koiravero takaisin

oukkidoukkikiki

Kontiolahden kuntaan välittömästi koiravero takaisin. Joka päivä näkee jonkun torttua vääntävän koiran ja hienot rouvat kävelyttävän jotain puudelia.
tortut jää sinne pyörätien varteen kuin kanki.
Nämä rouvat sitten kattselee ympärilleen, näkiköhän joku.

14

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikoirankakalle

      200 euroa vuodessa olisi sopiva veron määrä.

      • koirastakärsinyt1

        Samaa mieltä.Koirat verolle ja vakuutusten piiriin- on jo aikakin !


    • Koiria.kaikille

      Valtio voisi maksaa pienen avustuksen koiran hankintaan. On turvallisuustekijä ja yksinäisen ystävä.
      Sitten nämä koiravihaajatkin hankkisivat oman haukun ja oppisivat pitämään niistä.
      Ette varmaan voi käydä kesällä uimassakaan kun kalat kakkivat ja pissivät veteen.

      • koirastakärsinyt1

        Isokokoiselle koiralle pitää tietysti maksaa isommat avustukset ja mielellään heti että päästään koiranostoon ja ruoan hankintaan välittömästi eläinlääkärikulut päälle.Kerrostalo-ja omakotitaloalueilla kierretään samaa rinkiä vuodesta toiseen kakittamassa ja pissittämässä koiriaan.Siihen vielä avustusta...Onneksi jotkut taloyhtiöt ovat kieltäneet koirien pidon.Jos kaipaatte keskustelukumppania niin luulen että netti on parempi vaihtoehto kuin koiran kanssa seurustelu.Koiravero on paikallaan.Koira ei ole lelu vaan lihansyöjä.


      • vain.pienikoira

        Kyllä avustus pitää olla sama kaikenkokoisille koirille koska se on demokraattista ja tasapuolista. Vaan on niitä lelukoirijakin eikä ne ole lihan syöjiä.


    • Koirahtanut

      Koiraveron perintä ja valvonta olisivat kalliimpaa kuin koiraveron tuotto näin pienessä pitäjässä. Ja maksavathan koiran omistajat veroa mm. koirien muonassa ym.

    • koirastakärsinyt1

      Hyvä niin.Eivät koirat näe nälkää.Kuitenkin koiravero paikallaan Suomessa ja pakolliset vakuutusmaksut : nostaahan se koiran arvoa - myös halvemmasta päästä olevien koirien.Pennuttamalla koiria muutama vuosi taaksepäin sai ansaittua mukavia summia kun 6 pentuax1000e/kpl.Ja muut saavat kerätä koirankakat korttelistaan tai lapset kuljettaa niitä kengänpohjissaan.Maaseudulla koirat saattavat olla ihan mukavia mutta kaupungeissa ja kerrostaloissa vuokra-asunnoissa pitäisi lemmikin/usean lemmikin pidosta asuinhuoneistossa velottaa yhden ihmisen mukainen vesimaksu ellei ole omaa vesimittaria huoneistossa.

    • pieni.koiranen

      Tuo vesimaksu on kohtuullista niiltä koirilta jotka kakkivat ja pissivät pönttöön. Ja muistavat vetäistä joka kerran.

      • muttamutta

        Niin tai jos ikävissään syö välioven ja raapii sen rikki.Repii matot ja syö sohvat.Ei meidän koira ...


      • pieni.koiranen

        Pitää jättää vessan ovi auki yksinäiselle koiralle.


      • muttamutta

        Ketjun aloittaja on oikeassa : ei koirankakkaa niille jotka eivät sitä halua.
        Jätökset on kerättävä pois katujen varsilta vrt.kiinteistövero ja ne jotka sen maksavat Suomessa.Ei ole oikein että kusetetaan aivan oman talon nurkalla.


    • oukkidoukkikiki

      koiravero kun tulee takaisin niin tämä pentutehtailu loppuu. koirat on ihan mukavia mutta nämä ihmiset ei.

    • rabies

      Kyllä - koiravero tai jokin muu rekisterimaksu pitää olla.Usein on niin ettei koirasta kärsinyt saa edes mitään korvausta koiran tekemästä haitasta.Ne taloyhtiöt jotka ovat kieltäneet koirien pissittämisen ja kakittamisen tontillaan tekevät ihan oikein.Usein koirien omistajilla ei ole mitään vakuutuksia eläimen pidon varalle.Autoilu voi tulla kalliiksi kun pitää väistellä irti juoksevia koiria tai cityjäniksiä.

      • läheltäpitänyt

        Itse en välttämättä väistä irti juoksevaa koiraa, on joitakin läheltä piti tilanteitakin joskus sattunut taajama-alueella että irti ollut koira on juossut auton eteen ei ollut paljosta kiinni että olisi jäänyt auton alle, mutta tuollaisessa tilanteessahan koiran omistaja on korvausvelvollinen kun taajamassa pitää piskiään irrallaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4349
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      239
      2143
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1580
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      158
      1401
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      256
      1129
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1077
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1054
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1045
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      54
      939
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      933
    Aihe