Joulu onko juhlaa

lapseton.oon

Se on jo taas ovella. Varmasti monelle vanhemmalle tuskien aikaa ja usealle lapselle pettymys, kun lahjoja vertaillaan parempiosaisten muksujen kanssa.

Eipä silti, kyllä kai niitä velkoja maksellaan juhannukseen asti. Kuka piru keksi joulun.

15

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poulujukkitonttu

      Sitä odottaa ihan malttamattomana joulukadun avausta, se on kai tänään 27.11.?

      Monta puhdasta ja puunattua pakettiautoa peräkkäin Hämeenkadulla, siitä se Joulu alkaa!

    • siis.miksi

      Jostakin osui silmiin kysymys oikea/tekokuusi?
      Miksi ihmeessä pitäisi raahata jouluksi kotiin puu kuolemaan ?

      • osanottoni

        Tämä kysymys oli isoilla kirjaimilla otsikkona IL:ssä. Tuskin yhden friikin kysymystä on haluttu julkaista. Kyllä lehti on tiennyt, että kaikupohjaa kysymykselle löytyy.

        Sinun kohdalla voisi kysyä, kuinkahan rajoittunut, kaavamainen, ahdas ja näköalaton oma pääsi mahtaa olla.?????

        Olen iloinen, että olen erilainen kuin sinä.


    • saisi.olla.edes.rauhassa

      Joulua on kolme päivää, aatto lauantaina. Ei ehdi yksinäisyyttä pitkään surkutella.

      - Jos olet jotenkin liikuntakykyinen. käy kolme kertaa pv:ssä lenkillä. Välillä lepäät, rentoudut ja kuuntelet musiikkia, makusi mukaan.

      -Jos olet lukukykyinen, lainaa kirjastosta pari kirjaa etukäteen. Jos ei ole korttia, hanki sellainen.

      -Jos omistat TV:n , sieltä tulee paljon ohjelmaa.

      - Pelasta maapalloa. Syö kasvisvoittoista ruokaa.

      -Jos haluat auttaa possuja, älä osta kinkkua.Sitä mukaa , kun niiden kysyntä vähenee, possujen määrä vähenee. Vähemmän näitä tuntevia ja älykkäitä elämiä joutuu elämään kauheissa oloissa ( pienessä metallikarsinassa, jossa ei pysty edes kääntymään.)

      -Jos surkuttelet köyhyyttäsi ja osaasi muutenkin, vertaa olosuhteitasi esim. Syyriaan tai Irakiin, tai Välimerta ylitäydessä merikelvottomassa veneissä ylittäviin. Niitä on tänäänkin. Tai pakolaiseirillä asuviin. Aika turvallista niihin verrattuna.

      Tässä näin aluksi.

      • suhteellisuudentajua

        Tämä oli enempi yksinäisille tai kaksinolijoillekin, joilla on tiukkaa.

        Mutta lapsillekin voisi opettaa maailmankatsomusta. Kaikki on jotakin verrattuna johonkin. Aina on niitä, joilla on enemmän, paitsi maailman rikkaimmalla. -Ja usein itsellä on enemmän, kuin joillakin muilla.


    • hurraa.joulu

      Onhan joulussa hyvääkin. Kun on kaamosaika, pimeää ja ihmisetkin hidastuneita, on hyvä,että on ylimääräistä säpinää. On kauniita jouluvaloja, koristeita, karnevaaliakin. Ja jotkut tykkää pikkujouluista. Joulutohinaa.
      Ja sitten kun on ohi, voidaan huokaista helpotuksesta, että arki alkaa. Kun nyt on ensin päästy niiden ylimääräisten pyhien yli.
      Vai miten?

      Olisi muuten yhtä pimeää pötköä.

      • kokoomusko

        Olen aloittajan kanssa kyllä samaa mieltä, mitä juhlaa se on 3-4 lapsen työttömälle vanhemmalle, yhtä piinaase on kun lapsi ei ymmärrä miksi jotkut saa lahjoja paljon mutta he ei.
        Entäs se syksystä jo aloitettu pelottelu: pukki ei tuo sulle mitään kun olet niin tuhma, tonttu katselee ikkunan takan jos nyt et ole hiljaa se kertoo joulupukille. Onko tuo pelko ilman jäämisestä lapsellekkaan oikein.
        Jos sille jeesuslapselle vietiin lahjoja (en kyllä usko) niin miksi nykyjoulusta on tehty kauppiaiden kohokohta.

        Uusivuosi tulee heti perään ja se on juhlan aika kaikille. Paitsi yksinäisille vanhuksille, joita kukaan ei ehdi katsomaan.


      • sopii.minulle

        Kokoomusko voi tehdä vaikka kansalaisaloitteen siitä, että Suomessa joulu lopetaan.


      • kokoomusko
        sopii.minulle kirjoitti:

        Kokoomusko voi tehdä vaikka kansalaisaloitteen siitä, että Suomessa joulu lopetaan.

        Onko pakko yrittää noita typeriä vitsiä vääntää joka asiasta ?


      • sinä.olet.vitsi

        Ei ollut vitsi.


      • kokoomusko
        sinä.olet.vitsi kirjoitti:

        Ei ollut vitsi.

        Tuossa kun tuo radio pauhaa koko päivät niin aina sieltä jotain asiaakin kuulee.
        Velkaneuvoja siinä selvitti ettei 5-80 pikavippiä yhdellä ihmisellä ole edes harvinaista.Joillakin saattaa olla kulutusluottoja asunnon verran ja joulun aika vain lisää näitä ihmisiä, tyyli kun on sellainen että jos kerran naapurillakin on sitä ja tätä, niin kyllä meilläkin. Ihmisiä on niin monessa tuloluokassa, mutta sitä ei ostohuumassa tiedosteta.
        Itse kuulun niihin ihmisiin joka ei ole pikavippiä käyttänyt koskaan, vaikka on niitä aikoja ollut kun se maito on kaupasta viimisillä rahoilla haettu. Nyt sentään on vähän paremmin kun ei turhuuksiin tuhlaa.

        Voin ihan hyvin olla vitsikin jos se mielesi hyväksi saa.


    • uskottavaselitys

      mahtasko nyky miehet uskoo jos neitsyt akka selittelis että pyhä henki pani

      • kokoomusko

        Kyllä kirkkokansa uskoo vieläkin hassumpia, jumalan lapset olkoon onnellisia uskossaan.


      • kylläjooseffiavitutti

        kyllä oli pyhällä hengellä pieni kulli jos neitsyeenä synnytti


    • rikollisen.tehokasta

      OSTAKAA LAHJAKORTTI VÄRINÄHOITOON harjun pöpilän alakertaan,

      -Jos on istualtaan, niin jalkapohjat värisee, ja vähän persekin.

      - Jos patjan päällä, on koko vartalovärinät ja nykinätkin ja on semmoista vitunkourintaa, että jos ei ole elimet edesmenneet, pitäisi seksipuolellakin tapahtua.

      KANNATTAA LAHJOITTAA SELLAISELLE JOSTA EI TYKKÄÄ, vaikka anopille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      76
      3466
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      565
      3257
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2964
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2092
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1885
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1865
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      143
      1496
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1291
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1270
    Aihe