lahkohyväveli

Taas jäi tuomitsematta rehtori kun kuuluu politiikkaan(sdp) . lahkoon(lestaadio)ja hyväveliin. Eikö jo perkele riitä tämä korruptio ja salaseuralaisuus. Uusikaarlepyyn rehtori taas tuomiotta ja palkaksi parempipalkkainen virka kunnalta, että näin
Ilmianna
Jaa

4 Vastausta

syytön mies taas noitavainon kohteena,
mitään väärää ei ollut tehnyt.
Ilmianna
Jaa
Pikkupaikkakunnilla on aina hyvävelijärjestelmä jolle kyläyhteisön suojeleminen on yksilön oikeuksia tärkeämpi. Pahin tilanne on silloin kun lähes kaikki asukkaat kuuluvat vielä samaan uskonnolliseen yhteisöön. Uskonnollinen yhteisö puolestaan suojelee aina oman yhteisönsä julkikuvaa ja mainetta sekä keskiaikaisia arvojaan eikä siinä ykslön epäoikeudenmukainen kohtelu paina mitään.

En ota kys. tapaukseen kantaa koska en tiedä siitä mitään. Mutta sen verran voin sanoa että jos olet seksuaalisen väkivallan uhri ja asut pienellä paikkakunnalla älä ikinä tee sitä virhettä, että menet hakemaan apua omalta paikkakunnaltasi. Lähde litomaan ja mahdollisimman kauas. Hae apua sellaisilta ihmisiltä ja tahoilta jotka ovat täysin ulkopuolisia eikä heillä ole mitään yhteyksiä tuntemiisi ihmisiin tai edes tutun tutun tuttuihin. Jos olet oikeasti avun tarpeessa ja turvaudut oman paikkakuntasi tahoihin lopputuos on se että yksityisyytesi, intimiteettisi, terveytesi ja koko elämäsi vaarantuu. Jos tekijä vielä on omalta paikkakunnaltasi he tulevat suojelemaan tekijää, eivät sinua. Pienillä paikkakunnilla joka virasto ja laitos on sekä sinun että tekijän tuttuja ja sukulaisia täynnä. Tämä on uhrin kannalta pahimmillaan katastrofaalista.

Kaikista eniten varo auttajia. Auttaminen on tällaisessa tilanteessa sosiaalisen kontrollin keino jonka todellinen tarkoitus on pitää sinut vaarattomana tekijälle ja kylän maineelle. Jos oireilet pahoinvointiasi ja sinusta tulee jollakin tavalla kiusallinen, tai jopa ärsyttävä hahmo käpykylän sosiaalisen kontrollin keinot vain tiukentuvat. Silloin tekijä vaikuttaa jopa sympaattiselta uhrilta ja sinut "autetaan" KUOLIAAKSI.

Suomalaiset pikkupaikkakunnat elävät asenneilmastoltaan vielä niin pellossa, että seksuaalinen väkivalta on siellä lähinnä vitsi. Vakavaa on miesparan maineen menetys, uhri saa vihat päälleen. Auttamisen taso silloinkin kun joku kenties vilpittömästi haluaisikin auttaa ei yleensä ole kovin korkea.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Tuollaista tapahtuu myöskin suuremmilla paikkakunnilla. Virkamies suojelee toista, yli puolue-, uskonto- ja viranomaisrajojen. Korruptio rehottaa, seksuaalirikollinen jatkaa virassaan, uhri lyödään vuosien myötä matalaksi kerta toisensa jälkeen. Uhrilta menee terveys, maine jne. vaikka ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa seksuaalirikolliselle, vaan asia on päinvastoin. Seksuaalirikollinen vielä mustamaalaa uhria levittämällä tämän seksielämästä ja luonteesta tuulesta temmattua tarinaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mätä_lauma kirjoitti:

Joo hyvävelijärjestelmiä on monenlaisia ja niitä on kaikkialla. Emme ole raiskauksen uhrin kivittämiskulttuureja ollenkaan niin paljoa edellä kehityksessä kuin halutaan uskoa. Itse saattelin juuri hautaan kuoliaaksi rääkätyn läheiseni. Paskapäät menivät raiskaamaan jopa hautajaiset. Olen vakuuttunut että 90% tavallisista ihmisistä on oikeasti psykopaatteja. Ei sitä arvaisi jos kaikki olisi normaalisti. Mutta sitten eteen tulee jotain tällaista, ja se paljastaa syöpäisen totuuden tavallisista ihmisistä. Mätä lauma tosiaan on ihmiskunta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

lahkohyväveli

Taas jäi tuomitsematta rehtori kun kuuluu politiikkaan(sdp) . lahkoon(lestaadio)ja hyväveliin. Eikö jo perkele riitä tämä korruptio ja salaseuralaisuus. Uusikaarlepyyn rehtori taas tuomiotta ja palkaksi parempipalkkainen virka kunnalta, että näin

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta