En saa otetta järjen syrjästä

Eki-järjen-häivää

Omaan päähäni ei avaudu, mitä nuo itsenäisyyspäivän mielenosoitukset tarkoittaa? Mitä niillä haetaan, mihin pyritään, mitä saavutuksia niillä on?
Kun ne tyrehtyy poliisiarmeijoihin kuitenkin ja mielenosoittajat ohjataan heille kuuluviin eläinkarsinoihin, kuten itsensä vangiksi Kaisaniemen puistoon.
Kunhan käyvät "esiintymässä" vai, että pääsevät Facebookissa kehumaan itseään kuinka koviksia he ovat, että perkele somali pois suomesta, ja samaan aikaan syntyy seitsemän somalia lisää, kansalaisoikeuksin.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äänestämäsi edus-kunnan ministeriöt vastaavat mielistä ja osoituksista.
      Äänestetty poliittinen valta vastaa myös aiheuttamistaan vahingoista.
      Kuten vasta-mielen-osoituksista ja niihin liittyvistä asenteista.
      Muista kuitenkin, yltiö-kiltti valtio-valta ei ole hyväksi kansain-väliselle maineellemme.
      Olisi kauheaa jos maamme ajateltaisiin Ruotsalaiseksi kukkais-kansaksi.
      Kasaksi raukkamaisen Per Albin Hanssonin perillisiksi.
      Pelkästään siksi että vaikka meillä ei ollut sodassa malmia Saksaan myydä, niin tykättiin kuitenkin Saksasta enemmän kuin Albin-kansa.
      -
      Toivottavasti et toivo Poliisimme rehellisyyden rappiota puolueellisuuden kautta?
      Siten että vain pieni osa aseistaan on vihreitä.
      Loput sensuroituja kirkuvan oransseja.

      H.

    • eppu2

      Vuosia sitten katselin jalkapallorettelön järjestäjän haastattelua.
      Haastatttelija kysyi ´´mitä tiedät jalkapallosta´´ vastaus kuului, ´´no en oikeastaan mitään.´´ (Ehkei ihan sanatarkasti, mutta idea meni juuri noin)
      Kenties tässä on kysymys samasta systeemistä näissä itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa.

      • Manse-sterJuNaitti

        Jotain kymmenen vuotta sitten näin englantilaisen domumentin jalkapallohuligaaneista. Heilläkin ykkösprioriteetti oli mennä ainoastaan tappelemaan ja terrorisoimaan, ei katsomaan jalkapalloa joka heitä ei kiinnostanut. Silti heillä oli jonkun joukkueen kannatuspaidat päällä. Kuka symppasi tapella Liverpoolin "puolesta" kuka minkäkin.
        Noin taisi tapahtua menneen kesän jalkapalloturnauksissa Ranskassa. Oliko ne EM vai MM tapahtumat, sama se, tappeluita riitti.
        Sairasta kaiken kaikkiaan.


    • Järkeenkäypää

      Ihmiset jotka ovat eri mieltä kuin vallassa oleva 'eliitti' ja jotkut muutkin ryhmät osoittavat erimielisyyden eli erilaisen ajattelutapansa osoittamalla mieltään yhdessä samanmielisessä joukossa kulkemalla. Se on ihan hyvä juttu niin kauan, kun kulkue ja joukko on rauhallinen ja väkivallaton.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe