Ihminen, evoluution/jumalan ikuisuusprojekti ?

alkuihminen

Arkeologiset kaivaukset ovat paljastaneet lukemattomia ihmisen kaltaisten apinoiden ja "apinamaisten" varhaisten ihmisrotujen fossiileja. Kysymys kuuluukin miksi:
Siis vaihtoehtoisesti evoluutio tai jumala on päätynyt tämän tapaiseen hakuammuntaan ja sen jälkeen vain yhden ihmislajin syntymiseen.
Muut lajit, esimerkiksi koiraeläimet, ovat lajiutuneet monilukukuiseksi ja kaikenkarvaisiksi eri olosuhteisiin erikoistuneeksi lajikirjoksi.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MistäSitäTietää

      Onhan Hominidae heimon isoja ihmsapinoitakin useita eri lajeja. Ihmisen sisarlajit ovat saattaneet tuhoutua siksi, että olemme kilpailleet samoista resursseista. Tai sitten lajiutuneet kuten Homo heidelbergensis, josta kehittyivät ainakin sapiensit ja nedut. Melko varmasti myös fluorensin ihminen ja denosovanihminen. Nedujen genomistakin saattaa jopa yli 20 % elää nykyihmisissä 2 - 4 % osuuksina lähes jokaisessa Afrikan ulkopuolisessa ihmisessä.

      • alkuihminen

        20 % osuus neandertalin ihmisen verta nykyihmisessä on tuulesta temmattu luku.
        Toisaalta ei mammuttikaan ole pelastunut sukupuutolta vaikka sen perimää löytyisi jostakin Intian norsusta tämän 20% verran.


      • Kuka on kirjoittanut mitään neanderdahlin verestä? Geeneistä oli kysymys.
        Helsingin yliopistolla ihmisen evoluutiota opettanut Juha Valste teoksessaan "NEANDERDALIN IHMINEN, kadonnut lajitoveri" sivu188 :
        "Tutkimukset osoittavat, että 20 % neanderdalilaisten DNA:sta on säilynyt Afrikanulkopuolella elävien ihmisten perimässä."

        Taisi olla tutkimuksista temmattu, eikä tuulesta. Vai onko sinulla näyttöä siitä, ettei Valsten esittämä luku perustu tutkimukseen?


      • alkuihminen
        agnoskepo kirjoitti:

        Kuka on kirjoittanut mitään neanderdahlin verestä? Geeneistä oli kysymys.
        Helsingin yliopistolla ihmisen evoluutiota opettanut Juha Valste teoksessaan "NEANDERDALIN IHMINEN, kadonnut lajitoveri" sivu188 :
        "Tutkimukset osoittavat, että 20 % neanderdalilaisten DNA:sta on säilynyt Afrikanulkopuolella elävien ihmisten perimässä."

        Taisi olla tutkimuksista temmattu, eikä tuulesta. Vai onko sinulla näyttöä siitä, ettei Valsten esittämä luku perustu tutkimukseen?

        Jos sinulla olisi 20% "mustalaisen verta" niin saman verran sinulla olisi myös mustalaisen perimää. Tämä vain tiedoksi.
        Neandertalin ihmisen perimän keskimääräinen osuus ei afrikkalaisessa väestössä taitaa olla alle 2% joten siltä osin 20 % kattavuus tuntuu suurelta, mutta pitänee uskoa että se on tieteellisesti todistettu kun pystyit osoittamaan lähteenkin.
        Ulkomuistilta näitä lukuja ja tietoja pyörittelen. Liekö vika perimäni nedu/denisova osuudessa ( dna testi on tehty) kun moinen tieto on jäänyt minulta huomaamatta.... tai muistamatta :(


    • sattumiensumma

      Ihmistä on väsätty evoluution toimesta 2 milj. vuotta eikä valmista ole tullut eikä ilmeisesti tulekaan. Aikaan mahtui myös monta geneettistä pullonkaulaa, eli aika sisäsiittoisia myöskin olemme. Edeltäjämme oli pitkään marginaaliryhmä joka älynsä ja kätevyytensä ansiosta siirsi genomiansa nykyihmiseen. Hyvällä tuurilla yksi ryhmä, nykyihminen, jäi jäljelle.

      • kjhkjhkhkh

        Suosittelen Stringerin tuoretta kirjaa "Vain yksi jäi". Siinä ja Valsten kirjassa "Ihmislajin synty" valoitetaan nykykäsitystä H. sapiensin vaiheista. Vähän eri tason tekstiä kuin kreationistien hömppä.


      • newsmag

        Mitä tarkoitetaan valmiilla? Evoluutiolla ei ole suuntaa tai päämäärää.


      • krokokootiili
        newsmag kirjoitti:

        Mitä tarkoitetaan valmiilla? Evoluutiolla ei ole suuntaa tai päämäärää.

        Evoluutiolla ei ole suuntaa eikä päämäärää mutta monella lajilla muutos on ollut käytännössä pysähdyksissä miljoonia tai kymmeniä miljoonia vuosia.


      • HyväSopeutuma
        krokokootiili kirjoitti:

        Evoluutiolla ei ole suuntaa eikä päämäärää mutta monella lajilla muutos on ollut käytännössä pysähdyksissä miljoonia tai kymmeniä miljoonia vuosia.

        Jos eläin tai kasvi on hyvin sopeutunut ympäristöönsä, eikä ympäristössä tapahdu oleellista muutosta, kymmenet miljoonat vuodet eivät ole lainkaan tavattomia staattisiksi vaiheiksi. Nisäkkäillä keskimääräinen lajien säilymisaika on n. 4 miljoonaa vuotta. Sen ylittäminen kymmenkertaisesti on aivan evoluutioteorian mukaista. Se edellyttää, että lajilla on melko vakaa ekolokero ja se on hyvin sopuetunut siihen.

        Olen lukenut, että vanhoissa vessoissa joskus tavattava nelisen milliä pitkä vaaleanharmaa vilkasliikkeinen luikero olisi jopa 400 miljoonaa vuotta vanha laji. Sillä on jo näkemystä pitkistä projekteista.


      • krokokootiili
        HyväSopeutuma kirjoitti:

        Jos eläin tai kasvi on hyvin sopeutunut ympäristöönsä, eikä ympäristössä tapahdu oleellista muutosta, kymmenet miljoonat vuodet eivät ole lainkaan tavattomia staattisiksi vaiheiksi. Nisäkkäillä keskimääräinen lajien säilymisaika on n. 4 miljoonaa vuotta. Sen ylittäminen kymmenkertaisesti on aivan evoluutioteorian mukaista. Se edellyttää, että lajilla on melko vakaa ekolokero ja se on hyvin sopuetunut siihen.

        Olen lukenut, että vanhoissa vessoissa joskus tavattava nelisen milliä pitkä vaaleanharmaa vilkasliikkeinen luikero olisi jopa 400 miljoonaa vuotta vanha laji. Sillä on jo näkemystä pitkistä projekteista.

        Ihmisen suoranaisilla edeltäjillä lajin keskimääräinen säilymisaika on n. 1 milj.
        Nykyihmisen kausi on lyhyt pyräys näihin verrattuna, eli vauhti on ollut kova ja sopeutuminen eri olosuhteisiin on ollut erinomainen. Muuttuja on ollut ympäristö, eli olemme itse hävittäneet edeltäjämme joko suorasti tai epäsuorasti.


    • näillä-mennään

      Kirjaimellista uskonnollisen käsityksen mukaista jumalaa ei voi yhdistää tieteelliseen käsitykseen ihmisen kehityksestä varhaisista kädellisistä nykyihmiseksi, tämä on fakta.
      Tämä lienee selvä kaikille uskonnollisesti ajatteleville ihmiselle, kreationisteja lukuun ottamatta. Alkeelliset "koevedokset" ihmisistä ja ihmisen ja apinan välimuodoista ei tue millään muotoa kreationistien "luomisteoriaa".
      Tulevaisuus tuo meihin ihmisiin muutoksia joskin äärimmäisen hitaasti, olemme siis ikuisuusprojekti kuten kaikki muutkin eläväiset.

    • Kyllä apinoita elää vielä toistaiseksi ainakin aika monta lajia.

      • alkuihminen

        Viidakoissa ja muuallakin metsäisillä alueilla apinat säilyivät, mutta savanneilla kaksijalkaisten apinaihmisten sukupuutto on totaalinen ja apinoista vain "nelijalkaiset" paviaanit säilyivät.
        Ei edes eristyneille saarille jäänyt näitä alkeellisten esi-isiemme jälkeläisiä. Kyse on siis pystyihmistä edeltävistä lajeista.


      • newsmag

        Ja miksi ei eläisi? Ihmisapinoilla ja ihmisillä on yhteinen kantamuoto, joka eli n. 40 miljoonaa vuotta sitten. Siitä kehittyi geneettinen linja, josta erkani ihmisapinat ja varhaiset ihmisrodut omiksi lajeikseen.


      • kunhan.kysäisen
        alkuihminen kirjoitti:

        Viidakoissa ja muuallakin metsäisillä alueilla apinat säilyivät, mutta savanneilla kaksijalkaisten apinaihmisten sukupuutto on totaalinen ja apinoista vain "nelijalkaiset" paviaanit säilyivät.
        Ei edes eristyneille saarille jäänyt näitä alkeellisten esi-isiemme jälkeläisiä. Kyse on siis pystyihmistä edeltävistä lajeista.

        "Ei edes eristyneille saarille jäänyt näitä alkeellisten esi-isiemme jälkeläisiä. Kyse on siis pystyihmistä edeltävistä lajeista."

        Miten ne olisivat saarille levinneet? Nykyihminenhän on ensimmäinen laji joka on kyennyt ylittämään vesistöjä.


    • kiinanaborginaali

      Koirat lisääntyy keskenään, ihmisiä on kuin koira rotuja.

    • Eassyl

      Ihmisen geeniperimää ihminen tunnistaa itse ja seuraa niitä ja haluaa kehittää näitä. Ruokavaliolla voi vaikuttaa geeneihin. Tärkeintä on yleinen moraali ja se että osaa puhua.

      • tiede-opastaa

        Höpöti höpsis, ei saisi tulla tiedepalstalle lukemattomana arvailemaan.

        Hyvä geeniperimä etsii vertaisensa.
        Hieman ähinää, uikutusta ja kullin luikutusta , se on siinä. Näin tietää tiede, ei siinä tärkeillä yleisen moraalin eikä puheiden perään.


    • Cesarax

      Kaivaukset eivät ole paljastaneet yhtään ihmisen ja apinan välimuotoa, neandertalin ihminen on ihminen. Väärinkäsitys siitä että kyseessä olisi jonkinlainen välimuoto johtuu siitä että ensimmäin löydetty neandertalin ihmisen luuranko muistutti välimuotoa ja sellaisena sitä hehkutettiinkin, kunnes löytyi luurankoja lisää. Ne olivat normaalin kokoisia , tuossa vaiheessa huomasivat että eka luuranko olikin pahoin sairaasta yksilöstä. No vahinko oli tapahtunut ja edelleenkin väitetään neandertalin olevan jonkilainen hieman apinamainen "ihminen"

      • ghnjgbv

        Ei kannata kirjoitella jos ei tiedä asiasta yhtään mitään, kuten sinä teet.


      • Ei kukaan väitä nykyään, että nedu olisi välimuoto ihmiseen. Nedu on sisarlajimme, joka on kehittynyt Homo heidelbergensisitä, kuten Homo sapienskin. H h:n ja H n:n sekä H h:n ja H s:n välimuotoja on löydetty nykyään useitakin. Vai väitätkö seuraavaksi H heidelbergensisinkin olleen vai tavallinen ihminen. No, sitten voidaan mennä H h.N ja H antecessorin välimuotoihin. Homo suvun sukupuu on monihaarainen ja joitain saattaa olla vielä löytämättäkin. Lähilajien polveutumishistoria on kuitenkin tunnettu ja todisteet löytyvät.

        Mitä tarinaasi nedusta tulee, olet käsittänyt senkin aivan väärin, tai sinulle on valehdeltu. Alkuuperäinen tarina on lyhennettynä seuraava.

        Valste, Neanderdalin ihminen s. 60 - 64:
        Professori Mayer esitti käsityksensä riisitautisesta mongoolikasakasta, joka 1812 sodan Venäjän armeijan sotilas. Hän oli Mayerin mukaan raahautunut luolaan kuolemaan. Luuharjanne johtui jatkuvan päänsäryn aiheuttamasta kulmien kurtistelusta.
        Myös professori Virchow tutki ensimmäisen Neanderdal laaksosta löydetyn fossiilin. Hänen mukaansa ensimmäinen löydetty yksilö oli riisitaudista ja lapsuusajan pahoinpitelyjen seurauksena kallon epämuodostumista kärsinyt tavallinen ihminen.
        Näitä selityksiä eivät useimmat muut tutkijat hyväksyneet silloinkaan.

        "Virchowin selitys oli tietenkin pelkkää hölynpölyä... sittemmin uudet löydöt osoittivat, että kaikilla neanderdalilaisilla oli suunnilleen samanlainen pitkä, matala ja alhaalta levenevä aivokoppa." Viimeistään kahden käytännössä täydellisen kivettyneen luurangon löytyminen Sipkan luolasta 1886 pakotti myös Virchowin myöntämään, että neanderdahlilainen oli oma erillinen ihmismuotonsa.
        Nyt on saatu nedun geenikin sekvensoitua Svante Pääbon ryhmän toimesta ja se viimeistään vahvistaa nedun sisarlajiksemme.

        Kerrotaanko kressujen sivustolla asia totaalisen valheellisesti? Juttusi mukaan kressut ovat kääntäneet asian kokonaan väärinpäin.


    • kehitys-kehittyy

      Puussa elävästä kädellisestä ei muodostu hetkessä maassa elävää ihmistä. Se on evoluutio-projektina miljoonien vuosien urakka.
      Välimuodot mitä olemme fossiileina löytäneet ovat vain yksittäisiä havaintoja tuosta kehityksestä. Kehittyneemmät välimuodot ovat syrjäyttäneet aikaisemmat heikommin sopeutuneet välimuodot. Risteymät ovat myös täydentäneet toisiaan sopeutumisessa. Rinnakkaisia välimuotojen lajeja ei ole 2-3 enempää elänyt yhtä aikaa koska keskinäinen kilpailu savannilla on ollut äärimmäisen kovaa .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe