Törkeä petos

oikeuteenhaastaja

"Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." - RL 36:1

"Jos petoksessa

1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä,

2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,

3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai

4) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa

ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava." - RL 36:2

Olen päättänyt haastaa Sipilän oikeuteen törkeästä petoksesta. Hän tavoittelee taloudellista hyötyä rötösherroille erehdyttämällä kansaa ja aiheuttaa kansalle taloudellista vahinkoa. Petoksen tunnusmerkistö täyttyy.

Sipilä käyttää teossaan hyväkseen vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta ja lisäksi teko voidaan katsoa kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Kyseessä on siis törkeä petos. Tarvitsenkin nyt oikeudellista asiantuntemustanne, jotta voidaan Sipilä haastaa oikeuteen törkeästä petoksesta ja kansan oikeus tajun erittäin törkeästä loukkaamisesta. Kiitos!

9

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kertoisitko vielä, mistä Sipilän teosta on kysymys, jolla hän on hankkimassa oikeudetonta taloudellista etua itselleen taikka toiselle? Pelkkä hallitusohjelman toteuttaminen ei täytä petoksen tunnusmerkkejä.

      Petoksen tunnusmerkkinä ei ole taloudellisen edun hankkiminen vaan oikeudettoman taloudellisen edun hankkiminen.

      Oikeudeton viittaa tässä tapauksessa lainvastaiseen.

      Jos hallitus saa eduskunnassa läpi lakiehdotuksen, jonka nojalla joillekin pääministeriä lähellä oleville tahoille, tai pääministerille itselleen, tarjoutuu tilaisuus taloudellisen edun hankkimiseen, ei kyseessä ole petos vaan onnistunut hallituspolitiikka.

      Pääministeri ei siinä tapauksessa joudu teostaan rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaan kantaa teostaan ainoastaan poliittisen vastuun.

      Mikäli ketjun aloittajalla on tietoa pääministerin toimessaan tekemästä rikoksesta, ei oikeusjuttua kannata laittaa vireille itse, vaan tehdä asiasta ilmoitus oikeuskanslerille. Ylimpänä lainvalvojana hän voi saattaa pääministerinkin leivättömän pöydän ääreen ja sitä kautta tiilenpäitä lukemaan.

      • oikeuteen-haastaja

        Sipilän toiminta loukkaa kansan oikeus tajua ja hänet onkin haastettava valta kunnan oikeuteen.


      • Ikävä kyllä pelkällä kansan oikeustajun loukkaamisella ei vielä valtakunnanoikeuteen päästä. Sipilän olisi rikottava pääministerin toimessaan lakia, jotta hänet voitaisiin valtakunnanoikeudessa tuomita.

        Lait ilmaisevat jossain määrin kansan oikeustajua, mutta varsinkin rikostuomioit vaikuttavat olevan kansan oikeustajuun nähden liian lieviä. Ainakin silloin, kun ne eivät satu omalle kohdalle.

        Jos koko poliittinen kulttuuri loukkaa kansan oikeustajua, voidaan poliittiseen kulttuuriin puuttua pitkälti poliittisella käyttäytymisellä. Toisin sanoen äänestäjät valitsevat edustajat, jotka muuttavat poliittisen kulttuurin äänestäjien haluamaan suuntaan.

        Älkää äänestäkö vääriä ihmisiä.


      • oikeuteen-haastaja

        Valtio sääntö oikeuden professori Tuomas Ojanen on sanonut, että kaiken lain käytön tulee perustua kansan oikeus tajuun. Tuomari rikkoo virka velvollisuuttaan, jos ei tuomitse kansan oikeus tajun mukai sesti.


      • valtisääntöoppinut
        rytmimunat kirjoitti:

        Ikävä kyllä pelkällä kansan oikeustajun loukkaamisella ei vielä valtakunnanoikeuteen päästä. Sipilän olisi rikottava pääministerin toimessaan lakia, jotta hänet voitaisiin valtakunnanoikeudessa tuomita.

        Lait ilmaisevat jossain määrin kansan oikeustajua, mutta varsinkin rikostuomioit vaikuttavat olevan kansan oikeustajuun nähden liian lieviä. Ainakin silloin, kun ne eivät satu omalle kohdalle.

        Jos koko poliittinen kulttuuri loukkaa kansan oikeustajua, voidaan poliittiseen kulttuuriin puuttua pitkälti poliittisella käyttäytymisellä. Toisin sanoen äänestäjät valitsevat edustajat, jotka muuttavat poliittisen kulttuurin äänestäjien haluamaan suuntaan.

        Älkää äänestäkö vääriä ihmisiä.

        Miksi sinä jaat täällä disinformaatiota. Oikeudessamme on pitkään noudatettu periaatetta, että jos laki tai perustuslaki on ilmeisessä ristiriidassa kansan oikeustajunnan kanssa, tulee etusija antaa kansan oikeustajulle.

        Lisäksi kaikkea lakia sovellettaessa tulisi pyrkiä harmonisoivaan tulkintaan kansanoikeustajun kanssa, eli säännökselle tulisi antaa sellainen tulkinta ja merkityssisältö, joka parhaiten edistää kansan oikeustajuntaa.

        Tämä perustuu demokratiaperiaatteeseen. Eduskunta on kansan valitsema ja lakien tulee sen vuoksi vastata kansan tahtoa. Jos laki on kansan oikeustajunnan vastainen, on se vastoin demokratiaperiaatetta!


      • En tarkoittanut väheksyä kansan oikeustajua.

        Kautta aikojen valtaapitävillä on aina ollut yksi käsitys oikeudesta ja kansalla toinen. Mitä lähempänä nämä kaksi oikeuskäsitystä ovat toisiaan, sitä tasapainoisemmasta valtiosta on kyse.

        Tasapainoisella tarkoitan tässä oloihinsa tyytyväistä kansaa, joka tyytyy osaansa, eikä mellakoi kadulla. Toisaalta myös kansaa, joka ei pelkää hallintoaan.

        Monet demokratiat ovat tasapainoisia, mutta se ei ole tasapainon edellytys. Valistunut yksinvaltiaskin voi pitää kansan tyytyväisenä oikeuksiinsa, mutta hänen pitää olla silloin todella valistunut.

        Mikäli kansan oikeustaju ja valtiossa noudatettu oikeus eroavat toisistaan ratkaisevasti, saattaa historian valossa seurauksena olla giljotiinittamista ja vuosia jatkuva kaaos, joka lakkaa vain diktatuurilla, joka lakkaa vain ulkopuolisella väliintulolla ja pitkäaikaisella sodalla.

        Vaikka monet demokratiat ovatkin tasapainoisia, ei se tarkoita, että ne kaikki olisivat sellaisia. Joskus poliittinen kulttuuri on niin vääryydestä siinnyttä, kieroksi kasvanutta ja epäoikeudenmukaiseksi varttunutta, ettei sitä voida enää äänestämällä oikeaksi korjata.

        Tällöin saattaa olla aiheellista, että kansa ohjaa karttuisalla kädellään päättäjiä, jotka ovat oikeamielisestä kurssistaan eksyneet.


      • Do-not-feed-the-troll
        rytmimunat kirjoitti:

        En tarkoittanut väheksyä kansan oikeustajua.

        Kautta aikojen valtaapitävillä on aina ollut yksi käsitys oikeudesta ja kansalla toinen. Mitä lähempänä nämä kaksi oikeuskäsitystä ovat toisiaan, sitä tasapainoisemmasta valtiosta on kyse.

        Tasapainoisella tarkoitan tässä oloihinsa tyytyväistä kansaa, joka tyytyy osaansa, eikä mellakoi kadulla. Toisaalta myös kansaa, joka ei pelkää hallintoaan.

        Monet demokratiat ovat tasapainoisia, mutta se ei ole tasapainon edellytys. Valistunut yksinvaltiaskin voi pitää kansan tyytyväisenä oikeuksiinsa, mutta hänen pitää olla silloin todella valistunut.

        Mikäli kansan oikeustaju ja valtiossa noudatettu oikeus eroavat toisistaan ratkaisevasti, saattaa historian valossa seurauksena olla giljotiinittamista ja vuosia jatkuva kaaos, joka lakkaa vain diktatuurilla, joka lakkaa vain ulkopuolisella väliintulolla ja pitkäaikaisella sodalla.

        Vaikka monet demokratiat ovatkin tasapainoisia, ei se tarkoita, että ne kaikki olisivat sellaisia. Joskus poliittinen kulttuuri on niin vääryydestä siinnyttä, kieroksi kasvanutta ja epäoikeudenmukaiseksi varttunutta, ettei sitä voida enää äänestämällä oikeaksi korjata.

        Tällöin saattaa olla aiheellista, että kansa ohjaa karttuisalla kädellään päättäjiä, jotka ovat oikeamielisestä kurssistaan eksyneet.

        Älä nyt tartu trolliin. "Kansan oikeustaju" on jonkun väsyneen oikkarin vitsi, joka on väännetty perustuslain säännösten etusijaa koskevista säännöistä ja esim. perusoikeusmyönteisen tulkinnan periaatteesta. Mitään kansan oikeustajun etusijaa ei ole olemassakaan.


      • Huomasin kyllä vastaavuudet kansan oikeustajun ja perusoikeustulkintojen kanssa. En ole alalle ihan outo.

        Halusin kommentillani korostaa, että kansalla on oikeasti käsitys oikeasta ja väärästä, eikä niiden erottamiseen tarvita juristia.

        Kansan valitsema eduskunta säätää lait, jotka edustavat parhaimpansa mukaan kansan tahtoa ja käsitystä.

        Kansan ääni ei kuitenkaan välttämättä näy kaikessa päätöksenteossa. Monesti suurten massojen edustajat ovat sokaistuneet saamastaan kannatuksesta, eivätkä tee eroa omien, puolueen ja äänestäjien halujen suhteen.

        Demokratioissa tapahtuu harvemmin Ranskan suuren vallankumouksen kaltaisia ilmiöitä, joissa eliitin oikeustaju olisi niin kaukana ja irrallaan kansan, eli valtaväestön, käsityksistä oikeasta ja väärästä.

        Tällaista saattaa kuitenkin tapahtua, mikäli puoluepoliittinen eliitti pitää äänestäjiä pelkkänä vaalikarjana, joka äänestää lähinnä pelkästä tottumuksesta.

        Vallankumous voi tapahtua myös demokratiassa, tosin se tehdään yleensä demokratian keinoin, kuten Saksassa 1930-luvulla.


    • Palataan_asiaan

      Ei päästetä hyvää keskustelua loppumaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      5005
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1265
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      741
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe