TS:n eli Turun Sanomien

PASKASAKKIA

nettilehti vilautti tänään otsikon muodossa heidän tekemäänsä juttua aiheesta hankalaa kaveria ei tarvitse sietää (työpaikalla siis).
Harmi kun ei pääse netin kautta lukemaan, eikä edes ole mahdollisuutta netistä ostaa yhden päivän lehteen lukuoikeutta, enkä viitsi mennä kirjastoonkaan.
Mutta kirjoitanpa nyt tähän sen, että minua oksettavat nämä tällaiset jutut lehdissä, joita myös Hesari miltei viikoittain viljelee... Siis juttuja joissa käsitellään erilaisia tyyppejä työpaikoilla ja annetaan ohjeita miten heidän kanssaan tulisi toimeen. Ihan äskettäin oli juttu Hesarissa introverttiudesta työpaikalla.
Mikähän tämä hankala tyyppikin nyt sitten on. Ja onko sitten niin, että esim. yksi poikkipuolinen sana tai teko niin se katsotaan sitten oikein vakavaksi hankaluuden ilmentymäksi, vai pitäskö olla niin kuin jatkuvaa. Ja eikö näillä hankaliksi katsotuilla ole oikeutta saada palkkaa, ja kuka se loppujen lopuksi on se hankala. Olinko minä hankala kun uutena työntekijänä uskoin mitä mulla sanottiin, mutta se uskominen osoittautui sitten vääräksi, sillä vastaus oli että autetaan vasta hätätilassa ja sitten sainkin tehdä itse töitä sen minkä jaksoin, ja selän takana nauraa käkätettiin ja vielä valehdeltiin että en sitten niitten omien töitten lisäksi suostunut mukamas auttamaan näitä jotka eivät minua olleet auttamassa ennen kuin vasta hätätilassa....... Joo! Kyllä minä olen sitten hankala.... Ja kirjoitetaan vielä kerran sekin, milloin sitten se hätätila tuli: No, sitten kun pelkäsivät saavansa moitteita osallistumattomuudesta urakkaan! Se oli se h ä t ä t i l a .

Juu, lisää todisteita että olen hankala, lyön jollekin luurin korvaan, kun en ole saanut sitä palvelua jota odotin saavani, siis minun pyyntööni ei osattu vastata... ei osannut tekijä tehdä, vaan rupesi sitten lapsellisesti minulta sitä neuvoa kysymään, että mitä! Sitten kun sanon, että joo, ei tästä tule mitään ja lyön luurin kiinni, niin sitten tuon tyypin esimies soittaa ja hoitaa sitten homman, mutta tästä esimiehestä minulla onkin sitten kokemuksia siltä puolen, että hän tekee puhelinhaastatteluna työhaastattelua, joka heti alkuunsa paljastui haluksi vain leikkiä työnhakijan kanssa, siis käyttää valtaa, olla ylimielinen jne. No, tätä samaa hän sitten osoitti myös tässä palvelutilanteessa, eli lähetteli vielä minua arvostelevia ja moittivia sähköposteja tämän työpuhelun jälkeen... SIIS EI VOINUT IRROTTAA JA ANTAA KERTALUONTEISEN TAPAHTUMAN OLLA! MINUN MIELESTÄNI HANKALA JA VAARALLINEN TYYPPI TÄSSÄ TILANTEESSA OLI NIMENOMAAN SE PUHELINKESKUKSEN TYÖNJOHTAJA! Osoitti aivan samaa kuin siinä työhaastattelussa. Ja kuten sanottu palvelutilanne, jossa palvelija oli siellä puhelinkeskuksessa!"

Että näin nämä hankalat menevät! Nämä ovat siis niin naurettavia nämä kaikenlaiset lehtijutut työpaikan suhteista! Mutta ei se mitään, tässä nyt kuitenkin toteutui se, että minun työpanokseni kyseisessä puhelinkeskuksenkin työnantajana olevassa firmassa loppuivat siihen! Tuollainen yksittäinen tapahtuma, niin sehän nyt sitten antaakin aiheen järjestellä kaikenlaisia kuulustelutilaisuuksia tai siis kuulemistilaisuuksia, että miksi löit luurin korvaan! Ja samassa työpaikassa itse sain kuulla oman työpanokseni mitätöintiä ja panettelua sekä vähättelyä.... Ei me mitään sijaisia tarvita,,,,, ja sijainen on siis vakituisen tuuraajaa, eli eivät sitten tarvitse sitä vakituistakaan! Ja radio huutaa korvan vieressä kun on osastolla töissä ja siinä pitäisi sitten kuunnella työtehtävään liittyviä juttuja.... radio pauhaa korvan vieressä.... ja uutena työntekijänä jos kysyy työtehtävään liittyvää asiaa, niin naama rutussa tulee että ole hiljaa, odota.... ja sitten lopulta yrittää jotain vastata tyyliin että kysymys on häiriöksi, häiritsee henkilöä joka vastaa! Tai jos menee työpaikan keittiöön, ihan kuulkaa kahvipaketti tuotu just sinä päivänä kaappiin, niin menee alkais keittää kahvia kun ei tosiaankaan aina huvita juoda pohjaan palanutta sumppia tai lorottaa sentin verran jäljelle jäänyttä kahvia omaan kuppiinsa, niin sitten tulee, että et sunkas sinä nyt kahvia keitä, just pestiin kannu ja siivottiin pöytä! Juu, en keitä, menen kanttiiniin. Olen minä HANKALA! Ja kuinka paljon muita Hankalia, Typeriä, ihan älyttömiä tyyppejä siellä työpaikalla muuten on. Tai nämä jotka työn puutteen takia kiertelevät käytävillä häiriköimässä muitten työrauhaa!

JUST! HANKALAA TYYPPIÄ EI TARVITSE SIETÄÄ!
JA RANGAISTUSASTEIKKO ON ÄÄRIMMÄISEN TIUKKA, KUTEN TÄSTÄ PUHELINKESKUKSEN TAPAUKSESTA HUOMAAMME! RIIPPUU TIETTY SITTEN HENKILÖSTÄ JOTA ON TARKOITUS RANGAISTA!

16

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tökeröä_silläkin_puolen

      Niin, että kun ei tarvitse sietää, näitä autetaan vasta hätätilassa (väittivät esimiehen niin sanoneen) ja kahvia ei keitetä kun pannukin on just pesty, kuulusteluun mennään kun yhden kerran ainoassa palvelupyynnössä sattuu niin että lyödään luuri korvaan, niin kun ei tarvitse hankalia sietää, niin sitten lähdetään ja ollaan köyhiä!

      Tällä tavalla se menee, se hankalien sietäminen! Ja kuka on hankala ja kuka ei...
      Sitten kerrotaan vielä sekin tökeryys, siis suoraan sanoen tökeryys kun kerran työt olivat tältä hankalalta luurin korvaan lyöneeltä kuitenkin mukisematta tulleet tehdyiksi ja riittävällät taidolla ja ajan myötä myös kunhan sitä neuvoa kysyessä myös sai, niin osaamisella ohjelman hallinnankin suhteen sujuvasti myös sujuen.... Niin tota, kun avaimia palautettiin niin kumpikaan vastaanottaja joka edusti esimiehenä työnantajaa, niin EI SANAAKAAN SANONUT! Minun mielestäni kyllä aika TÖRKEÄÄ KÄYTÖSTÄ!

    • ei_tarvitse_ei

      Ai niin joo, jotta paketista ei mitään puutu. Sekin vielä, että kun siellä luurin korvaansa saaneen työnantajan tiloissa oli sitten eräällä osastolla koettu häiriöksi ne taloon vasta tulleen sijaisen työtehtäviin liittyvät kysymykset, siis se oli häiriöksi!, niin hänet siirrettin toisaalle, no, olihan siinä tietty se etu, että sitä poppikonetta ei tarvinnut työntekemisen ohella kuunnella - säästyi korvat rasitukselta - niin siinä uudessa tilassa sitten ongelmana oli, ensinnäkin ensi alkuun kotiin mennessä huomasi vaatteidensa tuoksahtavan homeelle - ja hometta sen työnantajan tiloissa kyllä onkin todettu - mutta syksyn edetessä kun niitten sisäilmaongelmien vuoksi ilmastointi tai ilmanvaihto tai mikä lie tekniseltä nimeltään oli kovalla, niin syksyn tultua alkoi huoneessa vedon vuoksi tuntua kylmältä! Ja lopulta viimeisissä vaiheissa syksyä alkoi tuntua siltä, että ei tässä voi ilman hansikkaita töitä tehdä, kädet kohmeessa. No, viereiseen suurempaan työtilaan oli kyllä siinä syksyn aikana tuotu sähköpatteri lisälämpöä tuomaan, mutta tähän pienempään tilaan ei mitään! Että näin! Jotain se äijä siinä patterin tuodessaan mutisi että täytyy pyytää lvi-tyyppejä ilmaamaan pattereita... taisi siinä vittuilla siihen kun tätä ennen kuukausi tai puolitoista aikaisemmin oli tämä hankala ja tyhmä mennyt kokeilemaan patterin termostaattia että onko se auki, mitä ei sitten olisi pitäny tehdä, sillä se alkoi tiputtaa vettä oikein kunnolla lattialle.... ja sitten tässä hankalassa työpaikassa ei niin vain tällaisessakaan tilanteessa huoltomiesta tilata hoitamaan hommaa, ei, vaan sen tilaamisen hoitaa esimies kirjallisesti vissiin kolmen lomakkeen voimin.... mutta tässä tapauksessa sen esimiehen niin ihan vaan niin kuin varmuuden vuoksi tai ehkä se kuvitteli että homma hoituu sillä, niin sen piti vielä ennen sen lomakkeen lähettämistä tulla ihan itse henkilökohtaisesti toteamaan ja katsomaan että missä se termostaatti on ja vuotaako se vai ei.... että ei sitä niin vain mitään huoltomiehiäkään tilata! Ja kovat oli motkotukset siitä kun oli menty kokeilemaan termostaattia. Hankala paikka... mitään ei edes saa tehdä ilman että on lupa pyydetty ja kirjallisena kolmella lomakkeella!

      Ja tökeröimmistä tökeröintä ettei mitään sanota, kun aivan hyvän työsuorituksen tehnyt henkilö lähtee, koska tuli lyötyä luuri puhelinkeskuksen työnjohtajalle korvaan!
      En tiedä, minkalaista porukkaa työpaikoilla yleensä on, mutta nämä ovat näitä julkisen puolen tärkeitä työntekijöitä nämä! Palvelutapahtuma ei lähde etenemään, niin asiakas joutuu kuulusteluun tai kuulemistilaisuuteen, jossa läsnä olevaksi oli suunniteltu myös puhelintoimintojen teknisestä puolesta vastaavaa henkilöä, no, sopii kysyä sekin, että mitenkäs se luurin korvaan lyöminen häneen vaikutti! Ja syytetylle itselleen ei mainita sitäkään, että yksin sinne ei tarvitse mennä kuuntelemaan itseensä kohdistettuja syytöksiä! NÄIN JA NÄIN JA NÄIN SE MENEE SE HANKALIEN TYÖNTEKIJÖIDEN SIETÄMINEN! Ja osaamisen taso kyseisellä puhelinkeskuksen väellä on huippuluokkaa sekä omien että asiakaspalvelutaitojen suhteen?

      • paskasakkia

        Yks omituisuus ja hankalan tyypin kohtaanto vielä puuttuu. Nimittäin heti alussa kun tuohon paikkaan sijaiseksi pääsin, mistä olin niin äärettömän iloinen että pääsin, vaikka heti silloin kun osastolle mentiin niin siinä oli osastonhoitaja ja yksi työntekijä haavi ammollaan, että mitä, tuleeks tänne joku ja mitä, en ole tiennytkään. Mutta siis siinä miltei heti alkupäivinä ja ensimmäisiä hommia tehdessä eräästä totesin ääneen että onpas tämä hiljaisella. No, sitähän voi siinä itse omassa päässään vääntää suuremmalle volyymille, niin kuin teinkin. Mutta sitten yllätys, yllätys, kun kerran olin ääneen todennut että onpa hiljaisella tämä tyyppi, niin muutaman päivän kuluttua se olikin sitten aivan ÄÄRETTÖMÄN KOVALLA, TÄYSILLÄ SUORASTAAN. Että sellainen muutos tapahtui sillä tyypillä, joka olikin sitten aika korkeassa virassa sekin. Mutta ei se mitään, ei parane sanoa ääneen mitään, saahan sitä sitten omassa päässään väännettyä hiljaisemmalle, nappula aivan miltei nollille ja hyvin kuuluu siltikin!
        No, sitä on tietty paha mennä sanomaan, että kuka sen siellä toisessa päässä oli täysille vääntänyt, mutta kyllä siinä volyymin muutoksen yhteydessä ensimmäisissä töissä eräässä oli sitten loppuun jäänyt pitkästi "ilmaa" mutta kuului sieltä sitten sellainen heitto että "eikö kuulu mitään vai!".

        Tällä tavalla ollaan hankalia!

        Olisko ollut aihetta mennä kantelemaan monessakin yhteydessä, ottaa yhteyttä johonkin päin, olisko ollut aihetta mennä ihmettelemään ja sanoa monestakin asiasta. Ehkä olis, mutta sitä kun on sijainen ja vasta ikään kuin tappelemassa itselleen paikkaa siinä auringossa... niin eihän sitä voi mennä sanomaan mitään, sitähän saa hankalan ihmisen maineen!

        Jaa, että hankalia ei tarvitse sietää! Ja puhelinkeskus ei ainakaan siedä yhtään mitään, yhtään mitään sellaista mikä toisille on ihan normi elämää, nämä tällaiset volyymien ylisäädöt ja ei me tänne mitään sijaisia tarvita, ja naama rutussa vastailut häiritseviin työasioita koskeviin puheluihin ja kylmässä viimassa töiden tekeminen, niin nehän ovat ihan normi elämää toisille! Mutta jotain ylimielistä tärkeilevää pikkupomoa niin sitä pitää varoa, sillä hänen ei ainakaan tarvitse sietää yhtään ensimmäistäkään luurin korvaan lyömistä, ja hänen kanssaanhan sitä ei muutenkaan niin kuin missään tekemisissä olla ja teknisestä puolesta vastaavakin joutui sitten siitä luurin korvaan saamisesta kärsimään, että osansa vaatii hänkin!

        ON SE, KUN OLLAAN HANKALIA! JA YHTÄKÄÄN SANAA EI SANOTA SIINÄ VAIHEESSA KUN LÄHDETÄÄN POIS PALKKATYÖSTÄ!

        KYLLÄ NÄMÄ OVAT, NÄMÄ OVAT NIITÄ KÄYTTÄYTYMISEN KUNINGATTARIA!

        JA TYÖPAIKKA OLI VSSHP TYKS!


      • paskasakkia

        siis naama rutussa ei vastattu puheluihin vaan naama rutussa vastattiin samassa työtilassa esitettyihin työasioita koskeviin kysymyksiin, kysymykset häiritsivät, se oli vastaajaksi asettuneen häirintää, kyseinen vastaaja olisi (näin hankalana ihmisenä tämän kehtaan tähän kirjoittaa silläkin uhalla, että kohta olen oikeasti käräjillä vastaamassa kunnianarvoisan ja hyvin käyttäytymään kykenevien henkilöiden kansoittaman VSSHP:n haasteeseen) voinut sanoa, että en tiedä noista asioista yhtään mitään! Silloin hänelle ei mitään kysymyksiäkään olisi osoitettu, mutta ei, ei tosiaankaan, hän vain tuskasta irvistellen häirintäkysymyksiin vastailee!


      • paskasakkia

        Nämä kaikki kuuluvat normaaliin ihmisten kanssakäymiseen, sellaisia yksittäisiä tapahtumia, tilanteita ja kokemuksia, ei kivoja, mutta yksittäisiä. Mutta annas olla, kun joku tärkeistä tärkein pikkupomo joutuu kokemaan jotain negatiivista, niin KUULUSTELUUN!

        Ja pikkupomolla itsellään on oikeus korostaa sitä tärkeyttään, saavutettua asemaansa, joka ei kuitenkaan niin (automatisoitu puhelinkeskus on nykyään aika monessa paikassa!) vankka sitten ole, niin sitä voi korostaa ja ottaa siitä kaiken irti silloin kun siihen antoisa tilaisuus tulee, niin kuin nyt vaikkapa puhelinhaastatteluna tehdyssä työhaastattelussa, siinähän voi sitten päästä pätemään eikä altavastaaja voi kuin kuunnella ja olla vaan! Vaikka viisainta se tietysti tuollaisessakin tilanteessa altavastaajan taholta olisi, kun kerran tilanteen laadun oivaltaa, niin viisastahan se vaan olisi siinä sanoa, että kuulepa, kun tämä alkaa tuntua nyt ihan joltain muulta kuin vakavalla asenteella tehdyltä haastattelulta, että mitäpä jos päätettäisiin tämä pelleily nyt vain tähän. Että menepä leikkimään jonkun muun kanssa!


      • tämäkin_vielä

        Ou jee, vielä löytyy esimerkkejä siitä kuinka olin hankala ihminen.
        Sillä kun siirryin osastolta toisiin tiloihin, niin sitten minä olinkin siivoojalle hankala. Sillä kun ja jos työaikani oli kahdeksasta varttia vaille neljään ja eräät muut tulivat jo hyvissä ajoin ennen seitsemää ja lähtivät ennen kolmea, niin tietysti minä olin siivoojalle hankala kun noudatin sitä omaa työaikaani. Kerran siivooja kävi kurkistamassa ovesta kolmen jälkeen ja totesi minun olevan vielä paikalla, joten otti ja lähti siitä sitten saman tien, ei ehtinyt edes sitä kuuntelemaan loppuun että sanoin voivani väistyä hänen töittensä tieltä, ei, ei ehtinyt, siivooja vain pikaisesti sanoi tulevansa joskus myöhemmin. No, se myöhemmin tuleminen sitten tuntui venyvän, parina iltapäivänä kuulin että joku kokeili avaimiaan oven lukkoon mutta ei avannut edes ovea.... näki kai oven läpi minun olevan paikalla ja kerran käytävältä kuului jotain jostain eväspusseista roskiksessa... valittamista siitä että oli hirveästi jotain hedelmäpusseja roskiksessa... No, sitä siivoojaa en koskaan enää nähnyt, mutta kun huoneeseen alkoi mielestäni pölyä kertyä tästä siivoojan elämän hankaloittamisesta totesin siellä osastolla käydessäni että kai minun pitää alkaa tulla myös seitsemäksi että siivooja pääsee tekemään töitään.... Noooooo..... ja itse saan pölyisessä ympäristössä hirvittäviä kutinaoireita, kutisee päänahka, kaikki paljaat ihokohdat jne..... joten siivoojaa alettiin jo tosissaan kaipaamaan. Mutta siten lopulta siinä vaihtui henkilö ja tuli sen verran reipas siivooja joka teki työnsä kunhan vaan väistyttiin ja annettiin tilaa...

        Sillain. kyllä olin taas hankala siivoojankin näkökulmasta!

        TYKS kaikkine erinomaisine työntekijöineen ja hyvin käyttäytyvine ihmisineen, kyllä olen poikkeustapaus heidän joukossaan, se kaikkein hankalin ja se jota pitää rangaista!

        Ai niin, ja sitten kun sieltä läksin niin sitten eräät tulevat kommentoimaan, että lähdetään karkuun! Ihanko totta! Lähdettiin karkuun! Haistakaahan jo omat paskaset puheenne! Vitun älykääpiöt!


      • paskasakkia

        Vieläkin löytyy malliesimerkkejä hankaluudesta ja sellaiseen ryhtymisestä mitä ei missään nimessä olisi saanut tehdä.
        Eli kuten kerroin osastolla soi korvan juuressa radio jossa toistuivat koko ajan samat kappaleet Soittakaa kuurankukkaaa Soittakaa kuurankukkaa soittakaa kuurankukkaa kiekuu korvan juureessa pitkin päivää. Ja työ itsessään oli kuuntelemista vaativaa, niin siinä sitten radio pauhaa aivan vieressä, ja koko päivän on muitten työnteosta syntyvää taustahälyä... ja mun työ oli kuuntelemista. No, rasittaisko se koko päivän vieressa pauhaava radio? Minua ainakin rasitti, käy korviin...... No, sitten oli kyllä sanottu, että laita kiinni, jos häiritsee. No, en nyt sitten uutena ihmisenä halunnut viedä toisilta taustamusiikin iloa, mutta ennen pitkää omia korvia säästääkseni siirsin sitä radiota, siis SIIRSIN sitä radiota jonkun - ehkä vähän yli metrin - kauemmas omasta korvastani.... Niin tämä siirto oli kyllä noteerattu. Sillä sitten siellä toisessa työtilassa jossain vaiheessa tämä sama tyyppi joka kävi kokeilemassa katseensa veden seisauttamiskykyä ja motkottamassa termostaattiin koskemisesta ylipäätään "täällä on 19 astetta lämmintä, se on aivan hyvä lämpötila...." (niin varmaan, mutta kun vetäää, niin ilma tuntuu kylmemmältä - se on vähän kuin tuulen vaikutus pakkassäässä!!!!!!!!! MITÄ, EIKÖ NÄIN OLE ETTÄ ILMAVIRTA SAA ILMAN TUNTUMAAN KYLMEMMÄLTÄ? KESÄLLÄKIN HELLETTÄ HELPOTTAA TUULI- TÄH!) niin tota se sama tyyppi kävi sitten jossain myöhemmässä vaiheessa siellä isommassa huoneessa duunailevaa tyyppiä johonkin keskinäiseen keskusteluun hakemassa tai jotain, niin se tyyppi sanoi tälle hakemalleen kun hänellä siellä isossa huonessa oli perimmäisessä nurkassa joku radio auki, niin sanoi, että laita kiinni, ettei se häiritse tuota! Jep, niin kuin se toisessa huonessa matkan päässä soiva radio häiritsisi.... Että oli sitten jossain vaiheessa ilmeisesti tullut puheeksi keskinäisissä keskusteluissa että mentiin koskemaan herrasväen radioon ja siirtämään sitä loitommaksi omasta korvasta! Että taas tehtiin jotain mitä ei pitänyt tehdä.

        On nää muuten kummallisia, ettei ne tajua toisen asemaa ollenkaan ottaa huomioon.... Siis kävi korviin, ja illalla korvat olivat kipeät, kun sitä renkutusta kuuntelua edellyttävän työn ohessa joutui sivukorvalla päivän pitkän kuuntelemaan muun hälyn lisäksi! Niin, tota, sitten menee ja siirtää hävyttömästi radiota loitomassa. Ja toinen se, että menee koskemaan termostaattiin vaikka huoneen lämpömittarissa on aivan hyvät lukemat! JOOOOOOOOOOOOO!

        Mitä nää tyypit on! Nää on kuulkaa koulut käyneitä tyyppejä, joilla oletetaan olevan kaikenlaista tietoa ja ennen kaikkea AJATTELUKYKYÄ! Kovin pitkälle se ajattelu ei kyllä sitten minun kokemusteni perusteella näytä riittävän! Jostain syystä minulle on tullut se käsitys että helvetin paljon on AIVAN TYPERIÄ TYYPPEJÄ TUOLLAKIN ALALLA TÖISSÄ JA KAIKKEA MUUTA KUIN SITÄ KUVAA EDUSTAVIA MITÄ HEISTÄ MAAILMALLE SYÖTETÄÄN!


    • JUST_JUST

      "Irtisanominen työntekijän henkilöön liittyvällä perusteella edellyttää aina asiallista ja painavaa syytä. Olennainen merkitys on tällöin työntekijän menettelyn arvioinnilla. Vähäinen työntekijän laiminlyönti tai esimerkiksi vähäinen epäasiallinen käytös ei oikeuta irtisanomaan työsopimusta. Arvioitaessa sitä, onko esillä asiallinen ja painava syy irtisanomiseen, merkitystä on mm. työntekijän moitittavan menettelyn toistuvuudella, tehtävän erityispiirteillä, menettelyn vaikutuksilla työnantajalle ja työyhteisölle, työolosuhteilla, sekä mahdollisen rikosoikeudellisen vastuun esillä ololla. Merkitystä on myös sillä, miten työntekijä itse suhtautuu moitittavaan menettelyynsä. Jos työntekijä tietää ja ymmärtää menettelynsä olevan epäasiallista ja sopimuksen vastaista on työsopimuksen irtisanominen yleensä helpompaa. Lopulta irtisanomisperusteen arviointi on aina kokonaisharkintaa, jossa tulee ottaa huomioon kokonaisuudessaan asiaan vaikuttavat seikat. "

      "Irtisanominen sopimattoman käytöksen johdosta

      Työnantajalle voi muodostua irtisanomisperuste työntekijän huonon käytöksen johdosta. Sopimaton käytös voi kohdistua työkavereihin, työnantajaan, tai asiakkaisiin. Irtisanomisperuste voi syntyä, jos työntekijä esimerkiksi uhkaillee työkavereitaan, riitautuu ihmisten kanssa työpaikallaan, tai käyttää epäasiallista ja hyvän tavan vastaista kieltä. Lievimmissä tapauksissa työnantajan tulisi aina varoittaa ensin työntekijää. Toisaalta jos työntekijän käytös täyttää jo rikollisen teon tunnusmerkit, on työnantajalla aina oikeus heti irtisanoa tällainen ongelmatyöntekijä. "

      No, tuossa tekstiä näistä henkilöstä johtuvista syistä. Sitä vaan, että kuinkahan merkittävä syy kuulemistilaisuuksien tai kuulusteluiden järjestämiseen on se, että turhautuneena asiakaspalvelun tasoon lyö luurin arvon puhelinkeskuksen työnjohtajan korviin! Toistuvuudesta puhutaan tuolla, no, eihän tässä ole arvon työnjohtajan kanssa edes tarkoitus ollut ollakaan toistuvasti tekemisissä... Painava ja erityinen syy! Kyllä on täysin typeriä tyyppejä terveydenhuolto pullollaan, siellä sitä osataan pelata mitä härskimmällä tavalla!

      Ja sopii kyllä sitten katsella vähän tuota kaikkea, mitä asianomainen luurin korvaan lyönyt itse sai kokea VSSHP:n palveluksessa ollessaan! Että kyllä siellä tosiaan on ihmisiä laidasta laitaan, mutta suurin osa heistä osaa sen pelaamisen! Että minkä arvoisen asian takia lähdetään kuulemistilaisuuksia ja kuulusteluita järjestämään!

      Kyllä tässä taisi olla takana ihan jotain muuta. Johan sen kertoo sekin, että kun sinne pääsi töihin ja oli iloinen kun palkkatyötä sai, niin kun mennään osastolle, porukka on haavi ammollaan ja suoraan sanoen yllättyneen äimistynyt että mitä tänne tulee.... Kiinnittäisin huomiota myös siihen millaista kohtelua siellä osastolla melko pian alkoi eräiltä tulla, vai onko siinä vain jonkun henkilön erityisestä luonteenpiirteestä kyse, että hän se on naama rutussa uuden sijaisen tekemisten suhteen... Pelkää sillain niin kuin että mitä kaikkea se uusi ehtii sotkea niitten työtehtävien kanssa ja hän sitten iloksensa ja riemuksensa saa niitä selvitellä ja mahdollisesti jopa sitten levitellä ympäri työyhteisöä hirveitä kauhukuvauksia siitä mitä sijainen muka sai aikaan. TÄH? On siellä VSSHP:ssä tosiaan porukkaa laidasta laitaan! ja huomioitavaa on myös se, että suuremmassa huoneessa oli sitten sen verran kylmempi vaikka lämpötila olikin sama kuin pienemmässä huonessa, että lämpöpatteria lopulta kiikutettiin....

      MITÄ PELAAMISTA! TÖKERÖÄ KÄYTÖSTÄ HARJOITTAVAT ITSE! VALEHTELEVAT ASIOISTA, EIKÄ KYLLÄ TÄSSÄ MIELESSÄ OLE ENSIMMÄINEN PAIKKA JOSSA SITÄ TAITOA OSATAAN HARJOITTAA!

      VAKAVA JA PAINAVA SYY, TOISTUVUUS! "EI ME TÄNNE MITÄÄN SIJAISIA TARVITA!" SIINÄ JA YKSI JOKA EI MIETI MITÄ SUUSTANSA PÄÄSTELEE! JA VOLYYMIT SÄÄDETÄÄN TÄYSILLE.... "EI KUULU MITÄÄN VAI...." KUKAS SINNE MENI SITTEN KERTOMAAN, ETTÄ SIELLÄ SE SANO, JOTTA ON VÄHÄN HILJASELLA TÄMÄ..... NIIN SANO, MUTTA PYYSIKÖ KÄÄNTÄMÄÄN TÄYSILLE? SITTEN NE KÄYTÄVILLÄ VAELTELEVAT TYYPIT: "OSAA MUKA KAIKEN"... LIITTYKS SE KOMMENTTI JOHONKIN TYÖHAKEMUKSEEN... NO, ENSINNÄKIN NIITÄ HAKEMUKSIA OLIKIN JO VUOSIEN VARRELLA OLLUT PITKÄÄN.... NYT SITTEN JOKU ONNETON (SIIS MUUN TYÖYHTEISÖN MIELESTÄ ONNETON) MENEE JA OTTAA TÖIHIN... NO, MUT NE HAKEMUKSET... JOS SIELLÄ ON SANOTTU, ETTÄ KOKEMUSTA SIITÄ JA SIITÄ... NIIN SANOTAANKO SIINÄ SILLOIN, ETTÄ OSAA KAIKEN! ESIMERKKI TAAS ARVON PORUKAN LUKUTAIDOSTA TAI TEKSTIN YMMÄRTÄMISEN TAIDOSTA!

      MINKÄHÄN IHMEEN TAKIA MINULLA ON TOSIAAN HUONO KUVA TERVEYDENHUOLLON VÄESTÄ! ETTÄ JOO, KOVASTI NE ITSEÄÄN KEHUVAT JA OVAT OLEVINAAN NIIN FIKSUJA JA HYVIÄ JA ERINOMAISIA JOKA SUHTEESSA, MUTTA NÄILLÄ KOKEMUKSIN NIIN AIKA VÄHISSÄ NE SELLAISET TYYPIT SIELLÄ OVAT.... PÄÄASIASSA TYPERIÄ SUUNSOITTAJIA, KAMALIA IHMISIÄ SUORASTAAN! IHMISTEN KANSSA PELLEILEVIÄ, OMAN ETUNSA TAVOITTELIJOITA, JA SE OMA ETUKIN, NIIN TOTA, JA SIINÄKIN AIKA HARVOIN OVAT PELILLÄÄN MITÄÄN LISÄHYÖTYÄ ITSELLEEN SAANEET! PELLEILYÄ PELLEILYN TAKIA! SE ON KIVAA!

      • painoarvoa_asioilla

        Ynnä sitten ne erittäinkin persoonallisest työhaastattelut puhelinhaastattelun muodossa tehtynä!
        Asiallinen haastattelu? Ei siltä kyllä tuntunut!

        Tässä kun sitä tyyppiä kuvittelen mielessäni, en edes ole tyypin naamaa nähnyt, kun en sinne kuulemistilaisuuteen tai mikä kuulustelu sitten olikaan tarkoitus pitää ja mukana olisi siis tarkoitus olla myös joku puhelinkeskuksen teknisestä puolesta niin kuin vastaava tyyppi (siis millä lailla se luurin korvaan lyöminen siihen vaikutti, taisi sattua senkin itsetuntoon ja tärkeään asemaan työyhteisössä) niin en sinne tilaisuuteen suostunut menemään, sanoin heti ja suoraan että jos kerran meinaatte irtisanoa tai päättää mun työsuhteen niin siitä vaan, minä en lähde itseeni kohdistettuja syytöksiä teidän työyhteisöltänne kuuntelemaan!, niin tota, en siis tiedä eukon naaman näköä, mutta tässä näen kyllä silmissäni tosi irvokkaan naaman kun asiaa ajattelen! Eihän se paljon muuta voi olla!

        Että sellainen hankala työntekijä! Kerran kun lyöt luurin korvaan, niin kuulusteluun.


    • Hyvästä_käytöksestä

      Jatketaan. Tästä termostaatista ja siihen koskemaan menemisestä. Juu, ei siihen varmaan oltaisi koskettu millään lailla, mutta siinä syksyn ollessa vielä melko varhaisessa vaiheessa tämä isommassa huoneessa ollut rupesi sitä työtilansa kylmyyttä enemmän valittelemaan, kysyi, että eikö tässä toisessa tilassa ole kylmä ja lopulta sieltä sitten tuli sekin ilmi, että jossain muualla oli jo patteritkin lämpimät vaikka näissä tiloissa edelleen kylmät. Joten eihän siinä sitten muuta kuin mennään kokeilemaan että onko se patterin termostaatti edes auki.
      Ja sitten kun se ihminen, se esimiesasemassa oleva ihminen sitä tuli ihmettelemään, sitä vedentiputtelua, niin sitten se tietysti hoksasi senkin että oli laitettu lattiapyyhkeitä siihen termostaatin kohdille... Niin, tiukka oli tivaus siitäkin "MISTÄ SINÄ NÄMÄ PYYHKEET TÄHÄN SAIT?" No, käväisinpä katsomassa jos siivooja tai laitoshuoltaja tai mikä sitten viralliselta ammattinimikkeeltään tässä talossa on, niin kävinpä katsomassa jos olis paikalla ja josko häneltä niitä lattiapyyhkeitä sais, sillä muutenhan tässä olisi jo siihen mennessä kuin se huoltomies tulisi niin olisi koko lattiapinta tässä pienessä huonessa yhtä suurta lammikkoa. "JA MISTÄ SINÄ NÄMÄ PYYHKEET SAIT?" Taisi muuten kirjoittaa oikein raportin tästä tapahtumasta, kun mennään ilman lupaa ja ihan omatoimistesti kun toinen tyyppi väittää talossa muualla jo pattereiden lämmenneen niin mennään ja kosketaan ilman lupaa termostaattiin tuhoisin seurauksin ja vielä lattiapyyhkeitä jostain haalitaan.... Ja lopulta sitten siihen isoon 19-asteiseen huoneeseen jossain vaiheessa se sähköpatteri tuodaan, ja sen jälkeen siellä huonessa lämpöä varmaan olikin mittarinkin mukaan vähintään 25.

      Esittäytymisestä. Etikettisääntöjen mukaan (niin hyviä käytöstapoja kun noudattavat omasta mielestään niin kai se etiketti sitten on tässä mainittava) esittelyyn tarvitaan vähintään kolme henkilöä. Ja esittelyjärjestys etiketin mukaan nuorempi vanhemmalle, nainen miehelle, alempiarvoinen ylempiarvoiselle, myöhemmin paikalle saapunut paikalla olleelle...
      No, tässä oli yks päivä sitten vielä siinä vaiheessa kun ei oltu siirretty sieltä osastolta häiritsemästä muualle, niin oli yks päivä tilanne että lomiltansa oli yksi mieshenkilö palannut töihin. No, sitten oliko se nyt sitten kahviaika vai ruoka-aika niin painelin osaston keittiöön ja siellä tämä herra muutaman naispuoleisen työntekijän kanssa istui... Ottivat ja alkoivat tehdä lähtöä heti kun minä saavuin tilaan. Mutta se mikä tässä oli kummallista, oli se miten tämä herra äärettömän puhtaan valkoisessa lääkärintakissaan (lääkäriksi sitä luulinkin, myöhemmin selvis, että olikin jotain muuta) alkoi pamppaloida siinä mun lähellä tehdessään lähtöä, koko ajan sain väistyä herran tieltä, seisoin roskiksen edessä ja sitten seisoin tiskipöydän edessä, väisty, väisty, väisty,,,, Olin taas siis häiriköksi. Mutta yks mitä ajattelin jo siinä, että pitäskö tässä ruveta itseään esittelemään (kolmatta henkilöä ei asiaan ilmaantunut.... vaikka niitä paikalla oli), mutta kun olin jo aikaisemmissa paikoissa oppinut, että eipä tuo tässä meikäläisen tehtävässä olevan henkilöllisyys ole ylemmille minkään arvoinen, niin kattelin vaan sitä pamppalointia... Mutta taisi olla herra sitten jossain selittämässä, että mikä moukka! Just... ja sitten kun poistuin keittiöstä takaisin töihin, niin siellähän se herra istua retkotti ihailevien prinsessojen keskellä selostamassa lomansa tapahtumia. Mutta siis tämä moukka se ei taaskaan ollut kuin häiriöksi työpaikan tiloissa!

      Entäs sitten kun oli jossain vaiheessa sellainen esimiesten järjestämä infotilaisuus liittyen heidän haluamiensa tilastojen tekoon. No, tästä tuli kaikille ryhmäsähköpostitse tieto jossa kerrottiin missä ja milloin infoa pidettäisiin. Mutta sitten päivän lähestyessä ilmenikin että ensimmäisessä meilissä oli väärä päivä. Eli meikäläisellekin tämän uuden ajan sitten yksi ystävällinen henkilö ilmoitti, ei siis tätä ihan ryhmäpostina kerrottu. Mutta kun se päivä ja aamu sitten koitti kun sinne piti mennä, niin tämä isommassa huoneessa tilaisuuteen osallistuva myös, niin kylläpä käyttäytyi omituisesti. Niin liukkaasti ja hiljaa solahti ovesta käytävälle, ihan siis sillain näki, että se mietti ettei hänen ainakaan tarvitse millään muotoa mainita tästä mihin on menossa ja tiedätkö mahdollisesti ja tuletko sinä myös... No, itsellä oli sitten yks kiire tehtävä tehtävänä, joten tein sen ennen kuin läksin ja myöhästyin pari minuuttia alusta, niin kylläpä oli taas, siis kyllä oli taas sen näköstä naamaa kun siihen kokoushuoneeseen astuin, että ei happamampia pärstiä kyllä varmaan missää voi olla! En tiedä mikä näitä tyyppejä vaivaa, onko niillä joku alituinen kärsimys menossa, ettei koskaan voi olla minkään moista vastaanottavaa hymyä naamalla! No, ilmeisesti en kuitenkaan sen enemmälti porukkaa häirinnyt kun hiljaa vapaalle tuolille istahdin ja häivyin tilasta heti kun se oli päättynyt...

      • hyvästä_käytöksestä

        Esittelemättä jättämisestä: No, se on aivan ymmärrettävää ettei esitellä, kun sitähän voi käydä niinkin, että jossain kylillä menee ja moikkaa ja nolostuttaa herrat ja rouvat....
        Mutta sitten tästä tuli mieleen se, että luonnollisesti tilanne oli niin, että kun kerran myöhemmin töihin tulin, niin tullessani toisen ihmisen kanssa jakamaani työtilaan minä sanon huomenta. Mutta annas olla jos se oli toisinpäin... eipä tullut huomenen toivotusta eikä oikein lähtiessänsäkään sanonut että heippa. Osastolla ollessa.

        Että oli ne tavat kunniassa tuossa paikassa, muilla paitsi minulla. Ei mitään moitittavaa!


      • loppumatonta

        Työtehtävistä: Kysyinpä kerran eräästä osatehtävästä että onkohan tähän olemassa minkäänlaista kirjallista listaa siitä, minkälaisiin sähköisiin osoitteisiin tietynlaiset asiakirjat lähetetään. No, tuli vastaus, että tossa olis tommonen. Ja kyllähän se lista sitten sieltä intrasta löytyi ihan itse etsimälläkin, tosin tuli siinä sitten katsottua että listan otsikossa puhuttiin kesäkaudesta! Jep, mutta kun ei muutakaan ollut, niin kai tämä voimassa oleva lista on... ja itsehän se sen mulle osoitti.

        Mutta niinhän siinä sitten lopulta kävi, että hyvin selkeästi kävi ilmi, ettei lista pidä paikkansa!

        Mutta kuten sanottu, itsehän se sen mulle kysyessäni osoitti!

        Ja vielä näistä sijaisten söhläämisistä. Ennen työsuhteen päättymistä kävi kyllä selväksi, että on sitä sijaisten söhläämistä talossa tapahtunut aina ja ennenkin... Varsinkin kesäaikana... Että kyllä taitaa jollakulla ruttunaamalla olla verenpaineen kanssa ongelmia, kun jatkuvasti saa naama rutussa niistä sijaisten tekemisistä huolta ja paineita kantaa. Vai kompensoiko tätä huolta ja painetta ja verenpaineen nousua sitten se, että jos ja kun joku virhe tai puute löytyy, niin hänpä sen sitten onneksensa huomaa ja saa korjata, että häh häh, jäitpäs kiinni mokastas!

        On siellä kaikenlaisia ihmisiä! Mutta moniko niistä joutuu mitättämistä, jollei peräti arkielämään kuuluvista pienistä negatiivisista ilmiöistä kuulusteltaviksi ikään kuin irtisanomisen uhalla!

        Ja missähän se työsuojelu oli silloinkaan kun niitä vasta hätätilassa auttamisia ja selän takana käkättäjiä kohdattiin! No, siinähän sai toisten käkätellessä tehdä päivän aikana kertyneet työt, aamulla tuli töihin niin oli illalla kertyneet työt edessä ja heti alkoi sitä päivää purkautua myös eteen... ja viikonlopun jälkeen, voi pieksut sentään. Se oli parhaimpina maanantaina perjantai-ilta, lauantaipäivä ja -ilta sekä sunnuntaipäivä ja -ilta ruuhkaisen maanantain lisäksi edessä! Mutta hätätilassa vasta autetaan ja vielä odotettiin että autettais näitten kaikkien omien lisäksi sitä hätätilassa apuun rientävää valehtelevaa tyyppiä!

        Työsuojeluihminen vastaa "mitäs minä sille teen" ja luottamusmies ei vastaa puhelimeen eikä sähköpostiin!

        Hip hei hurraa, siinä teille terveydenhuollon erinomaista väkeä!

        Mut siis jos tätä tyks-porukasta joku lukee, niin tota, siinä kun viimeistä määräyskirjaa tuotiin oikein salavihkaa suuren ja kalliin käsilaukkuns kanssa ovesta sisään tunkien, pälyili vielä oikein, ettei ketään muita ollut lähistöllä kuin syyllinen ja hän, niin tota, kun siellä joku kulkee päivät pitkät käsilaukkuineen ympäriinsä (joo, varmaan asiakirjoja pullollaan kyseinen veska), niin tota täytyy nyt sanoo, että pitäskö tässä edes jonkin verran olla kiitollinen siitä että sai edes jonkin aikaa palkkaa nauttia, saihan sillä vaikka alusvaatehyllyllensä uudempaa kuosia.... vaikkei ihan niihin kalliisiin merkkilaukkuihin asti päästykään!

        Sillain! Että onnellista sakkia kaiketi ovat, ja syöttävät kansalle sitä erinomaisuuttaan joka tuutista!


      • olisko_simputettu

        Juu, tuli mieleen vielä näistä hätätilassa auttajista, ja esimies siis mukamas oli sanonut, että autetaan vasta hätätilassa - ei kuitenkaan tullut sitä itse asianomaiselle sanomaan vaan hätätilassa auttaja toimi viestintuojana.

        No, tämä esimies niin siinä vaiheessa maailman menoa hän oli tuon paikan työsuojelupäällikkö. No, mitäs hän sitten keksi lisätyötä. No, hänpä sitten teetti omien muistiinpanojensa puhtaaksikirjoitustyötä tällä jota ei autettu ennen kuin vasta hätätilassa. Siis suoraan jostakin opuksesta otettuja tekstejä piti kirjoittaa hänelle puhtaaksi!
        Saaks kysyä mitä järkeä!
        Luulis olevan varaa osta ihan oma kappale kyseistä kirjaa tai sitten kopioida kirjaa kopiokoneella omaan käyttöön mikä on kuulemma kaikin puolin sallittua. Mutta ei, ei tosiaankaan muuta kuin muistiinpanoja puhtaaksikirjoitettavaksi!

        Sillain!

        Olisko tuossa paikassa ollut jo aika törkeästä SIMPUTUKSESTA KYSE!

        ja selän takana nauraa käkätettiin! Eikä mistään simputuksesta kertynyt kenellekään sitä harjoittaneelle mitään rahallista hyötyä esim. Ei mennyt palkka pienemmäks vaikka otettiin uus työntekijä, ei tullut lisää rahaa, vaikka simputtivat! Siis mikä oli niin kuin hyöty?


      • niinpä_niin

        Puhtaaksikirjoitutti jostain työsuojeluoppaista tekemiään muistiinpanoja!

        Olisko talossa ollut kopiokoneita?

        Että kyllä tässä on siis tosiaan saatu kokea tämä terveydenhuollon kaikkinainen ajatuksellinen hyvyys ja ihmisten hyvä kohtelu ynnä muuta ynnä muuta ynnä muuta!

        Ja aina ne näyttävät siltä kuin niillä olis suuriakin kärsimyksiä - vaikka itse tuottavat toisille kärsimystä! Vai mites olis? Ai missä teillä on hienoja terveydenhuollon ihmisiä, sellaisia joita pitäs kunnioittaa? Tämä hätätilassa auttava porukka, siellähän oli vissiin niin kuin veikkaus ja lotto menossa, että "kyllä se kohta lähtee!"

        Ja vaikka kuinka sai tehdä illat ja päivät ja viikonlopun kertymätkin itse, niin heh, ei oltu päiväkausia töissä myöhässä! Mutta ei se mitään.... mitä se hyödytti... Ei mitään! Kun eräitten piti päästä pelleilemään ja näyttämään kuka on se joka määrää!


      • Hjoo_

        Entäs sitten kokemukset terveydenhuollon asiakkaana. No, sitä vaan, että onneksi ei ole tähän asti ollut tarvetta montaakaan kertaa sinne mennä. Mutta jos nyt vaikka viimeisimmän parin vuoden takaisin, kun piti antibioottiresepti saada. No, mitäs, onnistuivat söhläämään siinäkin, eihän tämä muuten mikään normaali juttu oliskaan! Kehotettiin ilmottautumisluukulta menemään odottelemaan yhdelle käytävälle että labra ottais vastaan. No, hetki istuttiin niin rupeekin nimellä kutsuminen ihan toisesta käytävästä, hyvä kun edes siihen istumispaikkaan kuulin. No, no se otti sitten ne labrat ja sitten pääs lääkärin pakeille sitä reseptiä hakeen. No, mutta siis... kun oltiin pois lähdössä miltei jo ovesta ulkona niin sitte kuultiin taas että nimeä huudettiin jossain etäällä, tällä kertaa siellä päin minne aluksi käskettiin menemään odottelemaan. No, mentiin sitten kysyyn että mitä, ja siinä viel oli yks paikkakunnan tunnettu sekopää ilmeisesti kahden hoitajaan saatteleman virnuilemassa, että mitäs tolla.... No, mutta siis labrahoitaja se vaan siinä että pitäs ne kokeet ottaa.... Sitä vaan, että eikös se nähnyt koneelta että ne oli jo toinen labra ottanut! Mitä? Ja oliks se eka labra niin kuin ihan vaan uteliaisuuttaan pyytänyt pakeilleen, kun kerran ihan eri suunnastakin huudettiin kuin oli kerrottu, että halus niin kuin päästä avaan sen kertomuksen ja katteleen tekstejä, joita onneksi ei tätä käyntiä ennen edes ollut siellä! HEHEHEHEEEEE!

        Että jos jotain on mahdollista sotkea, niin kyllä noi sen sotkee!

        Tätä edellinen kerta..... no, siit on jo vuosia aikaa.... silloin oli solisluu murtunut onnettomuudessas. Ja ens oli lääkärisetä kirjannut tekstiin, että "ei kättele"... No, totta mooses ei kättele, kun yks käsi ei omatoimisesti lihasvoimalla nouse ja toisessa kädessä on lompakko ja kännykkä, niin milläs siinä kättelee. Sitten se lekuri oli vielä että ei tässä mitään murtumaa ole, kattokaas, kun se lääkäri itte sitte siinä vastaanotolla omilla lihasvoimillaan nosteli ylös sitä mun henkaritonta kättä! Että hyvin nousee. Eikä se edes siinä kun se katto selkäpuolelta niin ei huomannut sitä että henkari on katki, vai eiks se vielä siin vaiheessa näkynyt. Että ei tässä murtumaa vaikuta olevan, mutta mene nyt röntgeniin kuiteskiin. No, röntgenissä sitte se tätä kyllä huomas sen henkarin poikkinaisuuden ja selkäpuolelta kun se sen näki niin se tulkitsi mun ulkonäön siit että olen pyörtymäs ja pyys apuun toisen hoitajan, että "apuun tänne, tää pyörtyy" ja mulla kun ei tehnyt heikkoo yhtään, en ite huomannut mitään pyörtymistuntemuksia.... mutta toinen täti tuli ja se rupes vetää siitä katkinaisen solisluun puoleisesta kädestä mua istumaan! Siis siitä katkinaisesta! Arvatkaas ottiko kipeetä mut ei muuta kuin että "et viittis olla vetämättä siitä kipeestä kädestä!"

        No joo, ja sitten kun ootettiin jatkoa, niin joku vitun kusipää oli nurkan takana veistelemässä jotain vitsiä asioista..... Nurkan takana ihan tökerösti henkilökuntaan kuuluvana!

        Sitte myöhemmin mä pyysin paperit näistä käynneistä itellen. Niin tiskillä oli ens, että "ai, juu, juu, niin joo sul on oikeus saada ne... höhöh". Sillain että oltais niin kuin siinä oltu rettelöimässä hänen kanssaan. Että oma asenne oli se että me vastaan nuo! Asiakas tai potilas on vastapuolella!
        Joo ja se oli sitten kiva lukee sieltä papereista kuinka sinne oli lykätty satua oikein kunnolla. Multa nimittäin ei oltu edes kysytty että missä se onnettomuus oli tapahtunut, mutta lääkäri se sitte oli sinne ihan katuosotteenkin kirjottanut että siinä ja siinä nurkalla tätä kylää!

        Näin! Siinä teille erinomaista terveydenhuoltoa tältäkin puolelta nähnynä! Miksiköhän tässä tosiaan on aika huono käsitys tästä "erinomaisesta" suomalaisesta terveydenhuollosta?

        Juttu menee niin, että oikeesti siellä on vaikka minkälaista tyyppiä ja aina jos jotain menee mönkään niin se siunaa asian, että on se joku tietty ammattinimike... Silloin ei voi niin kuin mistään moittia, ammattinimike suojaa! Vaikka se vastapuoli, se potilas tai asiakas, saisi minkälaista kohtelua tai minkälaisia traumoja tahansa! Juu, ja sitten vielä sanovat, että tuollakin alalla pitäs käyttäytyä niin, ettei ihmisiltä mene luottamus siihen että asiat hoituvat asiallisesti ja oikein! Itse olen kyllä saanut kaikkea muuta kuin asiallista kohtelua kummallakin puolella ollessani!

        Kyllä terkkarin täti tietää ihan pelkästään sillä perusteella että hänellä on oikeus käyttää ammattinimikettä! Muuta ei tarvita!


    • A_________________

      Työnantajalla on varaa tuhlata: On varaa tuhlata perehdyttäjän (jotain perehdytystä nyt kuitenkin tapahtui) voimavaroja, työnantajalla on varaa heittää pois aivan hyvä työntekijä, joka on siitä työstään kuitenkin on selvinnyt paremmin kuin kohtuullisesti jopa uutena työntekijänä - sen entisen kokemuksen pohjalta, siitä on aina hyötyä vaikka käytössä oleva ohjelma ja talossa käytössä oleva asioiden etenemisjärjestys ei olisikaan heti selvä! On varaa tuhlata! On millä mällätä - oikein ryvetään varoissa!

      Ja kuten sanottu, kyllä siellä erinäisiä huonoja tilanteita ihmissuhteissa syntyy vähän siellä sun täällä, joka puolella, mutta sitä ei saa missään nimessä tapahtua, että arvon puhelinkeskuksen tärkeä henkilö saa luurin korvaan tilanteessa, jossa puhelinkeskuksen omat resurssit eivät toimineet! Muuten kyllä tulee tylyä kommentointia, naaman vääntelyä ja tivahtelua ikään kuin lapselle puhuessa että ole hiljaa ja odota! Eikä me mitään sijaisia tarvita!

      Ja vielä enemmän tämä tuhlaaminen toteutui tuossa "autetaan vasta hätätilassa!" Mitään hyötyä pelistä ei härskisti pelanneille ollut, mutta niin vain sai peli jatkua! Kuka voitti veikkauksessa potin?

      Tuhlaamisesta on kyse siinäkin että tehtävässä on tekijöitä enemmän kuin tarvittaisiin - palkka tulee vaikkei oikeesti tekis yhtään mitään - mutta helpollapa sitten pääsevät verrattuna nyt vaikkapa tilanteeseen jossa oletetaan yhden tekevän päivän, illan ja viikonlopun kertymät! Mutta nämä helpolla pääsevät, nehän osaavat sen pelaamisen. Heittää tietysti voi, että mitäs teki, kun ei sillä tekemisellä näköjään mitään arvoa ollut! Aivan arvotonta.... joten onks se sitten oikein sanoa sekään että tuhlaavat!

      NUO NE VASTA OSAAVAT SEN PELAAMISEN JALON TAIDON!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4550
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      246
      2259
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1690
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1452
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      298
      1356
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1137
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1114
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1075
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      72
      1074
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      119
      977
    Aihe