Naapurisopu

Näitäriittää

Meillä asuu samassa rapussa vanhempi naisihminen. Jonkin verran epänormaali, pientä mielenterveysjuttua. Ilmeisesti häntä on alkanut askarruttaa vanheneminen, saako apua kun jotain sattuu. Hän on testannut meitä: lähdettekö käyttämään häntä lääkärillä (matkaa 50 km yhteen suuntaan) ja vastattuamme myönteisesti hän ilmoittikin, että ex on luvannut käyttää.
Toinen samanlainen tapaus, mutta kieltäydyin, kun oli huono ilma, liukasta.
Sitten pankkikuoren kanssa, ilmeisesti maksupalveluun menossa, olisi pitänyt lähteä minun viemään se kuori ja laittamaan johonkin keltaiseen kuoreen jne. Kieltäydyin, sanoin että vie huomenna itse, hänellä on koira jota ulkoiluttaa, niin samalla voi viedä. kauhea huuto että emmehän voi tietää missä kunnossa hän on huomenna. oikeesti hän oli ihan kunnossa, kunhan keksi kysyä. OLimme sitten paskapäitä kun ei lähdetty viemmän sitä kuorta. EN halua muutenkaan sekaantua tuon tyyppisiin asioihin jälkiseuraamusten pelossa. NO vielä hänen piti tulla rimputtelemaan ovikelloa. nyt oli jääkaapin valo palanut, sammunut. mieheni kävi korjaamassa, kesti minuutin korjata. Saa nähdä kauanko rauha säilyy nyt.

8

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lmlmomom

      Noille mummoille on sanottava suorat sanat heti. Muuten niistä on pääsemättömissä.

    • Inhimillinenläheinen

      Minullakin on tämmöinen, mutta autan jos pyynnöt kohtuullisia, mutta jos jotain rahan vippaamista tai tms. Ilmoitan, että nyt ei liikene. Ihminen laittaa rajat itse.Muista, että vanhukset saa taksikorvaukset tollasista lääkärireissuista. Näyttää olevan hänellä kotipalvelun tarvetta, että yhteys terveyskeskukseen.

    • enhaluaollatekemisissä

      En kyllä kävisi mitään jääkaapin valoja naapurille vaihtelemassa. Ei ole pakko avata ovea, ellei toisella kerran ole mitään oikeaa hätää. Tulee pian tavaksi tuollainen roikkuminen ovella.

      Olen asunut elämästäni 27 vuotta kerrostalossa ja koko aikana toisen kerran soitin naapurin ovikelloa viime syksynä. Minulla oli jäänyt sekä avaimet että kännykkä kotiin. Lainasin naapurilta puhelinta, että sain soitettua huoltomiehelle. Naapurille vein myöhemmin kukkia oven taakse. Ensimmäisen kerran soitin naapurin ovikelloa yli 20 vuotta sitten kun vein lahjan syntyneen vauvan johdosta. Sisällä en ole koskaan käynyt taloyhtiön muissa asunnoissa.

    • erämaakansaa

      Ollaan me suomalaiset hauskaa porukkaa. Asutaan tiiviisti kerrostaloissa tuntemattaihmisiä jotka asuu vuosikymmeniä meidän makuuhuoneen seinän takana.
      Onko muualla maailmassa tämmöisiä jörriköitä.

    • muuttakootkaupunkiin

      Jotkut vaan ovat todella rajattomia. Tullaan toisten vuorolla talopesulaan, poltetaan tupakkaa vaikka varmasti tietävät että haju leviää kerrostalossa.
      Tai että voi häiritä toista.

      Kuten kaikkien ihmisten kanssa, on eri asia jeesata vastavuoroisesti kuin yksipuolinen hyödyntäminen.
      Voit etsiä hänelle esim kotipalvelun numeron, mutta teillä ei ole mitään velvollisuutta auttaa ketään, ellei oikeaa hätää ole. Päinvastoin, esim sukulaiset voi ihmetellä jos joku sivullinen "sekaantuu" toisen asiohin.
      Usein jos lääkäriin on noin pitkä matka, moni muuttaakin vanhana kaupunkiin jossa palvelut on lähellä.

      • dödötön

        tullaan vaan haisemaan ilman tupakkaa kauhea hajusteiden jahiuslakan lemu on siinä astmaatikolla kiire että kerkee kotiin vetään auttavaa hengen avaavaa lääkettä.olen astmaatikko mutta en ole koskaan joutunut tupakoivan takia henkeäni haukkomaan,kauhein pelkoni ovat hajuvedet,hiuslakat,yms.


    • Jörö-paska

      Ministeri Risikko käski tarkkailla naapureita.Edunvalvonta tehtävät pitää ilmoittaa
      viranomaisille.Mustat varjot laskeutuvat Suomen ylle,nyt on naapurisopukin jo menetetty.Itsenäisyys meni jo kauan sitten.Kultaajan lapset joutuvat kärsimään
      kohtuuttomasti.

    • kummajainenko

      Taidat valehdella toisen vanhemman päälle ja luultavasti olisit bemsarahasi saanut naiselta takaisin. Minä ainakaan en ole melkein viisitoista vuotta talossa asuttuani kertaakaan keneltäkään mitään pyytänyt ja minulla on koira. Älä kuule valehtele kateuttasi vanhempien päälle. Et ole kovin hyvä tapaus. Tosi kummajainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe