INFRAÄÄNI - ÄÄNETÖN TAPPAJA SAAKO KESKUSTELLA

e.häirinnän.kohde

Ihan kokeeksi avaan ketjun. On jo estetty viestien lähettäminen, osin.

Tietyt kohteet ovat perustaneet yhdityksen.Saavatko muut keskustella aiheesta.
Itse jouduin asian kanssa tekemisiin,kun huomasin, että sitä käytetään vainossani.
Generaattori pohjakerroksessa asuntoni alapuolella.

Säteilytys onrikos ihmisyyttä vastaan-ketjussa on tietoa asiasta, helmikuun 2016 alussa ja nyt lopussa. Niissä paikoissa on linkkejäkin.

173

4821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kohde.jos.jollekin

      Siis tuulisairaat ovat perustaneet yhdistyksen.

      Googlaamalla köytää tavisten kokemuksia tavallisessa elämässä ilman tuulta tai vainoa.

      • taustaa

        Suuret tuulivoimalat tuottavat erittäin matalataajuista infraääntä ( <20 - 0.1 Hz taajuusalue ), jota normaalisti kuulevien ihmisten kuuloaisti ei kykene aistimaan äänenä. Monet lintu- ja nisäkäslajit pystyvät aistimaan ja kommunikoimaan infraäänten välityksellä ( mm. nosut, valaat, kiahvit).Myös luonto tuottaa infraääntä ( mm.tuulet, myrskyt, geomagneettinen aktiivisuus, maanjäristys, tulivuorenpurkaus). Ihmisen aikaansaamia infeaäänen lähteitä ovt mm.raskaat koneet, tehtaat, lentokoneet sekä tuulivoimalat.

      • taustaa

        Infraääntä on kaikkialla luonnollisessa ympäristössä, mutta tuulivoimaloiden infraääni poikkeaa täysin näistä. Toisin kuin ympäristön infraäänet , tuulivoimalan tuottama on kapeaaistaista, voimakkaasti amplitudimoduloitunutta ja jatkuvaa (Ambrose Rand, 2011).

      • Anonyymi
        taustaa kirjoitti:

        Taas tuli aihetta kirjoittaa tästä, liittyen joukkovainooni ja elektroniseen häirintään.

    • FaktaPläjäys

      Valaat, elefantit, kirahvit, alligaattorit ja sarvikuonot kommunikoivat infraäänillä, käsittämättömän vähän niitä on siihen kuollut.

      • verrattuna.ihmiseen

        Ovat semmoisia isoja eläimiä. Ehkä niillä ei muut solut resonoi infraäänille, kuin kuulosolut. -Ovat aika paksunahkaisiakin.

      • Mielisairaspotilas

        Minä tykkään nuolla suklaakakkua.

    • lisää.näkökulmia

      Tuulivoimaloiden infraäänen haittoja on tutkittu 30 v. ja niitä on. Nyt poliittinen taho aikoo myös tehdä tutkimuksen, eiköhän sen tulos ole arvattavissa. Kun on jo tehty niin suuret investoinnit.

      • tämä.tällä.kertaa

        Tutkittua:
        Infraääni ja tasapainojärjestelmä

        Vaikka ihminen ei kuule tuulivoimaloiden aiheuttamaa infraääntä, elimistömme reagoi silti. Korvien tasapainoelimistä tuleva informaatio kertoo pään asennosta painovoimakentässä--------------------Vaikka ihminen ei varsinaista ääntä kuulisikaan, rakkulat ottavat vastaan infraäänen ja välittävät signaalit aivojen tasapaino- ja liikealueille. Tasapainosysteemi on aivoissa läheisessä yhteydessä tunteisiin, erityisesti pelkoon, levottomuuteen ja paniikkiin.

      • tutkimustietoa

        Infraääni aiheuttaa sekä suoraa (solutason) että välillistä ( kuulo- ja tasapainoelinten sekä esim. ihon kautta)stimulaatiota aivoille. -Kuuloelinten lisäksi aivot reagoivat myös suoraan infraääneen. Aikaisemmin luultiin , että aivot reagoivat ainoastaan sähköiseen ja biokemialliseen ärsykkeeseen , mutta uusin tutkimustieto osoittaa aivojen olevan herkkiä myös mekaanisille ärsykkeille, jota infraääni aiheuttaa aivoille (Ananthaswany, A. 2013)

    • Kiiiinnostaa

      Millainen se pohjakerroksessa oleva generaattori on? Minkä näköinen? Kuinka iso? Onko jotain nappuloita tai näyttö jossa on jotain lukemia? Miten löysit sen?

      • voit.kysyä.lisää

        On johtopäätös. Infraääntä sieltä tulee, se on on saletti.
        - Aloin ihmettelemällä , kun koko huushollin lattia värisi. huonekalut värisi, patja värisi ja värinät sitten siirtyivät minuun. -Olen jatkuvan , moninaisen vainon kohteena. En ehtinyt paneutua tähän asiaan, kun aina vaan ilmeni uutta ja akuuttia.

        Sitten tuli pieni hengähdystauko ja päätin selvittää, miten (aivan selvästi alapuolen liiketilasta) saadaan lattia värisemään illalla-yöllä. (Tutkin asiaa esim. sillä, asettelin vesimukeja lattialle. Pinta heilahteli, läikkyi, ei värissyt. Ihan niin auan kuin lattialla olivat. Värinän tuntee myös kädellä.)
        Googlasin värinä ja vibraatio. Johan rupesi löytymään, ensin tavisten kokemuksia esim. ET-lehden keskustelusta. INFRAÄÄNI OLI VASTAUS.

        Kävin Richin kirjasta kirjasta lukemassa ja suomensinkin, infraäänestä. Kirjoitin ketjuun:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13794931/sateilytys-on-rikos-ihmisyytta-vastaan

        Siellä helmikuu 2016 ensin mikroaalloista, sitten kommentoimalla sain siihen kohtaan kirjoitetuksi 11.12.2016 alkaen infraäänestä. Ketjun loppuun on kirjoitettu myös infraäänestä. Richin kirjassa käsitellään infraääntä kohdistettuna energia-aseena(WEW). Taisi generaattori-sana esiintyä sielläkin.

        Sitten tuli tuulivoimalatutkimukset vastaan. Googlaamalla löysin. Esim. 72 -sivuinen raportti Tuulivoimaloiden infraäänen aiheuttama terveysongelma Suomessa, 19.10.2015.

        Tässä alkua. Infraäänen alkulähde voi olla bassovehkeet autossa, vaikkapa. Teollisuudessa syntyy infraääniä. -Jollakin tarkemmin määrittelemätömällä energian lähteellä, generaattorilla, niitä alapuolellani saadaan aikaan.

      • mutta.on.kostettu.tätä

        Niin sitä hengähdystaukoa taisi kestää ihan päivän verran. Oli annettu ed.yönä nukkuakin jkv. enkä ollut aamukahvin tai jugurtin seassa niellyt huumetta,lääkettä. myrkkyä, ainakaan niin paljon, että olisi toimintakyky mennyt.

      • jatkuu.alla

        Siitä Richin kirjasta suomennettua:
        http://www.newworldwar.org/#NWW

        SONIC WEAPONS

        On olemassa joukko korkeatehoisia ääniaseita. Ne ulottuvat infra- ja ultraäänestä kuultavaan ääneen. Niitä voidaan pitää aseina, koska ääntä voidaan pitää energiana ja niillä voidaan suunnata energiaa kohteeseen.

        Nämä aseet tuottavat sekä psykologisia että fyysisiä vaikutuksia.

        Infraäänigeneraattori voi tuottaakielreisiä tunteita kuten pelkoa, ahdistusta ja masennusta yhtä hyvin kuin biologisia oireita kuten pahoinvointia, oksennusta, elinvaurioita, palovammoja tai kuoleman riippuen taajudesta tai tehosta.

        Useimmat näistä aseista toimivat välillä 1 Hz - 30 Hz. Infraääni ilmenee alueella 3 Hz - 20 Hz. Yleensä sitä ei kuule, mutta jos teho on tarpeeksi suuri, se saatetaan kuulla.

      • jatkuu.alla

        resonanssi

        Kaikki kemialliset reaktiot elävien organismien soluissa aiheutuvat sähkömagneettisesta heilahtelusta (oskillaatio), sykkimisestä ja värähtelystä, joita yhteisesti kutsutaan värähtelytaajuuksiksi. Kaikilla fyysisillä aineilla on oma värähtelytaajuutensa.

        Resonanssi tapahtuu, kun energialähteen ja kohteen välille muodostuu yhteys. Ne värähtelevät samalla taajuudella. Kun tämä tapahtuu, niiden aineiden sanotaan resonoivan. Kun resonanssi on saavutettu, energian vaihto tapahtuu solukalvon pinnalla. Jos energian lähde on voimakkaampi , se vaikuttaa suoraan kohteen materiaan aiheuttaen biologisen reaktion.
        Infraääni kykynee saavuttamaan resonanssin.
        Infraäänisykegeneraattorilla voi sähkömagneettisesti johtaa resonanssin tuottamaa
        linjaa esim. henkilön sisäelimiin resinoimamalla niitä henkilön rintakehän alueella. Kun yhteys tapahtuu, generaattorin tehoa voidaan nostaa, mikä automaattisesti johtaa energiaa henkilöön. Jos voimataso on kohtuullinen, henkilö voi kokea kipua rintakehän alueella tai värähtelyä sisäelimissä. Jos voimaa lisätään, sisäelimet tuhoutuvat.

      • nyt.tauko

        Vielä pätkä aiheesta:

        Sellainen väline voidaan kohdistaa aivoihin. Muutokset aivojen taajuuksissa aiheuttavat muutoksen aivokemiassa, mikä sitten vaikuttaa ajatuksiin ja tunteisiin. Lisäksi kohdistetun energian välittäminen tarkalla taajuudella ja modulaatiolla laukaisee tarkan reaktion aivoissa, mikä tuotta tietyn tunteen kohdeyksilössä

      • tällaista.tietoa

        jatkoa Richin kirjasta:

        INFRAÄÄNI

        Infraääni kulkee pitkiä matkoja ja menee helposti rakennusten ja liikennevälinden läpi. Normaalisti se aistitaan korvalla, mutta voimakkailla tehoilla se yhdistyy kehoon ja voi aiheuttaa värinää.

        Infraäänen sanotaan olevan ylivoimainen ultraääneen verrattuna, koska se säilyttää taajuutensa yhdistyessään ihmiskehoon.

        Noin alkaen 100 - 140 desibelistä alkaen infraääni aiheuttaa joukon biologisia oireita
        riippuen taajuudesta ja tehotasosta. Pohjimmiltaan, mitä korkeampi teho, sitä suurempi tuho .Nämä vaikutukset sisältävät väsymystä, painetta korvissa, näön hämärtymistä, unisuutta,tasapainopulmia, disorientaatiota, sisäelinten värinää, vakavia sisäisiä kipuja, pahoinvointia ja oksennusta.Suuret voimakkuudet voivat aiheuttaa suolten nesteytymistä ja resonointia sisäelinten kautta aiheuttaen kuoleman.
        Infraääni voi myös aiheuttaa paineentunnetta rinnassa , epäsäännöllistä hengitysrytmiä ja hengityksen lamaantumista.

      • välillä.taukoa

        vielä lisää:

        Korkea voimainen , matalataajuinen 30 - 100 Hz ( juuri infraäänen yläpuolella) aiheuttaa seuraavia biologisia vaikutuksia:
        väsymys, näön hämärtyminen, suolispasmeja, sisäelinten kipuja tai tuhoa, täysinäisyyden tunnetta rintakehässä, rintakehän värinää , hengitysvaikeuksia, nielemisvaikeuksia, kuristumisen tunnetta ja hengityksen huonontumista.

        Infraääni aiheuttaa joukon psykologisia vaikutuksia riippuen taajuudesta ja voimakkuustasosta. Se voi aiheuttaa seuraavaa: keskittymiskyvyn puutetta, inhoa, apatiaa, surullisuutta, masennusta, ahdistusta ja paniikkikohtauksia.

    • MiksetMuuta

      Täysipäinen ymmärtää muuttaa muualle jos asunto tekee sairaaksi.

      Älyrajoitteiset jää asumaan ja valittaa.

      • asiat.monimutkaisia

        Äly on minulla ainoa, joka toimii. -Minut on rääkätty niin heikkoon kuntoon, etten pysty muuttamaan.
        - olen miettinyt vuokra-asuntoa. Ei riitä rahat ylimääräiseen vuokraan. Ja kas, ennen kuin ehtisin kissa sanoa, stalkkeritkin olisivat jo siellä uudessa paikassa.

        - gang stalkingiin kuuluu uhrin ajaminen muuttamaan pois asunnostaan, paikkakunnalta. Sillä lailla saadaan hänen taloutensa kuralle.

        - olen niin tarkan syynin alla, että en pystyisi yllättäen muuttamaan. Sotkeutuisivat kaikkiin käytännön asioihin. Saisivat aiheutettua paljon ylimääräistä vaivaa ja rahanmenoa.

        - ennen kuin edes ehtisin muuttaa uuteen paikkaan, minut olisi jo ehditty mustamaalata siellä ja saada ihmiset mukaan vainohommiin.

        ETTÄ ENNEN KUIN RUPEAT HALVENTAMAAN, KANNATTAISI OTTAA SELVÄÄ, MIKSI JOKU EI VOI MUUTTAA.

        Tämä tuli väärään ketjuun, olisin toivonut, että olisi saatu aikaan korkeatasoista tietoa sisältävä ketju.

        (Ja kun minua ei asunto tee sairaaksi, vaan energia-aseita käyttävät stalkkerit.)
        Tuulivoima-alueella ei saa taloaan kaupaksi. Ovat joutuneet muuttamaan muualle vuokra-asuntoihin.

      • mieti.ennen.tuomioitasi

        Tuulivoimala-alueilla asuu tuhansia ihmisiä. Monilla on maatila. Pitäisikö jättää kaikki.

      • kokemuksenperusteella
        asiat.monimutkaisia kirjoitti:

        Äly on minulla ainoa, joka toimii. -Minut on rääkätty niin heikkoon kuntoon, etten pysty muuttamaan.
        - olen miettinyt vuokra-asuntoa. Ei riitä rahat ylimääräiseen vuokraan. Ja kas, ennen kuin ehtisin kissa sanoa, stalkkeritkin olisivat jo siellä uudessa paikassa.

        - gang stalkingiin kuuluu uhrin ajaminen muuttamaan pois asunnostaan, paikkakunnalta. Sillä lailla saadaan hänen taloutensa kuralle.

        - olen niin tarkan syynin alla, että en pystyisi yllättäen muuttamaan. Sotkeutuisivat kaikkiin käytännön asioihin. Saisivat aiheutettua paljon ylimääräistä vaivaa ja rahanmenoa.

        - ennen kuin edes ehtisin muuttaa uuteen paikkaan, minut olisi jo ehditty mustamaalata siellä ja saada ihmiset mukaan vainohommiin.

        ETTÄ ENNEN KUIN RUPEAT HALVENTAMAAN, KANNATTAISI OTTAA SELVÄÄ, MIKSI JOKU EI VOI MUUTTAA.

        Tämä tuli väärään ketjuun, olisin toivonut, että olisi saatu aikaan korkeatasoista tietoa sisältävä ketju.

        (Ja kun minua ei asunto tee sairaaksi, vaan energia-aseita käyttävät stalkkerit.)
        Tuulivoima-alueella ei saa taloaan kaupaksi. Ovat joutuneet muuttamaan muualle vuokra-asuntoihin.

        Monta monituista kertaa muuttaneena, kokemuksen syvällä rintaäänellä, voin sanoa, että gängstalkkaajat todellakin pyrkivät muuttamaan perässä ihan viereiseen asuntoon. Näin on käynyt nykyisessäkin, kun käytiin katsomassa erästä asuntoa ja jäätiin miettimään sen ottamista, niin kerkesi vainoaja sen ottaa. Otti varmaan siksikin, koska siitä vapautui samasta rapusta pari muutakin, joita myös mietittiin. Muutettiin sitten yhteen niistä. Vainoaja oli ottanut sen meidän alkuperäiseksi katsotun. No, siinä kävi niin, että muullakin tavalla tuo tyyppi aiheutti ympäriinsä häiriötä, niin laittoivat sen pois. No, ne lähetti siihen toiseen, mikä oli vapaana vieressämme, uuden gängstalkkaajan, tai siis selkeästi sellaiseen johtopäätökseen olen tullut.

        Mutta joissakin tapauksissa on kuitenkin ollut helpotus muuttaa, astettakin lievempi säteilytys on parempi kuin esim. lähes ympärivuorokautinen säteilytys. Silloin säteilyttäjät toimivat vuorotyön periaatteella ja todennäköisesti ko. säteilytyspyöritys-asunnossa ei rikollisjengi nuku, vaan sinne tulee työskentelemään aina joku. Yhdessä sellaisessa näytti käyvän nimittäin ovella pyörinä ja hyörinä, muutaman kommentin ilmeisesti ovella vahtia vaihtaessa jakoivat. Siinä oli sitäkin, ettei aina säteilyttäjä hoksannut "hiljaisuusaikaa", vaan saattoi pyöräyttää pyykkikoneen siinä puolen yön kieppeillä käyntiin. Kerran toimi joku naapuri noin. No, se oli pientä verrattuna säteilytykseen. Niin ja kahvin haju tuli myös siinä puolen yön kieppeillä ilmastoinnin kautta.

      • yrjos

        Moikka mulle tehtiin kanssa näitä jippoja, mää ratkaisin asian muuttamalla asunto vaunuun, uudessa paikassa tulee aika nopeasti näitä walkereita pilaan elämän ja sähkömiehiä laittaan lisälaitteita jos kaiken näköisiä elekronivehkeitä, vapaamuurarit ja armejan heput johtaa tätä järjestelmää

      • tyhmä.neuvo

        Nimimerkille MiksetMuuta: Älyrajoitteisia ovat ne jotka piinaavat naapureitaan jatkuvasti, eivät ne jotka haluavat vain asua rauhassa. Kumpien sinun mielestäsi oikeasti kuuluisi muuttaa? Kusipäiden ehdoilla muuttamisesta seuraa viattomalle kunnon kansalaiselle vain loputon muuttamisten ketju, kusipäät seuraavat perässä, koska häirintä ja vainoaminen on heidän elämänsä ainoa tarkoitus. Mistähän noita zombiaivoja oikein sikiää?

      • laumamajailijahäiriköt
        kokemuksenperusteella kirjoitti:

        Monta monituista kertaa muuttaneena, kokemuksen syvällä rintaäänellä, voin sanoa, että gängstalkkaajat todellakin pyrkivät muuttamaan perässä ihan viereiseen asuntoon. Näin on käynyt nykyisessäkin, kun käytiin katsomassa erästä asuntoa ja jäätiin miettimään sen ottamista, niin kerkesi vainoaja sen ottaa. Otti varmaan siksikin, koska siitä vapautui samasta rapusta pari muutakin, joita myös mietittiin. Muutettiin sitten yhteen niistä. Vainoaja oli ottanut sen meidän alkuperäiseksi katsotun. No, siinä kävi niin, että muullakin tavalla tuo tyyppi aiheutti ympäriinsä häiriötä, niin laittoivat sen pois. No, ne lähetti siihen toiseen, mikä oli vapaana vieressämme, uuden gängstalkkaajan, tai siis selkeästi sellaiseen johtopäätökseen olen tullut.

        Mutta joissakin tapauksissa on kuitenkin ollut helpotus muuttaa, astettakin lievempi säteilytys on parempi kuin esim. lähes ympärivuorokautinen säteilytys. Silloin säteilyttäjät toimivat vuorotyön periaatteella ja todennäköisesti ko. säteilytyspyöritys-asunnossa ei rikollisjengi nuku, vaan sinne tulee työskentelemään aina joku. Yhdessä sellaisessa näytti käyvän nimittäin ovella pyörinä ja hyörinä, muutaman kommentin ilmeisesti ovella vahtia vaihtaessa jakoivat. Siinä oli sitäkin, ettei aina säteilyttäjä hoksannut "hiljaisuusaikaa", vaan saattoi pyöräyttää pyykkikoneen siinä puolen yön kieppeillä käyntiin. Kerran toimi joku naapuri noin. No, se oli pientä verrattuna säteilytykseen. Niin ja kahvin haju tuli myös siinä puolen yön kieppeillä ilmastoinnin kautta.

        Se on tavallista että niitä majailee samoissa asunnoissa laumoittain. Ja lisäksi asunnon omistaa tai päävuokraa joku joka luovuttaa sen luultavasti pimeästä palkkiosta häiriköiden käyttöön. Näin ne pyrkivät peittämään jälkensä.

    • onpas.tietoa

      TUULIVOIMALOIDEN INFRAÄÄNEN AIHEUTTAMA TERVEYSONGELMA SUOMESSA

      19.10.2015

      SISÄLLYS

      Johdanto
      -kiitokset
      -sanasto

      Tuulivoiman vaikutukset terveyteen

      - infraääni ja ihminen
      -infraääni ja tasapainojärjestelmä
      - tuulivoimaloiden aiheuttamat akuutit oireet
      -tasapainoelimien toimintahäiriöiden oireita
      - akuutti fysiologinen stressi
      - harvinaiset, mutta esiintyessään vakavat tilat
      -muut akuutit oireet( jotkut liittyvät krooniseen altistumiseen)
      - tuulivoimaloiden aiheuttamat krooniset oireet
      -stressi
      - muita tunnettujs stressiin liittyviä terveyshaittoja
      - stressi ja lapset
      -unihäiriöt
      - unen häiriintyminen ja sen seuraukset
      - kudosvauriot
      -sikiöiden keskenmenot ja kehitysvammat
      - kehon ominaistaajuudet ja resonanssi
      - erityisen haavoittuvaiset
      - tuulivoimateollisuus tiedostaa ongelmat
      - Australiassa terveyshaitat on otettu vakavasti
      .- tilanne Suomessa
      -esimerkkitapauksia Suomessa
      - väistämätönta myös Suomessa

      Tuulivoimaloiden aiheuttamat terveysongelmat - mahdollisia vaikutusmekanismeja

      - riippumatonta selvitystä ei ole tehty
      - EARS-projekti
      -stressiherkät ihmisryhmät kärsivät eniten infraäänestä
      - aivojen tunnealueiden stimulaatio
      - empiiriset havainnot tukevat käsitystä tunnealueiden stimuloinnista
      - kuuloelimet pystyvät aistimaan infraäänen
      - ihminen reagoi muutoksiin infraäänessä
      - endolymfaattinen hydropsi
      - infraääni ja matkapahoinvointi
      -infraääni nostaa stressihormonitasoa
      - jatkuva altistus on terveysuhka
      - geenien ekspression vaimennus
      - geeniekspression vaimennus vähentää antioksidanttien määrää
      - geeniekspression vaimennus ja kehityshäiriöt sikiöllä
      - ihmisiä ei saa käyttää koe-eläiminä

      Perustietoa tuulivoimaloiden infraäänestä, alustavia mittaustuloksia Suomessa

      - tuulivoimaloiden infraäänipäästö
      - infraäänimelun eteneminen
      - infraäänen mittaaminen ja analysoiminen
      - infraäänen turvallinen taso
      - alustavia mittauksia tuulivoimaloiden tuotantoalueiden ympäristöissä
      etäisyys 1,5 km - 0,8 km - 1,4 km - 1,5 km - 6, km -10,4 km
      - yöllisen sykkeen mittauksista

      tyypillisiä vastaväitteitä

      jatkotoimenpiteitä

      - oikeustoimet
      - asiantuntemuksen hankkiminen
      - lääkäreiden kouluttaminen
      - tarvittavia jatkotoimenpiteitä

      lisätietoa

      - WAUBRA foundation
      - EPAW
      -WINO WATCH
      - STOP their th---

      LÄHDELUETTELO
      www.lähteet

      -
      -

      • ei.kaikki.tässäkään

        TUULIVOIMALOIDEN INFRAÄÄNI, ÄÄNETÖN TAPPAJA

        yleensä ensimmäiseksi ilmaantuvat oireet

        -unihäiriöt
        - paineen tunne korvassa, pistävä kipu korvassa
        - tinnitus
        - päänsärku ml. migreeni
        - huimaus
        - kuvotus
        - sydämen rytmihäiriöt ja theälyöntisyyskohtaukset
        - muisti- ja keskittymishäiriöt
        - äänen hetkellinen katoaminen
        - äänen voimakas käheytyminen
        - pitkäaikainen kurkkukipu, palan tunne kurkussa
        - paniikkikohtaukset
        - pelkotilat, esim. yöllä herätessä
        - voimakkaat heotuskohtaukset- voimakkaat heiktuskohtaukset
        - lihasten voimattomuus/voimattomuuden tunne
        - lihasten nykiminen js kramppaaminen
        - tunnottomuus- ja kihelmöinti esim.kasvoissa tai raajojen ääreisosissa

        muita tunnusomaisia oireita

        - aivo- ja sydäninfarktit, sekä verenvuodot ja hyytymät
        - lihassärky, jalkasäryt
        - virtsan erityksen voimakas lisääntyminen
        - korkea verenpaine, verenpaineen vaihtelut tuulivoimaloitten tuotannon mukaan
        - verenvuoto tärykalvosta tai nenästä
        - kuulon heikkeneminen
        - kuukautiskierron häiriintyminen
        - henkisen suorituskyvyn lasku
        - ärtyneisyys
        - epilepsia
        - nivelsäyt
        - oppimishäiriöt ja kehityshäiriöt

    • etoleniintärkeä

      Miksi sinä olet niin tärkeä että sinun häiritsemiseen kannattaisi käyttää kymmeniä tuhansia euroja päivässä? Koska luet suomi24 salaliitto palstaa?
      Vai koska "tiedät" "totuuden" ?

      • kiitos.mielenkiinnosta

        Tämän on tarkoitus olla infraääniketju. Siksi ehdotan, että Googlaa gang stalking Suomessa. Sieltä löytyy vastaus tähän ikuisuuskysymykseenkin, vaika indien blogista, jonne annetaan siellä linkki.

      • lääkkeetjäi

        Jos sinut haluttaisiin vaientaa niin miksi ei vain lavastettaisi onnettomuutta jossa kuolisit? Ratkaisu olisi varma, helpompi toteuttaa kuin ultra ääni generaattori taloyhtiön kellarissa ja paljon halvempi.

        Sinä et ole niin tärkeä ihminen maailmassa että kukaan viitsisi nähdä tuollaista vaivaa sinun kiusaamiseksi.

      • hölmötzombiet

        Nimimerkille etoleniintärkeä ja lääkkeetjäi : Häiriköivät kusipäät varmaankin kuvittelevat tietävänsä jotain salattuja "totuuksia" mutta ovat pelkästään herkkäuskoisia hölmöjä. Joku pahantahtoinen psykopaatti keksii huvikseen synkeitä tarinoita ihmisistä ja nauraa partaansa kun nämä uskovat. Tarinat tuntevat siis vain ne keksineet psykopaatit ja aivottomat zombiet jotka toteuttavat psykopaattien toiveita vailla minkäänlaista järjen hiventä. Saisivat kääntää kelkkansa ja alkaa vainota heitä huijanneita ja heidät todennäköisesti vielä asiasta yksinään vastaamaan jättäviä psykopaatteja.

      • siis.infraääni

        Vainoamiseen kehittyy addiktio. Kyseessä yleensä on henkilö, jolla on muitakin addiktioita. On pakko saada jokapäivänen annos sadistista tyydytystä, teknologiaa käyttäen pystyy itse seuraamaan uhrinsa kiduttamista tai saa raportteja, mitä on tehty.
        Jos tämä gang stalking onnoin vierasta, klikkaapa seuraavaa linkkiä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14377200/gang-stalking-pikaopas

        Luulen kylläkin, että täällä on menossa gs:n varjolla trollaaminen, että saataisin sotkettua ketjun alkuperäinen aihe.

      • Anonyymi
        lääkkeetjäi kirjoitti:

        Jos sinut haluttaisiin vaientaa niin miksi ei vain lavastettaisi onnettomuutta jossa kuolisit? Ratkaisu olisi varma, helpompi toteuttaa kuin ultra ääni generaattori taloyhtiön kellarissa ja paljon halvempi.

        Sinä et ole niin tärkeä ihminen maailmassa että kukaan viitsisi nähdä tuollaista vaivaa sinun kiusaamiseksi.

        Sulla on ultraääni generaattori jopa puhelimessasi...

    • lappiinmars

      Haaste kaikille gäng stalking uhreille! Menkää ensi kesänä kahden viikon vaellukselle lappiin. Jos oireet jatkuvat sielläkin hakeutukaa psykiatriseen hoitoon.

      • mikro.ultra.infra

        Kerron vähän omaa kokemusta.
        - En enää pysty vaeltamaan Lapissa.Ehdin olla 15 vuotta Lapin- hullu,sitten homma loppui autokolariin.

        - Tuskin olisi vaeltelu estänyt esim.seuraavaa: Olen unihäirinnän kohde. Alkuun oli enemmän reaaliaikaista mekaanista melua, nykyään hyvin automatisoitua elektornista häirintää, tietokoneella etäohjattua.Mutta myös reaaliaikaista mikroaallotusta.

        - Nyt sitten selvisi, että olen myös infraäänen kohteena alapuollelani olevasta liiketilasta käsin. Mahdollisesti jo parin vuoden ajan, pari taukoa. Nyt tämän syksyn voimallisesti.

        asiasta voi lukea ketjusta:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14480490/varinaa-alakerrasta---uusi-kidutusmuoto

      • sadisti.piruja

        Gang stalkingissa menettelykaava on, että kun aletaan uusi juttu, ensin sitä kohdistetaan lievänä ja satunnaisesti. Uhri valpastuu:mitä tää on, tapahtuiko jotakin, ei kai ja sitten taas, ihmettelyä. Sitten yllättäen käydään päälle täysillä, pyritään traumatisoimaan. Kun uhri siitä yrittää selviytyä ja toipua, alkaa mieleen pulpahdella niitä aikaisempi tapauksia, jolloin IHMETTELI. Siinä sitten tajuaa, että on ollut tämän taktiikan kohteena jo kauan.

        Kyllä ehdin IHMETELLÄ monia jttuja ennen kuin täräytettiin kovalla teholla infraäänivärinää. -Senkin jälkeen ihmettelin, kun en ehtinyt ruveta selvittämään, miten värinä saadaan aikaiseksi. -Minulle piti antaa suoria vihjeitä. Niin että sitten kun ehdin Googlata värinä ja tuli vastaan sana infraääni, tiesin heti.

        Stalkkerit hauavat, että uhri saa tietää, mitä hänelle on tehty ja tehdään. Kärsii enemmän.
        Joskus neljä vuotta sitten suoleen ilmestyivät ensimmäiset gang stalking -ketjut. Olivat stalkkereiden aloittamia ja osin kirjoittamia, juuri em.systä.

      • mietityttääpä

        Mikähän tuosta on poistettu.

      • kenpä.tietäisi

        Kun pari vuotta sitten menin ekaa kertaa h-stalkereiden remontoimaan makuuhuoneeseen, pahoitin mieleni , kun silmiin osuivat mustana irvistelevät raot jalkalistan ja seinän välissä. IHMETTELIN.
        Nyt sitten minua neuvottiin tarkistamaan onko jalkalista ja seinän välissä rakoja. Infraääni voi päästä sielät lukaaliini, jos on tehty reikiä lattiaan siinä raossa.
        Vielö mietin, jos raosta pääsee ääntä, voiko se panna koko lattian sekä huonekalut ja asukkaan värisemään.

    • Hgfe34432

      Koen samaa kokoajan. OUlussa voimakas kidutus signaali. Luulen cern laitteen säteily.

      • Kysymys.sinulle

        Hfge34432, missä se cern-laite on ja mikä se on?

      • luulisin.niin

        Se sijaitsee trollinmielikuvituksessa.

    • mietisny

      Aika hyvin on kyllä infra äänet kohdistettu kerrostalossa kun täristää vain sinun asuntoasi... todellisuudessahan kaikki äänet ja tärinät kulkeutuvat elementtejä pitkin laajalle alalle.
      Tämän huomaa hyvin piikkauskonetta kerrostalossa käyttämällä. Miksi et tee ilmoitusta isännöitsijälle että tarkistaisivat ettei talotekniikassa ole häikkää?

      Meillä kuului jokin aika sitten aina öisin kuin iso diesel auto jyskyttäisi pihalla.
      Kyseessä ei ollut gang stalking vaan viallinen huippu imuri.

      Jos sinulla olisi ollut sama se olisi varmasti ollut uusi kiusaamis tapa.

      • säälin.vaimoasi

        Turha vittuila.
        Käy ensin osoitteessa:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14480490/varinaa-alakerrasta---uusi-kidutusmuoto

        Sieltä näet puitteet: hellaritaloyhtiö: asukkaat enemmäkseen h-laisia, niin myös isännöitsijä ja huoltoyhtiö. -Ei onnistuisi valittaminen.
        -Sieltä näet, että kun tapahtuu" jotakin", minulla on tapana ensin miettiä tavallisia järkeviä selityksiä, vaikka kokemus on osoittanut, että vainostahan siinä oli kyse.

        (Että talotekniikassa häikkää yli 50 v.talossa, juupajuu, muuten paikalla muurattu tiilitalo ja paikalla sementitkin valettu.). On tuoretta kokemusta piikkauskoneesta: talon päätyjen ulkonevat parvekkeet ensin piikattiin pois, sitten valettiin uudet. Kyllä ääntä tuli, mutta ei värinöitä.

        Kun syksyllä ensimmäinen kauhea värinäyö oli, minähän seuraavana päivänä kyselin, ettei vaan olis alapuolelle tulossa hieromalaitos. Jos vaikka olivat yön ajaksi laittaneet kaikki hieromavehkeensä päälle koekäyttöön. Jne.

        Olen jo muissa yhteyksissä sanonut, että on liikaa minulta vaadittu, että pitäisi tuntea kaikenmaailman laitteet, joilla e-häirintää voi harjoittaa.Pitäisi riittää, että osaan kuvata vaikutukset hyvin,ilmoittaa ajan ja paikan, usein suunnan. (Kyllä tiedänkin suht.paljon.)

        Olet joku ylimielinen paskianen ellet peräti trolli. On ollut omassa talossasi yksi kokemus meluhäiriöstä ja heti tiedät kaiken paremmin minusta (minä tietty olisin sellainen, haista paska) .-Kyllä vielä selviää, miten saadaan rajattua minun huusholliini, lattiaan, huonekaluihin, patjoihin ja minuun itseeni.- Mutta se, etten nyt pysty antamaan tarkkaa teknistä selvitystä, ei tarkoita sitä, ettei ilmiötä olisi riesanani.

      • säälin.koiraakin

        Olen alkanut tämän ketjun ja kirjoittanut lähes kaiken tietopuolisen. Omia kokemuksia tullut muilta(kin). Pitäisi jo tästä näkyä, että osaan ajatella selkesti, en ole mikään seko.

      • turha.sinulle.todistella

        P.S. Minun kohdalla on kyse gang stalking.

    • myös_vainott

      Myös vainottuna olemiseen voi addiktoitua. Todellisuudentaju on yleensä hämärtynyt jo tätä ennen.

      • hoitaka.omat.asianne

        Joskus on V2K uhreista on tullut mieleen, että pakonomaisesti ovat jumiutuneet selvittämään, että miten se heille tehdään. Vie sitten aikaa ja energiaa muulta elämältä.
        .
        Ja puhukaa vain itsestänne. Minun todellisuudentajustani ette tiedä mitään. Ja kuka määrää, mikä on perimmäinen totuus.

        Menkää käymään tuolla uskontopalstoilla niin näette todellisuudentajun heittämistä.

    • vai.miten

      Mikä on totuus tuulivoimaloiden infraäänestä. On kaksi vastakkaista totuutta.Ei kummallakaan puolella ole hulluja, joiden todellisuudentaju heittäisi. Tai jotka olisivat addiktoituneet pitämään puoliaan. Eturistiiitoja on.

      • VitunVammaiset

        Jeesus pumppaa mua.

    • aikarientää

      Martti Luther ennusti, että ennen maailmanloppua sairaat ilmiöt nousevat pintaan. Ennen vanhaan ei tietenkään olisi hyväksytty ihmisen päätä/kehoa sähköisesti moukaroivia aseita. Silloin otettiin enemmän huomioon heikoimmat ja eikähän tuollaista ihmiselle vaarallista keksintöä ollut keksittykään. Ainoa missä sitä voisi käyttää, silloinkin pieninä annoksina, on syöpähoidot. Mutta kuten aina ennenkin, rikolliset ovat ottaneet vääriin käyttötarkoituksiin keksinnöt, niin nytkin. Mutta odottakaahan, aika rientää!

      • väärin.uskoivat

        Menehän käymään inkvisitiomuseoon niin näet, että luovuus on kukkinut silloinkin, vaikka ei ollut elektroniikkaa käytetty. En ole itse käynyt, mutta jossakin tosi-tv-ohjemassa osallistujat kävivät ja miltei traumatsoituivat näkemästään.

    • skitsofrenia

      Aistiharhat eli hallusinaatiot ovat aistimuksia, jotka koetaan todellisina ilman ulkoista, aistinelimeen kohdistuvaa ärsykettä. Aistiharhoista yleisimpiä ovat erilaiset kuuloharhat, jolloin potilas kuulee yksittäisiä sanoja tai puhetta. Skitsofrenialle varsin tyypillisessä kuuloharhassa puheääni kommentoi henkilön käytöstä tai toistaa hänen ajatuksiaan. Joskus ääniä kuuleva voi keskustella äänten kanssa tai naureskella niille. Kuuloharhojen lisäksi skitsofreniaa sairastavalla voi ilmetä myös näköharhoja tai joskus harvemmin myös tunto-, haju- tai makuharhoja.

      • miksiköhän.näin

        Mielenterveyspalsta on erikseen muualla. -Joillakin tuntuu olevan hätä trollata tätä ketjua.

      • onkotuttua

        Vainoamisharha eli vainoamisharhaluulo on harhaluulo, jossa henkilö kuvittelee jonkun henkilön, useamman henkilön tai jonkin tahon vainoavan häntä ilman todisteita sellaisesta. Vainoamisharhasta kärsivä uskoo, että vainoaja tekee hänelle pahaa ja että pahan tapahtuminen on vain ajan kysymys. Vainoamisharhasta kärsivä uskoo, että vainoajan tarkoituksena on tehdä hänelle pahaa. Vainoamisharhassa henkilö myös uskoo, että vainoaja tekee erilaisia asioita hänen tietämättään, kuten esimerkiksi käy myrkyttämässä hänen ruokiaan. Vainoamisharhat ovat sisällöiltään hyvin monimuotoisia ja vaihtelevat mahdollisesta vaikkakin epätodennäköisestä täysin mahdottomaan ja eriskummalliseen.

        Vainoamisharhassa vainoajaksi saattaa valikoitua esimerkiksi joku, jonka kanssa henkilö on ollut runsaasti tekemisissä, kuten kaveri, tyttö-/poikaystävä tai vanhempi. Vainoamisharhasta kärsivä muuttuu vihamieliseksi vainoajaansa kohtaan. Toisaalta vainoajaksi voi valikoitua jokin taho, kuten esimerkiksi FBI tai CIA. Vainoamisharha sisältää seuratuksi ja jahdatuksi joutumisen tunteita. Vainoamisharha sisältää myös vakoilluksi, valvotuksi ja tarkkailluksi joutumisen tunteita, joihin liittyvät nykyaikana puhelimet, kamerat ja kuuntelulaitteet. Vainoamisharhasta kärsivä saattaa ottaa yhteyttä viranomaisiin, kuten poliisiin, tai taloyhtiön isännöitsijään, jotta vainoaminen loppuisi tai vainoaja saisi rangaistuksen teoistaan.

      • jos.ymmärrät.lukemaasi

        Luepa tätä ketjua alusta alkaen, niin näet, mikä on aihe.

      • miksi.juuri.sinä

        Kumpi on todennäköisempää, se että joku taho käyttää satoja työtunteja, infra ääni generaattoreita ja säteilyttimiä ym. Maksaen luultavasti kymmeniä tuhansia kuukaudessa. Pelkästään kiusatakseen, ilman minkäänlaista rahallista tai muutakaan hyötyä.

        Vai se että se kaikki tapahtuu vain sinun päässäsi?

      • kaikenlaisia.kovakorvia
        onkotuttua kirjoitti:

        Vainoamisharha eli vainoamisharhaluulo on harhaluulo, jossa henkilö kuvittelee jonkun henkilön, useamman henkilön tai jonkin tahon vainoavan häntä ilman todisteita sellaisesta. Vainoamisharhasta kärsivä uskoo, että vainoaja tekee hänelle pahaa ja että pahan tapahtuminen on vain ajan kysymys. Vainoamisharhasta kärsivä uskoo, että vainoajan tarkoituksena on tehdä hänelle pahaa. Vainoamisharhassa henkilö myös uskoo, että vainoaja tekee erilaisia asioita hänen tietämättään, kuten esimerkiksi käy myrkyttämässä hänen ruokiaan. Vainoamisharhat ovat sisällöiltään hyvin monimuotoisia ja vaihtelevat mahdollisesta vaikkakin epätodennäköisestä täysin mahdottomaan ja eriskummalliseen.

        Vainoamisharhassa vainoajaksi saattaa valikoitua esimerkiksi joku, jonka kanssa henkilö on ollut runsaasti tekemisissä, kuten kaveri, tyttö-/poikaystävä tai vanhempi. Vainoamisharhasta kärsivä muuttuu vihamieliseksi vainoajaansa kohtaan. Toisaalta vainoajaksi voi valikoitua jokin taho, kuten esimerkiksi FBI tai CIA. Vainoamisharha sisältää seuratuksi ja jahdatuksi joutumisen tunteita. Vainoamisharha sisältää myös vakoilluksi, valvotuksi ja tarkkailluksi joutumisen tunteita, joihin liittyvät nykyaikana puhelimet, kamerat ja kuuntelulaitteet. Vainoamisharhasta kärsivä saattaa ottaa yhteyttä viranomaisiin, kuten poliisiin, tai taloyhtiön isännöitsijään, jotta vainoaminen loppuisi tai vainoaja saisi rangaistuksen teoistaan.

        Sorry, olet väärällä palstalla,eikö mene perille? Etsi sellainen missä puhutaan harhoista, täällä puhutaan gang stalking -vainoamisesta. Etkö tajua, ääliö?

      • tsekkaa.pääs

        No toivottavasti jättävät sinut joulurauhan julistuksen myötä hetkeksi rauhaan
        Hyvää joulua!

      • eikä.tiedosta.apua

        Koska olen gs-kohde, minulla ei ole minkäänlaista tietosuojaa terveydenhuollon puolellakaan. -Kun viimeksi kävin neurologilla ja magneettikuvauksessa , reilu pari vuotta sitten, tiedot levisi samantien. -Tiedän, kun minulle kerrottiin. -Minun on myös epämiellyttävää käyttää terveyspalveluja, koska stalkataan sen kun vain keritään. Lisäksi on myös vaaran mahdollisuus itse tutkimuksessa ja siinä, että tuloksia vääristellään.

      • Anonyymi

        Mutta kummallista on se kun joku väittää toisen henkilön näkevän ja kuulevan harhoja! Mistä kukaan voi tietää, mitä joku toinen on nähnyt ja kuullut. Moni takanapäin puhuja ei tajua sitä että joillakin on hänen kuuluoaan paljon parempi kuulo ja ääni kantaa joskus yllättävän hyvin. Esimerkiksi elokuvateattrerin hälinässä joidenkin puhe kuuluu yllättävän kauas.

        Onko kukaan koskaan todistanut tieteellisesti yhtään harhaa harhaksi? Poislukien harhakäsitykset, joita meillä kaikilla on. Harha voi olla vain sitä ettei joku toinen pidä tapahtumaa mahdollisena.

    • Jkiugb

      Gang stalking on maailmanlaajuisesti arka puheenaihe.. Suomessakin on monta henkensä menettänyttä, Suvi Hiilesmaa esim ja lukuisia muita. Ei tätä voi nähtävästi paeta vaan kuolema on vääjäämätön. Olemme kolmannessa maailmansodassa ja ajatusrikolliset vaiennetaan.

    • Hopeisgone

      Katsaus uskonnollisesta näkökulmasta gang stalkingiin.... Rukoilu ei auta, ei energiahoidot jolla ihminen suojataan mentaalisesti, eikä Jeesus auta. Mihin tämä jättää ihmisen jos mitään apua ei tätä ilmiötä vastaan ole? Sadattuhannet ihmiset ympäri maailmaa ei voi keksiä gang stalking harhaa ja miksi mind control/elektroniset aseet ylipäätään olisi kehitetty? Kukaan ei usko meitä.

    • Keskusjärjestö

      Hiljainen kuolema, pakotettu itsemurha kun 24h päässä soi solvaavat ajatukset. Tämä ajatusten kuuleminen voi liittyä ihmisen herkkyyteen ja yleensä aina liittyy amalgaami paikkoihin. Tarkastakaa suunne myös mutta silti... Sadoilla tuhansilla uhreilla maailmanlaajuisesti on samat oireet. Jalkapohjat voivat olla myös kipeenä, viimeisin trendi on se joten varovaisuutta. Varokaa lääkärille menoa.

    • Intiaanisydän

      Niin, jotkut yrittävät itsemurhaa ja joillekin elämä täällä on paratiisi. Itselläni kaikki perusasiat on kunnossa mutta en vain voi elää sen asian kanssa että Syyriassa on sota ja ihmisiä kärsii kaikkialla. Se on minun syyni lähteä täältäkin. Olen katkera Luojalle että loi jotain näin epätäydellistä kuin ihminen. Se satuttaa, hävettää ja vaikeinta on rakastaa itseään.

      Vaikka kuinka olisi ateisti niin madonnan satanalliset videot on tullut julki joten kellään ei varmasti ole epäilyksiä hänen tarkoitusperistään, yök mut tätä tää maailma nyt on, pahuutta ja niin vähän hyvyyttä.

    • auttaakse

      Auttaako faradayn häkki gs tapauksissa entäs studio tasoiset ääni eristeet? Tämän luulisi myös vaimentavan tärinöitä.

      • paljonpahaavähänhyvää

        Faradayn häkki auttaa johonkin, en muista mihinkä, mutta ei minulle apua. Siitä on tehty ihan tieteellisen tutkimuksen kriteerit täyttäviä tutkimuksia, mm.Magnus Olssonin ryhmä on tehnyt. Saattaisi Googlaamalla löytyä.
        Pullontiivit passiivienergiatalot ovat siitä hankalia, että niiden sisällä eivät kännykkä eikä mokkula toimi.-Mutta ultraääni ja monet muut menevät seinän läpi kuin tyhjää vaan.
        Laivoissa, joissa on voimakkaat dieselmoottorit, on tehty eristyksiä infraäänen eristämiseksi.

        Ihmisten pahuus ja ilkeys ovat sellaisa, ettei niitä pysty estämään mikään. Aina löytyy tavat kiertää puolustukset.

      • Kimpoilija
        paljonpahaavähänhyvää kirjoitti:

        Tuosta äänen kulkemisesta seinien läpi. Voisiko joku korjata, kun olen käsittänyt että infraääni "kuuluisi" helpommin seinän läpi kuin ultraääni. Eli mitä pidempi aallonpituus, sitä lyhyemmän matkan äänen täytyy kulkea seinän sisällä. Vrt. musiikissa basso vs. diskantti. Vai miten tämä nyt on?

    • HopeIsGone

      Nettikaupoista ja apteekeista ei löydy self check huumetestejä, loppuun myyty koko maasta ja kokeilin lukuisia eri apteekkeja eri puolelta suomea. Ehkä ulkomaisilta saiteilta löytyy ja olisi kyllä järkytys jos elimistöstä löytyisi huumeita tai lääkkeitä ja vakava todistusaineisto GS olemassa olosta Suomessakin. Metsästän edelleen testejä.

      Faradayn häkki ei auta ja taitaa oikeasti olla niin, että apua tähän ei ole. Moni on jo kuollut hiljaisissa tai hämärissä olosuhteissa. Miljoonat ihmiset eivät voi elää samassa harhassa ja tosiaan miksi tämän kaltaisia elektronisia aseita on edes keksitty jos niitä ei käytetä.. Voimia kohtalontoverit. En tiedä mikä auttaisi kun rukoilukaan ei auta.

      Ihmiskunnan herääminen ja valheiden paljastaminen voisi mahdollisesti pelastaa meidät.

      Sitä mietin usein, että miksi ihmisiä yritetään kiihkeästi saada lahdattua/tapettua sodat, lääkkeet etc ja monelle tämä elämä täällä on helvettiä ja haluaisivat pois mutta heidät pidetään väkisin elossa... Ihmisen pahuus on valloillaan ja minulla on kana kynittävänä Luojan kanssa kun kuoleman jälkeen kohtaamme ehkä, siitä miksi hän salli jotain niin pahaa kuin ihminen? Mitä järkeä tässä kärsimyksessä oli? Tämä on puhdas loukkaus ihmis-, eläin ja luontokuntaa kohtaan ja sitä on vaikea sulattaa.

      Tavallisia ihmisiä ei kiinnosta muiden ihmisten kärsimys, laulavat I'm happy biisejä ja ottavat lisää tatuointeja (tatuoinnit avaavat portin pahuuteen ihon kautta, googlettakaa asiasta oli meinaan mielenkiintoinen teoria) kun Syyriassa pommitetaan, sairasta ja surullista.

      • hyvää.joulua.kuitenkin

        Toinen samanlainen on Kotihuumetesti.Sain sen silloin ekalla kerralla apteekista. Siitä on olemassa toinenkin versio. Tilasin sen Abcell-nimisestä nettifirmasta. Annettiin pankkitili mihin maksaa etukäteen. Maksoin. Alkoivat ahdistella, missä maksu viipyy. Hain pankista kopion maksutapahtumasta ja ilmoitin Abcelliin muut tiedot paitsi en omaa pankkitiliäni.Sieltä tuli vastaus: voi, olet maksanut väärälle tilille Nordeaan, meidän tili on OP:ssa. Sinne vei narkit rahani. Testiä en saanut.

        Nyt on tilaus vetämässä toiseen paikkaan. Olen maksanut taas etukäteen. Odottelen tuleeko testiä. -Jos saan testin, kerron, mistä tilasin.-Tämä joulun aika vähän pidentää hommaa

        Huumeitten ja lääkkeiden salaa syöttäminen ei todista GS:tä mitään. Niitä juttuja tehdään muutenkin.

        Tässä ihmisen evoluutiossa ja henkiinjäämistaistelussa ilmeisesti on tapahtunut sellainen valikoituminen, että voimakas seksivietti on tuottanut paljon jälkeläisiä ja häikäilemätön ahneus , muiden tappaminen ja riisto ovat taanneet elin mahdollisuudet jälkeläisille.

        Ihmiskunnan varallisuudesta 90 % (muistaakseni) on viiden prosentin (muistaakseni)hallussa. Joku on arvioinut, että jos varat jaettaisiin tasan maapallon kaikille ihmisille, joiden kymmenien vuosien päästä prosenttiluvut olisivat taas samat.-Taas löytyisi rockefellereita.

      • Vastauksiatarvitaan

        Hyvin kirjoitettu:) Sano jos löydät huumetestin niin tilaan sieltä saman vaikka eihän se mitään todista, ei kukaan usko meitä. Mutta pakkohan jonkun lakimiehen on ottaa juttu vastaan jos todistan että elimistöstäni löytyi neuroleptejä tai huumeita. Sairas ja ilkeä planeetta, loukkaus kaikkea elävää kohtaan.

      • narkkiko.olenkin

        Jos haluat todistaa sillä testillä jotakin, se täytyy tehdä todistajien läsnäollessa. Tulos pitää tarkistaa 5 minuutin päästä, tasan. Yhtään myöhemmin ei enää saa havaintoja ja päätelmiä tehdä.

    • khhj

      Pelottavimpia ovat onnelliset orjat, he hyväksyvät sodat ja riiston. Seksivietti todellakin on taannut näiden tunteettomien robottien lisääntymisen. Niin surullista maaplaneettaa kohtaan nämä "ihmiset", tunteettomia lääkkeiden ja tunnekylmyyden orjastamia tuhoajia. He uskovat eriarvoisuuteen, tyyliin Espoossa asuvat ihmiset on parempia, sairasta ja surullista.

      • Mielisairaspotilas

        Mitä Nuivaan kuuluu?

    • psykopaatit.voitolla

      Kyllähän minun jouluyöhöni värinä on liittynyt ja jatkuu edelleen.

      • Naapurin.Vibra

        Naapurin rouva unohtanut vibraattorinsa päälle ja seinää vasten, tärinä loppuu kun patterit hyytyy.

      • mutta.ei.muuta

        Sehän selittäisi sirinänkin.

      • mitäs.tehdä

        taas se alkoi nautiskella, minulla jalat värisee, niin patjakin -jos sillä on litium-paristo, joka kestää 1000 tuntia vai oliko 5000 tuntia

    • voihan.infraa

      Kun Googlailin tuli Arabianrannassa olevasta kerrostalosta juttu.Siellä on koko talo värissyt ja ihmiset oireilleet infraäänioielistan mukaisesti.Syy ehkä atolla oleva taideteos, tuulimoottori. vat saaneet taistella. On ytetty paksua eristettä alle. Ei onnistunut. Nyt kai vuodeksi pois.

      • vaiettu.aihe

        Ei ole mode tykännyt viestistäni, kun noin on paljon kirjaimia pois.

    • kuulo.huononee

      Minulla on nyt parin tosipahan infrayön jälkeen aamulla korvat olleet turrat ja turvonneen tuntuiset sisäpuolelta ja kuulo sen mukainen. Aion nyt selvittää infran kulun korvien kautta. -Hämärästi muistan, että jotakin soluja turposi. -Jos on tietoa, kirjoittakaa.

      • tällainenkin.pulma

        Tämä on tekstiä aiemmin mainitusta raportista Tuulivoimaloiden infraäänen....

        KUULOELIMET PYSTYVÄT AISTIMAAN INFRAÄÄNEN

        ...osa kuuloelimien hermoista (5- 10 %) kykenee välittämään tietoa infraäänistä. Niiden hermojen, jotka päätyvät infraääniä aistivaan solukkoon kuuloelimissä, on havaittu olevan samanlaisia kuin on osoitettu, kuin on osoitettu kyyhkyjen aistiman hyvin tarkasti (1- 7 %) taajuuden muutoksia.

        IHMINEN REAGOI MUUTOKSIIN INFRAÄÄNISSÄ

        Tuulivoimaloiden lähiasukkaiden on havaittu reagoivan herkästi infraäänipäästöjen taajuuden ja voimakkuuden muutoksiin.--------

        Solutasolla tapahtuu pitkäkestoisen voimistumisen avulla. Kun ärsyke toistuuriittävän usein, synapsi herkistyy vähitellen.Usein toistuvan stimuluksen tuloksena synapsien toiminta ja rakenne muuttuvat------Mitä useammin ärsyke eli infraäänialtistus toistuu, sen voimakkaami muistijälki syntyy. On havaittu, että herkistyminen tuulivoimaloiden infraäänelle tapahtuu 0 - 4 vuoden aikana.-------Toisen riskiyhmän muodostavat ne henkilöt, joiden kuulo on iän myötä heikentynyt----

        ENDOLYMFAATTINEN HYDROPSI

        Tuulivoimaloiden lähiasukkaat kertovat korvien ongelmista, joista yleisimpiä ovat tinnitus ja korvien lukkiutuminen--

        Selitys löytyy matalien taajuuksien vaikutuksista. Kohtalaisen voimakas infra- tai matalataajuisen äänen lyhytaikaisella altistuksella (1, 53 h) endolymfaattisen hydropsin, joka on sisimpään kalvoon sitoutuneen nesteen turvotusta. Hydropsin tunnusmerkkejä ovat tinnitus ja kuulon heikentyminen---
        Endolymfaattinen hydropsi on mekaanista turvotusta , joka vaikuttaa ensimmäisenä sisäkorvan kaikkein venyvimpiin kohtiin.Näiden tiedetään olevan simpukan kärki tasapainoelimen eteisrakkula-------on ollut huimausta tai epätasapainon tunnetta sekä pahoinvointia--

    • kiitos.neuvosta

      Riihimäen palstalle sain tällaisen neuvon.

      Osta mummo iso subwooferi, sellainen, joka kykenee toistamaan alle 20 Hz taajuuksia ja sille audacity ohjelmalla teet infraääntä, ja toistat sitä naapurille 24/7 niin eiköhän stalkkeri lähde vittuun kuin kuppa töölöstä.

      Tämmöinenköhän minun alapuolella on.

    • Meillä huippuimuri vai mikä poistopuhallin se on nimeltään alkaa pitää jytisevää ääntä kun siihen kertyy huurretta/jäätä (olettaisin, koska on yhteydessä pakkassäähän). Itseäni moni häiriöääni on lakannut haittaamasta kun sen alkuperä on selvinnyt.

    • xxxxxxxtttttyyyy
      • koekaniini.olen

        Kiitos linkistä ja vinkistä.Se hyvä puoli tässä, ettei ole yhteydessä tuulivoimaloihin tehty tutkimus.

        Poliisit ovat stalkkauksessa mukana, joko aktiivisesti tai ainakin määrättyinä salaamaan asia: rikosilmoituksia ei oteta vastaan.

        Minuun kokeillaan parhaillaan jotakin uutta juttua. Sen takia en ole kirjoittanut. En anna palautetta "tutkijoille".

      • ytuyi

        Kukas sen aamupalasi myrkyttää ????

      • se.koekani

        Viittaan edellä infraäänikokeiluun.

      • kiitos.huomiosta

        Siinä pro gradu -työssä oli muutama käyttökelpoinen lause. Se kun käsitteli enimmäkseen taajuusaluieta yli 20 Hz ja infraääni on alle.
        -että voidaan käyttää häirintään
        -että tietyillä taajuuksilla voi aiheuttaa kudosvaurioita, tuhota vaikka sisäelimet
        -ihan yleisesti vaan, että alle 20 Hz koetaan epämiellyttävänä, esim.pahoinvointia ja kuvotusta

        Tämän ketjun alussa on paljon tarkkaa tutkimustietoa, jota ei joku pitäisikö ilmoittaa Oikeusministeriölle- letkautus ei heiluta.

      • onpa.jännä.juttu

        Kiitos, onpa mielenkiintoinen tutkimus. Sekin että taajuudet voivat vaikuttaa niin eri tavoin myös siitä riippuen miten ne koetaan.

      • taasyksitrollioli

        Ihan mielenkiintoinen pro gradu-tutkielma (joille ei paljon painoarvoa annetta.) Lähteet luotettavan tuntuisia.
        MUTTA tämä tutkimus käsittelee yli 20 Hz ylittävää kuultua ääntä.

        Alle 20 Hz on infraääntä. Jotkut kuulee yli 1 Hz kun desibelejä on tarpeeksi. Infraääntä käytetään häirintään.

        Viime yönä minua pahoinpideltiin n.4 h infraäänellä. Demonstroitiin , mitä kaikkea sillä voi tehdä , kun käytetään eri taajuuksia ja desibelejä. - Odotin vaan, että mistä reiästä ensimmäiseksi alka veri lentää.
        Mikähän v---tun eli p---llun ominaistaajuus. Infraäänenkäyttäjä tuntui tietävän. En anna alautetta. Olen ehdottanut, että kokeilee vaimoonsa ja pyytää häntä kertomaan.

        Rakastelu oman miehen kanssa tuntuu erilaiselle kuin raiskatuksi tuleminen.

        Nukkumiseen sopiva taajuus aivoissa tuntuu hyvälle, kun nukkuu. Mutta jos se tuotetaan infraäänellä tai mikroaalloila päähän kesken aktiivisen toiminnan, niin kyllä tuntuu pahalle.

        Turha kuvitella, että on todistettu luulosairaudeksi tai asenneviaksi.

      • mansonilaisekimpussat

        Korjaus --kuulee yli 16 Hz kun--- minulla huono 6 näppäin, jää numero usein tulematta.--tarkenns 4 h tarkoittaa aikaa, neljä tuntia.

        Tätäkin jotkut yrittää vainoharhaisuudeksi, vaikka infraäänen vaikutukset on tutkimuksin todistettu jo 20 v.sitten.

    • xxxxxxxtttttyyyy

      Poliisi otti rikosilmoituksen vastaan tänään sain mittalaitteen poliisilta,kohta häkki heilahtaa törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja vainosta

      • en.heti.usko.tuota

        Voisiko uskoa vain onko ansa, että minäkin tekisin rikosilmoitusen ja pääsisivät minuun kiinni. -Voisiko pyytää mittalaitetta ennen rkosilmoituksen tekoa?

      • tuo.antaa.toivoa

        Hienoa, toivotaan niin!

      • kokoajanaltistun

        Viikonlopun kunniaksi nostan esille, ettei unohdu aihe.

    • hhhhhtfggh

      Pelkoa ne haluaa.. energiaa siita.. kohdistuu jokaiseen ajatusrikolliseen.. lopun vikinaa..

    • ultrainframikrolaser

      Minä tappelen ruohonjuuritasolla. - Minulle infraääni tulee alakerran liiketilasta, jossa päivisin klo 9 - 15 on ihan oikea kauneushoitola. Takahuoneet on sitten eri juttu.
      Olen Riksun palstalla ihan suoraan kysynyt, minkä vehkeen he sulkevat, panevat pienemmälle klo 08.45 - mitä avaavat, lisäävät tehoa n.klo 20 - 21, silloin 21 viimeistään. Ei vastausta.

      Nyt tämä hoitola toi käytävän ilmoitustaululle mainoksen: tutustumisilta, hoitoja hintaa ,jne ja kahvia ja suolaista purtavaa. Lisäsin ilmoituksen alalaitaan: kysykää infraääntä. -Alalaita leikattiin pois ja tiputettiin postiluukustani.

      Minä laitoin omaan oveen A4 kokoisen mainoksen. Klo 21 - 8.45 infraäänivärinöitä. ILMAISEKSI! Kiitos alakerran. - Ja vielä toisen lapun, jossa on luettelo (haitta)vaikutuksista. Tussilla kirjoitin isolla TERVEYSVAIKUTUKSIA

      Sinähän asukkaat lukevat.

      Nyt on vissiin rankaisu, kun on aivan helvetinmoinen sirinä korvissa.

    • mitäs_kuuluu

      Kirjoitit 9.1. tällä palstalla jättäneesi rikosilmoituksen ja saaneesi mittalaitteen. Kuinka tutkinta etenee?

      • ikivanhakohde

        Siis minä en kirjoittanut, joku trolli kirjoitti. Sellainen xxtttyyy.

        Sitä sirinää kuuluu.

    • mafiahoitola

      MINULTA TUHOTAAN MUNUAISET.

      Pari tuntia sitten jo monennen kerran jysäytettiin munuaisten kohdalle. Se kohta jomottaa edelleen niin,etten pysty nukkumaan.

      • otanselvää

        Onkohan minun tilannepäivitys poistettu (tod.näk.) vai trollin rääpiminen (tuskin).

      • tätähännetekee

        Muistan kirjoittaneeni jompaan kumpaan ketjuun eikä paikkakunnan ketjusta löydy, niin sitten tänne.
        Tutkijan näkökulma:
        kun on mustiin pantuna taajuus ja desibelit, käy tutkimukesta. Montako kertaa pitää tehdä, että munuaiset on tuhottu.

    • sound-of-silence-is

      En tiedä mikä minulla joskus tinnittää ja häiritsee korvissa mutta musiikki auttaa. Eihän sitä tietysti jatkuvasti jaksa kukaan kuunnella lempimusiikkiaankaan mutta ainakin sillä voi saada hetkeksi rauhan. Myös valkoinen kohina = white noise voi auttaa. Sitä löytyy youtubesta ainakin. Nämä eivät poista alkuperäistä ongelmaa mutta voivat antaa lepotauon.

      • siriseevainkotona

        Minulle tulee lepotauko, kun suljetaan laite, joka sirinää, sihinää aiheuttaa. Ultraääni on korkeaa sirinää, infraääni matalampaa sihinää.

        Yksi alkuyö, kun kuulin, että mh: n seinän takana joku hääräilee, yht'äkkiä alkoi sirinä. Hetken päästä huusin, jaaha, siinä pantiin sirinä päälle, pistä nyt vaan kiinni se apparaattis. Pani kiinni ja sirinä loppui. - Näytti, että valta on hänen.

    • olisikovinkkiä

      INFRAÄÄNEN MITTAUSLAITE
      Olen Googlaillut. On tullut vastaan vain isoihin kohteisini isoja apparaattikokonaisuuksia. -Minun tarve olisi mitata asuntoni alapuolelta tuleva infraäänihärintä: taajuudet ja desibelit.

    • laillistaon

      Minulla on viikon verran ollut aktiivisuusranneke, jossa on unen seuranta. On myös sykkeen seuranta.
      Esim. eilen illalla menin oh:n patjalle. Sitten huomasin, että nyt alkoi värinä, arvasin että klo on n.21. Olin patjalla ollessa vilkaisut ranneketta:syke alle 60. Kun värinä alkoi, syke nousi 75-80.

      Mitän vaikuttaa se, että suurimman kotona värisee niin , että keho resonoi. Yöllä välillä sietämättömästi. Pakko nousta vuoteesta. Lattiallakaan ei kärsi seisoa, koska värinä on kuin neuloja sataisi jalkapohjiin.

    • 1010111010101

      Mihin tälläisellä tärisyttämisellä pyritään?

      Voisiko olla niin, että salaliitto on kyllä olemassa, mutta se koskee vain valtamedian yms. tahojen vaikenemista asiasta (sähkö yms. on haitallista ihmiselle ja se voi aiheuttaa kyseisiä oireita jne.)

      Kuulostaa todella absurdilta, että vainoajat aiheuttaisivat sitä ja seuraisivat vielä kaupan päälle.. valtameren toisella puolella ehkä, ei täällä.

      • gsuhrikin

        Luepa tuolta aiempaa, mitkä ovat infraäänen vaikutuksia. Sillä voidaan panna kärsimään, menettämään toimintakykyään ja vähitellen tuhoutuu terveys. - Sopii yhteen muun e-häirinnän kanssa tavoitteiltaa Miksi jotkut joutuu e-häirinnän kohteiksi. -Erilaisia vastausehdotuksia on esitetty. - Minulla se liittyy muuhun gang stalkingiin. - Miksi jotkut ovat joutuneet gs:n kohteiksi??? Miksi ihmeessä minä myös.

        Minulla infraäänihäirintä on olennainen osa unihäirintää, valvottamista. Mihin valvottamisella pyritään??? Kun luet pitkäaikaisen univajeen terveysvaikutuksista, siis haittavaikuksista, ei ole vaikea ymmärtää, miksi se kuuluu lähes kaikkien gs-vainottujen elämään, kun vainon tarkoitus on tuhota uhri psyykkisesti ja fyysisesti.

        Unihäirinnästä voi lukea ketjusta : unihäirintä/valvottaminen sisältää rikoksia.

        Kyllä ihan täällä on tekijät ja seuraajat.

      • hulluillahauskaa

        Ei muuten ole äänetön tappaja. Kyllä minulla nytkin värinän ja resonoinnin lisäksi sirisee myös ,mutta en tiedä, onko väistämätätön seuralainen.

      • näin.kävi.taas

        Tuli oivallus: kun uhri pannaan voimakkaan infraääni hyökkäyksen kohteeksi, mikroaalloila vahvistettuna, menee pari tuntia ennen kuin elimistö palautuu niin, että pystyy taas nukkumaan. -Sillä sa aikaan kahden tunnin valvomisen.

    • tietojasaatavillaon

      Jokainen häiritty kuulee sihinää ja sirinää, joskus voimakkaammin joskus vähemmän, ne äänet kuuluvat tähän tekniikkaan. Ja nyt on tulossa yhdistys hoitamaan gang stalkingin ja elektronisen häirinnän uhrien asiaa, se on hyvä juttu.

      Voidaan julkisesti tiedottaa kaikesta toiminnasta Suomessa.

      Uhreja on Suomessakin tuhansista jopa kahteenkymmeneen tuhanteen suhteutettuna väkiluku koko maapallon väkilukuun ja kaikkien maailmalla häirittyjen lukuun eli 30 miljoonaan ihmiseen! Kyse ei ole siis muutamasta ihmisestä tässä hyvinvointivaltiossa. Siksi tietoja sain paljon Helsingin viime lauantain tapaamisessa ja seuraavaa jo odottelen.

      Vihreä täplä silmässä näkyy tietyssä valossa on kamera käytössä sielläkin.

      Ja kaikkea häirintälaitteistoista kuten nanorobotit ja kristallit, jotka värähtelevät tietyllä taajuudella kehossa, ja voidaan kohdentaa eri elimiin jne.

      Kaikkea voidaan ihmiseen asentaa ja laittaa että tiedoksi tietämättömille!

      • infraäänihäiritty

        Infraäänen vaikutusta ihmiseen on tutkittu ypäi maailmaan parinkymmenen vuoden ajan.Tietoa on kertynyt paljon. -Pulmana on raha, joka liittyy tuulivoimaloihin. Sen takia pyritään kieltämään ihmisiin kohdistuneet tuulivoimaloiden aiheuttamat vaikutukset.
        Jo ihan suomalaisissa opinnäytetöissä, joissa sivutaan infraääntä ,huomautetaan siitä, että sitä voidaan käyttää häirintään.
        Minulla käytetään, ympäri vuorokaudenkin, mutta pahiten öisin unihäirinnän osana.
        Tämän asia selventämiseksi itselle ja muille avasin infraääneen keskittyneen ketjun.

        Tähän on turha liittää muuta häirintää. Tuo vain riskin, että ketju poistetan.

      • Anonyymi

        justiinsa, MUTTA TÄMÄN KETJUN AIHE ON INFRAÄÄNI.

    • rikollisetirrallaan

      Nykyään on päivisinki pienellä teholla päällä . Värinä tuntuu.Olen herkistynyt. Pienempi teho riittää aikaan saamaan. Ei pitäisi antaa stalkkereille palautetta, mutta kyllähän tämän osaavat arvioida itsekin.

    • tynaaraa

      Huomaan itsekin kokeneeni samoja oireita ja saman sorttisia asoita kuin täällä. Joskus jopa ohiajava auto tai parkissa oleva auto tiellä voi aiheuttaa joko olemisen mataloitumiseen (vetävän alaspäin) tai sitten yläilmoihin. Sillä halutaan vaikuttaa muistiin, muistamiseen, hyvinvointiin, työkykyyn, unirytmiin (yöherätykset 23,00 tai 05,00), palohälyttimet toimivat myös herättiminä (irrotin patterit ja laitoin laitteet kylmiöön), kännykkä saattaa aiheuttaa yöherätystä, myös lämmitysjärjestelmään liittyvät asiat, samoin sähkö. Kun muutin alueelle jokin sähkökaapeli katkaistiin asuntoni edessä, nyt se on yhdistetty ja olo on sen mukainen. Ajattelin kaapelin olevan vähän vahvempaa kamaa.

      Jos haluaa nukkua hyvin tai edes kohtuullisesti, pitää repiä kaikki akut pois, ottaa sulake sähkötaulusta. Ja nukkua sitten kuin pieni possu. Jonkun aikaa tämä tepsi, mutta sitten tultii kadulle ajamaan.

      Tietokoneet ovat muuttuneet sellaisiksi, ettei akkuja saa otettua pois jos haluaa.
      Monia asoita muutetaan, kun huomataan mitä mikä vaikuttaa mihinkin. Valittavasti huonompaan suuntaan. Keinokuitumateriaalit.....

      Minulla talviaikaan on jalkapohjissa paksunahka. Suojaako se ihmistä. Kesällä sitä ei ole. Huomasin mol.ssa haettavan paljon sähköpuolen osaajia rakennusalalle. Pelkää pahinta, että sähköosaamista aletaan toteuttaan ns älykkäissä taloissa. Ihminen käyttää liian usein älykkyyttään väärin ja vääryyteen.

      Jostain syystä joku ihminen on kiinnostava tai uhkana jollekin. Tai halutaan niitä ihmisiä nöyriksi ja jotain toista nostaa. Uskonto voi olla eräs vaikutin.

      Siirsin samoin sänkyni naapuritalon viereisestä huoneesta toiseen. Välillä olen oksennellut välillä tyttärenikin. Onko tämä ihmisten elämää.

      Yksi yhtiö lahjoitti täällä rahaa erään oppilaitoksen laboratorioon. Mietin, onko laboratorio sitten ihmisten testaamista ja tutkimista kuten maailmansotien aikana saksalaiset ja sitten jenkit kai jatkoivat lähettivät keskitysleirillä olevia ilmailukokeisiin avaruuteen. Kuinka paljon inhimillistä kärsimystä sekin on aiheuttanut monille.

      Salliiko Suomen päättäjät ja muut tapit tällaista toimintaa maassamme.
      Ovatko he mukana toimimassa omia kansalaisiaan vastaan vai mistä on kysymys.

    • odottelenjotakin

      Viime yö pidettiin hereillä. Olin niin väsy, että heti salkkareiden jälkeen kaaduin olkkarin patjalle ja siinä torkuin ja nukahtelinkinkin jo. Sitten jymähteli alapuolella kuin jokin olisi käynnistynyt ja alkoi värinät.Arvasin, että klo oli n.21.00. Katsoin, klo 20.25. Oli käynnistetty häirintälaite, joka on pienellä teholla illalla.

      Ei sovi nuo sinun kirjoitukset ollenkaan minun unihäirintääni. -Se on ihan suoraviivaisesti selitettävissä lukaaliini kohdistetuilla häirintälaiteilla. -Osin joskus ulko-oven paukkauttamisillä määräaikana, jne. Ennen enemmän, nykyään automatisoitua tämä homma suurelta osin.

      • toiseksijäät

        On kuule vielä sukuvikaa. Yksi sukulainen kirjoittelee salkkareita muiden muossa. Sitä varten vähän vilkuilen joskus iltaisin.
        On helkutin fiksu, luova ja pitkälle koulutettu ihminen. Perheellinen ja eläinrakaskin.

        Miäkään en mikään tyhmeliini ole ollut, nykyään kylläkin jo vähän muinaisjäänne.

      • Anonyymi
        toiseksijäät kirjoitti:

        Itse asiassa yliopistossa testattiin. Ylitin mensan alarajan. Testaaja kirjoitti lausunnonkin, mutta en halunnut liittyä, kun en tiennyt, mitä siitä seuraisi.- On seurannut sitä, mitä kolmeen ylimpään prosenttiin kuuluville saattaa seurata.

    • ihmettelen.hiukka

      Miksi ihmeessä täällä on jäljellä trollien ja stalkkereiden avaamien ketjujen lisäksi suurin piirtein vain nämä sinun yksinpuheluketjusi? Kuka oikein on vaatinut uhrien keskusteluja poistettavaksi?

      • oletkotrollivaivainoinen

        Näihin ketjuihin olen koonnut muidenkin tietoon ja käyttöön niitä tietoja, joita olen vainoni takia joutunut kaivamaan esille. Itselläni nämä tiedot ovat muistiin pantuna muualle.
        -Olen joskus kirjoittanut myöhemmin tänne jotakin, että olen saanut ketjun nostettua alkupäähän.

        Muuhun ketjuun kirjoitin tänään, että vaikka infraäänen käyttö häirintään on niin yleinen tieto, että se jo vuosien ajan akustiikan alan opinnäytetöissäkin sivuhuomautuksena mainittu, ei ole tullut tietooni ketään muuta gs-uhria, joka olisi kohteena.

        Eli tässä ei ole mitään gang stalkingin kannalta vaarallisia paljastuksia. Ei tarvi lopettaa.
        Eikä ole tarpeen rääpiä ja halventaa minua tästä ketjusta.

        Kun joskus reilu vuosi sitten mode lopetti lähes kaikki gs-ketjut ja uusia oli vaikea saada avattua, aihe miltei hävisi.
        -Näin aika paljon vaivaa kun rupesin avaamaan uusia. Monet lopetettiin saman tien. Ne joissa yhdistin gang stalking sanan muuhun, esim rikoslaki ja gs. ja tai gs ja.lääketiede, jne., saivat toimia aika pitkään.
        - Avasin ketjuja useilta vainon alueilta. Itse kirjoitin suht.asiallisesti. Ketjut lopetettiin usein , kun rupesi tulemaan ihan epäasiallista hillumista. Uhrit eivät niin kirjoita.

        Siis tulee olo, että syytetään siitä ,että
        - "oikeitten uhrien" ketjut on nyt lopetettu
        - halvennettaan siitä, että
        olen kirjoittanut yksinpuheluketjuja
        - kun olen kirjoittanut monia kymmeniä kuvauksia stalkkauskokemuksistani, haukutaan hullun hörhöilyksi ja ilmoitetaan, ettei kukaan ole kiinnostunut
        - haukutaan, että jauhan jatkuvasti samoista asioista, vaikka on hyvin monenkirjavaa tämä vainotekniikka/taktiikka- repertuaari
        - välillä olen omalle paikkakunnalle avannut ketjun raportoidakseni jotakin kokoajan jatkuvaa kuten unihäirintä tai infraäänihäirintä, saadakseni loppumaan,jne

        Tämän yhden blogistin kanssa on tullut yhteenottoja. Itsellään on niin yksitoikkoinen vaino ja hankkii todisteita jatkuvasti sellaisesta, josta itse en jaksa välittää, kun kaiken muuta rankempaa koko ajan

        Jos en olisi avannut lukuisisa ketjua, olisi ollut ihan tyhjää tästä aiheesta pitkän aikaa.

        Olikohan joku trollit nyt kyselemässä , kun tekee eroa "oikeat uhrit" ja sitten minä .

      • Anonyymi
        oletkotrollivaivainoinen kirjoitti:

        Mutta tosiaan, joku porukka poistatti joskus 2015-16 kaikki ketjut, joiden otsikossa oli gang stalking. Minä huomasin sen ajoissa, enkä käyttänyt sitä termiä. Uusiin gang stalking sanan sisältäviin otsikoihin lisäsin " ja lääketiede" ja "rikoslaki", jne. Sitten nämä poistettiin kerralla,

    • jalaa1
      • taisuksikuuseen

        Sinä: hiukka.ihmettelen, kerropa, mitä itse olet tehnyt asian hyväksi. Oletko avannut ketjuja, jakanut tietoa muille, kertonut omista kokemuksista muille uhreille ja taviksille luettavaksi. Tai muuta hyödylliseksi tarkoitettua. Vai osaatko vain vittuilla ja yrittää herättää epäluuloja.

        Aloitapa ketju ajatustenluvusta. Kiinnostaisi varmaan monia. Esitä alkuun vaikka vankkaa tietoa.

      • yksinpuhelevahullu

        Minäkin ihmettelen. Ei ketään muuta infraäänihäirinnän kohdetta. Ja minua on häiritty ainakin kahteen otteeseen puolentoista vuoden aikana. Nyt jo yli puoli vuotta ja raakalaismaisesti. - Ja vaikka toteuttajat ovat mitä ovat, vehkeet ja suunnitelmat ovat tasokkaita. -Voisiko kertoa, että on vainopäällikköni erityisosaamiseen alaan kuuluvaa. -Kun on ollut helppo järkätä häirintälaitteet ja neuvoa eristysten teot ja antaa käyttöohjeet niin miksipä ei.

      • jalaa1
        taisuksikuuseen kirjoitti:

        Sinä: hiukka.ihmettelen, kerropa, mitä itse olet tehnyt asian hyväksi. Oletko avannut ketjuja, jakanut tietoa muille, kertonut omista kokemuksista muille uhreille ja taviksille luettavaksi. Tai muuta hyödylliseksi tarkoitettua. Vai osaatko vain vittuilla ja yrittää herättää epäluuloja.

        Aloitapa ketju ajatustenluvusta. Kiinnostaisi varmaan monia. Esitä alkuun vaikka vankkaa tietoa.

        Ai saatana, et osu ja upposi. Vittuiluna mä ton tänne pistinkin, et ime sitä. Minkä mä sille voin, et noi äänet ei ainakaan ole kuviteltuja. Ne on täyttä asiaa, mitkä jokainen voi omin silmin todeta ja myös nähdä. Ja nyt vielä loppuun loud pipes saves lives \../

    • korvienrupsahteluliikaa

      Kirjoitin viestiä. Kesken kaiken heivattiin Googlen etusivulle.

      • huhhuhuijaa

        Nuorempi vertainen on luvannut lukea vaikeatajuisen kirjan DNA:n muuttamisesta solujen resonoinnilla. Kirjoittaa sitten otteita suomeksi.
        Minä kun tässä resonoin kuukausikaupalla kokoajan, niin kukahan olen kohta.

      • täytyymiettiä

        Tuolla toisessaketjussa yksi uhri ilmoitti, että vuosia sitten oli infraäänihäirinnän kohteena.

        Minulta on poistettu viestejä. En enää muista tarkalleen, mitä kirjoitin.

    • nytkopioin

      Toisesta ketjusta otan tänne talteen pari viestiä. En tiedä, kuinka luotettavaa tietoa on, kun lähteitä ei mainita.

      "Infraäänet vaikuttavat haitallisesti ihmiseen .Sydämensykettä alhaisemmat taajuudet ja voimakkaat infraäänet saavat verisuonet litistymään, ahtautumaan ja veren tausheikkenee ja aiheuttaa pitkäkestoisena mm.aivoinfarkteja , sydäninfarkteja ja veritulppia ihmiselle. Tällaista matalaa voidaan lähettää myös tarkasti suunnattuna ihmisten koteihin.
      ----
      Infraäänet aiheuttavat huonovointisuutta, solujen rakenteen muutoksia, ja rakenteiden muutoksia.
      ----
      Jokainen joka puhuu ääneenSuomessa on tuomittu sykiatriseen hoitoon vainoharhaisena,vaikka menetelmät ovat kaikkien tiedossa.

      viesti 2.
      Sirinä ja sihinä kuuluvat ihmisen omasta päästä, sillä verisuonien äänetkuuluvat korviin. Verisuonia pommitetaan mikroalloila tai muulla niin, että ne litistyvät tai muulla. Ne liistyvät ja aiheuttavat aivoinfarkteja tai vastaavia tapahtumia ihmisessä.

      Näin ilmeisesti tapahtuu myös infraäänellä.---Solut litistyvät ja osa hajoaa---On siis helppo sairastuttaa vaikkapa tietyn alueen ihmiset. Solutason vauriot saavat siis fyysisiä sairauksia ihmisillä.---------Kaikki tekniikat oat vapaasti saatavilla netin kautta ja aseita on pilvin pimein.

      • jotaintarttistehä

      • Anonyymi

        "On siis helppo sairastuttaa vaikkapa tietyn alueen ihmiset"

        Mutta tehän väitätte että juuri teidät on valittu sairastutettavaksi. Miten se kohdistus oikein onnistuu?

    • TallennaTodisteet

      Hyvällä mikrofonivarustuksella saa tallennettua niin ultra kuin infraäänet.

      Jos epäilet tuollaista, tallenna jutut ja julkaise netissä.

      Ilman todisteita surina on pään sisässä.

      • Anonyymi

        Ei infraääni surinaa päässä aiheuta, mutta resonointia kylläkin. Tiesin mikrofonitallennuksesta, mutta olin niin rääkätty, etten jaksanut mitään hankkia.

        NYT LUKEKAA KETJUN ALKUOSAA, MISSÄ KOOTTUA TIETOA. Ei tarvitse ruveta kantaa ottamaan tapahtuneeseen häirintään.

        Kyllä keskustelupalstalle pitäisi voida kirjoittaa ilman, että on todisteet. YK keräsi jo viimevuonna häirintäkertomuksia pohjaksi sille, ETTÄ YK VOI RUVETA TUTKIMAAN ASIAA.

        Nykyään kukaan ei kirjoita enää tänne. Keskustelevat muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, YK tutkii todellisia ilmiöitä.

        Ei se tee kenenkään harhoista todellisia.

        Olet haluton mittaamaan koska tiedät ettei mittaamalla voida mitään havaita; ja joudut ikävään tilanteeseen. Asiaa jota ei voida mitata ei ole olemassa todellisuudsessa.

        Harhoja ei voi mitata, mutta ne voi kokea.

        mielenterveystrolli se siinä

        minulla olisi hyvät vastaukset, mutta en näe vaivaa

    • Anonyymi

      Nostetaan, kun taas infraääniketju ilmaantunut.

      Tässä ketjussa on asiaa, mielenterveyshuutajien viestejä ja trolleja,

      • Anonyymi

        Tuo mikrofonikommentti tuossa heti ylempänä on totta myös tänään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo mikrofonikommentti tuossa heti ylempänä on totta myös tänään.

        Ei nyt paska vie kukaan suomi24:ssä rupea todisteitaan esittämään.

    • Anonyymi

      Vuokraa infraäänimittari? Toimisikohan näiden laitteet tapauksessasi?

      https://syte.fi/

      Itse menisin välillä kaverien mökeille nukkumaan univelat pois. Tai ottaisin päivänokosia.

      • Anonyymi

        Jos osaat huomioida viestien päivämäärät, huomaat että varsinainen infraäänihäirintäkausi oli syksy 2016 - kesäkuu 2017.
        Olisi varmaan mittari toiminut, mutta silloin kun on paha häirintä päällä , ei pysty mittailemaan.

        Jos olet lukenut koko ketjun, sieltä pitäisi löytyä, miten lattialla olleessa vesilasissa näkyivät poreet, silloin kun alapuolelta tuli häirintä.

        pieni yhteenveto eräästä kaavasta:

        Minulle on ilmeisesti 1990-luvun lopulla lätkäisty gang stalking päälle. Vasta 2015 muut vainotut saivat minuun yhteyden ja kertoivat, että olen tällaisen vainon kohteena. Olivat puskaradiosta kuulleet tilanteestani jo ajat sitten.

        Kaava: tämän jälkeen aloin ihmetellä, mitä tää on ja miten ne tän tekee. Suomi24-keskusteluissa sain vastauksia ja myös peacepinkissä, mutta kyllä oli oma etsintäkin tärkeää.

        Kun infraäänihäirintä alkoi, aluksi ihmettelin, miten lattia on voinut muuttua "eläväksi".
        VÄRINÄ oli se hakusana, jolla pääsin alkuun. Heti löytyi infraäänihäiriöt ja varsinainen häirintäkin. Opinnäytetyö asiaan liittyen. Tuulivoimanvastustajien yhdistys, jne.

        Ehdin kokea suuren osan häiritsevistä vaikutuksista ennen tiedon löytymistä,

        UNIHÄIRINTÄ ELI UNIVAJEEN YLLÄPITO kuuluu gang stalkingin perushäirintöihin. Se on joka öistä. Ei sitä voi käydä nukkumassa pois kaverin mökillä ja sitä paitsi, ei enää ole kavereita, kun toinen perusjuttu on SOSIAALISEN VERKOSTON TUHOAMINEN. Eikä mitään voi tehdä salaa, kun stalkkereiden kyttäys on aukotonta.

        MUTTA INFRAÄÄNIHÄIRINTÄ YKSITTÄISENÄ KIUSANTEKONA ON TAVALLISTA JA HELPPO JÄRJESTÄÄ. Sen ei tarvitse olla osa joukkovainoa.

        korjaus: ei poreita vesilasissa, vaan pinnan väreilyä rengasmaisesti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos osaat huomioida viestien päivämäärät, huomaat että varsinainen infraäänihäirintäkausi oli syksy 2016 - kesäkuu 2017.
        Olisi varmaan mittari toiminut, mutta silloin kun on paha häirintä päällä , ei pysty mittailemaan.

        Jos olet lukenut koko ketjun, sieltä pitäisi löytyä, miten lattialla olleessa vesilasissa näkyivät poreet, silloin kun alapuolelta tuli häirintä.

        Kyllä luin koko ketjun. En huomannut noita päivämääriä. Mietin vain tässä miksi juuri sinut olisi valittu näin laajamittaisen häirinnän kohteeksi? Mainitsemistasi keinoista tulee mieleen joku Yhdysvaltojen Kuuban suurlähetystön työntekijöiden häirintä taannoin. Olisiko yksi suomalainen yhtä tärkeä kohde? T:j

        Et taida tietää joukkovainoista mitään.

        suosittelen:

        https://targetedindividualsfinland.wordpress.com

        On linkki Suomen joukkovainotut ry:n kotisivuille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida tietää joukkovainoista mitään.

        suosittelen:

        https://targetedindividualsfinland.wordpress.com

        On linkki Suomen joukkovainotut ry:n kotisivuille.

        En tosiaan tiedä vainoista, mutta tässähän sitä tietoa kyselenkin. Mikä motiivi ihmisillä on vainota porukalla lähimmäistään. Sitä ihmettelen. Voisitko selittää? Onko tuossa ry:ssä paljonkin jäseniä? Terv:j

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tosiaan tiedä vainoista, mutta tässähän sitä tietoa kyselenkin. Mikä motiivi ihmisillä on vainota porukalla lähimmäistään. Sitä ihmettelen. Voisitko selittää? Onko tuossa ry:ssä paljonkin jäseniä? Terv:j

        Naamakirjassa on juuri julkaistu artikkeli joukkovainoista. Mutta kun linkkiä ei saa kirjoittaa.
        NWO targeted individuaalinen

        saiskohan tuolla googlattua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naamakirjassa on juuri julkaistu artikkeli joukkovainoista. Mutta kun linkkiä ei saa kirjoittaa.
        NWO targeted individuaalinen

        saiskohan tuolla googlattua

        Ei onnistunut

        kokeilen: NewWorld Orderin vainon kohteiden verkko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei onnistunut

        kokeilen: NewWorld Orderin vainon kohteiden verkko

        googlaa yllä oleva, niin saat esiin Facebook linkin

    • Anonyymi

      En tiedä, millä tarkoituksella on otettu esiin tämä trollien tuhoama ketju. Itse avasin ketjun kootakseni siihen tietoa infraäänestä.

      Jouduin itse häirinnän kohteeksi.En tiennyt inrfaäänestä mitään. Hakusanalla värinä löytyivät ensimmäiset tiedot. - Stalkkerit ja trollit yrittivät väittää, että infraäänellä häiritseminen on suunnilleen mahdotonta. - Ei ole, on itse asiassa helppoa ja sitä tapahtuu paljonkin

      • Anonyymi

        Selvästi se infraääni ei sitten tappanut kun vielä olet täällä kirjoittelemassa.

        Miksi johdat harhaan?

        Modernissa kaupungissa tulee liikenteen yms aiheuttamia ääniä kaikkialta, niitä voi välttää muuttamalla metsään. Eikä niitä ääniä naapuri tahallaan sinun kiusaksesi tuota; et ole mitenkään merkityksellinen henkilö että asiaan kannattaisi tuhlata resursseja.

        Riippuen mitenkä vanhassa talossa asut, niinkin yksinkertainen asia kuin naapurin jääkaappi saattaa vanhassa ohutseinäisessä talossa kuulua naapuriin.

        Riippui ja roikkui, kirjoitin aikanaan ketjun paikkakunnan palstalle, myöhemmin löysin siivottuna. otsikko ja pari asiaa

        Infraäänikidutukseni loppui kesäkuussa 2017.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippui ja roikkui, kirjoitin aikanaan ketjun paikkakunnan palstalle, myöhemmin löysin siivottuna. otsikko ja pari asiaa

        Infraäänikidutukseni loppui kesäkuussa 2017.

        Eli ei ollut kyseessä tappava ääni sitten kun vieläkin elät.

        Ja edelleen saa keskustellakin.

        Tuolla toisaalla oli ketju missä säteilyttämistä harjoittaneen miehen haastattelu oli käännetty Suomeksi.

        Mies siinä mainitsi nimeltä valtiot joissa sitä toimintaa suoritetaan, eikä Suomi ollut sillä listalla.

        Olen kirjoittanut aika tarkan muistiinpanoihin perustuvan raportin infraäänihäirinnästäni. Otin yhteyttä isännöitsijään, poliisiin jolle annoin yhteystiedot korkea-arvoiseen upseeriin, jolla oli erityiskoulutus mm. infraääneen ja sen eristämiseen valtamerilaivoissa, joissa on voimakkaat dieselmoottorit.

        Tässä ei ole tarpeen käsitellä häirintääni muuten kuin, että ilmoitan sen olleen pakottava syy hankkia tietoa.( Minulla on akat.loppututkinto ja kahdessa tiedekunnassa myös tutkijakoulutus,) Että turha sössöttää minulle.

        Nyt herra aaa ja kek-kek sun muut. Tuulimyllyasia nousee keskusteluun, kun hajoavat ennenaikojaan, suuria aluevarauksia on tehty ja odottamassa toimia. MITÄ SALALIITTOJA AIKANAAN TARVITTIIN, ETTÄ TUULIMYLLYT SAATIIN TODISTETTUA VAARATTOMIKSI. VAIKKA VUOSIKYMMENIEN TUTKIMUKSISSA TULOKSET JAKAUTUIVAT KAHTEEN OSAAN: on vaarallinen - ei ole vaarallinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kirjoittanut aika tarkan muistiinpanoihin perustuvan raportin infraäänihäirinnästäni. Otin yhteyttä isännöitsijään, poliisiin jolle annoin yhteystiedot korkea-arvoiseen upseeriin, jolla oli erityiskoulutus mm. infraääneen ja sen eristämiseen valtamerilaivoissa, joissa on voimakkaat dieselmoottorit.

        Tässä ei ole tarpeen käsitellä häirintääni muuten kuin, että ilmoitan sen olleen pakottava syy hankkia tietoa.( Minulla on akat.loppututkinto ja kahdessa tiedekunnassa myös tutkijakoulutus,) Että turha sössöttää minulle.

        Niin, on normaalia että kerrostalossa naapurista kuuluu ääntä, sitä en kiistä.

        Vedät suoraan päätelmän siitä että se olisi tahallista harkitsematta hetkeäkään muita vaihtoehtoja. On monia vaihtoehtoja siitä että äänen synnyttää jokin laite, putkisto jne.

        ps. infraäänen pystyy mittaamaan välineillä; mikä oli äänen taajuus-spektri?

    • Anonyymi

      Onko mitään ryhmää vainotuille haluisin tavata vainotuksi joutuneita ihmisiä eikä vain näin virtuaaliseti t. Vainottu

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Voitte klikata HMlpalstan ketjun linkkiä yllä ja sieltä lopusta löytää yle:fin artikkelin.

        Sen linkki on
        https://yle.fi/a/74-20046142

        hyvä, selkeä artikkeli ja siinä nyt jo yli sadan viestin keskustelupalsta

        MIETTIKÄÄ, MITÄ KAIKKIA SALALIITTOJA TUULIVOIMALA HOMMAAN SISÄLTYYKÄÄN.

        Ja mikähän on se salaliitto sitten?

        On hyvin tunnettu tosiasia, koska jopa tässäkin ketjussa se tiedetään, että flekteistä syntyy myös äänihaittoja.

        Siksi ne pyritään sijoittamaan kauemmaksi ihmiset asumuksista.

        Tuolla viestillä et valkopessyt tuulivoimalakultakuumetta. Salaliiton määritelmä on, että kaksi osapuolta tekee jotakin salaa saadakseen rikollisen tavoitteensa toteutetuksi. Kyllä tässä on salattu ja vaiennettu. -Edelleen vedätetään, minäkin huomaan, mutta en kerro turvallisuussyistä.

    • Anonyymi

      DonQuiote taisteli tuulimyllyjä vastaan. Joutui hullujen kirjoihin, mutta pääsi historian kirjoihin.

      • Anonyymi

        Olet varmaan tietoinen, kenties et, että kyseessä on filtionaalinen henkilö?

        "Don Quixote is a Spanish epic novel by Miguel de Cervantes. It was originally published in two parts, in 1605 and 1615."

        "The plot revolves around the adventures of a member of the lowest nobility, a hidalgo from La Mancha named Alonso Quijano, who reads so many chivalric romances that he loses his mind and decides to become a knight-errant (caballero andante) to revive chivalry and serve his nation, under the name Don Quixote de la Mancha."

        Ei, Don Quiote(sic) ei päässyt historian kirjoihin; hän pääsi vain kirjaan.

        Ihan oikeasti luulit että se oli todellinen ihminen?

        En luullut oikeaksi ihmiseksi. Tiedän, että on kirjan henkilö. Hän kiinnostanut minua siitä lähtien, kun nuorena kirjan luin. Muistelen kuulleeni, että mallina on ollut oikea ihminen, joka taisteli oikeaksi tietämänsä asian puolesta, mutta niinä aikoina se oli mahdotonta.Ei kirjoittanut elämäkertaa, vaan esitti siinämäärin erilaisen kuvitellut henkilön, ettei oikeaa mallina ollutta tunnistettaisi. - Jostakin tällaisen tiedon/"tiedon olin saanut.

        Kun 2016 jouduin infraäänihäirinnän kohteeksi, netistä löysin henkilön, joka yritti tuoda infraäänen haittavaikutuksia esille ja nimenomaan tuulimyllyihin liittyen. Perustivat samanmieliset yhdistyksen. Olivat pulassa, kun tuulimyllyihin liittyen ei saanut mitään kielteistä tuoda esille.
        Kuitenkin heille oli kertynyt tositietoja tilanteista , kun ihmisasutus oli lähellä myllyä ja ihmiset saivat niin rankkoja oireita, että joutuivat lähtemään pois ja jättämään kotitalonsa, jopa maatilansa. Eihän niitä kukaan ostanut.

        En tiedä miten tämän miehen kävi muuten kuin että vaiennettiin.

        Jospa sillä Donguijotella ei ollut infraänimittaria eikä tutkimustietoa käytössä, muuten vaan oli kertynyt tietoa haittavaikutuksista.

        Siis alkuperäinen totuudenpuolesta taistelija pääsi feikkihenkilönä kirjaan, joka on vuosisatojen ajan kiinnostanut ihmisiä.

        Ja nyt ei voi kun naurattaa, kun jo silloin joku taisteli tuulimyllyjä vastaan.

        Jos luulit paljastavasi minut tyhmäksi, niin pieleen meni.

        Sitten ihan oikeasti jälkiviisaana totean , että aikaisemmin Välimeren maissa, mm. Espanjassa oli todella paljon tuulimyllyjä. Kyllä tuulimyllyt ovat tuottaneet infraääntä, lapakolinaa ja tärinää. -Kyllä joku fiksu on huomannut, että myllyjen lähella asuvat ihmiset oireilivat samoilla tavoilla.

        Muistan(ihan oikeasti) nuorempana kirjaa lukiessani ihmetelleeni, miksi aina Tämä G aloitettuaan ihan järkevästi projektin alkoikin käyttäytyä ihan sekopäisesti. Vitsi on siinä, että asia ehti tulla esille, mutta hulluksi heittäytymisen varjolla asiankin saattoi julkaista kirjassa.

        (Nyt kysyisin, käytetäänkö NWOnaamakirjassa tätä Q:n metodia gs:n ja e-häirinnän kohdalla.)

    • Anonyymi

      Tietenkin on kyse maailmankirjallisuuden huippukirjasta, jonka sanotaan sisältäneen kaikki aikaisemmat kirjat ja tulevat kirjat, monipuolisesti rikas. Mutta kun arkielämässä viitataan tuulimyllyjä vastaan taistelemisesta, viitataan siihen toivottomaan tlanteeseen, jossa taistelijalla on asiasta totuus hallussaan, mutta maailmaa vastaan on toivotonta taistella. Päähän siinä sekoo.

      Nykyisista tuulimyllyistä on tehty yli 30 vuotta tutkimuksia. Tulokset :ei mitään haittaa ja haittoja on. Ja edelleen on Hattulassa taistelu alkamassa. JA SATTUU NYT OLEMAAN TUULIMYLLYT AIHEENA.

      • Anonyymi

        Ja Hattulassakin on ne, jotka haluavat tuulivoimalan ja ne, jotka vastustaa.

        Kyllä tässä asiassa salaliittoja löytyy, mutta vaatisivat enemmän asiantuntemusta, kuin teillä on ja olisi vaarallista sekaantua niihin.

    • Anonyymi

      Suomen hallitus käyttää ääniasetta jatkuvasti!

      • Anonyymi

        Suomen kansalaiset käytti myös sitä ääniasettaan tässä ihan muutama kuukausi sitten.

        Ja nyt on Orpo-olo jokaisella.

        Velkaakin otetaan vain lisää, vaikka se vielä muutama kuukausi sitten oli niin paha asia.

    • Anonyymi

      Näin infraääntä käytetään elokuvissa: https://t.me/c/1878216607/2186
      This Is Absolutely Mind Blowing ⚠️
      Barack Obama’s New Movie, Leave The World Behind, When Downloaded & Put Into An Editing Program Has 4 Audio Files Instead Of The Standard 1
      One Of The Audio Files Is Just A Frequency 🚨 “Low Frequency Infrasound”
      Other Movies Do Not Have This. The Guy Has Done Thousands Of Movies & Never Seen This
      “When you open this this movie right here is Jurassic Park, for instance. Okay? I'm just showing this to people who have never seen this. For the last 15 years that I have been using Sony Vegas and other editing software and have gone through downloading movies And using them in our own video production, 100% of the time, it's either an MKV or a MP For occasionally, you'll download a torrent that's in AVR, but not very often. And this is what it will always look like.
      Tarkistakaa lataamienne elokuvien ääniraidat!!! Niitä ei pidä olla kuin yksi yhtenäinen tiedosto.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6402
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4123
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      268
      2543
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1508
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1367
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe