Mikähän ihoani oikein vaivaa? Karseata kutinaa!

Tiedustelijanainen

En ole vielä päässyt lääkäriin menemään, kun olisi aidosti niin saatanan kallista käydä kaikenmaailman testeissä ja lekureilla, joten ajattelin ensin kysellä täältäkin.

Minulla oli menneellä viikolla hiivatulehdus persalueella, josta se levisi myös ulkoisten synnyttimien alueellekin. Ostin Canesten kuurin ja kutina siellä loppui kuurin myötä siihen MUTTA samaan aikaan on ollut ärsyttävää, aika satunnaista kutinaa eri osissa kehoa.

Leuassa, käsivarsissa, korvissa, kasvoissa, säärissä ja muuallakin. Nyt päänahkani on alkanut myös temppuilemaan ja ihan aidosti tuntuu siltä, kuin hiuksetkin kutiaisivat. Ne myöskin kutittavat ihoa osuessaan paljaalle ihoalueelle.
Iho siis kutisee sieltä täältä ja ei esim kainaloista, joten ei minulla varmaan ainakaan karvatuppitulehdusta kai voi olla?

Olen myös tehnyt monesti neuvotut kotitestit eikä minulla ole kihomatoja. Myöskään minkäänlaisia ötököitä ei päänahassani tai hiuksissani ole näkynyt, kun olen tarkistanut asian suurennuslasin kanssa.
Lemmikkejäkin minulla on, muttei niissäkään ötököitä näy. Lakanat ja muut petivaatteet sekä pyyhkeet on useaan kertaan pesty ja puhdistettu sekä olen myös hyvimn hygieeninen ihminen luonnoltani.

Kyllä tässä varmaan olisi kohta jo aika varata aika ihotautilääkärin vastaanotolle, kun kutina on välistä niin hitonmoista. Se ei kuitenkaan ole täysin jatkuvaa.

Vai voisiko tosiaan olla niin, että persalueen hiiva, joka oli myös sisäistä, olisi suoliston kautta levinnyt ja liikkunut eri puolille kehoa?

Tuntuu kyllä aika oudolta tuo mahdollisuus, kun alapään alueella ei enää kutinaa eikä pistelyä ole.

Minkäänlaisia näppylöitä tai ihottumaa ei iholleni ole ilmestynyt, on vaan sitä karseaa kutinaa ja tunne, kuin ihollani ja hiuksissani kävelisi kasa ötököitä. :/
Iho ei myöskään eritä hilsettä eikä mitään merkkejä ötököistä näy.

Olisiko täällä kellään samanlaista kokeneena antaa kommenttia siitä, että mistä tällainen kutina oikein voisi johtua?

Mainitsisin vielä, että etenkin hiusten ja päänahan kutina helpottaa tuolla ulkona, kun on tuulista ja viileää. Sisätiloissa pidemmän aikaa ollessa kutina taas alkaa.

1

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo_kuuskymppinen

      Jos sitä kutinaa ei aiemmin ole ollut vaan ilmestyi vasta sen Canesten-kuurin aikana on hyvin todennäköistä että olet yliherkkä jollekin tuon kuurin aineosalle ja pitäisi pikkuhiljaa loppua kun kuurin vaikutus loppuu.......mikäli kutina edelleen jatkuu ja esim ihon rasvaus ei tuo helpotusta on tarkemman tutkimuksen aika........itselläni ihon kutinat jäi menneisyyteen kun vaihdoin pyykin pesuaineen nestemäiseen sensitive-pesuaineeseen ja huuhteluaineet jätän kaupan hyllylle ja sen tilalla käytän lorauksen etikkaa....näin jo 10 vuotta ilman kutinoita......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe