Palkalla ei tule toimeen, mitä tekisit?

Anonyymi134

Vuokrayhtiö nosti taas joululahjaksi vuokria. Nyt vuokra on 1200 e kuussa, huonokuntoinen pieni kolmio Helsingissä ei tod. keskussa. 50-60 e vuokra nousee per vuosi. Puolisoni saa palkkaa 2100 e kuussa ja minä sama, miinus verot siis. Emme saa asumistukea kuin 50 e. Tähän päälle lasten päivähoitomaksut ja muut laskut niin käteen jää ehkä vähemmänkin kuin työttömänä.
Helsingin kaupungin asuntoihin jonotamme mutta eihän sinne pääse, halvempaa ei löydy ja jos muutamme kauemmas (käymme töissä helsingin keskussa) nousee taas työmatka kustannukset (julkisilla).
Olen maisteri koulutukseltani ja mieheni myös kouluttautunut. En tee oman alani töitä.
Täydet työpäivät ja opiskelen päälle koska tuntuu että olemme ihan nolla tilanteessa.
Lapsilla pitkät hoitopäivät.

En tajua mitä järkeä tässä on? Käytämme rahat vain ruokaan, perustarvikkeisiin, mitään ylimääräistä emme osta enkä mitään tee. Silti nytkin joudumme lainaamaan rahaa että saamme ostettua lapselle lääkkeitä.

Kolmio on pakko olla asuntona koska meillä on samanikäiset lapset ja tilanpuute voisi olla todella raskasta jos ei saisi koskaan hengittää (meillä ei ole ketään joka hoitaisi lapsia).

Mitä itse tekisitte? Saisimme enemmän rahaa jos olisi työttömänä ja tekisi suojaosan. Omassa työssäni ei voi edetä joten sekään ei motivoi, emme haluaisi vaan elää tuilla koska sekin on todella raskasta ja raastavaa.

Tämäkin tilanne on vaativa mutta en usko saavani parempi palkkaisena tämän alan töitä ja omalla alallani ei riitä työpaikkoja.

On jotenkin ihan naurettavaa että kaksi aikuista kouluttautunutta ihmistä ei tule palkalla toimeeen vaan tätä köyhyyttä on joka kuukausi!!!!!

Miten jatkaisitte? Toimisitte?

Olen kotona klo 17, kun saan lapset nukkumaan teen koulutöitä n.klo 23 asti päivittäin. Töihin lähden 6.30...Lapsilla on ikävä vanhempia ja itsestäni en kerkeä huolehtimaan ollenkaan. Tuntuu niin turhalta tehdä tätä vaan sen takia että tilillä on loppukuusta 0 euroa ja mietitään miten selvitään.

24

1317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuttanut2011

      Hullua maksaa tuollaista vuokraa!! Kummalla on mahdollista tehdä 80% työpäivää ja toinen 100% muuttakaa nyt ihmeessä pois 80-90km päästä Helsingistä löydätte asuntoja jo alle 100 000e käytäkää junaa! Itse bendlaan junalla Raaseporista lähellä asemaa 4h keittiö lyhennetään lainaa 550 e sekä vastike 270e. Teen äitinä 6, 5 h työpäivää matkojen kanssa 8,5 h isäntä pitää pari arkivapaata kk. En muuta takaisin Helsinkiin maalla tietysti ei yhtä paljon "tekemistä"

    • muuttanut2011

      Lisään edelliseen että meidän kerrostalo asunto maksoi 97 000 euroa ei saunaa. Parveke huoletonta ei lumitöitä eikä lämmityksiä remppoja koko aika kotona käytetään yhdessä oloon iltaisin päädyimme ratkaisuun kun kaksion vuokra nousi 1000 e. Nyt on jäänyt rahaa matkusteluunkin meillä on myös auto ei uusi, edullinen pieni kauppakassi jonka arvo on muutaman tonnin se ostettiin takuuvuokrarahoilla.

    • Anonyymi

      Kiitos vastauksesta! Haluaisimme tosiaan asua maalla, katselemme työpaikkoja kokoajan muualta mutta mikään ei tärppää tai löydy sopivaa. Tiedätkö saako tuohon lyhyempään päivään asumistukea enemmän vai sakotetaanko kelassa että vaihtaa täydestä päivästä lyhyempään? Asuntoa emme voi ostaa koska miehellä ei vakipaikkaa ja omaa työtäni kestän vaan rahan takia, ei ole omaa alaani eikä sekään ole pahin vaan se ettei työssäni voi edetä mihinkään tai kouluttautua eteenpäin.
      Kuulostaa hassulta tuo "Kestän vaan rahan takia" Kun eihän siitä mitään rahaa jää!!!!
      Ollaan katseltu kehyskunnista vuokra-asuntoja mutta olleet myös sitä 1000 e luokkaa sitten matkakulut että tuntuu ettei säästö ole kovinkaan suuri? Lapsille en haluaisi yhtään pidempää hoitopäivää kuin nyt tuo 8,5 h. Tuntuu että on ihan patti tilanne!

      • sellaista.se.on

        Eipä kai niitä löydy sopivia, kun moni muukin on samassa tilanteessa. Kaikki mahdolliset pakotiet on tilkitty, kun muut ovat käyneet samat ajatuskulut läpi ja ostaneet asunnot/talot lähempää, kauempaa, naapurikunnasta ja Riihimäkeä ja Järvenpäätä myöten.

        Vastaus lienee se tuttu, joka on kuultavissa mm. Pariisissa elävien suusta; tällaista se elämä on suurkaupungissa. Ota tai jätä. Aikaa ei ole lapsille, työmatkat vievät tunteja, asuminen vie kaikki rahat jne.


    • onnellinenjj

      Meidän perheellä sama tilanne 3 vuotta sitten liian korkea vuokra ajoi Riihimäelle. Junalla kuljen itse töihin vaimoni sai töitä paikkakunnalta vuosi sitten. Ei haaveiltu isosta omakotitalon velasta vaan tilavammasta asunnosta mikä on edullinen maksaa. Kyllähän nuo ystävät ihmettelivät miksi ei omaa taloa, no viehän tuo matkustaminen oman ajan. Nyt myös itsellä työn haku pois Helsingistä. Elämän laatu muuttui täysin muuton jälkeen. Omaa maksellaan ja kerran vuodessa maksetaan kk vain korot lainasta ja tehdään yhdessä jotain hyvää. Meillä ei ole autoa laisinkaan ja todella iso säästö. Kesällä vuorataan lomalle viikoksi kahdeksi, kun lähdemme mökille ylös. Asumme myös aseman lähellä. Lasten harrastusten myötä on tullut auton hankinta ehkä ajankohtaiseksi, tällä hetkellä pärjätään vielä kun musiikkitunnit ovat koululla, meillä ei onneksi ajella pitkin pelikenttiä ympäri suomea.

    • muuttaja2011

      En ole koskaan saanut asumistukea, emme edes vauvaloman aikana silloin vuokra oli 750 euroa 32 neliötä. Kaksiosta lähdettiin kun vuokra nousi ja mies vakinaistettiin vuokralla ehdittiin asua 4 vuotta. Jos olisimme jääneet sinne Helsinkiin olisi ero ja uupumus ollut lähellä. Ei tämä nyt aina herkkua ole nytkään oman maksaminen on mielekästä ja joustavampaa. Toivottavasti miehesi löytää vakkari työn ja saatte lainan se on yksi askel pois tuosta pyörästä. Älkää sortuko liian kalliisiin asuntoihin ja tarkastakaa taloyhtiön kunto ja remontit, sitten omat tapetit maalit seiniin ja asumaan järkevämmin. 100 000 euroa on tuolle palkkatasolle max laina antaa tilaa eri elämän vaiheisiin ja vastike nousuihin. Tämä 80% työpäivä on ok. Yrittäkää pois kalliista vuokra asumisesta ensin.

    • Anonyymi

      Toivo miehen vakityöstä on kyllä aika olematon. Ala on sellainen että määräaikaista määräaikaisen perään ja nytkin tämän määräaikaisen päätteeksi korvaavat työpaikan työharjoittelijalla vaikka vaatisi ammattilaisen. Saattaa joutua siis vielä odottamaan vuosia. Omassa pelottaa se että jos ostaa asunnon olenko sidottu tähän työpaikkaan aina? Työaikaani voisin lyhentää jos se nostaa asumistukeamme ja näin kompensoi sitten menetyksiä. Tuntuue ttei ole mitään järkeä tässä että vedetään ihan piipussa eikä säästöön tai käteen jää yhtään mitään. Oma terveys myös huolettaa, en kerkeä harrastamaan liikuntaa tai pitmään huolto itsestäni. Työnantaja ei työntekijöidensä terveydentilasta ole kiinnostunut eli ei ole mitään liikunta etua jne. Kiitos paljon hyvistä vastauksista!

    • uiuiuiuiuiuiui

      "Omassa pelottaa se että jos ostaa asunnon olenko sidottu tähän työpaikkaan aina?"

      Skenaariossa ei muutu mikään muu. kuin se että rahat, jotka asumiseen joka tapauksessa menevät, menevät oman asunnon maksuun ja näin ollen oman varallisuuden kartuttamiseen.
      Kirjoitat saman monta kertaa: "onko järkeä". Ei ole.
      Mietit myös paljon miten asumistuen määrä mahdollisesti muuttuisi työtilanteesi muuttumisen johdosta. Tämä selviää parhaiten soittamalla Kelaan. Tiesitkö, että voit saada asumistukea myös omistusasuntoon.
      Huomaa, että et ole naimisissa asunnon kanssa, jonka ostat, mutta varallisuutesi alkaa heti kasvaa ja siihen unelmies asuntoon on jo säästetty rahaa, kun ensimmäisen myyt. sillä, että miehesi työsopimukset uusitaan tiheästi ei pitäisi olla merkitystä, olettehan selvinneet suuren vuokran maksusta nytkin, ja sen voi tuoda myös esille.

    • Anonyymi

      On kyllä surullinen tilanne aloittajalla. Ainoa vaihtoehto on muuttaa kauemmas ja kärsiä ne suuremmat työmatkakustannukset ja pidempi työmatka, muuten olette tuossa tilanteessa tai heikommassa vielä vuosikausia. Helpottaa tietenkin, kun lapset menevät kouluun, mutta toisaalta silloin tulee taas sieltä kustannuksia. Suojaosan tekeminen voi olla haasteellista, koska sitten pitää löytää työtä, jota on se muutama päivä kuukaudessa.

      Itsekin olen korkeakoulutettu, mutta en saa edes työtä ja vaimo on osa-aikatyössä, hän alemman korkeakoulututkinnon suorittaneena. Meitä on paljon. Voisin periaatteessa jopa vaihtaa alaa ns. "haalarihommiin" vaikka oppisopimuksella, mutta kun niiden työllistävyydestäkään ei ole mitään takuuta. Meillä ei ole lapsia eikä hankita tähän tilanteeseen. Se on myös surullista kun ei uskalla hankkia vaikka haluttaisiin lapsia.

      Tsemppiä aloittajalle, toivotaan, että asiat paranee Suomessa.

    • 81927

      Sanoisin, että asioilla on tapana järjestyä. Ei kannata liikaa pelätä muutoksia tai muuten ei koskaan uskalla tehdä mitään. Sitten huomaa, että elämä meni jo.

      Minusta tuo vinkki oli hyvä, että muuttaisitte kauemmas ja toinen tekisi lyhyempää päivää, asuntonne on älyttömän kallis. Poikani avovaimolla oli määräaikainen työ muttei se estänyt heidän asuntolainan saantia; pankissa olivat sanoneet ettei se mitään merkkaa kun määräaikaisia työsuhteita on joka toisella. Saivat 95 % asunnon (omakotitalo) hinnasta lainaa. Maksavat 400 €/kk pankille, vähemmän kuin heidän kaksionsa vuokra oli aiemmin. Ei teilläkään olisi ongelmia omaa maksaa kun on varaa laittaa noin paljon vuokraan, maksaisitte hyvin jo omaa.

      Muutin 4 vuotta sitten. Itselläni oli/on hyvä työpaikka, jota en halunnut jättää. Ajelin siis aikani 75 km suuntaansa töihin. Sitten työnantaja keksi, että mikset tekisi kotona? Työni on täysin tietokoneella tehtävää hallinnollista työtä, jonkun verran asiakkaita. Käyn nyt pari päivää viikossa työpaikalla palavereissa ja sovin tapaamiset näille päiville ja loput päivät teen kotona. Voin myös tehdä mökillä kun siellä on hyvä nettiyhteys. Asiani ovat siis paremmin kuin ennen. Jos olisin pelännyt pitkää työmatkaa tai olisin ajatellut, että uudelta paikkakunnalta pitää saada yhtä hyvä työpaikka - en olisi koskaan uskaltanut muuttaa.

    • Alustataas

      Voi voi. Teillä kaikilla on kuitenkin perheet, kenties lapsetkin. Teiltä ei sossu ja valtio ole rikkonut ja vienyt sentäs perheitä ja elämänkumppania, olkaapas onnellisia!

      Tuo, että rahaa ei jää pakollisten laskujen jälkeen oikein mitään on aivan normaalia. Moni on aikaisemmin elänyt sellaisessa kuplassa, että nykyään ei edes osaa elää niukemmin ja vähemmällä. Kaikki pitää opetella alusta alkaen.

      • Jaksamisia

        "Tuo, että rahaa ei jää pakollisten laskujen jälkeen oikein mitään on aivan normaalia. "

        Ei todellakaan ole normaalia, ei ainakaan pitäisi olla. Ei kukaan halua tehdä koko elämäänsä töitä niin, että mitään ei jää käteen ja kaikki raha menee elämiseen. Suomessa on aivan liian suuret asumiskulut, liian kallis ruoka ja liian kalliit palvelut palkkoihin nähden. Itse olen korkeakoulutettuna elänyt valtaosa työssäoloajastani niin, että kaikki on mennyt elämiseen. Vanhemillani, jotka eivät ole korkeastikoulutettuja, meni varsin hyvin siinä 80-90 luvulla (pl lama). Kyse on vain siitä, että elinkustannukset ovat nousseet liikaa verrattuna palkkoihin.

        Kenenkään ei pitäisi alistua sellaiseen elämään, että mitään varallisuutta ei kerry.


      • Säästeliäs
        Jaksamisia kirjoitti:

        "Tuo, että rahaa ei jää pakollisten laskujen jälkeen oikein mitään on aivan normaalia. "

        Ei todellakaan ole normaalia, ei ainakaan pitäisi olla. Ei kukaan halua tehdä koko elämäänsä töitä niin, että mitään ei jää käteen ja kaikki raha menee elämiseen. Suomessa on aivan liian suuret asumiskulut, liian kallis ruoka ja liian kalliit palvelut palkkoihin nähden. Itse olen korkeakoulutettuna elänyt valtaosa työssäoloajastani niin, että kaikki on mennyt elämiseen. Vanhemillani, jotka eivät ole korkeastikoulutettuja, meni varsin hyvin siinä 80-90 luvulla (pl lama). Kyse on vain siitä, että elinkustannukset ovat nousseet liikaa verrattuna palkkoihin.

        Kenenkään ei pitäisi alistua sellaiseen elämään, että mitään varallisuutta ei kerry.

        Vanhempani olivat duunareita. Lapsuuteni sijoittuu 80- ja 90-luvulle. Asuntolainan korot olivat kauheat verrattuna nykyiseen korkotasoon. Välillä oli työttömyyttä. Pärjättiin kuitenkin, kaikesta huolimatta. Mitä tehtiin, että pärjättiin? No , meillä ei ollut aina autoa koska ei ollut vara ostaa autoa, asuttiin nelihenkisenä perheenä 2 makuuhuoneen rivariosakkeessa, ei ostettu merkkivaatteita, ei mitään turhaa krääsää jne.

        Mielestäni ero nykyperheisiin on siinä, että perheet ostavat isoja omakotitaloja koska pienemmässä ei voi muka asua, pihassa on oltava 2 autoa koska lähikioskillekaan ei pääse ilman autoa, huoneet pursuavat muotivaatteita ja turhaa krääsää. Sitten valitetaan, että ei pärjätä. Suunnitelmallisuus ja talouden tarkka budjetointi on monelta hukassa.


    • StadilainenRiksussa

      Helpp nakki. Muuttakaa Riihimäkeen ja laittakaa lapsenne parempiin kouluihin ja parempiin & edullisempiin harrastuksiin. Ostakaa ok.talo ja kuukausilippu junaan. Fillarilla tai kimppakyydillä aamulla asemalle. Stadiin 45min torkut junassa. Asumiskulut luokkaa 200€ kuukaudessa joten tuohon saa ympättyä halvan lainan takaisinmaksuakin melkoisesti. Oma tupa, oma lupa ja isännällä rilli pihassa :-)

      • jkjkjkjkjkjkj

        Riihimäelle, ei Riihimäkeen.


    • ihmettelijä4

      Meillä molemmilla ammattikoulu taustat 3v. Koulua ei opintolainoja koska heitimme keikkaa koulun ohella sekä kesät. Vaimo lähihoitaja itse rakennusalalla. Ikää 25 ja 27 v. Esikoinen syntymässä. Asuntolainaa on 87 000 euroa ja pankin kanssa neuvotellut jo helpotuksia maksuihin tulevaksi vuodeksi.3 vuotta olemme maksaneet ilman lyhennysvapaita. Ollaan matkusteltu ja laitettu kotia, ei törsätty. Tuollainen samanlainen palkka on kuin aloittajalla, en ymmärrä miksi ei pärjää? E me asumiskuluja makseta 1200 euroa vaan 750 euroa kk. Ei asuta Helsingissä eikä muuteta. Järjetöntä kitua Kelan rahoilla ja tehdä työtä mitään ei jää itselle. Sekin on oma valinta asua metron vieressä.

    • Kohtatuleekonkurssi

      Työnteko ei ole Suomessa kannattavaa toimintaa työssä käyvälle !

      Kärjistäen voin sanoa suoraan, että heti kaikille työssä käyville 100% lisää bruttopalkaa ja verotus lasketaan tasan 20%.

      Näin ollen työssä käyvien ei tarvitsisi enään saada mitään sosiaalisia tukia mihinkään, koska olisi varaa ne maksaa itsekin, ja vielä jäisi sen verran että saisi leivän päälle muutakin kuin voita.

      Nythän tilanne on suunnilleen se että kun palkka on tullut tilille,niin kaikkien laskujen jälkeen ei jää kuin muutama sata euroa kuukaudeksi ja sehän ei riitä mihinkään tässä yhteiskunnassa !

      Valtio osaa rokottaa työssäkäyviä, ja olisikin aika muuttaa tätä järjestelmää,niin että työnteko olisi kannattavaa myös työntekijälle !

    • MIHINrahatmenee

      Teille jää n. 33-3400€/kk käteen lapsilien kanssa 2 lasta ? vuokran jälkeen n. 2100 hoitomaksut 500? elikkä reilu 1600€.. Elämiseen ?
      Jos ei ole autoa pitäisi kyllä tuolla rahalla elää.. Ei toki leveästi, mutta toimeen pitäisi tulla kepeesti.
      Et kirjoittanut että olisi velkoja .. Se muuttaisi tilannetta... Koska pakollisia laskuja ei pitäisi olla kuin netti puhelin sähkö ? Vuokralla asuessaan.. teillä varmaan julkisiin menee .. En tiedä yhtään hintoja.. Mutta mihin muuhun rahaa menee ?

      Meillä oli n.10-v sitten tilanne, jossa olimme ostaneet vanhan talon ja meillä oli 2 pientä lasta. Vaimoni kodinhoito tuella kotona.
      Meillä jäi elämiseen 400-1000€/kk Tästä vain talon kulut ja laina otettu pois.
      Tuosta rahasta piti riittää ruokaa hygieniaan lasten lääkärit lääkkeet ( oli alkuun allergioita oli apteekki soija maidot yms) vaipat lahjat esim. synttärit joulut Auto on ollut kokoajan vaatteet yms.
      Taloa piti rempata kokoajan.Rempat tein tosin vanhoilla säästöillä.

      Mutta nyt vaikka talo on maksettu ja rahaa jää säästöön kokoajan, nii ei meillä edelleenkään mene kuukaudessa elämiseen kuin max 1000€/kk , vaikka käymme ulkona syömässä ja dogaamassa välillä.Tähän sisältyy kaikki eläminen auto ruoka vaatteet yms. Laskuihin menee .n.700-800€/kk. Vanhan talon lämmitys aika kallista ja kiitän kaikista jatkuvasti nousevista veroista hallitusta.. Käymme pari ulkomaan matkaa vuodessa silloin matka jo maksaa paljon enemmän, kuin kk kulut ovat.

      Elikkä 2000€ netto tuloilla eläisimme velattomassa isossa talossa 4- henkinen perhe.
      Jäis vaan matkat ja dogaamiset vähemmälle.

      • Anonyymi

        Käteen jää siis verojen jälkeen n.3200 e tästä miinus vuokra 1200 - hoitomaksut -opintolainat-vakuutukset-pakolliset laskut ja yllättävät laskut niin ei käteen jää tosiaan paljon enempää kuin työttömällä jos sitäkään. Emme osta yhtikäs mitään tai käy missään. Mieheni jää nyt joululahjaksi myös työttämäksi joten turha haaveilla siitä oman asunnon ostosta yhden ihmisen "tuloilla".10-vuotta sitten oli asuminen ja menot hieman eri luokkaa kuin nyt joten en lähtisi nykyaikaa siihen vertaamaan. Olemme hakeneet ja etsineet töitä muualta kuin Helsingistä jatkuvasti mutta töitä ei löydy vaikka ammattiskaala on laaja. Siksi mietimmekin olisiko järkevää vaan muuttaa työttömäksi pois Helsingistä mutta pitäisi se karenssi vaan jotenkin kestää. Vihaamme tuilla elämistä eikä sekään tunnu kunnon elämältä. Pitäisi jotain säästöjä saada kasaan mutta joka kuukausi tuntuu tulevan yllättäviä menoja, lähinnä lääkärireissujen ja lääkkeiden muodossa jotka vievät sen kuukauden suurimman osan säästösummasta. Aika patti tilanteelta tämä tuntuu. Lähinnä turhauttaa tehdä töitä ihan piipussa saadakseen elää 0 eurolla.


      • Ymmärtäminenvaikeaa
        Anonyymi kirjoitti:

        Käteen jää siis verojen jälkeen n.3200 e tästä miinus vuokra 1200 - hoitomaksut -opintolainat-vakuutukset-pakolliset laskut ja yllättävät laskut niin ei käteen jää tosiaan paljon enempää kuin työttömällä jos sitäkään. Emme osta yhtikäs mitään tai käy missään. Mieheni jää nyt joululahjaksi myös työttämäksi joten turha haaveilla siitä oman asunnon ostosta yhden ihmisen "tuloilla".10-vuotta sitten oli asuminen ja menot hieman eri luokkaa kuin nyt joten en lähtisi nykyaikaa siihen vertaamaan. Olemme hakeneet ja etsineet töitä muualta kuin Helsingistä jatkuvasti mutta töitä ei löydy vaikka ammattiskaala on laaja. Siksi mietimmekin olisiko järkevää vaan muuttaa työttömäksi pois Helsingistä mutta pitäisi se karenssi vaan jotenkin kestää. Vihaamme tuilla elämistä eikä sekään tunnu kunnon elämältä. Pitäisi jotain säästöjä saada kasaan mutta joka kuukausi tuntuu tulevan yllättäviä menoja, lähinnä lääkärireissujen ja lääkkeiden muodossa jotka vievät sen kuukauden suurimman osan säästösummasta. Aika patti tilanteelta tämä tuntuu. Lähinnä turhauttaa tehdä töitä ihan piipussa saadakseen elää 0 eurolla.

        Laitoinkin .. NYKYISINKIN pärjäisimme 2000€ /kk netolla 4-henkeä isossa vanhassa talossa ja autolla .. SIIS .. Jos emme saisi mitään muuta kuin 2000€/kk käteen .. Hyvin pärjäisimme ... Väännänkö vielä rautalankaa ? Tuosta rahasta menisi n. 600-700€/kk laskuih keskimäärin siis... Loput riittäisivät elämiseen... Tosin mitään luksus lomia ei olisi..


      • Anonyymi
        Ymmärtäminenvaikeaa kirjoitti:

        Laitoinkin .. NYKYISINKIN pärjäisimme 2000€ /kk netolla 4-henkeä isossa vanhassa talossa ja autolla .. SIIS .. Jos emme saisi mitään muuta kuin 2000€/kk käteen .. Hyvin pärjäisimme ... Väännänkö vielä rautalankaa ? Tuosta rahasta menisi n. 600-700€/kk laskuih keskimäärin siis... Loput riittäisivät elämiseen... Tosin mitään luksus lomia ei olisi..

        Oho! Ystäväni asuvat Vantaalla halvoissa omakotitaloissa joissa yllättävät menot vakuutukset autoihin menevät maksut vievät ison osan isostakin palkasta. Ettekö maksa mitään vakuutuksia? yhtiövastike ja velka siis aivan olematon 500 e vai miten teillä ei ole enempää laskuja jos pakolliset menot on 600-700 e? Vesimaksu?Sähkölasku?Kuulostaa aika erikoiselta tilanteesi mutta onnekashan siinä on jos 2000 e pärjää ja se kattaa kaikki laskut, ne yllättävätkin!


      • Esimerkkiälaskuista
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho! Ystäväni asuvat Vantaalla halvoissa omakotitaloissa joissa yllättävät menot vakuutukset autoihin menevät maksut vievät ison osan isostakin palkasta. Ettekö maksa mitään vakuutuksia? yhtiövastike ja velka siis aivan olematon 500 e vai miten teillä ei ole enempää laskuja jos pakolliset menot on 600-700 e? Vesimaksu?Sähkölasku?Kuulostaa aika erikoiselta tilanteesi mutta onnekashan siinä on jos 2000 e pärjää ja se kattaa kaikki laskut, ne yllättävätkin!

        Vesi 600€
        Sähkö 800€
        Lämmitys 2000€
        Kiinteistövero 200€
        Puhelimet ja netti 1200€
        Vakuutukset talo auto lapset 1200€
        Jätehuolto ja esim. aku ankka yms 200€.
        Tässä pyöristys laskuista/vuosi n. 6200€ eli reilu 500€ Tämäkin pyöristys kaikissa kohdissa ylöspäin eli todellisuudessa mennyt keskimäärin reippaasti alle 500€/kk laskuihin..

        Talo on maksettu

        Ruokaan menee 400-500€/kk. Tähän mahtuu mukaan kyllä hygieniakin tuotteet.

        Laitoin että pärjäisimme, jos meille jäisi 2000€/kk netto.

        Meidän netto tulot ovat kuitenkin yli 4000€/kk jsäästämme ja matkustamme. Lapsille ostamme kyllä mitä tarvitsevat.

        Itse huollan/korjaan auton, viinat halvoista maista, ostan ruuat tarjouksista suurimman osan tai marketeista. Vertailemme hintoja yms. siintä se lähtee.
        Lasten kasvaessa vaatteisiin menee aika paljon, ostamme kaikki uutena ..
        Säästöistä aina koneet tai muut mitkä hajoavat


    • 181129

      Miksi te pelkäätte sitä kilometreissä pitempää työmatkaa? Monella menee työmatkaan Helsingin sisälläkin tunti suuntaansa. Itselläni meni aikoinaan n. tunti ja vartti kun asuin Helsingissä ja kävin töissä Helsingissä. Veljeni kulkee Hämeenlinnasta Vantaalle Kehä III töihin, työkaverinsa tulee pääkaupunkiseudulta, Espoosta. Veljeni työmatka Hämeenlinnasta kestää ajallisesti vähemmän kuin Espoolaisen työkaverin.

      Etenkin jos aloittajan mies nyt jää työttömäksi, voi vaimo hyvin kulkea vaikka reilun tunti suuntaansa (100 km Helsingistä), ei ole niin kiire kotiin. Katsoo vaan sellaisen asuinpaikkakunnan josta julkisillakin sopivasti pääsee.

      Verottaja tukee mukavasti työmatkakuluja ja käteen jää palkasta enemmän. Ennakonpidätys putoaa usealla prosentilla, itselläni 22 -> 15,5. Kyllä sillä matkakuluja kompensoi.

    • Ellsukka

      Onko tilanne parantunut ?Mistään tullut mitään apua ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      355
      3163
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      121
      1176
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1157
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      133
      943
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      737
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      727
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      717
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      679
    Aihe