Tietokin käynnistänyt syksyllä YT:eetä

tiedoxi

34

559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikiva

      Tiedossa ei ollut motivoivaa työskennellä. Jatkuvasti oli joissakin yksiköissä YT:t päällä ja sai pelätä, että koska tulee oman yksikön vuoro. Sitten samalla piti motivoitua tekemään töitä ja jotta se onnistui, piti väkisin yrittää unohtaa se, että työt voivat loppua ihan kohta seuraavissa YT-neuvotteluissa.

    • skdkdkskw

      Tieto on nyt siis Modernisoitu ja porukat voi laittaa pihalle. Osakkeenomistaja kiittää

    • asssssööö

      Tiedossa minäkin ehdin olla ihan toista vuotta,...,vitutti

    • ytieto

      Tieto on käynnistänyt yt:tä syksyisin jo 20-vuotta.

    • trtr545

      Vaikea ymmärtää miksi joku haluaa sinne töihin, iso jäykkä organisaatio. YT pukkaa päälle vuodesta toiseen.

      • Entinen-wanha-kodari

        Ei sinne meiltä kukaan halunnut. Meidät ulkoistettiin (mainframe teknilliset kaverit, sovelluskehitys). Kun päämies sai uudistettua vanhat IBM järjestelmänsä, niin niiden ylläpitäjiä ei enää tarvittu. Kysyntää ei ole enää paljoakaan IBM mainframe (keskuskone) osaajista, niissä on usein ohjelmistot tehty Cobolilla tai PL1:llä tai jopa assemblerilla.
        Nyt kun kyselee pankeista noita keskuskonehommia, on tullut vastaus: Sinulla on väärän toimialan kokemusta, kysele töitä vaikka yrityksestä X. Suurin ongelma on tietysti kysyjän ikä, kyllä ne työhönottajat tajuavat jo puhelinsoitonkin lerusteella.

      • byebyemf
        Entinen-wanha-kodari kirjoitti:

        Mainframessa on vielä paljon koodia ja bisneslogiikkaa, mutta se ei paljoakaan auta suomalaisia mf ylläpitäjiä, koska mm. juuri niitä hommia halpamaaulkoistetaan apinan raivolla.

        Ainoa mahdollisuus sillä puolella työllistyä on enää se, että Suomessakin silti ehkä joitakin mf osaajia tarvitaan linkiksi halpamaihin päin ja suomalaiset mf osaajat alkavat olla monesti eläkeiässä, siis ne joita monien YT-kierrosten jälkeen on vielä jäljellä.

        Pahin tilanne on n. 50 vuotiailla mf puolen osaajilla, pitäisi sinnitellä uppoavalla alustalla 15 vuotta, ennen kun pääsee eläkkeelle, se taitaa monelle olla aika mahdoton tavoite.

        Java puolen tekijöillä vastaava tilanne voi tulla eteen 10 vuoden kuluttua.

      • näinseonvarmasti

        Javascript puolella viiden vuoden päästä

      • alanvaihtajaitsekin

        Antaisin neuvon, että jos ei kohtuuajassa löydy niitä mf hommia niin kannattaa unohtaa se ja suunnata ajatukset ja työnhaku johonkin ihan muuhun. Tietysti se o sitä vaikeampaa, mitä pidempään on sitä juttua tehnyt, mutta ei auta lannistua.

      • yuerkaf
        näinseonvarmasti kirjoitti:

        Javascript puolella viiden vuoden päästä

        "Javascript puolella viiden vuoden päästä"

        Vaikea uskoa. Mikä selaimessa JavaScriptin korvaisi? Typescript:kö? Tai joku vastaava? Eikös nuo kaikki kuitenkin käännä JavaScriptiksi, joten sille on varmaan niin kauan käyttöä kun mitä se on selaimissa ainoa kieli?

      • miksi_sinnitellä
        byebyemf kirjoitti:

        Mainframessa on vielä paljon koodia ja bisneslogiikkaa, mutta se ei paljoakaan auta suomalaisia mf ylläpitäjiä, koska mm. juuri niitä hommia halpamaaulkoistetaan apinan raivolla.

        Ainoa mahdollisuus sillä puolella työllistyä on enää se, että Suomessakin silti ehkä joitakin mf osaajia tarvitaan linkiksi halpamaihin päin ja suomalaiset mf osaajat alkavat olla monesti eläkeiässä, siis ne joita monien YT-kierrosten jälkeen on vielä jäljellä.

        Pahin tilanne on n. 50 vuotiailla mf puolen osaajilla, pitäisi sinnitellä uppoavalla alustalla 15 vuotta, ennen kun pääsee eläkkeelle, se taitaa monelle olla aika mahdoton tavoite.

        Java puolen tekijöillä vastaava tilanne voi tulla eteen 10 vuoden kuluttua.

        Miksi 50v pitää sinnitellä palavalla porauslautalla, eikö voi vain opiskella uudet teknologiat (JS, PHP, .NET, Java, SQL, HTML5, JQuery, React.JS, Git, yms...) ja jatkaa hommia uusilla teknologioilla? Ei tuossa kauaa mene noin kokeneelta koodarilta oppia, vaikka sitten työn ohessa.

      • miksi_ainoa
        yuerkaf kirjoitti:

        "Javascript puolella viiden vuoden päästä"

        Vaikea uskoa. Mikä selaimessa JavaScriptin korvaisi? Typescript:kö? Tai joku vastaava? Eikös nuo kaikki kuitenkin käännä JavaScriptiksi, joten sille on varmaan niin kauan käyttöä kun mitä se on selaimissa ainoa kieli?

        Miksi JavaScript on selaimissa ainoa kieli? Google on esim. tehnyt selaimeen natiivituen, jolloin voit ajaa selaimessa vaikka Cobolia. On varmaan muitakin vaihtoehtoja JavaScriptille. JS on kyllä tosi suosittu tällä hetkellä, mutta siinäkin on omat ongelmansa, eikä kaikki tykkää JavaScriptistä.

      • byebyemf
        miksi_sinnitellä kirjoitti:

        Miksi 50v pitää sinnitellä palavalla porauslautalla, eikö voi vain opiskella uudet teknologiat (JS, PHP, .NET, Java, SQL, HTML5, JQuery, React.JS, Git, yms...) ja jatkaa hommia uusilla teknologioilla? Ei tuossa kauaa mene noin kokeneelta koodarilta oppia, vaikka sitten työn ohessa.

        Suattaapi silti olla yli 50 veen "ainakin hieman" vaikeaa vakuuttaa työnantajia upouusista taidoistaan, kun ikä tulee esille.

        Sitten se 50 vee voi vielä olla parhaillaan viimeisessä tiedonsiirtoprojektissaan halpamaahan kiinni, eikä ehdi opiskella, kun piiska hakkaa selkää ja piiskuri pakottaa vielä viimeiseen ponnistukseen.

        Kortistoon jo joutuneella uusien taitojen vakuuttelu työnantajille on taas aivan turhaa ja suorastaan jo surkuhupaisaa itsensä nöyryyttämistä, jos ikää on jo n. 50 v. tai yli.

      • surku_vai_hupi

        Miksi 50v uusien taitojen vakuuttelu on surkuhupaisaa? Miksi juuri amiksesta valmistuneen 20v kortistossa olevan nuoren taitojen vakuuttelu olisi yhtään sen vähemmän surkuhupaisaa? Osaamistahan nuoremmalla on todella paljon vähemmän. 50v on duunissa vielä vähintään 15 vuotta. Vai onko se niin, että se on surkuhupaisaa vain Suomessa, mutta keskieuroopassa ihan normaalia työnhakua? Miksi ikärasismi on Suomessa merkittävästi korkemmalla tasolla kuin muissa maissa? Esiintyykö Suomessa suvaitsemattomuutta enemmän kuin muissa maissa? Liittyykö ilmiö laajemminkin rasismiin?

      • kdkrkkdkzkekdkdkd

        Sille 50v osaajalle pitää maksaa AY-mafian takia 2x isompaa palkkaa kuin koulusta tulleelle junnulle, joka on puolet nopeampi tekemään uutta koodia. Tuottavuusero on helposti siis 4x, ja tavallisesti 2x, huonoimmillaankin 1,5x

      • junnu_hidas

        Miksi se junnu tekee niin nopeasti koodia? Onko olemassa tutkimus tähän liittyen? Itse amisopiskelijoita läheltä seuranneena olen huomannut, että he juuttuvat hyvin helposti ihan simppelihin juttuihin kiinni pitkäksikin aikaa ja ovat hyvin hitaita opetellessaan ihan perusasioita. Mikä mahtaa olla todellinen syy tuohon 2X palkkaan, en usko, että tuollaista on olemassa. Onko joku laki? Palkka on se mitä sovitaan työntekijän ja työnantajan kesken, eikö?

      • byebyemf
        surku_vai_hupi kirjoitti:

        Miksi 50v uusien taitojen vakuuttelu on surkuhupaisaa? Miksi juuri amiksesta valmistuneen 20v kortistossa olevan nuoren taitojen vakuuttelu olisi yhtään sen vähemmän surkuhupaisaa? Osaamistahan nuoremmalla on todella paljon vähemmän. 50v on duunissa vielä vähintään 15 vuotta. Vai onko se niin, että se on surkuhupaisaa vain Suomessa, mutta keskieuroopassa ihan normaalia työnhakua? Miksi ikärasismi on Suomessa merkittävästi korkemmalla tasolla kuin muissa maissa? Esiintyykö Suomessa suvaitsemattomuutta enemmän kuin muissa maissa? Liittyykö ilmiö laajemminkin rasismiin?

        Ikärasismi on juuri Suomessa ja varsinkin it-alalla iso ongelma, vaikka niin ei tietenkään pitäisi olla.

        Jos yleistä eläkeikää vielä kokoajan nostetaan ja samalla kuitenkin rekrytoijat deletoivat vanhempien hakijoiden hakemukset saman tien ja yt-neuvotteluita pukkaa kokoajan, niin juuri kukaan ei voi muutamaa Hannu Hanhea lukuunottamatta jäädä enää it-alalta eläkkeelle.

        "Up or out" urakehitysmalli on tullut jenkkifirmoista Suomeen.

      • aymafiajäykkä
        junnu_hidas kirjoitti:

        Miksi se junnu tekee niin nopeasti koodia? Onko olemassa tutkimus tähän liittyen? Itse amisopiskelijoita läheltä seuranneena olen huomannut, että he juuttuvat hyvin helposti ihan simppelihin juttuihin kiinni pitkäksikin aikaa ja ovat hyvin hitaita opetellessaan ihan perusasioita. Mikä mahtaa olla todellinen syy tuohon 2X palkkaan, en usko, että tuollaista on olemassa. Onko joku laki? Palkka on se mitä sovitaan työntekijän ja työnantajan kesken, eikö?

        Suomessa palkka ei voi laskea tuottavuuden laskiessa ilman että YT neuvotteluissa sovitaan koko tehtäväryhmän kaikkien henkilöiden palkanlaskusta TAI henkilön tehtävät muuttuu.

      • owoowww

        Tämä kohta ei liene relevantti jos on hakemassa aukiolevaa paikkaa.

      • irkdkzneksksksk
        owoowww kirjoitti:

        Tämä kohta ei liene relevantti jos on hakemassa aukiolevaa paikkaa.

        Siinä mielessä kyllä, että senior osaajan pitää tyytyä junior tason palkkaan. Käytännössä palkka puolittuu, jos haluaa töihin. Valtiolle tämä on ongelma, koska työtä ei kannata ottaa vastaa koska ansiosidonnainen on niin hyvä, joskus parempi kuin palkka.

      • Uuttako
        miksi_sinnitellä kirjoitti:

        Miksi 50v pitää sinnitellä palavalla porauslautalla, eikö voi vain opiskella uudet teknologiat (JS, PHP, .NET, Java, SQL, HTML5, JQuery, React.JS, Git, yms...) ja jatkaa hommia uusilla teknologioilla? Ei tuossa kauaa mene noin kokeneelta koodarilta oppia, vaikka sitten työn ohessa.

        Eihän nuo (ainakaan kaikki) ole uusia tekniikoita. SQL on ollut lähes 30v, Java 20v, .NET ja PHP yli 10v. Kaikki tekniikat ja teknologiat on mahdollista omaksua, jos siihen on aikaa. Ennen firmat kuluttivat mutta nykyään ei niinkään.

      • ElämänRealiteetti
        owoowww kirjoitti:

        Tämä kohta ei liene relevantti jos on hakemassa aukiolevaa paikkaa.

        Ei kukaan järkevä rekrytoija palkkaa kokenutta työtekijää vastavalmistuneen palkalla, vaikka hakija siiten hätäpäissään (rahapulassaan) suostuisikin. Yleensä kuitenkin halutaan määräaikaisiinkin paikkoihin sitoutunut ja motivoitunut työntekijä. Jos se alalla aiemmin tehty työura ei näy millään tavalla palkassa, työntekijä katkeroituu ja kuka nyt katkeran työntekijän haluaisi palkata?

      • wlkdkkekdkdkwkks
        ElämänRealiteetti kirjoitti:

        Ei kukaan järkevä rekrytoija palkkaa kokenutta työtekijää vastavalmistuneen palkalla, vaikka hakija siiten hätäpäissään (rahapulassaan) suostuisikin. Yleensä kuitenkin halutaan määräaikaisiinkin paikkoihin sitoutunut ja motivoitunut työntekijä. Jos se alalla aiemmin tehty työura ei näy millään tavalla palkassa, työntekijä katkeroituu ja kuka nyt katkeran työntekijän haluaisi palkata?

        Mitä välii jos on tuottava. Katkeruus ei ole työnantajan asia, vaan henk.koht. ongelma. Katso peiliin sieltä se vika löytyy, ei duunipaikasta.

      • qwertyiop
        byebyemf kirjoitti:

        Suattaapi silti olla yli 50 veen "ainakin hieman" vaikeaa vakuuttaa työnantajia upouusista taidoistaan, kun ikä tulee esille.

        Sitten se 50 vee voi vielä olla parhaillaan viimeisessä tiedonsiirtoprojektissaan halpamaahan kiinni, eikä ehdi opiskella, kun piiska hakkaa selkää ja piiskuri pakottaa vielä viimeiseen ponnistukseen.

        Kortistoon jo joutuneella uusien taitojen vakuuttelu työnantajille on taas aivan turhaa ja suorastaan jo surkuhupaisaa itsensä nöyryyttämistä, jos ikää on jo n. 50 v. tai yli.

        Kyllä ikää on. Alkukeväästä tulee 61 v täyteen. Ei ole TE-toimisto hätyytellyt. Palkanmaksu loppui osapuilleen silloin kun täytin 60 v.
        Mainframe hommissa olin n. 28 vuotta ja sitä ennen jonkun minitietokonevalmistajan ohjelmoijana muutaman vuoden.

        Mökillä erakkomaisissa oloissa olen nyt ollut myös talvella. Tietokone toimii täällä, mutta ei ole mitään mukavuuksia, ei kiinteää sähköverkkoa lähimaillakaan.

    • YT_Tiedossa

      Elämässä pitää olla jännitystä, kuten suuri asuntolaina ja työpaikka YT-Tiedossa... silloin on YT tiedossa.

      • Jcgxu

        Sinähän riimittelet kuin E. Normaali!

    • onneksionmuuta

      tietokarhu ja healhtcare alkaa pistään populaa pihalle niin että astmaiset keuhkopillt vaan vinkuu

    • philosophi

      Suomessa IT-alan johtajat kun sorttaa järjestykseen palkan bonusten ja irtisanottujen työntekijöiden perusteella, niin yllättäen, tai sitten ei, siellä on sama nimi kärjessä. Mistä se kertoo, kertooko se jostain? Sattumaako? Mikä on syy ja mikä on seuraus ja mikä se on toisinpäin?

      • näinsemaailmamakaa

        On aina parempi olla irtisanoja kuin irtisanottava. On aina parempi olla ostaja kuin myyjä.

      • Eiaina---
        näinsemaailmamakaa kirjoitti:

        On aina parempi olla irtisanoja kuin irtisanottava. On aina parempi olla ostaja kuin myyjä.

        Ei aina. On erittäin hienoa olla irtisanottava jos firma on paska, työkaverit ääliöitä, esimiehet narsistisia kusipäitä ja palkkakin täys paska! Mikä ilon ja onnen päivä!
        Ostajalla myös rahat hupenee, myyjällä lisääntyy!

      • kdkdkdkkdkdkekdn
        Eiaina--- kirjoitti:

        Ei aina. On erittäin hienoa olla irtisanottava jos firma on paska, työkaverit ääliöitä, esimiehet narsistisia kusipäitä ja palkkakin täys paska! Mikä ilon ja onnen päivä!
        Ostajalla myös rahat hupenee, myyjällä lisääntyy!

        Jos et viihdy, niin mitä valitat - ole mies ja irtisanot itsesi heti kun tuolta tuntuu. Maailma on täynnä firmoja, jotka palkkaavat sinunkaltaisesi moniosaajan, mutta eivät tiedä että olet hakemassa uusia hommia.

        Ai, et ollutkaan ja peruspäiväraha ei kiinnostanutkaan. Siis lammas.

    • Tietotehdas

      Ei syksyä vaan tänään.

      Siis kuka haluaa mennä enää tuohon lafkaan "töihin" kun jo 90-luvun alusta tuo irtisanominen on ollut ko firmassa helppoa kuin heinän teko. Ja meno on jatkunut siitä lähtien.

      Siis käsittämätön yritys.

    • kamikatse_tietolainen

      Kyllä sinne vaan aina joku pässi menee, mutta se on hyvä se. Lyhentää hakujonoja muihin firmoihin. Eihän se kenenkään huoli ole jos joku haluaa tehdä ammatillisen itsemurhan jo heti uransa alussa. Työmarkkinoilla on tunkua, hyvä että jotenkin vähenee väki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      65
      3137
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      547
      2985
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2195
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1972
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      305
      1785
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1562
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      100
      1284
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1172
    Aihe