Miksi cp-vammaiset ovat monesti hirveän vihaisia?

Ihmetten-81

Tiedän hyvin, että mitä tarkoittaa cp-vamma ja olen tavannut heistä melko monta. Kaikki tapaamani kyseisestä vammasta kärsineet ihmiset ovat olleet poikkeuksetta todella ilkeitä lähes kaikkia kohtaan. Tuntuu, että he hyväksyvät vain muutaman tarkoin valitun ihmisen ystäväksi sellaisina kuin nämä ovat ja kaikkia muita sitten pitää kohdella kuin saastaa. Koko ajan pitää puhua muista pahaa, oli tämä ihminen sitten kuulemassa tai ei. Juuri tällä viikollakin eräs cp-vammainen mies alkoi ihan yllättäen karjumaan minulle naama punaisena, että minä en saa kertaakaan enää käyttää jotain infavessaa koska en osaa vetää siellä olevaa pönttöä kunnolla vaan jätän sen aina valumaan vettä niin että sitä ei voi vetää. Sanoin hänelle selkeästi, että en ole invalidi enkä siksi käytä kyseistä vessaa, varsinkin kun olen käynyt vain pari kertaa siinä paikassa missä kyseinen vessa sijaitsee. Silti hän syytti minua kivenkovaa sen vessan rikkomisesta. Mistä tällainen käytös oikein johtuu? Onko kyseinen vamma vaurioittanut näiden ihmisten keskushermostoa niin että se aiheuttaa tuollaisen käytöksen. Aina rasittavaa kuitenkin, kun tällainen ihminen on omasta mielestään muutaman ystävänsä kanssa jollain jalustalla muiden yläpuolella muutaman ystävänsä kanssa ja muita taas haukutaan koko ajan ja komennellaan että miten asiat pitää tehdä. Ihan sama teit asian niin tai näin, aina teet väärinpäin ja sitten olen tylsämielinen kakara, joka ei ymmärrä mistään mitään. Ymmärrän kyllä, että ei heidän elämänsä ole välttämättä kovin helppoa mutta ei se ole minullakaan helppoa ole, mutta en silti ole purkamassa pahaa oloani muihin. Tuntuu, että monet cp-vammaiset ovat hirveän katkeria varsinkin sellaisia kohtaan, joilla ei ole liikuntavammaa, esimerkiksi minua kohtaan. Mutta minulla taas on oma vammani ja siitä johtuvia ongelmia, mutta en kuitenkaan ole haukkumassa ihmisiä, joilla ei niitä ole.

3

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arvailuja

      Eikö invalidi ja vammainen ole sama asia? Kirjoitit, että et ole invalidi mutta sinulla on oma vamma. Ristiriitaista, tai sitten olen ollut väärässä termien kanssa.

      Mutta käytökseen voi vaikuttaa moni asia. Ihminen voi olla kiukkuinen jos on kipuja tai vamma vaikeuttaa elämää. Ehkä kotikasvatuskin vaikuttaa. Olen minäkin törmännyt sekä hyvä- että huonokäytöksisiin separeihin. On hyvin vaikea sanoa, mistä itse kunkin huono käytös johtuu. Osalla separeista on myös oppimis- tai hahmottamishäiriöitä. Eivät välttämättä omaksu käytöstapoja niin helposti tai nopeasti kuin muut.

      • minä kyllä yritän käyttäytyä hyvin kaikkia ihmisiä kohtaan.
        Ansaitsivat ne sen tai sitten ei.
        Olen cp vammainen nainen ja en kyllä tarkoituksella ole kenellekkään ilkeä en edes heille jotka kohtelevat mua huonost ja ansaisisivat sen että olisin ilkeä.
        En vain osaa olla ilkeä ja voin kyllä sanoa että olen kärsinyt siitä..


    • Anonyymi

      En työskentelisi sellaisen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe