ONKO MIKKELIN KADUILLA JO SUSIA

KIIMA-AIKA

Etenkin naisten turvattomuuden tunne kasvaa Ruotsissa

Ruotsissa yli 30 prosenttia naisista tuntee turvattomuutta omalla asuinalueellaan iltaisin.

Ruotsissa turvattomuuden tunne on yleistynyt ja etenkin naiset ovat entistä huolestuneempia turvallisuudestaan ja rikoksen uhriksi joutumisesta. Tiedot selviävät Ruotsin rikostenehkäisyneuvoston (Brå) laajasta tutkimuksesta.

– Turvattomuuden tunteessa on tapahtunut selvä loikka ylöspäin ja etenkin naisten kohdalla on tultu ennätyskorkealle, arvioi Brån pääjohtaja Erik Wennerström STT:lle Sälenin turvallisuuskonferenssissa tiistaina.

31 prosenttia naisista tuntee turvattomuutta iltaisin omalla asuinalueellaan ja 22 prosenttia pelkää joutuvansa jonkinlaisen hyökkäyksen, kuten pahoinpitelyn tai raiskauksen uhriksi. Kumpikin luku nousi 6 prosenttiyksikköä vuotta aiemmin julkistettuun kyselyyn verrattuna.

Lisääntynyttä huolta voivat selittää Wennerströmin mukaan seksuaalirikosten määrän kasvu Ruotsissa sekä julkinen keskustelu naisiin kohdistuvista rikoksista.

– Seksuaalirikosten uhrien määrä on kasvanut selvästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Erittäin suurta kasvu on ollut nuorimpien naisten kohdalla, hän sanoo.

Tiistaina julkistetun tutkimuksen perusteella turvattomuutta tuntevista naisista 12 prosenttia ei uskaltaudu ulos kodistaan iltaisin.

– (Silloin) ihmisen oma vapaus supistuu sellaisella tavalla, jota kenenkään ei tarvitse hyväksyä, sanoo Wennerström.

Kansalliseen turvallisuustutkimukseen haastateltiin Ruotsissa noin 12 000:ta ihmistä viime vuoden tammi-toukokuussa. Vastaajat olivat 16–79-vuotiaita.

STT

30

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tilaustavaraa

      Jos ei arvosta omaa rauhallista maataan, niin sitä saa mitä tilaa. Huoli pois, kohta sama Suomessakin.

    • kisumimmi

      Ja mitähän ne sudet tähän liittyy? Ne on tosi arkoja ja älykkäitä eläimiä, eivät käy ihmisten kimppuun. Ottakaa huomioon, että monet mikkeliläiset junttiukot haisee puolen kilsan päähän, ei tartte olla susi tai muukaan elukka haistaakseen sen lemun. Eläimet on rehellisiä, eivät kuseta eivätkä huijaa. Mieluummin asuisin suden ketun ja ilveksen kanssa, ku hyysäisin jotain kuuskymppistä tyhjätaskua, joka kaikesta rahallisesta hyödystä palkitsee kertomalla minusta paskajuoruja ympäri kyliä! Eläimet on naisen paras ystävä, ei siihen tartteta sexiä, ku halut menneet jo aikoja sitten. Terveisiä vaan entisille, hyvä kun pääsin teistä eroon. Jokunen jo mullan alla tosin.

    • EyaVaan

      Kallajärventiellä on yks tyyppi, joka valehtelee ku susi.

      • kisumimmi

        Eläimet ei valehtele. Kyllähän mies voi olla vaikka 80-vuotias, jos on älyä ja huumorintajua. Tyhmän kundin tunnusmerkit: lukee Aku Ankkaa, kattoo Simpsoneita ja kuuntelee jotain Petri Nygordia. Ei tiedä, kuka on Ian McEwan tai Johanna Sinisalo. Luulee että Depeche Mode on joku koripallojoukkue. Sudet ja muut eläimet tosi mieleisiä kavereita tommosiin idiootteihin verrattuna!!

      • Tikkalaa

        Se luiskaottanen kaljupiäkö lukkee vielä Aku Ankkaa?

      • metsähiisi
        kisumimmi kirjoitti:

        Eläimet ei valehtele. Kyllähän mies voi olla vaikka 80-vuotias, jos on älyä ja huumorintajua. Tyhmän kundin tunnusmerkit: lukee Aku Ankkaa, kattoo Simpsoneita ja kuuntelee jotain Petri Nygordia. Ei tiedä, kuka on Ian McEwan tai Johanna Sinisalo. Luulee että Depeche Mode on joku koripallojoukkue. Sudet ja muut eläimet tosi mieleisiä kavereita tommosiin idiootteihin verrattuna!!

        Mää täytän sun vaatimukset. Saaks mää mitalin?

      • kisumimmi

        Onnittelut, tietenki saat. Siihen liittyy kuitenkin yks erityislaatuinen tehtävä. Sun pitää mennä johonkin vaatekauppaan (esim. HM tai Lindex) ja siellä lastenvaate-osastolle. Sitten kysyt myyjältä, että missä teillä on tyttöjen alushousuja. Kun se myyjä tiedustelee, että minkäs kokoiselle/ikäiselle lapselle ne tulis, niin sä kerrot, ettei niin väliä, kun haluut lähinnä katsella ja hipelöidä niitä.. myös kielellä lipoa! Jos suoritat tämän tehtävän, niin voit käydä ostamassa itsellesi jonkun mieleisen palkinnon, esim. viinapullon. Onnea suorituksellesi!

      • sussiunakkoo

        Ohhoh, ompas mummu perverssi. HUH.

      • kisumimmi

        En ole mummu, vasta nelkyt. Olis mulla sullekin yks erikoistehtävä, kunhan tästä naurultani tokenen ja sä saat viinapullosi juotua ♥!

      • kisumimmi

        Tässä seuraavassa tehtävässä ilahdutetaan kirjeellä esim. naapuria, sukulaista, työkaveria tai esimiestä. Ota tyhjä kirjekuori ja kirjota siihen vastaanottajan nimi ja osote. Oikeeseen yläkulmaan liimaat postimerkin. Vasempaan yläkulmaan tulee lähettäjän tiedot, siis sun oma nimi ja osote. Älä unohda niitä. Sit otat puhtaan paperiarkin ja kirjotat siihen näin: ULOSTE = KOIRAN, KISSAN, KETUN, SUDEN, ILVEKSEN, PUPUN, LINNUN TAI MUUN ELÄVÄISEN OLENNON PÄKERTÄMÄ TUOTOS, SIIS KAKKA ELI SHITTI. Ja loppuun vielä sun oma allekirjotus. Sitten laitat paperin kirjekuoren sisään ja postitat kirjeen. Nyt voitkin käydä ostamassa itelles jonkin mukavan palkinnon!

      • Tummeliakehiin

        Munaa vailla taidat olla kuitenkin. On niin levotonta juttua.

      • kisumimmi

        Etkö sä kultapieni arvosta mun mielikuvitusta? Siitä hyvästä laitan tähän ylimääräisen tehtävän. Mene johonkin kirpputorille, kuten Fidaan tai Toivon Kammariin. Siellä kysyt myyjältä, että olisko heillä käytettyjä kortsuja myytävänä. Oli tai ei, niin tehtävä jatkuu. Senjälkeen kysyt, että otetaanko heillä vastaan käytettyjä ruokatarvikkeita. Jos myyjä ei heti tajuu, niin joudut selittämään: kun ruoka-aines on kertaalleen kulkeutunut suoliston läpi, niin siitä on lopulta muodostunut kakkaa elikkäs 'ulkkua'. Sitten vaan painelet ulos ja käyt ostamassa itelles jonku kivan palkinnon!

        Käätettyjä kortsujako? Niitähän nimimerkki Sepeteus kerto nuorisosa keränneen Visulahesta.

      • kisumimmi

        Pyydä niitä sit häneltä muistoksi teidän yhteisistä hetkistä.

      • EyaVaan
        kisumimmi kirjoitti:

        Pyydä niitä sit häneltä muistoksi teidän yhteisistä hetkistä.

        Sepeteus söi net.

      • kisumimmi

        Ettei olis syöny sinut..! Joku hemmetin pukki, jolla on kaikki mahdolliset sex-taudit. Ja tosiaan, tänne Rantakylään on tulossa Lidl-kauppa, joten hän varmaan reissaa täälläkin jatkossa. Siks tiedän välttää Lidliä. Karikon marketti ja S-kauppa olleet ihan hyviä. Tekis mieli nähdä sen äijän naama, että tietäis vältellä muutenkin.

      • neanderdal

        Ei siin naamas pal näkemist oo.

    • Hukkaan_meni

      Tiettävästi sudet ovat jo lopettaneet katupartioinnin. Metsään meni.

    • NoNythän

      mua oikein naurattaa ton kisumimmin jutut. Käyhän sää mimmi nukkuun jotta jatsat taas aamulla sinne kuntouttavaan työtoimintaan. Mää jatkan silläaikaa sun jutuilles nauramista.

      • kisumimmi

        Ai siellähän puhutaan oikeen hesan murretta, wautsi. Eukkos on taas paksuna, eikö sua ittees nukuta sen vieressä, häh?!!

      • NoNythän

        toi kisumimmi oikein vitsin väänsi. Voivoi kun mua nyt naurattaa nii kauheesti. Eikä mulla ees oo eukkoo nii nauran senkin eestä, voivoivoi kun tää on ny nii hauskaa.

      • kisumimmi

        Taidat olla tuo sepeteus-pervo.

      • Repsect

        NoNythän ja kisumimmi. Get a room.

      • NoNythänVarsinkin

        mua naurattaa kun en ymmärrä yhtään mitään. Ihan ulkomaan kieltä puhutaan ja raamattuakin lainataan. Voivoi kun tää on lystiä. Ja laita sää ny kisumimmi pitkäkses kun huomenna on taas se työtoimintapäivä.

      • kisumimmi

        Ja kukahan sinä olet... GET A ROOM!

      • kisumimmi

        Kotona ja kissani kanssa . Toistan, että: GET A ROOM, I LOVE CATS, ESPECIALLY BIG CATS, LIKE BOBCATS, LIONS AND TIGERS.

      • NaapurinUrpo

        Hei pisumimmi. Saanko tulla sun viekkuun?

      • NoNythän

        mua naurattaa toi pisumimmi-nimi. Mut en mää ainakaa lähtis minnekkään rantakylän vuokrataloon pisumimiltä vonkaamaan vaikka sillä ois mimmonen mirri.

      • kisumimmi

        Kun sä tiedät itekkin, ettei sulla olis asiaa tänne. Rasistinen, moukkamainen, negatiivinen ja väkivaltainen. Hanki itelles apua. Kunhan pidät mielessäs, ettei sitä heru täältä!!

    • Anonyymi

      Näin just suden oon kiven takana se tulee 😱😱

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe