Täällä mellastaa häirikkö

jo.riittää

Tämän pitäisi olla Kanariansaaret keskustelualue. Tuhansia viestejä on tullut samalta tyypiltä kaalikäärylehinnoista. Niillä on valheellisesti mustamaalattu toimivaa yritystä. Viestit on lähetetty ärsyttämistarkoituksessa ja niillä on yritetty sekoittaa asiallista keskustelua täällä.

Usein on nostettu vanhoja, vuoden 2006 keskusteluja, etusivulle niin kuin esimerkiksi tänä aamuna yli 20 viestiä parin minuutin välein ja asialla näyttää olevan sama henkilö. Tällä pyritään sekoittamaan ja hämmentämään tilannetta. Ei kyllä täytä somen eettisiä ohjeita.

171

2130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reppanaon

      Taustalla on ikävä katkeruus. Ihannoi liikaa Inglesistä ja matkoista sinne. On varmaksi täysin persaukinen. Haluaa pilata asiallisen keskustelun. Sitten vielä on jäänyt älyllisesti pahoin vajaaksi, joka purkautuu pahana olona. Kaikista viesteistä paistaa äärimmäinen tyhmyys ja yksinkertaisuus. Voitaisiinko me miten auttaa pahaan oloon? Voi olla myös paikalleen juuttunut pienellä eläkkeellä kituuttava, jota ärsyttää suunnattomasti matkailijoiden reipas rahankäyttö.

    • ilmiantajana

      Skitsofrenia aiheuttaa yhden asian jankuttamista, mitäs teet mielenvikaiselle?, et mitään.
      "ilmianna"-napista pääsee valittamaan, turha täällä on heitellä bensaa liekkeihin, mutta se ei vaan muiden päähän oikein mahdu.

    • Jääköön.yksin

      Luulisi että häirikkö kyllästyy jossain vaiheessa kun kukaan ei vastaa tai provosoidu. Onhan näitä keskustelupalstoja muuallakin, ei tämä maailmaa kaada. Pitäisi olla rekisteröitymispakko niin voitaisiin paremmin seurata kirjoittelua. Jokainen vastaisi omalla nimellään. Tämä vinkkinä jos uudistuksia tehdään.

    • AllerHoi

      Reristeröitymispakko oli muka väärä vaihtoehto, kun moderaattorikoulua perustettiin. Taisi jäädä koulun opetukset käytäntöön saattamatta. Olisiko se rekisteröitymispakko, ainakin ongelmapalstoilla, se kokeilemisen arvoinen vaihtoehto?

    • skitsodillelle

      Kaikki tietää, että sontasäkin pakkomaneeri on nostaa vanhoja ketjuja. Jos joka ainoa etusivulla nostettu ketju ei ole hänen avaamansa, on läävänsä haju puutteellinen.

    • vitsikuko

      No nyt on joku muukin kirjoittaja, hetken. Kivaa, vai mitä?

    • seolipirkkaa

      Ei se antique ole niitä vanhoja juttujakaan kaivellut, turhaa höpinää ja arvailua.

      Eikä nyt kannata taas pienipään tolkuttaa että antique sitä ja tätä.

    • Intuboikaa

      Tällä tasolla mellastaa...

    • havaintoja

      Eikös täällä ole nyt joku muukin kirjoitellut, poikkeuksellisesti?

    • totean

      Juu! Trolli luuli olevansa vitsikäs avatessaan tämän ketjun, mutta kuinkas sitten kävikään?

    • noCANdo4You

      Ja tämäkin yö toiminee häiriköinnin jatkumona.

    • nastahammas

      Josh vain shaishin nashtahampaan takaishin, niin tnassheihin tytön shaattaishin. Hammash hävinnyt on shikshi vihelshin. En yshtävää voi mishtään löytää.

    • Kesrantti

      Mikä häirikkö? Se on vänrikki.

    • nastahammas

      Montaa tyttöä mä pyytelin:
      "Iltaa, shishko. Mennään tansshein."
      Mut' kaikki vishkoi nishkojaan tai huushi: "Häipykää!

      En lähde mukaan pojan, ken tuolla lailla viheltää!"

    • avuliaat

      Kaavin trollille terveisiä Roseladaltakin.

    • hitsivoi

      Kiljupannuun vaan puhtia!

    • vitsikuko

      Onko sontasäkillä flunssa, tms?

    • dilletrollimme

      Sontasäkki on keskittyny ikkasemaan. Kauheaa! Joku muukin kirjoittaa...

    • Intuboikaa

      Terkkuja Kaaville!

    • disponibiliteetti

      Sontasäkki on selvinny flunssasta tai päässy päivystyksestä(?)

      • olet.säälittävä

        Olet vai? Etkös sinä antigue, vai pitäisikö kutsua eläkepapaksi ole Puertossa? Meinaatko kirjoitella tänään virtuaalimatkoistasi myös Polemista trollina, vai meinaatko taas nostella vanhoja kuparipannuviestejä esille? Sitähän sinä olet antigue trolli harrastanut näköjään viime päivinä.

      • vaiettäniin
        olet.säälittävä kirjoitti:

        Olet vai? Etkös sinä antigue, vai pitäisikö kutsua eläkepapaksi ole Puertossa? Meinaatko kirjoitella tänään virtuaalimatkoistasi myös Polemista trollina, vai meinaatko taas nostella vanhoja kuparipannuviestejä esille? Sitähän sinä olet antigue trolli harrastanut näköjään viime päivinä.

        Ai se on antigue/polemista/eläkepappa joka noita vanhoja kuparipannuviestejä nostaa etusivulle? Jaahas. Miksi?

      • mileposta
        vaiettäniin kirjoitti:

        Ai se on antigue/polemista/eläkepappa joka noita vanhoja kuparipannuviestejä nostaa etusivulle? Jaahas. Miksi?

        Koska antigue on trolli, siksi.

    • epätietoinenko

      Liekö Luikonlahteen sontasäkki luikahtanut?

      • Trollihanseon

        Saattaa olla, vaikka onkin mukamas Puertossa "lomalla" useamman trollinimimerkkinsä voimin. Lomakuvat trolli kopioi netistä ja paikallinen sää hänelle selviää webkameroista. Anna-lehdenkään sivuilla ei kukaan enää usko sitä ressukkaan ja sekös sitä vituttaa. Pitääpäs mennä taas kertomaan hieman totuuksia sinnekin palstalle

    • Trollihanseon

      Ei ny. Olen oikeasti katkera sontasäkkinä ja siksi tänne näitä jatkuvasti kirjoittelen. Sossustakin tuet siirtyy Kelaan. Ei perk.... Kylälläkin on kylmä ja lunta sataa.

      • nopeastikotiuduit

        Sinähän nopeasti Suomeen tulit. Aamulla olit vielä Puertossa lomailemassa ja lämmintä oli. Jopa useammalla nimimerkillä lomailit Puertossa ja nyt jo olet takaisin Kaavilla. Nopea olet

    • nopeastikotiuduit

      Antakaa mulle anteeksi nämä kirjoitukseni. Lääkkeet on loppu ja vasta huomenna saan uusia.

      • pyydäparemmatlääkkeet

        Eikö "Puertossa" ole lääkäriasema vähän joku kulmassa. Noh, vakavasti nyt. Älä mene amikseen huomenna jos sulla ei ole lääkitys kohdillaan, ja eihän sulla ole. Kirjoittelet ja trollaat useilla nimimerkeillä ja väität olevasi Puertossa. Pyydä parempia lääkkeitä. Sinusta pitää mennä varoittamaan myös tuon toisen palstan lukijoita.

    • pyydäparemmatlääkkeet

      Minunkin piti saada uudet lääkkeet, mutta nyt ei Kela suostu. Siksi näitä katkerana puran.

    • DonIuis

      Me vanhat canariot halveksimme teitä viikon matkalaisia jotka kiskaisette jo lähtökentällä kovan jurrin päälle. Viikon vietätte sumussa ja vain vaivoin pääsette paluulennolle. Meillä kultaketjumiehillä vaan on enemmän tyyliä kuin perinteisellä tangomarkkinat -Pirkolla ja Paavolla.

      Rakkaudella teidän Don L.

    • DonIuis

      Anteeks nyt näitä. Saan huomenna neuvolasta uudet lääkkeet.

    • epätietoinenko

      Luikonlahden sontasäkkikö ikkasee?

      • Kemissä.se.nykyisin

        Sontasäkki antigue on heinäkuusta asti asunut Kemissä. Muutti sinne mutsinsa kanssa. Trollausta seei ole vähentänyt päinvastoin jatkaa samalla linjalla antigue, polemista, eläkepappa ja turhaatrollausta nimimerkeillään

    • Kemissä.se.nykyisin

      Mä mistään mitään tiedä. Olen sekaisin kuin seinäkello. Lääkkeet tän aiheuttaa...

    • Kemissä.se.nykyisin

      Täällä Kaavilla ei tänään saa apua.

    • PalmanKävijä

      Kun viimeksi tällä palstalla hengailin (se oli aikaa sitten se) niin trollit lyttäsivät Kanariansaaria ja hehkuttivat Thaikkuja, niin kuin nämä kaksi olisivat olleet täysin vertailukelpoisia kohteita. Onneksi sentään siitä on päästy.

    • Diakoni

      Aika omituista, miten jotakuta voi ärsyttää innokkaan Puertodelacrutsilaisfanin hehkuttamat matkajutut niin paljon, että viitsii lopulta pilata koko kanariapalstan. Ilmeisesti sama tyyppi, jaksaa jankuttaa kuin papukaija samoja kuparipannujuttujaan, vastata niihin ja kommentoida niitä.
      Jokohan hänet on paikallistettu ja tunnistettu?

      Eihän se viime talvena Puertossa käynyt "hehkuttaja" tehnyt muuta, kun kertoi pilkuntarkasti ja äärimmäisen yksityiskohtaisesti matkastaan ja muijastaan ja elämyksistään. Satuin näkemään hänet kerran Pikkupohjolan pihalla, ja hänen juttujaan kuunnellessani kiinnitin huomiota vain hänen pikkupoikamaiseen käytökseensä.

      • Päiväni.murmelina

        Mukava lukea päivittäin matkakertomusta, kuinka käydään suomalais kuppiloissa aamula, päivällä ja illalla, tapaillaan suomalaisia, ostetaan kelloja ja käydään juomassa kahvia. Ihana seikkailuloma paratiisissa jota on kotona kiva muistella, kaikkea mitä uutta tuli nähtyä ja koettua.

      • Tämänmejotiedämme
        Päiväni.murmelina kirjoitti:

        Mukava lukea päivittäin matkakertomusta, kuinka käydään suomalais kuppiloissa aamula, päivällä ja illalla, tapaillaan suomalaisia, ostetaan kelloja ja käydään juomassa kahvia. Ihana seikkailuloma paratiisissa jota on kotona kiva muistella, kaikkea mitä uutta tuli nähtyä ja koettua.

        Grutsissa on hianoo kävellä, syödä, tavata ystäviä.

    • Kaksiriittää

      Pienipää-kääryle pitää lomaa palstalta juuri nyt, eipä voi kuin toivotella hyvää ja ennen kaikkea pitkää "lomaa". Nyt kun se toinenkin (säkiksi kutsuttu) on ollut pari päivää pois, niin tämä näyttää jo normaalilta keskustelupalstalta. Se on mennyt itseltä ohi, miksi puhutaan aina jostain trolliarmeijasta, silloinkin kun yksi ja sama kirjoittaa 30 samansisältöistä viestiä päivässä.
      No joo...joku tällä hetkellä nostaa vanhoja ketjuja, toisaalta vanhat on usein parempia kuin uudet. Ketjujen nostaja ei ole onneksi 24/7 palstalla.

      • Asiakirjoittaja661

        Se pienipää joka haukkui pannuravintolaa on tuo antigue. Trollaa palstalla rekisteröidyillä ja rekisteröimättömillä nimimerkeillä ja haukkuu asiakirjoittajia.
        Ensin haukkuu hatusta vedetyllä nimimerkillä ja sitten tulee ihmettelemään että "täällä mellastaa häirikkö". Mitäköhän tyydytystä tuo häirikkö antigue tästä kaikesta oikein saa?

        "Se on mennyt itseltä ohi, miksi puhutaan aina jostain trolliarmeijasta, silloinkin kun yksi ja sama kirjoittaa 30 samansisältöistä viestiä päivässä."

        Se kirjoittaja on antigue/eläkepappa/polemista. Tämän pitäisi olla matkailupalsta mutta antigue täyttääpalstan näillätrolli ongelma viesteillään. Miten ne liittyvät matkailuun? Menisi jollekin trollauspalstalle itkemään. Täällä hän trollaa lisäksi kymmenillä satunnaisilla rekisteröimättömillä nimimerkeillä.

      • Asiakirjoittaja661

        Asiakirjoittaja661, eli sontasäkki on se, jolla ei taida "vähän viirata". Huomenna pääsee Kaavilla taas mielenterveysneuvolan jonoon.

    • turhaatrollausta

      Ei tunnu enää pitävän "lomaa". Kiljukänni lienee taas käynnistynyt.

    • Viirata

      Annanpalstalla antigue kirjoittaa oikein kuvien kera.että kyllä taitaa olla kuitenkin pdg.ssä.ei kai kukaan viitsisi tuollaists työtä tehdä mielikuvitusmatkansa eteen.taitaisi vähän jo viirata.

      • KeminKemisti

        Eläkepappa ja Antigue ilmestyivät vuosi sitten palstalle suunnilleen samoihin aikoihin PtoCruz- ketjuun. Ei ole silti yksi ja sama kirjoittaja...onkohan yhteinen palstavihollinen syventänyt kumppanuutta?

        Trolliongelma ei ainakaan ole Antigue, paljasti sen jo viime talvena. Ja mihin helvettiin pappa taas tarvisi jotain apunikkiä, kun pystyy vastaamaan omallaankin?

        Polemistassa on jotain outoa. Satuinpahan huomaamaan kun se ilmestyi muutama viikko sitten tänne. Ens alkuun näytti, että joku on vaan rekkautunut osallistuakseen keskusteluun rekisteröinnin puolesta, hulluahan se on jos puskiksena sitä vaatii. Sitten se jäikin kinaan trollin kanssa Antiguen tyylillä. 100% varma ettei ole mikään "uusi kirjoittaja". Onko Antigue tai joku, joka tahallaan feikkaa A:ta? Varmaan pystyisi profiloimaan kellon ajoista penkomalla kaikki ketjut niin S24:sta kuin Annastakin kuukauden ajalta, jos se asia on aivan välttämätön tietää. Ei kai toisen kirjottajan ilmiselvä jäljitteleminenkään ole palstan säännöissä kiellettyä, mutta tähän tilanteeseen älytöntä provoilua. Jos Polemista ei olekaan feikki, niin siinä tapauksessa aivan typerä veto Antiguelta, mutta ei säännöissä kiellettyä sekään.

      • Terkkuja.Kemiin
        KeminKemisti kirjoitti:

        Antigue on Polemista. Muistan kun se rekisteröityi innolla että uutta rekisteröitynyttä nimimerkkiä pukkaa. Sitten alkoi samanlaisen sonnan heitto mitä antigue ja trolliongelma aina tekee. Sehän jo kerran myönsi olevansa antigue, mutta trollausten takia ylläpito on sen viestin poistanut. Poistettu on myös se viesti jossa antigue myöntää kirjoittavansa myös eläkepappa nimimerkillä ja trolliongelma nicillä.

        Tästä eläkepapastahan antigue jäi kiinni jo viime talvena.
        Terveisiä Antiguelle Kemiin o/

    • Yksijasamakama

      Kyllä pole ja anti on sama henkilö..a.lla on niin kova hinku kirjoittaa tänne että loi polen itselleen..vkon vielä tänne kirjoittaa kun pdg.ssä on tai ei ole.kk.n matkallahan tuon pitäisi olla.profiloija ei tarvitse olla kun yhdentää nämä a..n ja polen yhdeksi.samaksi
      Onko sitten mies vai nainen mutta yksi ja sama kama.

      • compostelana_venezuela

        ottamatta kantaa onko anti ja pole sama, niin ei voi kun ihmetellä kuinka joku on nähnyt noinkin paljon vaivaa polemista-nikin eteen.
        -antiguen kirjoitustyyli
        -vaatii pakollista rekisteröintiä
        -vastailee palstatrollille
        -kirjottaa vain puuerto cruzista
        -on saattumalta samaan aikaan useamman viikon matkalla
        -suomibaari-orientoitunut

      • ihanhelvetinsama
        compostelana_venezuela kirjoitti:

        Polemista on muutaman kerran lipsauttanut asian tai ilmaisun joka paljastaa hänet Antigueksi.
        Eläkepappa on linjoilla samoihin aikoihin kuin Antigue tai Polemista. Hauska sattuma muka? Ei voi olla sattumaa joka päivä.
        Kyseessä jakautunut nimimerkkipersoonallisuus eli multinikki joka kirjoittaa myös puskasta. Kirjoitustyyliä voi yrittää muuttaa, mutta aina jokin seikka totuuden paljastaa. Tiikeri ei pääse raidoistaan.

        Mutta mitä sitten? Kirjoitelkoon vaikka kuinka monena hahmona. Keneltä se on poissa? Ketä se häiritsee? Jos häiritsee, on parasta tarkistaa oma mielenterveys ja lääkitys. Ei mun persettä kutita vaikka täälläjokaiella olisi sivupersoona poikineen. Kutittaako sinun?

      • compostelana_venezuela

        ei kutita. eläkepapan tyyli on vaan täysin erilainen kuin antiguen. molemmat kaverukset toki päivystää palstoilla, sehän hyvin tiedetään. kommentoin ainoastaan polemista-nikkiä. antiguella ja eläkepapalla hyviäkin kirjoituksia annassa.

      • Dissosiatiivinenko
        compostelana_venezuela kirjoitti:

        ei kutita. eläkepapan tyyli on vaan täysin erilainen kuin antiguen. molemmat kaverukset toki päivystää palstoilla, sehän hyvin tiedetään. kommentoin ainoastaan polemista-nikkiä. antiguella ja eläkepapalla hyviäkin kirjoituksia annassa.

        Mä uskon epäpyhään kolminaisuuteen Antigue=Polemista=Eläkepappa. Liikaa sattumia ollakseen sattumaa.

        Hölmöimpiä huijjaa palstoilla, jopa face to face kuten Sotamarsalkka Ventoa.

      • Dissosiatiivinenko

        Miksiköhän uskoni kolminaisuuksista olisi relevanttia? Pitäisikö minunkin keskittyä matkailupalstalla matkailukerotumuksiin? Mutta kun minä en matkaile...

      • kirotusvire

        "matkailukerotumuksiin" po. matkailukertomuksiin. Keskity kirjoittamiseen.

    • Yksijasamakama

      Anteeksi nyt, lääkkeet ei auta ja pakkomaneerit kiertää kehäpäätelmää.

    • Papajako

      Ja tää anteeksi tyyppi on papukaija joka toistaa mitä me halutaan.on se niin papukaija

      • Papajako

        Kuten huomaatte, en osaa kirjoittaa edes nimimerkkiäni, joten anteeksi.

    • vanhanliitonmies

      Minusta tuntuu että ainoa häirikkö tällä palstalla on tämä kaveri tai useampi joka päivästä toiseen ylläpitää näitä trolliongelma "keskusteluita". Jos teitä onkin yksi tai useampia niin lopettakaa kaikki tällainen kirjottelu. Te olette ainoita häiriköitä tällä palstalla.

      • Antigueontrolli

        Sontasäkki antigue/eläkepappa polemistalla lienee tylsää uudessa kotikaupungissaan Kemissä. Ei liene kavereita uudessa ammattikoulussa ja siksi hakee huomiota tältä matkailupalstalta.

    • Antigueontrolli

      Anteeksi kaikille. En ole koskaan matkaillut, enkä voi, siksi ilkeilen matkailupalstalla, kateellisena.

    • vanhanliitonmies

      En saa, riittävästi avustuksia sossusta, tai nyt Kelasta, riittävästi. Neuvola ei anna mömmöjä. Olen katkera!

      • vanhanliitonmies

        Antakaa riittävästi!

    • havaintoja

      On sitten taas alkanut vanhojen ketjujen nostelu...

    • Terkkuja.Kemiin

      Osoitan sontasäkin tasoa.

    • havaintoja
    • disponibiliteetti

      Olisiko YP:n syytä yrittää jotain?

    • turhaatrollausta

      Otsikkotasolla näyttäisi olevan jopa matkailukeskustelua. Sitten jokainen ketju saastuu. Trolli iskee kaikkeen, mikä liikkuu. Uudet, satunnaiset kirjoittajat ei tätä tiedä. Tämäkin ketju osoittaa, että asiat eivät muutu.

      • EiMuutuEiMuutu

        Olet oikeassa.
        Trolli kaivoi tämänkin vuodent akaa esiin. Aikamoinen trolli se olikin.

      • trollaustaturhaan

        Yep, trolli näyttää iskevän aivan kaikkeen. Trolli jopa nostaa etusivulle näitä vuoden vanhoja viestiketjuja jotka eivät liity Kanariansaariin eikä matkailuun millään tavalla. Trollia voisi valistaa että olisi suotavaa keskittyä ihan vain Kanariansaariin ja kyseisten saarten matkailuun.

    • epätietoinenko

      Saman vuoden ketju ei ole vanha. Perustrolli nostelee tyypilisesti paljon vanhempia ketjuja ylös. Trollausselosteet on tärkeitä, jotta satunnaiset kirjoittajat ymmärtää, miksi jokainen ketju saastuu.

      • Papankiksit

        Ymmärtääkös pappa itse miksi ketjut saastuu? Saako pappa kiksin jokaisesta trollauksesta vai peräti ORGasmin?
        Jospa tyydyttää hän sitä muoria välillä.
        Niin palstat siistiytyy ja mummu hymyilee.
        Kokeileppas!

    • Eipaluutaentiseen

      Aivan samalla tavalla kuollut on tuo Aurinkorannikon palsta. Viikkoon ei siellä yhtään kirjoitusta. Luulen että porukka kirjoittelee enemmän Facebookissa tai jossakin muualla. Anna-lehdessä on kanssa keskustelupalsta, mutta siellä ei ole kuin muutama jotka ovat omineen palstan omaksi leikkikentäkseen. Ei sielläkään kukaan "ulkopuolinen" kirjoittele. Olen siellä suunnitellut Las Palmasin keskustelua, mutta luulen että nämä vakikirjoittajat tulisivat kuitenkin toivottamaan tervetulleeksi palstalleen sun muuta roskaa etten ole vaivautunut. Tuskin saisin kirjoittaa ja saada vastauksia ilman heidän aktiivista kommentointiaan. Täällä palstalla taas ei ole yhtään vastausta saaneet nuo jotka ovat kysyneet Inglesin ja Las Palmasin vakiasukkaiden perään. Kuollut palsta tämä on. Jopa trollit ovat täältä poistuneet.

      • Yksiannasta

        Kyllä Annan palstalle voi perustaa uusia ketjuja koskien Kanariansaaria. Palstan periaatteidne mukaan kirjoittajan tulee rekisteröityä omalla nimimerkillä, tällä tavalla pidetään asiattomat jutut aisoissa. Kukaan nykyisistä aktiivista kirjoittajista ei ole "ominut" palstaa, ja ainakin osittain rekisteröitymispakosta johtuen kirjoittajia on vähän.

        Uuden ketjun kautta aktiivisuus ehkä nousisi. Ja nykyisten aktivistien kirjoitusten perusteella tulee kuva, että monet heistä matkailevat ja ovat matkailleet mieluusti myös Las Palmasissa. Olisi hyvä saada heidän kokemuksiaan sinne muidenkin luettavaksi ja vinkiksi. Joten rohkeasti vaan uutta ketjua perustamaan.

      • Eipaluutaentiseen
        Yksiannasta kirjoitti:

        "Kukaan nykyisistä aktiivista kirjoittajista ei ole "ominut" palstaa, ja ainakin osittain rekisteröitymispakosta johtuen kirjoittajia on vähän."

        Tämä siellä nimenomaan on tapahtunut, eli palsta on omittu muutamalle vakikirjoittajalle jotka katsovat palstan täysin heidän omaksi palstakseen. Silloin kun ei vielä ollut rekisteröitymispakkoa sieltä häädettiin vakikirjoittajien toimesta kirjoittajia pois. Tiedän tämän koska seurasin palstaa. Heidän kirjoituksensa olivat täysin asiallisia, vaikka siellä oli myös asiattomia kirjoituksia. Annan sivusto oli täysin asiallinen ennen kuin sinne ilmestyi tältä Suomi24 palstalta kaksi kirjoittajaa jotka välittömästi valtasivat palstan itselleen. Sinällään minulla ei ole mitään rekisteröitymistä vastaan, mutta palstan itselleen omineet saavat minut ainakin olemaan kirjoittelematta Annaan. Voin lukea, en kirjoita. Jos joku tietää onko olemassa palstaa asialliselle Kanariaarten keskustelulle, ilolla ottaisin vinkin vastaan.

      • P..P
        Eipaluutaentiseen kirjoitti:

        Facebookissa on useitakin asiallisia Kanaria ryhmiä. Toki niissä on tason ja ylläpidon suhteen eroja. En nyt ala nimiä heittämään mutta facen hakuun vaan Kanariaa, Puerto jne. niin alkaa löytyä.

      • kirjoittaiskoha
        Eipaluutaentiseen kirjoitti:

        "Kukaan nykyisistä aktiivista kirjoittajista ei ole "ominut" palstaa, ja ainakin osittain rekisteröitymispakosta johtuen kirjoittajia on vähän."

        Tämä siellä nimenomaan on tapahtunut, eli palsta on omittu muutamalle vakikirjoittajalle jotka katsovat palstan täysin heidän omaksi palstakseen. Silloin kun ei vielä ollut rekisteröitymispakkoa sieltä häädettiin vakikirjoittajien toimesta kirjoittajia pois. Tiedän tämän koska seurasin palstaa. Heidän kirjoituksensa olivat täysin asiallisia, vaikka siellä oli myös asiattomia kirjoituksia. Annan sivusto oli täysin asiallinen ennen kuin sinne ilmestyi tältä Suomi24 palstalta kaksi kirjoittajaa jotka välittömästi valtasivat palstan itselleen. Sinällään minulla ei ole mitään rekisteröitymistä vastaan, mutta palstan itselleen omineet saavat minut ainakin olemaan kirjoittelematta Annaan. Voin lukea, en kirjoita. Jos joku tietää onko olemassa palstaa asialliselle Kanariaarten keskustelulle, ilolla ottaisin vinkin vastaan.

        Eikö just siks kannattais rekisteröidä itsensä sinne anna-palstalle, saisi vanhoilta vakkareilta vallan pois.

      • epätietoinenko

        Siis minkä vallan?

      • Annaanvaan

        Niinpä. Kaikki mahtuu Annaan mukaan. Pitää vaan rekiströityä. Asiallisilla kirjoittajilla rekisteröitymisen ei pitäisi olla este. Pitäisi löytyä vaan halua.

      • P..P
        epätietoinenko kirjoitti:

        Siis minkä vallan?

        Käypä piruuttasi katsomassa kuinka siellä valtaa käytetään tälläkin hetkellä. Tämän päivän kirjoitusten perusteella ei liene epäselvyyttä mikä on homman nimi.

      • Kupletinjuoni

        Mummun valta sortuu jos sitä uskaltaa vastustaa niinkuin A nyt tekee. Onneksi A vihdoin tajusi kupletin juonen.

      • bannatuille

        Siellä mitään "valtaa" ole. Kaikki, jotka kirjoittaa sääntöjen puitteissa, pysyy palstalla. Bannatuksi tulee ne, jotka häiriköi. Eikö tämä ole jo opittu?

      • niinkösemenee
        bannatuille kirjoitti:

        Siellä mitään "valtaa" ole. Kaikki, jotka kirjoittaa sääntöjen puitteissa, pysyy palstalla. Bannatuksi tulee ne, jotka häiriköi. Eikö tämä ole jo opittu?

        Tarkoitat siis nyt että A:lla on edessä bannaus?

      • Nar.sisti
        bannatuille kirjoitti:

        Siellä mitään "valtaa" ole. Kaikki, jotka kirjoittaa sääntöjen puitteissa, pysyy palstalla. Bannatuksi tulee ne, jotka häiriköi. Eikö tämä ole jo opittu?

        Ei ole valtaa mutta mamma "yliviisaudella" ja kimahtelulla kyllästyttää asia kirjoittajat. Muutama vuosi sitten kävi niin ja nyt sama juoni kupletissa.

      • Eivoimitäännyt
        Nar.sisti kirjoitti:

        Ei ole valtaa mutta mamma "yliviisaudella" ja kimahtelulla kyllästyttää asia kirjoittajat. Muutama vuosi sitten kävi niin ja nyt sama juoni kupletissa.

        Minkäs sille voi jos palstan kuningatar kuvittelee oikeasti tietävänsä kaikesta kaiken. Ei muilla ole siihen mitään sanomista, tai tulee mamman toimesta sanomista.

      • kirotusvire
        Nar.sisti kirjoitti:

        Ei ole valtaa mutta mamma "yliviisaudella" ja kimahtelulla kyllästyttää asia kirjoittajat. Muutama vuosi sitten kävi niin ja nyt sama juoni kupletissa.

        "asia kirjoittajat" kirjoituksen opiskelua

      • kirotusvire
        kirotusvire kirjoitti:

        "asia kirjoittajat" kirjoituksen opiskelua

        siis kaipaa, vai kaipaako?

      • haistasinäpaska
        kirotusvire kirjoitti:

        "asia kirjoittajat" kirjoituksen opiskelua

        Väärä palsta oikein kirjoituksesta viisastelulle. Äidin kielen ja kieli opin palsta on joku toinen.

      • Ash-Mummo
        Kupletinjuoni kirjoitti:

        Mummun valta sortuu jos sitä uskaltaa vastustaa niinkuin A nyt tekee. Onneksi A vihdoin tajusi kupletin juonen.

        S-mummo löi hra A:lle luun kurkkuun. Pisteet s-mummolle!

      • A.on.nöyryytetty
        Ash-Mummo kirjoitti:

        S-mummo löi hra A:lle luun kurkkuun. Pisteet s-mummolle!

        Piti minunkin käydä oikein lukemassa. Muori haukkuu A:n lyttyyn ja A. ei voi kuin vaikeroida.
        A. sai ainoaksi puolustajakseen sydänystävänsä Ep:n. Nauroin ihan vedet silmissä kun A:n valta palstalla murenee. Tästä kun A. joutuu vielä nurkaan häpeämään niin siellähän voisi alkaa kirjoittelemaan.

      • Tuleepiantakaisin
        A.on.nöyryytetty kirjoitti:

        Piti minunkin käydä oikein lukemassa. Muori haukkuu A:n lyttyyn ja A. ei voi kuin vaikeroida.
        A. sai ainoaksi puolustajakseen sydänystävänsä Ep:n. Nauroin ihan vedet silmissä kun A:n valta palstalla murenee. Tästä kun A. joutuu vielä nurkaan häpeämään niin siellähän voisi alkaa kirjoittelemaan.

        Älä nyt. Se tulee pian tänne takaisin jos ei kehtaa enää kirjoitella Annan palstalla. Joudutaan häätämään se toistamiseen pois täältä.

      • M.ummo
        Ash-Mummo kirjoitti:

        S-mummo löi hra A:lle luun kurkkuun. Pisteet s-mummolle!

        Narsistille ja päällepäsmärille pisteet? Ikä ei ole puolustus ikävälle käytökselle netissä eikä livessä.

      • eitakuullatule
        Tuleepiantakaisin kirjoitti:

        Älä nyt. Se tulee pian tänne takaisin jos ei kehtaa enää kirjoitella Annan palstalla. Joudutaan häätämään se toistamiseen pois täältä.

        Ei tule. Minä pidän siitä huolen.

      • kirotusvire
        haistasinäpaska kirjoitti:

        Väärä palsta oikein kirjoituksesta viisastelulle. Äidin kielen ja kieli opin palsta on joku toinen.

        "kieli opin palsta" tulisi silti olla haussa

    • hukikojo

      Mummoko kaipaa pms-peruja ja jurripäissään opettaa poikia?

      • Mummu.rules

        Viimeistään aamulla poistaa vuodatuksensa kuten joskus aiemmin. Muistaako kukaan mummukan avautumista rakkauksistaan ym. höpötystä? Sai nauraa vedet silmissä. Hyvä että eläkeläisillä menee lujaa. Gin tonic!

    • hyvinkaako

      Siellä se kaameessa kännissä posottaa kaikkea tulevaa ja palavaa.

    • Annukassa

      Eläkeppa vei pisteet kotiin!!

      Hauskaa.

      Jos kolmikko Puertossa on niin miksi he eivät keskustele livenä?

      • Ash-Mummo

        Ei hätäillä, mummo iskee vielä takaisin.

    • happyparty

      GIN-tonic! Ja pari lisää...

      • Pientäpalautetta

        Kappas! Annan ystävyksille on tullunna nokkapokkaa! Jatkakaa sanailua palstallanne huomena!
        Me muut ehkä jatkamme tällä puolella. Annaan emme tule haukuttaviksi.
        Aivan liikaa hävisi asiakirjoituksiamme.
        Tämä systeemi on hyvä S24 vs Anna, kannatetaan sanan vapautta!!!!

        Uskalsin kirjoittaa tämän tähän aikaan, klo 22-24 välillä paikallista Puerton aikaa.
        En ole KILJUAVUSTEINEN, kuten eivät ne kymmenet muutkaan papan irvimät talviasukkaat tässä kaupungissa!
        Satoja kertoja on papparainen käyttänyt herjoissaan sanaa kiljuavusteinen.
        Niinpä hänet kaupungilla tunnetaan osuvasti lempinimellä "Kilju".

        Hyvää yötä!

      • isompaaOtetta
        Pientäpalautetta kirjoitti:

        Pappa saisi korottaa poppoon ainakin KILJUAVUSTEISESTA giniavusteiseksi. Nyt on Puertossa jo päivä, joten ei tarvitse pimeässä pelätä.

    • P..P

      Ei tarvitse salkkareita katsella kun meillä on naistenlehden kolmikko viihdykkeenä. Tosi hupaisaa seurata noiden nahistelua. Kukahan siellä "korjaa kentän" eilisen kiljuavusteisen ottelun jälkeen ja kuka nuolee haavojaan.

      • viikonloppua

        Noinhan se...S.rouva, Antsuliini ja Kiljupappa takaavat viihteen.

        Puerton aamupäivä vähän viileähkö ja puolipilvinen, mutta poutaa. Eli ihan normisäätä tähän vuodenaikaan.

    • Sesiitä

      Pdc .ssä mukavat kesäiset ilmat.Välillä pilveilee.mutta rantakatukin on jo kunnossa.Ihmiset tyytyväisiä.

    • Yskänlääke

      A:lta ehkä paras kirjoitus koskaan. Klo. 11.48
      Kauan se kesti mutta lopulta hän ymmärsi yskän.

      Kiitos Puerton kolmikko. Olette parasta viihdettä.

      • TurhaPoistattaa

        Tosiaan viihde senkun paranee. Toivottavasti sotainen vento antaa tulla oikein olan takaa. Hänhän on aina oikeassa, oli sitä jo taannoin tällä palstalla ja nyt on vaan parantanut vauhtia.

      • Gincontonic
        TurhaPoistattaa kirjoitti:

        Tosiaan viihde senkun paranee. Toivottavasti sotainen vento antaa tulla oikein olan takaa. Hänhän on aina oikeassa, oli sitä jo taannoin tällä palstalla ja nyt on vaan parantanut vauhtia.

        Menisikö joku Puertosso olija paraatipaikalle? Raportoisi tänne palstalle kun herrasväki toisensa kohtaa? Suora livelähetys PP:stä. Saisimme seurata tapahtumien kulkua reaaliajassa.
        Täytyy lähteä ostamaan poppareita ja energiajuomia. Jaksaa sitten kotikatsomossa laatuviihdettä seurata.

    • Ja.lapset.laulaa

      "Rautakansleri über alles"

      Eeppistä, niin eeppistä!

      • Ilmaistahupia

        Onks Kiljuu näkyny? On päivän eka kysymys kylän raitilla.
        Ja vastaus on yleensä myönteinen...
        Hauskaa viikonloppua!!!!!

      • Pappaakiusataan
        Ilmaistahupia kirjoitti:

        Onks Kiljuu näkyny? On päivän eka kysymys kylän raitilla.
        Ja vastaus on yleensä myönteinen...
        Hauskaa viikonloppua!!!!!

        Miksi eläkepapan lempinimi on Kilju? Sitäkö hän juo, vai mistä moinen lempinimi?

      • nimimiestämyöten
        Pappaakiusataan kirjoitti:

        Miksi eläkepapan lempinimi on Kilju? Sitäkö hän juo, vai mistä moinen lempinimi?

        Eikä kiusata. Pappa vaan niin kauan jankkasi kiljusta, että ihan luontevasti sai siitä itselleen liikanimen Kilju. Yleisesti käytössä ollut täällä Puertossa jo pari vuotta.

    • Daleta

      Onneksi rouva antaa spedelle kyytiä!

      • Luotettavampi

        Uskokoon jokainen mitä huvittaa.

        Vaikka kukkahattutäti ryntäsi kehumaan ja puolustamaan ystäväänsä, uskon mieluummin annan palstan asiallista ja asiantuntevinta herraa.

      • eivätolekonkareita
        Luotettavampi kirjoitti:

        Uskokoon jokainen mitä huvittaa.

        Vaikka kukkahattutäti ryntäsi kehumaan ja puolustamaan ystäväänsä, uskon mieluummin annan palstan asiallista ja asiantuntevinta herraa.

        Jaa ketä? Antiikki ja eläkepappa ei ole mitään Puerton konkareita. Netistä etsivät tiedot ja levittävät omina kokemuksinaan.
        Tarkoititko ookke karaa, sitten ymmärrän. Hän vähemmän kirjoittelee kun lienee saanut tarpeekseen johtajista.

      • V.Inkki
        eivätolekonkareita kirjoitti:

        Jaa ketä? Antiikki ja eläkepappa ei ole mitään Puerton konkareita. Netistä etsivät tiedot ja levittävät omina kokemuksinaan.
        Tarkoititko ookke karaa, sitten ymmärrän. Hän vähemmän kirjoittelee kun lienee saanut tarpeekseen johtajista.

        Vilkaise annaa ja tajuat ketä tarkoitetaan. Nimimerkki joka oli hoodeilla paljon ennen mummoa.

    • P..P

      Naistenlehden palstan eiliset kirjoitukset kun selittäisi eskarilaisille niin ne naureskelisivat ja sanoisivat jotenkin siiheen malliin että voi juku miten lapsellisia aikuiset osaavat olla. Ja näinhän se on. Nämä ”aikuiset” ihmiset ovat kuin pahaiset kakarat hiekkalaatikolla ja tällä kertaa leikki loppui lyhyeen. Tosin pienen kyräilyn jälkeen ovat taas kavereita kuten lapsoset tapaavat olla ja hiekkakakkuja tehdään kuten ennenkin. Aina seuraavan kiljusatsin valmistumiseen asti...

      • kaikkionnähty

        OHO! A. nöyrtyi pyytämään anteeksi, mutta kehtaa itse pyytää S:ltä anteeksipyytöä. Uskomaton "mies".

      • Nöyrtykää.pojat
        kaikkionnähty kirjoitti:

        OHO! A. nöyrtyi pyytämään anteeksi, mutta kehtaa itse pyytää S:ltä anteeksipyytöä. Uskomaton "mies".

        Antiikki saisi kyllä pyytää anteeksi myös sotikselta. Miksi antiikki ylipäätään aukoo päätä sotiksen viestiketjussa? Ei sotiskaan availe lärvia papan viestiketjussa.

      • kaikkionnähty
        Nöyrtykää.pojat kirjoitti:

        Antiikki saisi kyllä pyytää anteeksi myös sotikselta. Miksi antiikki ylipäätään aukoo päätä sotiksen viestiketjussa? Ei sotiskaan availe lärvia papan viestiketjussa.

        A. yrittää vallankaappausta Annan palstalla yhdessä Ep:n kanssa. On ne härskejä kavereita. Tulee palstalla tyhjästä ja yrittää ottaa palstan haltuunsa.

      • Pata.kattilaa.soimaa

        Mikä mielestäsi itse olet :D

      • Hyvääviihdettä
        kaikkionnähty kirjoitti:

        A. yrittää vallankaappausta Annan palstalla yhdessä Ep:n kanssa. On ne härskejä kavereita. Tulee palstalla tyhjästä ja yrittää ottaa palstan haltuunsa.

        Ei pidä paikkaansa. Antavat vaan ansaittua kyytiä pitkään palstaa hallinoineelle kaikkitietävävälle ladylle ihan aiheesta. Viihdettä niitten temmyllys kuitenkin on. Se on varma.

      • P..P
        Pata.kattilaa.soimaa kirjoitti:

        Mikä mielestäsi itse olet :D

        Täysin ulkopuolinen havainnoitsija joka seuraa Kanarian keskusteluja erinäisillä palstoilla ja kommentoi mitä mieleen juolahtaa.

      • Skösiel

        S kirjoitteli samaa tuolla naisten puolella. Sattumaako :D

      • P..P
        Skösiel kirjoitti:

        S kirjoitteli samaa tuolla naisten puolella. Sattumaako :D

        Jos viittaat hiekkalaatikkokommenttiini niin voin sanoa että se koskee myös mainitsemaasi nimimerkkiä, joka on näin ulkopuolisen silmin yhtä syyllinen tai syytön eiliseen hupiepisodiin kuin nämä muutkin.

      • Skösiel

        Myös S seuraa kanariakeskustelua kokonaisvaltaisesti kommentoiden kaikkialla mitä sattuu. Sattumaako :D

      • Bushlady
        Skösiel kirjoitti:

        Myös S seuraa kanariakeskustelua kokonaisvaltaisesti kommentoiden kaikkialla mitä sattuu. Sattumaako :D

        No älä. Olipa yllätys!

      • AnnanAkat
        kaikkionnähty kirjoitti:

        A. yrittää vallankaappausta Annan palstalla yhdessä Ep:n kanssa. On ne härskejä kavereita. Tulee palstalla tyhjästä ja yrittää ottaa palstan haltuunsa.

        Saattavat yrittää. Härskejä ovat ja yhtä vallanhaluisia kuin Rautarouvakin.
        Kolmen akan palsta koko Anna.

    • kissamummo123

      Omistaako siellä ketjuja kukaan henkilökohtaisesti? Ei kai se niin ole. Onhan se nyt mielenkiintoista seurata miten tapahtumat etenee. Tämäkin "konflikti on ollut odotettavissa. Sitä saa mitä tilaa. Onneksi on rekisteröinti päällä, ei turhan monet sotkeudu sinne. Jos yleensä menee väliin, se on kolmannen korvapuusti.
      Noista ei kannattaisi mieltänsä pahoittaa ja kaunaa kantaa. Siinä vain myrkyttää sielunsa. Suhteeellisuudentajua kehiin. Mielistelyä ja lipomista, sitä on ollut. Teennäisyys ei kannata. Kenenkään ei tarvitse olla päällikkö.
      Välillä en viitsinyt, jaksanut lukea pitkiä sepustuksia, mutta A kirjoittaa tavallisen tallaajan tasoisesti (usein) eikä hienostele. Ja raittius, siitä tykkään ja Elmerille terveiset.
      Seurataan, seurataan..

      • hymyillääntavatessa

        A. on kyllä aikana kaukana raittiista miehestä. Hän on raitis vain näissä nettikeskusteluissa, mutta ei näistä nyt kannata sen suurempaa meteliä pitää. Hymyillään kun tavataan.

      • isompaaOtetta

        Tuohan viittaa "tietoon" ihan samalla tasolla, kuin että joku olisi nähnyt eläkepapan. Kuka se on?

      • susiseon

        Mites ne Mersut ja eukon kallit laukut, Villeroyn astiastot...

    • kyllääntynyt

      Menkää sinne annan palstalle juoruamaan ämmät.

      • LosOlivos

        Tule sinä tänne Puertoon totuus näkemään. Ämmä.

        Keskustelujen feimit täällä tunnetaan. Kuka on asiallinen ja kuka narsissi. Kuka astuu korkin päälle ja kuka ei.

      • odotetaan

        Kyllä ne nyt varmaan pelästyi.

      • herkkikset
        odotetaan kirjoitti:

        Kyllä ne nyt varmaan pelästyi.

        Onko muuten edelleen hauskin juttu se, kun siltä yhdeltä rouvalta meinattiin varastaa kokonainen mies?

      • Lisää_hupijuttuja
        herkkikset kirjoitti:

        Onko muuten edelleen hauskin juttu se, kun siltä yhdeltä rouvalta meinattiin varastaa kokonainen mies?

        Sitä ei olla kuultu. Kerro ihmeessä!

    • P..P

      Miksiköhän hän ei ole kommentoinut eilistä dramaattista episodia tänään millään lailla?

      • nuo3ämmmää

        The Rouvaako tarkoitat. Hän sanoi 'Adios'.
        Kilju ei sanonut mitään. Hän pitää aina pienen tauon ja vastaa sitten 'fiinisti'.
        Kaikki kolme ovat täällä ja lukevat näitä tälläkin hetkellä...

      • lupittaja
        nuo3ämmmää kirjoitti:

        The Rouvaako tarkoitat. Hän sanoi 'Adios'.
        Kilju ei sanonut mitään. Hän pitää aina pienen tauon ja vastaa sitten 'fiinisti'.
        Kaikki kolme ovat täällä ja lukevat näitä tälläkin hetkellä...

        Voi voi teitä juoruakkoja. Älkää olko noin lapsekkaita....lökäpöksyt!

      • niisekäy

        A on varsinainen primadonna kuten pappakin. S näpäytti A:ta multinikkeilystä täällä ja sai A:n hiiltymään pahan päiväisesti. Huomaahan tuon sokea reettakin että se älähtää johon kalikka kolahtaa.

        Ihmeen kauan tuo asiallinen rouva on noita kahta joka paikkaan sotkevaa ja kaiken keskustelun tappavaa ylimielistä hamemiestä kestänytkin. Livenä niitä tuskin kestää kukaan paitsi niiden "paremmat puoliskot".

      • Aasi.Allinen
        niisekäy kirjoitti:

        Huumorin kukka on kaunein kukka. Kiitos aamunauruista.

    • Antifamiglia

      Täältä Annaan häädetty kaksikko jyrää siellä kaikki toisinajattelijat. Saivat rekisteröintipakon aikaan, minkä jälkeen oli helppo nujertaa muut alleen. Viimeisenä sinnitteli rva S, joka hänkin sanoi lopulta Adios!

      • famigliaonitaliaa

        Se pahempi on vähän ku pyromaani, mikä tekee tuhot ja hekumoi sillä. Sairas tyyppi selvästi.

      • Tiikeriraita

        Hasta la vista eikä adios. Mylady on linjoilla ennemmin kuin luulettekaan. Ilmeisesti
        Porttolakrutsissa ei ole muuta ajankulua kuin näyttöpäätteen tuijottaminen.

      • antikeskustelu
        Tiikeriraita kirjoitti:

        Hasta la vista eikä adios. Mylady on linjoilla ennemmin kuin luulettekaan. Ilmeisesti
        Porttolakrutsissa ei ole muuta ajankulua kuin näyttöpäätteen tuijottaminen.

        Ei näköjään eläkeläinenkään pääse vanhoista tavoistaan kun piti heti rekkautuneiden viestien jälkeen päästää tuollainen oksennus rekkaamattonama.

      • mafiafamiglia
        antikeskustelu kirjoitti:

        Ei näköjään eläkeläinenkään pääse vanhoista tavoistaan kun piti heti rekkautuneiden viestien jälkeen päästää tuollainen oksennus rekkaamattonama.

        E ja A täällä oksentelevat rekkaamattomina kuin vanhoina hyvinä päivinä.

        Samaa harrastivat Annan palstalla saadakseen sinne rekisteröitymispakon.

        Sen saatuaan keskittyivät muiden vakiokirjoittajien savustukseen joka näyttääkin onnistuneen.

        Varsinainen parivaljakko tuhomielessä.

    • Hispano

      Voisit kyllä kirjoitella noita juttujasi vähän nopeampaankiin tahtiin, turha yrittää pitää tuntienkin
      pausseja. Anna palaa, tyylisi tunnemme. Jäisi aikaa nukkumisellekin mikä on erittäin tärkeää aivojen toiminnalle. Saattaisit kenties kehittää jotain uutta!

    • antikeskustelu

      Nämä A:ta puolustavat kirjoitukset sopivat ajallisesti yhteen hamekankaan naistenpalstan postausten kanssa. Eli S on oikeassa. Multinikkihän A on ja tunnettu siitä jo vuosien takaa. Mihin seepra raidoistaan pääsisi.

    • hmmmhm

      Onkohan liian rajua sanoa, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Tuskin lienee niin mustavalkoista.
      Kun on tullut naistenpalstaakin vuosikaudet seurattua, niin lopputulos ei ole ihme.

      • antikeskustelu

        Kun A ja E ilmestyivät naistenhuoneeseen, oli lopputulos vääjäämätön. Ja nyt se on nähtävissä. Seuraavaksi edessä on näiden kahden oma loppuottelu. Kumpi on kukkulan lopullinen kuningas. Eivät ne luonteelleen mitään voi. Varsinaisia keskustelun tappajia tuollaisen aina oikeassa olijat ja kaikkeen sekaantujat.

      • P..P

        Samaa mieltä. Kyllähän siellä provosoitiin ja provosoiduttiin oikein huolella useamman kirjoittajan toimesta jonka seurauksena mielet pahoittuivat ja taisipa joku oikein paiskata oven kiinni jälkeensä.
        Mutta koska addiktiosta on vaikeaa päästä irti uskon paluitakin tapahtuvan.

    • Annan palstalle rekisteröintipakon saivat aikaiseksi rekisteröitymät kirjoittajat, ne multinicit, jotka, paitsi useimmiten heikkolahjaisilla, niin nimenomaan sääntöjenvastaisilla kirjoituksillaan työllistivät moderointia. Sääntöjenvastaisuus ei toisille riittänyt, vaan saavutettiin välillä taso, joka täytti jo rikoksen tunnusmerkistön. Niin syntyi Annan palstalle rekisteröintipakko, resurssien puutteessa, pakon sanelemana. Jos se, että kirjoitus poistetaan, ei soita kirjoituksen laatijassa sisäistä kelloa, on valistuksen tehtävä mahdoton.

      • rekisteröitymät po. rekisteröitymättömät

      • antikeskustelu

        Siinähän tulikin seppä selittelemään aikaansaannoksiaan. Ei niitä selittelemällä valkoisiksi pestä. Sinä ja A olette saaneet aikaan naistenhuoneen hiljenemisen ja kasvavat ristiriidat. Besserwissermäinen asenteenne toisia kohtaan on pääsyy. Ette itse sitä huomaa mikä ei ole yllättävää, vaan jatkatte samalla tyylillä.

        Nyt kaverisi onnistui jo karkoittamaan teitä pidempään palstalla olleen asiakirjoittajan sinun tuohutessa siinä taustatukena. Tavoite saavutettu? Nyt jäämme odottelemaan teidän kahden loppuottelua ja "voittaja" saa pitää tyhjän naistenhuoneen, heh heh...

    • Tuli vissiin ymmärretyksi, että luetun ymmärtäminen on joillekin ylivoimaista. I rest my case.

      • antikeskustelu

        Sinulle se on. Pysy naistenhuoneessa. Täällä sua ei kukaan kaipaa.

      • retikka
        antikeskustelu kirjoitti:

        Sinulle se on. Pysy naistenhuoneessa. Täällä sua ei kukaan kaipaa.

        Älä puhu kaikkien puolesta.Annan palsta on ainoa kunnon tietoa jakava palsta. Tämä palsta on täysin kuollut kanarian asioista.

      • äläjaksaviitsi
        retikka kirjoitti:

        Älä puhu kaikkien puolesta.Annan palsta on ainoa kunnon tietoa jakava palsta. Tämä palsta on täysin kuollut kanarian asioista.

        E se jaksaa trollata ja multinikkeillä. Sattumalta samaan aikaan rekkautuneena naistenhuoneessa :b

      • onsereppana
        äläjaksaviitsi kirjoitti:

        E se jaksaa trollata ja multinikkeillä. Sattumalta samaan aikaan rekkautuneena naistenhuoneessa :b

        Joo niin on asiat ikävästi yksinäisellä eläkevaariORGilla.

    • asiatulevaisuus

      Kiinnostavaahan tässä on se, koska giniporukka kykenee kirjoittamaan mitään Kanarian saaria koskevaa. Löydätkö yhdyssanan?

      • seurataankiljua

        Eiku kiinnostavinta on nähdä herra isoherra Kilju-pappa tallustamassa mäkeä. Myös ruokakaupasta hänet bongaa helposti.
        Kiljusta on tullut pikkukaupungin seuratuin tyyppi.

      • isompaaOtetta

        On sillä, eläkepapalla, kuka sitten lieneekään, kummalliset fanit. Hän kulkee vielä omilla jaloillaan ja ginivetoinen rollaattoriporukka möyryää kunniakujassa moisen julkun kulkiessa.

    • savonmummo

      Kyl työ oletta yksinkertaista porukkoo. On sitä kiusoomista näköjään muuallakkii kun kouluissa.

    • EtäKeskustelija

      Niin se vaan maailma kehittyy. Aikoinaan tuli etätyö, että pääsi kotoa tekemään ylitöitä. Tuli myös verkkopankkiyhteydet, eikä tarvinnut enää häiritä pankin henkilökuntaa. Nyt on sitten keksitty etä-keskustelu. Annan keskusteluun pääsee mukaan näppärästi näin etänäkin.

    • aggressiivi

      Aggressiivirakenteen rektio on sellainen, että se vaatii peräänsä joko kieltomuodon pääverbin tai vaihtoehtoisesti paikallissijamuotoisen (harvemmin partitiivimuotoisen) kielteisen liitepartikkelin sisältävän pronominirakenteen.

    • netiketti

      Noudata operaattorin antamia ohjeita.

    • kiljutrolli

      Pulipulitrolli saa liikaa Kelasta euroja.

    • vaikeaaOn

      Verkkokeskusteluja ylläpitävät joukkoviestimet painivat jatkuvasti sen kanssa, missä raja sopimattoman ja sopivan välillä kulkee. Syntyajoistaan lähtien journalismia on kritisoitu valtaapitävien näkemyksiin keskittymisestä, kun sen pitäisi antaa jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle mahdollisuus tuoda oma äänensä julki. Joukkoviestimet ovat voineet toteuttaa
      vaatimusta vain rajatusti yleisönosaston ja radion soitto-ohjelmien tapaisten ”symbolisten osallistumistilojen” kautta.
      Vaikka joukkoviestinnän ihanteena pidetään sitä, että jokainen voi sen avulla tulla kuulluksi, journalistit ovat käytännössä aina suosineet yleisöjään ”näkymättöminä” ja halunneet tehdä päätöksensäomasta näkökulmastaan

    • mitenModeroidaan

      Jyväskylän yliopiston tutkimus ohitti A24:n. Miksi?
      Verkkokeskustelua valvotaan eli moderoidaan: moderaattori tarkastaa sivulle lähetetyt viestit ja päättää, julkaistaanko ne vai ei. Tutkimuksessa vertaillaan, miten kolme eri verkossa toimivaa suomalaista mediataloa moderoi viestejään ja mitä samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia toimitusten moderointikäytännöissä on.
      Yle Uutiset, Iltalehti ja Kaleva kaikki ylläpitävät suosittuja verkkosivustoja, joilla käydään aktiivista keskustelua.
      Kustakin tutkimuskohteesta kerättiin keväällä 2015 50 verkkoviestin aineisto, joka sisälsi sekä hyväksyttyjä että hylättyjä kommentteja. Tutkimusmenetelmänä oli hermeneuttinen aineistoanalyysi, ja tarkastelun kohteena olivat viestien tekniset ominaisuudet, kielenkäyttö, tyyli ja sisältö.
      Tutkimuksen hypoteesina oli, että aineisto koostuisi keskenään samankaltaisista ”tyypillisistä verkkoviesteistä”, joita eri tutkimuskohteet karsivat eri lailla omien moderointikäytäntöjensä avulla. Miksi metodi ei ottanut s24 palstoja otantaan?

    • vieVäärään

      Ei tule toimimaan, mikäli muuttelemalla ip-osoitetta, voi tehtailla vääriä ilmiantoja, joiden perusteella automaatti poistaa.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe