hallitusvastuu on lihottanut Jussi Halla-ahon jouk

jahomotweks

hallitusvastuu on lihottanut Jussi Halla-ahon joukkoja.

Perussuomalaiset nousi pari vuotta sitten eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Vaalivoiton jälkeen puheenjohtaja Timo Soini ei tyytynyt olemaan enää huutava ääni oppositiossa vaan hän vei 20 vuotta johtamansa puolueen hallitukseen.

Moni veikkasi, että Perussuomalaisista tulee hallituksen heikoin lenkki. Nyt kun pari vuotta on kohta takana, näyttöä tällaisen veikkauksen tueksi ei ole. Perussuomalaiset on ollut selvästi vastuullisempi hallituspuolue kuin Vihreät ja Vasemmistoliitto edellisellä hallituskaudella.

Myrsky saattaa silti olla edessä. Siihen on useita syitä. Vaikka puolueen kannatus on kehnoimmista gallup-lukemista noussut, eduskuntavaalien aikaisesta kannatuksesta ollaan kaukana.

Perussuomalaiset kokoontuvat Jyväskylän puoluekokoukseen kesäkuussa ja tässä yhteydessä kentän paineet todennäköisesti purkautuvat. Puheenjohtajakin saattaa vaihtua.

Soini ei ole vielä kertonut haluaako hän jatkaa. Soini on luvannut kertoa päätöksestään ”kevään korvalla”. Kaksikymmentä vuotta puoluejohtajana on pitkä aika, joten Soini saattaa oikeasti luovuttaa.

Hallituskauden aikana Soinin vastainen oppositio on puolueessa vahvistunut. Euroopan parlamentin jäsen Jussi Halla-ahon kannatus on puolueväen keskuudessa yllättävän vahva. Lännen median kyselyssä Halla-ahon ja Soinin kannatuslukemat ovat 45,3 – 54,7, mikäli he ovat puheenjohtajaäänestyksessä vastakkain. Toisaalta myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho voittaisi Halla-ahon (LK/PS 13.1.).

Lännen Median kysely on suuntaa antava, mutta se auttaa hahmottamaan asetelmaa. Enemmistö puolueväestä seisoo yhä Soinin ja Soinille lojaalien kansanedustajien takana, mutta maahanmuuttokriittisten joukko on kasvanut yllättävän suureksi.

Perussuomalaisten puheenjohtajakisalla voi olla iso merkitys koko maan kannalta. Mikäli Halla-aho sattuisi yllättäen voittamaan puheenjohtajaäänestyksen, edessä olisi hallituskriisi. On hyvin vaikea kuvitella, että nykyinen hallituspohja voisi jatkaa seuraaviin eduskuntavaaleihin asti.

Pääministeri Sipilän ja kokoomusjohtaja Petteri Orpon näkemykset ovat kaukana Halla-ahon teeseistä. Soini on onnistunut ja suostunut ymmärtämään Halla-ahon johtaman joukon ajatuksia, mutta maan hallituksella ei ole siihen yhtään hyvää syytä.

27

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onaikatullut

      on aika!, Soini kivuttomasti ansaituille eläkepäiville, ja hallitus kumartaa-persatta vihreille ja rkp,le

    • hallakopanee

      Paljon on jussilla vielä tekemistä soinin mittoihin, tuommoiset 60 kiloa. On siinä lihomista punakan ja pönäkän soinin saavuttamiseksi.

      • iuytrew

        ei riitä pää eikä hermot. Juuri oli Halla-aho ja Kaikkonen oliko a-studiossa ja molemmilla viulun kielet tiukilla monet kerrat ja suutuspäissään käyttäytyivät molemmat agressiivisesti. En ymmärrä miten kumpikaan edellisistä on yleensä päässyt noin korkeaan asemaan puolueissaan kun molemmilta puuttuu se poliitikon tärkein ominaisuus eli hermot? Älyä kun politiikassa ei tarvita sen enempää keskustassa kuin persuissakaan. Meriiteiksi riittää johtohahmojen perseennuoleminen.

      • korjaus
        iuytrew kirjoitti:

        Tervo ei Halla-aho

      • tulitervohalla

        Et erota tervoa ja hallaa toisistaan?

      • iuytrew

        En erota suotakoon se jatkossakin Soinin oikeudeksi määritellä ketkä persut hän nostaa juoksupojikseen ja ketkä vie saunan taakse.

        Korjaus = Korjaus

    • jytky.suli.jo

      Jos hallitusvastuu tarkoittaa vaalilupauksien ja puolueen arvojen myymistä mistä esimerkkinä esim. persut hallitukseen siirtyessään hylkäsivät heti omat aatteensa, arvonsa ja ääänestäjänsä siirtymällä ajamaan keskustapolitiikkaa hintana hallituspaikasta minkä jälkeen ei voi kuin todeta kuinka vihreiden ja rkp:n mustamaalaus asiayhteydessä oli todella mauton veto. Persu möi perseensä ja hallituspuolueista vain kokoomus ja kepu ajaa omaa politiikkaansa persujen ollessa kepujen sylikoiria. Siksi suosio sukelsi ja Soinin pää on pölkyllä. Mikä naurettavinta mitä hallitusvastuuseen tulee mitä avauksessa sokeasti kumarretaan kiittäen siitä persuja joiden loikkausta oppositioon kaikki odottaa persut mukaanlukien.

      Soini on jo pelinsä pelannut eli puolueensa sekä sen kannattajat pettänyt kyse on vain siitä, nostaako Soini suosiolla kätensä pystyyn luovuttaen vai oman asemansa turvaamiseksi hyökkää hallitusta vastaan vai pelaako itselleen jatkoajan persujen johdossa torjumalla Halla-ahon uhan nimeämällä Terhon yhdeksi vastaehdokkaaksi?

      • onaikatullut

        siis on suotta veisata jo veisatut, jälkiwiisaana kuka tahansa voi olla, nyt on persuilla h-hetki tehdä JYTKYT!, kesäkokous tekee valinnan Halla-ahon ja Terhon

      • jatedel
        onaikatullut kirjoitti:

        siis on suotta veisata jo veisatut, jälkiwiisaana kuka tahansa voi olla, nyt on persuilla h-hetki tehdä JYTKYT!, kesäkokous tekee valinnan Halla-ahon ja Terhon

        mitä tulee Kaikkoseen poliitikkona hänet on nähty, vai äänestämisen rikkaus, Tervo on itsekin tunnustanut loppuunpalamisensa.

      • Loistokaudet.on.ohi
        onaikatullut kirjoitti:

        siis on suotta veisata jo veisatut, jälkiwiisaana kuka tahansa voi olla, nyt on persuilla h-hetki tehdä JYTKYT!, kesäkokous tekee valinnan Halla-ahon ja Terhon

        Mikä ihmeen jo veisatut hallituskausi on vasta puolivälissä? Jytkyä ei tule nykyisellä asetelmalla millä tarkoitan persuja hallituksessa Soinin johdolla. Päinvastoin jytkyn sijaan persut putoaa huipulta pohjalle.

        Tervo ei ole riittävä vastine Soinille pelkkä Soinin joojoo mutta Halla-aho on asia erikseen hänen ollessa todellinen vaihtoehto Soinille. Jos pj-kisassa on vain Halla-aho ja Soini Halla-aho voi sen jytkyn tehdä mutta ensisijaisesti persuissa ei valtakunnan tasolla. Tulevaisuutta sen enempää on ihan turha ennustaa muuttujia on niin valtavasti ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Jos kuitenkin leikitään ajatuksella jossa Halla-aho korvaisi Soinin mitä tahansa voi tapahtua persujen kannatukselle Halla-ahon kun ei tarvitse kuin syyttää Soinia persujen sukelluksesta luvaten paluuta persupolitiikkaan ja mitä tahansa voi tapahtua niin valtavasti Soiniin pettyneitä persuja suomesta löytyy.

      • Nousukas
        jatedel kirjoitti:

        mitä tulee Kaikkoseen poliitikkona hänet on nähty, vai äänestämisen rikkaus, Tervo on itsekin tunnustanut loppuunpalamisensa.

        Kaikkonen on tekemässä Tiilikaisia ja on vuorostaan saanut roolin kovaäänisimpänä rakkikoirana kepuissa tarkoituksena saada sitä vastaan ministerinsalkku seuraavassa hallituksessa. Paljon paremmin sen saran hoitaakin Tiilikaiseen verrattuna jota itseääkin hävetti räkyttäminen oppositiossa monet kerrat. Ihan liian kiltti mies kepujen joukkoon. Kaikkonen vastaavasti on yksi suurimmista rosmoista kepujen riveissä nyt sekä tulevaisuudessa ja meriitit löytyy siihenkin historiastakin. Sopisi nyt jo enemmän kuin hyvin Sipilän jengiin samanlainen *****.

      • Ihanhyvämutta
        jatedel kirjoitti:

        mitä tulee Kaikkoseen poliitikkona hänet on nähty, vai äänestämisen rikkaus, Tervo on itsekin tunnustanut loppuunpalamisensa.

        Tervo on oppinut valtavasti parissa vuodessa mutta ei kestä kyytiä. Hirmu asiallisesti puhuu välillä ja jopa asiaa mutta kun käämit palaa ja ne palaa ihan liian usein homma karkaa lapasesta hyvä kun ei päälle käy. Kaikkosessa sama vika vaikka on jo vanha tekijä pää ei tahdo kestää ja noloimmillaan käskee toimittajiakin vaihtamaan puheenaihetta kun ei aihe itselle sovi. Tervolla voi olla takki tyhjä mutta Kaikkosen viha kumpuaa sisältä ja se on hänen tapauksessa valitettavasti pysyvä ilmiö. Olisi hyvin mielenkiintoista nähdä molemmat vihreiden uuden tytön kanssa väittelyssä joka on molempien edellisten ääripää nimeä en muista. Jokin aika takaperin lauloi vihreänä vihreänä jopa pitkänlinjan Pekkarisen suohon jolla tyttösen vastapallot laittoi hampaita yhteen puremaan kun tuli turpaan. Pekkarinen sentään osaa aina hillitä itsensä palaten hyvin nopeasti lähtöruutuun uudestaan mikä ominaisuus puuttuu valtaosin ihan jokaiselta tämänhetken kepujohtajalta. Tervon pää ei koskaan tule kestämään puolueen ykkösenä siinä missä Soinia ei heiluta ei mikään eikä kukaan. Soinin yksi niistä harvoista hyvistä puolista ja syy sille miksi on yleensä saanut vietyä persut hallitukseen muista siihen ei olisi ollut ja epäilen tuleeko vastaavaa voimahahmoa persuihin koskaan enää nousemaankaan?

      • seonjytky
        Loistokaudet.on.ohi kirjoitti:

        Mikä ihmeen jo veisatut hallituskausi on vasta puolivälissä? Jytkyä ei tule nykyisellä asetelmalla millä tarkoitan persuja hallituksessa Soinin johdolla. Päinvastoin jytkyn sijaan persut putoaa huipulta pohjalle.

        Tervo ei ole riittävä vastine Soinille pelkkä Soinin joojoo mutta Halla-aho on asia erikseen hänen ollessa todellinen vaihtoehto Soinille. Jos pj-kisassa on vain Halla-aho ja Soini Halla-aho voi sen jytkyn tehdä mutta ensisijaisesti persuissa ei valtakunnan tasolla. Tulevaisuutta sen enempää on ihan turha ennustaa muuttujia on niin valtavasti ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Jos kuitenkin leikitään ajatuksella jossa Halla-aho korvaisi Soinin mitä tahansa voi tapahtua persujen kannatukselle Halla-ahon kun ei tarvitse kuin syyttää Soinia persujen sukelluksesta luvaten paluuta persupolitiikkaan ja mitä tahansa voi tapahtua niin valtavasti Soiniin pettyneitä persuja suomesta löytyy.

        ...miljoona odottaa uutta johtajaa..

      • PahimmatPaidankääntäjät
        seonjytky kirjoitti:

        ...miljoona odottaa uutta johtajaa..

        ...miljoona odottaa löytävänsä edes yhden persun joka ei petä äänestäjiään.

        Persujen ei tarvitsisi ajaa hallituksessa kepujen eikä kokoomuksen etuja mutta sen se nyt tekee kutsuen sitä hallitusvastuun kantamiseksi kun tekee puolueestaan yleisen vitsin. Persut ovat ainoa kolmesta hallituspuolueesta joka tekee omalle puolueelle vastiiketonta hallituspolitiikkaa päinvastoin tekee vain vahinkoa puolueelle ja sen kannattajille. Siinä mielessä mielenkiintoinen hallituspuolue joka kumartaa kepua pyllistäen äänestäjilleen. Soinin elämän suurin virhe ei enempää eikä vähempää. Jää kahdesta asiasta historiaan. 1: Rakensi persut nollasta hallituspuolueeksi. 2: Möi sen jälkeen perseensä kepuille. Ainoa asia mistä loppupeleissä tullaan muistamaan = persu myy persettä. Selkärangaton, arvoton.

      • sinäkustaa
        PahimmatPaidankääntäjät kirjoitti:

        elä puhu paskaa, juuri persut on tehneet mahdolliseksi Sipilän kaikki innovaatiot ja sehä nostaa Suomen nousuun!

      • PahimmatPaidankääntäjät
        sinäkustaa kirjoitti:

        elä puhu paskaa, juuri persut on tehneet mahdolliseksi Sipilän kaikki innovaatiot ja sehä nostaa Suomen nousuun!

        Sepäse. Soini piti kiinni kun Sipilä pisteli persujen äänestiä turpaan ettei yksikään lyönti mennyt ohi. Köyhät kyykkyyn siinä ne persujen aikaansaannokset kepujen nuolemisen seurauksena. Yleensä ihmiset äänestää puoluetta joka pitää hallituksessa äänestäjiensä puolta. Persujen kohdalla kävi päinvastoin.

        Ei nouse mikään muu kuin yksityisten pääomasijoittajien pörssikurssit kun Sipilä pistää suomen lihoiksi. Kirjaimellisesti

        Se, ettet sinä kykene vasta-argumentointiin muutoin kuin laskemalla housut alas on sinun ongelmasi. Ei mitään asiaa ja äänikin tulee mistä se paskakin minkä perään taas huutelet.

      • heikkoonargumentaasiosi

        voiko sitä enemmän ottaa vastuuta kuin persut on ottanut; pelastamalla hallituksen toimintakyvyvn, joka johtaa Suomen nousuun?

      • oletkopuutteessa
        PahimmatPaidankääntäjät kirjoitti:

        Sepäse. Soini piti kiinni kun Sipilä pisteli persujen äänestiä turpaan ettei yksikään lyönti mennyt ohi. Köyhät kyykkyyn siinä ne persujen aikaansaannokset kepujen nuolemisen seurauksena. Yleensä ihmiset äänestää puoluetta joka pitää hallituksessa äänestäjiensä puolta. Persujen kohdalla kävi päinvastoin.

        Ei nouse mikään muu kuin yksityisten pääomasijoittajien pörssikurssit kun Sipilä pistää suomen lihoiksi. Kirjaimellisesti

        Se, ettet sinä kykene vasta-argumentointiin muutoin kuin laskemalla housut alas on sinun ongelmasi. Ei mitään asiaa ja äänikin tulee mistä se paskakin minkä perään taas huutelet.

        sinulla herkästi menee kirjoituksesi perseelleen, et kai kärsi hellapoliisin sanktiosta?

    • PS.ok.soini.petti

      JUSSI HALLA-AHO JOHTOON. petturi soini pois...

    • sampoatakomaan

      Persujen asiantuntemusta kuvaa hyvin se, etteivät he näköjään erota jari tervoa ja sampo terhoa toisistaan...no, mitäpä väliä, molemmat yhtä tyhmiä.

      • sakkeuss

        oletko jeesus?

      • sampoatakomaan
        sakkeuss kirjoitti:

        oletko jeesus?

        Omasta mielestäni ainakin. Kiipeä sinne puuhusi takaisin.

      • vainlampaatvalitaan
        sampoatakomaan kirjoitti:

        Omasta mielestäni ainakin. Kiipeä sinne puuhusi takaisin.

        Hyvät Kärsämäkiset; Jeesus on tullut!

      • suomikuntoon

        Kyllähän se hallituksen tuloksista katsotaan mitä kukin on saanu aikaan, esim..edellisen hallituksen tulos oli 100000 uutta työtöntä ja täman uuden Sipilä, Soinin halitus on jo 30000 niistä saanu työllistettyä lyhyessä ajassa, äänestäjien kannatus tulee tulosten mukaan ei turhien puheiden!

      • virhemarginaali
        suomikuntoon kirjoitti:

        Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2016 marraskuussa 213 000 (virhemarginaali ± 18 000), mikä oli lähes saman verran kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 120 000 ja naisia 94 000.

      • lisääntyy
        virhemarginaali kirjoitti:

        Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2016 marraskuussa 213 000 (virhemarginaali ± 18 000), mikä oli lähes saman verran kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 120 000 ja naisia 94 000.

        em luvuista työvoimatsto panee 6% paremmaksi

      • täältäonSipilän.nousu
        suomikuntoon kirjoitti:

        Kyllähän se hallituksen tuloksista katsotaan mitä kukin on saanu aikaan, esim..edellisen hallituksen tulos oli 100000 uutta työtöntä ja täman uuden Sipilä, Soinin halitus on jo 30000 niistä saanu työllistettyä lyhyessä ajassa, äänestäjien kannatus tulee tulosten mukaan ei turhien puheiden!

        Keskus­ta­e­dus­tajan mukaan Itämeren maat tuovat nyt Suomenkin talouteen vauhtia verkostojen kautta.

        – Me hyödymme heidän oikeista ratkai­suis­taan, Ala-Nissilä toteaa.

        Hän huomauttaa, että Suomeen tuovat työtä esimerkiksi saksalainen varustamo Turussa, saksalaisten autojen tekeminen Uudes­sa­kau­pungin autotehtaassa ja matkai­li­ja­virrat Viron ja Suomen ja Venäjän ja Suomen välillä.

        – Viime vuonna Viron ja Suomen välinen matkus­ta­ja­lii­kenne teki uuden ennätyksen, kansa­ne­dus­taja sanoo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe