Ajatuksia finaalin läheisyydestä?

Kumma kyllä, väki ei vähene vaikka pidot huononee.
Enemmän syntyy kuin kuolee.
Nopeaa läpihuutoahan tämä on. Ei ole kauankaan kun Jeesuskin pyöri tuolla piireissä lähi-idässä, kuin eilen.

Jeesus elää!

Teet alotuksen elämän lyhyyrestä ja lähestyvästä kuolemasta , samas henkenvedos kiellät jumalsta ja uskonnosta puhumisen.
Mitä sä pelkäät ? madon suutako?
Varmaan olis kiva kun pelkkää rillumareitä olis alusta loppuun mut kun se vauhti alkaa hyytymään takakaartees ja jotkun onnettomat ei koskaan jaksa lankullekkaan asti.
Silloin monelle tulee jokin ittiään isompi ja vahvempi mieleen josko sitä turvaa sieltä sais.Mikä se sitten onkaan ? raha vai jumala vai kova luonto.
Kun ehtosin kehtaa kattoa kuvaansa vessan peilistä niin sitä on sinut ittensä ja ikusuuren kanssa.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille
- elämä opetti mulle ainakin sen jo nuorena ett jos kymmenm:stä tai yli, tornista sukeltaa jaläjähtää mahalleen veteen
- aaltojen alla ei kauan kannata lukua ottaa
ja seuraavan kerralla laskea askeleetkin ennen kuin tömmyyttää kallonsa ties minne.

En ehkä ihan kuulu vielä finaaliin tähtävään porukkaan, mutta maistan mä sen aika ajoin.

Mutta!! Olen eri mieltä sun kanssa hiekanjyvän pienuudesta. Astuppa siihen muuten muuten puhtaalla parketilla, kyllä sillä jyvälläkin on väliä :)

Kyl maar mää vaan teen jotain tärkeää, muutan maailmaa. Tai ylläpidän jotain jo tehtyä? Ainakin tyrkkään sitä haluamani suuntaan.

Finaaliajatukset tuli omalla kohdalla rankemmin eteen kun samasta sukupolvesta, sisaruksia ja muita läheisiä alkoi kaatua ympäriltä kuin heinää. Tuli ajatus, että hei kohta ollaan suvun vanhin ja mitäs sitten on edessä. Kyllä sitä silloin laitteli asioita uuteen tärkeysjärjestykseen ja vähiten se tärkeys omaan napaan kohdistui. Terveydenkään kanssa ei ole tarvinut kummemmin vouhkata, syönyt aina voita ja syön edelleenkin.

Ehkä suurin muutos tapahtui asenteissa ja ihmissuhteissa, sitä oli jotenkin pitänyt monia ihmisiä ympärillään itsestäänselvyytenä, mutta silloin tuli melkein kiire kertoa kaikille tärkeille, että kuin tärkeitä he oikeastaan ovat, mitä kaikkea he minun elämässäni merkitsevät. Se on myös lähentänyt entisestään kun sen on oivaltanut, ettei pelkällä sanalla ole merkitystä vaan tarvitaan tekojakin.

Ei tässä mitään suurta olla tehty, että muistettaisiin ja historiaan jäätäisiin, hiekanjyvä vain, mutta se on hieno ajatus, että niin kauan sitä elää, vaikka olisi kuollut ja kuopattu kun yksikin ihminen muistaa kuka kumma kummajainen minäkin olin eläissäni.

Nyt tämä kummajainen lähtee vetäisemään siniristilipun salkoon ja odotan pientä tuulta.
Periksi ei anneta.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

Urheilussa pitää finaalissa yrittää parastaan, mennä lujempaa kuin alkuerissä. Elämässä taas vauhti hiipuu mitä pitemmälle kisa etenee.
Kuten jo sanottiinkin, loppu voi tulla kesken kisankin, täydessä vauhdissa.
Ei ehdi edes käsiään ristiin laittaa, jos niin haluaisi tehdä.

Paloma.
Älä kommentoi tähän.
Tämä on taas lesken yksi aivo-infarkti.
-
Ihminen on nykyään "kuolematon".
Jos vain yksikin ihminen on hänestä netissä maininnut.
Ennen asiasta sanottiin, kunnes kukaan ei tunnista häntä kuvistakaan.
Noh, ja muistelmista tietenkin.
-
Kuoleman-pelko kohtaa jokaisen, joka ei lujasti usko ja toivo.
Mitä toivoo, mihin uskoo on se ja sama.
Jumalat tietysti tykkäävät jos juuri heihin uskotaan ja heiltä toivotaan.
-
Kuten me kaikki tiedämme.
Vain Intiaanit kuolevat rauhassa ja omasta tahdostaan.
Paitsi silloin, kun viimeinen ateriansa on määrätyn-merkkinen suklaa-patukka.
-
Mitenkähän olis...
Jos viime-hetkinään ei saisikaan Euthanasiaa, vaan piikin LSD:tä?
Riskinä tietysti tuossa on että ei tiedä missä herää.
Kun ei tiedä missä kuoleekaan ja miksi.

H.

Vastahan tässä on juurijuuri karsinnoista selvitty ja ollaan menossa kohti semifinaalia. Kolmanneksen verran on hyvinkin vielä matkaa jäljellä. Loppukolmannes saattaa hyvinkin tuntua yhtä pitkältä matkalta kuin tähän asti eletty, sillä askelhan väistämättä vähitellen lyhenee.
Kovasti jo odotan eläkevuosia, niin paljon on paikkoja jotka haluan nähdä ja kokea, myös tekemättömiä asioita on vielä runsain mitoin odottamassa.

67 on mittarissa, kunto vielä niin hyvä, etten finaalia ole miettinyt. Eipä sitä tiedä miten pitkä finaali on vai meneekö hetkessä ohi. Hyvä niin.
Joka päivä tiedostan, miten hyvää on elämä tässä nyt. Yhtään mennyttä hetkeä ei taikaisin saa.
Kaikkihan voi muuttua hetkessä, mutta miksi murehtia jotain, jota ei kenties tapahdu.
Ainoa minkä tiedämme varmaksi, on, ettei tänne ole kukaan jäänyt olemaan.

En mä nyt oikein muista sainko vastata tähän aloitukseen vai en...
emmä tiedä oikein ajatuksia varsinaisesti, ei ainakaan mitään johdonmukaista. Paremmin kuin lounastunnilla lappu luukulla, aivot narikassa ja palaamme asiaan sitten kun se on ajankohtaista.
Pikkasen minua harmittaa kun kroppa ja terveys ei ole niin viimeisen päälle vedossa ja ei saa syödä, juoda eikä polttaa röökiä ja viinikin tekee vain huonon olon. Tukkaa vähemmän, hammaslääkärille asiaa useammin, silmissä akryylilinssit, sydämessä metalliverkot ja koskaan ei enää saa nukkua nousematta pissalle vähintään kerran yössä. Elikkä aika tavanomaiset ikääni (68) kuuluvat prosessit on menossa. Onneksi ei Alzheimeria vielä, mutta sekin vaanii geeneissä. Väsyttää ja suoraan sanottuna v......ttaa.
Mutta en aio antaa periksi se tulee silloin kun aikani on tullut ja tiimalasin hiekka valahtanut pohjaan ja se voi olla pian tai sitten ei. Yritän elää niinkuin päiviä olisi rajattomasti jäljellä.

Tuo toinen kappaleesi sopii minun ja vaimoni asennemaailmaan täydellisesti.
Olemme kumpikin saaneet konkreettisen muistuksen muutoksen mahdollisuudesta.
Vaimoni 52 vuotisena ja minä 67v ikäisenä.
Vaimoni kohdalla tilanteen peruutamattomuus ja vaikeat hoidot aiheuttivat vuoden mittaisen laman.

Olemme fatalisteja. On turha puristella kiveksiään sellaisten asioiden kanssa joille ei voi mitään vaan mahdollisuuksien mukaan ottaa täysi hyöty ja nautinto jäljellä olevasta ajasta.

Meille se merkitsee aktiivista elämää. Omaan terveyteen panostamista kehon- ja mielenhuollon merkeissä.
Esimerkiksi minä olen niin höpö, että iästäni, 73v huolimatta, laitatin hammasimplantteja ja sillan vaikka se ei olisi ollutkaan välttämättömyys. Reilu aukko purukalustoon syntyi syöpäleikkausten jälkeisen kontrollin laboratoriovirheen johdosta. Monisatakertainen lukema ennakoi pikaisia sytostattihoitoja. Teetätin tarkistuksen omatoimisesti mutta tulipahan ukko perusteellisesti tutkituksi. 5kk:n aikana 10 tarpeettomaksi osoittautunutta toimenpidettä joiden ainoana tuloksen oli, että minulla on lievästi suurentunut eturauhanen.

Onneksi pystymme toistaiseksi nauttimaan raadollisista elämäniloista täysimittaisesti jos vertailuna pidämme vaikkapa reilun parinkymmenen vuoden takaista tilannetta.
On täysin turhaa yrittää arvioida missä vaiheessa loppusuoraa olemme menossa.
Minulle loppu voi tulla hetkessä punttilavalla. Lekuri sanoi, että tilanteen tullen en ehdi laikkauspöydälle. Ainoa huoleni on vain se, että olisi edes kunnon raudat tangossa, ettei lesken tarvitsisi hävetä.
Vaimolla se vaihe ennakon mukaan kestäisi pari kuukautta mutta kyllä minäkin pelaan tietyssä mielessä uhkapeliä.

Kieltämättä finaalia eletään, kellä minkin pituinen se sitten lieneekin, itse odotan mahdollisimman pitkää🙄 .
Olen päättänyt lopettaa kaikenlaiset haikailut ja meinaamiset, teen mitä itse haluan, esim.matkustelen, vaikka yksin jos kaveria ei ole, eiköhän kavereita maailmassa riitä.
Tilasin jo ensimmäisen matkan, aluksi kolme viikkoa, toivottavasti en tarvii nyhjätä nurkissa yksikseni 😶 koko matkan aikaa..joo nyt alkoi elämän kolmas vaihe, siis ennen sataa vuotta.😊