Tienkäyttömaksut tulee salaa

Knlkokokokkl

http://www.talouselama.fi/uutiset/tienkaytosta-alettaneen-peria-maksua-jo-vuonna-2018-mutta-asiaa-valmistellaan-veran-alla-autovaki-artyi-ja-huolestui-6601546

Tienkäytöstä alettaneen periä maksua jo vuonna 2018, mutta asiaa valmistellaan veran alla -
Liikenne- ja viestintäministeriö suunnittelee Suomen väyläverkoston siirtämistä uuden yhtiön hallintaan vuoden 2018 alusta. Faktoja avoimen keskustelun käymiseksi ei ole juuri annettu,
Tavoitteena ministeriöllä on perustaa uusi yhtiö LiVe Oyj , jolle siirtyisivät väylien hoidon, kehittämisen ja ylläpidon tehtävät. LVM:n mukaan yhtiö rahoittaisi toimintansa pääasiassa liikenneverkon käyttöön perustuvilla asiakasmaksuilla. Käytännössä tarkoitus on siirtää valtion omistama liikenneinfrastruktuuri, josta merkittävimpänä tasearvoltaan 14,7 miljardin euron tieomaisuus, uudelle yhtiölle ja alkaa kerätä tienkäytöstä maksua.

15

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viranhaltia

      Oikein, sitten ne perkuleen kekkulit, jotka vielä käy töissä ja maksaa meidän virkamiesten palkat ja eläkkeet, joutuu koville eikä ala pullikoimaan esivaltaa vastaan.

    • VAPAA_Suomalainen

      Maanpetos!
      En tule koskaan maksamaan kenellekään liikkumisestani!

    • Jutustelija1

      Taas tarvittaisiin veteraaneja puolustamaan Suomea uhalta, harmi vain kun ei oikein väki ryhdy toimeen.

      On kyllä taas hölmöjä veroja/maksuja suunnitteilla. MP-vero, tiemaksu. Ihan turhaa ja kallista touhua.

      Tuosta voi katsella meikäläisen vanhoja vermeitä: http://mattiviikate.blogspot.fi/

      Tuosta kolumniani, siellä on kanssa kuvia parista vanhasta jos jaksaa kaivella: http://mattiviikate.newsvine.com/

      Tuossa vielä suoralinkki siihen juttuun jossa on kuvia prätkistä kolumnissa: http://mattiviikate.newsvine.com/_news/2016/05/27/35598447-pictures-of-my-old-motorbikes-suzuki-gsx-r-1000-and-kawasaki-zx-9r

    • maksetuttiet

      Parempi virsta väärään kuinTalvivaaraan!

    • Wanha-mies-NN

      Eikö Jorma Ollila ole mukana hankkeessa, jossa mietitään Suomeen samantyyppistä järjestelmää kuin Hollannissa jo on?
      Siis autoihin laitteet, jolla rekisteröidään GPS:n (satelliitti) avulla kaikki liikkumiset.
      Jossain on ihmetelty, miksi tuollaista tarvitaan. Sehän on ihan Orwellin kontrolliyhteiskunnan kauhuja.
      Halpa, ja jo olemassaoleva järjestelmä on polttoaineen verotus. Siinähän itse asiassa kukin maksaa veroa ihan siinä suhteessa kuin ajaakin kilometrejä. Minä ehkä keskimääräistä enemmän, kun on yli 20 v vanha bensakäyttöinen auto, kone hieman yli kaksi litrainen.

      • Jutustelija1

        Parasta olisi kun verotettaisiin palkkoja niin kuin tehtiin vuosituhannen alussa. Siitä saisi oikeasti verotuloja ja nämä suunnitellut hölmöilyt voitaisiin unohtaa.

        Tuosta voi katsella meikäläisen vanhoja vermeitä: http://mattiviikate.blogspot.fi/

        Tuosta kolumniani, siellä on kanssa kuvia parista vanhasta jos jaksaa kaivella: http://mattiviikate.newsvine.com/

        Tuossa vielä suoralinkki siihen juttuun jossa on kuvia prätkistä kolumnissa: http://mattiviikate.newsvine.com/_news/2016/05/27/35598447-pictures-of-my-old-motorbikes-suzuki-gsx-r-1000-and-kawasaki-zx-9r


    • Tuli.yllättäen

      Kyseessähän on nähdäkseni laillistettu kansallisomaisuuden ryöstö eliitin taskuun. Ei se ihme että pitää salassa valmistella.

    • bernrernenrnr

      S: Autoihin sirukortti ja kaikki valtion tiet yksityisille rahastettaviksi

      Veronmaksajat ovt tiet veroillaan maksaneet ja käytöstä peritään maksut jo monin kerroin, veroa veron päälle missä on yhdenvertaisuus

      • yhteenkäyihmisen

        Tämä on selvä Venäjän malli rikkaille kaikki


    • kuseeeesttttu

      juu taas yksi rahastus konsti rikkaille joilla ei ole osaa eikä arpaa tässä teiden rakentamisessa

      Carunan malli taas , kansa maksaa

      TYHJÄSTÄ

    • hiljaisuussallailua

      Bernerinkin on syytä muuttaa Sveitsiin takasi ja olla puutumatta näihin Suomen asioihin .

      mikähän mafia tämänkin takana

      YLE on nyt hiljaa 3000 verovaroilla elävää työllistettyä palkkkakin vain 3700€/kk

      • ynnämuutsa

        32 milj lahjoitti kavereilleen


    • huijari

      Sama kuin KELAN uusi johtaja 15 000€8kk ja tivaa työttömyys rahan leveästi eläjistä jotka saavat 600€/kk

      pitää palkaansa kohtuullisena,

      MILLÄ PERUSTEELLA

    • kysynvaan12

      Mistä nämä rahat tulee maksajille kun kaikista vaan kiristetään ja palkat pitä puolittaa

      Jolin ryhmä saa rahaa ilman mitään velvoitteita näilläkö herrat elää tulevaisuudessa.

    • Oppositio

      Äänestit varmaan hallituspuolueita, sitä saa mitä tilaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      75
      3434
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      563
      3229
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2892
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2082
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1865
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1855
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      141
      1477
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1281
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1270
    Aihe