mikä on kumppanin arvostamista

Olet haastavassa eläntilanteessa.Pidäthän huolen,että saat puhua jonkun ystävän tai ammattiauttajan kanssa.Yksin sinun ei tarvitse jaksaa.Hyvää adventtia ja voimia.

Jos jotain positiivista,et ole tarttunut pulloon. Ja et ole ainoa,olen luhistuneen korttitalon isäntä ja pari enempi nuorta. Kyllä vaatii ja välillä romahtaa täysin. Säälittää vain mitä lapsi menettää. Jos löydät apua,ota se vastaan.

Kirjoitat ihan kummallisesti. Miten puolisosi ei uskonut sanomisiasi? Muka sanan helinää? Miten tuo muka mahdollista? Lopetit koskettelun kun se oli liikaa ja ahdistavaa. Terapiaakin haitte. Olettehan lapsenkin saaneet eikä se koskettelu silloin haitannut? Miksi myöhemmin koskettelu haittaa? Taisit jättää kertomatta jotain. Mikä johti ja mihin? Sulla salapano reissussa ja vaimo tiedon sai. Suomi on liian pieni maa salapanoihin. Ihmekös tuo jos koskettelu silloin ahdistaa. Kuinka reissumiehet kuvittelee ettei nuo salapanot tule esille tuleehan ne. Ja mistä tuo sun poika tietää eronneet syyt? Onko kuka kertonut ja mitä? Tuo sun kertomus tilanteesta johtuu naisen viidenkympin villityksestä. Tuskin eihän se olisi ahdistunut jos puhuisitte. Eihän se poika sinua syyttäisi erosta jos sille ei ole kerrottu syitä. Vai meinaatko että puolisosi olisi kertonut ahdistuksesta ja sinun puheitten sananhelinästä ja kosketuksen lopettamisesta. Jos taas sulla oli reissussa pano ja se ilmi tullut kylillä ymmärtää pojan vihan ja katkeruuden kun tuollalailla kohtelit äitiä.

Ap:lle. Totanoin, kuinkahan sen sanoisi.... itse asiassa sun tekemisissä ei välttämättä ole mitään vikaa. Kyse on siitä, että vaimosi ei tunne mitään sua kohtaan, tai lähinnä vain vastenmielisyyttä. Tää on kyllä nyt niin ikävä sanoa.

Vaimosi ei luultavasti ollut kauhean rakastunut sinuun edes yhteen mennessänne. Siinä tapahtui vain jokin ajautuminen ja lapsen saaminen siihen tietysti vaikutti positiivisesti, olihan se varmasti uusi ja hieno asia teille kummallekin. Mutta ajan kanssa vaimosi vain ei saanut kiinni syvemmästä tunteesta sinuun.

Tuo, että hän ilmoitti ettei pidä koskettelemisestasi, kertoo paljon. Epämieluisan ihmisen koskettaminen on epämieluisaa, minkä sille voi. Hän ei rakasta sinua eikä halua sinua. Jopa yksin oleminen on parempaa. Mieti itse, miltä tuntuisi joutua asumaan ja olemaan ihmisen kanssa, josta ei pidä. Jos olet ollut paljon poissa kotoa työhommien takia, se on varmasti vain loitontanut häntä sinusta. Et todennäköisesti saa häntä millään ilveellä enää kiintymään itseesi.

Sinun on hyväksyttävä tilanne. Tuskin vaimosi sinua sentään vihaa, ei siihen ole syytä. Mutta yhteiselo kanssasi ahdistaa. Se ei tarkoita, että sinusta ei voisi joku toinen pitää ja todella valtavasti. Ette vain olleet toisillenne ne oikeat, ainakaan vaimon puolelta.

Olihan se vähän tökeröä lähteä lapsen rippijuhlien alla, mutta joku sisäinen pakko ajoi siihen. Hän ei vain kestänyt yhtään enää.

Tuo tilanteen "hyväksyminenkin" on ehkä hieman väärä sana, koska sehän tarkoittaa, että sinun pitäisi oppia pitämään asiaa hyvänä. Sitähän se ei ole. Teidän ei olisi koskaan pitänyt mennäkään yhteen. Mutta niin vain kävi, ette toki ole ainoat.

Mutta jos pystyt elämään asian kanssa, pikkuhiljaa se ei enää vaikuta elämääsi ahdistavasti. Elämälläsi on uusia suuntia. Pidä välit poikaasi hyvänä, se on tärkeätä. Ja sullekin löytyy vielä se oikea, kunhan et enää vello menneisyydessä.

En siis tarkoita, että olisit ihmisenä ja miehenä mikään vastenmielinen tapaus, no et todellakaan. Ei kukaan ole. Vain vaimollesi muodostuit sellaiseksi, kun rakkautta ei vain ollut. Olet todennäköisesti ihan kelpo mies. Jatka tästä eteenpäin, veikkaan että vuoden kuluttua asiasi ovat jo paljon paremmalla mallilla.

Ja P.S. Älä murrosikäisen pojan sanomisista loukkaannu. Tuossa iässä ne osaa olla satuttavia, mutta oikeasti eivät edes ymmärrä mitä sanovat. Hukassahan se on poikakin, kun koti on hajonnut, mutta kyllä asiat siitä selkiintyy. Pidä ehdottomasti kiinni siitä, että puhevälit poikaasi säilyvät, siitä kiität itseäsi myöhemmin.

Vaimosi petti ja laittoi sinun syyksi sen, et kadotti elämänhallintataitonsa. Moni joutuu ristiriitoihin uskottomuutensa takia, eikä löydä tasapainoa kuin rikkomalla ja kohtelemalla kaltoin läheisiään.

Minulle tuli niin paha mieli. Minä itken vuolaasti juuri nyt. Minun oma lapsuus ja nykyinen tilanne tulivat mieleeni: omat vanhemmat eroneet kauan sitten, kukaan ei pitänyt kunnolla huoltaa minusta, joku yritti hyväksikäyttää seksuaallisesti. Tunteistani ei puhuttu koskaan. Vanhemmat jatkoivat elämänsä ilman huolia. Minä olen aina ollut vihainen vanhemmilleni eron takia ja olen edelleenkin. Minä en pysty antamaan anteeksi,koska he eivät olleet suojelemassa minua. Nyt olen lasten äiti ja voin huonosti henkisesti huonon suhteen takia. Yritän vielä lasten takia.

Mitäköhän sanoisin nyt? Olen todella pahoillani! Voisitko ehkä puhua vaimollesi hänen äidin kautta? Pojallekin olisi hyvä jos olisitte jotenkin "hyvissä väleissä". Pojan kanssa voisitte keskustella ja jopa kirjoittaa miltä tuntuu?(pojan näkökulma). Ei kannata syyttää äitiä. Se pahentaa lapsen tilannetta. Kokemusta on. Minun on pakko sanoa se, että poika tulee olemaan vihainen pitkään. Tunteiden käsittely kestää pitkään ja sille pitää ja kannattaa antaa aikaa. Tottakai olet lapsen tukena.

Sinä itse tarvitset vertaistukea. Ei kannata olla "kova". Ne tunteet purkautuvat kutenkin jossain vaiheessa. Kannattaa käsitellä niitä jos mahdollista. En tiedä oletko uskovainen, mutta jos olet suosittelen menemään kirkkoon ja keskittyä siihen. Siellä voisit kertoa joillekin, että olet juuri eronut(kun olet valmis kertomaan). Yhteisöllisyyden tunne auttaa paljon ja sitä on paljon kirkossa.

Kaikista pahin on olla ihan yksin. Silloin ei ajattele muuta. Sinä tarvitset jotain muuta ajateltavaa.

Menkää jollekin tai kutsukaa vieraita kotiin jouluna, niiä aikoina on vaikea olla kunnes oppii olemaan "yksin". Anna itsellesi ja lapsellesi aikaa käsitellä tilannetta ja pitäkäähän huolta toisistanne. Halejaaaaaaaaaaa

Uuden alku . Mikä vapaus sinulla juurikin nyt on vaikka tekeekin kipeää . Tapauksessasi lähtisin pojan kanssa reissaileen maailmalle mahdollisimman paljon ja "avartamaan" maailmanäkemystä . Viikko edellisestä erostani minulla oli jo uusi elämän suunnitelma valmiina ... Olimme vuosia yhdessä ja olin varma että vietän hänen kanssaan loppuelämäni .

päivitänpä tähän vaihteeksi, Tää joulun alusaika on ollut aika rankkaa, tunteita nousee pintaan, epätoivoa ja muutakin. tää oli sellaista kun yleensä ruokia tein koko perheelle ja nyt kun tilanne on tämä niin muistot sattuu. No eiköhän ensi joulu ole helpompi.
edelleen mietin miten voi arvioida ihmisen niin väärin? No eiköhän jatka sillä linjalla että jokainen päivä on voitettu päivä... nyt perunalaatikot pois uunista..

Tänään aatonaatto ja imurointia vihdoin tekemässä kun sain itseni koottua. Poika vuorokauden äidillään.
Täytyy sanoa et aika masentunut olo kun ajatteli tätä vuotta. Elämäni paskin vuosi ikinä!! Ehkä minä saavutan jotain vielä elämässäni! Eniten vaivaa se ettei asioista varsinaisesti kunnolla keskusteltu ennen hänen lähtöään. Ei halunnut. Tuli sellainen fiilis kuitenkin tosiaan ettei halunnut keskustella vaan satuttaa mua vastineeksi mun lähdöstäni helsinkiin, koska en silloin kysynyt hänen mielipidettään. Kerroin meneväni työhaastatteluun ja sen jälkeen et aloitan siellä. Eli tää oli tavallaan kesto... rikki ole ja elämänhalu melkein nollassa, ainoat mitkä mua pitää kasassa on poika ja työ. Ja pieni kipinä paremmasta.......

hyvin totesit, alkoholi ei todellakaan auta vaan lisää ahdistusta

heips! pientä päivitystä... aika rientää ja yrittää elää eteenpäin. poika yrittää keskittyä kouluun vaikka ei ihan suju, riehuu ja raivoaa mulle . edelleen ei ole ollut kuin kaksi yötä äidillään. Kaikkein mielenkiintoisinta nyt et äitinsä mulle valitti et mun tarttis kertoo kaikki mis mennään pojan kanssa ja silloin alussa kun kerroin ongelmista niin ne johtuivat minusta. joten ajattelinet jos asia on näin niin miksi vaivaan häntä niillä jos ne kerrran minusta johtuvat.'
ostain käyutännön asioista tarttis nyt vasta sopia... olisi hoitanut silloin heti, ihan rehellisesti ahdistaa ajatuskin tavata ja keskustella jostain asioista.
Ehkä se selventäisi mut en tiedä että onko se sen arvoista, Kait on huomannut kun ei kerran mitään maksa, etten mä mitään kerjää ja pyydä. vaikka olis kuinka saamarin tiukkaa niin oon aatellut et omillani tulen toimeen.
kaikille jotka samankaltaisessa tilanteess aootte niin ei muuta kuin voimia ja koittakaa pärjätä

Siis oikeesti, teillä oli ongelmia parisuhteessa jo vuosia sitten pidempään, sitten Sinä lähdit pariksi vuodeksi Helsinkiin tuosta noin vaan vaimolle mitään ennakkoon kertomatta, sitten tulit takaisin kotiin ja oletit että parisuhde on kondiksessa automaattisesti.

Olette monta vuotta vaimon kanssa vältelleet ongelmia ja lakaisseet ne maton alle ja sitten kuvittelitte että kaikki laukee ja asettuu kohilleen ihan ittestään. Nyt ootte asuneet taas erillänne monta kuukautta ja homma on samassa tilanteessa, mistään ei ole keskusteltu eikä mitään ole päätetty. Ei ne asiat kohdilleen loksahda tolleen eikä mikään korjaannu.

Mitäpä jos käyttäytyisitte vaimosi kanssa aikuisten tavoin ja vihdoinkin istuisitte saman pöydän ääreen. Sanoisitte rehellisesti toisillenne ääneen sen mitä toista kohtaan tunnette, enkä tarkoita imelää minä rakastan sinua lässytystä vaan sitä, että sanot suoraan syyttelemättä mitä sinä parisuhteelta ja vaimoltasi haluat ja hän sanoo samat asiat sinulle, ja tämän ilman riitaa, huutamista ja syyttelyä. Asioista pitää pystyä puhumaan normaalilla äänellä, kestämään itkut ja muut jos niitä tulee.

Pointti on siinä, että ei syytellä toista, eikä itseään vaan kerrotaan se mitä halutaan toiselta ja tulevaisuudelta ja mitä on itse valmis tekemään sen eteen.
Jos vaimo sanoo että hänellä ei ole enää tunteita sinua kohtaan eikä mitään mahdollisuutta jatkaa kimpassa, niin se on sinulle ok, et ala rähjäämään ja eikä vaimokaan ala huutaan, jos sä et halua jatkaa.

Sanotte sitten ääneen sen että teidän parisuhde on tullut päätökseen, näin on käynyt eikä ole kummankaan syytä yksikseen koska syyllisten etsiminen ja syyttely , ei johda mihinkään rakentavaan, ei ainakaan sopuun.

Pointti on siinä, että kuuntelette toisianne ja ymmärrätte mitä se toinen sanoo.

Sen jälkeen kerrotte pojallenne yhdessä, että nyt on asiat sovittu, sinä ja vaimo yritätte uudelleen tai elätte jatkossa erillänne ja avioero laitetaan viereille ja poika on teille molemmille rakas, hän voi asua kumman kanssa tahansa. Painotatte että ero ei ole pojan eikä kummankaan teistä syytä, elämässä käy joskus näin. Piste.

Sitten hoidatte vaimon kanssa asiat siihen kondikseen mitä päätitte ja jatkatte elämäänne sen päätöksen kanssa ja jätätte syyttelyt ja vanhan vatvomisen taaksenne.
Näin tekee aikuiset ihmiset, jotka osaavat käyttäytyä ja jotka välittävät lapsestaan ja yleensäkin muista ihmisistä, sukulaisistaan jne.

Kun liitto on satavarmasti ohi, miksi pitäisi vielä "istua saman pöydän ääreen" selittelemään, mitä kumpikin parisuhteeltaan haluaa?

"Kuuntelette toisianne ja ymmärrätte mitä toinen sanoo." Miksi?

Annat opettajamaisia neuvoja ihmiselle, jonka puoliso on vain lähtenyt ja ilmoittanut, ettei kestä enää ja sillä siisti. Eiköhän se ole sillä siisti sitten sekin, että vaimo ei takuulla tule istumaan "saman pöydän ääreen" lässyttämään yhtään mitään.

Vaimohan tässä sen irtioton on tehnyt, ei tämä mies, jota sinä ohjeistat.

Parisuhteen rikkoutuminen on aina ihmiselle kriisiyttävä paikka, mutta aikuiset ihmiset siitä selviävät kyllä. Ne, jotka ei selviä (alkoholisoituvat, itsensä tappajat, päänsä sekoittajat jne.) ei itse asiassa ole halunneet selviytyä, tai ovat etsineet liian nopeaa tietä selviytymiseen ja tuhonneet oman elämänsä. Toki on myös ihmisiä, joiden hauras itsetunto tai muuten herkkä psyyke ei kestä tai jos ihminen tulee oikein pahasti petetyksi, voi itsetunto romahtaa vahvallakin ihmisellä, joten toki on monenlaisia tapauksia, mutta kyllä pääsääntöisesti ihminen erosta selviää, ennemmin tai myöhemmin.

Ongelmana tässä on poika, joka ei tiedä, missä mennään. Herää kysymyksiä. Miksi äiti ei ottanut poikaa mukaansa lähtiessään vaan halusi tämän jäävän isälle? Miksi poika nyt syyttää isäänsä erosta? Mitä argumentteja poika käyttää, kun hän isäänsä syyttää? Eikö poika yhtään syytä äitiään, joka otti ja lähti? Millaiset välit isällä ja pojalla oli ennen eroa? Poika on teini-iässä, vaikea ikä, mutta ei kuitenkaan enää pikkulapsi. Kyllä pojalle voi asioista jo puhua oikeilla nimillä, kunhan vain ei sorru riitelyyn ja rähjäämiseen. Onko poika jotenkin manipuloitu äitinsä tai joltain muulta taholta isäänsä vastaan? Miksi poika ei sitten muuta äitinsä luo asumaan, jos isässä on hänen mielestään jotain vikaa?

Tässä tapauksessa voisi ajatella, että vain aika auttaa. Hyvin harvat eronneet parit ryhtyvät eronsa jälkeen vielä ruotimaan asioitaan toistensa kanssa. Tokihan se olisi hienoa ja kultivoitunutta, mutta käytännössä usein mahdotonta. Jos minun olisi lähtöni jälkeen VIELÄ pitänyt alkaa selittää exälleni, että lähdin siksi, kun olit suurin piirtein aamusta iltaan ympäri päissäsi, mitä olin hänelle jo viisi vuotta ennen lähtöäni yrittänyt kertoa, saamatta vastakaikua muuta kuin, että "sulla on kauhee tarve saada vierasta munaa," niin olisin ennemmin vaikka hehtaarin suon kuokkinut. Olen muutenkin aika epäileväinen näitä "sivistyneitä eroja" kohtaan, olen nähnyt, ettei nekään aina niin koreita ole kuin päälle näytetään.

Ei tää mistään oppikirjasta ollut vaan elämän tuomaa kokemusta.
Kun näillä kerran on yhteinen lapsi, jo pelkästään sen takia niitten pitää istua saman pöydän ääreen vielä ainakin yhden kerran, tehdä tilinpäätös menneestä, lopettaa keskeneräiset jutut jotta pääsevät elämässään eteenpäin.

Näitä typeryksiä on maa täynnä jotka jättävät asiat aina roikkumaan kesken, eivät opi omista virheistään, eivät kuuntele, eivät halua ymmärtää että sovussa olisi oltava koko loppuikä sen lapsen takia. Nuijat riitelee pelkästään sen takia, että saavat itse sanottua viimeisen sanan.

Vaikka lapset kasvaa aikuisiksi niin onhan se aika karseeta jos kersan pitää joka helvetin kerta miettii kun hänellä on joku kiva juttu elämässä, voiko se pyytää vanhemmat samaan aikaan koulun päättäjäisiin, synttäreille, lakkiaisiin, kihlajaisiin, häihin, lapsenlapsen ristiäisiin, jne jne jne.

Kyselet miksi poika jäi isänsä luokse.
Miksi sen pojan olisi pitänyt muuttaa omasta kodistaan veke, jos ap kerran on ihan kunnollinen tyyppi isänä, ei juo, ei hakkaa lasta, tekee safkaakin, valvoo kotiintuloajat, läksyt sun muut?
Eikä ap kerro sanallakaan siitä millaiseen asuntoon tää äippä muutti, hankala pieneen kämppään on teini-ikäistä kundia asuttaa, jo pelkästään nukkumiset sun muut on mahdottomia yksiössä ja kaksiossa.

Ja sitten tää kun ap sanoo, että poika haukkuu ja raivoaa ap:lle.
Ootko ap miettinyt sitä, että entäs jos poika on onkin ees jonkun verran oikeassa sanomisissaan. Ootko sinä pystynyt sanomaan pojallesi suoraan, silleen nätisti ilman huutamista niinku mies miehelle, että joo tiedän sen, mokasin äidin kanssa, enkä ikävä kyllä pysty asiaa enää korjaamaan vaikka haluaisinkin, ja äidillä on täysi oikeus olla mulle vihainen.

Jo se että ap sanoo suoraan lapselle, sen miten oikeesti hän on pahoillaan tilanteesta, sanoo suoraan sen että ei pystykään kaikkeen ja kykenee myöntämään sen että kersan äidillä on oikeus erota ja ei sen äidin tarvitse enää muuttaa takaisin kotiin, kun se ei kerran tunne voivansa elää apn kanssa enää kimpassa. Kaikki tää auttaa teiniä tajuumaan ettei hänen kannata huutaa eikä paiskoo ovia.

Olen samaa mieltä "ajatuksenkanssa". Olin useamman vuoden suhteessa ihmiseen, jonka puoliso heitti hänet ulos. He eivät koskaan käsitelleet asiaa, vaan kumpikin vihasi toisiaan aivan helkkaristi. Luulen, että tässäkin tapauksessa, heillä kummallakin voi olla niitä tunteita toisiaan kohtaan, he vain eivät koskaan edes päässeet pariterapiaan saakka niitä selvittämään. Mutta se puhumattomuus, jonka he ovat välillensä laittaneet, aiheuttaa edelleen ongelmia lastenkin elämään.

Jos ap on toiminut niin, ettei ole kertonut vaimolleen lähdöstään Helsinkiin, luulen sen olleen se vaimolle viimeinen sykäys eroon. Jos syynä on ollut miehen työttömyys, niin en ymmärrä vaimon näkökantaa. Onko vaimo pystynyt pitämään valtaa, kun mies on ollut työtön?

AP:lle, tapaa vaimosi ja laita asiat kuntoon. On se sitten ero tai yritätte vielä. Voi olla, että tämä kaikki on tehnyt tehtävänsä teidän suhteessa, eikä mitään mahdollisuutta enään ole. Mutta tapaa hänet ja hoida myös lapsen tapaamisasiat (sinäkin tarvitset omaa aikaa, olethan myös mies, et pelkkä isä) sekä elatusasiat kuntoon (jos kerta lapsi asuu sinulla, ne kuuluvat sinulle) ja lapsilisä.

Tilinpäätös menneestä?

Keskeneräiset jutut?

Siis mitkä? Mikä tilinpäätös?

Minä ainakin olin "tilini" jo tehnyt, ajat sitten, siinä vaiheessa kun lähdin. Miehelle olin sanonut jo pitkään lähteväni ja syy oli se, mitä tuossa jo aiemmin kerroin. Siinä hänelle tilinpäätös, jos ei kelvannut niin olkoon kelpaamatta. Minulle ei mitään keskeneräisyyksiä jäänyt. Heti kun pääsin omaan elämääni, alkoi parempi aika enkä menneisyyttä kaivannut enkä kaivellut yhtään. Ihmisillä on kauhea tarve analysoida ja läpikäydä kaikkia asioita, niitäkin jotka ei enää mitään läpikäymisiä kaipaa. Miehestä ei minkään analysoijaksi olisi edes ollut, se oli jo nähty.

Ja sitten en muka olisi oppinut omista virheistäni, hah hah. Nimenomaan opin. Kiersin kaukaa kaikki miehet, joilla oli vähänkin samanlaista taipumusta. Ja hyvin olen osannut tunnistaa merkit.

Onhan se totta, että erot aiheuttaa lapsille tiettyjä hankaluuksia, mutta minä olen nähnyt jo monenlaisia tapauksia. Vaikka kuinka kauniisti olisi erottukin ja hienoin sopimuksin, silti voi tulla ylilyöntejä vielä paljon myöhemminkin. Ei ne kaikki ihmiset luonnostaan pääse, vaikka mitä sopimuksia tekisivät. Ja sitten kun kuvaan astuu uudet puolisot, taas voi olla pakka hajalla.

Ap:n tapaukseen mennäkseni, eikös pojan äidin pitäisi äitinä nähdä, että poika ei tule toimeen isänsä kanssa. Jos pojalla kuitenkin on paremmat välit äitiinsä, niin äidin on sitten luotava sellaiset olosuhteet, että poika voi asua hänen kanssaan. Niin se vain on. Ei tietenkään pojan tarvitsisi kotoaan minnekään lähteä, mutta jos siellä kotona on kuitenkin niin kauheaa olla, kun isälle pitää koko ajan rähistä, niin ilmeisesti se paikka ei sitten ole pojalle se paras mahdollinen. Pojalle on annettava mahdollisuus muuttaa äitinsä luokse, lapsen parasta pitää ajatella.

No, jokainen tapaus on tietysti omanlaisensa. Johtuen siitä, että me ihmisetkin olemme kaikki omanlaisiamme. Ap:n tapauksestakaan emme itse asiassa tiedä yhtään mitään. Nämä tänne kerrotut asiat on vain pintapyyhkäisyjä, vaimon ajatuksista ja mahdollisista hänen tekemistään virheistä ja vääristä odotuksistaan emme tiedä siis mitään.

Luin alotuksen: ripulijuhlia.
:D

Ole onnellinen kun pääsit vanhasta kurppanapsykopaattiakastas eroon. Maailma on pullollaan ihania ja kauniita nuoria naisia jotka ei pihtaile ja joilla ei joka paikka roiku ryppyisenä. Minä jätin akkani jolla meni käyttöpäivä umpeen ja sen jälkeen elämä on ollut parempaa kuin koskaan. Suosittelen kaikille.

päivitetäänpä taasen. rönsyilee aika hyvin keskustelu... Voisin sanoa et puhuin reissuhommiin lähdöstäni ennen kuin menin työhaastatteluun, silloin se ei ollut ongelma, vielä..... Aluksi se meni ihan hyvin, Kehui kuinka hyvin meni kotona yms.. mutta se pikku hiljaa muuttui.
Ja pojalla on lupa muuttaa äidilleen jos hän haluaa, hän on sen ikäinen että saa päättää itse.
Itse sanoisin et mä lähdin reissuhommiin niin en hylännyt perhettäni, maksoin kaikki mitä kykenin kotiin, Ja olin viikonloput ja lomat kotona, Otti exä sen omalta osaltaan hylkäämisenä... siinä se syy hänen käytökseensä uskoakseni.
Mutta äidin lähtö pojallekin tuli täysin yllätyksenä, ja jos lähtee niin et ilmoittaa viis viikkoa ja se on siinä, eikä osallistunut rippijuhlien järjestelyihin. Niin eiköhän se ollut pojalle sellainen merkki et äiti hylkää. Olihan hänellä mahdollisuus muuttaa myös mutta se olisi tiennyt koulun vaihtoa, kaveripiirin menetystä yms..
Kaiken kaikkiaan tässä on niin monta puolta! Ja tuosta murrosikäisen raivoamisesta .. jokainen on erilainen ja toiset reagoivat voimakkaammin muutoksiinsa.
Jonnekin hänen täytyy purkaa itsensä ja jos se raivona purkautuu niin se on siinä.
Kuitenkin jollain tasolla hän purkaa sen minuun koska määrätyllä tavalla hän luottaa minuun, vaikka hän huutaisi typeriä ja raivoisi mitä vaan niin hän tietää että isänä minä välitän hänestä. OLen siis turvallinen purkautumispaikka.
Toisin kuin hänen äitinsä. sehän lähti kokonaan, Pitää kyllä soittaen yhteyttä ja joskus näkevätkin. Mutta se ei ole konkreettista yhteyttä.
Ja poika on aina pelännyt määrätyllä tavalla äidin kanssa riitelyä kun äiti on siinä tilanteessa niin tulistunut ettei siitä tiedä antaako anteeksi....
Ei tässä enää mitään yhteenpalaamista enää tarvita ja asioista on turhaa enää keskenään keskustella. asiat ovat niinkuin ne ovat ja molemmat jatkavat eteenpäin.
kumpikaan ei saa unohtaa poikaa tuli mitä tuli.
Aloitin tämän keskustelun aika tuskissani mutta fiilis nykyään on aikast paljon parempi. Se on mielenkintoista kun ihminen lukee niin se keskittyy johonkin pieneen osaan sitä kokonaisuutta, onhan se kyllä niinkin että kirjoitetusta tekstistä on vaikea kokonaisuutta hahmottaa.
Toivottavasti tästä keskustelusta on jollekin myöhemmin apua ja lohdutusta, tietää että tällaisia tilanteita on enemmänkin. ei meistä kukaan ole ainut.
HYvää pääsiäistä kaikille jotka olette näitä lukeneet ja pitäkää huolta toisistanne olitte sitten sukulaisia, pareja tai ystäviä.

Ihana lukea että olet päässyt eteenpäin ja selvinnyt henkisesti. Itse nyt taistelen ja olen ollut lyöty kohta 9kk. Sinnitellyt olen pojan 11v takia.

Pojan isällä oli 6kk suhde kun sain sen tietää viime kesänä. Sen jälkeen on (vaikka lupasi jättää naisen) jatkanut suhdetta ja olen hänet siitä useasti kiiinni saanut. Heittänyt kotoa olen myös monta kertaa ja mise jollain tavalla tullut aina takaisin.

Pääsiäinen oli vaikea ja kerään vain rohkeutta lopettaa tämä suhde joka tekee niin pahaa.