Onko lundii jo näkyny?

yks_vaa

Kuntavaalit on kohta ovella.
Aikaisempien vaalien ase Keski-Ruokanen ei ole enää käyttökelpoinen.
Mites nyt suu pannaan; Mikko kuulolla?

26

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ottiatuata

      Eikös se eilisessä lehdessä kertonut ettei enää asetu kuntavaaliehdokkaaksi. Mahtaneeko tähdätä vallan valtakunnantason politiikkaan seuraavaksi? Tai sarjavalittajaksi.

      Nyt kun ei ole enää Keskiruokasta kiusattavana eikä Sulkostakaan vielä ole saatu tolkkua niin taitaa olla ketulta mieluisat purnausaiheet vähissä.

      • uteliaskuntalainen

        Eikö valtuusto ole vielä myöntänyt Lundille eroa valtuuston jäsenyydestä paikkakunnalta muuton vuoksi?


    • yks_vaa

      Katos; on jääny huomiotta.
      Oli aika erikoiset perustelut, tai ei sittenkään, kun käytti joitakin asiantuntijoiden mittareita apunaan, totottua siltä. Lopussa parilla lauseella heitti pyhkeen kehään.
      Kertakaikkinen tyhjyys on iskenyt, kun ei Sulkkoa voi kaupungin tyhjästä kassasta syyttää; ainakaan vielä.
      Kaikentietävänä kansalaisvaikuttajana mustaa on odotetttavissa paperille.

      Paremminkin:

      Arvata saattaa, että eilinen oli vaalikampanjan avaus.
      Kohtapuoliin saamme lukea joka tuutista hänen uskollisten äänestäjien kirjoituksia, että älä Mikko vaan meitä jätä!
      Muutama viikko, niin lehdessä lukee, että lukemattomat kuntalaiset ovat olleet häneen suoraan yhteydessä sekä muita viestintäkanavia, mm. Aamupostin koirankakka palstan kirjoitusten perusteella hän on pyörtänyt päätöksensä ja asettua ehdolle kuntavaaleihin 2017.

    • ottiatuata

      Noin siinä voi käydäkin: sellainen väyrysmäinen avaus että asettuukin itse ehdokkaaksi kun "on niin monelta taholta pyydetty".

      • kokoomusko

        Eiköhän sen kannattajista iso osa ole jo haudassa, on meinaten liian kallis valittaja ja saa taas yleistä sekasotkua ympärilleen aikaiseksi.


      • kokoomusko

        Ainahan kettu muisti pelotella Keskiruokasen aikana, tää on Riihimäen loppu. Valehteli senkin ja pelotteli asukkaita, meinaten oliha tuossa jossain lehdessä juuri yli 57 perseelleen menevää kuntaa, mutta ei siellä meitä mainittu. Kettu tais olla puskassa piilossa, jos en ihan väärin lukenut.


      • älyäläjätä

        Niinpä niin. Meidän kaupunkimme tilinpäätökset on Hämeen hallinto-oikeus todennut virheellisiksi useammalta vuodelta. Valitettavasti niitä ei ole oikaistu riittävästi todellisen taloustilanteen mukaiseksi. Ehkä meidän taloudellinen tilanne onkin huomattavasti heikompi kuin ymmärrämme.


      • kokoomusko
        älyäläjätä kirjoitti:

        Niinpä niin. Meidän kaupunkimme tilinpäätökset on Hämeen hallinto-oikeus todennut virheellisiksi useammalta vuodelta. Valitettavasti niitä ei ole oikaistu riittävästi todellisen taloustilanteen mukaiseksi. Ehkä meidän taloudellinen tilanne onkin huomattavasti heikompi kuin ymmärrämme.

        Ne ikuiset tilinpäätökset, valitukset tuli kalliiksi, mutta asiat ei sen selvemmiksi. Loppuihan sekin siihen kun ketun valituksia ei enään vastaan otettu.
        Nyt näkyy tekevän kaveruutta uuden johtajan kanssa ja jakelevan hyviä neuvojaan, kumpa tämä ei rehtakaisi ketun vedätyksiin.


      • velkataakkakasvaa

        Ikävä kyllä, tilinpäätökset ovat olleet liian valoisia, koska poistoja ei ole tehty riittävästi.
        Alla on 55-sivuisen pdf-tiedoston osoite Riihimäen kaupungin verkkosivuille:
        http://www.riihimaki.fi/wp-content/uploads/sites/3/2015/01/Riihimaki_2017-01-15-final_Laestera.pdf
        Kyseisestä asiakirjasta selviää Riihimäen talouden kurja tila: viiden vuoden aikana pitäisi saada aikaan 7,5 miljoonan euron säästöt eli 1,5 miljoonaan euroa tämä vuosi mukaan luettuna. Aika vaikea pala! Tästä huolimatta kaupungin lainakanta kasvaa ja tulossa on veronkorotuksia.


      • endelleenkäänvalitse

        "Täytyy ihailla Mikko Lundin rohkeutta seistä yksinään kerta toisensa jälkeen taistelussa
        kaikenlaista laittomuutta ja suhmurontia vastaan. Sylkykuppina oleminen se vasta
        ihmistä syö. Ja jokaisella vähänkään rohkeammalla ihmisellä on kokemusta siitä,
        millaista on asettua joukkovoimaa vastaan."

        Ha, kokonaista yksi #.
        Lund siirtyy asteita ylemmäs inisemään, hallitus, seuraava pressa?
        nimmari "ottiatuota" on oikeassa-missä:))

        Kuka mulkku muuten poistattaa asiallisia kommentteja?


    • uteliaskuntalainen

      Onpa mielenkiintoista, että täällä palstalla kaivataan Lundia. Eikö Riihimäen politiikassa tapahdu mitään mielenkiinoista ilman Lundia?
      Ilmeisesti ei. Mielenkiintoista nähdä Riihimäen äänestysprosentti tulevissa kuntavaaleissa. Sehän on yleensä aika heikko.

    • envalitsenimimerkkiä

      Olis se tippunu muutenki, ei kehdannu koke sitä.
      Sama koskee Katilaa, näkäjää 16 v riittä hälle, häntä koipien välissä kuten ym luikkii huitsin nevadaan, paras uutinen paikkakunnan poliittisella rintamalla pitkkin aikoihin.
      Laihat ansiot jätti jälkeen; oliko Hienosen vaalipäällikö tms; ei paljon muuta.
      Ojasen Reima vie/olis vieny (joka muuten vetää kovat pojot järkimiehenä, hällä on kannatusta yli kaikkien rajojen ja on takuulla kevään ääniharava.

      • mainitsepa

        Mainitsepa muutama nykyisen valtuuston valtuutettu, joka jättää jälkeensä upeat ansiot. Pelkäänpä, että sellaisia on vaikea löytää.


    • envalitsenimimerkkiä

      Pistit vaikeen.
      Eipä sieltä jätä jälkiä, muutakuin jo kaks mainittemaaani herraa? paikallislehteen.
      Oikeestaan harmi, jää monet naurut nauramatta; mutta sen kyllä kestää.

      • nykyisetpäättäjät

        Nykyiset päättäjät ja entinen kaupunginjohtaja jättävät uudelle valtuustolle ja Suokolle Riihimäen talouden, joka on tosi kurjassa kunnossa. Uudella kaupunginjohtajalla on haasteellinen tehtävä: yt-neuvotteluja, juustohöylää ja kovaa karsimista, jotta kaupungin talous saadaan oikenemaan. Tulossa on sopeutuksia, lisävelkaa, veronkorotuksia, jotta suunta saadaan oikenemaan.
        Ehkä vuosien tilinpäätöskritiikki onkin ollut oikeassa. Tähän on tultu.


    • aakkoset

      Kaupunginvaltuusto on myöntänyt eron Lundille kaupunginvaltuuston ja tarkastuslautakunnan jäsenyydestä kokouksessaan ma 23.1.2017. Tarkastuslautakuntaan Lundin tilalle valittiin Kari Vilkman ja valtuustoon demareiden ensimmäinen varavaltuutettu.

    • envalitsenimimerkkiä

      Ukko luemma hiihtelee liitoksiansa lehden palstoilla tappiin asti.

    • envalitsenimimerkkiä

      Oliko eilen jo kolmas kerta, kun se ilmoitta ei-asettuvansa ehdolle.
      Siinä sivussa horisi jostain Lugerista, jotta oli muka oikeata asiaakin.
      Montako kertaa se vielä julkisesti esiintyy ko. asiassa:))

      • ottaakopäähän

        Sinua näyttää ottavan päähän se, että Lund kirjoittelee yleisönosastopalstalla. Oletko tyytyväinen kaikkiin niihin valtuutettuihin, joilla ei ole mitään kirjoitettavaa kuntalaisille? Näitähän riittää.
        Minä puolestani odottaisin, että valtuutetut joskus kirjoittaisivat lehdessä niistä asioista, joita pitävät tärkeinä valtuustotyössään. Kovin harvalla on yhtään mitään sanottavaa kunnan asioista, valitettavasti.


      • kokoomusko
        ottaakopäähän kirjoitti:

        Sinua näyttää ottavan päähän se, että Lund kirjoittelee yleisönosastopalstalla. Oletko tyytyväinen kaikkiin niihin valtuutettuihin, joilla ei ole mitään kirjoitettavaa kuntalaisille? Näitähän riittää.
        Minä puolestani odottaisin, että valtuutetut joskus kirjoittaisivat lehdessä niistä asioista, joita pitävät tärkeinä valtuustotyössään. Kovin harvalla on yhtään mitään sanottavaa kunnan asioista, valitettavasti.

        Ei ota päähän yhtään, päinvastoin naurattaa. Onkohan ne avunpyytelijät ketulta vähenytneet kun täytyy alentua tekstiviesteihin , on katsos vaikea luopua hävijänä.


    • envalitsenimimerkkiä

      Nimenomaan.
      Perempi onkin, että eivät täytä lehteä turhilla järjenjuoksuillansa.
      Tämä Lund sitä tekee; lisänä turhaa työtä, mukaanlukien Katila.
      Viimeisin kannanotto kuntalaiselta oli tekstaripalstalla: meni jotenkin; eikö suuret puolueet saa näitä mikkolundeja ja jormakatiloitoiden negatiivistä asennetta kaupunkia kohtaa?
      Ei asettunu ehdolle; viekäkös asian voi pyörtää, konstit on monet, kun ketulla...

    • envalitsenimimerkkiä

      Mitä v. väliä sillä muuten on, Riksun tilinpäätökset oli mitä oli.
      Ei se muuallakaan hääppöstä ole, etenkin kun monella ei ole kuin pistää pitempää siimaa koukkuu.
      Kaikki palvelut pelaa melkolailla moitteetta.
      Se suunsoittaja ei ole ymmärtänyt asiaa.
      "I"s in his nature".
      "Riihimäki tarvitsee rajarikon, eron Kanta- Hämeestä ja uuden HYRI- suurkunnan luomisen" lainaus.

    • aaponlukija

      repolainen pyöritää samaa levyä kuin valtuutettuna poislukien kj:n haukkumisen

    • envalitsenimimerkkiä

      Riksun kaupunginhallituksen tuleva pj Miia Nahkuri SDP
      Onko Lund puolueessa, vai ottiko kokonaan hatkat. Oli miten oli, niin poliittilla ansioilla ei paljon kettu voi repostella:DD
      Toisaalta EVVK

    • envalitsenimimerkkiä

      Ei paremmin vois Kuntalehti otsikoida: Riihimäki käänsi katseen tulevaisuuteen.
      Yksi poimnita: "virkamiehille enemmän valtaa". =))

    • envalitsenimimerkkiä

      Veikkaus perään.
      Ei kehtaa kettu enää teroittaa kynää tuosta asiasta, kun on ollut kaikki saamattomat valtuustovuotensa vastakarvaan virkamiehiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2794
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2634
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1767
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      84
      1101
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe