Keski-Maan Pantheon

Eli lista jumalhahmoista. 🌌 Vaikka Sormusten Herrassa nämä mainitaankin harvoin yhtä lukuun ottamatta, tässä on tiedon nälkäisille vähän sulateltavaa.

Näihin kuuluu yleisesti ottaen Ainur. Heidät loi ensimmäisinä kaikista hahmoista Eru Ilúvatar, eli eräänlainen ylijumala, isähahmo:

http://fav.me/dajf62i
http://fav.me/d9auh16

Jokainen Ainu on peräisin Erun eri ajatuksista. He edustavat eri elementtejä ja eri asenteita, ja he eivät heti ymmärtäneet toisiaan synnyttyään, mutta kuitenkin oppivat niin tekemään kun heidän piti aloittaa yhteistyö keskenään.

Ainuriin kuuluu Valar ja Maiar. Valar ovat heistä voimakkaimmat ja heidät mielletään myös joidenkin mukaan jumaliksi, tosin he ovat myös arkkienkelimäisiä hahmoja. Maiar ovat heidän palvelijoitaan vaihtelevalla vaikutusvallalla, tosin Ainurina Valarin kaltaisia.

Ruumis on Ainurille kuten vaate sielulle - he pystyvät luomaan "nahkansa" eli ruumiinsa uudelleen ja muuttamaan muotoaan, tai jopa olemaan näkymättömiä ilman muotoa. Heillä on siis monia ilmenemismuotoja, ja monia nimiä, langenneet mukaan lukien.

Kukaan ei voi tappaa Ainua, heitä voi vain rajoittaa tai vangita vahvempiensa toimesta.

Valariin kuului alun perin kahdeksan miestä ja seitsemän naista, mutta näistä lankesi Melkor kateuden ja yhteistyöhaluttomuuden seurauksena, ja hänestä tuli ensimmäinen Musta Ruhtinas, Morgoth. Melkor tai Morgoth edusti osana Valaria "mahdissa nousevaa" - hän oli siis hyvin voimakas.

http://fav.me/daolyba
http://fav.me/daeukj2
http://fav.me/dapu4be

Ja nyt seitsemään mieheen ja seitsemään naiseen, jotka ovat tiiminä hänen vastassaan:

💨 Manwë, tuulen herra ja Valarin kuningas. Hän pystyy hallitsemaan ilmaa, ja suuret kotkat, joita Sormusten Herrassakin on, ovat hänen viestinviejiään ja palvelijoitaan.

http://fav.me/d5rdmuq
http://fav.me/d9wbk00
http://fav.me/da4qtrl

Hänellä on sininen valtikka ja silmät, jotka hehkuvat sinistä. Hän on myös Melkorin veli, tosin kapinoinnin sijaan hän on Valarista eniten yhteydessä Eruun.

Muita nimiä: Súlimo, Mānawenūz, Aran Einior, Manweg

Hänen vaimonsa on...

🌟 Varda, tähtien kuningatar. Hän pystyy luomaan tähtiä, mutta hän on oikeastaan valon itsensä ruumiillistuma, ja siinä on hänen ilonsa. Hän on niin kaunis, että sanat eivät riitä häntä kuvailemaan.

http://fav.me/d2xzwbi
http://fav.me/dafhhow
http://fav.me/dafh80j

Haltiat palvovat häntä eniten, kuvaillen häntä "lumen valkeaksi". Hän on myös se, jota Morgoth halusi ensin, mutta kun ei saanut häntä, alkoi pelkäämään ja vihaamaan häntä. Hän pystyy pyhittämään asioita niin, että Morgothin palvelijat eivät pysty niihin koskemaan.

Muita nimiä: Elentári, Tintallë, Airë Tári, Elbereth, Gilthoniel, Fanuilos, Gimilnitîr

💎 Aulë, seppien herra. Hän hallitsee maan kivi- ja metalliainesta, pystyy liikuttamaan vuoria ja maan jalokivet ovat myös hänen luomuksiaan. Hän on myös käsityön mestari, siksi häntä kutsutaan sepäksi.

http://fav.me/dajyc14
http://fav.me/d99lg63
http://fav.me/d9uf330

Hän loi myös kääpiörodun, tosin yrittäen salata sen Erulta, mutta Eru loppujen lopuksi hyväksyi kääpiöiden olemassaolon. Näin ollen kääpiöt palvovat häntä eniten, isänään.

Muita nimiä: Mahal, Aȝūlēz, Oli

Hänen vaimonsa on...

🌿 Yavanna, maan kuningatar. Hän on kaiken vihreän, kasvavan ja ravitsevan luoja, ja siis eräänlainen äiti maa. Hänellä oli myös osa auringon ja kuun luomiskertomuksessa.

http://fav.me/d1tr03p
http://fav.me/d8r9p5r
http://fav.me/d4r5w8f

Hän pukeutuu mielellään vihreään, ja esiintyy joskun puun muodossa. Kun hän huolestui siitä että hänen puitaan tullaan kaatamaan liikaa, hän kysyi Manwën kautta Erulta neuvoa. Tuloksena oli Erun luoma enttirotu, joka suojelee Yavannan luontoa.

Muita nimiä: Kementári

👻 Námo, kuolleiden herra ja Valarin tuomari. Hän kerää kuolleiden sielut Mandosin saleihin, josta he jatkavat matkaa kullekin rodulle osoitetun kuolemanjälkeisen elämän mukaan, kunhan ovat parantaneet henkiset haavansa.

Hän pystyy esimerkiksi antamaan kuolleiden haltioiden sieluille takaisin ruumiinsa, kunhan he ovat valmiita palaamaan elävien pariin.

http://fav.me/danqkeq
http://fav.me/damu901
http://fav.me/dalil42

Hän on luonteeltaan ankara ja hän ei unohda, ja paljon tarvitsee siihen että hänet liikuttaa myötätuntoon, joskin se ei ole täysin mahdotonta. Hän pystyy myös näkemään tulevaisuuden parhaiten kaikista Valarista - jopa maailman loppuun asti, tosin hän ei anna tietoa helpolla, edes toisille Valarille.

Muita nimiä: Mandos, Bannoth, Badhron

Hänen vaimonsa on...

👗 Vairë, kutojien rouva. Hän asuu Mandosin saleissa, kuuntelee kuolleiden tarinoita ja punoo ne kuviksi, jotka täyttävät salien seinät. Häntä auttaa Fíriel (ent. Míriel), ensimmäinen naispuolinen haltia joka kuoli mutta palasi kuolleista auttamaan häntä, taitavana kutojana itsekin.

http://fav.me/dakla72
http://fav.me/d9onlye
http://fav.me/d7kdbuq

Muita nimiä: Gwîr

Jatkuu...

1

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 🏹 Oromë, metsästäjien herra, joka metsästää erityisesti Morgothin inhottavuuksia. Hän pitää hevosista ja koirista, ja ratsunsa on nimeltään Nahar. Hänen torvensa joka kuuluu kauas, on nimeltään Valaróma.

      http://fav.me/d9usqxy
      http://fav.me/d7igwnn
      http://fav.me/d99yyra

      Hän oli Valarista ensimmäinen, joka tapasi haltiat heidän herättyään ensimmäisen kerran. Hän johdatti osan heistä Amaniin Valarin asuinsijoille ja heidän oppilaikseen, missä heistä tuli suurhaltioita.

      Muita nimiä: Aldaron, Tauron, Arōmēz, Béma, Araw

      Hänen vaimonsa on...

      🌺 Vána, ikinuori. Kuten sisarellaan Yavannalla, hänellä on voima siihen mikä on vihreää ja kasvavaa. Missä hän kulkeekin, hän nostaa kevään tavoin kukannuput maasta, ja linnut laulavat siellä missä hän on.

      http://fav.me/d2o0ehi
      http://fav.me/d6krpy0
      http://fav.me/d4xjygc

      💤 Irmo, unien ja näkyjen herra, Námon veli. Hän tuo levon eläville olennoille ja joskus välittää unissa viestejä, joita heidän tulee ymmärtää. Hän pitää hopeista puutarhaa jonka nimi on Lórien, jota ei tule sekoittaa Lothlórieniin Sormusten Herrassa. Puutarhaa koristavat monet lähteet.

      http://fav.me/daclyoh
      http://fav.me/d9s33oe
      http://fav.me/d75vdcf

      Hän on myös vaimonsa kanssa yön ystävä - päivisin he lepäävät.

      Muita nimiä: Lórien

      Hänen vaimonsa on...

      👩‍⚕️ Estë, parantajien rouva. Hänellä on valta parantaa niin kipu kuin väsymys. Hän pukeutuu harmaaseen.

      http://fav.me/d1wvgn6
      http://fav.me/d96zb21
      http://fav.me/d7qm1b7

      Hän miehensä tavoin hoitaa myös Lórienin puutarhaa.

      Muita nimiä: Îdh, Eord

      🗡 Tulkas, soturien päällikkö. Tämä lihaskimppu on oikeastaan niin vahva ettei edes tarvitse asetta taistellakseen. Hänen hiuksensa ja partansa ovat vaaleat ja kasvoillansa hänellä on punaa.

      http://fav.me/d6ntw0s
      http://fav.me/damdrvr
      http://fav.me/dabco4y

      Hänen luonteensa on melko huoleton ja hän nauraa taistellessaan, jopa kaksin Morgothia vastaan. Hänen vihansa syttyy hitaasti, mutta tosin myös sammuu hitaasti. Hän on Valarille hyvä ystävä, tosin ei paras neuvonantaja.

      Muita nimiä: Astaldo, Tulcus, Tulukhastāz

      Hänen vaimonsa on...

      🦌 Nessa, Oromën sisko. Hän on hyvin nopea, yhtä nopea kuin ammuttu nuoli, ja myös loistava tanssija. Hän iloitsee peuroista, ja hän juoksee niiden kanssa tuuli hiuksissa tuivertaen.

      http://fav.me/d84bit4
      http://fav.me/d7q60j3
      http://fav.me/d60a7hg

      🌊 Ulmo, merien kuningas ja veden herra - hänen vaikutuksensa näkyy niin aalloissa kuin sateessa. Sanotaan, että kaiun maailman luoneesta musiikista voi yhä kuulla vedessä. Hänen torviensa nimi on Ulumúri.

      http://fav.me/dalnd1a
      http://fav.me/d7fa2l6
      http://fav.me/d8ncrrl

      Kun hän näyttäytyy, hän nousee merestä vihreässä haarniskassa. Sanotaan, että Valarista hän on se joka eniten kuuntelee vapaita kansoja, senkin jälkeen kun muu Valar on eristäytynyt Amaniin.

      Muita nimiä: Ullubōz, Ulu, Guiar, Gulma

      😢 Nienna, Námon sisko ja surun kuningatar. Hän itkee usein sen tuskan vuoksi jota vapaat kansat kokevat. Tosin hänen kyyneleillään on myös voima parantaa, ja hänen viisautensa ja myötätuntonsa on suurta. Hän on se, jonka puoleen käännytään masennuksen partaalla kun kaipaa lohdutusta.

      http://fav.me/d2sj0no
      http://fav.me/d77b3qy
      http://fav.me/d25lnfd

      Hän pukeutuu mm. harmaaseen huppuun.

      Muita nimiä: Nyenna, Heskil, Núri, Qalmë-Tári, Fui

      Tässä siis kaikki Valar.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe