Yksi etsintäkuulutettu roisto kiinni ,HYVÄ

tullivirjailija

Epämääräistä sakkia lojuu aina tuossa k-kaupan ja grillin nurkillakin muutenkin päivin ja öin.



Tappelu grillikioskilla keskiviikkona

Uutiset12.1.  15.55


Pekka Söderlund

Tappelu grillikioskilla keskiviikkona
Poliisi hälytettiin Kivenkadun grillikioskille tappelun vuoksi.

Poliisi sai keskiviikkoiltana puoli yhdeksän aikaan hätäkeskukselta tehtävän Kivenkadulla sijaitsevalle grillikioskille. Ilmoituksen mukaan kioskilla oli käynnissä tappelu. Poliisipartion päästyä nopeasti paikalle oli tappelu jo rauhoittunut.

Tappelun aikana grillikioskin omaisuutta oli vaurioitunut ja muun muassa ikkuna hajonnut. Tappelun osapuolille aiheutui ainoastaan vähäisiä vammoja. Asiaa tutkitaan vahingontekona. Lisäksi poliisi tavoitti paikalta etsintäkuulutetun henkilön


http://www.kankaanpaanseutu.fi/uutiset/tappelu-grillikioskilla-keskiviikkona-6322496

















Poliisi sai keskiviikkoiltana puoli yhdeksän aikaan hätäkeskukselta tehtävän Kivenkadulla sijaitsevalle grillikioskille. Ilmoituksen mukaan kioskilla oli käynnissä tappelu. Poliisipartion päästyä nopeasti paikalle oli tappelu jo rauhoittunut.

Tappelun aikana grillikioskin omaisuutta oli vaurioitunut ja muun muassa ikkuna hajonnut. Tappelun osapuolille aiheutui ainoastaan vähäisiä vammoja. Asiaa tutkitaan vahingontekona. Lisäksi poliisi tavoitti paikalta etsintäkuulutetun henkilön

8

1072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JormahanSe

      Ketäs oli kyseessä? Oliko paikallinen nimi vaiko jostain kauempaa?

      Joko kankoonpään virkaheitto facebook-porukolli poliiisi on kirjoittanut facebookissa kuinka on resurssipulaa poliisilla?

      • kyllästynytpaskaan

        Kasva aikuiseksi!!


      • JormakoSeIhanITe
        kyllästynytpaskaan kirjoitti:

        Kasva aikuiseksi!!

        Oho, kolahtiko?
        Rautakaupasta saa köyttä, ihan vain näin vinkkinä... jos kerran olet kyllästynyt elämääsi!


    • janniiiccaa

      Paikallinen konna kuulemma kiinniotettu

    • JorkkiL

      OK, minkä ikäinen konna? Mitähän oli tehnyt kun oli etsintäkuulutettu? Ajanut mopolla poliisia pakoon?

    • Johtaja74

      Kankaanpään poliisi saanut kiinni jonkun roiston? Huh huh. Taitaa olla vuosikymmenen uutinen!

    • Sanosemulle

      Annetaan ymmärtää että ois pahimmanluokan roistomurhamies kun etsintäkuulutettu, Tamilla vain sakko maksamatta kjehkjeh

    • Georgia75

      Sakkoja sakkoja nurmikon ajoo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4140
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4022
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3874
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2667
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2455
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2052
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      339
      2051
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1920
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1579
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe