiset rakastavat valheita. Romuttuisihan siinä monen ruusuinen kuva esim. hiihtourheilusta, vaikka sen pitäisi olla jo muidenkin tapausten jälkeen kirkkaan selvää että kielletyt aineet ja niiden käyttö eivät ole kadonneet minnekkään. Miettikää että Bror-Erik Wallenius sanoi kuuluvansa niihin joiden mukaan kielletyt aineet pitäisi hyväksyä kun niitä kuitenkin käytetään. Eli ensin suuri osa urheilijoista sopii sitoutuvansa yhteisiin sääntöihin, eivät noudata niitä, VALEHTELEVAT ihmisille päin naamaa ja sitten tämä valhe vielä pitäisi hyväksyä. On maailma pimeydessä. Etsikää totuutta.


    • PunapirutLahtareina

      Syyttäjä ilmoitti, että tuomio on maksimissaan 14 kk eli mahkut saada Lahteen ovat vielä olemassa, Olympiaan osallistuu siis ainakin, jos ei tule kansainvälistä valitusta CASsiin

    • Eseseseze

      Miksi Suomessa ei ole noin kauniita naisurheilijoita.

    • Turskahuijarit

      Muissa maissa paikallinen hiihtoliitto ja antidopingjärjestö määräävät kilpailukiellon, ei siellä mitään käräjiä käydä. On turskilla otsaa yrittää pestä mustaa valkoiseksi. Neljän vuoden kilpailukielto niin kuin kuuluu ja pulinat pois. Huulirasvaselitykset joutaa romukoppaan.

    • pelkkääHÖPÖHÖÖTÄ

      Käräjät on vain sirkusta medialle. Yrittävät selittää lievän tuomion ja lehdistö saa klikkauksia.

    • T1J

      Terveydenhoito Johaugilla, lääkärin hankkimalla ja suosittelemalla tuotteella. Kilpaa hiihtämällä selviää tämäkin asia. Kun Johaug ottaa olympialaisissa kultamitalin, niin miten sitten selittävät nämä tahallaan douppaajat kilpailutuloksen.

    • seisoosjo

      Must toi Juuhauki pitää vapauttaa kaikista syytteistä. Se hyvä näyttelijä ja sen pylly on priimaa....!!!!

    • JalallaKoreastii

      Miten on mahdollista, että on kilpailukiellossa mutta matkusti Norjan hiihtäjien mukana Koreaan ja reenaa siellä muitten kanssa ?

    • muutkoaaseja

      Syndpy ja Johaug ovat jäävuoren huippu Norjan systemaatisessa douppaamisessa. Nojalais lääkäri totesi että on urallaan hoitanut useita hiihtäjiä uran jälkeen ja vammat/vauriot ja sairaudet johtuvat kielletyistä aineista. Ei kai kukaan nyt tosissaan usko että ovat puhtaita ja veriarvoja ei norskeilta julkaista...no ei kai kun jäisivät kiinni.

    • tsiiiiisssi

      Teretissi Juhaug on ihana. Päästäkää se jo ladulle. Uskokaa jo häntä. Juhaug täysin syytön.

      • mittääottannu

        Mitä ny vähän roopinkia vetäny niinko muutkin turskit


      • Lesson

        Kun vielä opettelisi lukemaan, niin aina vaan paranee.


    • ressi1

      En epäile etteikö Johaug käyttänyt huulirasvaa. Ne huulten vammat kannattaisi kuitenkin tarkastaa. En usko auringonpolttamiin vaan itse aiheutettuihin haavoihin. Sillä saa varmistettua ylikuntoa ehkäisevän hormonin pääsyn verenkiertoon. Ja saa selityksen samalla vaivalla.

    • motorisoiduttyttäret

      Björkka pysyy huipulla niin pitkään, kunnes Terssu palaa haastamaan.

    • Kaunis mimmi on.
      Doupattu, mikä harmillista.

    • gulljenter

      Du har vel hele Norges sympati. Ihvertfall min👍 dette er så urettferdig. Varme tanker til den flotteste idrettsjenta vår.

    • dsbvoi

      Suomalaiset yksisilmäiset penkkiurheilijat luulevat voittajaksi pääsyyn tarvittavan dopingia.
      Haukkuvat syyttömiä kateuksissaan.
      Johaug inhimillisen erehdyksen takia joutunut sikamaisten suomalaisten loanheiton kohteeksi.
      Lopettakaa jo, juntit. Hyi hitto!

      • tuutuuuJuntti

        Kesäkuussa Cassin "juntit" tuon katsoo läpi


    • TutkikaaAsiaa

      Johaug ei ole hiihtäjätär vaan hiihtäjä-mies, transseksuaali. Siinä lisää valhetta. Ei ihmekään että suksi luistaa.

      • SairasMaailma

        Pätäkällä, korruptiolla ja huijauksella saa aikaan vaikka mitä. Onhan se tiedossa että monesti doping-huijauksissa ja muissa huijauksissa on ihan valtion johtokin mukana.


      • TelluonYLIIHMINEN

        Johaug selvtti Sermisin nousun jopa miehiä paremmin.


    • aineetjyrää

      Nyt poikapari eli Marit ja Therese ovat käynnistäneet yhteisharjoitukset Holmenkollenin uudella lumella. Veljellisesti tappituntumassa, jättäen muille (Weng) toiveet pronssista eteenpäin.

    • JUYHHY

      terese naurettava horo. DOPING-TERESE.

    • vimonenkortti

      Huonolta näyttää Terskan kohtalo. Kyse on enää siitä, voidaanko valvontavastuu siirtää 'lääkärille' tai muille talonmiehille.

      Kuten Sundby jo varoittikin; kyyti Sveitsissä voi olla kylmää. Sinne meni varmat mitalit Korean kisoista...jollei kruunu ala puhua..

      • dsgfjh

        Kummaa ajojahtia pienen inhimillisen erehdyksen takia, täysin kohtuutonta.


      • niitäsevetää
        dsgfjh kirjoitti:

        Kummaa ajojahtia pienen inhimillisen erehdyksen takia, täysin kohtuutonta.

        silmistä näkee;

        - testosterone enanthate
        - dianabol
        - danabol
        - sustanon
        - winstrol


      • dfrehjio
        niitäsevetää kirjoitti:

        silmistä näkee;

        - testosterone enanthate
        - dianabol
        - danabol
        - sustanon
        - winstrol

        -mitähän sä oot vetäny?...ku tommosta paskaa esität....?


    • nytollaantässä

      terese on vetänyt SELKEÄSTI COCTAILIA, pieniä määriä vähän kaikkea ja kun oli tietoa, että testaajia ei tarvitse pelätä, niin homma karkaa käsistä.

      • jotainrotia

        Johaugin tuomitsijoilla on todellakin homma karannut käsistä, ja mopokin keulii pahoin....


    • Todellisuutta_

      Therese Johaug ja Marit Björgen ovat miehiä (tehty mm. sukupuolileikkaus). Maritilla valeraskaus (toivoton yritys peittää huijausta). Monet urheilijattaret (myös monet kuuluisuudet, esim. näyttelijättäret) ovat oikeasti miehiä. Myös monet miehet ovat oikeasti naisia (urheilussa ei tapaa niin paljoa heitä, mutta muissa piireissä kyllä). Sellaista. Todella väärin. Sairas maailma. Maailma on pahuudessa.

      • soirnb

        ..olet häiriintynyt trolli....


      • minä-olen-yhä-mies

      • kaikkeakanssa

      • totuudenjäljillä
        kaikkeakanssa kirjoitti:

        Hohhoijaa.....

        Ihmisille päin naamaa valehtelevat urheilijat kuten Therese Johaug luottavat siihen, että ihminen valitsee mielummin valheen kuin todellisuuden ja totuuden. On uskomatonta, että ihmiset luottavat niin sokeasti ihmisiin. Mikä tahansa valhe näyttää menevän läpi. Satanistinen transseksuaalisuus - agenda on ollut maisemissa pitkään. Koska ihmiset eivät ymmärrä mistä on kyse, he eivät esim. enää osaa erottaa kuka on nainen ja kuka on mies - meitä on aivopesty niin pitkään (tv, lehdet jne). Suurin osa pelkää sitä, että hänet leimataan hulluksi jos hän ilmoittaa jotain mitä on vaikea uskoa, ja siitä syystä valitaan mukavampi valhe kuin epämukavampi totuus. Ihmiset luottavat enemmän uutisiin ja enemmistön mielipiteeseen kuin totuuteen.


    • säälityttöä

      On mahdollista, että Terese itsekin on alkanut uskoa selitystään. Ihmisen luonto on vain sellainen, järjenvastainen.

      • dfvbtraw

        Sääli tulee paskanpuhujia, mitään pitäviä todisteita ei ole Johaugin käyttäneen tahallaan dopingia, silti jotkut ovat varmoja tuomitessaan. Voi teitä reppanoita, varsinaisia haahuiluselittäjiä.
        Suomalaiset ja venäläiset saatiin kiinni tahallisesta douppaamisesta, huijaamisesta ja valehtelusta.


    • Norjanmalliin

      Alkaa tuo Saksan keihäsmenestys muistuttaa Norjan hiihtoa. Jossain on taas kaivettu Uwe Hohnin aikaiset DDR menestystekijät esille.

      • rtfgvb

        Jotkut menestyy ilman vippaskonsteja, kuten norjalaiset hiihtäjät, jotkut ei, kuten suomalaiset hiihtäjät.


      • Blinkfestareilla
        rtfgvb kirjoitti:

        Jotkut menestyy ilman vippaskonsteja, kuten norjalaiset hiihtäjät, jotkut ei, kuten suomalaiset hiihtäjät.

        Noin voi ajatella korkeintaan katkeroitunut typerä idiootti. Ei lajia tunteva. Toivottavasti turskien testit käynnistyvät. Nyt on jo korkea aika.


      • varmamaali
        Blinkfestareilla kirjoitti:

        Noin voi ajatella korkeintaan katkeroitunut typerä idiootti. Ei lajia tunteva. Toivottavasti turskien testit käynnistyvät. Nyt on jo korkea aika.

        Joopa, joo, mietipä ketkä on jääneet kiinni huijaamisesta ja valehtelusta? Olikohan suomalaiset karpaasit, ja myös muutama naishiihtäjä, muistatko?
        Johaugille sattui inhimillinen vahinko, ja niitä sattuu kaikille, sillä ei ole mitään tekemistä tietoisen huijaamisen ja douppaamisen kanssa.


    • SuuriPuhallus

      Jotain outoa tässä nyt on, kun pätös rangaistuksesta viivästyy koko ajan. Selitykseltä on pohja poissa, mutta vuosi alkaa olla kulunut kärystä.

      Päästävätkö pois ilman oikeaa rangaistusta ?

      Onko norjalaisten testaus ajan tasalla muutoinkaan ?

      • hyihitto-

        Toivottavasti virkailijoilla järki voittaa, Johaug on jo kärsinyt ihan liikaakin järjettömien syytösten takia. Kummallista lynkkausmielialaa pienen inhimillisen erehdyksen vuoksi. Alunperin varoitus olisi riittänyt ja kehoitus olla tarkkaavaisempi jatkossa. Kateelliset jahtaa voittajaa.


      • suksetristissä

        Johaugin tuomio 20kk. Norjan hiihtojohto yrittää neuvotella siitä vielä. Jos tuomio olisi julistettu, niin sen muuttaminen olisi vaatinut Sveitsin korkeimman oikeuden päätöksen.


    • liianvähän

      18 kk, joka on liian vähän. Koko Norjan hiihto pitisi laittaa samanlaiseen selvitystilaan kuin McLaren toteutti Venäjälle.

    • täysinholtitonta

      Vaikka on kilpailukielto päällä, harjoittelee muiden Norjan maajoukkuehiihtäjien kanssa ja on julkistanut uusia sponsorisopimuksia, mm Huihai mobilen kanssa.

      Eikös sääntöjen mukaan tuokin ole dobing-rikkomus, josta pitäisi langettaa lisää tuomiota ja mahdollisesti rangaista koko maata.

      Milloin nämä turskalaiset saadaan kuriin ?

      • LiitostaKiinni

        Kansainvälinen painonnostoliitto IWF:stä pitäisi ottaa mallia ja antaa kaikille epäilyttäville maille kiellot osallistua kisoihin.

        Turskala ensimmäisenä, käryjä tullut ja rangaistukset naurettavia.


      • tervemenoaa
        LiitostaKiinni kirjoitti:

        Kansainvälinen painonnostoliitto IWF:stä pitäisi ottaa mallia ja antaa kaikille epäilyttäville maille kiellot osallistua kisoihin.

        Turskala ensimmäisenä, käryjä tullut ja rangaistukset naurettavia.

        Skandaalista skandaaliin, nythän on tullut ilmi, että hiihtäjillä testattiin hormoonisumutteita. Muka astmalääkkeinä.

        Toivottavasti norjalaisia ei nähdä kuin PohjoisKorean kisoissa, ei etelän.


      • Hymyilevätpiikkiturskat

        Kukaan ei epäile enää norjalaisia. Todisteet puhuvat puolestaan.

        Kaikki tietävät jo, kuten Kyrökin lausui aikoinaa, norskien vippasmetodit ovat viisi vuotta edellä testaajia.


      • hyihitto-
        Hymyilevätpiikkiturskat kirjoitti:

        Kukaan ei epäile enää norjalaisia. Todisteet puhuvat puolestaan.

        Kaikki tietävät jo, kuten Kyrökin lausui aikoinaa, norskien vippasmetodit ovat viisi vuotta edellä testaajia.

        Doping-Kyröä jotkut uskovat, miestä joka on pettänyt Suomen urheilukansan douppaamalla yhdessä karpaasien kanssa.
        Ja nyt nämä kyröläiset syyttävät norjalaisia kateuksissaan, säälittävää touhua.


      • kohtaPosahtaa
        hyihitto- kirjoitti:

        Doping-Kyröä jotkut uskovat, miestä joka on pettänyt Suomen urheilukansan douppaamalla yhdessä karpaasien kanssa.
        Ja nyt nämä kyröläiset syyttävät norjalaisia kateuksissaan, säälittävää touhua.

        KP muuttui totuudenpuhujaksi. Tuo tulee käymään vielä norjalaisillekkin, Northug on hyvällä tiellä kääntyä jopa omaa maataan vastaan. Johan se uhkasi vaihtaa venäjän joukkueeseen.


    • haponpoistoaineet

      Huawein sopimus tehtiin ennen käryä. Nyt Huaweikin on vetäytynyt, olympialaisethan ovat Etelä-Koreassa ja paine toimia sääntöjen mukaisesti on kova.

      Eikä imagollekkaan ole hyväksi, että nappari mainostaa laitteita.

    • eleet-liikkeet

      Näkeehän sen naamasta, että Terese on höökipulveria vetänyt. Sellaista, jota ei vielä yleisellä puolella tunneta.

      • 67bnsl

        Mikäs hemohessikarpaasi tai venäjätrolli siellä valittaa, ku ei pärjää urheilussa reilulla tyylillä?


    • lopulllinentotuus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe