Mistä yksinäisyys johtuu?

Sitä minäkin olen tässä ihmetellyt viimeset 30v. Pitäisi ehkä kysyä tätä suoraan ihmisiltä jotka mut on joskus ees tunteneet että mikä on syy.

Minun yksinäisyys johtuu koska olen ruma.

Jos on nuorena yksin, niin keski-iässä saattaa olla asiat päinvastoin. Pois synkkä asenne, että elämä tulee olemaan vain kurjaa.

Hei Yksin 4324

Mietit, miksi olet niin yksin. Sinulle tulee jopa mieleen, että oletko niin epäonnistunut elämässäsi? Miksiköhän tuomitset itsesi noin julmasti?
Yksinäisyyden syntymiseen vaikuttavat monet syyt. Mikä sinun tarinasi on? Sinulla on ollut varmasti aikanaan naapureita, ehkä päiväkodin lapsikavereita, sittemmin luokkatovereita ja kenties harrastustuttaviakin. Mahdollisesti opiskelu- ja työtovereita yms. Mitä kaikkea on tapahtunut, että näistä ei ole syntynyt ystävyyksiä, jotka vielä kantaisivat sinua? Oletko muuttanut usein? Oletko siis jäänyt juurtumatta lähellä olleisiin ihmisiin? Millaiset perhesiteet sinulla on?

Miten olet tällä hetkellä yrittänyt antaa tilaa ja mahdollisuuksia uusien ihmissuhteiden synnylle? Mitä voisit tehdä huomenna ja siitä eteenpäin, mikä olisi ensimmäinen askel?

Paljon kysymyksiä, joita voit halutessasi itse mielessäsi vastata.

Yksi tärkeä näkökulma on myös oma suhde omaan itseesi. Lyhyesti sanottuna siis itsetunto. Miksi soimaat itseäsi epäonnistuneeksi? Miten voisit alkaa itse itsesi ystäväksi? Joskus ystävyyssuhteet eivät synny, koska ihminen ei osaa olla itsensä kanssa. silloin tulee asettaneeksi ystäville kohtuuttomia vaatimuksia. Opettelemalla hyväksymään itsensä ympärille kasvaa kuin itsestään myös tilaa toisille. Itsensä aito hyväksyminen, virheineen päivineen, antaa ympäristölle viestiä siitä, että hyväksyy myös toiset ihmiset. Sellaisen ihmisen kanssa on helppo olla, josta näkee, että "minä olen ok, sinä olet ok." Mitä tukea tarvitsisit tätä vahvistaaksesi?

Merja, diakoni

sama täällä mutta jaksettava on lapsen tähden

Todennäköisiä syitä minun yksinäisyyteeni, jota on nyt kestänyt yli 47 vuotta:
-Vanhemmat, jotka alistivat henkistä ja fyysistä väkivaltaa käyttäen ja suosivat nuorempaa sisarustani - olin perheemme hierarkian alinta kastia, ja se tehtiin minulle monin tavoin selväksi jo pikkulapsena. Sain jatkuvasti kuulla olevani huono ja epäonnistunut ja päästäni vialla ja päättäväni päiväni lukkojen takana.
-Koulukiusaaminen, jota sain kestää päiväkodista lukion viimeiselle luokalle ja joka jatkui, vaikka perheemme yhdessä vaiheessa vaihtoi paikkakuntaa isäni töiden takia. Vähäisen itsetuntoni ja -kunnioitukseni kanssa olin helppo silmätikku. Kun vanhempani saivat tietää, että minua kiusattiin koulussa, he syyllistivät siitä minua, koska en osannut saada kavereita. Lisäksi olin joidenkin vuosien ajan ylipainoinen, mistä minua pilkattiin niin koulussa kuin kotona. Housujen ostamisreissut jättivät lähtemättömät traumat: vielä aikuisenakaan ja normaalipainoisempana en mieluusti lähde sovittamaan uusia housuja, vaikka muita vaatteita ostankin, joskus liikaakin.
-Työpaikkakiusaaminen, jota harjoittivat eräät esimiehet ja työkaverit. Vaihdoin työpaikkaa, mutta sama alkoi taas. Kai se on otsassa jotenkin näkyvissä, se hyväksikäytettävän ja helpon uhrin leima. Enkä tylsänä nynnerönä kelvannut porukoihin. Nyt olen työtön.

Vuosien/vuosikymmenten varrella olen kyllä aikuisvuosina yrittänyt ystävystyä, mutta mitään pysyviä tai tiiviitä ystävyyssuhteita en ole saanut aikaiseksi. Olen kerta kerran perästä saanut todeta, miten paljon vähemmän merkitsen muille. En varmaan osaa olla luontevasti sosiaalinenkaan. Minulla on ehkä kolme etäistä tuttavaa, mutta ei ainuttakaan läheistä ystävää. Sukukaan ei ole kiinnostunut seurastani lukuun ottamatta yhtä kaukaista iäkästä sukulaista, jota käyn aika ajoin sairaalassa katsomassa. Elämänkumppania ei ole eikä varmaan tulekaan.

Kuitenkin pärjäsin koulussa hyvin, opiskelin yliopistossa (kovin yksinäisiä vuosia nekin - kammosin tilanteita, joissa luentosaleissa piti äkkiä jakautua pareiksi - minä olin aina se kolmas pyörä), työllistyin nopeasti ja jaksoin työpaikkahelveteissä usean vuoden ajan. Työpaikoissa oli niitäkin, jotka uskoutuivat minulle murheistaan, mutta kun lähdin, ne kaveruussuhteet päättyivät kuin seinään.

Joskus menee päiviä, etten puhu kenenkään kanssa mitään. Kaupan kassalla korkeintaan "Hei" ja "Kiitos".

Minäkin olen ollut yksinäinen kauan. En nyt ihan yksin koko aikuisikää mutta olin lukion jälkeen useita vuosia ilman ystäviä valmistuttuani ammattiin ja koulu ajankin olin vapaa-aikana yksin. Olin myös ylä-asteella syrjitty koska olin luokan ainoa ujompi oppilas enkä ollut muodikas eikä alkoholinkäyttö kiinnostanut. Minulle kehittyi nuorena heikko itsetunto jonka kasvattamiseen on mennyt vuosia. Nyt tuntuu että itsetunto on taas kaatumassa kun olin masennuksen vuoksi sairaslomalla. Lisäksi laskuja mennyt ulosottoon. En jaksa tätä. Olen myös joutunut kärsimään köyhyydestä kun olin vuosia osa-aikatöissä ja jouduin velkakierteeseen. Nyt olen vielä kaiken lisäksi karenssilla.

Hei.

Ketjussa pohditaan tärkeätä asiaa, yksinäisyyttä. Se voi olla aika vaikea asia tunnustaa, mutta täällä siitä on helpompi puhua. Me kuljemme tuolla kaupungilla, junissa, kaupoissa yksinäisten joukossa, niin yleistä se on, kaikissa ikäryhmissä. Ikävä kyllä yksinäiseksi itsensä tuntevia on ihan pienestä ekaluokkalaisesta vanhaan ihmiseen. On myös niitä, jotka muiden mielestä ovat "yksinäisiä", mutta jotka eivät koe itseään yksinäisiksi. Yksin viihtyviä "erakkoja" on ollut aina.

Toiset meistä ovat sosiaalisia, jotka osaavat olla kenen seurassa tahansa ja kuinka suuressa joukossa tahansa luontevasti. Jotkut ovat arempia ja hiljaisempia, mielummin seuraavat sivusta mitä tapahtuu. Toiset tutustuvat helposti uusiin ihmisiin, joillekin uusi ihminen on liian jännittävä.

Tämän lisäksi muut ympärillä olevat voivat vaikuttaa yksinäisyyteen ja vahvistaa sitä. Kiusaaminen, koulussa, työpaikalla ja missä tahansa lisäävät sitä, tottakai - siitä tässäkin ketjussa on karuja kertomuksia. Yhtä varmasti me voimme vaikuttaa toiseen suuntaan, voimme avata jollekin yksinäiselle (joko tietoisesti tai huomaamatta) ovea ja elämää olemalla ystävällinen, kysymällä mitä kuuluu, toivottamalla tervetulleeksi "jonnekin" ja seuraan. Me ihmiset olemme täällä maailmassa toisiamme varten.

Aina on mahdollista uuteen alkuun, on mahdollista saada ystävä tai muutama. Ei se toki ole helppoa aralle, rohkeutta se vaatii, mutta mahdollista se on. Ei aikuinenkaan ole tuomittu olemaan loppuelämää yksinäinen vaikka olisi huonoja kokemuksia. Nykyään on netti ja sen kautta erilaisia ryhmiä, joiden kautta voi löytää kavereita, samanhenkisiä... On myös monenlaisia harrastuksia, live ryhmiä, tapahtumia yms, joihin voi mennä mukaan, jos vaan löytyy kiinnostava. Sitten tarvitaan vähän omaa aktiivisuutta.

Tsemppiä ja talvi-iloa,
Pirkko-pappi

Pirkko pappi ! myös luonteva sosiaalinen ja aktiivinen ihminen voi olla ilman läheisiä hirvittävän yksin. Jos kukaan ei soita tai käy tuntee hän hylätyksi kaikista sosiaalisista piireistä.

Itse olen huomannut tuon yksinäisyyden menevän vähän aaltoillen. Ennen opiskeluja minulla ei ollut oikein yhtään kavereita. Kun opiskelin niin minulla oli kavereita joiden kanssa hengailin säännöllisesti. Opintojen jälkeen olin yksin pari vuotta ja masennuinkin pahasti. Tämän jälkeen löysin taas kavereita ja tätä iloa kesti pari vuotta kunnes osa muutti ulkomaille asumaan ja osalla ei ollut enää aikaa minulle (mm. saivat lapsia). Nyt olen taas ollut yksin melkein vuoden ja kyllähän tämä alkaa vaikuttamaan itseluottamukseen. Jotainhan minussa pitää olla vikana, jos kaverit kaikkoavat aina jossain vaiheessa... sentään Whatsappilla pystyn pitämään yhteyttä vanhoihin kavereihin jotka asuvat kauempana ja silloin tällöin käydä moikkaamassa heitä.

Kun auttaa muita, saa ystäviä.

Olen ajatellut että olen yksinäinen koska olen tylsä, lihava, vähän tyhmäkin. Ulkonäkööni en ole tyytyväinen.
Yritän elää häiritsemättä ketään. Joskus vaan olo on niin yksinäinen, että on pakko soittaa jollekin.
Joka päivästä olen kuitenkin päättänyt löytää jotain josta tulee hyvä olo. Isoja asioita ne ei ole. Tänään ehkä tämä palsta on se hyvä juttu.

Lueskeltuani pitkään kaikenlaista, lyhyesti sanoen olen tullut siihen tulokseen että todellisuudessa useimmat ihmiset ovat enemmän tai vähemmän sekaisin. Jos tunnet olevasi yksin, ehkäpä se johtuu yksinkertaisesti siitä että useimmat muumisi ovat vielä kanootissa.