Miksi evolutionisti ei näe luonossa älyä?

MTKJyrikysyy

Kaikki elävä luonnossa on muodostunut tavalla johon ihmisen älylliset ja rakentaajan kyvyt eivät alkuunkaan riitä, joten miksi ihmeessä se on niin koin vaikeata myöntää että ihmistä selvästi ja kirkkaasti suurempi äly on kaiken elollisen valmistaja?

Tämä on hyvä kysymys varsinkin juuri tänä' päivänä kun miljoonia fossiileja on kaivettu ja luetteloitu mutta eipä sieltä sitten löytynytkään yhtään ainoata evoluution todistetta, siis vähittäisen kehittymisen osoittavaa materiaalia vaan pikemminkin aivan päinvastoin, sillä kaikki eliöt näyttävät ilaantuneen fossiilistoon täysin valmiina ja vailla kehitysopillista historiaa eteen tai taaksepäin.
Kuvitelmat siitä että joidenkin fossiilien ja vaikkapa jonkin nykyeliön välillä olisi yhteistä periytymistä ovat kaikki ehdottoman varmasti kuvitteellisia uskomuksia joita syntyy vilkkaan mielikuvituksen tuotteena, ei tieteen tutkimusten toimesta.
Kaikki evoluutiotutkijat ovat tämän myöntäneet. Siis kysymys on ns. aukkojen evoluutiosta, siis siitä todistamattomasta.

Toiseksi, jos olisi olemassa jokin täysin kiistaton ja selvä evoluutiosukupuu edes jonkin eliön kohdalla niin sillä yhdellä sukupuulla evoluutio olisi todistettu ja turha kinaaminen loppusi siihen. Nyt näin ei ole. Kuvitellut evoluution todisteet ovat aivan liian kelvottomia tieteen kynsissä. Ne eivät ole kestäneet lähempää tarkastelua.

Jotenkin hassua on se että kun lopulta kaikille alkoi olla selvää ettei makroevoluutiokasaumia ole ollut eikä tule olemaan eikä niitä ikinä tulla havaitsemaan, kävi niin että evoluution puolustajat siirtyivät mikrobimaailmaan ja ovat siellä näkevinään hiivoissa ja bakteereissä ja viruksissa yms. evoluutiota, heheh. ¨

---Jos evoluution hitaus olisi sitä että ensin pitäisi mikromaailmassa tapahtua jotakin että näkisimme bakteerien lajiutumisia niin ennenkuin tuollainen evoluutio ehtisi muodostaa yhtään ainoaa uuutta eliötä niin elämä maan päällä ehtisi kuolla sukupuuttoon nyky-sukupuuttovauhdilla.

Evoluutioteoriaan tutustuvat odottavat innolla näkevänsä luonnossa vilisemällä evoluutiota mutta karmeaksi pettymykseksi he näkevät aivan jotain muuta, eli lajjien kiihtyvän häviämisen olemassaolosta, eli evoluutio pakittaa ja lujaa ja se on selvästikin hävinnyt taistelun sukupuutoille.
Näin se kertoo se uskomusvapaa reaalimaailman havaintoihin perustuva tiede.

19

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mietippä-kunnolla

      Evoluutio saa aikaan paljon monimuotoisempia ja parempia eliöitä, kun mitä ihminen kykenee miettimään.

      Evoluutiosta on löytynyt vaikka kuinkapaljon todisteita.

      • Mtkjyri

        Aivopieraise sinä vaan että sattuma on älykkäämpi kuin ihminen, ja jopa
        Jumalan veroinen, hehe.

        Sanohan että mikä on se mekansismi, siis aivoton ja ajattelematon mekanismi joka loi sen kuvitteellisen ensimmäisen jakautumiskykyisen solun kun tiedemiehetkään eivät sitä tiedä? Hehe, eikö niin että kyllä se nyt vaan jotenkin miljardien vuosien aikana sattumalta maan aineksista kasautui ja niin se loi itselleen tietokoneitakin nerokkaamman biodata-dna keskuksen ja siitä lähtevän viestiverkoston välittämään
        täsmäkäskyjä sen solun ravinnonhanhankkimisosatoille sekä jätehuollolle ja rakentamisosastolle.

        Noinhan uskotaan tapahtuneen, ei tiedetä tapahtuneen.

        Joten tässä nyt oli yksi suosittu täysin utopistinen ja reaalimaailman ulkopuolinen evoluutiouskomus.

      • JyrilläViiraa
        Mtkjyri kirjoitti:

        "siis aivoton ja ajattelematon mekanismi joka loi sen kuvitteellisen ensimmäisen jakautumiskykyisen solun kun tiedemiehetkään eivät sitä tiedä? Hehe,"

        Kyllä ne tietävät. Sen loi evoluutio.
        Ensimmäinen replikaattori ei ollut lähellekään niin monimutkainen kuin solu. Tämäkin on palstalla kerrottu niin monta kertaa, että on pakko uskoa, ettet kykene enää omaksumaan mitään uutta tietoa. Siihen tuo itsekseen hehettelykin taitaa viitata; vakavaan kognitiiviseen taantumaan.
        Ei Ferrari, ei edes härkävankkuri, paremminkin ratas.

      • Kuka_teki_Jumalan
        Mtkjyri kirjoitti:

        Aivopieraise sinä vaan että sattuma on älykkäämpi kuin ihminen, ja jopa
        Jumalan veroinen, hehe.

        Sanohan että mikä on se mekansismi, siis aivoton ja ajattelematon mekanismi joka loi sen kuvitteellisen ensimmäisen jakautumiskykyisen solun kun tiedemiehetkään eivät sitä tiedä? Hehe, eikö niin että kyllä se nyt vaan jotenkin miljardien vuosien aikana sattumalta maan aineksista kasautui ja niin se loi itselleen tietokoneitakin nerokkaamman biodata-dna keskuksen ja siitä lähtevän viestiverkoston välittämään
        täsmäkäskyjä sen solun ravinnonhanhankkimisosatoille sekä jätehuollolle ja rakentamisosastolle.

        Noinhan uskotaan tapahtuneen, ei tiedetä tapahtuneen.

        Joten tässä nyt oli yksi suosittu täysin utopistinen ja reaalimaailman ulkopuolinen evoluutiouskomus.

        Kukas sen superälykään kaikkivaltiaan Jumalan sitten sai aikaan? Vielä vaikeampi kysymys kuin jonkun solun kehittyminen.

    • twerty

      Evoluutioteorian kumoamiseen tarvitaan kilpaileva tieteellinen teoria. Mikä on sinun vaihtoehtosi? Kerropa se niin päästään väittelemään asiasta.

      Muussa tapauksessa jääköön höpinäsi omaan arvoonsa.

    • ValehtelunDilemma

      Miksi kreationistit valehtelevat?
      "miljoonia fossiileja on kaivettu ja luetteloitu mutta eipä sieltä sitten löytynytkään yhtään ainoata evoluution todistetta, "
      Asiantuntijoiden mielestä fossiiliaineisto todistaa erittäin vahvasti evoluutiosta.

      Väitteet eläinten luomisesta 6000 vuotta sitten laji lajilta ovat esitieteellisiä uskomuksia ja tarinoita, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

      Valehtelu jatkuu:
      " Kuvitellut evoluution todisteet ovat aivan liian kelvottomia tieteen kynsissä."
      Paitsi, että tiedemaailman mukaan evoluutiotutkimus on tiedettä. Sen, mikä on tiedettä ja mikä ei, määrittelee tiedyhteisö. Ei joukko pronssikautisia tarinoita tieteenä pitäviä ääriuskovaisia.

      Kun kreationistilla ei ole kestäviä argumentteja, hän julistaa, ettei tiede ole tiedettä.

      Ja valehtelu jatkuu vieläkin.
      "otenkin hassua on se että kun lopulta kaikille alkoi olla selvää ettei makroevoluutiokasaumia ole ollut eikä tule olemaan eikä niitä ikinä tulla havaitsemaan,"
      Makroevoluutio"kasautumia" on useiden lajien sukupuussa. Esimerkkeinä ihminen ja hevonen.

      Kreationisti ei joko tunne toisiasioita, tai kieltää ne. Valehtelu saattaa toimia heidän omassa piirissään, missä Jumalan sijaisiksi itsensä korottaneiden julistajien ja seurakuntapaimenten kommentteja ei saa arvostella. Tiedepalstalla väitteet tuntuvat yksinomaan koomisilta.

      "kertoo se uskomusvapaa reaalimaailman havaintoihin perustuva tiede.
      Ai, se olikin Jehova-Jyri. Joko sinä osaisit kertoa, missä yliopistoissa kyseistä uskomusvapaata tiedettä voi opiskella? Raamattukoulut eivät ole yliopistoja eivätkä edes uskomusvapaita.

      Silmittömän valehtelun syykin selvisi. Jehovantodistajilla on oppi teokraattisesta sodankäynnistä. Siinä opetetaan, että valehteleminen on sallittua, kunhan se tapahtuu Vartiotorniseuran opin puolustamiseksi. Tämän opin Jyri on sisäistänyt erittäin hyvin.
      Siksi kreationisti-Jyri siis valehtelee ja tulee aivan varmasti jatkamaan valehteluaan kuolemaansa saakka. Häntä ei hätkähdytä edes Vartiotorniseuran ylimmän johdon salaama yli 20 000 JT-pedofiilin lista, joista ainuttakaan ei ole tuotu oikeuden eteen. Sekin kun on teokraattista sodankäyntiä maailman mädännäisimmän uskonlahkon suojelemiseksi.

      • Jyriteresjuu

        Vai on tämä herra nähnyt ihmisen ja hepan kohdalla makroevoluutiota! Heheh.

        Ethän vain siirtynyt huomaamattasi puhelemaan uskomuksiasi, hehe, tyhmä.

        Mutta kiitos pitkästä kommentistasi, se sopiikin hyvin malliesimerkiksi evokkien vahvasta uskomuspuolesta.

      • Varsinaiset_pyhimykset

        Uskontojen moraali on siitä jännä, että uskontojen ulkopuolisille saa valehdella, heitä voi pettää ja jopa tappaa, eikä se ole mikään synti.

      • DementikonMölinää
        Jyriteresjuu kirjoitti:

        Vai on tämä herra nähnyt ihmisen ja hepan kohdalla makroevoluutiota! Heheh.

        Ethän vain siirtynyt huomaamattasi puhelemaan uskomuksiasi, hehe, tyhmä.

        Mutta kiitos pitkästä kommentistasi, se sopiikin hyvin malliesimerkiksi evokkien vahvasta uskomuspuolesta.

        Tutkijat ovat nähneet sen fossiileista. Hehehheh.
        Vartiotorniseuran vajakki julistaa uskomuksiaan, tiede tutkittuja tosiasioita, hehheh, idiootti.
        En kiitä sinua jatkuvasta typerehtimisestäsi, vaikka vierottaahan tuollainen tietenkin kaikkia järki-ihmisiä kreationismista ja siihen liittyvästä sekopäisestä uskonnollisuudesta.

      • Xxxxxxxxxxxxxxxxxxx

        Olen miettinyt esim kun dinosaurus muuttui linnuksi ja linnulla on erilaiset, ns läpivirtauskeuhkot niin eliköhän se silti ihan normaalisti sillä aikaa kun ne muuttui vai miten. Kuoliko ensin ja taas heräsi uusilla keuhkoilla henkiin.

      • LapsuusLirputtaa
        Xxxxxxxxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

        Menehän kysymään vaikka äiditäsi. Tai tarhantätisikin saattaisi osata vastata.

      • Xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
        LapsuusLirputtaa kirjoitti:

        Menehän kysymään vaikka äiditäsi. Tai tarhantätisikin saattaisi osata vastata.

        Kaikki muut paitsi sinä kun et ole ehtinyt lukutaitoa hankkia vielä.

      • Uskomusvapaakreationismi
        Varsinaiset_pyhimykset kirjoitti:

        Uskontojen moraali on siitä jännä, että uskontojen ulkopuolisille saa valehdella, heitä voi pettää ja jopa tappaa, eikä se ole mikään synti.

        Raamattu kieltää kristityiltä ehdottomasti miekkaan tarttumisen.
        Uskonnot laativat omat itsekeksimänsä homofanitus-ja armeijapastorisääntönsä.

      • Kieltääkö
        Uskomusvapaakreationismi kirjoitti:

        Raamattu kieltää kristityiltä ehdottomasti miekkaan tarttumisen.
        Uskonnot laativat omat itsekeksimänsä homofanitus-ja armeijapastorisääntönsä.

        Luuk 22:36Silloin Jeesus sanoi: »Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan."
        Room 13: 3-4 Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. "

        Tainnut jäädä uskovalta Raamatunluku vähiin.

        Jos mennään VT:n puolelle, Jumala käski tappaa kokonaisen kaupungin väestön miekan terällä, "... niin surmaa sen kaupungin asukkaat miekan terällä ja vihi tuhon omaks"
        Eikä se ole lähellekään ainoa kerta, kun Jumala käski VT:n puolella tarttua miekkaan.

        Oletko edes avannut Raamattuasi, kun noin epäraamatullisia väitit?

      • Mtkjyrri
        DementikonMölinää kirjoitti:

        Tutkijat ovat nähneet sen fossiileista. Hehehheh.
        Vartiotorniseuran vajakki julistaa uskomuksiaan, tiede tutkittuja tosiasioita, hehheh, idiootti.
        En kiitä sinua jatkuvasta typerehtimisestäsi, vaikka vierottaahan tuollainen tietenkin kaikkia järki-ihmisiä kreationismista ja siihen liittyvästä sekopäisestä uskonnollisuudesta.

        Älä viitti, tutkijat ovat ikiaikoja sitten myöntäneet sen että koulukirjojen hevosen sukupuu joka alkaa kuvasarjan mukaan rotasta jatkuu eohippoksesta orloviin on todellisuudessa hyvin uskomusväritteinen eikä kukaan todellakaan tiedä että olivatko nuo fossiilit mitään sukua toisilleen.
        Mm niiden jalkojen erilaisuus kielii totaalisesti eri lajeista nykymorfologian mukaan vaikka koulukirjoissa onkin hauskat selitykset jalkakuvien ohessa.
        Se että miksi nuo kuvasarjat yhä ovat koulukirjoissa johtuu siitä että vaikka kaikki opettajatkin ovat nykyään tietoisia noiden kuvasarjojen epäkuranttiudesta niin koska niiden avulla on helppoa opettaa lapsille evoluution uskottua kulkua niin ne saavat oppikirjoissa olla.
        Yliopistossa sitten asian todellinen laita paljastetaan mutta sitten nuorten kiinnostus ohjataan Lontoon metrohyttysen evoluution tutkintaan.

      • ÄäliöMölisiTaas
        Mtkjyrri kirjoitti:

        Mistä löytyy tieteellinen julkaisu, jossa tutkijat ovat epäilleet hevosen sukupuuta? Ei mistään. Kukaan ei ole johtanut hevosta rotasta.
        Taisi taas lipsahtaa valhe tai oikeastaan kaksi heti peräkkäin.

        "Mm niiden jalkojen erilaisuus kielii totaalisesti eri lajeista nykymorfologian mukaan "
        No totta Mooses. No ovathan ne hyvänen aika eri lajeja taukki. Ei kai sitä muuten lajiutumisesta puhuttaisikaan. H. sapiens on eri laji kuin H. hedelbergensis, vaikka H. h. on meidän kanta-lajimme. Olet harvinaisen pihalla uskomuksinesi. Sekin kerta, kun et suoraan valehtele, mokaat totaalisesti paljastamalla koulupoikamaisen tietämättömyytesi.

        "Yliopistossa sitten asian todellinen laita paljastetaan ..."
        Yliopistoissa paljastetaan hevosen siirtymäfossiiliston olevan tieteellistä faktaa. Eli valehteluyrityksesi vaan jatkuvat.

        Olet ääliö.

      • miettinen-
        Xxxxxxxxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

        Olen miettinyt esim kun dinosaurus muuttui linnuksi ja linnulla on erilaiset, ns läpivirtauskeuhkot niin eliköhän se silti ihan normaalisti sillä aikaa kun ne muuttui vai miten. Kuoliko ensin ja taas heräsi uusilla keuhkoilla henkiin.

        Sitähän moni muukin miettii...

    • sattumat.sopassa

      Jos ihmistä ei olisi, niiin luonto kaikkine monimuotoisine eläimineen ja kasveineen voisi täällä Telluksellakin paksusti.

      Kun evoluution oikusta kehittyi ihminen, niin vasta siten tuli tarve selitellä näitä asioita ja kehitellä kaiken maailman joulupukkitarinoita.

    • korkein.totuus

      -nykyään elävistä eläimistä ihmisen lähimpänä sukulaislajina pidetään bonoboa eli kääpiösimpanssia. Useimpien arvioiden mukaan ihmisen ja kääpiösimpanssin geenit eroavat toisistaan kahden prosentin osalta.

      http://tieku.fi/ihminen/ihmisen-ja-apinan-perimat-eroavat-toisistaan-vahan

      Näin se tiede kehittyy. Joulupukkitarinoille ei ole enää kysyntää nykyään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5957
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3764
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2053
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1249
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      919
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe