Miksi ylälinja valehteli tunkeille

Silmään.on.pissattu

Että heistä tulee taloudellisesti riippumattomia?
Mistä taloudellinen riippumattomuus syntyy? Onecoinilla ei ole mitään arvoa suhteessa yhtään mihinkään.

8

482

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IhanaaTyhmyyttä

      Tyhmiä kyselet, jotta saavat tunkituspalkkiot!

      Myös tunkitetun tulee mennä itseensä, miten kukaan voi olla niin tyhmä että uskoo tuottoa tipahtavan jostain selittämättömästä ilmiöstä. Varsinkin jos ilmiölle ei löydy yleisestitunnettua ja tunnustettua selitystä.

      Esimerkiksi, miten pääoma voisi kaksinkertaistua yön yli? Jos joku oikea vakavastiotettava talousmies tämän minulle realistisesti selittäisi, kirkuen ostaisin tunkitusta!

      OK tässähän on toteutunut 100% häviöriski.

      Jos pääomalleen luvataan yli 15% vuosituottoa, siihen liittyy hyvin suuri riski!

      • Riski_on_epävarmuutta

        Sijoittamisessa on riski, että tuotto ei vastaa odotuksia, mutta monesti myös riski, että tuotto voi huomattavastikin ylittää odotukset. Riskillä tarkoitetaan siis epävarmuutta tuotosta, ei pelkkää uhkaa sijoituksen menettämisestä.

        Sijoituksen kaksinkertaistuminen yhdessä yössä on mahdollista, jos esimerkiksi konkurssin partaalla horjuvasta yhtiöstä tulee yllättäen tieto suuresta edullisesta kauppasopimuksesta. Konkurssiriskin kadotessa tällaisen yhtiön osake voi kerralla nousta hyvinkin paljon. Toisaalta yhtä hyvin olisi voinut tulla tieto toivon lopullisesta menettämisestäkin. Etukäteen luvatuilla tulevaisuuden tuplauksilla ei ole mitään perusteita, sillä jos niitä olisi, ne nostaisivat arvoa jo nyt.

        Onecoin on pelkkää odotusta, joka ei koskaan toteudu, koska niin on tarkoitettu. Tämä viritys on erityisesti suunniteltu huijaukseksi ja sen tarkoitus on siirtää rahat pyramidissa ylöspäin osallistujilta perustajille. Tavoitteensa se näyttää täyttäneen perustajien kannalta riittävän hyvin. Sijoittajan kannalta mitään riskiä ei ole, sillä pääoman menetys on aivan varma.


    • Maahohtajat

      Tää on sitä talouskoulutusta. Loppututkintona vietiin rahat.
      Hah hah haa. Pösilöt.

    • tunkkia.pyllyyn

      missä on kävelevä karikatyyri tommi vuorinen??? saatuaan sioittailta turpaansa muistuttaa enemmän piirstuksiaan...hahha

      • mottiatuota

        Eipä pojat uskalla Suomessa oleskella.

        Mot tekee juttua kadonneet johtohenkilöt...

        Kiva nähdä kuka astuu porsasvaloihin. Saako juhlat suorassa lähetyksessä.


    • Onhan tässä reilu kuukausi aikaa...

    • Ikiliikkujaa_etsimässä

      Koska monelle riittää _mahdollisuus_ saavuttaa jotakin ratkaisevaa, olkoon sen todennäköisyys sitten kuinka pieni tahansa. Lottopottiakin tavoitellaan innolla, vaikka 20 vuoden yrittämiseen on palanut kymppitonni rahaa eikä ole tullut kuin kerran viisi oikein.

      Ei tähän coinaukseenkaan kukaan osallistuisi, jos luvattaisiin vain kohtuullinen kymmenen prosentin vuosituotto. Mutta kun lupaa splitata ja tuplata joka vuosi, niin johan on rahaa tulossa joka suunnalta. Ihan sama onko puheissa mitään tolkkua.

      • Jep!

        >jos luvattaisiin vain kohtuullinen kymmenen prosentin vuosituotto

        Heh, nykypäivänä 10% on sekin jo aika taivaallinen ;-)
        Mutta tosiaan, jos tarjoaisivat ihan normaalia vuosituottoa, kukaan ei ostaisi näitä "koulutuspaketteja".

        Ja tästä päästään toisinpäin siihen kysymykseen, milllä argumenteilla "rehellinen onecoin" markkinoi ja myy koulutuspakettejaan. Mutta kukapa koskaan ostaisi ensimmäistäkään koulutuspakettia ilman tuota tuottolupausta? No eipä tietenkään kukaan!

        Eli se siitä spekuloinnista että onecoin myisi ainoastaan "koulutuspaketteja" ilman tuotto-odotuksia. Ja tähän liittyvät "lailliset lausunnot" ovat tietenkin roskaa ja yritys peitellä onecoinin todellista luonnetta: pyramidihuijaus.

        Poijjaat!! Taasen!

        MUAHAHAMUAHAHAHAAAAAAA


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4574
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      247
      2274
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1700
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1452
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      304
      1380
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1147
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      138
      1117
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      79
      1103
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      119
      977
    Aihe